Ratsastusaiheinen blogi. Avoimesti jaettuja ajatuksia oppimisesta, intohimosta, ideoista ja motivaatiosta, mutta myös käytännöistä, ongelmista sekä ikuisesta tiedonnälästä rakkaan harrastuksen ympärillä. Mausteena pikkutyttömäistä fanitusta ja ihmettelyä, joka ei varmaan hevosihmiseltä koskaan katoa.
Huomenta ja sunnuntaipäivää! Lapset lähtivät Elmaan vaarin ja mummin kanssa. Mies on ratsastamassa. Koirat nukkuu. Harvinainen seesteinen ja rauhallinen hetki. Viihdytän itseäni videoilla… Yllättäin hevosvideoilla 🙂
Mies on jälleen kerran selvitellyt hiukan Zambujon sukulaisia tai laidunkavereiden taustoja. Tällä kertaa tutkinnan alla mielenkiintoinen tapaus… Zimbral. Isä on tällä sama kuin Zambujolla. Samoin kasvattaja ja syntymävuosi. Eli samalla laitumella ovat varsana telmineet. 🙂 Kun ostimme Zambujon, asui Zimbral siinä vieressä. Olivat päistään hyvin samannäköisiä, kun kurkkivat karsinoista hyväntuulisina ja ystävällisinä 3 vuotiaina poikasina. Olivat juuri saapuneet laitumiltaan jossa viettivät ensimmäiset kolme ikävuottaan poikajengissä…Aika vapaasti ja villisti, kuten Portugalissa tapana on.
Lisäksi myös emälinjoissa on paljon yhteistä. Pojat ovat molemmat vanhalta kasvattajalta (Dr. Estevam Lancastre) ja molempien poikien äidit olivat saman kasvattajan tammoja sekä lisäksi emänisä on myös yhteinen. Mies kaivoi kaiken tiedon valmiiksi. Kuten aikaisemminkin selvitellessään mm. missä Zambujon isä nykyisin vaikuttaa sekä eräästä toisesta joka aikoinaan tuli siltä samalta laitumelta, jossa kasvoivat.
Mun ei tarvinnut kuin klikata linkkejä ja pääsin tietoon käsiksi. Tallennan linkit nyt tänne, jotta jäävät talteen. Mielenkiintoista on että Zimbral asustaa nykyisin Englannissa ja mieheni on ollut myös yhteydessä omistajaan. Nykyisin Zimbral onkin jo aika magee tapaus. Ja kuulemma valmentautuu nykyisin Charlotte Dujardinin kanssa. Taru kertoo myös että Charlotte on yrittänyt ostaa Zimbralia, mutta ainakaan vielä ei ole omistaja vaihtunut. Tällä hetkellä kuitenkin kuulemma ratsastelee hevosta myös ja testailee mihin hevosesta olisi. Noista en löytänyt ikävä kyllä mitään videopätkää, vaikka palan uteliaisuudesta päästä kärpäseksi kattoon. Zimbral näyttää kyllä hyvältä omistajansakin kanssa. Katsokaa nyt vaikka itse! 🙂
Ja mikä kaikkein mielenkiintoisinta omalta kannaltani on se, että Zimbral:in omistaja, Emma, on kirjoitellut treeneistään ja haasteistaan sekä onnistumisistaan myöskin blogiin 🙂 Videoita ja tallenteita on tehty tasaisesti matkan varrella. Minulle ne ovat erityisen hyödykkäitä… Vaikka Zimbral selvästi on pidemmällä jo ja jonkin verran paremmalla rakenteella myös varustettu, niin vanhoista videoista ja blogiteksteistä löytyi kuitenkin todella paljon yhteistä, yhteisiä haasteita ja pähkäilyjä. Ja keinoja joilla tietyistä ongelmakohdista oli päästy etenemään. Erittäin mielenkiintoista luettavaa minulle itselleni siis… Ja Zimbralilla on tainnut olla aika pätevä kuski selässään ja hyvää valmennusta myös. Edennyt videoista päätellen aika pitkälle jo… Hiukan toisin kuin me 😉 kun täällä kotivaroiksi ollaan treenailtu hitaasti lastenkasvatuksen ja talonrakennuksen lomassa. Ja ehkä muutenkin hiukan eri filosofialla… Ja tottahan se on että vaikka Zambujo onkin ruuna, niin hänellä on tavallaan kuitenkin 2 tai jos tarkkaan laskee 3 ”äitiyslomataukoa” takanaan… harjoittelussaan ja koulutuksessaan. Noh… voidaanpahan ainakin ottaa mallia velipuolen liikkumisesta. Täältä linkit osaan noista aikaisemmista pätkistä ja blogi kirjoituksiin myös.
Kirjoitin tämän postauksen jo viikko sitten. Jäi kesken mutta tuo viikonloppu oli niin hyvää tunnetta täynnä että ajattelen julkaista potauksen kuitenkin vielä. Varsinkin kun tänä viikonloppuna ollaan jälleen otettu otettu jälleen jo jonkin sortin ”pohjakosketus” tai ratsasteltiin muuten vaan aika eri fiilingeissä. 😦
Kirjoitettua 26.5.2013
”Tuli taas todettua, että on se Rodrigo kuitenkin yksi parhaimmista! Mun mielipide.
Vaikka olen kuullut muutakin mutinaa ja valituksia oudosti lausutusta englannista tai vähäpuheisuudesta, niin kuitenkin… Ja ok. On hän on käynyt läpi myös vaikeita aikoja, mutta nyt näyttää olevan elämänsä kunnossa. Ja paljon hänellä on annettavaa ihmisille niin ratsastukseen kuin hevosten kouluttamiseenkin.
Ja tässä omalle mielipiteelleni hiukan perusteita.
Hän vaan osaa asiansa. Hän osaa kouluttaa hevosia. Ja osaa sen niin läpikotaisin. Ja olipa kyseessä hevonen ihan missä kehitysvaiheessa tai koulutustasolla. Passage ja sarjavaihdot ovat liikkeitä siinä missä pohkeen väistö tai siirtyminen käynnistä raviin. Kaiken voi pilkkoa osasiksi ja kaikkeen löytyy vähintään 10 erilaista harjoitusta. Ja kaikkien asioiden opettaminen tuntuu olevan miehelle aivan ”peace of cake” eikä mihinkään tarvita mitään väkisin vääntämistä.
