Satulansovitusluennolla

Vietin tänään mukavan iltapäivän Primus-tallilla… Tänään aiheena satulansovitus… ja satulat ylipäätään.

”Tervetuloa SATULAILTAAN Primus-tallille Espooseen keskiviikkona 26.6.2013 klo 17 alkaen. Ohjelmassa asiantuntijoiden tietoiskut ja keskustelua satula-asioista:

Satulan sovituksen perusteet- Ian Hastilow, SMS Qualified Saddle Fitter, UK (esitys on enganniksi)

Satulan vaikutus ratsastajan istuntaan-Kikka Suomio, master-ratsastuksenopettaja, kilparatsastaja”

Nappasin ilmoituksen ystävän vinkistä facebookin-ryhmästä: ”Hevostapahtumat ja palvelut Uudellamaalla” https://www.facebook.com/groups/301885043202345/?fref=ts

Hyödyllinen luento.

Toisaalta luento vaan vahvisti käsitystäni siitä, että tiedänkin jo aika paljon ja silmäni on myös aika hyvin kehittynyt. 😉 Voisin varmaan jo pikkuhiljaa alkaa itseeni luottamaan mikä tulee oman hevosen satulansovitukseen… Onhan tämä koulutuksenkin kautta jo pitkään sivuttu aihemaailma sekä mielenkiinnonkohde… Ja toisaalta luento muistutti myös sitä kuinka ”superammattilainen on aina kuitenkin ammattilainen”…”ja toisaalta mitä enemmän sitä asioista tietää niin sitä enemmän sitä tietää mitä ei vielä tiedä…” Hih! Kuulostaa kieltämättä ristiriitaiselta… 😉

Tosiaan haluan tunnustaa kunnioitusta pitkän linjan käsityöammattilaista kohtaan. Ian Hastilow:ia (SMS Qualified Saddle Fitter, UK) voisi kuunnella vaikka kuinka monta tuntia ja hänestä huokui se viisaus mikä tulee kokemuksen kautta ja siirtyy sältä pojalle… Isä ja isänisä ja kummisetäkin ymmärtääkseni olivat myös samalla alalla. Suomessa tämä ketju tällä käsityöalalla on ikävä kyllä katkennut ja uutta osaamista olisikin nyt tosiaan haettava ulkomailta jos alalle mielisi. Tämähän tuskin tuli kenellekään yllätyksenä…

Samalla luennolla tuli myös selväksi kuinka bisnes on muuttunut vuosikymmenten aikana, kuinka paljon kauppiaat hääräävät tässä välissä… Ja on myyjiä ja sitten on ammattilaisia jotka oikeasti tuntevat satulat läpikotaisin… Lisäksi uusia innovaatioita tulee markkinoille, mutta jälleen perusajatus säilyi (johon itsekin uskon) että ”vanhassa vara parempi”. Satulan tulisi kestää vuosia ja suojata hevosta ratsastajan painolta, heilunnalta ja istuinluilta. Tässä avainasemassa on juuri kullekin hevoselle oikean mallinen satulan runko ja tasainen muovattava (enkä tällä tarkoita noita palasatuloita vaan ammattilaisen työtä) toppaus… Tärkeintä on ensisijaisesti, että satula sopii hevoselle, mutta tärkeää on myös, että se ohjaa ratsastajan istuntaa oikeaan asentoon, jotta ratsastaja häiritsee hevosta mahdollisimman vähän. Ja materiaaleista villa ja flokki (satulan sisällä) kestävät ja muovautuvat edelleen parhaiten ja ovat kestävimpiä käytössään verrattuna ilmaan, vaahtokumiin taikka esim filttiin… No tämä ei itseäni tosiaan millään tavalla myöskään itseäni hämmästytä… Ihan sama asia pätee myös huonekaluihin… ”vanhassa vara parempi” Tämä on niin monesti tullut todetuksi…Verhoilija kun (ammatiltani) kerta olen… (vaahtomuovi kestää vain murto-osan siitä kuin perinteiset materiaalit ja sama pätee myös istuinmukavuuteen…) 🙂 Heh!

