Taitavia junioreita ja lapsia (matkakuvia Portugal syksy 2013, osa 2.)

Matkakuvateemalla jatketaan luvatusti.

Tänään ajattelin latailla tänne kuvia erittäin taitavista junioriratsastajista joita tuntuu Portugalissa riittävän. Olen ennenkin asiaa ihmetellyt… syntyykö ne oikeasti hevosen selkään? Vai mistä oikein on kysymys?

Haltioituneena tuijottelin puolenpäivää (katena päivänä peräkkäin) noita junnuja verryttelykentän reunalla kisapaikalla… Lajina Working Equitation…(jos et tiedä mistä on kysymys, niin klikkaa linkki auki tästä) nouseva laji, jossa portugalilaiset tuntuvat olevan lähes ylivoimaisia, vaikka lajia harrastetaankin kohta jo maailmanlaajuisesti. Eikä ihme! Hallitsevat kyllä tulevaisuudessakin, kun katsoo mikä sukupolvi siellä on taitajia kasvamassa, toinen toistaan lahjakkaampia.

Tässä alla kuvamateriaalia junioriluokan verryttelystä. Kaikki ratsastajat olivat silmämääräisesti arvioituna noin 10-15 ikävuoden väliltä. Mikä parasta, ratsastivat äärimmäisen siististi ja rauhallisesti, super kevyin ja herkin käsin… Hyvät ja osaavat hevoset  myös toki alla ja vaihtelivat laukkoja sarjoissa ja tekivät laukkapiruetteja tosta noin vaan… Kauniisti, rauhallisesti, hyvässä tasaisessa tahdissa… Siis ainoastaan upeaa katseltavaa! Silmät ymmyrkäisinä niitä taas ihmettelin vaikka olen noita ennenkin tuolla nähnyt. Joko näillä on todella hyviä opettajia? Tai idolit ja esikuvat todella korkealla ja imitoivat taitavasti? Tai sitten hevosen käsittelytaidot sekä helponnäköinen  ja seesteisen rauhallinen ratsastustyyli on, joko muotia tai sitten tosiaan ”verissä”…

Ja lisähuomautuksena: Tämän lajin taso näyttää olevan junnujen kohdalla jo todella korkealla niin, että luulen tai uskallan oikeastaan väittää, että aika monet muut tätä lajia aloittelevat maat taitavat joutua pyristelemään vielä vuosia yltääkseen edes aikuisten tasolla portugalilaisten ”junnutasolle”. Niin masentavalta kuin se saattaa kuulostaakin. Mutta itse ajattelen sen olevan vain nautittavaa, että pääsee seuraamaan lajin kehitystä vuosi vuodelta. Ja missä se parhaiten tietysti näkyy on juuri näissä luokissa. Samat naamat jo ottamissani viime ja edellisen vuoden kuvissa. Ja kehitys on huikea… Huh! 🙂

(HUOM! Ethän kopioi kuviani ilman lupaa!!!!)

Kurisositeettinä espanjalaisten junnujen maajoukkue joka oli kisassa mukana. Poikkeavat ajonkin verran pukeutumiseltaan ja varustukseltaan. Mm. kuolaimina pelkkä kanki pitkällä varrella. Alla joukkuekuva:

Ja lisää noita taitavia ratsastajanuoria sekä lapsia näkyi tietysti myös kylässä. Heitä tuntui olevan joka nurkalla, lähes kaikkialla mihin vain katsoi 🙂 Ei saattanut kuin suu auki ihmetellä. Yhtään ongelmaa en lapsilla nähnyt olevan hevosten kanssa, vaikka ratsastettiin usein valtavassa tungoksessa ja ori, orin vieressä. Hevoset mennä hölköttivät kiltisti ja nätisti. Mikähän kumma siinäkin on… Luonnonlapsia, ilman satulaakin tai kypärää tai ilman isää ja äitiä. Tietty äidin vaistokin kieltämättä siinä hetkittäin heräili, mutta olen noita Portugalissa nähnyt  niin paljon ja käsittämättömän taitavia yleensä ovat. Kuten sanoin syntyneet hevosen selkään. Mikä muu siinä voi selityksenä olla.

Huomenna jatketaan latailua… Josko silloin samalta reissulta iltaelämää, nuorten hevosten näyttelyitä tai WE-kilpailuja, esteitä… Kuvamateriaalia riittää mutta lataaminen vaan on hidasta. Hyvää yötä nyt! 🙂

Ihan vähän ratsasteltiinkin :)

Tämän vuotisella Golegan reissulla yövyttiinkin paluumatkalla tutussa paikassa. Niin tutussa että alkaa jo tuntua kuin olisi tuolla ihan kuin kotonaan. 🙂 Tällä kertaa Rodrigo kutsui meidät ja piti itse meille myös tunnit. Ja ei paremmasta väliä… aina tulee uutta, vaikka laskeskelin, että olen ihan kohta vuosikymmenen ajan ratsastanut hänen silmiensä alla. Ihan ihme ukko se kyllä on ja osaa opettaa jos vaan haluaa!! 🙂

