Göteborg Horse Show huomenna

Huomenna aamuyöstä olisi vihdoin se lähtö matkaan. Suuntana tällä kertaa Göteborg Horse Show!!! Jee oon lomani niiiin ansainnut! 4 päivää, mukavaa seuraa, hotelliaamiaisia, heppameininkiä, wold cup.in finaalit!! 🙂

Juu ja ymmärrän kyllä että jos kello on jo noin ja mä oon vasta näin… pakkaamatta, hiukset pesemättä, liput etsimättä niin tuskin kannattaisi alkaa bloggaamaan. Mutta nyt on oikeesti hetki hengähdettävä. Juon lasin viiniä ja sitten alan riehua tosi tarkoituksella. Ja oonhan mä tässä painanutkin koko päivän tukka putkella. Tai oikeastaan jo monta päivää tai jopa viikkoja tai kuukausia… 🙂 Loma tekee hyvää! Ja siis sain juuri lapset nukahtamaan… Hiljaisuus ja hetken rauha… Ei ollut helppoa. Jännittävät lähtöäni. Pienet ihanat! No, koti on myös jo jotakuinkin valmis, lasten kamat viikonloppua varten katsottu, kuljetukset ja suunnitelmat siltä osin järkässä, ruokaa valmiina jääkaapissa, koiran hoito järkässä, kissan hoito myös ja hevonen myös luotettu tuttuihin ja varmoihin hoteisiin.

Ja tässä se linkki tapahtuman sivuille.

http://www.gothenburghorseshow.com/

Enpä ole ehtinyt liiemmin tutustua. Mutta tiedän että pitäis olla ainakin maailman cup:in loppukilpailut sekä koulu että esteratsastuksessa. Kiva nähdä livenä 🙂 Ja mennä myös kerrankin ihmettelemään myös naapurimaan meininkiä. Miten siellä noi Horse Show:t on järjestetty. Ja minkälaisia kauppoja..? Ja menoa..? Iso porukka tallikavereita lähtee matkaan mukaan.  Kivaa vaihtelua!

Hauskaa viikonloppua kaikille!

 

Täällä taitaa olla kasvamassa todellinen hevoshullu

Ollaan varmaan näin innokkaasti hevostelevina vanhempina salaa toivottu, että myös meidän lapsista löytyisi edes hiukan hevoshullun vikaa. No nyt näyttäis ainakin näin äkkiseltään varsin hyvältä 🙂 Mutta olisikohan se lopulta niin käytännöllistä ja hyvä asia kuin ollaan kuviteltu?

No on meidän lapset nykyisin muutenkin jo alkaneet huomata että tallilla voi myös olla mukavaa. Ja mielellään lähtevät nykyisin mukaan. Jopa joskus hiukan kinuavat sinne. Ennen usein kanittivat vastaan, kun kuulivat minne ollaan menossa. Talvisin ei olla juurikaan otettu niitä mukaan. Maksimissaan ehkä 2-3 kertaa kuussa. Keskimmäinen on kyllä ollut varsin innokaskin hoitaja, kun on mukaan päässyt. Jalkojen pesu, kavioiden puhdistua, harjaus sekä pöperöiden sekoittelu luonnistuu kohta 4 v. pojalta jo varsin hienosti ja itsenäisestikin. Mutta selkään ei kuitenkaan ole ollut mitään suurempaa hinkua. Välillä pientä intoa ja pyytelyäkin selkään päin… Nykyisin. Mutta oikeastaan ei olla kyllä suuremmin ratsastusta tarjoiltukaan vaihtoehtona. Ollaan vähän niin kuin mukamas ovelinaan kasvatettu ”puutteen” kautta salaa intoa asiaan.

No 1, 5 vuotias kuopuksemme onkin selvästi aika eri maata. Hevosten kuvatkin jo herättävät suurta intohimoa. Ei meinaa pysyä pihassa kun naapurin heppa kävelee tiellä. Ja hinkuu ja huutaa maassa maaten, jos ei pääse heppoja katsomaan. Kotona leikkii heppaleikkejä ja heppaleluilla. Tallilla haluaa tehdä kaikkea ja olla kokoajan kiinni hepassa jollain tapaa. Kypärää pitäisi myös pitää päässään koko ajan… Ja katselee tyytyväisenä myös omaa kuvaansa jossa on hepan selässä. Vaikuttaa kyllä tämä ”hulluus” olevan hiukan eri leveleillä kuin noilla kahdella aikaisemmalla 🙂 Kohta saatetaan joutua vaikeuksiin moisen intoilijan kanssa 😉

Tässä kuvasarjaa viime lauantailta. Tyttöä ei saanut pysymään maneesissa reunalla, vaan selkään oli päästävä. Ja alas tultaessa oli poistettava jälleen maneesista… Hiukan ehkä jopa haastavaa. 🙂

Kuvasarja: ”Eeti tattoo eppan kykkyy” 

Hakkaa maneesin ovea ja huutelee ”Ikkää, ikkää (iskää joka on Zamun kanssa maneesissa)… tattoo eppan kykkyy”

Juoksee vaarallisesti maneesiin neuvottelemaan ”ikkän” kanssa jospa kyytiin pääsisi

Ihan intona kun sinne pääsi 🙂

Ratsasti monta kierrosta ja neuvottelee jälleen tiukasti ”ikkän” kanssa…”litää, litää…”

Poseeraa tyytyväisenä eppan selässä. Ei halua pois… (ps. tämä on se kuva jota mielikseen katselee puhelimen näytöltä ja esittelee myös muille )

Ratsastaja jouduttiin poistamaan lopuksi maneesista, sillä ratsastusvuoron päättymyksen jälkeinen pettymys ei ota laantuakseen. Kiukku kesti varmaan 20 minuutti…lohdutonta itkua maneesin ulkopuolella.

