Training the Horse in Hand

Miehen joululahja löysi vihdoin perille! 🙂

Siitä jälleen intoutuneena hän kaivoi kirjahyllystä esille yhden aikaisemmista lahjoistaan. Taisin hankkia sen hänelle aikoinaan, kun alkoi enemmän harjoitella kiinostua näistä työsekentelymuodoista.

Kirja: Dietz, Alfons. J. Training the Horse in Hand.  2004. The Classical Iberian Principles. Cadmos Equestrian.

Hyvä perusteos, joka esittelee erilaiset tekniikat liike liikeeltä. Kirjoittaja on entinen Viinin Espanjalaisen Ratsastuskoulun ratsastaja, joka on myös opiskellut eri tekniikoita Espanjassa ja Portugalissa. Nykyisin asuu ilmeisesti jossain päin Itävaltaa ja on arvostettu barokkihevosten kouluttaja.

Olen puhunut tästä aiheesta aina sivulauseissa tai ohimennen täällä blogissa ennenkin, vaikka en varsinaisesti mitään syvempää pohditaa tai edes esittelyä ole tainnut kirjoittaa. Mieheni siis harrastaa nimen omaan hevostemme kanssa maatakäsin työskentelyä, koska hänen selkänsä on kipeä, eikä ratsastaminen näillä keleillä ole viimeisten vuosien aikana houkutellut. Me puhutaan yleensä siis kuitenkin ”maastatyöskentelystä”, kun jotenkin ei taivu suomalaiseen suuhun toi ”harjoitella hevonen käsissään” tai ” tai treenata hevosta käsin” vai miten se nyt kääntyisi suomeksi kunnolla. Eli jatketaan aiheesta jo tutuksi tulleella termillä. 🙂

Kokoelmateos, joka käy läpi kaikki erilaiset klassiset tyylit/tavat työskennellä maasta hevosen kanssa.

Joka tapauksessa tekniikoita on erilaisia saman nimikkeen alla ja ne voisi luokitella vaikkapa näin. 

– Juoksuttaminen. (Huom! Tarkoittaa tässä hevosen kouluttamista liinassa ympyrällä. Ei tavoitteetonta vaihtoehtoliikuntaa, jossa hevonen juokseen ratsastuksen sijaan päivän liikunta-annoksen liinassa 🙂 )

– Pitkin ohjin työskentely takaa (selustimen kautta ohjat kuolaimissa)

– Iberialainen tyyli (lyhyillä ratsastusohjilla sivulta, tai kapsonin kanssa hevosen läheltä sivulla tai avustajan kanssa)

– Viiniläinen tyyli (lyhyillä ratsastusohjilla sivulta, vain hiukan joiltain osin eroava edellisestä esim. sivuohjat yleensä käytössä. Myös tähän kuuluu kapsonin kanssa sivulta työskentely koulutuksen loppuvaiheessa)

– Pilarityöskentely

– Lyhennetyin pitkin ohjin maasta takaa ilman selustinta (tätä pidetään maastatyöskentelyn kuninkuuslajina, taidonnäytteenä)

Kaikki nämä tekniikat on nähty olennaisena osana ratsuhevosen koulutusta ja kuuluvat erilaisiin vaiheisiin koulutuksen kaarta. Pääajatuksena kaikissa edellä luokitelluissa tekniikoissa, on hevosen koulutuksen tukeminen tekniikoin, joissa ratsastajan paino ei ole häiritsemässä hevosta. Kaikki maastatyöskentely pohjustaa ja valmistelee hevosta uusiin asioihin, uuteen koulutusvaiheeseen, suurempaan kokoamisasteeseen tai uuteen opettevaan liikkeeseen. Ne voi nähdä myös hevoselle hyödyllisenä liikuntamuotona, jumppana. Ne myös vahvistavat ja notkistavat hevosta, auttavat hevosta löytämään luonnollisen tasapainonsa sekä parantavat hevosen ja ratsastajan välistä yhteistyötä. Ne on nähty vuosisatojen ajan olennaisena osana hevosen koulutuskaarta (ja tässä puhun nyt vain klasisesta ratsuhevosen koulutuksesta… Maailman eri hevoskulttuureissa löytyy varmasti satoja erilaisia muitakin keinoja työskennellä hevosten kanssa maasta ).

Mielestäni kaikki nämä vuosisatoja vanhat tekniikat ovat Suomessa aivan liian vähäisellä käytöllä. Suoraan sanoen lähes tuntemattomia tai ainakin hyvin huonosti tunnettuja. Ja jos niiden olemassaolosta tiedetään niin silti ne ovat vain yllättävän pienen joukon keskuudessa käytössä. Ja aika moni ratsastaja/kouluttaja ei taida käyttää näistä mitään apunaan opettaessaan hevostaan.

Itselleni on tutuinta maastakäsin työstää hevosta nimen omaan pitkin ohjin takaa. Ja selustimen kautta siis ohjat kuolaimiin. Tämä on siis tuttua myös ajohevosten kouluttamisesta varsasta lähtien, mutta myös  mukavaa vaihtelua ratsuhevoselle. Erilaisin selustimin ja tavoin pujoteltuna ohjia voi hyödyntää eritavoin ohjaavina ja hevosen taipumista ja muotoa tukevina. Ja ennen kaikkea se on myös kivaa. Itselläni nämä treenit ovat kyllä vähentyneet lasten myötä. Raskausaikana en harrastanut takaa-ajoa (kuten tätä muotoa myös kutsun) oikeastaan ollenkaan. Ja sittemmin jalkakin on ollut aika kipeä, mikä vähentää intoa koikkeloida hevosen perässä maneesissa. Kuitenkin pidän tätä työskentelymuotoa erityisen hyödyllisenä ja hyvänä lisänä sekä vaihteluna myös hevoselle. Ja erityisesti etupainoiset suomenhevoset hyötyvät tästä harjoittelusta. Omakohtainen huomioni, kuinka kevenevät, kokoavat ja kantavat itseään paremmin. Lisäksi takaa tuleva ”paine” (joka siis on väistämätöntä ihmisen johtaessa hevosta takaa) kannustaa luonnollisesti hevosta työskentelemään aktiivisesti takaa.

