Tehtävää talven varalle

Huomenta! Ihana aamu. Lauantai. Olen saanut nukkua pitkään. En edes muista koska viimeksi… Ajatuskin tuntuu taas kulkevan päänupissa ja flunssa on myös vihdoin helpottamaan päin.

Mies lähti tallille. Työskentelee Zambujon kanssa tänään maasta. Hepalla on ollut kuluvalla viikolla kevyempää ohjelmaa monestakin syystä. Ensinnäkin tietty siksi, koska syksy ja varsinkin viimeiset viikot ovat olleet suht rankkoja eli on ollut kurssia ja kuljetusta toisensa perään. On ansainnut vähän kevyempää. Toisekseen siksi, että olen ollut flunssassa, mutta myös siksi, että minä olen harrastanut viimeiset kuukaudet sen kanssa niin tiiviisti, että hevosen oikea omistaja elikin mieheni, ei ole juurikaan päässyt tekemään sen kanssa mitään. Joten alkavalla talvikaudella viikko-ohjelmaa (kotona ja tallilla) olisi tarkoitus korjata myös hiukan tasapuolisemmaksi meidän kahden välillä. Ja kolmas syy on kengityksessä. Heppa sai kuluneella viikolla jalkaansa ekat hokkikenkänsä ikinä (tosin hokit on sellaiset minit, pienemmät kuin normaalit) ja haluan ottaa varovasti, ettei lihakset kipeydy, koska mielestäni se ei ole ihan edes oppinut vielä kulkemaan kunnolla kengät jalassa (viime kengityskerralla ekat kengät taakse) ja nyt jo tulee lisäksi hokit mukaan kuvioon.

Talvea kohti kevennellessä

Ja talvikausi on selkeästi jo alkanut. Ainakin henkisesti. Tai koskien kurssittelua, valmennuksia ym. En kaipaa kovasti mitään kursseja tai muita menoja hevosen kanssa. Tosin yksi Marin kurssi olisi vielä tod. näk. marraskuun lopussa, jos kelit pysyy hyvinä kuljetusta ajatellen ja istuntatunteja jatkan todennäköisesti myös talven aikana, koska Aira Toivolan opetusta saadaan omalle tallille. Mutta muuten onkin jo kiva pysähtyä, alkaa työstää perusasioita ihan rauhassa kotioloissa. Ja lisäksi on aikaa ihan rauhassa sisäistää, oivaltaa ja kokeilla paljon muutakin, uusia, uudehkoja ja upouusia ideoita, tehtäviä ja temppuja ja sekä joitain vanhoja remonttia vaativia juttuja… Tää on mielestäni se hetki vuodessa, jolloin aloitetaan kaikki vähän niin kuin alusta.  Ja suunnitelmat tulevalle vuodelle ja talviharjoittelujaksolle olisikin hyvä olla selkeänä, ettei talvi mene ihan uinuessa tai pakkasta pidellessä. Meillä on onneksi hyvä kohtuullisen lämmin, eristetty maneesi, joten harjoitteluun ei pitäisi kelien puolesta tulla taukoa. Kuitenkin olis tarkoitus nyt ottaa vähän ”väljemmin”, keräillä lihaskuntoa, muttei ehkä kuitenkaan ihan viimeisintä ”treenikuntoa”, jumppailla, harrastaa kaikennäköistä vaihtoehtoliikuntaa ja kokeilla uusia juttuja. Mutta vaikka kuulostais, että petailen tällä vain niitä ”koottuja selityksiä” omalle syysväsymykselleni, niin ei… Ei ollenkaan! Motivaatio on nyt enemmän kuin kohdillaan. On kerätty kursseilta paljon eväitä ja asioita, joiden parissa työskennellä ja odotan innolla mihin ne meidät johtavat. Eli höllentäminen ei tarkoita pysähtymistä tai talvilevolle vaipumista. On vaan kiva kun ei ole liikaa päivämääriä, enkä suoraan sanoen ole innokas kuljettelemaan hevosta sormet kohmeessa, räntäsateissa, vaan ennemminkin ikään kuin ”kääriä villasukat nilkkoihin ja nautiskella kotioloissa elämästä”.