Onneksi meillä tuntuu olevan maailman fiksuin ja hellin hevonen lasten kanssa touhuamiseen. On super varovainen ja ottaa tarkkaan askel askeleelta kun selässä tai taluttamassa on lapsi. Varoo muutenkin eikä töni. Ja on rauhallinen. Eikä välitä maneesin reunalla olijoiden häiriköinnistä, kolinasta, itkusta tai kiljumisesta… Ja todellisuudessa tämä lasten ratsastus homma on vasta tämän hevosen (on siis aloitettu tämän talven aikana enemmän laittaa lapsia tuonne selkään) ja meidän perheen kohdalla ihan alkuvaiheessa (talutetaan vielä jokaista) , mutta lupaavalta hevosen käyttäytyminen vielä nyt tähän mennessä on näyttänyt. Ja btw. toi portugalilainen perinnesatula on ihan ehdoton apu tässä. Istuvat siellä tukevasti ja lapsilla on myös ilmeisen turvallinen olo siellä eli pysyvät hyvin rentoina ja istuvat luonnollisessa asennossa. Etukaaresta saa myös hyvin kiinni tarvittaessa tms…. Ja niin toi satulansuojus, joka kuvassa peittää satulaa, on ollut meillä tarkoituksella suojaamassa satulaa kuraisten ja hiekkaisten kuravaatteiden sekä kenkien aiheuttamalta likaantumiselta.

Kengillä vai kengättä

Hevosen omistajalla riittää aina pähkäiltävää. Milloin mitäkin. Ei ole helppoa. Ja ainahan sitä haluaisi parastaan omalleen antaa ja välillä joutuu myös kyseenalaistamaan niitä kaikkein tavallisimpia, totuttuja käytäntöjä. Omalla kohdallani olen alkanut harkita vahvasti vaihtoehtoa, josko en enään kengittäisikään hevostani. Siis häh… ainahan ne on kengitetty? Vai onko?

Muutama taustalta… Eli miksi moista aloin pähkäilemään juuri nyt? 

Kengittäjämme soitti viime viikolla ja ehdotti jos miettisin vaihtoehtoa jättää hevonen kokonaan kengättä. Hän ilmaisi asian näin:

”Pidän kovasti hevsestasi. Se on ehkä yksi kilteimmistä ja rehellisimmistä joita olen tavannut.  Mutta se on nyt niin, että käy ihan sääliksi kengittää sitä. Tai oikeastaan naulaaminen on se kohta joka tekee pahaa. Näkee selvästi että se ei pidä siitä tai se tekee kipeää… Tärisee ja on ihan hermona, mutta ei tee mitään… kärsii vaan kiltisti. Voisitkohan itse tulla katsomaan tilannetta? Näen välillä ihan melkein pahoja unia siitä että joudun lyömään sille nauloja jalkaan.”

Ja hiukan hevoseni aikaisempaa kengityshistoriaa.

Tuli 3,5 vuotta sitten Suomeen kengättä. Laitettiin tuolloin sille ekaksi vain etukengät jalkaan juuri ennen talvea. Takakengät jäivät alkuun kengättä. Ajateltiin että tottukoon ensin noihin etukenkiin ja sitten myöhemmin takakengät. Asia kuitenkin jäi sille tolalleen, koska selvisi takakengättä mainiosti. Kaivioaines oli hyvää ja kului tasaisesti ja oikein. Kengittäjä kävi vuolemassa aina kengityksen yhteydessä eli noin 6 viikon välein. Ei siis ongelmia, ei arkuutta, ei lohkeamia. Asia ei vaan tullut ajankohtaiseksi.

Ainoa toistuva ongelma meillä oli ollut asian kanssa ollut ilmeni talvisin. Etukengät eivät tuntuneet pysyvän jaloissa. Ja kengät irtoilivat vähän väliä siten että ensin naula kerrallaan irtosi jalasta, kunnes koko kenkä lopulta jäi johonkin tarhaan. Kegittäjän kanssa asiaa ihmeteltiin ja ihmeteltiin eikä keksitty, mitään muuta kuin se, että kun hokeilla etujalkaan tulee suurempi kitka, liike pysähtyy nopeammin kuin kengättömässä takajalassa, niin se vaikuttaa kengän kiinnitykseen em. tavalla. Noh, aloin sitten vihdoin viimesyksynä miettiä, etten halua samoja ongelmia koko seuraavaksi talveksi. Kengittäjää sai edellisenä talvena olla pyytämässä paikalle muutaman viikon välein… ja kuten jo totesin ongelma oli tosiaan havaittavissa vain talviaikaan. Hassua. No joka tapauksessa… Kengitin viime syksynä myös takajalat ja ihme ja kumma kengät ovat pysyneet jalassa. Ja irronneita kenkiä ei ole tarvinnut kiinnittää tämän talven aikana kertaakaan.