Tunnen monia ratsastajia, jotka eivät edes juoksuta hevostaan ympyrällä. Juoksutus on myös joutunut kuin ”pannaan” tai ainakin huonoon maineeseen. ”Se on kuulemma haitallista hevoselle ja rikkoo niiden jalat.” Tämä on mielestäni harhakäsitys ja vaikka perusteet asialle tieteellisestikin löytyisivät, niin uskon, että kysymys on kuitenkin ennen kaikkea siitä, millä tavalla juoksutetaaan ja mikä mahdollinen muu tyyli on sitten vaihtoehtona juoksuttamiselle. Joku toinen ajattelee aikuisen hevosen juoksuttamisen kentällä tai maneesissa vapaana olevan vähintäänkin yhtä vaarallista kuin ympyrällä juoksuttamisen. Toisaalta vapaana liikkuessa vauhdit ja ihmisen luoma paine irtojuokustettuna saattaa aiheutta aika rajuja käännöksiä ja revittelevää liikkumista. Ja lämmittely olisi varmaan myös irtojuoksutetulle hevoselle hyväksi. Ja osa ajattelee ettei mikään juokseminen ole hevoselle hyväksi. Ja on myös ihmisiä jotka ajattelevat juoksuttamisen olevan haitallista, mutta laukkaavat sen sijaan hevosillaan lämmittelyksi useita kymmeniä minuutteja putkeen myöskin ympyrällä. Ja lisäksi aika monella on hyvin erilainen käsitys siitä, mitä hevosen juoksuttamisella tarkoitetaan. Joku juoksuttaa hevosta liinassa vapaapäivänä 30 minuuttia suuntaansa (yhteensä tunnin), kiinnittämättä juurikaan huomiota hevosen tasapainoon tai tahtiin. Moni käyttää sivuohjia saadakseen hevosen pyöristämään kaulaansa tai muita härveleitä myös pyöristämään selkäänsä juoksuttaessa, mutta hevosen annetaan silti monesti juosta ihan liian kovaa, jolloin se kallistuu pahasti sisäänpäin ja varmasti rasittaa itseään väärällä tavalla. Ja yleensä hevoset ei myöskään ole kovin tarkasti ääniavuille koulutettuja, vaan liinan päässä näkeekin vaikka minkälaista menoa. Myöskään en näe kovin hyödyllisenä käyttää juoksuttaa hevosta kuolainrenkaista, jolloin kaikki paine rajussakin menossa kohdistuu hevosen herkkään suupieleen. Liinassa olisi hyvä mahdollisuus myös opettaa hevoselle ääniapuja ja kommunikaatio ratsastajan kanssa voisi parantua, jo ennen selkään nousua. Yleensä moni asia olisi korjattavissa liinassa, jolloin ei tarvitse samoja asioita työstää usein pidemmällä aikavälillä selästä. Eli onko nuoren hevosen hyvä laukata huonossa tasapainossa useita kierroksia (monesti myös heikolla tasapainolla varustetun) ratsastajan kanssa, jos osan harjoittelusta voisi tehdä maasta käsin ja sitten työstää selästä lyhyempiä pätkiä. Hmm… ajattelen että aika mustavalkoista ajattelua usein harrastetaan!

Itse pidän juoksutusta myös hyvänä verryttelymuotona. Muutama kierros molempiin suuntiin ratsastuksen alussa, on tapa jota noudatan säännöllisesti. Vähintään muutaman kerran viikossa. Silloin näen säännöllisesti hevoseni myös liikkeessä sivulta ja mikä vielä tärkeämpää, jo ennen selkään nousua. Ja näen siis heti, jos sillä on lihasjäykkyyttä tai muuta outoa liikkumisessaan. Lisäksi vaihtelen teen paljon siirtymiä esim. 3 käynti laukka siirtymää kierroksessa ja myös tempoa askellajin sisällä voi harjoittaa liinassa. Esim. hyvä mahdollisuus myös pidentää käyntiä. Lisäksi haen rentoutta ( ja nuorella hevosella pahinta puhtia voi päästää myös hiukan liinassa, tosin on pyrittävä siihen, ettei siltikään anneta riehaantua holtittomasti)  ja muutaman kierroksen ajan sillä on mahdollisuus myös halutessaan pukkia jännityksiä pois ristiselästään. Pidän tätä verryttelyn muotoa monella tapaa hyödyllisenä hevoselle myös sen takia, että se saa lämmitellä ja verrytellä selkäänsä ilman, että oma painoni siellä päällä häiritsemässä. Ja vaikka aina ei voikaan juoksuttaa, niin huomaan hevoseni olevan tyytyväisempi näihin aloituksiin ja lämpeneminen tapahtuu nopeammin kuin ratsailta.

Ja pakko sanoa… en tiedä uskallanko sanoa… sen verran taikauskoinen olen. Että vaikka ollaan juoksutettu aina aika paljonkin, niin hevosillani ei ole koskaan ollut jalkavikoja tai kulumia jaloissa. No otos ei kuitenkaan ehkä tosiaan ”ihan” ole tilastollisesti riittävän suuri, jotta se mitään todistaisi juoksutusten haitoista taih hyödyistä. Meillä on saattanut olla vain myös hyvää tuuria. 😉

No mieheni on lähinnä harjoitellut ja harrastanut ”iberialaisella tyylillä” maasta työskentelyä. Siihen on ollut hyvä mahdollisuus saada opetusta portugalilaisten valmentajien opastuksella. Tällä hetkellä paras ( ja ehkä ihan maailman paras) mahdollisuus on ollut,  saada näihin tekniikoihin opetusta Morgado Lusitanossa. Siellä opettava Paulo Sergio Perdigao on vähintään yksi parhaista maailmassa. Sanon näin varauksetta ja suosittelen vaihtoehtoa lämpimästi. Noita tunteja voi saada siellä pyydettäessä. No muitakin vaihtoehtoja on ja niistä voin kertoa lisää. Ja pitäisikin varmaan otta joku päivä kuvia siitä, mitä mieheni jo Zambujonkin kanssa nykyisin tekee. Ehkä siinä samalla näkyy vilahdus siitä joululahjasta myös tai sitten voitte katsoa kuvan siitä jouluisesta postauksestani ”Rakas Joulupukki”

Ja joulusta puheenollen. ? 😉 Omaa joululahjaani (sitä kirjaa josta haaveilin) en koskaan saanut. 😦 Toivottavasti vielä joskus!

Terveisiä Golegasta 2012

Jälleen kotona ja jo toipumaan päin. Matka oli taas erityisen onnistunut. Retouttava, mielenkiintoinen, avartava, innostava ja oivaltava. Mutta viimeinen yölento kotiin oli vähän turhan rankka. Kotiin pääsimme vasta noin klo 6 aikaan aamuyöstä eli nukuttiin noin 1 h kunnolla, senkin tyttäreni kanssa lyhyessä lastensängyssä ja sitten herääminen kotiarkeen. Joten eilinen päivä lasten kanssa olikin painettava aikamoisella tahdon voimalla. Aamupäivä meni kyllä suht helposti vain lasten seurasta nauttimalla, mutta iltapäivän siivosin, kolusin nurkkia ja pesin lattioita maanisella tyylillä. Selviytymisstrategia se sama vanha jota olen paljon käyttänyt väsymyksen ehkäisemisessä. ”Pysähtyä ei saa, jottei hyydy” 🙂

Kuvia tuli otettua taas useita satoja. Luulis pikkuhiljaa, että ”kaikki on jo nähty” , mutta ei… Aina ne muistikortit vaan kummasti täyttyy… 🙂

Aloitan nyt vaikka näistä. Torstai-illan tai yön show-ohjelmaa. Tällä kertaa Luis Valencan ryhmän ja Morgado Lusitanon (Paulo Sergio Perdigaon johdolla) yhteistyönä totauttama näytös klassiseen tyyliin. Ei hullumpi ollenkaan!

