Ratsastusaiheinen blogi. Avoimesti jaettuja ajatuksia oppimisesta, intohimosta, ideoista ja motivaatiosta, mutta myös käytännöistä, ongelmista sekä ikuisesta tiedonnälästä rakkaan harrastuksen ympärillä. Mausteena pikkutyttömäistä fanitusta ja ihmettelyä, joka ei varmaan hevosihmiseltä koskaan katoa.
Oli vihdoin aikaa kunnolla ja rauhassa lukea tämä blogi-kirjoitus, jota ystäväni facebookissa ovat jo moneen otteeseen suositelleet. Ja haluan jakaa sitä myös edelleen.
Erittäin hyvää ja perusteellista tietoa kaikille, jotka kouluratsastusta säännöllisesti treenaavat. Artikkeli käsittelee kilparatsun fyysistä valmentamista sekä valmennusfysiologian perusteita. Anna Kilpeläinen on kerännyt tekstiinsä paljon asiatietoa eri lähteistä sekä nähnyt tekstin eteen myös ilmeisen paljon vaivaa. Suosittelen!!!
Välillä mikään ei toimi ja sitten taas loksahtaa. Ja tänään olen taas vaan yhtä hymyä!!!
Tänään meillä oli ihan paras valmennus, ehkä koko mun ja Zambujon yhteisen historian aikana. Hevonen tuntui heti alkutunnista ihan rennolta ja kuuliaiselta. Oli tasainen ja kevyt ohjalle, tasapainoisempi kuin yleensä, toimi ja antoi ratsastaa. Kaikki oli vaan jotenkin tänään tosi helppoa tai ainakin helpompaa kuin yleensä. Oli sellainen hyvä ”flow” joka jatkui koko tunnin. Ja vaikka ”flow” silloin tällöin meille on ollutkin tuttu ilmiö, niin harvoin tai tuskin koskaan se osuu valmennustunnin kanssa yksiin. Jolloin siitä voisi saada vielä enemmän irti.
Eikä hevonen kuumunut, hermostunut tai hänkslännyt suulla, mitä se tekee aina silloin jos se hermostuu… Ja hermostuu todella helposti. Ja viime päivinä se on ollut vielä aivan erityisen hermostunut, jännittynyt ja sen vuoksi aika haasteellinen. Pienikin vääränlainen puristus tai ohjasote on saanut sen ihan tuohtuneeksi. JA tarkoitan todella pieni… eli se on ollut sellainen yliherkkä kaikille avuille. Ja tähän luulen syyksi sen, että se oli juossut, eikä vaan juossut vaan mennyt ihan täysillä (tallityöntekijä sanoi ettei oo ehkä koskaan nähnyt hevosen menevän sellaista vauhtia … tosi kiva…) tallin ympärillä olevilla laitumilla, karattuaan tarhasta. Siitähän puhuinkin. Hyvin vähäisillä ja pienillä ruhjeilla ja puuttuvalla palalla kaviota ollaan onneksi ilmeisesti selvitty. Mutta niin ihmeen hermostuneelta se vaikutti, että meinasin jo eilen valmennustunnit peruuttaa ja ehkä ihan hetkisen jo mietin… että pitäisköhän lyödä hanskat tiskiin… Että siis epätoivo ehkä ihan vähän pääsi valloilleen, että joskohan tästä meidän yhteistyöstä mitään tulee…
Mutta eilen päädyin pyytämään Marin sinne selkään. Ja olihan se tosiaan hermostunut myös Marin kanssa, mutta Mari sai sen kuitenkin jumppailtua kunnolla pyöreäksi ja rennoksi… Siis rennon näköisesti, selästään joustavamman näköiseksi ja kevyesti liikkuvaksi… Ihan varma en sen mielenliikkeistä ollut ihan ratsastuksen loppuun asti… Sillä on sellainen katse, että näin sen kiehuvan, vaikka se toimikin hyvin. Ja jokatapauksessa Marin mielestä tuntuma selästä oli taas parempaan päin edelliseen kertaan verrattuna. No kuitenkin… Ilmeisesti kaikki kannatti, koska tänään aamulla tallissa minua odotti taas oma ihanan rento hevonen ja selässä oli taas todella miellyttävää olla.
Tämän päivän tärkeimmät opit
1. Notkeutta selkään ja istunnalla vaikuttaminen. Ja tänään tehtiin temponvaihteluita passagetahtisesta ravista (ei tosiaan kuitenkaan passagesta) haettiin vaihteluin askeleeseen venyvyyttä ja kumimaisesti toimivaa selkää. Tehtiin myös piaff – ravi siirtymisiä, jotka ekaa kertaa tunnilla alkoivat toimia paremmin. (noissa meillä yleensä on ollut ongelmana se että Zamu jää pohkeen taakse, eikä halua liikkua eteenpäin, tai että piaff ravista otettuna tulee liian hätäiseksi. Helpompi siis yleensä tehdä pysähdyksestä tai käynnistä siirtymä piaffiin ) Samoin laukkaa hidastettiin ja pidennettiin. Sain mielestäni hyviä oivalluksia siitä kuinka lähettää hevonen eteenpäin vain avaamalla sormet ja istunnalla pidättämisestä. Tämä tunti taisi olla suoraa jatkoa niille tunneille, jotka Mari piti mulle 2 viikkoa sitten Portugalissa omilla hevosillaan. Sielläkin etsittiin kumimaista joustoa selkään ja erilaisia ravin ja laukan pituuksia. Ja tosiaan sielläkin viimeinen tunti taisi olla paras tunti ikinä niillä hevosilla Marin kanssa. Tuli mielettömän hyviä fiiliksiä ja oivalluksia istunnan vaikutuksesta hevoseen. Ja ratsasti siellä kahdella tosi eri tasoisella hevosella, mutta molemmilla onnistuttiin löytämään noita efektejä. Ja nyt päästiin kerrankin tosi lyhyellä aikavälillä siirtämään siellä oivallettuja tuntemuksia Zambujoon.