No luennon asiasisällöstä on tässä kirjoituksessa vain pieni pintaraapaisu. Ja muutenkin on ihan turha/jopa haitallista mennä ammattilaisen tietoa blogikirjoituksessa lyhentelemään. Vääristyy vaan turhaan… Mutta  kuitenkin mukava ja hyödyllinen luento… Motivaation kohottaja. Toivottavasti järjestävät joskus uudelleen, jotta mahdollisimman monella olisi mahdollisuus saada tätä hyödyllistä tietoa.

Ja tuttuja naamojakin jälleen… Ja ompa hauskaa huomata kuinka usein sitä huomaa istuvansa samojen ihmisten kanssa samoilla luennoilla tai kursseilla… Valistunutta jengiäkö tai muuten vaan samat mielenkiinnonkohteet… Kiitos seurasta mm. Saija ja Pirita 😉

Ja lopuksi jottei mikään olisi liian yksinkertaista …erikseen iberoille ja barokkihevosille suunnattua tietoa liittyen satulansovitukseen.

http://www.equineinspired.info/the-baroque-horse.html

Ja jälleen pitäis muistaa että kyseessä on yksi taho joka myy satuloita… Eli onko tieto tietoa, kokemusta vaiko vain yhden sortin myyntipuhe… Luin kuitenkin ja kieltämättä kuulostaa hyvin loogiselta. Hmm?? Tää on niin tätä… Öitä!! 🙂

Ps. Väärinkäsityksien välltämiseksi huomautan vielä että olen valjasseppä mutta en satulaseppä…enkä siis sovita enkä toppaa satuloita vaikka kaikki muu nahkaan ja hevosvarusteisiin liittyvä kuuluukin toimialaani… Olen tehnyt tietoisesti myös päätöksen etten ala satuloita sorkkia vaikka moni kollega onkin hommaan ryhtynyt. Ja itse asiassa verhoilijat ja satulantoppaajat olivat aikoinaan historiassa yksi ja sama ammattikunta eli ”toppareita” kaikki… penkin käyttötarkoitusta sen kummemmin erittelemättä… Mutta  maailma on muuttunut. spesialisoitunut… Vastinhihnat ja satuloiden nahkaosien korjaukset ovat eri asia… Näillä mennään ainakin tällä hetkellä…

Ottaisimmeko viikonloppuna suunnaksi Sipoon ja Savijärven kartanon?

Viikonloppuna pitäisi tehdä tiukasti pihatöitä täällä kotona, mutta niin kovasti houkuttaisi myös singahtaa ainakin pieneksi toviksi Savijärvelle katsomaan valjakkokisoja. Voisihan sitä syöttää lapset siellä, niin säästyisi ainakin se ruoanvalmistukseen käytettävä aika. Siellä on hyvä telttapuffa ja paljon tuttuja naamoja yleensä liikkeellä. Tää on vähän niin kuin sellainen jokavuotinen ”must to go” -juttu.

Ja lähtölistalla näyttää olevan myös paljon tuttuja nimiä.

http://www.valjakko.net/2013/lla1406

Ja tässä linkki kilpailukutsuun… Muuta ilmoitusta en nyt löytänyt tähän hätään, josta löytyisi koko viikonlopun ohjelmajärjestystä.

http://www.valjakko.net/_media/2013/husr_savijarvi_14.-16.6.pdf

Täytyyhän katsella hiukan säätiedotteita jotta osais päättää minä päivänä mentäis…

Ei mitään uutta hevosrintamalla…

…vai onko?