Myös mies (Alkaa jo muodostua perinteeksi että ratsastaa vain Portugalissa näköjään) joutui heppan selkään ja saatiin myös itse valita mielesiset hevoset.  Valitsin kerrankin hevosen, jota kaikki aina tässä paikassa niin kehuu… ilmeisesti aika monen ihmisen lempparihevonen maailmanlaajuisestikin. 🙂 Itselleni tämä oli kuitenkin ihan eka kerta tämän  hevosen selässä. Enkä kyllä ollenkaan ihmettele miksi kaikki siitä tykkää! Olin ehkä aavistuksen neljän päivän festarireissusta ryytynyt, joten olikin kiva päästä itse hiukan helpommalla. Vai pääsinkö sittenkään?? Rodrigo on myös siitä hauska opettaja, että ei ikinä jäädä pelkästään hiomaan jotain mitä jo osataan. Joten taas oli sitten täydet tunnit piruetteja ja laukkasiksaksulkuja 🙂 … Hiukan punaviinin pehmentämillä aivoilla … Hiii… Mutta kannatti ja selvisin! Ja heppa kyllä pelitti!

Tässä parit kuvat joita tosin latailin hiukan jo facebookiinkin…

pyöritään pyöritään nyt sitte tässä… 😉

Ja aina sama tyhmän mairea hymy kun irtoaa pari askelta… 🙂

 

On hiukan kestänyt saada kuvia mahtumaan koneelle ja sitämyöten tännekin. Huomenna yritän jatkaa latailua sitten festari- ja WE-kisakuvilla… Nyt hyvää yötä!

Sukulaisia osa 3.

Huomenta ja sunnuntaipäivää! Lapset lähtivät Elmaan vaarin ja mummin kanssa. Mies on ratsastamassa. Koirat nukkuu. Harvinainen seesteinen ja rauhallinen hetki. Viihdytän itseäni videoilla… Yllättäin hevosvideoilla 🙂

Mies on jälleen kerran selvitellyt hiukan Zambujon sukulaisia tai laidunkavereiden taustoja. Tällä kertaa tutkinnan alla mielenkiintoinen tapaus… Zimbral. Isä on tällä sama kuin Zambujolla. Samoin kasvattaja ja syntymävuosi. Eli samalla laitumella ovat varsana telmineet. 🙂 Kun ostimme Zambujon, asui Zimbral siinä vieressä. Olivat päistään hyvin samannäköisiä, kun kurkkivat karsinoista hyväntuulisina ja ystävällisinä 3 vuotiaina poikasina. Olivat juuri saapuneet laitumiltaan jossa viettivät ensimmäiset kolme ikävuottaan poikajengissä…Aika vapaasti ja villisti, kuten Portugalissa tapana on.

Lisäksi myös emälinjoissa on paljon yhteistä. Pojat ovat molemmat vanhalta kasvattajalta (Dr. Estevam Lancastre) ja molempien poikien äidit olivat saman kasvattajan tammoja sekä lisäksi emänisä on myös yhteinen. Mies kaivoi kaiken tiedon valmiiksi. Kuten aikaisemminkin selvitellessään mm. missä Zambujon isä nykyisin vaikuttaa sekä eräästä toisesta joka aikoinaan tuli siltä samalta laitumelta, jossa kasvoivat.

Mun ei tarvinnut kuin klikata linkkejä ja pääsin tietoon käsiksi. Tallennan linkit nyt tänne, jotta jäävät talteen. Mielenkiintoista on että Zimbral asustaa nykyisin Englannissa ja mieheni on ollut myös yhteydessä omistajaan. Nykyisin Zimbral onkin jo aika magee tapaus. Ja kuulemma valmentautuu nykyisin Charlotte Dujardinin kanssa. Taru kertoo myös että Charlotte on yrittänyt ostaa Zimbralia, mutta ainakaan vielä ei ole omistaja vaihtunut. Tällä hetkellä kuitenkin kuulemma ratsastelee hevosta myös ja testailee mihin hevosesta olisi. Noista en löytänyt ikävä kyllä mitään videopätkää, vaikka palan uteliaisuudesta päästä kärpäseksi kattoon. Zimbral näyttää kyllä hyvältä omistajansakin kanssa. Katsokaa nyt vaikka itse! 🙂

Ja mikä kaikkein mielenkiintoisinta omalta kannaltani on se, että Zimbral:in omistaja, Emma, on kirjoitellut treeneistään ja haasteistaan sekä onnistumisistaan myöskin blogiin 🙂 Videoita ja tallenteita on tehty tasaisesti matkan varrella. Minulle ne ovat erityisen hyödykkäitä… Vaikka Zimbral selvästi on pidemmällä jo ja jonkin verran paremmalla rakenteella myös varustettu, niin vanhoista videoista ja blogiteksteistä löytyi kuitenkin todella paljon yhteistä, yhteisiä haasteita ja pähkäilyjä. Ja keinoja joilla tietyistä ongelmakohdista oli päästy etenemään. Erittäin mielenkiintoista luettavaa minulle itselleni siis… Ja Zimbralilla on tainnut olla aika pätevä kuski selässään ja hyvää valmennusta myös. Edennyt videoista päätellen aika pitkälle jo… Hiukan toisin kuin me 😉 kun täällä kotivaroiksi ollaan treenailtu hitaasti lastenkasvatuksen ja talonrakennuksen lomassa. Ja ehkä muutenkin hiukan eri filosofialla… Ja tottahan se on että vaikka Zambujo onkin ruuna, niin hänellä on tavallaan kuitenkin 2 tai jos tarkkaan laskee 3 ”äitiyslomataukoa” takanaan… harjoittelussaan ja koulutuksessaan. Noh… voidaanpahan ainakin ottaa mallia velipuolen liikkumisesta. Täältä linkit osaan noista aikaisemmista pätkistä ja blogi kirjoituksiin myös.