Iltaohjelmaa Golegassa 2012. Ylättäviä tuttujakin mukana… Jose Miguel ja Trinco Morgado Lusitanosta. © Elina Parpala

Trincon tunnistin näytöksestä yllättäen. On Morgado Lusitanon opetushevonen ja olen sillä itsekin useasti ratsastanut. Harvoin näkee sellaista laukkaa kuin tällä hevosella. Ja Josen ratsastuskin oli kyllä aivan huikean hienoa! Kevyttä, vaivatonta ja ilmavaa. Harvoin mulla enään nousee kylmiä väreitä… 🙂 Jose Miguelhan työskenteli Morgadossa aikoinaan useita vuosia sitten ja on kouluttanut tai oikeastaan sisäänratsastanut yhden entisistä hevosistani. Sittemmin työskenteli vuosia muualla ja palannut hiljattain Morgado Lusitanoon takaisin. On kuulemma ainakin menestynyt ja kilpaillut työratsastuksessa ( jostain esittelystä luin Vice Champion of Working Equitation… ?) jne.

Iltaohjelmaa Golega 2012. Paulo Sergio Perdigao ja Tentador (kasv.Lobo de Vasconcellos) pitkillä ohjilla maasta © Elina Parpala

Ja tässä taas Paulo omassa elementissään ja tekniikassaan jonka parhaiten taitaa. Huikean taitava Paulo on kahden pitkän ohjan kanssa maasta työskennellessään, vaikka esitys ei tällä kertaa ollut ehkä se ihan seesteisin ja hiotuin, jonka olen mieheltä nähnyt. Kuitenkin todella hieno ottaen huomioon, että hevonen on työskennellyt Paulon kanssa vasta alle puoli vuotta ja kävi aika kuumana. Juttelin hevosen kasvattajan ja omistajan kanssa näytöksen jälkeen ihan sattumalta ja hän kertoi kuinka oli joutunut luopumaan ratsastuksesta ja antamaan hevosen Paulon käyttöön. Peruskoulutus eli jotakuinkin kaikki ”maan ja taivaan väliltä” 🙂 oli opetettu hevoselle jo valmiiksi, mutta työskentely takaa on aloitettu vasta Paulon aikana.

Paulo Sergio Perdigao ja Ulisses (kasv. Lobo de Vasconcellos, om. Paulo Sergio) © Elina Parpala

Tässä Paulon kanssa esiintyy hänen ikioma hevosensa. Mielenkiintoista, että ohjelmanumerot menivät tällä kertaa näin päin, sillä tämä hevonen on pitkillä ohjilla työskentelyssä aivan viimeisen päälle hiottu. Paulo piti meille joskus tällä yksityistuntia ja näytti vähän miten hevonen toimii. Siitä taisin tännekin aikoinaan ladata jonkun pätkän. Videot oli vaan niin pitkiä ja lataus youtubeen kesti tuntitolkulla niin, etten kovin montaa jaksanut odottaa… Löytyvät  tästä linkistä tai Paulo Sergion arkistosta täältä blogista. Paulo henkilökohtaisesti esiintyi lisäksi myös Zarco:lla sellaisen ”neonvalo” esityksen. Olen ainakin joskus Apassionatassa ja Equitanan Hop Top -show:ssa nähnyt vastaavia eli esityksen, jossa hevosella on neonvalot jaloissa, kaulanpäällä harjan suuntaisesti, päässä silmienvälistä turpaan sekä hännässä. Joten ideana, että pimeässä näkyy vaan valot, hevosen profiili ja liikkeet. Ja oli aika tunnelmallinen, koska siihen aikaan illasta oli ihan pilkkosen pimeää. Pimeä ja noi valot olivat kuitenkin mulle mun heikkolaatuisilla kameroilla ihan liikaa… 😉 Joka tapauksessa Zarkolla on myös aika kivat liikkeet, joten hyvältä se esitys kyllä näytti. Zarco on tietääkseni yksityisomistuksessa, mutta asuu tällä hetkellä Morgado Lusitanossa ja on Paulolla koulutuksessa ja kilpailukäytössä.

Iltaohjelmaa Golega 2012. Luis Valencan oppilaita, Luis Valencan hevosilla. Pas de Deux.

Yllä Luis Valencan oppilaita tai työntekijöitä Pax de Deux esityksessään. Aika ”Luis Valenca:maista” (tuttua Apassionatasta useiden vuosien ajalta ja myös Golegassa nähtyä aikaisempin vuosina)  sellaista perushyvää ja tyylikästä show-ohjelmaa. Juhlavaa katseltavaa, hyvää musiikkia ja tunnelmaa iltahämärässä.

Iltaohjelmaa Golega 2012. Katrilli. Esiintyjinä Luis Valencan ja Morgado Lusitanon harjoittelijat (ympäri maailmaa) yhdessä. © Elina Parpala

Tämä katrilli oli muuten ihan mainio. Niin idea kuin toteutuskin! Ratsastajina tällä kertaa katrillissa hiukan yllättäen working student:it eli ulkomaalaiset harjoittelijat (jotka ovat löytäneet tiensä Portugaliin kukin eri puolilta maailmaa) sekä Morgado Lusitanosta että Luis Valencan ratsastukeskuksesta. Mun mielestä loistava idea, koska monet harjoittelijoista ovat jo näihin paikkoihin mennessään ihan ok ratsastajia ja tietty oppivat paljon sinne päästyään. Katrillin he esittivät todella mallikkaasti ja koreografia, joka kuulemma oli myös Paulo Sergion käsialaa, oli myös todella hyvä ja itse asiassa yllättävän mielenkiintoinen, verrattuna moniin näkemiini. Varsin näyttävä olis sellainen ”sik-sak pujottelu”, jossa ratsukko toisensa jälkeen siirtyi edellä olevan eteen, mutta osaston väliin… Vaikea selittää sanallisesti, mutta näytti vaikealta mutta hienolta, varsinkin onnistuessaan lähes täydellisesti. Ja muutenkin tasaväkiseltä ja tasaiselta joukkio näytti. Melko vaikuttavaa, kun tiedän, ettei hommaa oltu paljoa pystytty harjoittelemaan.