Puuhailen täällä kotona. Kädet kuokkii puutarhassa, leipovat kakkuja ja siivoilevat kotinurkissa. Meidän lasten pahin synttärisesonki juuri nyt meneillään, vieraita pukkaa ja muutenkin pihapiirissä riittää hommaa. Verstaalla puuhailua myös ja Plantagenissakin olen vieraillut nyt muutaman päivän aikana jo pariinkin otteeseen. Kukkapenkkiä imestyy pihaan … Talli ei juuri nyt ole kutsunut luokseen. Hmmm? Ompa kummallista! Mikähän minua nyt oikein vaivaa? Mutta kun en nyt millään malttaisi jättää tätä ”työmaata”. Kesä ❤

Päässä on kuitenkin raksuttanut hyvinkin hevosmielisesti. Päivittäin. Jänniä juttuja vireillä välillä Suomi – Portugali. Erilaisia. Liittyen valmennuksiin, hevosiin, varustekauppaan sekä myöskin yhdistykseen. Puuhaa riittää ja tietokoneen näppäimet sauhuavat, vaikka ei täällä blogissa ikävä kyllä kovinkaan ahkerasti. Sähköpostia, nettisivutekstiä, lehdistötiedotetta… Kaikenmoista! Mielenkiintoista ja kivaa! Lisää tätä!

Useammasta asiasta en kuitenkaan voi vielä puhua enempää… 😉 Kaikkea jännää tapahtuu samaan aikaan… asiat etenee… hitaasti mutta etenee…. Kärsivällisyyttä nyt Elina… Noh, kyllä kerron teillekin, kunhan vaan aika koittaa…

Mutta hei… yhdistyksen eli FIAL – Suomen Lusitanohevosyhdistys ry: n kuulumisista voi kaiketi jo hehkuttaa hiukan etukäteenkin. Onhan aikaisemminkin ollut puhetta…  toinen suurempi harppaus (ensimmäinen harppaus taisi olla rodun 1. kantakirjaustilaisuus, joka järjestettiin viime vuonna) ”oikeiden ja uskottavien” toimijoiden joukkoon on juuri ihan piakkoin tapahtumassa. Eli olemme liittymässä tai paremminkin meidät ollaan hyväksymässä liittymään emojärjestöön APSL:än eli Portugalin yhdistykseen, jonka alaisuudessa rodun kantakirjaa pidetään. Eli pian olemme oikeasti Suomessa se virallinen toimija virallisen kansainvälisen kantakirjan ja suomalaisten hevosen omistajien ja kasvattajien välillä. Voimme pian ihan oikeasti auttaa, toimia ja helpottaa kasvattajien yhteyksiä hevosten rekisteröinneissä ym. Pari yhdistyksen jäsentä on myös lähdössä tuonne APSL:n vuosikokoukseen, jossa asiaamme käsitellään. Asia aiheuttaa myös pientä puuhaa meille muutamalle, kotiin jäävälle, jotka asian parissa eli yhdistyksemme hallituksessa, toimivat. Nythän olis muokattava toimintaa vielä paremmin toimivaksi ja asiallisemmaksi. Ollaanhan me nytkin jo kyllä mun mielestä oltu tosi asiallisia, mutta kieltämättä monella saralla petrattavaakin on.  Working on it! Mutta kuten jo aikaisemminkin olen täällä blogissa hehkuttanut… Hyvä FIAL! Ollaan niin niin pätevä jengi!! Jee!!