https://www.youtube.com/watch?v=u2g2OX0fJ08

http://www.enlightenedequitation.com/ee/forums/index.php?topic=38906.0

http://www.enlightenedequitation.com/ee/forums/index.php?topic=48776.0

Virkistävä pyrähdys Portugalissa

Viime viikko vietettiin Portugalissa. Tai ainakin suuri osa siitä. Joka vuotinen ”must to go” -tapahtuma meille, lusitanoihmisten ”wonderland”… Golega Horse Fair. Jälleen kerran… 🙂 Kylä täynnä ratsastavia ihmisiä (hyviä, parempia ja ihan huippuja, mutta tosin joka vuosi tosin yhä ennemmän myös noita ihan kauheita) ja satamäärin syötävän hienoja hevosia. Enään seitsemättä kertaa (minulle 6. tai 7. ja mies taitaa olla käynyt jo noin 9 kertaa) juhla itsessään ei enään ole ihan täydellisen ihmeellinen tapahtuma. Tunnen siellä kyllä jo ”olleeni”… mutta jotenkin sinne on pakko päästä, kuten joskus ”pentuna oli ihan pakko päästä koulun diskoon”. Kaikkihan ovat siellä! Kasapäin kavereita, tuttuja ja ystäviä, samanhenkisiä ihmisiä ympäri maailman kerääntyy vuosittain paikalle pitämään hauskaa… Eli siis tänä vuonakin tunnen nauraneeni ja pitäneeni hauskaa ainakin vuoden tarpeiksi. 🙂

Mutta ei sitä koskaan tulla muutenkaan ihan tyhjin käsin kotiin. Paljon uutta infoa ja oppiakin aina kertyy. Kun juttelee, kuuntelee ja katselee… Katseltiin silmä tarkkana koko torstai päivä nuorten hevosten näyttelyitä. Portugalin parhaat 3-, 4-, yli 5 vuotiaat nuoret hevoset olivat jälleen näytillä. Notkuimme enemmän kuin tarpeeksi katsellen WE-kilpailuita kylän ulkopuolella Hippos-areenalla. Joku muu olisi varmaan keskittynyt ihan vaan ihmettelemiseen. Golegassa riittää katseltavaa ja kauniita hevosia ihan joka nurkassa. Kaduilla, kehällä ja kasvattajien talleissa sekä näyttelybokseissa. Mutta nimesin itseni ”vimmaajaksi” kun en voinut jättää yhtään näyttelyhevosta väliin ja muutenkin kameraan tallentui noin 2000 kuvaa. Ja välistä istuin katsomossa jopa yksinäni kun kavereilla ei enää kunto tai kiinnostus riittänyt ;). Istuskelua jatkettiin ”pömpeleissä”, kasvattajien omissa pikku huvimajoissa joita on pääareenan reunoilla. Alkaa olla jo aika paljon kasvattajatuttavuuksiakin eli mukavaa juttua ja seuraa riitti. Ähkyyn asti… ja monta iltaa myös ihan liian myöhälle.

Lisäksi harrastettiin/harjoitettiin hiukan yhdistystoimintaakin. Fial- Suomen Lusitanohevosyhdistys ry. :hän kuuluu nykyisin osaltaan kansainväliseen lusitanohevosten kattoyhdistykseen/kantakirjaan APSL:ään. Ja oltiinkin Kaisan kanssa (Kaisa tuli toista reittiä päiväseltään myös paikalle) APSL:n vuosikokouksessa edustamassa omaa yhdistystämme. Mielenkiintoista… Oikeasti mielenkiintoista keskustelua siitä miten lusitanohevosia kannattaa maailman tietoisuuteen esitellä. Aika erilaisia näkemyksiä. Vastakkain määrä vai laatu? Portugalilaiset ovat tarkkoja hevosestaan. Eivätkä halua huonoa mainetta tai huonoja yksilöitä lähettää maastaan yhtään minnekkään… No ei ihan uutta infoa mutta mielenkiintoista kuitenkin. Ja jälkeen hiukan huikopalaa… ja jälleen hiukan viiniä maisteltiin.

Ja ratsastettiin. Rodrigo oli kerrankin Portugalissa ja piti meille tunteja. Mieskin oli hevosen selässä. Muutama oikein loistava tunti saatiin. Ja katseltiin myös myytäviä hevosia ratsain ja tallissa… Kuvia myöhemmin… Kunhan saan konetta tyhjättyä notta uusia kuvia mahtuu tilalle. Eli nyt vähän haasteita siivoilla koneesta vanhoja kuvia pois. Eli heti kun ehdin…Laitan kuvia. JA niitä riittää.

Ja niin mun työ… Tuohan oli oikeastaan tosiaan työmatka. Ja noita hedelmiä siitä sitten jälkeen päin erilaisissa muodoissaan… Muuten onkin aika vaikeaa ollut täällä kotona orientoituminen töihin tällä viikolla. Tultiin maanantaina  aamuyöstä, seuraava päivä meni siinä heti ”samoilla silmillä” ja siitä sitten univeloissa, jotenkin ihan sumussa mennyt koko alkuviikko. Lisäksi vielä muutama sairaalapäivä lapsen kanssa sekä uusi perheenjäsen ovat myös veroittaneet aikaani. Eli ihan mitään en ole tainnut saada aikaiseksi. Tätä jutunpätkääkin aloin kirjottaa manantaina eikä tämä tästä kovin kummoiseksi muuttunut vielä tänäänkään… Mutta olkoon. Viikonlopun vietänkin varmaan sitten verstaassa… Ihan pakko!