2. Ulko-ohja. Ja toinen oivaltava kokemus tuli jo Portugalissa ulko-ohjan käytöstä. Mulla on sellainen fiilis, että olen nyt vihdoin sen kunnolla oivaltanut. Marilla on yksi heppa, Ricky, joka tossa tämän blogin otsikkokuvassakin on. Se ei siedä ollenkaan sisäohjasta ottamista (tarkoittaa siis että siihen ei hitustakaan voi jäädä kiinni… ja vaikka luulis että on riittävän kevyt niin siltikin yleensä on ottaa liikaa …). Eikä ainakaan oikeasta sisäohjasta. Ja sen kanssa on ollut myös ihan huikean haastavaa nuorena. Monella tavalla tasapainonsa kanssa todella samanlainen hevonen kuin omani. Eikä moni ratsastaja sille kuulemma sovi ollenkaan. Vaan sillä saattaa pahasti keittää, niin ettei kenelläkään ole enään kivaa 🙂 Kuulostaakos tutulta? Heh! Ja vaikka meillä on itseasiassa mennyt Rickyn kanssa ihan hyvin aikaisemminkin, niin jouduin tällä matkalla ratsastamaan sitä aika haasteellisissa olosuhteissa. kaatosateessa ja myrskytuulessa, ja pimeällä illlalla, johon se ei ole tottunut ja se oli vähän jäykkä, jäykempi kuin normaalisti eli mun olis pitänyt saada taivutettua sitä paremin oikealle… ilman sisäohasta vetämistä, ottamista… joten jouduin oikeasti haasteen eteen. Jouduin oikeasti ratkomaan kuinka hevonen on saatava ulko-ohjalle. Ja jouduin tilanteeseen, jossa mun oli oikeasti oivallettava, jos halusin ylipäätään ratsastaa sillä. Ja sillä ratsastuksella siellä Portugalissa mulla lamppu syttyi isosti, kuinka sen ulko-ohjan kanssa todella toimittiin. Ja lopuksi tehtiin laukkapiruetteja oikeaan yksi, kaksi, kolme… putkeen ihan rennolla hevosella… Ja tämä oli ihan oikeasti oikea oppimisen riemuvoitto. Ei se ollut edes vaikeaa kun se oivallus oli tullut. JA kesälläkin tehtiin, mutta silloin vain luulin että olin oivaltanut…Silloin ilmeisesti tein vaan fiiliksellä ja kun kaikki vahingossa osu kohdilleen niin onnistuin, mutta nyt oli se tunne, että tiesin tasan mitä tein. Hassua ja mutta toki ihanaa. Mutta mikä tässä pitkässä alustuksessa on pointtina? No se, että nyt olen saanut siirrettyä myös sitä oivallusta, tuntumaa ja kuinka sitä ulko-ohjaa käytetään lähellä kaulaa, myös Zamun selkään. Ja tänään tunnilla se ainakin taas toimi ihan loistavasti. Laukanlyhennyksessä ja ympyränpienennöksissä, sekä takaosakäännöksissä ainakin sain näistä hyvän fiiliksen. Toimii! Ja toivottavasti en kohta taas tätä tuntumaa kadota! 🙂
3. Tahti Ja tahti on ollut meidän iso ongelma. Allahan on aika kuuma, aina energinen ja etupainoinen hevonen, joten aina on ainakin riittävästi vauhtia. Eikä ikinä ole tarvis pyytää eteenpäin… paitsi jos sillä keittää. Silloin ongelma kääntyy toisinpäin… mutta se on eri tarina sitten. Tänään ei keittänyt alkuunkaan. Vaan tahti löytyi heti alkutunnista eikä isompia ongelmia ollut vaikka askelta pidennettiin kaikissa askellajeissa. Mari kuitenkin ohajuksellaan auttoi tahdin säilyttämisessä koko tunnin ajan. Yksin ratsastaessa kukaan ei ohjelmoi… Kumpa nyt vaan saisin tämän päivän tahdin selkärankaan. Meille molemmille 🙂
JA varusteista vielä muutama sana
WE-kuolaimet tuntuvat olevan sen mielestä ihan parhaat. Ei siis ole kyse siitä onko siellä suussa se kaikkein pehmein kuolain, jos käsi vaan on kiltti. Mutta jostain syystä moni pehmeä kuolain on sen mielestä ikävä ja se aukoo suuta. Tavallisten kankien ongelma on ilmeisesti se, että suussa on liikaa tavaraa ja kanki sijoittuu suussa alemmas, kohtaan missä kitalaki on matalampi. Ei oikein koskaan ole ollut täysin tyytyväinen niillä. Sensijaan toi WE -kuolain on sen mielestä selvästi miellyttävin… On niillä yleensä aina hiljaa ja tyytyväisen oloinen. Kuitenkin kuolainasioista myöhemmin lisää. Toin Portugalista tuliaisena taas vaikka kuinka monet.
Ja satulaan olen nyt laittanut sellaisen uudenlaisen lampaankarvabädin. Eli saan hiukan korotettua sitä edestä. Ja tänään mulla oli sellainen fiilis, että luonnollinen hyvä asento löytyi jotenkin helpommin. Ja ekaa kertaa siis tänään kokeilin bädiä. Noista istunnan ongelmista omassa satulassani olen raportoinut myös aikaisemmin täällä blogissa. Ja sitten mielenkiintoisen ilmiönä ollaan Marin kanssa huomattu, että muiden hevosten selässä ja muissa satuloissa (esim Marin hevosilla Portugalissa) ongelmaa ei ole läheskään samalla tavalla ollut. Ja tällä bädillä saan siis satulan tasapainoa hiukan paremmaksi, joten itselläni on sen päällä hiukan helpompaa. Ja niin tietysti tällainen ”bädi” on vaan väliaikainen ratkaisu. Kaippa tässä täytyis alkaa satulan etsintäurakkaan.
ISO KIITOS JÄLLEEN MARILLE! HUIPPUOPE!!!
(Joka tällä kertaa siis tuli poikkeuksellisesti meidän tallille. Muuten ei olisi tällä kertaa varmaan mulla ollut mahdollisuuksia valmennukseen päästäkään.)
Mutta hui… kello on paljon ja unohduin tähän koneelle, vaikka mun pitäis olla pakkaamassa kirppiskamoja autoon. Huomenna aamuaikasella olen menossa myymään vanhoja roinia siskoni ja äitini kanssa kirppikselle. Äkkiä nukkumaan siis!