Käytiin pitkästä aikaa mieheni kanssa Morgado Lusitanon -jengin kanssa syömässä. Kiitos Ana Teresa, Alexander ja muut!! Ja tavattiin illallisella myös muutamia paikan senhetkisiä asiakkaita. Tällä kertaa Ruotsista. Olipa kiva tutustua teihin Sani ja muut!! Ja sehän on tavallaan aina ollut osa hevosmatkailun ”suolasta”, että tapaa mielenkiintoisia tavallisia (ja epätavallisia) hevosihmisiä eripuolelta maailmaa. Keskustelun aihetta riittää ja on hauska kuulla eri ongelmista (kuten että kirahvi tai sarvikuono voi hyökätä kesken ratsastuksen) ja myös niin samoista ongelmista (raha, satulat, pitkät tallimatkat, pienet tarhat ym.), joita hevosten pitämisessä kaikkialla on. Ja kiinnostavista muista matkoista, ratsastuspaikoista, valmentajista ym. kursseista käydään myös yleensä mielenkiintoisia keskusteluja. Tällä kertaakin saatin todennäköisesti hyviä kontakteja Ruotsiin päin mm. siellä järkättävistä valmennuksista Portugalilaisten nimien kanssa. Vois olla kiva ja helppo sekä nopea reissu joskus piipahtaa katsomaan jotain kurssia. Asia hautumassa. 🙂

No tässä vasta raapaisu matkakuvista… On näyttelyjä, WE-kisoja, kouluratsastusta ja yleistä muuta festarihumua. Ja joku kuva Rickystä ja muista ratsastuksistakin. Tosin muistikortti oli siinä vaiheessa matkaa lähes lopussa. Mutta jatkan aineiston purkua näistä sitten taas joku päivä. Nyt tallille ja tiukkaa istunta harjoittelua Aira Toivolan silmäin alla…. 🙂

Hyvää huomenta!

Ensiksi pahoittelut että lupaamani juttu koulujen välisestä vertailusta vaan viipyy ja viipyy… Mutta kun mun vauvakin jo kävelee ja kiipeilee ja meinaa kokoajan tippua jostain jos liiaksi keskityn muuhun. Ja oon taas tyttöjen kanssa yksi kotona. Ja sanelen tässäkin koko ajan samalla toiselle tytölle kirjain kirjaimelta kirjettä, jota kirjoittaa serkulleen, joten keskittyminen vähän sitä ja tätä… Ja se juttu, jota olen jo hyvän matkaa kirjoittanutkin, tuntuu vaan venyvän ja venyvän. Mutta vaatisi paljon enemmän keskittymistä kuin tällaisten kuulumisten naputtelu tähän ruudulle… Ja tiukkaa asiaa, havaintoja on niin paljon, että ne olis hyvä saada jotenkin järkeväksi kokonaisuudeksi siihen juttuun. Ja taaskin vauva on seissyt jo useaan otteeseen tuolla sohvalla ja sohvapöydällä…Ja olen juossut sitä välillä aina tässä pelastamaan… Mutta siis yritän saada sen loppuun tänään illlalla tai ton vilpertin päiväunien aikana.

Mies on siis omissa harrastuksissaan, mutta yllätti lähtiessään aamulla kuitenkin erittäin positiivisesti! Teki sen varmaan tarkoituksella, koska näin sunnuntainakin jättää tänne yksin lasten kanssa… 😉 Toi siis minulle yllätykseksi vähän aamukahvilukemista. Oli eilen kaupassa huomannut, että ”Tunne Hevonen” -lehden kansi näytti siltä, että lehti saattaisi olla tällä kertaa erityisesti mun makuinen 🙂

Lehdessä oli juttu kannen parista Rubista ja Goncalosta (linkki arkistoon aiheesta), joista olen täälläkin jonkin verran hehkuttanut. Mielenkiintoinen juttu sinänsä. Sattui siis juurikin tällaiselle suurelle fanille mukavaa aamuherkkua luettavaksi 😉

Ja lisäksi hyvää asiaa ohjasajosta, takaa maasta käsin. Lehdessä oli kuva Paulo Sergio Perdigaostakin (vaikkakaan nimeä ei ollut missäänkohtaa lehteä mainittukaan),josta olen myös kirjoitellut ja jonka maastatyöskentelyn tunteja olemme itse mieheni kanssa ottaneet Portugalissa. Vaikkakin Paulon tekniikka onkin hiukan eri, mistä lehden jutussa oli varsinaisesti puhe (ei selustinta, ihminen aivan hevosen takana kiinni taapuolessa, eikä ajoa näin yleensä koskaan aloiteta kouluttamattomalla nuorella hevosella), niin kuva oli silti miellyttävä yllätys suomalaisessa lehdessä. Ja Paulohan on alallaan ihan maailman parhaimmistoa ellei aivan paras. Katsokaa videopätkä tästä alta (sama oli tosin myös viimeisimmässä postauksessanikin)

Mutta olen ennen kaikkea erittäin positiivisesti yllättynyt, kuinka paljon huomiota ja palstatilaa Portugali sekä portugalilainen hevosmiestaito on lehdessä saanut!!!

Tunne Hevonen-lehti, Paulo Bastos ja Working Equitation

Tunne Hevonen -lehti Bruno Barata, portugalilainen hevosvalokuvaaja

Tämä ei siis ollut ensimmäinen lehden numero, jossa katse on ollut suunnattuna tuohon mieleiseeni maailman kolkkaan. Hyvä näin! Ja erittäinkin fiksua, sillä tuolla maalla on kyllä paljonkin annettavaa suomalaiselle (uskaltaisinko sanoa) välillä melko suppeakatseiseltakin tuntuvalle suomalaiselle ratsastus- ja hevoskulttuurille.

Kiitos Minna & co! Ihanaa kun levitätte hyvää tietoa ja vaihtoehtoisia näkökulmia!

4 Schools of equestrian art in Paris, Percy 6.10.2012 (osa 1.)

Olen onnellinen että sain nähdä tämän!

Viimeksi koulut ovat kohdanneet vastaavalla kokoonpanolla 2007 samaisessa paikassa ja vuosi sitten 2011 muistaakseni Lissabonissa oli myös vastaava tapaaminen vähän pienemmällä areenalla. Tulevaisuuden vastaavista kohtaamisista ei varmaan kukaan tiedä, joten olen iloinen, että päätimme satsata nyt ja lähteä Pariisiin asti näytöstä katsomaan. Nythän on huhuttu paljon erilaisista talousvaikeuksista, joita kouluilla (ainakin Portugalin ja Espanjan kohdalla) on ja ilman valtion rahoitustahan tällaisten koulujen toiminnan ylläpitäminen on varsin mahdotonta. No toivotaan, että huhut osoittautuvat vääriksi tai jotenkin muuten toiminta saadaan turvattua.

