Viikko on vierähtänyt kuin varkain. Ja ihan ihme viikko!! Oon ollu kuin ”puustapudonnut” ja sählännyt ihan urakalla. Kokoajan vähän myöhässä jokapaikasta. Tai vaikka ei konkreettisesti , niin se fiilis ainakin on ollut, ettei ole ihan tilanteen tasalla. Lapset ovat vaatineet paljon. Ilmeisesti kerjänneet velkoja ajasta, joka oltiin niiltä poissa. Olihan tämä matka, 5 yötä ja 5 päivää, pisin yhtenäinen aika, joksi olen heitä ikinä jättänyt. Mun pienet murut.
Matkalaukut on kuitenkin jo lähes purettu. Mieletön määrä taas paperia, kirja, esitteitä, näyttelymonisteita, käyntikortteja ja muuta lusitano-krääsää. Taidetaan olla hiukan hurahtaneita näihin juttuihin. No niin hurahtaneita, että ollaan jo vuosien ajan tuotu jokaiselta matkalta vähintään yksi aiheeseen liittyvä kirja mukanamme. Itse asiassa ihan fiksua tuoda niitä pikkuhiljaa, koska ne kirjat on ihania ja niissä on älyttömästi hyviä kuvia ja tietoa, mutta ne painavat julmetusti matkalaukussa eli niitä ei kovin montaa viitsi kerralla raahata. Ja netistä tilattuna ne maksavat monesti vähintään tuplasti sen, mitä paikallisissa kirjakaupoissa. Tällä kertaa tuotiin pitkään jo suunnitteilla ollut kirja Veiga-hevosista.
Noita Veiga-hevosia oli myös näyttelyssä mukana yhteensä 5 ja monta muuta, jolla oli taustalla suvussaan paljon ”veiga-verta”. Varsin yleinen ajattelu Portugalissa taitaa olla tai ainakin hyvin monen paikallisen hevosihmisen suusta olen kuullut saman lausahduksen, että ”hyvässä lusitano-hevosessa on taustallaan, jonkin verran veiga-verta” ja kuulemma melko hyvä ”blandis” olisi, että suhde olisi noin puolet. 😉 Mutta no joo… nämä kasvatusasiatkin ovat kuitenkin vain mielipidekysymyksiä ja mielipiteitä on monia. Ja Portugalikin täynnä myös sellaisia hienoja ja hyviä lusitano-hevosia, jossa ei ole veigaa mukana. No mielenkiintoista on kuitenkin päästä tutkimaan kirjaa tarkemmin…
Nyt vihdoin niihin näyttelykuviin.
Ekaksi 3-vuotiaat
No tässä heti yksi kaunis poika, jonka bongasin kadulla… Nimi Especial dos Rios… ja ei ollut vaikea arvata, että isä on puhdas Veiga-hevonen, Uivador da Broa eli tässä se suhde noin 50% 😉 Kasvattaja siis Coudelaria Casal dos Rios. Ja toi pää ja katse! Ah!
3 -vuotiaat esitetään Portugalissa maasta kapsonilla ja pitkän liinan päässä. Näyttelykolmion jokaisessa kulmassa tehdään aina tarvittaessa riittävä määrä voltteja, jotta esitettävä hevonen saadaan ”hanskaan” ja sopivasti kuulolle ja valppaaksi näyttääkseen hyvältä esitettävässä askellajissa. Tässä esitystavassa, jossa hevoselle annetaan varsin paljon tilaa, on se mielestäni se etu, ettei esittäjä juurikaan häiritse hevosen liikkumista, kuten monesti näkee suitset päässä lyhyillä ohjilla esitettäessä isoliikkeisiä hevosia.
Tässä eräs puhdas Veiga 3-vuotiaiden näyttelyssä. Embaixador da Broa.