Ratsastus on kyllä hassu laji. Oikeastaan ihan hullun hommaa. Tai sanotaan sitten hullun haastavaa…
Ja hassua on, kuinka paljon fiilikset hevosen selästä laskeutumisen jälkeen voivat vaihdella…
Juuri eilen naputtelin tänne blogiin pitkät pätkät hyvän tuulista tekstiä, mutta väsähdin pahasti juuri ennen, kuin sain juttua valmiiksi. Ajattelinkin viimeistellä kirjoituksen tänä iltana ja sitten vain julkaista. MUTTA niinhän siinä sitten kävi, että juuri tänään, ja juuri äsken tallilta palattuani, tuntuikin siltä, ettei juttu olekaan enään ajankohtainen. Ja tämä blogihan on oikeastaan vähän niin kuin päiväkirja, jolle ei voi valehdella. Eli ei siis voi julkaista tai kirjoittaa mitään, mikä ei tunnu todelliselta. Tai mitään mikä ei juuri tällä hetkellä tunnu oikealta tai ajankohtaiselta. 😦
Vielä eilen olin optimisti. Ja vielä eilen sekä oikeastaan usemman viikon ajan on tuntunut siltä, että olen saavuttanut jälleen tietyn vaiheen tai tason oman ratsastuskuntoni ja tuntumani kanssa…tai oikeastaan palautunut vihdoin siihen pisteeseen, jossa ratsastukseni kanssa olin noin kaksi vuotta sitten… Siis tilanteeseen ennen kuin myin edellisen hevoseni tai aloin odottaa nuorimmaista lastani. Ja eilen siis kirjoitin juttua oikeasti toiveikkaana, hyvillä mielin, edistyksestäni tyytyväisenä ja katse motivoituneena eteenpäin… 🙂
MUTTA sitten, juuri tänään, kaikki tuntui jälleen niin kovin vaikealta…
Mikään ei ollut tänään helppoa. Eikä mikään mennyt niin kuin piti. Tallille meno meni jo itsessään aika myöhäiselle. Hevonen oli levoton ja jännittynyt, vaikka on tottunut kyllä myös iltaratsastuksiin. Mutta en kyllä tiedä, olinko itsekään ihan parhaimmillani, koska vatsanikin oli vähän kipeä. Ja lisäksi hevoseni oli kuulemma juoksennellut edellisenä päivänä pitkin peltoja, vapaana, karattuaan jälleen tarhasta. Ja oli kuulemma mennyt siellä pellolla erittäin kovaa. Ja siltä se myös näytti ollessaan jalkovälistään vieläkin täydellisesti mutakuorutuksen peitossa (eikä meidän tallin tarhoista löydy mutaa), kaviosta puuttui palanen ja lisäksi se oli polkenut takasellaan, etukavion kruununrajaan haavan. No huh! Kaikki muuten kuitenkin näytti olevan ihan kunnossa, eikä se ontunut tai ollut silmiinpistävän jäykkä tms… mutta saattoihan asialla kuitenkin olla vaikutuksensa myös tämän päivän ratsastuksiin… Ja lisäksi saappaastani hajosi vetoketju juuri, kun olin nousemassa selkään, eikä ollut muita ratsastuskuntoisia kenkiä edes mukana. Ja fiksu olisi varmaan jättänyt ratsastamatta, mutta minä en, vaan ratsastin pohkeenkohdasta repsottavalla vetoketjulla. Ja rikkinäinen saapas juuri kipeässä jalassani, jossa ei siten ollut minkään laista tukea… Ja ratsastaa päätin siksi, koska Mari (Mari Faria de Carvalho) on tulossa huomenna pitämään tuntia ja ajattelin, että jos edes vähän verkkailen sitä huomiselle tunnille ja katson onko se edes kunnossa. Hmmm… Ei mennyt ”ihan niin kuin strömsössä”… 😦
Eli voi syvä huokaus!! Onneksi huomenna on kuitenkin taas uusi päivä. Ja kaikki voi näyttää jälleen jo ihan toiselta. Ja onneksi Mari on siis täällä. Ei tarvitse ihmetellä näitä asioita ihan yksin. 🙂
Ajattelin aamutuimaan latailla taas vähän videoita. Youtuben hidasta raksuttamista odotellessa ehtii tehdä kotitöitä… 😉
Nämä olivat mielestäni jakamisen arvoisia pätkiä. Työratsastuksen (Working Equitation, Equitacao de Trabalho…) noviisiluokan (noviisit ja juniorit) kouluosakokeen verryttelyä oli ihana seurailla. Pätkät kuvattu 9.11.2012 Golegassa. Kaunista katseltavaa. Täysi kentällinen tulevia lajin taitureita… Kokonaisuudessaan niin rauhallisen ja tyylikkään näköistä menoa siellä verkkakentällä. Ei juurikaan mitään karmivaa prässäystä, rumaa virittelyä, kovia otteita… Katsokaa itse. Tässä pari pätkää…
Vieressä lisähaasteena valjakkokilpailut eli vauhdikasta menoa, kärryjä ja kolinaa, johon ainakaan ratsastajien kommentteja salaa kuunnellessa, harvempi hevonen oli entuudestaan tottunut. No ei kuitenkaan pahasti näy päällepäin.
Ja tässä ollaan kuitenkin tosiaan vasta noviisi tasolla. Näissäkin riittänee kuitenkin meille monelle jo harjoiteltavaa. Eiku harjoittelemaan siis… Toi tahti, tasapaino ja rentous… niimpä!! 🙂
Otin videolle myös pari kokonaista rataa, jotta näkis minkätasoisia ratoja ja mitä tehtäviä ratsastavat. Niitä en lataa videoiden pituuden takia tänne… jos te ystävät / WE-treenikamut haluatte nähdä, niin mietitään jos ne sais muuten toimitettua. Youtube on tosiaan hidas. 🙂
aamupalaksi luin yhden hyvän artikkelin. Mielestäni puhuu erittäin tärkeästä asiasta. Meillä jokaisella varmaan riittää tässä asiassa työstettävää melkein joka päivä… 🙂
Luokka ei ollut kovin suuri, mutta joka tapauksessa hyvin mielenkiintoinen. Tätä luokkaa ainakin itse odotin koko päivän. Oria nimeltä Ahoto on suitsutettu netissä jo niin paljon, että halusin ihan ehdottomasti nähdä livenä. Tai liikkeessä livenä. Johan sitä kesällä rapsuteltiin, kun käytiin pyörähtämässä Marin kanssa Cascaisissa tallilla, jossa Pedro Torreksen hevoset seisovat. Ja Pedro Torres, moninkertainen työratsastuksen maailmanmestari, joka itsessäänkin on ratsastajana kiinnostavaa nähtävää, sen hevosen myös täällä Golegassa näyttelyssä esitti. Ja hehän sen luokan myös voittivat. Taisi olla joku ennakko-oletuskin asiasta.