Ihana, ihana heppa…

Olin eilen jälleen iltamyöhäsellä, pimeällä ja yksin… Ulkona satoi kaatamalla ja tuuli piiskasi maneesin nurkkia. Sisällä maneesissa vain minä, heppa ja koira. Mun rakkaat!

Viime aikoina on ollut vähän liian kiirettä. Ja aika paljon myös stressiä sekä väsymystä sen mukana. Monena iltana olen patistellut miehen tallille hoitamaan heppaa, kun on vaan niin poikki… Olen ollut jopa huolissani, että enkö enään olekaan täysillä tässä mukana. Hevosethan ovat aina olleet kaikki kaikessa? Huolissani motivaation katoamisesta… Noh, syysväsymystä varmaan vaan… Ja niin se vaan on että ainakun itsestään saa irti sen lähtemisen vaivan… Ajamaan pilkkosen pimeällä tallille, niin palkinto tulee joka kerta monessa eri muodossaan. On se vaan kumma kuinka aina viimeistään kotimatkalla istuu autossa hymyssä suin, virkistyneenä, rentoutuneena ja onnellisena. Ratsastus on vaan niin parasta!! Niin mukavaa, oma aika eläinten kanssa pysäyttää kaikki kiireet, pyyhkii huolet ja murheet, väsymys kaikkoaa, nälkä katoaa ja mieli on raikkaasta ilmasta virkistynyt. Tiedättekö mitään yhtä hyvää terapialajia?

Ja lisäksi ei vaan terapiaa vaan niin paljon muutakin. Koko perheelle kivaa. Viikonloppuna oltiin jälleen tallilla koko perheen voimin. Niin hyvä viikonloppu ja niin ihana, ihana heppa. Pysähdyin itsekseni miettimään kuinka kiitollinen saa olla että saa tehdä asioita noin ihanan eläimen kanssa.  Meidän perheelle aivan täydellinen.

Se kantaa mun pientä tyttöä niin kiltisti ja varovaisesti. Ja antaa lasten hoitaa itseään… varovaisena ja uteliaana, mutta huomaavaisena. Ei koskaan edes tönäise. Ihana, ihana heppa. Aivan täydellinen meidän perheelle.

Miehellä menee sen kanssa nyt myös todella ”lujaa”. Joka kerta kun heidät pääsen näkemään yhdessä työskentelemässä, ovat oppineet uutta tai kehittyneet silminnähden aikaisemmin harjoitelluissa tempuissa. Viikonloppuisin tyttäremme, ”umpihevoshullu” 2 vuotias määrää tahdin. Haluaa tehdä kaiken, ratsastaa, hoitaa, taluttaa… Paras antaa ratsastaa, koska muuten pyörii jatkuvasti jaloissa. (Pakko varmaan joskus julkaista laajempi kuvasarja neidin tallipuuhista) Mies onkin sitten huomannut että antaa neidin keikkua kyydissä, sillä välin kun treenataan maasta. Kaikki muuta on tehty paitsi laukat sen kanssa.

”Hyvä poika!” Maasta käsin spanishwalk- treeniä. 2 v keikkuu kyydissä ja kumartuu vähän väliä taputtamaan ja hokee ”yva poika”

Kuuluuko asiaan että kouluttaja näyttää itse kuinka jalka nostetaan? 🙂

Ja tallentuihan myös mun ratsastuksista (todella pitkästä aikaa) edes jotain kuvia. Vaikka ei olla kovasti missään treeneissä/kursseilla käytykään ja aikakin on ollut kortilla, on heppa ollut niin mukava ratsastaa. Ja mulla hiukan myös sellainen olo että ollaan ehkä edistyttykin. Ainakin ratsastus tuntuu helpolta ja heppa tyytyväiseltä suurimman osan aikaa.

Tästä kuvasta itsekin pidän. Jotenkin ihanan seesteinen hetki.

Laukkaan on löytynyt parempi tahti. Ja se on myös paremmin tasapainossa. Miehen puuhilla on ollut näihin iso vaikutus, sillä laukkaa on selästä käsin työstetty huomattavasti vähemmän… Hmm?

Hetkittäin hidastaa jo paremmin ravia istunnalla. Jättää selän rennoksi… Ennen kun tehtiin kokeiluja ja haettiin tosi hidasta ravia, alkoi helposti askeltaa tosi epätasaisesti , kuin ontuen tms. Nykyisin tasaisemmin ja tuntuu välillä lähenevän passage-tahtia… Noh, siihen on vielä matkaa, mutta jostain on aloitettava jos sinne haluaa päästä. 🙂

Tämä kuva kaukana hyvästä piaffikuvasta… mutta tässä ei sitä haetakaan, vaan testailen vaan säilyykö energia ja muoto ”impulssi” ihan vaan istunnalla. Tässä näkyy ettei tarvitse kokoamiseen niinkään ohjaa kuin istuntaa. Ja ennen kaikkea fiilistä!! Tyytyväinen näistä askelista joilla edetään… Vaikka kursseillekin ois kiva päästä. 🙂

Vaikka hiukan tuntuukin että mun oma ratsastus on ollutkin ihan paitsiossa viime kuukausina. Niin se on vaan tunne. En oo vaan ehtinyt miettiä sitä yhtä paljon kuin ennen. Mutta viikkokertoja ei kuitenkaan ole olennaisesti vähemmän. Keskimäärin vähennystä 1-2 päivää viikko vähemmän kuin viime vuonna.