No muuten takajalkojen kengittäminen ei ollut alkuunkaan niin ongelmatonta. Ensimmäinen kengitys tapahtui vielä kesäkenkien kanssa. Kuitenkin kengät muuttivat liikkumista sen verran, että muutaman ensimmäisen viikon aikana hevonen kipeytti takapolviaan tms. liikkuminen oli hiukan epämääräistä ja välillä jopa ontumista. Kuitenkin meni ohi levolla ja pikkuhiljaa muutamassa viikossa kengityksestä se hävisi kokonaan. Mitään pulssia tai kuumumisia ei kavioissa ei kuitenkaan missään kohtaa havaittu. Oletettiin että ongelma on lihasperäistä tms. ja johtui vain uudesta tavasta liikkua. Eihän lenkkeilijäkään lähde marathonille ihan upouusilla lenkkareilla tai ainakaan kenkäparilla jollaista ei ole aikaisemmin käyttänyt. Noh…emme siis kiinnittäneet asiaan valtavasti huomioarvoa. Ensimmäiset hokkikengät aiheuttivat vastaavan laista kipeytymistä kengitysvälin ensimmäisinä viikkoina. Mutta sekin ongelma katosi suhteellisen nopeasti.

Sittemmin kengittäjä on valitellut naulausarkuudesta, mutta toisaalta hevosen liikkumisessa ei ole ilmennyt mitään mainittavaa ongelmaa tai arkuutta kengityksen jälkeen enään lopputalven aikana. Kengittäjä on sitä pyytänyt seurailemaan, mutta emme ole huomanneet mitään erityistä. Kuitenkin uskon kengittäjän kertomaa ja luotan hänen ammattitaitoonsa tässä asiassa. Hän on kengittänyt hevosiani jo useiden vuosien ajan. Ja aina keksinyt hyviä vaihtoehtoja, niin lohkeamiin kuin muihinkin ongelmiin, mitä milloinkin ollaan kohdattu (nämä kuitenkin muiden hevosten kanssa ei Zambujon), mutta tämä kengittäjä on kuitenkin aina tähän mennessä lähtenyt siitä olettamuksesta, että kengittäminen yleisesti kannattaa. Vuosia sitten kuitenkin ensimmäisen lusitanoni kanssa kyselin kiinnostuksen vuoksi kengittämättömyydestä ja silloin hän muistaakseni vain sanoi ettei itsellään ole kovasti asiasta kokemusta.  Ja sittemmin asiaa ei olla yhdessä pohdittu. …paitsi nyt. 🙂

Miksi kengittäjä on juuri nyt alkanut miettiä meille vaihtoehdoksi kengättömyyttä?

Ensinnäkin nyt kengittäjällä on kuulemma ollut kotitallissa, vaimonsa kouluhevoset jo useamman vuoden kengättä hyvinkin positiivisin kokemuksin. Joten rohkaiseva esimerkki on tullut oman kokemuksen kautta. Myös kuulemma myös aikaisemmin ongelmaiset kaviot ovat pysyneet hyvinä, kun käyttö on ollut yleensä hyväpohjaisella kentällä.

Ja toiseksekin kavioaines Zambujolla on ollut kengittäjän mielestä aina todella hyvä. Ja ei se ole tosiaan lohkeillut tai pehmennytkään oikeastaan millään säällä tai kelillä. Ja koska takakaviot selvisivät aivan mainiosti aikaisemminkin ilman kenkiä kaikessa treenissä, jota teemme, niin hän sanoi uskovansa myös etukavioiden tottuvan hyvin paljasjalkaisuuteen. Eli myös tapauskohtaisesti juuri tämä hevonen tällä käytöllä luulisi selviävän ilman kenkää.

Kolmanneksi emme harrasta kenttäratsastusta tai paljon maastoile kivisillä teillä. Käytössämme on hyvät kentät ja maneesi, jossa ratsastamme valtaosan päivistä.

Ja neljänneksi Zambujo tuntuu todella kärsivän kengitystapahtumasta. Eli miksi sille sitten aiheuttaa ikäviä tuntemuksia tai jopa kipua, jos voi jättää kengittämättäkin.

Ja miksi päätin rohkaistua ja ryhtyä kokeiluun?

Minullehan asia ei ole kovin tuttua. Yleensä olen pitänyt kaikki ratsastettavat hevoseni kengässä. Varsovilta tammoilta kengät on otettu pois ennen mammalomaa. Ja tietysti varsat ja nuoret hevoset ovat olleet tiettyyn ikään asti kengättä. Silloin kuitenkin hyvin vähällä käytöllä. Ja kun varsinainen ratsutus on aloitettu niin silloin on yleensä kengitetty. Kyseenalaistamatta juurikaan asiaa. Kengitetty koska näin on totuttu tekemään. 🙂

Joillakin ystävilläni on ollut hevosia kengättä jo useita vuosia. Käyttöhevosia joita ratsastetaan ihan säännöllisesti. Ja mainittavia ongelmia ei ole ollut. Ystävieni hevoset ovat varsin samanlaisella käytöllä, kouluratsuja tai monipuolisia harrasteratsuja. Ja useammat ovat myös valmentautuneet säännöllisesti ja joku jopa kisannutkin ilman kenkiä. Maailmallakin noita kengättömiä kilpahevosiakin jo näkee. Eli normaaleilla hyvillä ratsastuspohjilla luulisi myös meidän pärjäävän ilman kenkiä. Maastossa voi sitten tarvittaessa käyttää ”lenkkareita”/ buutseja (miksi noita nyt sitten kutsutaankaan) välttyäkseenkiven painaumilta tai liukastumisilta.