Ja tässä alla muu palkittujen joukkio järjestyksessä. 1. Ahoton (kasv. ja om. Joao Pedro Rodrigues) 2. Campeador (kasvattaja ja om. Coudelaria St. Margarida) 3. X-Puccini Menezes (kasv. ja om. Dany Lahaye) 4. Berber da Broa (kavs. ja om. Manuel Tavares Veiga) Mulla on nyt kuitenkin aukko sivistyksessä, kuinka osallistujat ovat tähän luokkaan valikoituneet. Mutta tämän luokan voittajaa, nimenomaan täällä Golegan näyttelyssä kutsutaan nimikkeellä”the Champion of the Champions”, joten kaippa nämä ovat jo voittajia jostain muista näyttelyistä… Mutta ompahan taas jotain ihmeteltävää ja selviteltävää…
Ja oonhan mä tätä Campeadoriakin joskus aikaisemmin myös ihastellut. Joten kiva oli nähdä sekin kentällä livenä ratsastaja selässään. Näitä Spartacuksen ”kultaisia” poikia on vaan niin paljon, että niissä menee sekaisin. Mutta tässä kaiketi yksi niistä kaikkein kauneimmista. Taisi olla voittaja myös Cascaisin Kansainvälisillä lusitanofestivaaleilla 2010 (tämä muistitiedon varaista), kun oltiin ystäväni Sannin kanssa katsomassa… Nää on kaikki aika saman näköisiä, helposti samaan veljesjoukkoon tunnistettavia… tällaisia aika hyvin muodostuneita, ”pötiköitä ja massavia” sekä myös aika isoja/korkeita ja isoilla renoilla liikkeillä varustettuja. Itseasiassa myös tämän vuoden kolmivuotiaiden joukossa oli muutama veli mukana ja mm. luokan voittaja El-Rei II da Sernadinha, joka on myös lisäksi saman kasvattajan kuin tämä Campeador.
Tästä luokan kolmosesta (yllä) enkä myöskään hevosen kasvattajasta tai ratsastajasta tiedä yhtään mitään. Ihan vieras nimi minulle. Ja tässä lähes ainoa kuva. Katse ja kameran linssi kun seuraili se verran tiiviisti noita muita 🙂
Ja tämä Veiga-hevonen oli oma henkilökohtainen suosikkini. Ilme ja ihana metallinhohtoinen kiilto karvassa, mutkattoman oloinen luonne, herkän ja kuuliaisen näköinen, kaunis pää, ryhdikäs ja valpas olemus, ihana kiltti ilme… Jotenkin se vaan sytytti yli muiden. Niin, että vaikka Pedron ratsastusta ja Ahoton ravia olikin ihan mahtava seurata ja Campeador vähintäänkin upea ilmestys, niin kun satulat riisuttiin hevosten selästä, ei ne muut näyttäneet yhtään niin mageilta kuin tämä. Pedro ja Ahoto:kin olivat lähinnä pieniä ja söpön näköisiä siellä kehässä, jutustellessaan keskenään… Ja Campeador… varmasti kyllä komea, mutta hmm… oikeastaan en muista koska tuijotin tätä yhtä. Olin myyty! Rakkautta ensi silmäyksellä 🙂
Ja vielä loppuun yksi videopätkä palkintojen jälkeen kunniakierrokselta noista kaikista neljästä palkitusta. Mutta siis varokaa, ettei mee pää sekaisin! …videon heiluessa joka suuntaan… Ja surkea laatu… No kiinnostuneimmat saavat videosta kuitenkin haluamansa infon… katsokaa ken haluaa. 🙂
Viikko on vierähtänyt kuin varkain. Ja ihan ihme viikko!! Oon ollu kuin ”puustapudonnut” ja sählännyt ihan urakalla. Kokoajan vähän myöhässä jokapaikasta. Tai vaikka ei konkreettisesti , niin se fiilis ainakin on ollut, ettei ole ihan tilanteen tasalla. Lapset ovat vaatineet paljon. Ilmeisesti kerjänneet velkoja ajasta, joka oltiin niiltä poissa. Olihan tämä matka, 5 yötä ja 5 päivää, pisin yhtenäinen aika, joksi olen heitä ikinä jättänyt. Mun pienet murut.
Matkalaukut on kuitenkin jo lähes purettu. Mieletön määrä taas paperia, kirja, esitteitä, näyttelymonisteita, käyntikortteja ja muuta lusitano-krääsää. Taidetaan olla hiukan hurahtaneita näihin juttuihin. No niin hurahtaneita, että ollaan jo vuosien ajan tuotu jokaiselta matkalta vähintään yksi aiheeseen liittyvä kirja mukanamme. Itse asiassa ihan fiksua tuoda niitä pikkuhiljaa, koska ne kirjat on ihania ja niissä on älyttömästi hyviä kuvia ja tietoa, mutta ne painavat julmetusti matkalaukussa eli niitä ei kovin montaa viitsi kerralla raahata. Ja netistä tilattuna ne maksavat monesti vähintään tuplasti sen, mitä paikallisissa kirjakaupoissa. Tällä kertaa tuotiin pitkään jo suunnitteilla ollut kirja Veiga-hevosista.
Noita Veiga-hevosia oli myös näyttelyssä mukana yhteensä 5 ja monta muuta, jolla oli taustalla suvussaan paljon ”veiga-verta”. Varsin yleinen ajattelu Portugalissa taitaa olla tai ainakin hyvin monen paikallisen hevosihmisen suusta olen kuullut saman lausahduksen, että ”hyvässä lusitano-hevosessa on taustallaan, jonkin verran veiga-verta” ja kuulemma melko hyvä ”blandis” olisi, että suhde olisi noin puolet. 😉 Mutta no joo… nämä kasvatusasiatkin ovat kuitenkin vain mielipidekysymyksiä ja mielipiteitä on monia. Ja Portugalikin täynnä myös sellaisia hienoja ja hyviä lusitano-hevosia, jossa ei ole veigaa mukana. No mielenkiintoista on kuitenkin päästä tutkimaan kirjaa tarkemmin…
Nyt vihdoin niihin näyttelykuviin.