Ratsastellaan jotakuinkin nykyisin seuraavanlaisella viikkorytmillä… Koko perhe yhdessä tallilla  vain viikonloppuisin. Noina päivinä alkukäynnit pikkutytön ratsuna, alkuverkat maastakäsin työskennellen ja sitten lopuksi minä selästä, viikolla ratsastan itse 2-3 kertaa, yksi päivä yleensä vapaa ja loput maasta. Eli ratsastusta yhteensä noin 4 päivää viikossa, joista yksi kerta WE-esteitä/tehtäviä ja muut koulua. 2-3 kertaa viikossa mies työskentelee maasta käsin, mikä ajoittain ihan rankkaakin (koottu hidas laukka esim) ainakin lihaksistolle ja käy liikunnasta alkujuoksutuksineen…Yksi päivä viikossa kävelyä maastossa tms. tai kokonaan vapaata tai esim pelataan jättipallolla maneesissa.  Enemmänkin voisi liikkua, mutta tämä on nyt se mihin ollaan kyetty, ehditty ja niin että kaikki pysyvät hyvän tuulisina.

Joukkoposeeraus 🙂

Mukana hengaavat… Yksi tosin puuttuu… Hän istuu ”yllättäen” piirtelemässä satulahuoneessa (=aina). Ja niin kissa on tietenkin kotona. 😉

Loppuraveja

Meillä on niin ihana, ihana heppa, että toivotaan, että saadaan puuhailla sen kanssa vielä monia monia vuosia. Jopa vuosikymmeniä. Yritetään ajatella sen hyvinvointia eikä vaadita siltä liikaa. Ja toivotaan että onni on myös myötäinen jotta säilyy ehjänä. Ja mun unelma olis että lapset voisivat sillä isompana myös ratsastaa yksin ja oppia kaiken mitä me onnistumme sille opettamaan. Se ei ehkä koskaan mene kisoihin tai ole mikään stara, mutta meille juuri sopiva, täydellinen!!  Kiitollisia hänestä… 🙂 Ihana Zambujo ❤ ❤ ❤

Vielä kerran: case Monty Roberts

Huomenta!

Pitkästä piiiiiitkästä aikaa! On ollut ”hiukan” kiirettä. Joten blogissa on ollut hiljaista.

Ei ole oikeastaan maittanut. Tai paremminkin olen vaan ollut liian poikki iltaisin niin että en ole jaksanut kirjoittaa. Arkisto pullistelee aloitettuja, puoliksi kirjoitettuja juttuja, jotka ovat sen verran kesken, ettei niitä ole viitsinyt julkaista… ja ikinä en ole niihin palannut. Aika on ollut todella kortilla. Elämä etenee. Se suorastaan juoksee. Ja blogin kirjoittaminen on täysin ylimääräistä. Eli juuri se mistä on voinut tinkiä. Ja tästä syystä myös tämän blogin kohtalo on myös ollut muutamien viime viikkojen ajan ”mietintä myssyssä”… Jatkaako? Lopettaako? Mitä? Miksi? Miten? Kenelle?

On selkiintynyt. En halua halua myöskään lopettaa kirjoittamista. Itseni vuoksi jatkan. Jotta oppiminen ei pysähtyisi ja jotta muistaisin asiat pidempään. Tämähän on tavallaan hevospäiväkirjani 🙂 Siis tavallaan. Ainakin versio siitä… Koskaan en ole osannut päiväkirjaan kunnolla kirjoittaa, mutta olen huomannut, että tämä on on ollut niin hyödyllistä. Tämä sivusto on toiminut sellaisena varastona tai säiliönä asioille joita hevoselämässäni tapahtuu. Se on tärkeä osa sitä loputonta oppimispolkua jota hevosten kanssa kuljen. Nyt, menneisyydessä ja tulevaisuudessakin. Kootusti löydän kaiken yhdestä paikasta. Joten aina kun haluan palauttaa mieliin jonkun kiinnostavan tapahtuman, aiheen, ajatuksia tai mielenkiintoisia artikkeleita jostain aiheesta, palaan tänne. Täältä ne sitten löytyy.