Ja tämän miehen työkalupakki on vaan niin valtava. Ja hän tuntuu aina uudelleen yllättävän taidoillaan. Ja harjoituksia löytyy aina uusia ja uusia. Ihan loputtomiin. Ollaan oman mieheni kanssa seurattu hänen pitämiään tunteja vuosikymmenen aikana niin paljon ja aina tulee vain uusia treenitapoja vastaan. Välillä vaan täällä mietiskellään että mistä ihmeestä se noita uusia harjoituksiaan oikein ammentaa. Tunnit eivät koskaan ole samanlaisia.
Se on varmasti se pitkä kokemus ja ne monta taitavaa opettajaa hänen takanaan. Nuo vuodet Portugalin koulussa (lähes pari vuosikymmentä) ja kauan sitä ennen taitavien hevosenkuluttajien opissa… Ja Morgado Lusitanossakin on varmaan jo kouluttanut useita kymmeniä hevosia tekemään vaativia liikkeitä, joten sormi ei taida mennä suuhun juuri minkään tempun edessä. Ja sen on huomannut. On se vaan ihan velho näissä hommissa. On ollut kunnia seurata ja oppia ratsastusta hänen seurassaan näinkin paljon 🙂
Ja hän on opettanut myös niin monenlaisia ratsukoita ja näkee aina ratsastajan perusvirheet läpi. Katsoo ensin hiljaa ja rakentaa sitten tunnin niin että toivottu ongelma tai huomattu ongelma katoaa. Ei selittele liiemmin mutta antaa kuitenkin ne tarvittavat neuvot asioiden ratkomiseen. Eikä tosiaan sano montaa kertaa, joten tunnilla on oltava tarkkana. Ja aikaa ei jää jossitteluun, vaan harjoituksia tulee toinen toisensa perään. Ja kotitehtäviksi antaa yleensä ne tunnilla tehdyt harjoitukset joilla on ollut tarkka suunniteltu tehtävänsä siinä kokonaisuudessa, jota ollaan työstämässä, eli ongelman ratkaisussa jota lähdettiin ratkomaan.
Rodrigon tunnille mietinkin aina yleensä jonkun asian jonka haluan tunnilla ratkaista. Kerron sen toiveena tunnin alussa ja näin yleensä myös käy…Homma ratkeaa kuin itsestään. No tällä kertaa se oli se laukanvaihtoasia josta puhuin edellisissä postauksissani. Eli koska olen yksinäni puuhaillut noiden vaihtojen kanssa koko talven, odotin ja oletin saavani Rodrigolta apua ja silmää tähän asiaan. Ja jo ensimmäisen päivän tunnin aikana hevonen saatiin jumpattua sellaiseksi, että saatiin vaihdot puhtaina molempiin suuntiin. Ja siitä sitten lähdettiin työstämään niitä isommiksi tai ylöspäin. Mieletön fiilis! Ja hevonen oli seuraavana päivänä niin huippu hyvä, etten varmaan ole koskaan tuntenut sitä allani samanlaisena. Tarjosi meille lopuksi itse passagetahtista ravia, jota otettiin mielellää tässä kohtaa tuntia vastaan. Rodrigo opasti vielä raipan perällä etupolvia koskettelemalla Zamua nostelemaan jalkoja edestä hienosti ylös. Magee fiilis!. Ja niin ”happy” ratsastajamamma selässä… Onhan noita passageaskeleita ennenkin koettu, mutta ei kuitenkaan oman hepan tai itse kouluttamansa hevosen selässä.”
Tässä yksi kuva. Huono minusta mutta tässä heppa harjoittelee sitä polvennostoa ja passagen askelia.
Ja tässä alla vielä kirjasin muutamia muistiinpanoja tunnilta:
Mm näillä treeneillä laukkaa paremmaksi ja vaihtoja paremmiksi:
1. Uralla laukassa counter shoulder in, sitten kulma normaalisti ja siitä käännös ensimmäiselle 3/4 uralle (eli aika tiukka käännös), sitten 3/4 uralla avotaivutuksen tyylisesti (mutta ei liikaa taivutusta) asetuslaukan suuntaan. Noin puolivälissä tätä uraa puolikaari takaisin uralle jossa sulkua uraa pitkin. Harjoituspiruettilaukkaa kulma ja käännös takaisin 3/4 uralle. Suoristus ja vaihto. Ja iso hymy kun se onnistuu.
2. Siirtymisiä laukka-käynti-laukka uralla. Kulman jälkeen käännös 3/4 uralle ja juuri kun tullaan tälle uudelle uralle, niin välittömästi vaihto… Jatketaan suoraan. Ja iso hymy kun taas onnistui 🙂
3. Kulman läpi laukkaa. Hevonen mahdollisimman suorana (tätä tehtiin Z: kanssa vain oikeaan joka olihaasteellisempi) kulman läpi ja jälleen 3/4 uralle. 3/4 uralta heti väistöä uralle eli asetus laukan suuntaa vastaan vasemmalle väistäessä. Uralle tultaessa uusi ulkoohja käteen ja laukan avut vaihtuu. Ja heppa vaihtaa 🙂
4. Pääty-ympyrä jaetaan kahteen kapeaan soikioon. Ei siis ihan kahdeksikko eikä ympyräleikkaa ura vaan siten että keskihalkaisijalla hevonen on ihan suorana. Ensin vaan huolehditaan että käännös ei myöhästy ja siitä että hevosen saa suoristettua kunnolla. Ekaksi siirtymisiä keskellä laukka-käynti-laukka… kunnes menee hyvin ja sujuvasti. Sitten vaihdoin.