Ekaksi 3-vuotiaat
No tässä heti yksi kaunis poika, jonka bongasin kadulla… Nimi Especial dos Rios… ja ei ollut vaikea arvata, että isä on puhdas Veiga-hevonen, Uivador da Broa eli tässä se suhde noin 50% 😉 Kasvattaja siis Coudelaria Casal dos Rios. Ja toi pää ja katse! Ah!
3 -vuotiaat esitetään Portugalissa maasta kapsonilla ja pitkän liinan päässä. Näyttelykolmion jokaisessa kulmassa tehdään aina tarvittaessa riittävä määrä voltteja, jotta esitettävä hevonen saadaan ”hanskaan” ja sopivasti kuulolle ja valppaaksi näyttääkseen hyvältä esitettävässä askellajissa. Tässä esitystavassa, jossa hevoselle annetaan varsin paljon tilaa, on se mielestäni se etu, ettei esittäjä juurikaan häiritse hevosen liikkumista, kuten monesti näkee suitset päässä lyhyillä ohjilla esitettäessä isoliikkeisiä hevosia.
Tässä eräs puhdas Veiga 3-vuotiaiden näyttelyssä. Embaixador da Broa.
Areenalla oli samaan aikaan 23 3-vuotiasta oria. Ihmisiä oli kentän laidat pullollaan paksuna massana ja välillä oli hyvinkin vaikea nähdä mitään. Ihmeen hyvässä järjestyksessä ne siellä kuitenkin seisoivat, nuo nuorukaiset, harjat letitettyinä ja hyvännäköisinä. Niitä tavallisemman eli keskiverron tai vähän heikomman näköisiä, keskenkasvuisia tms. näkee Golegassa yleensä näyttelyssä vain harvoin tai oikeastaan vain muutamia (aina siellä joku on joukkoon eksynyt), sillä tähän näyttelyyn suuret ja arvostetummat kasvattajat valitsevat omasta ikäluokastaan tarkoin jo oman parhaimmistonsa jne… joten valintaa tehdään jo laitumilla. Hitaammat jätetään kasvamaan rauhassa eikä kaikkia suinkaan koskaan edes esitetä.
Ja kirjaimellisesti laitumilla, sillä nämähän on tosiaan juuri melkein vasta (yleensä kolmivuotis keväänä tai kesänä ellei joku poikkeusellinen syy ole tuoda niitä talliin asumaan aikaisemmin esim. myynti tai loukkaantuminen laitumella) laitumilta pyydystettyjä villikoita, joista osa ei ole kovin paljoa ennen tätä näyttelyä, ihmisen kanssa kulkenut. Joten ihmeen hyvin kävelivät ja juoksivatkin. Ja pienen pientä hässäkkää välillä, mitä nyt joku seisoi takajaloillaan hetkellisesti näyttelykehässäkin, mutta ei siinä mitään… esittely jatkui ilman että asiasta tehtiin mitään numeroa… taitavasti viritettiin heppa uusiksi pienellä voltilla ja siitä sitten hienoon nätyttelyraviin keveästi pitkän liinan päässä. Kauniita liikkeitä, ihmeenkin rennon näköisesti!
Ja sitten pieni jännitysnäytelmäkin koettiin, jossa yksi isompikokoinen kaveri pääsi karkuun ja samalla liina perässään juostessaan kamppasi yhden kilpakumppaninsa taluttajan ja vapautti kaverinsakin pieneen hippaleikkiin… johon osallistui lopulta neljä oria… Ja välillä kentällä oli aikamoinen solmukin pitkiä liinoja, oreja ja taluttajia…:) Ja siinä sitten hetken aikaa oli kaikki kentällä sekaisin, kukka-asetelmia ja näyttelyaitoja myöten. Ja taas kohta kun karkulaiset saatiin kiiini, oltiin kuin mitään ei olis tapahtunutkaan, eikä kellekkään onneksi käynyt mitään. Sain videota hässäkästä… jos ehdin taas lataamaan… niin lataan.
Tässä etummaisena se kaveri, joka halus vielä vähän selvitellä järjestystä… Tarkkailee tässä ilmeisesti sitä, että: ”lauma on nyt jotenkin muuttunut eli on vissiin selvitettävä kuka on kuka…”
Pakko myöntää, että luokan voittaja jäi vähän hämärän peittoon. Ei jaksettu odottaa ihan loppuun asti, kun päätös tuntui kestävän loputtomiin. Ja ajateltiin ehtiä myös lounaalle ennen seuraavan luokan alkua. Kuitenkin ”voittajakehässä” näytti jälleen olevan sellainen jotenkin jo tutuksi muodostunut ”kattaus” Spartacuksen poikia (eli yhden oriin jälkeläisiä ainakin 3 kpl) Coudelaria Santa Margarida:ta (yksi suurimista, arvostetuimmista ja vanhimmista siittoloista) sekä pari Veigaa ja lisämausteena aina muutama muu yksittäinen hevonen muilta kasvattajilta… 🙂
4 -vuotiaat
Ne esitettiin ratsain kaikissa askellajeissa sekä maasta suitsittuna rakennearvostelussa. Eli vähän tutumpaan tai eurooppalaisempaan malliin. Oltiin tälläkertaa fiksumpia miehen kanssa. Syötiin kunnon lounas ja varattiin hyvissä ajoin hyvät paikat katsomosta eturivistä. Ja aurinko selän takana, vaikka ei sitä alkuun edes näkynyt, mutta usein se sitten kuitenkin Portugalissa näyttäytyy… kuten tälläkin kertaa onneksi. Mutta muuten olis saattanut olla aika tukalaa katsella tuntitolkulla kentälle päin, suoraan vasten kasvoja (varsin alhaalta yläviistosta tähän aikaan vuodesta) paistavaa aurinkoa. Ollaan me siis ilmeisesti jo jotakin opittu aikaisemmilta vuosilta. 🙂
Tässä yksi mun suosikeistani ja itseasiassa myös 4-vuotiaiden luokan voittaja, Dragao. Kasvattajana tällä hevosella näyttelyluetteloon oli merkitty Sociedade Agricola Quinta das Terras, joka on minulle entuudestaan tuntematon. Ja samoin hevosen ratsastaja. Eli silloin tällöin näissäkin näyttelyissä voi voittaa myös joku tuntemattomampi kasvattaja… Hyvä niin! Ehkä siis myös hevosella on oikeasti väliä, eikä ainoastaan kuuluisalla ”brändillä” tai esittäjällä voiteta näitä titteleitä. Tämäkin on joskus näyttelyitä katsoessa käynyt mielessä:)