Eli niitä talven aikana harjoiteltavia asioita

– Paulon kurssilla sain muutamia hyviä oivalluksia, joilla luulen olevan suuri vaikutus hevosen notkeuteen ja samalla sen ristiselän toimintaan. Taivutukset eivät olleet niinkään uusia, mutta miten ohjia käytettiin taivutuksen aikana, helpotti saamaan pyynnöt vielä paremmin ja syvemmälle läpi, joten uskon, että saan monta jumia väistettyä näillä keinoilla. Olen jo kokeillut jumppia kotona ja hevonen tuntui todella, todella hyvältä. Ja varsinaiset vaikutuksethan aina näkyvät vasta pitkällä aika välillä. Esim neljän kuukauden aikajanalla voisi odottaa jotain edistystä? Voisin ladata myöhemmin kamerasta ne videot joissa Paulo ratsastaa. Niissä taisi olla ohjeetkin tallennettuna, koska kertoi koko ajan mitä teki selässä.

Paulo Bastos ohjeistaa, Zambujo kuuntelee tarkkaavaisena, miten esteet kuuluu suorittaa. (kuva © Terhi Paavola)

– Marin kurssilta saadut harjoitukset. Marin kurssilla päästiin työstämään laukkaväistöjä ja laukkasulkuja. Ja niistä keräsin myös muistiinpanoja Paulon teorialuennolla, joten näitä hiotaan talven aikana ja kuvittelen saavani laukkaa jumpatuksi hyvin niiden avulla myös. Marilta saimme myös muutaman muun hyvän harjoituksen laukan parantamiseen. Lisäksi piaff-ravi siirtymiset,  ravin eri skaaloja, hidastuksia melkein passagetahtiseksi ja vähän lisäyksiä ym.

Marin kurssilla 20.11.2012. Kaisa, Rome, Mari (keskellä) Zamu ja minä

– Ja mulla on myöskin muistissa, kursseilta poimittuna lukuisia harjoituksia laukanvaihtojen varalle, joita en ole rauhassa kerennyt kotona kokeilemaan. On ollut tekemistä peruslaukan kanssa ja kurssien välillä ei viitsi helposti kuumuvaa hevosta väärään aikaan hermostuttaa. Se on myös sen verran fiksu, että kun vaihtoja testaa, menee helposti niin herkäksi, että niitä tulee vähän joka paikkaan. Ja olen odottanut vain rauhallista aikaa kokeilla ja sisäistää, joten ehkä se aika alkaa nyt? Eli kattellaan saadaanko talven aikana näihin jotain kypsymistä…

– WE -treenaus on kiva uusi lisä… Jo epäsäännöllisesti ollut aikaisemminkin kotikutoisesti kokeilussa. Mutta nyt on perusohjeet/ajatukset päivitetty kurssilla ja tuoreessa muistissa. Working Equitation -esteet otetaankin viikko-ohjelmaan nyt kerta viikossa säännöllisesti. Lisäksi myös näillä harjoituksilla uskon olevan hyvinkin paljon merkitystä hevosen kuuliaisuudelle, herryydelle ja notkeudelle. Ja monessa kohtaa nämä tehtävät auttavat moneen kouluratsastuksessa vaikeampaa asiaan kuin vahingossa. Tunsin viikonloppuna, ettei minun edes tarvinnut ajatella laukan kokoamista, kun tehtiin slaalomia tai häkkiä WE-estetreeneissä, vaan esim. laukkapiruetin askeleita tuli ihan ”ilmaiseksi” kuin vahingossa kevyellä ja hyväntuulisella tyylillä. Joten en usko että treeneistä olisi mitään haittaa, päin vastoin hyvä apu ja lisä. Ja mielenvirkistystä molemmille, sekä mulle, että hevoselle.

Slaalomia WE-kurssilla 28.10.2012 (kuva ©Terhi Paavola)

– Estemateriaalia on sitten alettava myös edelliseen liittyen kehittelemään kotitreenausta varten. Ja ehkä tälle kehittelylle vihdoin löytyisi aikaa nyt, kun kaikkia viikonloppuja ei juoksennella eri kursseilla. Estepainoisella tallilla tolppia ja puomeja ym. kyllä riittää. Ja garrochan laitoin jo tilaukseen. Ja katsotaan, mitä materiaalia tuolta meidän pihalla olevalta rakennustyömaalta jää yli esimerkiksi kunnollisen sillan rakentamiseen…

WE-kurssilla 28.10.2012. Silta ekaks jännitti.