Entä se mun oma pouni… Tai siis mieheni hevonen… unohtunut ja hyljättykö? Ei toki 🙂 Zambujo laiduntaa… tosin vain pari tuntia varovasti päivittäin. Näyttää kuitenkin kestävän sen (ainakin vielä) ihmeenkin hyvin. Viime vuonna oli isojakin ongelmia. Nyt jalat ovat pysyneet normaaleina eikä muitakaan ravitsemukseen viittaavia oireita ole ilmaantunut. Näin on menty nyt reilu viikko ja jatketaan vielä ainakin toinen samanlainen. Jos siis tilanne pysyy samanlaisena. Lähes viikon se oli melkeimpä kokonaan vapaalla, ansaitulla kesälomallaan. Ja nyt ollaan aloiteltu hiukan taas. Tosin vaihtoehtoliikuntaa vain eli pientä hölkkää liinassa, kävelylenkkejä ja maastatyöskentelyä. Mies on tullut tallilta nyt kahtena päivänä peräkkäin naama leveässä hyvässä. Ja omin sanoin ilmaissut asian näin… et ”Ihan V__un Hyvä!! 🙂 Eli ilmeisesti loma on tehnyt tälle hepalle vaan ihan hyvää…  Jatkettakoon lomaa vielä siis hetken matkaa. Taidan kivuta selkään ehkä sitten hiukan syssymmällä 😉

Heipat ja ihanaa alkukesää kaikille!!

Kesäterveisin!

Paluu maanpinnalle

No sitten tänä viikonloppuna olikin jälleen aika palata takaisin maanpinnalle.  Ei se olekaan niin helpoa!!

Meillä oli jälleen valmennusviikonloppu. Kaksi viikonloppua nyt ihan peräkkäin vaikka koko talvena ei ole ollut yhtään… Tällä kertaa vuorossa oli Mari.

Olikohan kaksi viikonloppua putkeen sittenkin liikaa? Vai oliko hevosessa jotain muuta outoa, kun mikään ei tuntunut ainakaan samalta kuin edellisenä vikonloppuna. Tosin tietenkin edellisen viikonlopun jälkeen odotukset olivat ehkä hiukan liiankin korkealla… Mutta tänä viikonloppuna hevonen tuntui aika monella tapaa huonommalta kuin ehkä koko talvena. Epälin jo että onkohan sillä jokin hullusti. Kipeä ehkä?

Oli löysän tuntuinen ja hidas pohkeelle. Ei tuntunut ollenkaan omalta hevoseltani johon olen tottunut. Eikä ainakaan tutulta. Hämäännyinkö ehkä siitä? Ja lisäksi sillä oli ilmaa mahassa ja ulostekin hiukan löysää. Se kakkasikin useammin ja oli tahmean ja vatsa pullollaan olevan oloinen. Sen ei olisi pitänyt vielä edes olla ollut laitumella, mutta tuntui siltä kun olisi jo ollut. Ja kaikkein hölmöintä oli se etten oikein meinannut launataina koko tunnin aikana saada hommaa toimimaan.  Mari mielestä se ei ollut niinkään huono, mutta tosin hän onkin nähnyt sen aika kauan aikaa takaperin viimeksi. No. Oli siinä muutama ihan kiva pätkä ja loppukin kai ihan hyvä, mutta ei kuitenkaan jäänyt kyllä sellainen onnistumisen fiilis päälimmäiseksi.

Ja oikeastaan tunnu kivalta puhua tuosta lauantain tunnista. Mutta oma rehellisyyteni ei salli sitä että puhuisin täällä vain noista huippu hetkistä. Lauantaina olin tunnin jälkeen tosi pettynyt. Pettynyt kuitenkin oikeastaan pääasiassa itseeni. Saahan hevosella olla huono päivä, varsinkin jos sillä tosiaan oli jotain vatsanpuruja… Ja niin lisäksi vielä harmitti, kun pyynnöstä myös ”potkaisin” kovempaa niin kuin ”tomera ponityttö ratsastuskoulussa ikään”… Ja siitä herkkä hevoseni jota ei varmaan juuri koskaan ole tarvinnut pyytää kovemmin eteen…) singahti säikähtäneenä puolen maneesia eteenpäin… Hitto kun harmittaa! miten voikaan ihminen olla noin tyhmä. Kyynelkin vierähti tunnin jälkeen, vaikka ei oikeasti ole kovin vakavasta asiasta kysymys. Näen hevosille käytettävän vastaavia jalka-apuja kuin tuo mitä tässä kutsun ”potkaisuksi” lähes joka päivä. Mutta itse olen kovinkin tarkka milllaisia apuja haluan käyttää…Ehkä olen vain liian herkkis? Kukkahattutädeiksikö näitä kutsutaan? No oli miten oli… ai että kuinka pettynyt olen itseeni.