Opittua tai huomioita:
Mun heikkous on usein ulkoavuissa, joihin mun tulisi keskittyä jo noissa valmistelevissa hetkissä ennen vaihtoa. Ja Rodrigo huomasi sen ja teetti minulla koko tunnin tehtäviä joilla saatiin asiaa korjatuksi. Jonka jälkeen vaihdot onnistuivat kuin itsestää.
Tehtiin tietenkin samalla myös tehtäviä joilla saadaan takajalkoja jumpattua taas enemmän alle. Ja tämähän on se ”fraasi” mitä aina tolkutetaan… ja mikä on varmaan kyllä jo teoriassa selkärangassa. Mutta sitten käytäntö onkin ihan eri juttu… Ja kun aina ajatellaan sitä sisätakajalkaa niin keskittyy varmaan siihen istumiseen sisätakajalalle, jolloin ulkoapujen käyttö jää ehkä heikommalle huomiolle…Hmm? Mietintää ja keskittymistä seuraavilla ratsastuskerroilla.
Ja vaikka meillä heikompi takajalka on se vasen ja vaihdot olivat selkeästi vaikeampia (ainakin tänään) vasemmalle, niin ongelmien ytimeen päästiin tekemällä paljon taivutuksia siihen toiseen suuntaan, joka pulestaan on vaikeampi suunta taipua.
Kaiken kaikkiaan jäi viikonlopusta niin hyvä mieli ja fiilis, että jään vain odottamaan ja toivomaan, että saadaanko miestä enään Suomeen. Alkaa olla kiireinen muualla maailmassa. No eiköhän kuitenkin… 🙂
No huh! Aika iso aihe. Ja kirjoittaja suoraan sanoen hiukan ryytynyt Uuden Vuoden vastaanotosta. Valvominen ja kuohujuoma eivät taida sopia enään tässä iässä. 😉 Mutta jospa ihan vähän kuitenkin yrittäisin tarinoida… tässä odotellessani ruoan valmistumista.
Niin mitä siis jäi käteen viime vuodesta 2012?
Ensinnäkin ajattelen, että oma ratsastukseni on palautunut jälleen jotakuinkin muutaman vuoden takaiselle tasolleen. Olen toki siitä iloinen, vaikka onhan se vähän turhauttava ajatus olla jälleen ikään kuin siinä ”nollapisteessä”, jossa oli kaksi vuotta sitten. Eli siitä ajasta jolloin aloin odottamaan nuorinta lastani.
Eli vuoden 2012 voisin ajatella olleen suurelta osin palautumista raskauden ja pikkuvauva-ajan jäljiltä. Tai no jos olisin varovaisesti hiukan positiivisempikin, niin tunnustaisin ajattelevani, että ehkä hiukan olen kuitenkin myös jo plussan puolella. Ja joitakin tärkeitä oivalluksiakin uskon vihdoin sisäistäneeni ja olen onnistunut siirtämään niitä omaan ratsastukseeni, tasapainoon, kehon käyttöön ja yhä kevyempään ohjastuntumaan… Ja mikä tärkeintä myös oman hevoseni ratsastamiseen, jonka kanssa on ratsastuksessa tuntunut olevan selkeästi kaikkein haasteellisinta. Ja näissä oivalluksissa ja omaksutuissa asioissa tärkeimmät edistysaskeleet on taidettu ottaa juurikin ihan nyt vuoden viimeisimpinä kuukausina. Tai onkohan se vaan niin, että on vihdoin saatu kerätä palkintoja pitkästä keskittymisestä ja puurtamisesta noiden asioiden äärellä…
Toisaalta kuluneen vuoden 2012 aikana on ollut myös elämässämme ihmeenkin hyvä mahdollisuus panostaa omaan ratsastukseen. Päätin jo alkuvuodesta, että nyt jos koskaan ja jollen ole loppuvuodesta tyytyväinen omaan edistykseeni, niin voin vaikka lopettaa koko lajin. Onhan tämä aika kallis harrastus ja jos haluaa panostaa, niin olisi aika tärkeää myös edistyä. Vaihtoehtoisestihan voisi vaikka myös vuokrata hevosestaan puolet pois välittämättä sitten siitä yhteistyön hienosäädöstä (minkä uskoisin siinä todennäköisesti kärsivän) tai intensiivisyydestä. No ratsastusmäärät ainakin siinä vähenisivät. Noh, toistaiseksi jatkan vanhaan malliin… eli olen tyytyväinen 🙂
Ja myös henkilökohtaisessa elämässämme on pitkästä aikaa, monien vuosien jälkeen, ollut ns. helpompi vuosi. Olen ollut kotona lasten kanssa ja on ollut mahdollisuus irrottaa aikaa, iltoja ja viikonloppuja, harjoitteluun. Tuskin tämä olisi ollut vastaavan perheen kanssa mahdollista työssäkäyvälle? Eikä ole juuri nyt ollut syntyviä vauvoja, imetettäviä, univaikeuksia tai koiranpentuja… 🙂 Eikä isompia, meidän normaalimääristä poikkeavia tai akuutteja huolia esikoisen terveydentilassakaan. (Siis puhun syövästä ja sen jälkitilaan liittyvistä seikoista, en laske kolmen lapsen korvatulehduskierrettä näihin akuutteihin huoliin…) Ja niin talokin oli valmistunut jo edellisenä vuonna eli rakennustyömaakaan ei enää työllistänyt tai stressannut meitä pahemmin vuoden 2012 aikana… Raha-asioitten muodossa (uuteen taloon ja pihaan saa uppoamaan uskomattoman määrän tuhatlappusia kuin tuhka tuuleen… tai sanoisinko nurmen alle maantumaan…) kyllä. Mutta koin helpottavana, kun ei ollut enää sitä jatkuvaa työn valvontaa, rautakaupoissa juoksemista, paperiasioita, materiaalivalintoja, ongelmia tai sisustussuunnittelua… Tuleekohan tämmöisiä vuosia tasaisempia vuosia vastaan enään koskaan?