Jatkan siis kirjoittamista, havainnointia ja asioiden tallentamista tänne. Joten kiinnostuneet pysykööt mukana. Pahoittelut kuitenkin lukijoille, että elämäntilanteeni on juuri nyt liian kiireinen asioiden tarkempaan pohdiskeluun tai aihealueiden syvällisempään jäsentelyyn, joten on ihan pakko höllentää kriteereitä. Joten aiheet eivät ehkä ole niin valmiiksi pureskeltuja tai avaan niitä vain sen verran kuin ehdin. Mutta omanlaiseni näkövinkkeli kuitenkin varmaan kuitenkin säilyy. Olisikohan se avoin, ihmettelevä, pohdiskeleva ja kriittinenkin… Mutta lähinnä linkkien tai aihealueiden kautta. Tallennan lyhyesti kokemuksia, aiheita, asioita, jotka kulloinkin ovat läsnä meidän hevoselämässä sekä treeneissä… Lisäksi linkkejä ja kirjallisuutta… mikä milloinkin on pysäyttänyt minut ihmettelemään. Jaan ne täällä. Jokainen itse poimikoot omansa. Noita tursuilee nykyisin kaikkialla netissä, jokaisella keskustelupalstalla ja ryhmissä joita netti on täynnä. Täältä ne sitten löytyy… minun silmälaseillani suuresta massasta poimitut 🙂

Esim. näin… Tältä aiheelta ei ole varmaan kukaan suomalainen nettiä käyttävä välttynyt viimeviikkojen aikana.

Olen seurannut viime viikkojen ajan tätä aihepiiriä nimeltä ”Monty Roberts – style” -mielenkiinnolla. ”Kohu” tai ”Herääminen” tähän aiheeseen taisi alkaa Suomessa tämän vuotisen Monty Roberts -Shown jälkeen Minna Talbergin toimesta. Ja olenkin häntä jo myös henk. koht. kiitellyt ”ajatusten sanomisesta ääneen”. Kiitokset vielä uudemmankin kerran Minna!!!

Itse olen vain hiljaa sortunut ”myhäilemään partaani” tai vältellyt aihetta jos joku on kysynyt. Ei ole helppo lausua asioita julki tuhansien ja tuhansien ihmisten mielipiteitä vastaan… Ja kun minulta kyseltiin, olenko menossa tänä vuonna katsomaan Montyn show:ta Hartwall Areenalle, niin vastasin vaan ”etten ole fani”. Muutaman vuoden takainen show samaisessa paikassa avasi silmäni. En pitänyt näkemästäni ollenkaan. Päin vastoin ihmettelin että mikä moisessa riuhtomisessa, nykimisessä ja huitomisessa on kevyttä tai kilttiä hevoselle? Ja samoin ajattelin etten halua ko. metodeja käytettävän ainakaan oman hevoseni kanssa. Samoin Montyn tapa arvioida että kaikki jotakin asiaa pelkäävät hevoset ovat ”hakattuja tai kaltoin kohdeltuja” tai että raippa tarkoittaa aina itsestäänselvyytenä ”väkivaltaa” eikä voisi olla esim apu hevoselle… Oli mielestäni niin mustavalkoista, että menetin kunnioitukseni ko. henkilöä kohtaan. Kuka mistäkin tykkää.

Alla iso joukko viimeaikaisia blogikirjoituksia aiheesta. Arvioikoon muut tätä syvällisemmin ja kirjoittakoon ne kenellä on aikaa ja intoa 🙂 Sen enempää näitä linkkejä jäsentelemättä… Olkaa hyvät!!

http://minnatallberg.wordpress.com/2013/10/24/the-man-who-talks-about-horses/

Mies, joka puhuu hevosistaminnatallberg.wordpress.comOlin siis katsomassa Monty Robertsin showta Helsingissä. Se kesti kokonaisuudessaan kaksi ja puoli tuntia, josta arvioisin, että puoli tuntia meni taukoon, jolloin katsojilla oli mahdollisuus ostaa…

http://annakilpelainen.wordpress.com/2013/10/27/rauhallinen-vai-opitusti-avuton/annakilpelainen.wordpress.com

http://minnatallberg.wordpress.com/2013/10/28/siedattaminen-hevosenomistajan-nakokulmasta/

http://tunnehevonen.blogspot.fi/2013/10/kaikki-mika-kiiltaa-ei-ole-kultaa.html

Remote-Controlled Cars Used to Study Round Pen Training

Horse training methods questioned www.coffscoastadvocate.com.auASPECTS of a horse training method made famous by Monty Roberts have been called into question by research at the University of Sydney.

Impulsion… Artikkelia jakoon…

Tämä on taas noita artikkeleita joita ei oikein voi olla jakamatta. Ja juuri niin sitä mitä valmentajani ovat koko ajan puhuneet. Ihan kuin tuo juttu olisi nauhoitettu heidän suustaan! Varsinkin noi klassisemmat valmentajani ovat nimen omaan painottaneet jatkuvasti tämän asian merkitystä. Ja sitä ei voi tosiaan hevoseen pakottaa.

http://www.eurodressage.com/equestrian/2013/09/25/classical-training-impulsion

Suosittelen lukemaan artikkelin ajatuksella. Ja muutenkin tolta em. sivustolta tulee näköjään jatkuvasti mielenkiintoisia juttuja.

Ja ei ku impulsiooonia vaan kaikkien ratsastukseen ja hauskaa päivää!! 🙂

Mitä ne oikein siellä puuhailee?