Olenkin soitellut nyt koko kuluneen viikon aikana lähes kaikille tutuille, joilla tiedän olevan hevosia kengättä. Sain jopa heti kasattua myös netin kautta ison repertuaarin erilaisia lainakenkiä sovitukseen ja kokeiluun tämän siirtymävaiheen ajaksi. Myöhemmin tarvittaessa ostetaan omat, mutta tällä aikataululla oikeankokoisten metsästäminen kaupasta olisi ollut haastavaa. Oletettavasti hevonen saattaa ihan alkuun arkoa paljasjalkaisuuden tunnetta, kunnes kengityksen aiheuttama pehmeneminen, naulanreijät sekä kavion heikentynyt aines ehtii palautua ja kovettua. Joten siksi etusiin laitetaan nuo töppöset suojaksi. Ja kiitos by the way kaikille avusta ja rohkaisevista sanoista!! Ilmeisen myönteistä asennetta olen saanut yllättävänkin monelta.

Ja lisäksi olen tietysti kahlannut erilaisia nettiartikkeleja sekä sivuja läpi, joista on saanut tietoa kengättömyydestä. Tosin hyvin nopeasti ja pintapuolisesti. Aikaa ei ole ollut kuin tämä viikko ja monta muutakin asiaa on ollut nyt tässä kesken. Tässä alla nyt kuitenkin joitain mitä osui eteen…

Kiian heppablogissa oli hyvää pähkäilyä puolesta ja vastaan…Muistin lukeneeni tämän postauksen joskus aikaisemmin ja etsin sen nyt sieltä uudestaan:

http://kiaherold.blogspot.fi/2009/12/kerettilaisen-kengittajan-ajatuksia.html

ja tässä toinen Kialta.

http://kiaherold.blogspot.fi/2009/12/annika-schulmanin-ajatuksia.html

Ja tietysti myös kengättömien hevosten sivuilta saa paljon tietoa aiheesta. Tosin itse suhtaudun (ja olen suhtautunut näihin sivuihin) skeptisesti, jos joku tietty taho yksinään valistaa aiheesta melko kärjistetyllä tai sanoisinko kiihkeällä tavalla ja samalla edistää omaa liiketoimintaansa 🙂 . Mutta kieltämättä hyvät sivut ja paljon tietoa. Moni on noita sivuja minulle suositellutkin:

http://www.kengattomathevoset.fi/

Tässä eräs linki, jonka alta löytyy myös ulkomaisia muita linkkejä aiheeseen. Itse en kerennyt vielä niin pitkälle. Mutta toki aion itsekin vielä tutustua aiheeseen tarkemmin. Noh, tuolta löytyy linkkejä.

http://www.toivolankorpiratsut.fi/luonnollisesti_raudatta/kengattomyys/

Tässä muutamia muita sivuja vielä:

http://www.activehorse.net/kengattomyys

http://kengityspalveluviikki.nettisivu.org/ei-kaviota-ei-hevosta/

http://skyfighter96.blogspot.fi/2012/11/kengattomyyden-ja-kavionparannuksen.html

Siirtymäaika onkin hyvä ajoittaa juuri nyt tähän kevääseen. Nyt kun jää on jo sulanut maasta, eikä ole vielä kuivaa ja kovaa. Lisäksi meillä on nyt muutenkin kaikenlaista muuta tässä lähi viikkoina ohjelmassa eikä valmennuksia tai muita tärkeitä treenijuttuja ihan lähiviikkoina. Eli Zambujolla on hyvä aika ottaa muutama viikko hiukan kevyemmin ja totutella rauhassa uusiin tuntemuksiin. 🙂

Aika näyttää kuinka tämä kokeilu onnistuu. En siis vieläkään ole puolesta enkä vastaan. Ja jos kengättömyys ei sitten vaikutakaan niin hyvältä idealta juuri meille, niin saahan ne helposti takaisin. Mitään vakaumusta tässä ei nyt ole taustalla. Ja pianhan sen näemme, kuinka käytännössä onnistuu. Avoimin ja uteliain mielin siis. 🙂 Ja myös linkkejä lukiessa kannattaa käyttää lähdekriittisyyttä. Suurin osa kirjoittajistakin ihan vieraita.

Hauskaa viikonloppua!

Välikuulumisia…

Helpotuksen huokaus ja iloinen mieli… Tyttäreni tutkimus- ja kuvauskierre on tältä keväältä vihdoin ohi ja pystyn taas hengittämään! 5 vuotta akuuttihoitojen lopettamisesta, mutta tämä sairaus on niin harvinainen ja armoton, joten jatkuva seuranta jatkuu… Kuitenkin saamme tai uskallamme olla edes hiukan iloisia tästä etapista. Pistettiin ”ihan ranttaliksi” ja vietiin lapset viikonloppuna Huimalaan ja herkuteltiin jäätelöllä 🙂