Tuijoteltiin siinä ennen näyttelyä toiseen suuntaa eli radalle, jossa festivaalikansa, kaikessa monimuotoisuudessaan, ratsasteli lenkkiä toisensa perään ja huom. myös nämä nelivuotiaat verryttelivät siellä kehällä, aikamoisessa hevosruuhkassa, kaikkien muiden ratsukoiden, vaunuhevosten ja muiden nelistäjien joukossa. Ja sekaisin kaiken kokoisten ja kaikentasoisten ratsastajien kanssa. No broplem! 🙂 Bongasin Dragaon sattumalta jo sieltä verryttelijöden joukosta ja tönin miestäni käsivarresta, että ”ostaisitkos mulle seuraavaksi tollasen”. Ai että se oli mageen näköinen ilmestys, vaikka nuori olikin. Ihanan joustava iso ravi! Mutta toisaalta… oli jalostettu selvästi modernimpaan kouluratsastukseen… eli on ravia ja kokoa… mutta onkohan vähän liikaakin? Voisiko olla liikaa, jopa rodulle ominaisten muiden ominaisuuksien kustannuksella? No oli miten oli… hyvältä se juuri siinä vaiheessa näytti! Sydän, sydän, sydän…
Ja sydämen piirsin myös näyttelylomakkeeseen, kun oli sen vuoro. Mulla ei ollut kynää, joten en oikeastaan voinut kirjoittaa ylös juuri mitään. Kaikki merkinnät eli kommentit jotka oli ”pakko” tehdä (ja esim se sydänhän oli toki ihan lähes pakko piirtää… 🙂 ), tein tylsällä kajal-kynälläni, joten aika rajalliseksi jäi kommentit paperissa. Mutta mitäs siitä! Oikea hevonen voitti, vaikka hienoja oli paljon. Ja ihmeen hyvässä järjestyksessä… Ei paljon pomppuja, pukkeja, vauhtia eikä vaarallisia tilanteita. Pieniä säpsähtelyjä, notkuvia takapolvia, loivia kiemuroita kaijuttimien edessä, muttei juuri mitään muuta… Kuuliaisia ja söpöjä tyyppejä kaikki, siis koko se areenalla esitelty hevosnuoriso 🙂 Ihana kiltti, hiukan ihmetteleväinen katse, yhteisenä piirteenä jokaisella. Ja selässä suurimmalla osalla ammattilaisia ratsastamassa stylesti ja siististi.
Tää hevonen osottautui tämän joukon ”pahikseksi”, joka meinas tiputtaa ratsastajansa selästään useampaankin otteeseen. Mutta tietty, jos on tarpeeksi kaunis, ei sekään haittaa. Tuli luokan kolmanneksi. Don Sobreano da Tramagueira -271
Ja tässä vielä yksi kuva Dragaon ravia seuraavassa kuvassa ja videon pätkästä…
Ja tää juttu vaan venyy ja venyy. Yö tulee vastaan. Pakko siirtää ”hottikset” eli näyttelyn kuuma ryhmä huomiseksi. Tarkoitan tällä mestareiden luokkaa, jo jalostukseen hyväksyttyjä oreja sekä tietenkin vähän myös Pedro Torresta, joka esitti yhden oreista. Eli yritän noita purkaa tänne huomenna. Öitä!
Jälleen kotona ja jo toipumaan päin. Matka oli taas erityisen onnistunut. Retouttava, mielenkiintoinen, avartava, innostava ja oivaltava. Mutta viimeinen yölento kotiin oli vähän turhan rankka. Kotiin pääsimme vasta noin klo 6 aikaan aamuyöstä eli nukuttiin noin 1 h kunnolla, senkin tyttäreni kanssa lyhyessä lastensängyssä ja sitten herääminen kotiarkeen. Joten eilinen päivä lasten kanssa olikin painettava aikamoisella tahdon voimalla. Aamupäivä meni kyllä suht helposti vain lasten seurasta nauttimalla, mutta iltapäivän siivosin, kolusin nurkkia ja pesin lattioita maanisella tyylillä. Selviytymisstrategia se sama vanha jota olen paljon käyttänyt väsymyksen ehkäisemisessä. ”Pysähtyä ei saa, jottei hyydy” 🙂
Kuvia tuli otettua taas useita satoja. Luulis pikkuhiljaa, että ”kaikki on jo nähty” , mutta ei… Aina ne muistikortit vaan kummasti täyttyy… 🙂
Aloitan nyt vaikka näistä. Torstai-illan tai yön show-ohjelmaa. Tällä kertaa Luis Valencan ryhmän ja Morgado Lusitanon (Paulo Sergio Perdigaon johdolla) yhteistyönä totauttama näytös klassiseen tyyliin. Ei hullumpi ollenkaan!
Trincon tunnistin näytöksestä yllättäen. On Morgado Lusitanon opetushevonen ja olen sillä itsekin useasti ratsastanut. Harvoin näkee sellaista laukkaa kuin tällä hevosella. Ja Josen ratsastuskin oli kyllä aivan huikean hienoa! Kevyttä, vaivatonta ja ilmavaa. Harvoin mulla enään nousee kylmiä väreitä… 🙂 Jose Miguelhan työskenteli Morgadossa aikoinaan useita vuosia sitten ja on kouluttanut tai oikeastaan sisäänratsastanut yhden entisistä hevosistani. Sittemmin työskenteli vuosia muualla ja palannut hiljattain Morgado Lusitanoon takaisin. On kuulemma ainakin menestynyt ja kilpaillut työratsastuksessa ( jostain esittelystä luin Vice Champion of Working Equitation… ?) jne.
Ja tässä taas Paulo omassa elementissään ja tekniikassaan jonka parhaiten taitaa. Huikean taitava Paulo on kahden pitkän ohjan kanssa maasta työskennellessään, vaikka esitys ei tällä kertaa ollut ehkä se ihan seesteisin ja hiotuin, jonka olen mieheltä nähnyt. Kuitenkin todella hieno ottaen huomioon, että hevonen on työskennellyt Paulon kanssa vasta alle puoli vuotta ja kävi aika kuumana. Juttelin hevosen kasvattajan ja omistajan kanssa näytöksen jälkeen ihan sattumalta ja hän kertoi kuinka oli joutunut luopumaan ratsastuksesta ja antamaan hevosen Paulon käyttöön. Peruskoulutus eli jotakuinkin kaikki ”maan ja taivaan väliltä” 🙂 oli opetettu hevoselle jo valmiiksi, mutta työskentely takaa on aloitettu vasta Paulon aikana.