No sunnuntaihin mennessä olin jälleen skarpannut ja koonnut itseni edellisen päivän alakulosta. Tuntui jo hevonenkin hiukan paremmalta. Ei tosin ihan normaalilta kuitenkaan, mutta jonkin verran paremmalta. Ja Mari sai minut ohjeillaan ratsastamaan tarkemmin ja skarpimmin koko tunnin läpi. Ja ne laukanvaihdot… Ne olivat entisellään… Ei entisellään kuten edellisenä viikonloppuna, mutta entisellään kuten ehkä aika pitkään ovat olleet. Joitakin puhtaita myös… mutta ei kovin helposti.

Onnistumisiakin… Vaikka ei mitään huipennuksia. Tahtia saatiin taas selvästi parannettua ja hevoseen (tosin aika moisella työllä) sitä venyvyyttää ja lyhentyvyttä, sitä kumilankaefektiä jota Mari usein työstää. Ja saatiin hevosta taas paremmin omalle tasapainolleen, ilman että ratsastaja kantaa sitä. Sekä lisäksi työstettiin sitä pitkää ja pyöreää ylälinjaa.

Ratsastus nyt vaan on sellaista aaltoliikettä. On niitä hyviä päiviä ja ei niin hyviä päiviä… Välillä tulee se tunne että on jotain jo oppinut, mutta sitten taas palataan maanpinnalle. Ja huomataan että ei se niin selvää olekaan. Auts! Tuntuuhan kurjalta tunnustaa. Mutta oppiva ihminen on nöyrä. Tunnustaa heikkoutensa ja yrittää oppia virheistään. Jos kuvittelee tietävänsä ja osaavansa asian jo täydellisesti niin ei näe enään omia virheitään, ja lakkaa myös kyllä nopeasti oppimasta tai ainakin oppiminen hidastuu olennaisesti. Pysympähän siis taas nöyränä, puurran ja treenaan, keskityn ja mietin, otan itseäni niskasta kiinni ja skarppaan. Kyllä se siitä.

Nyt laitoin hevosen lomalle viikoksi. Ja lähdemme lasten kanssa kesälomareissuun. Palataan viikon päästä. Zambujo viettää kesäänsä ulkoillen, mutta hiukan varovaisesti myös laiduntaen. Saahan nähdä kuinka käy 😉

On se vaan hyvä!

Kirjoitin tämän postauksen jo viikko sitten. Jäi kesken mutta tuo viikonloppu oli niin hyvää tunnetta täynnä että ajattelen julkaista potauksen kuitenkin vielä. Varsinkin kun tänä viikonloppuna ollaan jälleen otettu otettu jälleen jo jonkin sortin ”pohjakosketus” tai ratsasteltiin muuten vaan aika eri fiilingeissä. 😦

Kirjoitettua 26.5.2013

”Tuli taas todettua, että on se Rodrigo kuitenkin yksi parhaimmista! Mun mielipide.

Vaikka olen kuullut muutakin mutinaa ja valituksia oudosti lausutusta englannista tai vähäpuheisuudesta, niin kuitenkin… Ja ok.  On hän on käynyt läpi myös vaikeita aikoja, mutta nyt näyttää olevan elämänsä kunnossa. Ja paljon hänellä on annettavaa ihmisille niin ratsastukseen kuin hevosten kouluttamiseenkin.

Ja tässä omalle mielipiteelleni hiukan perusteita.

