Olin eilen jälleen iltamyöhäsellä, pimeällä ja yksin… Ulkona satoi kaatamalla ja tuuli piiskasi maneesin nurkkia. Sisällä maneesissa vain minä, heppa ja koira. Mun rakkaat!
Viime aikoina on ollut vähän liian kiirettä. Ja aika paljon myös stressiä sekä väsymystä sen mukana. Monena iltana olen patistellut miehen tallille hoitamaan heppaa, kun on vaan niin poikki… Olen ollut jopa huolissani, että enkö enään olekaan täysillä tässä mukana. Hevosethan ovat aina olleet kaikki kaikessa? Huolissani motivaation katoamisesta… Noh, syysväsymystä varmaan vaan… Ja niin se vaan on että ainakun itsestään saa irti sen lähtemisen vaivan… Ajamaan pilkkosen pimeällä tallille, niin palkinto tulee joka kerta monessa eri muodossaan. On se vaan kumma kuinka aina viimeistään kotimatkalla istuu autossa hymyssä suin, virkistyneenä, rentoutuneena ja onnellisena. Ratsastus on vaan niin parasta!! Niin mukavaa, oma aika eläinten kanssa pysäyttää kaikki kiireet, pyyhkii huolet ja murheet, väsymys kaikkoaa, nälkä katoaa ja mieli on raikkaasta ilmasta virkistynyt. Tiedättekö mitään yhtä hyvää terapialajia?
Ja lisäksi ei vaan terapiaa vaan niin paljon muutakin. Koko perheelle kivaa. Viikonloppuna oltiin jälleen tallilla koko perheen voimin. Niin hyvä viikonloppu ja niin ihana, ihana heppa. Pysähdyin itsekseni miettimään kuinka kiitollinen saa olla että saa tehdä asioita noin ihanan eläimen kanssa. Meidän perheelle aivan täydellinen.
Se kantaa mun pientä tyttöä niin kiltisti ja varovaisesti. Ja antaa lasten hoitaa itseään… varovaisena ja uteliaana, mutta huomaavaisena. Ei koskaan edes tönäise. Ihana, ihana heppa. Aivan täydellinen meidän perheelle.
Miehellä menee sen kanssa nyt myös todella ”lujaa”. Joka kerta kun heidät pääsen näkemään yhdessä työskentelemässä, ovat oppineet uutta tai kehittyneet silminnähden aikaisemmin harjoitelluissa tempuissa. Viikonloppuisin tyttäremme, ”umpihevoshullu” 2 vuotias määrää tahdin. Haluaa tehdä kaiken, ratsastaa, hoitaa, taluttaa… Paras antaa ratsastaa, koska muuten pyörii jatkuvasti jaloissa. (Pakko varmaan joskus julkaista laajempi kuvasarja neidin tallipuuhista) Mies onkin sitten huomannut että antaa neidin keikkua kyydissä, sillä välin kun treenataan maasta. Kaikki muuta on tehty paitsi laukat sen kanssa.
”Hyvä poika!” Maasta käsin spanishwalk- treeniä. 2 v keikkuu kyydissä ja kumartuu vähän väliä taputtamaan ja hokee ”yva poika”
Kuuluuko asiaan että kouluttaja näyttää itse kuinka jalka nostetaan? 🙂
Ja tallentuihan myös mun ratsastuksista (todella pitkästä aikaa) edes jotain kuvia. Vaikka ei olla kovasti missään treeneissä/kursseilla käytykään ja aikakin on ollut kortilla, on heppa ollut niin mukava ratsastaa. Ja mulla hiukan myös sellainen olo että ollaan ehkä edistyttykin. Ainakin ratsastus tuntuu helpolta ja heppa tyytyväiseltä suurimman osan aikaa.
Tästä kuvasta itsekin pidän. Jotenkin ihanan seesteinen hetki.
Laukkaan on löytynyt parempi tahti. Ja se on myös paremmin tasapainossa. Miehen puuhilla on ollut näihin iso vaikutus, sillä laukkaa on selästä käsin työstetty huomattavasti vähemmän… Hmm?
Hetkittäin hidastaa jo paremmin ravia istunnalla. Jättää selän rennoksi… Ennen kun tehtiin kokeiluja ja haettiin tosi hidasta ravia, alkoi helposti askeltaa tosi epätasaisesti , kuin ontuen tms. Nykyisin tasaisemmin ja tuntuu välillä lähenevän passage-tahtia… Noh, siihen on vielä matkaa, mutta jostain on aloitettava jos sinne haluaa päästä. 🙂
Tämä kuva kaukana hyvästä piaffikuvasta… mutta tässä ei sitä haetakaan, vaan testailen vaan säilyykö energia ja muoto ”impulssi” ihan vaan istunnalla. Tässä näkyy ettei tarvitse kokoamiseen niinkään ohjaa kuin istuntaa. Ja ennen kaikkea fiilistä!! Tyytyväinen näistä askelista joilla edetään… Vaikka kursseillekin ois kiva päästä. 🙂
Vaikka hiukan tuntuukin että mun oma ratsastus on ollutkin ihan paitsiossa viime kuukausina. Niin se on vaan tunne. En oo vaan ehtinyt miettiä sitä yhtä paljon kuin ennen. Mutta viikkokertoja ei kuitenkaan ole olennaisesti vähemmän. Keskimäärin vähennystä 1-2 päivää viikko vähemmän kuin viime vuonna.
Ratsastellaan jotakuinkin nykyisin seuraavanlaisella viikkorytmillä… Koko perhe yhdessä tallilla vain viikonloppuisin. Noina päivinä alkukäynnit pikkutytön ratsuna, alkuverkat maastakäsin työskennellen ja sitten lopuksi minä selästä, viikolla ratsastan itse 2-3 kertaa, yksi päivä yleensä vapaa ja loput maasta. Eli ratsastusta yhteensä noin 4 päivää viikossa, joista yksi kerta WE-esteitä/tehtäviä ja muut koulua. 2-3 kertaa viikossa mies työskentelee maasta käsin, mikä ajoittain ihan rankkaakin (koottu hidas laukka esim) ainakin lihaksistolle ja käy liikunnasta alkujuoksutuksineen…Yksi päivä viikossa kävelyä maastossa tms. tai kokonaan vapaata tai esim pelataan jättipallolla maneesissa. Enemmänkin voisi liikkua, mutta tämä on nyt se mihin ollaan kyetty, ehditty ja niin että kaikki pysyvät hyvän tuulisina.
Joukkoposeeraus 🙂
Mukana hengaavat… Yksi tosin puuttuu… Hän istuu ”yllättäen” piirtelemässä satulahuoneessa (=aina). Ja niin kissa on tietenkin kotona. 😉
Loppuraveja
Meillä on niin ihana, ihana heppa, että toivotaan, että saadaan puuhailla sen kanssa vielä monia monia vuosia. Jopa vuosikymmeniä. Yritetään ajatella sen hyvinvointia eikä vaadita siltä liikaa. Ja toivotaan että onni on myös myötäinen jotta säilyy ehjänä. Ja mun unelma olis että lapset voisivat sillä isompana myös ratsastaa yksin ja oppia kaiken mitä me onnistumme sille opettamaan. Se ei ehkä koskaan mene kisoihin tai ole mikään stara, mutta meille juuri sopiva, täydellinen!! Kiitollisia hänestä… 🙂 Ihana Zambujo ❤ ❤ ❤
Passion for riding 