Tässä Paulon kanssa esiintyy hänen ikioma hevosensa. Mielenkiintoista, että ohjelmanumerot menivät tällä kertaa näin päin, sillä tämä hevonen on pitkillä ohjilla työskentelyssä aivan viimeisen päälle hiottu. Paulo piti meille joskus tällä yksityistuntia ja näytti vähän miten hevonen toimii. Siitä taisin tännekin aikoinaan ladata jonkun pätkän. Videot oli vaan niin pitkiä ja lataus youtubeen kesti tuntitolkulla niin, etten kovin montaa jaksanut odottaa… Löytyvät tästä linkistä tai Paulo Sergion arkistosta täältä blogista. Paulo henkilökohtaisesti esiintyi lisäksi myös Zarco:lla sellaisen ”neonvalo” esityksen. Olen ainakin joskus Apassionatassa ja Equitanan Hop Top -show:ssa nähnyt vastaavia eli esityksen, jossa hevosella on neonvalot jaloissa, kaulanpäällä harjan suuntaisesti, päässä silmienvälistä turpaan sekä hännässä. Joten ideana, että pimeässä näkyy vaan valot, hevosen profiili ja liikkeet. Ja oli aika tunnelmallinen, koska siihen aikaan illasta oli ihan pilkkosen pimeää. Pimeä ja noi valot olivat kuitenkin mulle mun heikkolaatuisilla kameroilla ihan liikaa… 😉 Joka tapauksessa Zarkolla on myös aika kivat liikkeet, joten hyvältä se esitys kyllä näytti. Zarco on tietääkseni yksityisomistuksessa, mutta asuu tällä hetkellä Morgado Lusitanossa ja on Paulolla koulutuksessa ja kilpailukäytössä.
Iltaohjelmaa Golega 2012. Luis Valencan oppilaita, Luis Valencan hevosilla. Pas de Deux.
Yllä Luis Valencan oppilaita tai työntekijöitä Pax de Deux esityksessään. Aika ”Luis Valenca:maista” (tuttua Apassionatasta useiden vuosien ajalta ja myös Golegassa nähtyä aikaisempin vuosina) sellaista perushyvää ja tyylikästä show-ohjelmaa. Juhlavaa katseltavaa, hyvää musiikkia ja tunnelmaa iltahämärässä.
Tämä katrilli oli muuten ihan mainio. Niin idea kuin toteutuskin! Ratsastajina tällä kertaa katrillissa hiukan yllättäen working student:it eli ulkomaalaiset harjoittelijat (jotka ovat löytäneet tiensä Portugaliin kukin eri puolilta maailmaa) sekä Morgado Lusitanosta että Luis Valencan ratsastukeskuksesta. Mun mielestä loistava idea, koska monet harjoittelijoista ovat jo näihin paikkoihin mennessään ihan ok ratsastajia ja tietty oppivat paljon sinne päästyään. Katrillin he esittivät todella mallikkaasti ja koreografia, joka kuulemma oli myös Paulo Sergion käsialaa, oli myös todella hyvä ja itse asiassa yllättävän mielenkiintoinen, verrattuna moniin näkemiini. Varsin näyttävä olis sellainen ”sik-sak pujottelu”, jossa ratsukko toisensa jälkeen siirtyi edellä olevan eteen, mutta osaston väliin… Vaikea selittää sanallisesti, mutta näytti vaikealta mutta hienolta, varsinkin onnistuessaan lähes täydellisesti. Ja muutenkin tasaväkiseltä ja tasaiselta joukkio näytti. Melko vaikuttavaa, kun tiedän, ettei hommaa oltu paljoa pystytty harjoittelemaan.
Käytiin pitkästä aikaa mieheni kanssa Morgado Lusitanon -jengin kanssa syömässä. Kiitos Ana Teresa, Alexander ja muut!! Ja tavattiin illallisella myös muutamia paikan senhetkisiä asiakkaita. Tällä kertaa Ruotsista. Olipa kiva tutustua teihin Sani ja muut!! Ja sehän on tavallaan aina ollut osa hevosmatkailun ”suolasta”, että tapaa mielenkiintoisia tavallisia (ja epätavallisia) hevosihmisiä eripuolelta maailmaa. Keskustelun aihetta riittää ja on hauska kuulla eri ongelmista (kuten että kirahvi tai sarvikuono voi hyökätä kesken ratsastuksen) ja myös niin samoista ongelmista (raha, satulat, pitkät tallimatkat, pienet tarhat ym.), joita hevosten pitämisessä kaikkialla on. Ja kiinnostavista muista matkoista, ratsastuspaikoista, valmentajista ym. kursseista käydään myös yleensä mielenkiintoisia keskusteluja. Tällä kertaakin saatin todennäköisesti hyviä kontakteja Ruotsiin päin mm. siellä järkättävistä valmennuksista Portugalilaisten nimien kanssa. Vois olla kiva ja helppo sekä nopea reissu joskus piipahtaa katsomaan jotain kurssia. Asia hautumassa. 🙂
No tässä vasta raapaisu matkakuvista… On näyttelyjä, WE-kisoja, kouluratsastusta ja yleistä muuta festarihumua. Ja joku kuva Rickystä ja muista ratsastuksistakin. Tosin muistikortti oli siinä vaiheessa matkaa lähes lopussa. Mutta jatkan aineiston purkua näistä sitten taas joku päivä. Nyt tallille ja tiukkaa istunta harjoittelua Aira Toivolan silmäin alla…. 🙂
”Siellähän sataa lunta! Onko joulu tosiaan jo niin lähellä meidän taloa?”, ihmettelee aamulla 3- vuotias poikani naama leveässä hymyssä. ”Onhan se jo aika lähellä. Vain puolitoista kuukautta”… Aloin suunnitella jouluvalojen asennusta.
…mutta vasta ensi viikolla. Ekaksi äiti tekee pienen pyrähdyksen maahan, jossa hyvällä tuurilla voi tähän aikaan vuodesta vielä oleilla ulkona t-paidassa. Ja jos ei ihan t-paidassa niin todennäköisesti voin kuitenkin kääntää kasvoni aurinkoon ja tuntea sen lämmittävän. Tähän aikaan vuodesta en voi kuin suositella kaikille edes pientä pyrähdystä Portugaliin!!!