Joten siis satsasimme kuluneen vuoden omiin harrastuksiimme, niin lasten kuin meidän aikuisten… Viikonloput oli meille itselle ja perheelle vapaa-aikaa, joita pystyi sopivissa määrin täyttämään erilaisilla valmennuksilla ym. hevosaiheisilla tapahtumilla. Laskin ottaneeni osaa ainakin 12 kertaan hevosen kanssa osaa kurssille tai valmennukseen sekä iso määrä muita hevosaiheisia tapahtumia ja viikonloppuja. Ja yhden viikonlopun vietimme Pariisissa katsomassa koulujen näytöstä sekä lisäksi kävimme kolme kertaa Portugalissa ratsastamassa. Huh! Ja vuosiin meillä oli ekaa kertaa mahdollisuus ottaa myös lapset mukaan ratsastusmatkalle. Viimeksi ennen tyttäreni sairastumista vuonna 2006 oltiin koko perheen voimin pidemmällä matkalla Portugalissa. Ja mikä ratsasteluihin siellä Portugalissa kuluneen vuoden aikana tulee, niin suunta kehityksessä on ollut oikea 🙂
Alkuvuodesta, maaliskuussa, vuoden ekalla reissullamme, minulla oli muistaakseni vielä todella vaikeaa hallita omaa keskivartaloani ja istunta (suoruus, tukilihasten käyttö, asento ja tasapaino) oli aika pahasti kateissa. Laukkaa tuskin pystyin kauniisti istumaan edes yhtä kokonaista ympyrää… Tai no tasapainoisella hevosella Portugalissa hiukan enemmän, mutta vähänkin enemmän istunnan tukea tarvitsevalla hevosella (esim. Zamun) laukan ratsastaminen (istunnalla) repsahtaneilla vatsalihaksilla oli huomattavan haasteellista. Hötkyin, löllyin ja heiluin. Saati sitten hevosen hidastusta tai hallintaa istunnan avuin… ei kovin helppoa tolla kunnolla. Pakko vielä kerran sanoa, ettei raskaus ja synnytys todellakaan ole ihan pieniä mullistuksia naisen fysikalle, vaikka niinkin helposti kuin kaikki tällä viimeisimmällä kertaakin sujui… 🙂
Mutta jo kesäkuun reissulla aloin löytää uudelleen palikoita kohdalleen. Ja koska olimme reissussa lähes kuukauden päivät, niin noita ratsastustuntejakin kertyi siellä aika kivasti. Sarjavaihtoja ja laukkapiruetteja… Muutamat pätkät vertailuun tolta matkalta löytyvät täältä. Siis jo huomattava ero kevään suorituksiin 🙂
Ja viimeisellä reissullani marraskuussa laukkapiruetti tuntui jopa ihan aika helpolta ja oikeasti pääsin hyvin asioista jyvälle.
Tässä parit pätkät noista. Huomasin etten ole laittanut marraskuun ratsastuksista Portugalissa juuri mitään tänne. En kuvia enkä videota vaikka matkasta muuten kyllä kuulumisia. Mutta siis mehän toki ratsastettiinkin. 😉
Ja Zambujokin tuntuu nyt paremmalta kuin koskaan tähän mennessä. Ja sen kohdalla saan olla oikeutetusti tyytyväinen itseeni. Ja toki myös mieheeni… Ja sen kanssa eteneminen on 2012 ollut aivan selkeää. Välillä on ollut vuoden aikana myös joitain alamäkiä, kuten loman jälkeen kesällä ja ruokintaan liittyen laidunkaudella ja viimeisimmäksi syyskauden aikana muutaman kuukauden ajan, jolloi se sai ekaa kertaa takajalkoihinsa kengät. Linkistä Zambujo löytyy näitä eri vaiheita Mutta nyt tuntuu taas kaikki hetkellisesti loksahtaneen kohdilleen ja ratsastus on vaan aika mukavaa. Ollaan lisätty maastoilua sekä muuta vaihtelua treeneihin ja päästy pikkuhiljaa sisään myös uuteen lajiin, lajiin josta ollaan aika monia vuosia vaan haaveiltu. Aion jatkaa näiden uusien kuvioiden parissa työskentelyä myös alkavan vuoden aikana. Ja nyt vaan nautiskellen mukavista tuntemuksista hevoseni kanssa ja haasteita joka tapauksessa siis tulevaisuudessakin riittää. 🙂 Ja niin tosiaan. Zambujo on myös nyt vihdoin tunnistettu… Jospa jonain päivänä päättäisin startata sen kanssa jossain 😉
Entä tämä BLOGI?
Aloin ideoida tämän blogin kirjoittamista jo heti alkuvuodesta 2012 ja aloitin sitten maaliskuussa. Olen huomannut sillä olevan hyvin monella eri tapaa vaikutusta omaan ratsastukseeni ja hevoselämääni. Se on toiminut ikään kuin omana treenipäiväkirjana, muistikirjana ja peilinä, johon aina palata silloin kuin ei muista mihin pitäisi keskittyä tai mitä olen suunnitellut harjoittelevani. Tämä on toiminut myös kivasti ikään kuin ideavarastona, ikiomana ajatus-ja ideapankkina sekä eräänlaisena matkapäiväkirjana. Samalla se on saanut minut suunnittelemaan, ajattelemaan, järkeistämään ja käymään myös läpi tarkemmin omia tavoitteita, haasteita, virheitä sekä harjoitteluani. Vaikutukset tuntuvat olevan ihan huomattavia! Isompia kuin olisin voinut kuvitellakaan. Se on myös toiminut jollain tapaa kotiäitiydelle täydellisenä vastapainona. On saanut ajatella, kirjoittaa ja tuottaa jotakin pysyvämpää… Saada aikaan jotain konkreettista. Ja rentouttavaa ja ihanaa vaihtelua päiviini. Ja koska kotityöhän ei tunnu monesti tuottavan yhtään mitään. Kakkaa tulee vaippaan lisää juuri kun olet pessyt edelliset pois ja vaikka siivoaisit kaiket päivät, niin siistiä ei silti koskaan tule. 🙂 Ja blogi ainakin kokoajan etenee johonkin suuntaan 🙂
JA ne luvatut Uuden Vuoden lupaukset?