No nyt onkin sitten vaihteeksi vuorossa oikomishoitoa ja hammaslääkärikäyntien putki edessä suraaville viikoille. Tämä prosessi yritetään sovittaa kokonaisuudessaan nyt tähän 1/2 vuoteen ennen seuraavaa kuvantamista, koska raudat eivät voi olla suussa magneettikuvauksessa ensi syksynä. Tänään tehtiin jo muotteja hampaista. Oma lapsuudentraumani meinasi aktivoitua aamusta kun itse jännitin tytön hammaslääkäriä. Muistan vieläkin sen ahdistavan tukehtumisentunteen, kun sitä sinistä paksua muottimassaa valuu siitä epäsopivasta rautahäkkyrästä kurkkuun hammasmuotteja tehdessä… Ja joku (ehkä äitini? en muista… tai hammashoitaja?) pitää käsistäni kiinni…Paikallaan oli oltava pitkä aika… ikuisuudelta se ainakin tuntui (tänään tytöllä tuo aika oli vähän yli minuutin). Vieläkin ihan puistattaa. Olin siis varsin huonosti tehtävään sopiva tukihenkilö tytölleni tänään. Ja vielä huonompi kun huomasin, ettei mikään ole muuttunut. Prosessi oli ihan sama. Muistan sen niin elävästi  noin 25 vuoden takaa. Ahdistus! Mutta niin se vaan meni tuo ihana ja ihmeellinen tyttäreni reippaasti hammaslääkärin tuoliin yksinään makaamaan ja kesti kaiken rauhallisesti hiljaa hengitellen. Kertoi jälkeenpäin tuijottaneensa yhtä kaapinkulmaa keskittyneesti, jotta ei tulisi paniikki. Viisas pieni tyttö vaikka vasta 6 vuotias. Moni voisi hänestä ottaa oppia ja kokenut omaan ikäänsä nähden paljon… Joten tämä taisi olla hänelle ihan ”peace of cake”. Mutta näin meillä mennään, etapista etappiin, osastolta toiselle, omaa ihmettämme ihastellen… niin ja päivä kerrallaan. Ja niin koska hampaiden väliin laiteltiin levikkeitä, niin loppupäivä on myös tänään menty myös ihan lähes pelkästään jäätelöllä. ”Lääkärin määräyksestä”

Heppa parka on ollut kyllä vähäisemmällä ajatuksella… Ja kun ei sinne valmennukseenkaan päästy reilu viikko sitten, on kieltämättä hiukan latistanut motivaatiota. Kuitenkin on pakko sanoa että Zamu on vaan ihan huippu! Eikä huippu siksi että se vaan olis vaan ihan huippu hevonen, vaan siksi että se on vaan ehkä maailman paras treenikaveri, jota tavallinen ihminen toivoa saattaa. Oli sitten selässä tai maassa. Aina hyvällä tuulella, läsnä ja valmis tekemään kaikkea hullua mitä ikinä keksitäänkään. Yrittää aina parhaansa. Eikä se valita vaikka olen stressaantunut tai sitten osaan jo stressin aika hyvin kätkeä. Herkkä se on vaistoamaan kaiken ja reagoisi varmasti jos olisin selässä jotenkin erityisen stressaantunut. Tai sitten käänteisesti… Ehkä se on vaan omalla rauhallisuudellaan ja läsnäolollaan ihan maailman paras stressinpurkaja. Ehkä vähän molempia. Ja taitaa se ainakin omalla kohdallani olla niin, että talli on ehkä se ainut paikka maailmassa, mihin voi paeta, jos muualla elämässä on jotain huolta ja murhetta. Eikä siellä yleensä kyllä ajattele mitään muuta kuin sitä itse tekemistä hevosen kanssa. Tämä on ehkä tietoisesti opeteltuakin. En vastaa puhelimeen enkä mielelläni juttelekaan muiden kanssa ratsastaessani. Ja lisäksi en pidä yleensä tallilla mitään kiirettä, vaan varaan riittävästi aikaa ”olla hidas” ja tehdä asiat rauhassa tunteella ja ajatuksella. Ja itseasiassa vaikka usein marisenkin myöhäisistä tai epänormaaleista ajoista, jolloin minulla on mahdollisuus päästä tallille, niin tosiasia on kuitenkin se, että myös aika mielellään työskentelen ihan yksin ja rauhassa hevosen kanssa. Eikä tallilta ole ikinä kiire pois kun sinne on päässyt. Unohtuu kyllä niin nälkä, jano, maailman meno kuin pissahätäkin 🙂

Ja olen käynyt nyt 1,5 kuukautta sitä verkkokurssia. Se on ollut juu… kylllä… ihan antoisa. 🙂 Antoisampikin olisi voinut olla jos olisi enemmän aikaa keskittyä noihin tehtäviin ja muiden vastausten lukemiseen. Hiukan harmittaa että on tullut vastailtua kysymyksiin ”silmät ristissä ja puolella päällä”… Mutta käytännön harjoitukset ovat olleet kuitenkin aika opettavaisia. Toisaalta yksinkertaisia tehtäviä ehdollistamiseen, vihjeiden liittämiseen ja palkitsemiseen tai makupalasta luopumiseen… Mutta uusia käsitteitä on tehty tutuiksi ja oppimisen lainalaisuuksia yritetty hahmottaa yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi. Ja vaikka moni tapa toimia onkin ollut aika tuttua entuudestaan, ikään kuin luonnollisia käytännössä opettuja juttuja, niin nyt on saatu teoriaa ja tutkimusta taustalle hevosen/eäinten oppimisesta. Oppimisen logiikka ja lainalaisuudet ovat jo alkaneet aueta, mikä helpottaa tulevaisuudessa uusien yhä vaikeampien asioiden opettamista… Mielenkiintoista! Kumpa aika antaisi mahdollisuuden keskittyä hiukan vielä intensiivisemmin!