Tässä koulujen johtajat alkutervehdyksessään. (Huomatkaa kuriositeettina, että ranskalaisella on allaan tamma… Muut kouluthan käyttävät ymmärtääkseni vain oreja…)

Koulujen johtajat alkutervehdyksessä ©Elina Parpala

– Spanish riding school (Federal Stud Piper, Wienna) Wolfgang Eder (ensimmäinen vasemmalta)

– Le Cadre Noir -koulun (Saumur, Ranska) johtaja Jean-Michel Faure (toinen vasemmalta)

– Fundacion Real Escuela Andaluza del Arte Ecuestre -koulun (Jerez, Espanja) johtaja Ignacio Rambla Algarim (kolmas vasemmalta)

– Escola Portuguesa de Arte Equestre -koulun (Lissabon, Portugali) johtaja Filipe Figueiredo Graciosa (taaimmaisena oikealla)

Näytöksessä oli yhteensä 16 erilaista ohjelmanumeroa. Koulut erikseen tai sitten eritavoin yhdisteltyinä. Vaikea on löytää yksittäisiä huippukohtia vaan kaikissa ohjelmanumeroissa oli omat mielenkiintoiset kohtansa tai asiat jotka tulivat esille. Vaikuttavimpia olivat tietysti katrillit tai ne esitykset joissa oli suuri määrä hevosia lavalla, mutta mielenkiintoisimpia ehkä ne esitykset joissa oli esiintyjiä kustakin koulusta samaan aikaan lavalla. Siinä koulujen väliset tyyli, taso ja tekniikkaerot tulivat hyvin esille. Esim. kun neljä hevosta rinnan liikkuu passagessa, näkee hyvin kuinka eri tavoin ratsastajat pyytävät tai kuinka eritavoin hevoset käyttivät itseään. Ja kun takana kulki seuraava neljän rivistö jossa samankaltaiset tyylierot tulivat ilmi uudelleen… ja seuraavassa rivissä uudelleen… niin voitiin jo aika hyvin ajatella ettei ollut kysymys pelkästään hevosten ja ratsastajien yksilöllisistä eroavaisuuksista. …vaikka niitähän tietenkin aina myös löytyy… myös wieniläisten katrillista, jossa tuntui täsmällisyys ja yhtenäisyys olevan ihan huipussaan.

Omia suosikkejani olivatkin juuri Wienin koulu ja tietenkin Portugalin koulu, joka yllättävästi vaikutti, perusratsastukseltaan (eli sillä kuinka hevoset todella liikkuivat koko selän läpi, käyttäen takajalkojaan) ja apujen käytön siisteydellään, erottuvan edukseen muista. Wienin ryhmän esitykset vaikuttivat myös sillä ne olivat (varsinkin katrillit) huikean loppuun asti hiottuja ja täsmällisiä. Noiden kahden koulun välillä ero oli ehkä enemmän hevosten muodossa ja rotuominaisuuksissa, kuin varsinaisesti ratsastuksen tasossa. Mutta ajattelin yksityiskohtaisesti työstää oman henkilökohtaisen arvioni tai vertailun eroista mitä huomasin sekä aika yksityiskohtaisistakin havainnoista… Mutta muistiinpanoissani riittää puhtaaksikirjoittamista… Eli palaan listaukseen lähipäivinä.

Nyt pari kuvaa ja joku video. Moneen kertaan mietin, että ollapa nyt kunnon kamera!!! Sisätiloissa ei mun kalustolla kyllä mitään huippuotoksia otettu. Mutta toisaalta oli parempi, että keskityin katsomaan näytöstä ja nauttimaan tunnelmasta. Keskittyessä kuvaamiseen, menee usein moni asia vähän ohi. Ja kuvia kouluista ja samoista tempuista löytyy kyllä netistä jos tarvetta on. No tässä pari kuitenkin.

Alku kavalgadi @Elina Parpala

Portugalin koulu Working Equitation -tyyliin yhdellä kädellä sooloesitys. ©Elina Parpala

Ranskalaiset maastatyöskentelyä lyhyin ohjin. ”Pukkeja piirissä” 🙂 ©Elina Parpala

Wienin espanjalainen ratsastuskoulu, Courbette avustajan maasta ©Elina Parpala

Espanjalainen passagessa © Elina Parpala

Levade wieniläis tyyliin © Elina Parpala

Levade espanjalaiseen tyyliin ©Elina Parpala

Wienin espanjalainen ratsastuskoulu katrilli ©Elina Parpala

Ja oli siellä myös joitain tuttuja. Mutta tietysti ne tutut löytyivät toki Portugalin koulusta. 🙂

Ainakin Paulo Sergio Perdigao pääsi loistamaan taidoillaan omassa esityksessään. Pakko sanoa, että Paulo on varmaan ihan maailman paras lajissaan. Ainakin myös tässä esityksessä loisti niin taidoillaan (tyyleissä oli selviä eroja)… kuin myös olemuksellaan. Leveä hymy korvissa koko ajan 🙂 Katsokaa pikku pätkä tästä videosta.

Piruetti laukassa ja vaihdot jokaisella… ja sitten vielä piruetti ja muutama askel passagea, maasta työskennellen … pitkillä ohjilla takaa ilman selustinta.

Lisää seuraa lähipäivinä. Siihen asti heipat!!!

Oli hyvä loma…

…ja nyt tässä vasta jäähdytellään ja sulatellaan shokkia kotiinpaluusta.

Nurmikko rehottaa eikä täällä kotona puutarha kukikaan huolitellun näköisenä… Uima-allaskin puuttuu pihasta, kahvi on kallista, oliivit eivät ole tuoreita, eikä tomaattikaan maistu yhtä makealle kuin Portugalissa. Niin ja punaviiniä ruokapöydässä on ikävä ja, ja, ja… Eikä hevoseni neljäs perusaskellaji olekaan passage, kuten Marin hevosten. Täytyy taas alkaa totuttelemaan kotimaan arkeen. Mutta kesäloma jatkuukin vielä ja ehkä aloitan  suomifiiliksen hakemisen Oululaisen jälkiuunileivästä 🙂

Vaikea on myös alkaa kirjoittaa, kun en tiedä mistä päästä tätä koko vyyhtiä alkaisi purkaa. Kuvia olen siirtänyt kahdesta kamerasta koneelle monta tuhatta ja tuliaisina on taas tuotu paljon uusia idoita, ajatuksia ja oppia, jotka pitäisi vaan säilyttää ja saattaa käytäntöön myös täällä Suomessa. Loma selvitti hyvin ajatuksiani myös oman tulevaisuuteni suhteen, niin ratsastukseen kuin muuhunkin elämään liittyen. Saapahan nähdä mitä tässä voimaantuneessa olossa saa sitten todellisuudessa aikaiseksi? Ja on ennen kaikkea myös sellainen tunne, että oma ratsastus on taas harpannut jonkun uuden askelman eteenpäin ja tehtävänä olisikin nyt yrittää pysytellä tällä uudella askelmalla eikä taas pikkuhiljaa taantua vanhalle tasolle. Aika näyttää, mutta ihan jännittää mennä tallille ja palata oman hepan selkään.