No sori, vaikka otsikko lupasikin luvata jotain, niin oikeasti en ajatellut luvata mitään. 😉 Vain kirjata ylös suunnitelmia ja haasteita. Ja niistä yleensä pyrin pitämään kiinni.
Alkavalle vuodelle 2013 on mielessä aika paljonkin suunnitelmia, jotka suuntaavat pidemmälle tulevaisuuteen. Meinaavat jopa häiritä yöuniani. Nämä liittyen niin ratsastukseen, hevosiin, matkoihin, kuin myös toimeentuloon ja ammattiinkin. Ideoita, haasteita ja tehtävää kyllä alkavalle vuodelle riittää! Ajattelen myös edelleen hoitaa pienet lapseni kotona ainakin vielä tämän vuoden ajan. Leipätyöstäni olen siten edelleen hoitovapaalla. Alan kuitenkin jo pikkuhiljaa myös tehdä vähän tarkempia suunnitelmia ja konkreettisia toimiakin, jotka tähtäävät vähän pidemmälle tulevaisuuteen. Ja asiat etenevät jo nyttenkin aika vauhdilla. Rakennustyömaa meidän pihassa on myös jo käynnistetty ja ideoita, haasteita sekä kaikkea jännittävää sillä saralla siis olisi tiedossa. Ja hommaa! En varmaan tule ainakaan olemaan kovin jouten täällä kotona… Se jos joku taitaa olla varmaa. Jostain olisikin vielä venytettävä lisää tunteja vuorokauteen ja energiaa tähän touhuamiseen. Palaan kyllä näihin suunnitelmiin heti kun aika niille on ”kypsä”.
Ja oman hepan kanssa on myös paljon ajatuksia ja tavotteita alkavalle vuodelle 2013. Voisin palata myös näihin tavotteisiin tarkemmin omana juttunaan ihan lähipäivinä. Ratsastukseen tai valmentautumiseen ehkä pysty satsaamaan ihan viimevuotiseen tyyliin. Ainakaan ei ole yhtä pitkiä ratsastuslomia tiedossa. Jotain kuitenkin, kun ei oikein ilmankaan osaa olla… Ja ”veri” vetää Portugaliin päin aina vaan 🙂 Jotain hevosiin liittyvää matkaa meillä aina kuitenkin on suunnitteilla jos ikinä ”kynnelle vaan kyetään”. Ja onhan yksi mielenkiintoinen reissu jo buukattu ja maksettukin. Niistä suunnitelmista myös lähiviikkoina lisää täällä blogissa.
Suunnitelma numero yksi liittyen alkavan vuoden ratsastuksiin toteutettiinkin jo heti tänään. Vuoden ensimmäinen päivä ei siis ihan valunut käsistä. Sovitettiin Zambujolle vihdoin, kauan kaapin päällä tallilla pölyyntynyt perinnesatula. Se tarvitaan käyttöön aika pian alkuvuodesta kun FIAL (Suomen lusitanohevosyhdistys ry) on osallistumassa messuille. Satula pitäisi saada sisäänratsastettua ja tänään siis sovitettiin ja totutettiin Zambujoa ekaa kertaa elämässään häntäremmiin. Ja ei ongelmia. Ja on siis näissä varuisteissa liikkunut tänään rennosti kaikki kolme askellajia. 🙂 Ei paha alku.
Ja huom! Myös että FIAL:in tiimoilla on kanssa alkuvuodesta tapahtumia tiedossa, joten näistä hevosista ja WE eli Working Equitationista kiinnostuneet, PYSYKÄÄHÄN KUULOLLA! Palaan näistä pian… 🙂
ENERGISTÄ, POSITIIVISTA JA IDEARIKASTA ALKAVAA VUOTTA KAIKILLE!!!!!
Mutta ei haittaa! Kun on tallilla hyvä eristetty maneesi. Jossa voi aina ratsastaa tavallisissa ratsastushanskoissa ja fleece-takissa. Itse kun olen niin kylmän herkkä ja mukavuudenhaluinenkin nykyään, että osaan totisesti arvostaa näitä mukavuuksia! 🙂
Niin. Olipa hyvä ja hyvinkin hevosaiheinen viikonloppu jälleen!
Eilenhän meillä oli Aira Toivolan ratsastuspilates-/istuntatunti. Aivan loistava tunti olikin! Hevonen pelitti kivasti, oli ihanan rento, mutta reipas ja itse löysin oikean takareiteni mukaan ratsastukseen sekä sen oikean kyljen kannattajalihaksen, (…mikähän sen nimi oikeasti sitten onkaan?) mutta siis sen ”siivekkeen”, joka tukee kylkeä tuossa sivulla kylkiluiden päällä.
Ja näiden lihasten ”etsintä” tunnin aikana perustui tällä kertaa siihen, että valitin Airalle tunnin alussa, että joku on pahasti vialla, koska pystyn tekemään lähes kaikki peruslaukkahommat yhdellä kädellä vasemmassa laukassa (siis voltit, avot, väistöt, loivat sulut ym.), mutta ei oikestaan mitään oikealle. Tai ainakin sen tuntuu hyvin paljon hankalammalta… ja niin… Aira ei edes kysynyt, että miksi ylipäätään haluan yhdellä kädellä pystyä niitä tekemään… vaan ratkaisi ongelmani. Ja nyt tunnen jopa näiden kahden ”uuden” ratsastuksessa tarvittavan lihaksen lievästi kipeytyneen eileisellä tunnilla. Harvemmin lihakset ratsastuksessa enää nykyisin kipeytyvät, mutta kiitos siitä Aira! 🙂
Ja sitten illallahan meillä oli myös tallin pikkujoulut. Hauska ilta, hyvää seuraa ja erinomaista ruokaa. Kiitos Marika ja Cafe Brunsdall kokkauksesta ja kestityksestä! Ja tietysti Nette (tallin omistajamme) pikkujoulujen tarjoamisesta koko talliporukalle!