– Maastoilua haluan myös lisätä ohjelmistoomme. Tämän vuoksi päädyin kengätkin laittamaan hevoselle. Tallimme ympäristössä on paljon teräväkivistä tietä ja suurin osa vain aurattuja autoteitä. Ei siis ihan parhaita hevosella kulkemiseen. Talvella ne ovat todella liukkaita, joten maastoilu olisi lähes mahdotonta ilman kenkiä tai itse en uskaltaisi. No ehkä jollain buutseilla, mutta.. noh, se on sitten eri stoori. Päädyin kengitykseen turvallisuus syistä. Ja tähän mennessä yhteisen historiamme aikana, olen ollut aina raskaana tai sitten sen jälkeisessä toipumisvaiheessa (ja ensimmäisen puoli vuotta synnytyksestä mulla on ollut vauva aina mukana tallilla) ja Zambujo on äärimmäisen nopea liikkeissään, joten en ole ottanut sen kanssa myöskään mitään riskejä. Enkä varsinkaan silloin kun asiassa on sivullisia eli joku ”vatsan asukki” mukana. Eli maastoilu on ollut hyvinkin vähissä. Ja nyt syksyn aikana ollaan päästy vähän enemmän tekemään loppu- ja alkukäyntejä maastossa ja haluan jatkaa tätä toimintaa koko talven läpi.

– Maastatyöskentelyä (lyhyin ohjin maasta) enemmän taas pitkästä aikaa… Nyt olen ratsastanut 5 kertaa viikossa, yksi päivä on kävelty ja yksi on tehty maastakäsin. Talven aikana maastatyöskentely varmaan vie viikosta taas 2-3 päivää ja ratsastusta maneesissa tai maastossa loput, siten että hevonen liikkuu kuitenkin lähes joka päivä. Eli ei varsinaisia vapaapäiviä ollenkaan, mutta fyysisesti viikko-ohjelma kuitenkin kevenee tätä kautta vähän.

– Varustekokeiluja. En ole tyytyväinen tämän hetkisiin kuolain valintoihimme. Aion kokeilla vähän joitain meidän vanhoja, mutta myös miettiä uusia kuolaimia. Haluan saada suun edelleen rauhallisemmaksi ja kontaktin paremmaksi. Zambujolla suu aktivoituu aina stressin yhteydessä, mutta on myös niin herkkä, että vaikka sitä ei varsinaisesti vetäisikään suusta, niin hyvin pienikin liike kuolaimessa saa sen heti avaamaan suutaan. Toinen syy taitaa olla jännitys ristiselän alueella, mutta yleensähän nämä liittyvät myös yhteen. Se on ollut aina sellainen, aika haasteellinen ja herkkä suustaan. Muistan sen jo niiltä ajoilta, kun sitä totutettiin kuolaimiin maasta käsin Cahrlotten (Charlotte Wittbom) toimesta Portugalissa. Ero muihin oli näkyvä. Ja Charlotte teki mielestäni kaiken pohjatyön todella pikkutarkasti ja hyvin. Nykyisin huomattavasti parempi eikä varsinainen ongelma ainakaan normaalisti kotioloissa Ja onhan myös hammashuoltoon tullut huomattava parannus, matkan varrella joka helpotti yhteistyötämme. Ja ollaanhan myös kaikin tavoin totuttu toisiimme ja minä oppinut työskentelemään yhä herkemmillä käsillä ym. Mutta ongelma aktivoituu aina kun uusi ratsastaja tulee selkään. Eli aion kokeilla jälleen joitain uusia kuolaimia.