Hän vaan osaa asiansa. Hän osaa kouluttaa hevosia. Ja osaa sen niin läpikotaisin. Ja olipa kyseessä hevonen ihan missä kehitysvaiheessa tai koulutustasolla. Passage ja sarjavaihdot ovat liikkeitä siinä missä pohkeen väistö tai siirtyminen käynnistä raviin. Kaiken voi pilkkoa osasiksi ja kaikkeen löytyy vähintään 10 erilaista harjoitusta. Ja kaikkien asioiden opettaminen tuntuu olevan miehelle aivan ”peace of cake” eikä mihinkään tarvita mitään väkisin vääntämistä.

Ja tämän miehen työkalupakki on vaan niin valtava. Ja hän tuntuu aina uudelleen yllättävän taidoillaan. Ja harjoituksia löytyy aina uusia ja uusia. Ihan loputtomiin. Ollaan oman mieheni kanssa seurattu hänen pitämiään tunteja vuosikymmenen aikana niin paljon ja aina tulee vain uusia treenitapoja vastaan. Välillä vaan täällä mietiskellään että mistä ihmeestä se noita uusia harjoituksiaan oikein ammentaa. Tunnit eivät koskaan ole samanlaisia.

Se on varmasti se pitkä kokemus ja ne monta taitavaa opettajaa hänen takanaan. Nuo vuodet Portugalin koulussa (lähes pari vuosikymmentä) ja kauan sitä ennen taitavien hevosenkuluttajien opissa… Ja Morgado Lusitanossakin on varmaan jo kouluttanut useita kymmeniä hevosia tekemään vaativia liikkeitä, joten sormi ei taida mennä suuhun juuri minkään tempun edessä. Ja sen on huomannut. On se vaan ihan velho näissä hommissa. On ollut kunnia seurata ja oppia ratsastusta hänen seurassaan näinkin paljon 🙂

Ja hän on opettanut myös niin monenlaisia ratsukoita ja näkee aina ratsastajan perusvirheet läpi. Katsoo ensin hiljaa ja rakentaa sitten tunnin niin että toivottu ongelma tai huomattu ongelma katoaa. Ei selittele liiemmin mutta antaa kuitenkin ne tarvittavat neuvot asioiden ratkomiseen. Eikä tosiaan sano montaa kertaa, joten tunnilla on oltava tarkkana. Ja aikaa ei jää jossitteluun, vaan harjoituksia tulee toinen toisensa perään. Ja kotitehtäviksi antaa yleensä ne tunnilla tehdyt harjoitukset joilla on ollut tarkka suunniteltu tehtävänsä siinä kokonaisuudessa, jota ollaan työstämässä, eli ongelman ratkaisussa jota lähdettiin ratkomaan.

Rodrigon tunnille mietinkin aina yleensä jonkun asian jonka haluan tunnilla ratkaista. Kerron sen toiveena tunnin alussa ja näin yleensä myös käy…Homma ratkeaa kuin itsestään. No tällä kertaa se oli se laukanvaihtoasia josta puhuin edellisissä postauksissani. Eli koska olen yksinäni puuhaillut noiden vaihtojen kanssa koko talven, odotin ja oletin saavani Rodrigolta apua ja silmää tähän asiaan. Ja jo ensimmäisen päivän tunnin aikana hevonen saatiin jumpattua sellaiseksi, että saatiin vaihdot puhtaina molempiin suuntiin. Ja siitä sitten lähdettiin työstämään niitä isommiksi tai ylöspäin. Mieletön fiilis! Ja hevonen oli seuraavana päivänä niin huippu hyvä, etten varmaan ole koskaan tuntenut sitä allani samanlaisena. Tarjosi meille lopuksi itse passagetahtista ravia, jota otettiin mielellää tässä kohtaa tuntia vastaan. Rodrigo opasti vielä raipan perällä etupolvia koskettelemalla Zamua nostelemaan jalkoja edestä hienosti ylös. Magee fiilis!. Ja niin ”happy” ratsastajamamma selässä… Onhan noita passageaskeleita ennenkin koettu, mutta ei kuitenkaan oman hepan tai itse kouluttamansa hevosen selässä.”