Sunnuntaina aamulla hipsittiin miehen kanssa tallille tekemään vähän tallitöitä. Edellisestä kerrasta taitaa ollakin jo joitain vuosia. Mutta pidän tallitöiden tekemistä oikeastaan vaan rentouttavana ja mukavana vaihteluna. Ja varsinkin tietenkin silloin, kun se on vapaaehtoista ja tällä tavoin satunnaista. Eli siis mukava erilainen päivä kodin ulkopuolella. Ja tämä päivä taisi olla hyljeksitty juurikin em. pikkujoulujen vuoksi, joten sen vuoksi lupauduimme. Ja olihan meillä jo se mummokin lapsia valvomassa valmiiksi, juurikin samaisen pikkujouluillan takia järjestettynä… Eli mikä ettei?? Jos jalkani kestäisi moista työtä, tekisin sitä ehdottomasti paljon useammin!
Ja Zambujon kanssa vielä maneesissa hyvä ratsastushetki. Mies oli vähän maasta auttamassa ja kulki muutenkin kivasti. Tehtiin laukkahommia ja piaffi-treenejä. Meillä taitaa olla taas, joku hyvä kausi meneillään. Heppa on ollut niin mukavalla tuulella ja tuntuu siltä, että se on taas löytänyt ne välillä kadoksissakin olleet takajalkansa… Elämänsä ensimmäisen takajalkojen kengityksen (syyskyyssa) ja elämänsä ensimmäisten takajalkojen hokkien laiton (marraskuussa) jälkeen, se oli aika pitkän aikaa jotenkin kömpelö ja vähän jumissa takaa. Nyt noi jumit ja outoudet näyttävät vihdoin taas kadonneen ja heppa tuntuu paremmalta kuin koskaan.
Lopuksi ihanat loppuverkat vielä siihen päälle lumisessa metsässä. Viimaista ja vilakkaa, mutta tunnelmallista ja kaunista 🙂
Tsemppiä kaikille jouluvalmisteluihin ja kiireiseen viikkoon!
Vihdoinkin! Tai jo? Mutta kuitenkin! Mahtavaa! Working Equitation -laji on vihdoin esitelty myös Hippoksessa. Ja tämä kieltämättä monella tapaa itselleni hyvää tekevä hetki! 🙂
Tässä on nyt aika monta aihetta, jotka vetävät suuta hymyyn. Voin vähän näitä tuntoja avata…
– Laji, josta itse olen kiinnostunut, on ikään kuin vihdoinkin tunnustettu nyt myös Suomessa ”järkeväksi” toiminnaksi, kun maan suurin hevoslehtikin asiasta kirjoittaa. Johan Tunne Hevonen on aiheesta myös kirjoittanut jutun kuluneen vuoden aikana, mutta kyseinen lehti on kuitenkin jokseenkin marginaalinen verrattuna Hippokseen, jota lukee lähes kaikki. 🙂
– 13 -vuotta sitten aikoinaan Portugalissa työskennellessäni osuin sattumalta ekaa kertaa lajin kilpailuihin. Ja mieheni kanssa ollaan oltu lajin faneja kohta lähes kymmenen vuotta. Kierrelty kilpailuissa ja mietitty, kuinka sitä voisi kotioloissa harrastaa. Mutta aina on ollut selkärangassa sellainen tunne, että meitä on hiukan ”kieroon katseltu”, kun ollaan täällä aiheesta innostuneesti puhuttu tai jotain esteharjoituksia maneesiin kokeilumielessä kyhäilty. Toki ihan pienen kaveriporukan kanssa ollaan aihetta fiilistelty, mutta ei kovin monipäinen ole ollut tämäkään ryhmä. Lähinnä näitä tyyppejä, joiden kanssa ollaan Portugalissa vuosien aikana matkusteltu. Ihan viimeisen viimeisten vuosien aikana ihmiset ovat muutenkin näköjään alkaneet kiinnostua yhä enemmän uusista ajatuksista, joita Euroopasta ja maailmalta tulee. Muutenkin suvaitsevaisuus on lissäntynyt ja tämä on tietenkin monen asian summa, mutta se näkyy esimerkiksi myös kaikenlaisten muidenkin ulkomaalaisten valmentajien/erilaisten valmennusmuotojen määrän kasvuna… Kursseja näyttää nykyisin olevan tarjolla jos johonkin aiheeseen ja osallistujiakin kursseille riittää. Ja niin no viimeisten muutaman vuoden aikanahan on, suurelta osin Paulo Bastoksen kurssien myötä, myös alkanut juuri tämän lajin ympärille muodostua kivasti lajista kiinnostunutta ”vertaisryhmää” ja yhä vaan koko ajan enenevässä määrin. Pikkuhiljaa kiinnostuneita ryhmiä on varmaan jo ympäri Suomea. Ja tämä Hippoksen lehtijuttu kasvattaa kiinnostusta varmasti nyt vielä entisestään. Ja näen tämän siis vain ja ainoastaan positiivisena, sillä yksin ei ole todellakaan kiva harrastaa. On paljon motivoivampaa ja kivempaa, kun voi jakaa ajatuksia, kokemuksia myös tallilla, eikä vaan enään täällä netissä pienen ”aktiiviharrastajien” keskuudessa. 🙂
– Ja niin Ruotsissahan laji on jo virallisestikin ollut muutaman vuoden ajan heidän ratsastajaliittonsa alainen virallinen laji. Eli olisiko tämä nyt sitten ensimmäinen askel siihen suuntaan? Yhdistyskin on jo kehitteillä jne… 🙂
-Ja lisäksi Hippoksen juttu oli mielestäni erittäin onnistunut. Se oli tarpeeksi iso, positiivisesti kirjoitettu ja selkeä. Kiitos Terhi Paavolan! Ja toi hyvin esiin ne seikat, jotka tekevät lajista kokeilemisen arvoisen. Eli kaiken sen, mikä hyödyttää ihan jokaista ratsastuksen harrastajaa myös muussa ratsastuksessaan. Eli sen, kuinka WE-tehtävät parantavat hevosen käsittelytaitoa, tasapainoa, koordinaatiota, notkeutta, apujen tarkkuutta ym. Eli mahdollistaa myös monien ongelmien korjaamisen hauskalla ja vaihtelevalla tavalla. Ikään kuin huomaamatta! Siis suosittelen jokaiselle 🙂
– Ja niin kieltämättä mieltä lämmittivät myös Terhin ottamat ihanat kuvat Zamusta ja minusta sekä muista kurssikavereistamme viimekertaisella Paulo Bastoksen kurssilla. Ja Kaisan kuvat jutussa on otettu viimekesäiseltä perhelomaltamme Portugaliin, jossa Kaisa oli mukanamme osan aikaa. Ja ne kuvat olivat myös hyvin onnistuneita! Ja hei, en suinkaan pistä pahakseni, että jos jossain jutussa Hippoksessa myös itse esiinnyn, niin mielelläni juurikin samassa jutussa Pedro Torreksen kanssa… 😉 Why not? 😉
Ja tämän meidän kuvan otsikointia lehden sisällysluettelon vieressä en myöskään tietenkään pistä pahakseni… Siihenhän tässä kovalla vaivalla pyritään 🙂 (Ja huh! Onneksi ne eivät kirjoittaneet siihen että ”kuvan henkilö ei liity aiheeseen”! 😉
Working Equitation vaatii ”hyvää ratsastustaitoa” 😉
Välillä mikään ei toimi ja sitten taas loksahtaa. Ja tänään olen taas vaan yhtä hymyä!!!