– Lisäksi meillä on upouusi portugalilainen perinnesatula tallissa käyttämättömänä. Se tuli postipaketissa jo toissa talvena Portugalista. Silloin en siihen jättivatsani kanssa mahtunut ja viime talvena ei vaan tullut testailtua. Se vaatisi vähän sisäänratsastusta, jotta muotoutuisi. Myöhemmin Rodrigo toi siihen mukanaan vielä sopivan satulavyönkin… ja muut osatkin on jo haalittu kasaan, joten kai se vaan pitäisi ottaa reippaasti käyttöön. Sen pitäisi olla samaa mallia kuin Portugalin koulun satulat ja ainakin samasta pajasta tullut. Tämä satulakin on niitä sarjassamme ”mieheni vuosittaisella Golegan reissulla tekemiään heräteostoksia”, joihin itseasiassa myös Zambujo itsekin kuuluu. 🙂

Ja kun tätä listaa alkaa miettiä, niin… ”uppista” … ei se talvi tai seuraavat neljä kuukautta oikeastaan kuulostakaan kovin pitkältä!! 🙂

Quinta do Brejo -video

Saunapäivän ilta. Heppa hoidettu koko perheen voimin. Ja nyt jo lapset  syötetty, kylvetetty, hiukset pesty, kynnet leikattu, hampaat harjattu. Ja kaikki nukkuvat. Itse otin myös kunnon löylyt, omatoimisuklaakuorinnan ja alkottoman olusen… Aika raukea olo. Taidan painua köllöttelemään tonne alakerran sohvalle.

Tässä yksi video jonka olemassa olon muistin vasta nyt… Tässä elävää kuvaa liittyen kolmen päivän takaiseen kertomukseeni, joka kertoi Nuno Oliveiran vanhoista talleista ja Charlottesta. Charlottekin näkyy taustalla ratsastamassa sekä pätkässä haastattelua (suunnilleen 24 min kohdasta eteenpäin). Video kertoo paikasta, sen muutoksista ja toiminnasta nykyisin sekä Nunon perinnöstä, tavasta opettaa. Sori, että paikan omistajan, Dom Tomaz Noronha de Alcarcao (Arcos):n (ymmärtääkseni Nunon oppilas itsekin videon mukaan), haastattelu on vaan portugaliksi. Jos ei ymmärrä, niin pölinäthän voi kelata ja nauttia ratsastuspätkistä sekä maisemista.

http://vimeo.com/36102570

Viikonloppuja!

Lisää kehnosti hoidettuja asioita…

kehtaankohan edes tunnustaa? Tänään oli eläinlääkäri tallilla…

Juti Vermon hevosklinikalta tuli tallille raspaamaan kolmea muuta hevosta. Ja kun siinä sitten puhuin  ääneen, että ”olisihan pitänyt Zamullekin raspaus tilata jo pidemmän aikaa sitten”. Kävi kerrankin tuuri! Jutilla oli aikaa ottaa vielä yksi potilas listalle.

Zamu on viimeksi raspattu viime kesäkuussa eli väli on ollut ihan luvattoman pitkä, 9 kk. Tiedän ja myönnän! Minullahan on kohta 20 vuoden ajan ollut omia hevonen/hevosia. Ja hevosteni suut on aina huollettu ja raspattu säännöllisesti. Ainakin ylleensä… Ja myös ongelmallisempia hammaskalustoja on tullut omistettua, joten tiedän kyllä asian tärkeyden. Mutta sitten kun on ollut tässä kaikennäköistä  muuta ja muka kiireistä ja, ja, ja… en ole muistanut tilata eläinlääkäriä raspaamaan, vaikka olen miettinyt asiaa jo ainakin 2 kuukauden ajan tai ehkä pidempäänkin… eli selityksiä, selityksiä…

Noh, se suu ei ollut ihan priima tosiaan! Ei löytynyt kylläkään mitään haavaumia, mutta kaikkea muuta kyllä. Porraspurenta, korostuneita harjanteita ja papukaijan nokkaa jne… ”Ja eikös tämä ole siis tuntunut kuolaintuntumassa mitenkään?”, kysyi lääkäri. Minä siinä vaan ihmettelin, kierin syyllisyydentuskissani ja mietin kuumeisesti: ”että no ei oikeastaan?”  Mietin vain, että onhan tuo pitänyt raspata, mutta mikään oire (jotka yleensä mielestäni hevosistani löydän helposti ja tunnistan yllättävänkin oikein) ole varsinaisesti viitannut minkään laiseen kipuun suussa. Hmmm? ”Ehkä vähän epätasaisuutta tosiaan…”