Muutenkin Zamun kanssa nyt monta asiaa projektin alla. Isoin muutos liittynee ihan lähipäivinä kengittämiseen tai kengättä jättämiseen. Sitä tässä parhaillaan puntaroin kengittäjän kehotuksesta. Selvittelen kavereilta hiukan kokemuksia ja yritän muutenkin etsiä hiukan lisää tietoa aiheesta… Kokeiluhan voi myös olla väärä ratkaisu, mutta ehkä pähkäilen tätä aihetta myös täällä lisää lähipäivinä. Lisäksi se uusi satula on nyt myös vihdoin hakusessa. Muutamia malleja olen myös jo kokeillut. Perinteisessä rungollisessa aion kuitenkin pysyä. Mutta kohtuullista hinta-laatusuhdetta, joka sopii hevoselle ja miellyttää myös istujaa eli minua, nyt etsinnässä. Lisäksi on tuloillaan taas hammashuoltoa ja muutakin lomaa… Sitä taukoa tulee nyt väkisinkin, koska olen itsekin lähdössä reissuun… Ensin Göteborg Horse Show:un ensi viikolla ja sen jälkeen pitkästä aikaa taas rakkaaseen Portugaliin. 🙂 Ja noista suunnitelmista myös ehkä lähipäivinä.

Ja niin… jiihaa! Olen ollut tänään myös ensimmäistä kertaa verstaallani töissä. No vain muutaman tunnin, mutta olimpa kuitenkin. Maalasin yhden vanhan pöydän, josta olisi tarkoitus tulla lastenhuoneeseen kirjoituspöytä esikoiselle, joka aloittaa jo ensi syksynä koulun. Tuntuupa tosi oudolta! 🙂 Ja huomasin juuri että elämässäni ihan ekaa kertaa mulla taitaa olla ns. oma tila… johon saan jättää työkalut periaatteessa juuri siihen järjestykseen kuin ikinä haluan. Ja keskeneräiset työt levälleen ja esim. maalatut kuivumaan ilman että tarvitsee jättää lappuja tai korjata palasia kasaan ja käyttää taas seuraavana päivänä tunti aamusta ihmettelyyn, että mikä kuului mihinkin…. Ja tämä koskemattomuuden suoja korostuu enne kaikkea nyt, kun kotona tuntuu olevan vaikea löytää paikkaa mihin lapset eivät pääse. Milloin on mikäkin laatikko tai kaappi pengottu…

Laitan piakkoin mun verstaan ilmoituksen tännekin, jotta näette, mistä aion työt aloittaa. On edettävä varovasti helpoilla perustöillä alkuun. Ja laitan ilmoituksen tännekin ihan pian… heti kun voin oikeasti palvella asiakkaita. Eli kaiketi heti palattuani reissusta. 😉

Öitä!

Doctors/trainers orders

Tervehdys!

Viimet päivät on ollut kieltämättä olo kuin heittopussilla. Ja ihan ajoittain hiukan masentanutkin tämä. Tai no ainakin viime viikonloppuna…

…jolloin ei sitten mentykään suunniteltuun valmennukseen. Vaikka oli autot ja trailerit pihaan asti hankittuna ja kurssi maksettunakin etukäteen. Varovaisuus tai hysteria (hevosherppesepidemia, josta on viime viikolla ollut kovasti jokapuolella puhetta) kiihtyi sellaisiin mittoihin, että jäin pois valmennuksesta. Tallinomistaja otti ajatuksen valmennukseen menosta kyllä varsin tyynesti, mutta tallilla oli useammasta muusta suusta tullut ääneen kysymyksiä suunnitellusta valmennukseen menostani. Olisin tosin mennyt vain hevosen kanssa trailerilla maneesille, ratsastanut yksin tunnilla ja tullut sieltä suoraan pois. Heppa traikkuun ja suoraan takaisin kotiin. Ja vielä desinfioinnin kautta. Ja toisaalta valmennuspaikkakin oli talli jossa on pääasiassa hevosia jotka eivät kilpaile aktiivisesti ja tuskin kukaan oli talven aikana sieltä hevostaan kuljetellut juuri mihinkään. No käänteisesti ajatellen, Zamu olisi luultavimminkin aiheuttanut ehkä uhkaa sinnepäin asuessaan kuitenkin tallissa, jossa ON aktiivisesti liikkuvia ja kilpailevia ratsukoita. Ja myös muutama on käynyt Ypäjällä kuluneen kuukauden aikana. Mutta tämä tästä jossittelusta…

Sovittiin että tallinomistaja kysyy eläinlääkäriltä suosituksen aiheeseen… Jolloin asiasta tulee sen sorttinen, ettei sitten kenenkään muunkaan tarvitse ihan vähään aikaan liikkua meidän tallilta valmennuksiin tai muuallekaan. Eli juu doctors orders! …mutta ehkä hiukan silleen ”että voishan kotiinkin jäädä jos ei oo ihan pakko liikkua”. Eli jättäydyin pois jotta ei tarvitse ottaa kaikkea sitten omille niskoilleen jos jollekin tulee jotakin… 😦