Areenalla oli samaan aikaan 23 3-vuotiasta oria. Ihmisiä oli kentän laidat pullollaan paksuna massana ja välillä oli hyvinkin vaikea nähdä mitään. Ihmeen hyvässä järjestyksessä ne siellä kuitenkin seisoivat, nuo nuorukaiset, harjat letitettyinä ja hyvännäköisinä. Niitä tavallisemman eli keskiverron tai vähän heikomman näköisiä, keskenkasvuisia tms. näkee Golegassa yleensä näyttelyssä vain harvoin tai oikeastaan vain muutamia (aina siellä joku on joukkoon eksynyt), sillä tähän näyttelyyn suuret ja arvostetummat kasvattajat valitsevat omasta ikäluokastaan tarkoin jo oman parhaimmistonsa jne… joten valintaa tehdään jo laitumilla. Hitaammat jätetään kasvamaan rauhassa eikä kaikkia suinkaan koskaan edes esitetä.
Ja kirjaimellisesti laitumilla, sillä nämähän on tosiaan juuri melkein vasta (yleensä kolmivuotis keväänä tai kesänä ellei joku poikkeusellinen syy ole tuoda niitä talliin asumaan aikaisemmin esim. myynti tai loukkaantuminen laitumella) laitumilta pyydystettyjä villikoita, joista osa ei ole kovin paljoa ennen tätä näyttelyä, ihmisen kanssa kulkenut. Joten ihmeen hyvin kävelivät ja juoksivatkin. Ja pienen pientä hässäkkää välillä, mitä nyt joku seisoi takajaloillaan hetkellisesti näyttelykehässäkin, mutta ei siinä mitään… esittely jatkui ilman että asiasta tehtiin mitään numeroa… taitavasti viritettiin heppa uusiksi pienellä voltilla ja siitä sitten hienoon nätyttelyraviin keveästi pitkän liinan päässä. Kauniita liikkeitä, ihmeenkin rennon näköisesti!
Ja sitten pieni jännitysnäytelmäkin koettiin, jossa yksi isompikokoinen kaveri pääsi karkuun ja samalla liina perässään juostessaan kamppasi yhden kilpakumppaninsa taluttajan ja vapautti kaverinsakin pieneen hippaleikkiin… johon osallistui lopulta neljä oria… Ja välillä kentällä oli aikamoinen solmukin pitkiä liinoja, oreja ja taluttajia…:) Ja siinä sitten hetken aikaa oli kaikki kentällä sekaisin, kukka-asetelmia ja näyttelyaitoja myöten. Ja taas kohta kun karkulaiset saatiin kiiini, oltiin kuin mitään ei olis tapahtunutkaan, eikä kellekkään onneksi käynyt mitään. Sain videota hässäkästä… jos ehdin taas lataamaan… niin lataan.
Tässä etummaisena se kaveri, joka halus vielä vähän selvitellä järjestystä… Tarkkailee tässä ilmeisesti sitä, että: ”lauma on nyt jotenkin muuttunut eli on vissiin selvitettävä kuka on kuka…”
Pakko myöntää, että luokan voittaja jäi vähän hämärän peittoon. Ei jaksettu odottaa ihan loppuun asti, kun päätös tuntui kestävän loputtomiin. Ja ajateltiin ehtiä myös lounaalle ennen seuraavan luokan alkua. Kuitenkin ”voittajakehässä” näytti jälleen olevan sellainen jotenkin jo tutuksi muodostunut ”kattaus” Spartacuksen poikia (eli yhden oriin jälkeläisiä ainakin 3 kpl) Coudelaria Santa Margarida:ta (yksi suurimista, arvostetuimmista ja vanhimmista siittoloista) sekä pari Veigaa ja lisämausteena aina muutama muu yksittäinen hevonen muilta kasvattajilta… 🙂
4 -vuotiaat
Ne esitettiin ratsain kaikissa askellajeissa sekä maasta suitsittuna rakennearvostelussa. Eli vähän tutumpaan tai eurooppalaisempaan malliin. Oltiin tälläkertaa fiksumpia miehen kanssa. Syötiin kunnon lounas ja varattiin hyvissä ajoin hyvät paikat katsomosta eturivistä. Ja aurinko selän takana, vaikka ei sitä alkuun edes näkynyt, mutta usein se sitten kuitenkin Portugalissa näyttäytyy… kuten tälläkin kertaa onneksi. Mutta muuten olis saattanut olla aika tukalaa katsella tuntitolkulla kentälle päin, suoraan vasten kasvoja (varsin alhaalta yläviistosta tähän aikaan vuodesta) paistavaa aurinkoa. Ollaan me siis ilmeisesti jo jotakin opittu aikaisemmilta vuosilta. 🙂