Noina päivinä kun en itse pääse ratsastamaan, niin yleensä mies työskentelee Zambujon kanssa maasta käsin.  Pelkällä kapsonilla (sivusta vierestä), lyhyillä ohjilla (sivusta vierestä), juoksuttaen ja nykyisin myös pitkillä ohjilla takaa maasta (ilman selustinta)…

Löysin kameralta muutaman vanhan videopätkän, jotka on otettu viime keväänä… Eräänä harvinaislaatuisena iltana, kun kerrankin oltiin kahdestaan tallilla ilman lapsia. Kuvasin salaa pari pätkää, mitä ne siellä puuhailee. 🙂

Ja viimeaikoina noi päivät jolloin tehdään maasta käsin ovat jälleen lisääntyneet, sillä olen ollut töiden takia niin kiireinen. Ja ihan aina en edes jaksa lähteä enään tallille vaikka ehtisin tai voisin… Kun ensin hoidan 9-10 h lapsia, teen esim. 4 h töitä verstaalla, niin sitten alan olemaan mieluummin valmis sohvaan kuin hevosen selkään… Miksiköhän? 🙂 No tiedän että heppa on hyvissä käsissä ilman minuakin. Ja itse asiassa mieheni nimissähän tuo muutenkin on 🙂

No olen vaan tyytynyt välillä kyselemään että ”miten teillä menee?”

Vastaus: ”Ihan hyvin… :)”

Eli jotakuinkin tuon verran saan selostusta aiheesta… Perus mies siis.

Hmmm? Mutta sain vihdoin yhden pienen ”työnäytteen” livenä, kun oltiin koko perheen voimin viikonloppuna tallilla…

Tässä pätkä… Kuulemma neljäs harjoituskerta tämän asian parissa, joten ei ihan viimeiseenasti hiottua vielä. Mutta mielestäni ihan kivasti edistyneet…

Lisäksi mulle näytettiin aluillaan olevaa laukkapiruettia, passagea, espanjalaista käyntiä ja kumarrus… Eli ei ihme että on hymäillyt tyytyväisenä aina kotiin tullessaan… Harmi ettei saatu tallennettua enempiä pätkiä..

Tässä aikaisempi kirjoitukseni noista työskentelymuodoista joita me käytetään. Tai joita mieheni treenailee… https://passionforriding.wordpress.com/2013/02/28/working-the-horse-in-hand/

Ihana hevonen ja yhteensopiva pari. Mihinkähän mua sitten tässä yhtälössä tarvitaan? En ainakaan taida olla se joka tällä hetkellä vie hevostamme eteenpäin. Heh!

Loppuun pari kuvaa joita löytyi tietokoneen uumenista…muutamista harjoituksen alla olevista taidosta. Itse se sanoo, ett”ei täällä ole mitään kuvattavaa”. Vaatteista päätellen näissä kuvissa on hypännyt tallille näköjään suoraan kesäiseltä maalaustyömaalta…Ja sille ei saa myöskään kertoa, että olen laittanut kuvia tänne blgiin… 😉  Mutta joskus on pakko mennä oikeasti kuvaamaan kunnon materiaalia. 🙂

 

Puolipidäte

Tämä tuli vastaan… Ja olisi lähes synti olla jakamatta tätä tekstiä 😉

http://www.eurodressage.com/equestrian/2013/09/21/classical-training-defining-half-halt

”The half-halt in dressage is the balancer, the reinforcer, the reminder, the rejuvenator, the engager, and the tool to draw the horse’s attention back onto the work. Yet, we still see many riders who instead of perfecting the half-halt with their seat, pull on the reins, shortening more and more the horse’s neck until he submits to being pulled around the dressage arena.

What is really happening here, is that the rider is trying to half-halt before establishing the correct position on the horse and so must compensate their own lack of balance by using leg and rein simultaneously to ask the horse to engage, and thus trap the horse and force him into submission.”

Niin vaikeaa kuin se onkin… Jatkan harjoituksia tämä mielessäni. 😉

Hyvää yötä!

Tulin just tallilta…

… ja mun hevonen ei varmaan ikinä oo tuntunut yhtä hyvälle!!!! Aaaaah!!!! Se on ihana!!!! 🙂

Se on kyllä liikkunut paremmin kuin ”ehkä koskaan” jo kohta kuukauden… On tehnyt mieli asiasta hehkuttaa, mutta olen halunnut katsoa hiukan pidemmälle. Että onko tämä joku muutaman päivän juttu, vai olisiko todella jotain muutosta tapahtunut.

Ai että mikäkö on sitten muuttunut? Tai mitä nyt on tehty toisin?

No satula-asia ainakin on muuttunut. Olen ratsastanut jo muutaman kuukauden ajan ainoastaan sillä perinnesatulalla, jota täälläkin esittelin. Sillä päätin lopettaa joitakin kuukausia, sitten kokonaan vanhan koulusatulani käytön, kun alkoi tuntua, ettei se millään lisäpehmusteillakaan oikein ollut hyvä. Ja tuntui että joka ratsastuksen alussa aina etittiin alkuun hyvää untumaa, asentoa ja tahtia. Nyt tuntuu kuin kaikki nuo asiat olisivat aina jo ratsastuksen ensimmäisistä askeleista asti heti kunnossa. Hevonen löytää sopivan ja mukavan työskentelymuodon helposti ja nopeasti niin kuin kuuluukin. Ja minä sopivan ohjastuntuman. Ei ylimääräistä painetta kuolaimella… Ja tunne on mukava ja aika tasainen alusta loppuun. Aika monella tavalla kaikenlainen ”hakeminen” tuntuu loppuneen ja tahti, työntö ja pehmeä ylälinja on luonnollisesti läsnä, eikä ainakaan joka kerta kovan työn tuloksena…  Ainakin jännittynyt ylälinja oli asia, jonka kanssa jouduttiin työskentelemään aikaisemmin (lähes joka ratsastuskerta jossakin kohtaa treenejä), on todennäköisesti ollut jonkin verran satulan aiheuttamaa, eikä aina ainoastaa minusta johtuvaa… niin kuin aina kuvittelen. 🙂

Myös kaikenlainen tahdittaminen jota viime kevättalvena havainnoitsin satunnaisesti alkuverryttelyn yhteydessä tuntuu täysin kadonneen. Edelleen taipuu huonommin oikealle kuin vasemmalle, mutta ero ei ole enään niin iso. Molemmat laukat tuntuvat hyville ja mukaville ratsastaa. Oon kyllä todella onnellinen näihin muutoksiin.