Tänään vain pieni pintasilaus lomakuvista… Aloitan matkakuulumisten kanssa heti kun keksin mistä päästä alkaisi niitä purkaa. Pitäisiköhän aloittaa Marin loistavista opetustunneista ja ihanista oppimestareista? Pääasiassa ratsastettiin Marin silmien alla aamuisin 1-2 h. ja kierreltiin muualla iltapäivisin. Tässä yllä Marin (ex.) GP-kisahevonen Nuxeque (kasv. Pedro Passanha) ja alla Relicario (Kasv, Joao Pedro Rodrigues)

…vai aloittaisiko  Henrique Abecassiksen tai Joao Pedro Rodriguesin nuorista hevosista, joita käytiin myös ihmettelemässä? Tässä alla eräs ketterän oloinen kaveri (1v.) sekoitus Xaquiro ja Hostilin linjoista 🙂 Kasv. Joao Pedro Rodriques. Ja alla kuvassa Henrique Abecassiksen laumaa.

Vaiko ihanista varsuleista, joita myös oli taas kaikki laitumet pullollaan. Niitä käytiin rapsuttelemassa mm. hikisellä retkellä Alterissa sekä siellä täällä laitumilta ohikulkumatkoilla bongailtiin. Varsakuumettakin hiukan ilmassa. Mutta tässä voisi ehkä sanoa, että onneksi Zamu on ruuna, joten en pääse heti tekemään mitään hätiköityjä virheliikkeitä ;). ”On ne niiiiin inania”

Ja jotain on pakko kirjoittaa myös koulukisoista, joita käytiin vähän katsomassa tai oikeastaan kannustamassa Marin tyttöä kentän reunalla. Sekä tietenkin Portugalin mestaruuskisoista Working Equitationissa. Sekä tietty mun ja Kaisan (villiintyneestä) fanituksesta noissa kisoissa, sillä olihan siellä meidän idoli Pedro Torres:kin… Mutta siitä vähintäänkin ihan oma juttunsa. Kaisa otti varmasti lähelle tuhat kuvaa noilta kahdelta päivältä ja minä ehkä puolen tuhatta… ja muutenkin meni ehkä hiukkasen huvittaviin mittasuhteisiin se fanitus ;), mutta sitten sitä iltasella siellä ”kämpillä” mietittiin, että onhan se hyvä kun vielä tässä iässä osaa innostua jostain. Mutta ihan aikuisten oikeasti nähtiin siellä kyllä tosi siistiä ja hyvää ratsastusta.

Lyhyt pyrähdys myös Morgado Lusitanossa, jossa ratsastettiin Paolo Sergio Perdigaon ohjauksessa kukin yhdet tunnit.

Ja lisäksi pitäisi varmaan kirjoittaa kaikesta säätämisestä lasten kanssa, joka kuului tällä kokoonpanolla kyllä asiaan. Ja olihan sitä 🙂 ja myös ehkä hiukan liian pitkiä ajomatkoja ja rankempiakin päiviä. Ja sitten riittäis juttua eräästä pienestä pojasta, joka opetteli matkan aikana kuivaksi pois vaipoista. Ja tulihan sitä pyykkiäkin, mutta nyt näyttää siltä, että meidän talossa on enään yksi vaippaikäinen. 🙂

Ja aina ne oli ihan joka vesialtaassa koukkimassa…

Mutta kyllä meillä oli myös kivaa lasten kanssa ja lapsille mieleistäkin ohjelmaa mahdutettiin melkein kaikkiin päiviin. Ja vähintään uima-allas -tuokio kuului tietysti, joka päivän ohjelmaan. Ja voisin ehkä kirjoittaa myös noista turistiretkistä Cascaisiin, Lissaboniin, meriakvaarioon ja vanhaan kaupunkiin, luonnonkauniille rannoille Alentejo:on, Sintraan, Monserratiin, Queluziin…vaikkei kaikki heppoihin liittynytkään. Sillä nekin olivat lomatunnelman kannalta ihan olennaisia. Ja olen myös vahvasti sitä mieltä, että Portugalista löytyy muutakin kivaa kuin vain hyviä hevosia ja ratsastajia. Esim. rantoja, kapeita katuja, hyvää ruokaa, viiniä, linnoja, kukkivia puutarhoja…

… sekä ehkä maailman suurin ja ihmeellisin kiipeilypuu. Ainakin isoin ikinä näkemäni…Ihan mieletön!

Ja kivoja myyntihevosiakin tulee tietty aina vastaan. Niin tälläkin kerralla. On vaan osattava pitää ajatukset focuksessa realiteetteihin… käytössä olevaan rahaan ja aikaan pienten lasten kanssa. Yksi hevonen riittää!! Eikö?

No tässä kuitenkin esimerkiksi yksi kiva 5v. tamma: Emä Ortega (sama kasvattaja kuin Zamulla, Dr. Estevam Lancastre) ja isä on Kyran kouluratsuna Suomalaisillekin tutummaksi tullut Rico. Myyntivideo kuulemma tulossa Youtubeen ratsastettuna piakkoin. (Laitan viestiä kun tulee) Ja itse voin ladata huomenna itse ottamani videopätkän irtojuoksutettuna. 

Ja parin kaverin hepatkin tässä reissussa nähtiin… Toinen tulossa piakkoin Suomeen, joten lusitanojen määrä kasvaa taas vähintään yhdellä. Jee!!

Ja sitten tietysti lisään vielä heppakuvia, heppakuvia ja vielä vähän heppakuvia 🙂 Ja jotain videopätkiäkin ratsasteluista tuli otettua.