Lähes jo perinteeksi käynyt tradiotio on lähteä syksyllä matkaan, edes ihan muutamaksi päiväksi, ja yleensä osoite on aina sama. Joten Portugal ja Golega!! Here I come!!!
Odotan jo sitä paahdettujen kastanjoiden tuoksua… Ja sekä hyvää punaviiniä sekä avotulella valmistettua ruokaa raikkaassa ulkoilmassa illan hämärtyessä. Viime kerralla, ensimmäinen aiheutti minulle pahoinvointia ja jälkimmäinen oli ikävästi kiellettyä. Tällä kertaa oletan jälleen nauttivani molemmista…
Ja samalla toinen toistaan ihanammista hevosista myös! Seuraavat päivät saan luvan kanssa keskittyä vaan seuraamaan sitä tunnelmallista meininkiä, hevosia, näyttelyitä, kisoja, varusteita, kauniita vaatteita, juhlahumua, tuttuja kasvoja ja tuntemattomia… Matkalla Portugalissa tällä kertaa paikallisen hevosvuoden päätapahtumaan, lusitano-hevosille omistettuun festivaaliin, jolla on pitkät perinteet. Ai että mä sanon! Ihanaa!!!
Ja mausteena matkalla tietenkin myös ratsastustunteja Marin ihanilla hevosilla… Enhän osaa mennä Portugaliin ilman, että saan ratsastaa. Uskallan jo varovaisesti kuvitella itseni jälleen Rickyn tai Nuxequen selkään. Olen niin odottanut ja fiilistellyt asiaa vanhojen matkakuvien ja videoiden parissa koko viimeisen viikon. Iiiiihanaaaa IIiiiiiiks! 🙂
Marin luona ratsastamassa viime kesänä, 2012. Mun kanssa kuvassa Marin entinen GP- tason kisahevonen Nuxeque
Marin luona viime kesänä ratsastamassa, 2012. Tässä kuvassa mun alla Marin kouluttama Ricky, joka on ja tulee varmaan aina olemaan yksi suosikkihevosistani ikinä ❤
Ja lupaan tuliaisena ottaa taas paljon valokuvia kaikista niistä jumalaisista otuksista! Noista kahdesta super-oppimestarista sekä kaikista sadoista Golegan ihastuksista.
Aika juoksee! Syksy on sujahtanut kuin huomaamatta kaikessa kiireessä. Mutta kivassa kiireessä! Ja ylihuomenna lähdetään Portugaliin, Golegan hevosfestivaaleille ja vähän ratsastamaan kanssa. Ja sitten kun tullaan kotiin, voikin alkaa jo laitella jouluvaloja… Ei hassumpaa! Syksystä siis lähes selvitty 🙂
Viikonloppuna yht´äkkiä hoksasin, että meidän lähtö matkaan on tosiaan jo ensi viikolla elikin siis nyt alkaneella viikolla. Tuli vähän kiire…
Kaikkea pientä puuhaa kotona kaiken normaalin syöttämisen, pyllynpyyhkimisen ja kohkaamisen lisäksi… Tuli kiire hoidella asiat kuntoon… siis kaikkea välttämätöntä ja vähemmän välttämätöntä… pihan talvikunnostusta kuten, peuraverkkoja omenapuille, trampoliini talvisäilöön, parin puun uudelleen istutus, kukkasipulien istutusta maahan, ruohonleikkausta, haravointia, nurmikon syyslannoitusta, kausivaatteet järjestykseen eteisen naulakossa, puhtaita pestyjä vaatteita kaapit täyteen, valmiiksi tehtyä ruokaa pakastimeen, vessojen pesua, kylpyhuoneen kaakeleiden pesu, viikkosiivousta, ruokakaupassa käynti koko viikon varalle, apteekista lääkkeitä tytölle, pistosopetusta mummoa varten, ohjeiden kirjoittamista kotijoukoille, vessaperien muiden paperi- ja vaippavarastojen täydennykset, koiranruokaa, käsisaippuaa pulloihin jne… Voisi kai sitä vähän rennomminkin tai vähemmän perusteellisinkin menoin matkalle lähteä? 🙂
Ja sitten tallilla tai hevosiin liittyen… Hevosen pitää liikkua kunnolla nämä päivät ennen lähtöä, koska on enemmän tai vähemmän vapaalla sitten loppuviikon. Lisänä siellä tallilla vielä viimehetken varusteiden sovitusta ja kuolainkokeiluja (ei kai ihan fiksua tällä aikataululla, mutta kun olen suunnitellut uusien hankkimista, niin on hyvä tietää mitä kaapinpohjalla jo on), loimien pesua, hoitojärjestelyistä sopiminen ja tallinomistajalle tiedottaminen että ollaan poissa, hevosen karva-ja kaviohuoltoa, ensiviikon istuntatuntiaikataulujen varmistukset ja järjestelyt… Muutama FIAL:in asiakin selvittelyssä. Ja vielä eilen illalla aloin kaivella meidän alavarastoa ja päätin laittaa myyntiin joitakin ylimääräisiä kamoja, joita sieltä löysin (paremmalla omalla tunnolla voi hankkia uusia, jos on edes yrittänyt päästä eroon vanhoista) Ihan pakollisia hommia nämäkin ilmeisesti juuri tässä lähtövalmistelujen kiireessä?? 🙂
Ja niin se pakkaaminen. Olisi hyvä olla kaikki valmiina huomiseen iltaan mennessä, kameroiden tyhjentäminen kuvista, lataaminen ym. vikat hotellivaraukset ja vuokra-auton varaus, Marille sähköpostia ja muutama muu tapaaminen pitäis sopia… 🙂
Jotain näistä listatuista tehtävistä saatiinkin jo tehtyä viikonloppuna (eli siis lue sunnuntai-illan loppurutistus, päivän vikoina tunteina, kun koko muu viikonloppu oli otettu ensin rennosti lasten kanssa puuhaillen), mutta riittää siinä puuhaa vielä näille kahdelle vikallekin päivälle. Miksiköhän noi puutarhanhoitoasiatkin aina mun mielessä aktivoituu juuri silloin kun ollaan lähdössä matkalle? Ei ku taas hihoja heilumaan ja hommiin! 🙂
Ps. taidampa laittaa kuvat myytävistä kuolaimista ja muista myös tänne omana postauksenaan.
Passion for riding 