No vähän lääkäri tuli kuitenkin vastaan ja antoi minulle helpotusta omaan syyllisyystaakkaani sanoen: ”että tällaiset purentaviat eivät kuitenkaan tule ihan lyhyessä ajassa eikä niitä voi huoltaa normaaliraspauksella ellei purentaa ensin kunnolla oikaista”. ” MITÄ ?” Eli siis nämä ongelmat ovat todennäköisesti olleet sillä suussa AINA. Olenhan kuitenkin raspauttanut hevostani lukuisia kertoja ja Zamun kohdalla minulle on aina sanottu, että sillä on ihan ”normaali purenta”. Ja normaalipurentaiselle hevoselle 9 kk  ei ole mikään mahdottoman pitkä väli kuitenkaan. Vaikka en mä näin helpolla taida itseäni kuitenkaan kaikesta syyllisyydestä päästää.

Zamu on aina ollut äärimmäisen herkkä suustaan. Ja on ollut sitä tosiaan ihan AINA. Jo aikoinaan kun Charlotte sisäänratsasti Zamua (se oli jo tuolloin meidän nimissämme) Portugalissa mietin, että ompas herkkä kaikelle eli jopa niin herkkä, että on sen vuoksi hiukan hankala edestä ja reagoi joka ikiseen virheliikkeeseen herkästi. Olen vaan miettinyt, että on oltava sitäkin ”pehmeämpi käsi ja parempi istunta”. Ja aina kun on ollut epätasaisempaa edessä, olen soimannut itseäni. JA olen kyllä miettinyt aina välillä, että josko sillä sittenkin olisi jotain hampaissa, mutta koska raspausten jälkeen asiassa ei ole ollut  kovin suurta muutosta (tosin lääkärit eivät ole  myöskään raportoineet suussa olleen juuri mitään ongelmaa),  olen vaan miettinyt, että ”on vaan kaiketi oltava vieläkin tasaisempi ja pehmeämpi käsi! Ainakin ollaan tilanteeseen sopeuduttu ja ollaan löydetty myös tasainen tuntuma.

Noh, lopputulema tänään oli, että Juti, jota on sanottu jopa alansa parhaaksi tässä asiassa, otti homman haltuun. Zamu rauhoitettiin kunnolla ja sen suu huollettiin ihan viimeisen päälle. Käytettiin poraa, talttaa ja useita erilaisia hiontalaitteita sekä tavallista raspia. Ja lasku oli yhteensä 260€. Ensi kerralla kuulemma kuitenkin selvitään ihan normaalin raspauksen hinnalla.

Ja ompas tosiaan mielenkiintoista nyt sitten seurata onko toimenpiteellä suurempia vaikutuksia ratsastettavuuteen! Ainakin Zamulla on nyt varmaan parempi olo suussa kun hampaat on ihan uudenlaisessa järjestyksessä. Ja muistampahan taas olla epäluuloisempi lääkärien puheisiin. Olenhan tämänkin jo niin monesti oppinut henkilökohtaisesti ja kantapäänkautta.  Zamun vuoksi edelleen vähän suren… että mitähän se on joutunut kärsimään. Se on vaan liian kiltti ja miellyttämisen haluinen 😦 No uusi raspausaika jo tilattu 6 kk päähän. Never again!

Historian siipien havinaa…

Lisää matkakuulumisia…

Olihan se suorastaan pakko… eikös tämä ole joku pyhiinvaelluskohde?