Ja hauskasta majapaikastakin riittäisi jotain kerrottavaa. Paikka kuitenkin sopi erittäin hyvin mölyävälle suurperheelle. Ja oli myös heppoja, kanoja, kissa, koira ja puhuva papukaija, joka opetti lapsille tarvittavaa portugalin perussanastoa. Ja aivan ihana omistaja, joka sai tuntemaan olomme kotoisaksi ja ennen kaikkea rakasti lapsia. Ei tarvinnut koko ajan stressata, mitä lapset puuhaa tai häiritäänkö muita ihmisiä. Kiitokset välikäsien kautta siitä Analle!!

Ja niin tosiaan matkalla oli mukana osan aikaa Kaisa (heppakaveri ja heppaturisti 🙂 ) ja muutaman päivän ajan myös Johanna (toinen kaveri, ei heppaturisti) On se kiva kun on seuraa ja lisäkäsiäkin… Tosin illat ehkä venyi jonkin kerran vähän ylipitkiksi kaikenlaista turistessa, mutta molemmat matkakaverit olivat kivaa seuraa! Kiitokset!!

Ja pakko kyllä kiitellä myös Maria ihan mielettömän hyvistä tunneista ja kaikesta opista, jota taas yritän täällä kotona vielä sisäistää. Ja Giniä, jolle kuuluu oma osansa kiitoksista hyvien opetushevosten suhteen. Sekä myös Marin ihania lapsista, joiden seurasta saatiin myös nauttia useampana iltapäivänä. Ja meidän lapset tykkäsivät tietysti erityisesti kun oli lapsiseuraa. Kiitokset ja terveiset!!

Ja näyttää näköjään venyvän yön puolelle tänäänkin. Onneksi on vielä lomaa ja mies kotona. Mutta jatkuu kuitenkin tästä vasta huomenna… Hyvää yötä!

Lapsuudenystävä

Nyt esittelyssä hevoseni Zambujon lapsuudenystävä. Elelivät samassa laumassa kolme ensimmäistä elinvuottaan. Zarco on aikas hieno ja iso poika! Sama kasvattaja ja sama vuosikerta, mutta suku ei kohtaa ainakaan muutamassa polvessa. Eikä muuten ollut silloin vielä myynnissä, koska oli niin iso, mutta ilmeisesti myöhemmin sitten myyty kuitenkin eteenpäin. Ja hevonenhan asuu edelleen Morgado Lusitanossa.

Hihii… nyt te varmaan viimeistään ajattelette, että on se tosiaan seonnut! …vai Zambujon lapsuudenystävä?  Täytyyhän ne kaikki oman hevosen vanhat laidunkaveritkin tietty olla täällä blogissa myös ! 🙂 Mutta kun nykyinen omistaja on tehnyt aika hienot sivut ja ne vaan tuli mua vastaan tuolla nettiavaruudessa, niin oli ihan pakko liittää ne tänne. Katsokaapa!

Zarco – Puro Sangue Lusitano

Aika kaunis on! Eikö?

Arkistojen kätköistä 1.

Ihana ilma! Vein isommat lapset aamupäiväksi puistoon pitkästä aikaa ja tulin kotiin siivoilemaan.  Ajattelin saada kämpän näyttämään vähän keväisemmältä ja huolitellummalta ennen tulevia pääsiäispyhiä. On tulossa vieraita ja jos onni käy ja säät suosii, niin avataan myös grillauskausi.

JA kuten niin tavallista, siivotessa tulee aina mieleen tehdä kaikkea muuta, kuin mitä on tekemässä. Tällä kertaa innostuin kaivelemaan alakerran kaapista omia kuva-arkistojani.  JA noita on todella PALJON! Olisikohan äkkiä arvaten jopa 6000-7000 kuvaa tai jopa enemmän? Siis pelkästään kuvia lusitanoista ja Portugalista… ja muut heppakuvat siihen lisäksi tietysti vielä päälle. Taidan kyllä olla jonkin sortin fanaatikko? Onkohan tää nyt tosiaan ihan tervettä, kun aikuisesta ihmisestä on jo kuitenkin kysymys..? 🙂

Tällä kertaa kuitenkin tiesin mitä etsin. On pitänyt kaivaa vanhat kuvat esiin jo pidemmän aikaa sitten eli noin vuosi sitten kun kuulin, että Paolo Sergio Perdigao oli tullut töihin Morgadoon. Paolo nimittäin kertoi olleensa Portugalin koulussa noin 7-8 vuotta ja mietin mielessäni, että onkohan mulla mennyt noi ”ukot” (kutsuttiin aikoinaan noita ukkoja ukoiksi uniformujensa takia, koska alussa ne näytti kaikki ihan samannäköisiltä, eikä vielä tunnettu ketään nimeltä) sekaisin vai onko kyse samasta ukosta, josta olen näpsinyt pokkarillani ainakin parikymmentä otosta. Kuvat alla ovat vuodelta 2004. Ja tuo ”ukko” oli jäänyt erityisesti mieleen, koska oli niiiin taitava jo silloin. Ja nimenomaan maastakäsittelytaidoiltaan. Ja siis todentotta, sieltä ne kuvat löytyi ja niistä tutut kasvot!

Nämä kuvat ovat aamupäivätreeneistä 

Muistan ihmetelleeni kuinka joku voi kävellä aina lähes samassa tahdissa hevosen takana, tekipä hevonen siinä kahden ohjan välissä sitten käyntitöitä tai laukkahommia. Muun muassa laukanvaihdot sarjassa näyttivät niin helpoilta, että en todellakaan ole koskaan nähnyt livenä vastaavaa. Paolo oli ihan mielettömän taitava jo silloin. Ratsainkin Paolon muistan usemmasta Portugalin koulun näytöksestä, mutta ei erotu siinä samalla tavalla kuin näissä maastakäsin hommeleissa. Jälkeenpäin ajateltuna siis tuttu näky koulun vaatteissa ja oman hevosensa kanssa useammista muistakin tapahtumista. Muisti taas palaa pätkittäin ja palaset loksahtelee paikoilleen!

Ja tässä kuvia näytöksestä…

Sinä keväänä (2004) kävimme useampana päivänä seuraamassa noita koulun treenejä Queluz:issa. Nämä oli vielä niitä reissuja, joita tehtiin miehen kanssa kahdestaan, ilman lapsia, ja oli aikaa rauhassa istuskella puistossa, ihmetellä ja seurata ”ukkojen” touhuja hevostensa kanssa. Kierrettiin erilaisissa hevostapahtumissa, talleilla sekä käytiin seuraamassa aamupäivän treenejä sekä kerran myös näytöstä. Samalla matkalla taidettiin muistaakseni (en ole ihan varma, koska näitä reissuja Queluz:iin on useampia) tavata yhtenä päivänä ekaa kertaa myös Rodrigo (Rodrigo da Costa Matos), josta sitten alkoikin taas ihan eri tarina… Se tarina mun pitäisi varmaan avata vihdoin myös tänne blogiin, koska en ole vielä kirjoittanut hänestä mitään. Ja se taitaa mennä ihan vähän jopa laiminlyönnin puolelle, koska HÄN ON se, joka on varmaan kuitenkin VAIKUTTANUT omaan ratsastukseeni tähän mennessä eniten kaikista opettajistani tai valmentajistani. Ja kutsun häntä valmentajakseni nimenomaan, koska opetus on säännöllistä ja jatkuvaa.