Tänään meillä oli ihan paras valmennus, ehkä koko mun ja Zambujon yhteisen historian aikana. Hevonen tuntui heti alkutunnista ihan rennolta ja kuuliaiselta. Oli tasainen ja kevyt ohjalle, tasapainoisempi kuin yleensä, toimi ja antoi ratsastaa. Kaikki oli vaan jotenkin tänään tosi helppoa tai ainakin helpompaa kuin yleensä. Oli sellainen hyvä ”flow” joka jatkui koko tunnin. Ja vaikka ”flow” silloin tällöin meille on ollutkin tuttu ilmiö, niin harvoin tai tuskin koskaan se osuu valmennustunnin kanssa yksiin. Jolloin siitä voisi saada vielä enemmän irti.
Eikä hevonen kuumunut, hermostunut tai hänkslännyt suulla, mitä se tekee aina silloin jos se hermostuu… Ja hermostuu todella helposti. Ja viime päivinä se on ollut vielä aivan erityisen hermostunut, jännittynyt ja sen vuoksi aika haasteellinen. Pienikin vääränlainen puristus tai ohjasote on saanut sen ihan tuohtuneeksi. JA tarkoitan todella pieni… eli se on ollut sellainen yliherkkä kaikille avuille. Ja tähän luulen syyksi sen, että se oli juossut, eikä vaan juossut vaan mennyt ihan täysillä (tallityöntekijä sanoi ettei oo ehkä koskaan nähnyt hevosen menevän sellaista vauhtia … tosi kiva…) tallin ympärillä olevilla laitumilla, karattuaan tarhasta. Siitähän puhuinkin. Hyvin vähäisillä ja pienillä ruhjeilla ja puuttuvalla palalla kaviota ollaan onneksi ilmeisesti selvitty. Mutta niin ihmeen hermostuneelta se vaikutti, että meinasin jo eilen valmennustunnit peruuttaa ja ehkä ihan hetkisen jo mietin… että pitäisköhän lyödä hanskat tiskiin… Että siis epätoivo ehkä ihan vähän pääsi valloilleen, että joskohan tästä meidän yhteistyöstä mitään tulee…
Mutta eilen päädyin pyytämään Marin sinne selkään. Ja olihan se tosiaan hermostunut myös Marin kanssa, mutta Mari sai sen kuitenkin jumppailtua kunnolla pyöreäksi ja rennoksi… Siis rennon näköisesti, selästään joustavamman näköiseksi ja kevyesti liikkuvaksi… Ihan varma en sen mielenliikkeistä ollut ihan ratsastuksen loppuun asti… Sillä on sellainen katse, että näin sen kiehuvan, vaikka se toimikin hyvin. Ja jokatapauksessa Marin mielestä tuntuma selästä oli taas parempaan päin edelliseen kertaan verrattuna. No kuitenkin… Ilmeisesti kaikki kannatti, koska tänään aamulla tallissa minua odotti taas oma ihanan rento hevonen ja selässä oli taas todella miellyttävää olla.
Tämän päivän tärkeimmät opit
1. Notkeutta selkään ja istunnalla vaikuttaminen. Ja tänään tehtiin temponvaihteluita passagetahtisesta ravista (ei tosiaan kuitenkaan passagesta) haettiin vaihteluin askeleeseen venyvyyttä ja kumimaisesti toimivaa selkää. Tehtiin myös piaff – ravi siirtymisiä, jotka ekaa kertaa tunnilla alkoivat toimia paremmin. (noissa meillä yleensä on ollut ongelmana se että Zamu jää pohkeen taakse, eikä halua liikkua eteenpäin, tai että piaff ravista otettuna tulee liian hätäiseksi. Helpompi siis yleensä tehdä pysähdyksestä tai käynnistä siirtymä piaffiin ) Samoin laukkaa hidastettiin ja pidennettiin. Sain mielestäni hyviä oivalluksia siitä kuinka lähettää hevonen eteenpäin vain avaamalla sormet ja istunnalla pidättämisestä. Tämä tunti taisi olla suoraa jatkoa niille tunneille, jotka Mari piti mulle 2 viikkoa sitten Portugalissa omilla hevosillaan. Sielläkin etsittiin kumimaista joustoa selkään ja erilaisia ravin ja laukan pituuksia. Ja tosiaan sielläkin viimeinen tunti taisi olla paras tunti ikinä niillä hevosilla Marin kanssa. Tuli mielettömän hyviä fiiliksiä ja oivalluksia istunnan vaikutuksesta hevoseen. Ja ratsasti siellä kahdella tosi eri tasoisella hevosella, mutta molemmilla onnistuttiin löytämään noita efektejä. Ja nyt päästiin kerrankin tosi lyhyellä aikavälillä siirtämään siellä oivallettuja tuntemuksia Zambujoon.