No ei, ei me ihan näin fanaattisia olla. 🙂 Kävimme vain moikkaamassa ystäväämme Charlottea (Charlotte Wittbom), joka paikkaa nykyisin pitää. Charlotte ruotsalaissyntyinen nainen, joka on jo asunut lähes kymmenen vuotta Portugalissa. Hän on käynyt Suomessa pitämässä kursseja ja työskenteli myös aikoinaan opettajana Morgado Lusitanossa, jossa häneen alunperin tutustuimme. Oppinsa ratsastajana Charlotte on saanut mm. Mestre Luis Valenca:lla työskennellessään, jolloin hän ratsasti myös muutaman vuoden Apassionata Show:ssa kiertäen esiintymässä ympäri Eurooppaa. Tällöin hän paikkasi oikeastaan show:ssa Luis Valencan omaa tytärtä, joka oli tuon ajan äitiyslomalla eikä itse voinut ratsastaa esityksissä.

Tällä kertaa tälle vierailukohteelle innoituksen antoivat kuitenkin omat lapsemme. Charlottella on muutaman vuoden ikäinen tytär, itse asiassa saman ikäinen kuin keskimmäinen lapseni.  Lapset olivat jo kauan puhuneet, että haluaisivat tavata Charlotten tyttöä uudelleen. Olivat vilkutelleet skypessä toisilleen ja tavanneet tytön (en tarkoituksellisesti käytä lasten nimiä enkä kasvokuvia tässä blogissa) silloin kun nuo pienet olivat noin 10 kuukauden ikäisiä. Charlotte asui tytön kanssa meillä pitäessään kursseja Suomessa. Siitä lähtien lapset ovat säännöllisesti kyselleet hänen kuulumisiaan ja kun päätettiin lähteä Portugaliin, oli heillä ensimmäisenä päässään ajatus ”hyvä sittenhän näemme taas toisemme…” Ja me mieheni kanssa päätimme heti, että noh, otetaan sitten kaksi kärpästä yhdellä iskulla… jälleen uusi hevosiin liittyvä kohde matkaohjelmaan. Sopii meille, kiitos! 🙂

Itse Nuno Oliveira ei varmaan esittelyjä kaipaa. Tila, Nuno Oliveiran tallit ja koti, sijaitsevat Malveiran kylässä, kauniin ja vehreän vuoren rinteellä. Rinne on ajoittain jopa niin jyrkkä, että käveleminen on haastavaa ja vaatii myös kuntoa. Nunon vanha kotitalo on tilalla alimmaisena, seuraavalla ”tasolla” sijaitsevat tallit, jotka ovat hyvin erikoisen malliset ja ahtaat, mutta niitä on viime vuosina kunnostettu ja osa talleista on remontoitu täysin asiakkaiden majoitustiloiksi. Tallien yläpuolella rinteessä sijaitsee Nunon toimisto sekä kuuluisa maneesi, jossa Nuno ratsasti ja opetti.  Maneesin, joka oli nykyratsastajan silmään pieni, hämyinen ja jopa tunkkainen, tunnisti heti samaksi, joka monessa videopätkässä näkyy taustalla. Mietin itse, että ”mahtuuko täällä edes kääntymään”, mutta tosiaan… Nunon hevosethan liikkuivat aina hyvin notkeasti ja ketterästi kootussa muodossa. 😉

Ylimpänä rinteessä, jopa niin ylhäällä, etten ihan meinannut jaksaa edes sinne kavuta, oli lisäksi vielä kenttä. Kaunis, kaunis kaunis… Ihanan suojaisa, rauhallinen keidas, jonka ympärillä puut ja pensaat kukkivat, keskellä kaksi pilasteria ja näkymät alas talleille ja kylään olivat upeat. Olisin voinut jäädä siihen penkille nautiskelemaan muutamaksi päiväksi tai ehkä viikoksi. Jo ihan vain paikankin takia taitaa olla pakko joskus palata tänne. Ja kyllä mulle sopis istua hevosen selkäänkin sillä vuorella, napsauttaa vähän oopperaa nauhurista soimaan ja pyöräytellä parit kuviot… Liikkuukohan hevosetkin tällä vuorella yhtä taijanomaisesti, kuin mitä paikan ”atmosfääri” antaa olettaa.