Tässä yksi mun suosikeistani ja itseasiassa myös 4-vuotiaiden luokan voittaja, Dragao. Kasvattajana tällä hevosella näyttelyluetteloon oli merkitty Sociedade Agricola Quinta das Terras, joka on minulle entuudestaan tuntematon. Ja samoin hevosen ratsastaja. Eli silloin tällöin näissäkin näyttelyissä voi voittaa myös joku tuntemattomampi kasvattaja… Hyvä niin! Ehkä siis myös hevosella on oikeasti väliä, eikä ainoastaan kuuluisalla ”brändillä” tai esittäjällä voiteta näitä titteleitä. Tämäkin on joskus näyttelyitä katsoessa käynyt mielessä:)
Tuijoteltiin siinä ennen näyttelyä toiseen suuntaa eli radalle, jossa festivaalikansa, kaikessa monimuotoisuudessaan, ratsasteli lenkkiä toisensa perään ja huom. myös nämä nelivuotiaat verryttelivät siellä kehällä, aikamoisessa hevosruuhkassa, kaikkien muiden ratsukoiden, vaunuhevosten ja muiden nelistäjien joukossa. Ja sekaisin kaiken kokoisten ja kaikentasoisten ratsastajien kanssa. No broplem! 🙂 Bongasin Dragaon sattumalta jo sieltä verryttelijöden joukosta ja tönin miestäni käsivarresta, että ”ostaisitkos mulle seuraavaksi tollasen”. Ai että se oli mageen näköinen ilmestys, vaikka nuori olikin. Ihanan joustava iso ravi! Mutta toisaalta… oli jalostettu selvästi modernimpaan kouluratsastukseen… eli on ravia ja kokoa… mutta onkohan vähän liikaakin? Voisiko olla liikaa, jopa rodulle ominaisten muiden ominaisuuksien kustannuksella? No oli miten oli… hyvältä se juuri siinä vaiheessa näytti! Sydän, sydän, sydän…
Ja sydämen piirsin myös näyttelylomakkeeseen, kun oli sen vuoro. Mulla ei ollut kynää, joten en oikeastaan voinut kirjoittaa ylös juuri mitään. Kaikki merkinnät eli kommentit jotka oli ”pakko” tehdä (ja esim se sydänhän oli toki ihan lähes pakko piirtää… 🙂 ), tein tylsällä kajal-kynälläni, joten aika rajalliseksi jäi kommentit paperissa. Mutta mitäs siitä! Oikea hevonen voitti, vaikka hienoja oli paljon. Ja ihmeen hyvässä järjestyksessä… Ei paljon pomppuja, pukkeja, vauhtia eikä vaarallisia tilanteita. Pieniä säpsähtelyjä, notkuvia takapolvia, loivia kiemuroita kaijuttimien edessä, muttei juuri mitään muuta… Kuuliaisia ja söpöjä tyyppejä kaikki, siis koko se areenalla esitelty hevosnuoriso 🙂 Ihana kiltti, hiukan ihmetteleväinen katse, yhteisenä piirteenä jokaisella. Ja selässä suurimmalla osalla ammattilaisia ratsastamassa stylesti ja siististi.
Tää hevonen osottautui tämän joukon ”pahikseksi”, joka meinas tiputtaa ratsastajansa selästään useampaankin otteeseen. Mutta tietty, jos on tarpeeksi kaunis, ei sekään haittaa. Tuli luokan kolmanneksi. Don Sobreano da Tramagueira -271
Ja tässä vielä yksi kuva Dragaon ravia seuraavassa kuvassa ja videon pätkästä…
Ja tää juttu vaan venyy ja venyy. Yö tulee vastaan. Pakko siirtää ”hottikset” eli näyttelyn kuuma ryhmä huomiseksi. Tarkoitan tällä mestareiden luokkaa, jo jalostukseen hyväksyttyjä oreja sekä tietenkin vähän myös Pedro Torresta, joka esitti yhden oreista. Eli yritän noita purkaa tänne huomenna. Öitä!
Passion for riding 