Ja lisäksi mun viimeisten viikkojeni aikataulua on muutenkin hämmennelleet eri lääkkärien erilaiset määräykset. Ollaan taas tytön kanssa oltu sairaalan tutkimuskierroksella (tarkoittaa kaikkia puolivuotistutkimuksia, kuvauksia ja verikokeita, joita tytöllemme tehdään noin 6 kuukauden syklillä noin 5 eri osastolla). Ja yleensä eri osastojen tutkimusmääräykset sumautuvat näille kevät kuukausille ja toisen kerran sykyslle. Ja täll hetkellä ollaan siis kevään ”tutkimusputkessa”. Meillä on siis juuri nyt useampi käynti sairaalalla per viikko. Ja ei ole kovin helppoa lisäksi vielä vaihdella päivittäin suunnitelmia aina, kun tulee soitto, että ”elkää tulkokaan ti aamulla, tulkaakin vasta silloin iltapäivällä” Tai ”Minun on nyt pakko ilmoittaa että lääkäri sanoi että juuri teidän mangneettikuvauksen aika pitäis siirtää…”, ” Sopiiko että soitan sinulle uuden ajan huomenna?” Ja ”että pääsisittekö tulemaan huomenna…” Ja jos ei pääse ”niin sitten tutkimus kyllä siirtyy aika pitkän ajan päähän” (mikä taas sekoittaa btw koko loppukevään aikataulut jne… joten on vaan paras järjestää niin että sopii) ”Ja ai niin! Muistitteko että krea-verikokeen tulos pitää olla voimassa (alle 2 viikkoa vanha näyte)” ”Ai kävitte toissa viikolla… (kun kokeen olis pitänyt olla siitä päivästä voimassa sovittuun ensimmäiseen annettuun magneettikuvausaikaan nähden) … ”Ai no voi… kävisittekö sitten uudelleen antamassa näytteen…” No … ei kai siinä sitten muu auta… 😦 

No aika moni ihminen hermostuisi moisesta pompottelusta, mutta pakko nykyisin tyytyväisenä huomata etten ota noista vaihdoksista enään juuri mitään kierroksia. Olen siihen jo niin hyvin rutinoitunut ja tottunut. Mun elämä on käytännössä mennyt sairaalan sanelemien päivämäärien mukaan hyvinkin pitkälti viimeisen 6 vuoden ajan. Enkä tiedä onko tälle näkösällä loppua. Kenties? tai sitten ei… mutta ihan sama, jos elää saadaan. Paras vaan painaa aikatauluruletissa eteenpäin ja olla nöyrän kiitollinen, että saadaan käydä sairaalassa ja saada hoitoa/seurantaa/kuntoutusta. Ja kiitollisena saa todella olla myös siitä, että Suomessa on näin huipputasoinen yleinen sairaalajärjestelmä ja huippulääkärit. Lapseni on todella yksi elävä esimerkki suomalaisen lääketieteen tekemistä ihmeistä. Saan kuulla siitä nykyisin lähes joka kerta kun tuolla seikkailemme. Joten nöyränä kuljen ja järjestelen menojani milloin mitenkin uuteen uskoon. Tänään viimeksi olimme päivän osastolla ja kuulin että torstaiksi on varattu aika josta ei olla muistettu minulle ilmoittaa. Osastolla johon ei saa ottaa sisaruksia mukaan. Eli eikun soittelemaan taas lastenhoitoapua, ja perumaan tytön eskaria, oppitunteja ja fysioterapia-aikaa. Taas 8 puhelua tein saadakseni homman järjestettyä mahdolliseksi. Ei siinä mitään… Doctors orders! 🙂

Ja sitten asiasta ”kukkaruukkuun”… Tai paremminkin paluu blogin aiheeseen eli ratsastukseen… Valmentajani, Mari, oli laittanut jo toistamiseen erään artikkelin omalle Facebook-sivulleen. Jaan sen täällä ja kehotan lukemaan. Hän kysyi tossa jo muutama päivä sitten jo puhelimessakin että ”luitkohan varmasti sen artikkelin, jonka laitoin sivuilleni? Siinä on juuri kiteytettynä sitä asiaa jota olen teille kaikki nämä vuodet yrittänyt selittää.” Joten onhan sen oltava tärkeä. 🙂 Luin! Ja luen uudestaankin!

Trainers orders… Olkaat hyvät!

http://www.equisearch.com/horses_riding_training/english/dressage/forward_into_bridle_120308/

Sekoviikonloppu menossa

Juu, ei oltu kurssilla ei!!  Eikä ehkä mennä huomennakaan. Eikä tosin muuten remontoitukaan…

Eilisen päivityksen nimi oli ”tehoviikonloppu alkamassa”… Mutta tehokkuus on nyt muuttunut tämän lauantain aikana paremminkin järkyttäväksi ”sekoiluksi”…  Tähän liittyy niin monia muitakin ihmisiä joille asiat voivat olla myös henkilökohtaisia, joten en voi liikaa asioita avata. Mutta ilman suurempaa vakavuutta vihjaan että päivän kulkuun on vaikuttanut niin unohtelevat valmentajat ja väärään osoitteeseen menneet lentolipput, kuten myös kadonneet teatteriliput. Näin myös osaltaan mukana päivän kulussa yksinäinen kissa, vähän oudosti käyttäytyvä koira, yksi sekoileva mummo, pikkulasten veitsileikkejä sekä tikkejä, tiuhaan vaihtuvia suunnitelmia ja muuta perussekoilua. Aamusta asti kiusannut päänsärky söi myös pahasti tehot remonttihommista ja aamupäivä meni puhtaasti rautakaupoissa juostessa tuloksena muutaman laastipussin vaihtaminen yhteen litraan maalia. Eli vaikuttais että päivän saldo on töiden puolesta pahasti jopa miinuksen puolella.