Tässä yksi kuva. Huono minusta mutta tässä heppa harjoittelee sitä polvennostoa ja passagen askelia.

Ensiaskeleita passagen tahtiin Rodrigon avustuksella

Ja tässä alla vielä kirjasin muutamia muistiinpanoja tunnilta:

Mm näillä treeneillä laukkaa paremmaksi ja vaihtoja paremmiksi:

1. Uralla laukassa counter shoulder in, sitten kulma normaalisti ja siitä käännös ensimmäiselle 3/4 uralle (eli aika tiukka käännös), sitten 3/4 uralla avotaivutuksen tyylisesti (mutta ei liikaa taivutusta) asetuslaukan suuntaan. Noin puolivälissä tätä uraa puolikaari takaisin uralle jossa sulkua uraa pitkin. Harjoituspiruettilaukkaa kulma ja käännös takaisin 3/4 uralle. Suoristus ja vaihto.  Ja iso hymy kun se onnistuu.

2. Siirtymisiä laukka-käynti-laukka uralla. Kulman jälkeen käännös 3/4 uralle ja juuri kun tullaan tälle uudelle uralle, niin välittömästi vaihto… Jatketaan suoraan. Ja iso hymy kun taas onnistui 🙂

3. Kulman läpi laukkaa. Hevonen mahdollisimman suorana (tätä tehtiin Z: kanssa vain oikeaan joka olihaasteellisempi) kulman läpi ja jälleen 3/4 uralle.  3/4 uralta heti väistöä uralle eli asetus laukan suuntaa vastaan vasemmalle väistäessä. Uralle tultaessa uusi ulkoohja käteen ja laukan avut vaihtuu. Ja heppa vaihtaa 🙂

4. Pääty-ympyrä jaetaan kahteen kapeaan soikioon. Ei siis ihan kahdeksikko eikä ympyräleikkaa ura vaan siten että keskihalkaisijalla hevonen on ihan suorana. Ensin vaan huolehditaan että käännös ei myöhästy ja siitä että hevosen saa suoristettua kunnolla. Ekaksi siirtymisiä keskellä laukka-käynti-laukka… kunnes menee hyvin ja sujuvasti. Sitten vaihdoin.

Opittua tai huomioita:

Mun heikkous on usein ulkoavuissa, joihin mun tulisi keskittyä jo noissa valmistelevissa hetkissä ennen vaihtoa. Ja Rodrigo huomasi sen ja teetti minulla koko tunnin tehtäviä joilla saatiin asiaa korjatuksi. Jonka jälkeen vaihdot onnistuivat kuin itsestää.

Tehtiin tietenkin samalla myös tehtäviä joilla saadaan takajalkoja jumpattua taas enemmän alle. Ja tämähän on se ”fraasi” mitä aina tolkutetaan… ja mikä on varmaan kyllä jo teoriassa selkärangassa. Mutta  sitten käytäntö onkin ihan eri juttu… Ja kun aina ajatellaan sitä sisätakajalkaa niin keskittyy varmaan siihen istumiseen sisätakajalalle, jolloin ulkoapujen käyttö jää ehkä heikommalle huomiolle…Hmm? Mietintää ja keskittymistä seuraavilla ratsastuskerroilla.

Ja vaikka meillä heikompi takajalka on se vasen ja vaihdot olivat selkeästi vaikeampia (ainakin tänään) vasemmalle, niin ongelmien ytimeen päästiin tekemällä paljon taivutuksia siihen toiseen suuntaan, joka pulestaan on vaikeampi suunta taipua.

Kaiken kaikkiaan jäi viikonlopusta niin hyvä mieli ja fiilis, että jään vain odottamaan ja toivomaan, että saadaanko miestä enään Suomeen. Alkaa olla kiireinen muualla maailmassa. No eiköhän kuitenkin… 🙂