Charlotte on vuokrannut osan talleista ja pyörittää nykyisin paikassa omaa yritystään. Hän opettaa klassista ratsastusta sekä ratsastaa ja kouluttaa nuoria hevosia. Charlotte aloitti oman yrityksensä kanssa tällä tilalla, ehkä aika uskaliaastikin (tähän taloustilanteeseen nähden),  noin vuosi sitten, mutta pikkuhiljaa toiminta on kuulemma alkanut käynnistyä ”ihan kivasti”. Tarkoituksena on ottaa vastaan ulkomaisia asiakkaita näihin tunnelmallisiin puitteisiin. Hevosetkin ovat lisääntyneet pikkuhiljaa. Charlotte on todella määrätietoinen, joka on päättäväisesti edennyt kohti omaa unelmaansa. Näitä uskaliaita ihmisiä aina jotenkin ihailen. Ja todellakin! Mikä voisikaan olla hedelmällisempi maaperä toimia Charlotten kaltaiselle, klassisen kouluratsastuksen ”fanaattiselle” ihailijalle, kuin Nunon vanha valtakunta. Charlottella on tällä hetkellä apunaan pari Ruotsalaista tyttöä. Niin, että vaikka muualla Portugalissa näitä hevoshommia johtaa pääosin miehet, niin tällä vuorella edetään ”girl power:illa”. Vaikka tosin AIKA isot saappaat tytöillä onkin täytettävänään.

Charlotte käy pitämässä kursseja myös mm. kotimaassaan Ruotsissa sekä Englannissa. Aikaisemmin hän kävi myös Suomessa. Tuolloin toimimme mieheni kanssa yhteyshenkilöinä. Kuitenkin meidän oman elämämme muilta haasteilta ( kuten omakotitalonrakennus ym. ) ei viime aikoina ole ollut aikaa ylimääräiseen organisointiin, kuten kurssien järjestämiseen. Varsinkin kun hyvää valmennusta on muutenkin ollut saatavana. Mutta kenties taas joskus? Jos jotakuta kiinnostaa Charlotten valmennus tai kurssit Suomessa, vastaan mielelläni kysymyksiin hänen opetustyylistään ym… Ja kirjoittelen joku päivä siitä mahdollisesti lisää.

What a great morning!

Huomenta!

Mitenkähän paljon ihminen saisikaan aikaan, JOS saisi nukkua? Meidän muksut nukkuivat pitkästä aikaa kaikki putkeen 12 tuntia heräämättä tai edes ääntelemättä. Tai siis empä ole ihan varma onko tätä koskaan aikaisemmin tapahtunut. Kaikki ovat ihan hyviä nukkujia, mutta kun niitä on kolme, niin kyllä meillä yön tunteinakin riittää tapahtumia. Itsekin nukuin noin 9 tunnin yhtenäisen pätkän, jonka jäljiltä ihan mahtavan energinen olo! Wau! Ehdin jo lukea tässä aamukahvilla perjantaisen Hevosurheilun sekä viimeviikon Hippoksen.

Pari juttua jäi mieleen erityisesti.

Juttu Hippoksessa Apassionatasta oli yllättävän laaja ja monipuolinen. Ja alkoi melkein hiukan harmittamaan se, etten tänä vuonna päättänyt mennä katsomaan show:ta. Olin ajatellut, että jätän väliin, koska liputkin ovat suht tyyriitä ja joinain vuosina olen ollut jopa hiukan pettynyt show:n ohjelmaan ja tasoon. Luulen, että olen nähnyt esityksen Suomessa noin 5 kertaa ja on kyllä ollut joitain huikeitakin vuosia. Ekalla kerralla muistan henkeni lähes salpaantuneen ohjelman alussa valkean oriin laukatessa yksinään lavalle ja tehdessä piruetteja takajaloillaan. Ja kaikki ne valot ja efektit! Vieläkin tulee kylmät väreet kun muistelen sitä hetkeä. Myöhemmin show on ehkä hiukan toistanut itseään, mutta on toki muitakin hienoja muistoja jäänyt. Ystäväni Charlotten esiintyessä show:ssa useampi vuosi sitten, saimme käydä myös takahuoneen puolella. Se oli mielenkiintoista! Erityisesti ihmettelin verryttely kenttää, joka oli noin yhden juoksutusympyrän kokoinen lämpäre hiekkaa, jossa koko jengi show:n aikana verrytteli hevosiaan. Se on kyllä suoritus verrytellä siinä ja painella sitten suoraan suuren yleisön eteen esittämään korkean koulun liikkeitä. Vaatii kyllä todellista ammattitaitoa! Itselläni on vaikeuksia maneesissa, kun siellä on useampi kuin 4 ratsastajaa saman aikaisesti… Mutta sinäkin vuonna esitys tosin oli minulle lievä pettymys ja Charlottekin kertoi jälkeenpäin suurista vaikeuksista, joita ryhmällä oli ollut. Show: n huipennuskin, flyygelin päällä tanssiva hevonen, jäi siinä näytöksessä väliin. Kieltämättä mulla on ehkä ollut huonoa tuuria näytösten suhteen. Ja aina kun olen jättänyt väliin, ystävät ovat kehuneet sitä. Ehkä ensi vuonna sitten uudella onnella!