Valmennuksiin en ole aikoihin päässyt ja tuntuu että valmennusten suhteen tulee olemaan haasteellista on koko tulevan syksyn ajan. Aika ei vaan nyt riitä. Työskentelen paljon viikonloppuisin, sillä lapset eivät ole hoidossa vasta kuin muutaman päivän viikossa. Mutta siitä en halua tinkiä edes ratsastuksen takia. Eli aikaa on riitettävä myös lapsille ja elämänmenon tulee olla vähintäänkin kohtuullista. Eli se, mistä nyt höllään meidän perheen syksyä ovat nämä omat viikonloppumenot eli valmennukset, jotka vaatisivat hevosen kuljettamista sekä muitakin järjestelyjä. No tällä hetkellä valmennuksen puute ei kuitenkaan haittaa, sillä koen ottaneeni kehitysaskeleita muutenkin. Fiilis on todella hyvä ja se motivoi eteenpäin.

Kavioihin, kengättömiin nykyään, olen myös erittäin tyytyväinen! Etukavioiden lohkeamat ovat lähes kokonaan jo kasvaneet pois eikä uusia ole tullut lisää. Muutenkin kavioaines todella hyvälaatuisen näköistä ja tuntuista… Mitä minä nyt siitä mitään tunnen. Mielestäni ne ovat myös todella hyvän näköiset. Kannat ovat vahvistuneet… reunat, valkoviivat ja pohjan materiaali myös kovan ja tiiviin tuntuista. Ei haurasta kuten kenkien poiston jäljiltä. Kun kasvavat pidemmiksi ja hiukan rispaantuvat reunoista, niin viilailen reunat pyöreiksi kengittäjäni ohjeiden mukaisesti. Eivät ole enään lohkeilleet ollenkaan, vaikka öljykin on päässyt loppumaan jo useampi viikko sitten. Buutseja emme ole käyttäneet kuin ihan alussa. Ja tulevaki talveksi aion sellaiset hommata nastoilla, jos haluamme lähteä maastoon  tai on kuljettava liukkailla teillä. Tarhassa paljaalla kaviolla todennäköisesti pärjää vallan hyvin jos tulee yhtään lunta. Saahan nähdä millaisia asioita talvi tuo asian suhteen esiin, sillä aion kyllä myös jatkaa näillä näkymin tätä alunperin kokeiluksi tarkoitettua kengätöntä elämäämme. 🙂

 

Ja niin kengityslasku tosiaan näyttää mielestäni myös suht hyvältä nykyään. Saisihan tuon kokonaan poiskin, jos heittäytyisi vielläkin luomummaksi… tai itsenäisemmäksi asian suhteen. Kuitenkaan en ole ehtinyt keskittymään aiheeseen, opisekelemaan tai kurssittautumaan asian suhteen eli parempi että ammattilainen tarkkailee asiaa säännöllisesti ja tekee tarvittavat korjaukset ettei tule virheasentoja tai ongelmia tämän vuoksi. Itselleni olen kyllä ostanut viilan ja raspailen aina välillä rispautuneita reunoja tms. muuta pientä viilausta. Muuten päävastuussa edelleen kengittäjämme 🙂

Ja mikä parasta! Tämä ”luomuilu” on tuntunut sopivan Zamulle erittäin hyvin. Heppa on tuntunut alusta asti viihtyvät erittäin hyvin ilman kenkiä. Nuo takapolvien seudulta huomioimani tahdittelut, joista puhelin aikaisemminkin, katosivat melkolailla heti tämän kengättömyyskokeilun alettua. Muutenkin alkanut liikkua jo luonnostaan paremmin takaa. Vapaana, liinassa ja ratsain… sen huomaa. Voin olla vain tyytyväinen. Ei arkomisia enään juurikaan eikä millään pohjalla. Tietysti kivikot ovat luku sinänsä, mutta taisivat olla myös silloin kun meillä vielä oli kengät.

Ja kaikkein tyytyväisin olen juuri nyt siitä että olen vihdoin kerännyt itselleni tarvittavat rahat uutta koulusatulaa varten. Myin onnistuneesti netissä melkoisen kasan hevostavaroita. Ja keräsin aika lailla tarkkaan tarvittavat rahat myymällä vahaa tarpeetonta roinaa pois nurkista…, mistä todellakin olen tyytyväinen!! Satulan mallin olen jo löytänyt ja kokeillut ja nyt vaan vihdoin tekemään hankintaa… Vaikka en ole enään yhtään niin varma että haluan tavallista koulusatulaa. Toi perinnemeininki on niin mukavaa ja olen niin tottunut että osaanko enään tavallisessa penkissä istuakaan… 🙂

Eli tämmöistä meille kuuluu juurikin nyt. Ihanaa syysviikonloppua kaikille!