Kuitenkin Zamu pelasti taas päivän olemalla oma ihana itsensä! Ihana ja lähes takuuvarma hyvän mielen pelastaja!!! Ja sieltä hiukan kokeilemalla tuli taas ne puhtaat vaihdot molempiin suuntiin. Tänään vihdoin myös todistajan kanssa. Kiitos ihana heppani.

Huominen kurssi on kuitenkin vaakalaudalla leviävän ”herppes”-hysterian vuoksi. Onkohan nyt niin että hysteria on suurempi uhka kuin itse tauti? Mutta… asia on selvittelyn alla korkeammilla tahoilla. Ja jos jätän kurssin väliin, jossa muuten kaikki mahdolliset turvatoimet jo otettu asian suhteen huomioon niin ajattelen, ettei mene kyllä sitten vähään aikaan kukaan muukaan meidän tallilla. Se olis varmasti aika kohtuullista, että asia olis sitten niin kuin yhteinen päätös olla varovainen asian suhteen. Aamulla tiedän lisää. Nyt tartun pulloon (pakko avata kauan säilytetty Vinho Verde pullo, vaikka kesä ei olekaan vielä täällä…) ja kaivaudun ukon kainaloon alakerran sohvaan. Josko sieltä löytyis joku kiva elokuva… Ja jos mua ei huomenna näy sillä kurssilla sovittuun aikaan… niin tiedätte, että mahdollisesti jompi kumpi edellisistä syistä on sitten poisjäämisen taustalla 😉 … tosin tämä päivä on jälleen näyttänyt, että ihan mitä muutakin tahansa voi vielä tapahtua. 🙂

Huomiseen!

Tehoviikonloppu aluillaan

Lapsivapaata viikonloppua tiedossa. Tai oikeastaan vaan kevennettyä sellaista. 1/3 kotosalla. 2/3 saatiin tungettua vaarin ja mummon matkaan maalle. Tarkoitus olisikin nyt ottaa kunnolla tehot irti tästä kevennyksestä. Tiedossa aamusta iltaan remontointia piharakennuksessa. Maalausta, järjestelyä, ruuvia seinään… Tähtäimenä olisikin viimeinkin saada mulle työtilat siihen kuntoon että pääsisin vihdoin aloittamaan työt. 

Ja siinä kaiken puuhailun välissä olisi tarkoitus käydä vähän myös treenaamassa hevosen kanssa, Paulo Bastoksen kurssilla. Tämä valmennusviikonloppu näyttääkin olevan lähes ainoa joka omalle kohdalleni ylipäätään sopii aikatauluihin tänä keväänä, joten oli päästävä mukaan lähes hinnalla millä hyvänsä. Eli en siis millään malttanut jättäytyä pois, vaikka olisikin kiireitä… Noh, vieläkin vähän jännittää että päästäänköhän… On ollut tässä myös kurssillepääsyyn liittyviä mm. liittyen keleihin, jäätyneisiin teihin,  kuljetuksiin ja yöpymismahdollisuuteen paikan päällä. Ja sitten vielä jyllää tuo ”hevosten herppesvirus” -uutisointi/uhka varjostamassa taivaan rannassa. Että uskaltaakohan tässä mihinkään edes kotitallilta liikkua? No ehkä mennään ja ollaan varovaisia. Yksinhän me tunnilla ollaan maneesissa. 

JA olisi ehkä aika jo paljastaa että mitäkö me täällä rakennetaan tai remontoidaan?

Olenhan tästä täällä vain vihjaillut aikaisemmin. Ystäville ja sukulaisillehan asia ei toki enään ole ihan uusi… Eli siis pihaamme on talven aikana noussut piharakennus, josta on tarkoitus tulla minulle seuraavien vuosien ajaksi työpaikka. Meillähän on näkövammainen, vaikeasti heikkonäköinen lapsi, jolla on lisäksi myös mm. jaksamiseen liittyviä vaikeuksia johtuen vakavasta sairaudesta jne. Tästä johtuen olemme ajatelleet, että olisi hyvä, että edes toinen meistä vanhemmista voisi työskennellä kotipihassa. Ja onhan se myös etu myös noille kahdelle nuoremmallekin lapsellemme, sillä jos olen kotipihassa töissä, niin lasten on helpompi tulla suoraan koulusta kotiin, varsinkin ekaluokilla, jolloin päivät ovat usein aika lyhyitä…

Pihassa aloittaakin pian toimintansa Verhoomo ja valjassepänverstas Couros. Couros tarkoittaa ”nahkaa” ja teenkin vähän kaikkea nahasta. Hevosvarusteista huonekaluihin… mutta toki myös kaikennäköistä muuta käsityötä noiden nimikkeiden alle mahtuu. On pitänyt kaivaa vanhat taidot ja koulutukset naftaliinista. Itse asiassa aika kivaa 🙂 Ja oikein sormet jo syyhyävät päästä töihin käsiksi…. Jee!! Ihan lähellä se jo on!!

No yritystoiminnasta tarkempaa esittelyä ihan lähipäivinä myös täällä blogissa. Nyt lähden ratsastamaan! Huomennahan on kurssipäivä!!! Kivaa!

Kurssiaikatauluja ja tietoja Paulon kurssista mm. täältä!

Hauskaa viikonloppua kaikille!