Toinen mielenkiintoinen juttu oli se, että Carlos Manuel Lucas Lopes oli käynyt Suomessa valmentamassa kilparatsastajia… No minullehan ei ole uutta, että Portugalista löytyy ”hyviä ukkoja” valmentamaan Suomeen. Nimimerkillä ”kokemusta on :)… Mutta mikä eritoten herätti pohtimaan, oli ajatus, jonka Antonio do Vale (Suomessa asuva portugalilainen ratsastaja, joka edellisen oli kutsunut Suomeen) lausui haastattelussa ääneen. ”Suomalaisilla on hyviä hevosia ja vahva perusratsastustaito… mutta heiltä puuttuu kuitenkin uskallusta viedä kilparatsastusta seuraavalle tasolle… ja suomalaiset osaavat hyvin perusasiat, mutteivat sen jälkeen siirry eteenpäin.” Ajattelin, että TOI ON NIIN TOTTA! Samaa asiaa on oma valmentajani Rodrigokin useaan otteeseen täällä ollessaan miettinyt erilaisia ratsukoita opettaessaan. Ja hups, noin vaan, jo muutamalla tunnilla ratsukot ovat kokeilleet uusia juttuja ilman suurempia ongelmia… ja uusia ja uusia…

Onko se joku perfektionismiin liittyvä luonteenpiirre, ettei uskalleta kokeilla uusia vaikeampia asioita kunnes edelliset on hallussa täydellisesti… ja tuleekohan sitä täydellistä päivää ikinä? Ja kenellekään oikeesti? Ja siis jotenkin tuntuu, että ehkä ihan kaikki valmentajat Suomessa eivät itsekään ole edenneet kuin tietylle tasolle ja kokonaiskuva ajattelusta pidemmälle etenemisestä vain puuttuu. Vai miksi sitten hannataan? Tai jotenkin lykätään kehitystä…Tietty onhan kaikilla omat rajoitteensa ratsastuksen suhteen ,mutta aina se ei tunnu olevan ihan siitäkään kiinni. Ihan kuin kehitys olisi oikeutettua vain toisille…? Hmm? Kuitenkin tämä asia on varmaan petraantumassa osin ulkomaisten valmentajien, joita Suomessa on nykyisin jo paljon ihan tavallisten ratsastajienkin ulottuvilla, kuten myös ihan muutenkin kehityksen edetessä. Perusasioden hallinnan puolesta liputan kyllä, mutta aina on uskallettava myös pois omalta mukavuusalueelta, jotta kehitystä tapahtuisi.  Henkilökohtaisesti ratsastaminen Portugalissa ja portugalilaisten valmentajien johdolla on antanut minulle ihan uudenlaisia tavoitteita ratsastajana. Uskallan jo sanoa ääneen, että ”tavoitteenani on ratsastaa omalla hevosellani kaikki GP-liikkeet omalla hevosellani tai enemmänkin”… ja olenhan vain harrastelija 🙂

Ja olihan noissa lehdissä kaikkea muutakin kivaa ja hyvää juttua, mm. kasvatuksesta ja ratsastuspilateksesta, mutta tää tarina alkaa paisua ihan käsistä. Pääasia että olin virkeä ja sain lukea lehdet ihan rauhassa. Nyt ajattelin lähteä tallille ja vielä päivänvalon aikaan! Tällaisia aamuja lisää kiitos!!