Eli lupaanpa nyt että kirjoitan Rodrigosta asap. Ja lisäksi kuvakätköistä samalta reissulta löytyi yksi toinenkin tuttu ”kasvo”. Teen vielä pari varmistusta asiasta ja kerron sitten… jos näin todella on, niin ihan hauska sattuma.

Eli palaan piakkoin näihin aiheisiin!

Kuvia Paolo Sergion maastakäsittelytunnilta

Olen yrittänyt ladata yhtä videota Paolo Sergio Perdigaon maastatyöskentelyn tunnilta 16.3.2012, mutta lataus on kestänyt youtubessa jo useamman tunnin, joten en tiedä onnistuuko se ollenkaan. Mieheni otti siis maastakäsittelyoppia Paololta viime reissullamme. Hän on työskennellyt Portugalin koulussa ja Luis Valencalla, josta hänen oppinsa ymmärtääkseni ovat peräisin. Ja nyt Paolo siis työskentelee Rodrigon (valmentajani Rodrigo da Costa Matos) kollegana Morgado Lusitanossa. Mitään suurempaa tutkimusta en ole taustatietojen etsimiseksi tehnyt, vaan tiedot perustuvat tähän parin päivän kohtaamiseen. Koulussa Paolo on kuulemma työskennellyt noin 7-8 vuotta. Kuitenkin maastakäsittelyssä klassisella tyylillä (kahdella ohjalla takaa ja lyhyin ohjin sivusta), hän taitaa olla yksi maailman parhaimmista. Ainakin hän on Portugalin koulun ehdoton specialisti juuri näissä tekniikoissa. Ja kyllä sen huomaa!! Olipahan liikkeet ihan just eikä melkein… 🙂

No jos video ei onnistu, niin muutama kuva, vaikka eivät ole mitään spesiaaleja. 🙂

Näyttää siltä että lataus valmistuu vasta aamulla. Jos näin niin tulee hyvä pätkä piaffen ja passagen opettamisesta maasta käsin. Video on niin pitkä että jumittaa. Jos ei onnistu niin, yritän huomenna uudelleen.

Öitä!

Videon lisääminen mun laitteilla on liian raskas prosessi tai sitten oon vaan oikeesti niin käsi tän tekniikan kanssa. Toinen video kuitenkin onnistui, joka on lyhyempi ja otettu toisella kameralla. Tämä on kuitenkin espanjalaista käyntiä eikä siitä piaffesta ja passagesta, kuten lupasin.

Heipat!

Jo kotona ja pesukone pyörii…

…kolmatta koneellista matkapyykkiä.

Taas yksi onnistunut ja loistava hevostelureissu takana päin. Portugali ei kyllä tässä suhteessa pettänyt odotuksia tälläkään kertaa! Vaikka kotiinpaluu näille jäätiköille onkin aika karua, niin ompahan taas ladattu uutta oppia, oivalluksia ja motivaatiota kevään kotitreeneihin! No olihan Zamua toki kiva nähdä viikon erossaolon jälkeen. Se vähän lohduttaa ja yrittäähän toi kevätaurinkokin tehdä parhaansa tässä haikeudessa.

Kello alkaa olla sen verran, että jaarittelematta paras tänä yönä. Marin (Mari Faria de Carvalho) opetuksessa, Marin omakouluttamilla hevosilla, sain kyllä muutamia mullistavia ajatuksia oman kehonhallintani suhteen. Hevoset todellakin toimivat pelkällä istunnalla tai paremminkin pelkällä keskivartalolla tai lantiolla. Sain hetkittäin aivan huikeita oivaltamisen elämyksiä. Uusin suosikkini oli GP-tasolle koulutettu, Relicario, joka edustaa kyllä yhtä herkimmistä hevosista, joita olen koskaan ratsastanut. Ei ehkä ihan helpointa kuitenkaan, koska ohjista vetämiseen tai jaloilla puristamiseen ei missään tapauksessa tämän kanssa voinut turvautua, vaan oli vain pidettävä pää kylmänä, kun kaveri alkoi herkistyä ja kuumua vähän liikaakin. Muutaman kerran vaati vähän aikaa löytää nappulat uudelleen, kun oli ne kadottanut ja alkanut sählätä selässä omiaan. Marin eduksi valmentajana voi kuitenkin sanoa sen, että hän jaksoi psyykata rauhallisesti noissa  ”koettelemuksen” hetkissä, ilman prässäämistä, mikä taas olisi varmaan taas vaan lisännyt kierroksia mulla sekä sitämyöten myös tietty hevosella. Löydettiin tunne uudelleen ja laukkapiruetin alkeet onnistuivat sen jälkeen pelkästään keskivartalon lihaksia käyttämällä.

Onnistuttiin ratsastamaan aamupäivisin yhdet tunnit miehen kanssa peräjälkeen ja vuorotellen olimme sitten myös lastenvahtivuorossa. (Ratsastimme sekä Marin luona sekä Morgadossa, Paolo Sergion tunneilla) Illoiksi kehiteltiin muuta, enemmän lastenmakuista ohjelmaa. Mutta hyvinhän noi näköjään kehittelivät itselleen puuhaa tallialueellakin. Ohjelmaan kuului mm. kukkien, käpyjen sekä kivien keräilyä, ”valaspesula”, sadetanssia sadettajan alla, etanoiden ja matojen etsimistä, ratsastusta yli kolmekymppisellä lusitanovanhuksella sekä appelsiinien poimimista. Ja meidän poika kyllä ehti ja kerkes jos jonninmoista… mm. kerran appelsiini lensi katsomosta kohti hevosta maneesin puolelle. Onneksi hepat oli tottuneita lapsiin ja muutenkin huikean kilttejä… Lisäksi meidän omaa rentoa lomafiilistä piti lasten kanssa yllä se, että joka paikassa jossa käytiin, lasten sähellykseen suhtauduttiin superluonnollisesti ja ymmärtäväisesti. Mutta pyykkiä kyllä tehtailivat urakalla eikä montaa turhaa vaatekappaletta palautunut kotiin käyttämättömänä.

Mutta loppuun yksi kaverikuva uudesta suosikistani Relicariosta. Huomenna lisää matkapulinoita ja öitä!