2. Ulko-ohja. Ja toinen oivaltava kokemus tuli jo Portugalissa ulko-ohjan käytöstä. Mulla on sellainen fiilis, että olen nyt vihdoin sen kunnolla oivaltanut. Marilla on yksi heppa, Ricky, joka tossa tämän blogin otsikkokuvassakin on. Se ei siedä ollenkaan sisäohjasta ottamista (tarkoittaa siis että siihen ei hitustakaan voi jäädä kiinni… ja vaikka luulis että on riittävän kevyt niin siltikin yleensä on ottaa liikaa …). Eikä ainakaan oikeasta sisäohjasta. Ja sen kanssa on ollut myös ihan huikean haastavaa nuorena. Monella tavalla tasapainonsa kanssa todella samanlainen hevonen kuin omani. Eikä moni ratsastaja sille kuulemma sovi ollenkaan. Vaan sillä saattaa pahasti keittää, niin ettei kenelläkään ole enään kivaa 🙂 Kuulostaakos tutulta? Heh! Ja vaikka meillä on itseasiassa mennyt Rickyn kanssa ihan hyvin aikaisemminkin, niin jouduin tällä matkalla ratsastamaan sitä aika haasteellisissa olosuhteissa. kaatosateessa ja myrskytuulessa, ja pimeällä illlalla, johon se ei ole tottunut ja se oli vähän jäykkä, jäykempi kuin normaalisti eli mun olis pitänyt saada taivutettua sitä paremin oikealle… ilman sisäohasta vetämistä, ottamista… joten jouduin oikeasti haasteen eteen. Jouduin oikeasti ratkomaan kuinka hevonen on saatava ulko-ohjalle. Ja jouduin tilanteeseen, jossa mun oli oikeasti oivallettava, jos halusin ylipäätään ratsastaa sillä. Ja sillä ratsastuksella siellä Portugalissa mulla lamppu syttyi isosti, kuinka sen ulko-ohjan kanssa todella toimittiin. Ja lopuksi tehtiin laukkapiruetteja oikeaan yksi, kaksi, kolme… putkeen ihan rennolla hevosella… Ja tämä oli ihan oikeasti oikea oppimisen riemuvoitto. Ei se ollut edes vaikeaa kun se oivallus oli tullut. JA kesälläkin tehtiin, mutta silloin vain luulin että olin oivaltanut…Silloin ilmeisesti tein vaan fiiliksellä ja kun kaikki vahingossa osu kohdilleen niin onnistuin, mutta nyt oli se tunne, että tiesin tasan mitä tein. Hassua ja mutta toki ihanaa. Mutta mikä tässä pitkässä alustuksessa on pointtina? No se, että nyt olen saanut siirrettyä myös sitä oivallusta, tuntumaa ja kuinka sitä ulko-ohjaa käytetään lähellä kaulaa, myös Zamun selkään. Ja tänään tunnilla se ainakin taas toimi ihan loistavasti. Laukanlyhennyksessä ja ympyränpienennöksissä, sekä takaosakäännöksissä ainakin sain näistä hyvän fiiliksen. Toimii! Ja toivottavasti en kohta taas tätä tuntumaa kadota! 🙂
3. Tahti Ja tahti on ollut meidän iso ongelma. Allahan on aika kuuma, aina energinen ja etupainoinen hevonen, joten aina on ainakin riittävästi vauhtia. Eikä ikinä ole tarvis pyytää eteenpäin… paitsi jos sillä keittää. Silloin ongelma kääntyy toisinpäin… mutta se on eri tarina sitten. Tänään ei keittänyt alkuunkaan. Vaan tahti löytyi heti alkutunnista eikä isompia ongelmia ollut vaikka askelta pidennettiin kaikissa askellajeissa. Mari kuitenkin ohajuksellaan auttoi tahdin säilyttämisessä koko tunnin ajan. Yksin ratsastaessa kukaan ei ohjelmoi… Kumpa nyt vaan saisin tämän päivän tahdin selkärankaan. Meille molemmille 🙂
JA varusteista vielä muutama sana
WE-kuolaimet tuntuvat olevan sen mielestä ihan parhaat. Ei siis ole kyse siitä onko siellä suussa se kaikkein pehmein kuolain, jos käsi vaan on kiltti. Mutta jostain syystä moni pehmeä kuolain on sen mielestä ikävä ja se aukoo suuta. Tavallisten kankien ongelma on ilmeisesti se, että suussa on liikaa tavaraa ja kanki sijoittuu suussa alemmas, kohtaan missä kitalaki on matalampi. Ei oikein koskaan ole ollut täysin tyytyväinen niillä. Sensijaan toi WE -kuolain on sen mielestä selvästi miellyttävin… On niillä yleensä aina hiljaa ja tyytyväisen oloinen. Kuitenkin kuolainasioista myöhemmin lisää. Toin Portugalista tuliaisena taas vaikka kuinka monet.
Ja satulaan olen nyt laittanut sellaisen uudenlaisen lampaankarvabädin. Eli saan hiukan korotettua sitä edestä. Ja tänään mulla oli sellainen fiilis, että luonnollinen hyvä asento löytyi jotenkin helpommin. Ja ekaa kertaa siis tänään kokeilin bädiä. Noista istunnan ongelmista omassa satulassani olen raportoinut myös aikaisemmin täällä blogissa. Ja sitten mielenkiintoisen ilmiönä ollaan Marin kanssa huomattu, että muiden hevosten selässä ja muissa satuloissa (esim Marin hevosilla Portugalissa) ongelmaa ei ole läheskään samalla tavalla ollut. Ja tällä bädillä saan siis satulan tasapainoa hiukan paremmaksi, joten itselläni on sen päällä hiukan helpompaa. Ja niin tietysti tällainen ”bädi” on vaan väliaikainen ratkaisu. Kaippa tässä täytyis alkaa satulan etsintäurakkaan.
ISO KIITOS JÄLLEEN MARILLE! HUIPPUOPE!!!
(Joka tällä kertaa siis tuli poikkeuksellisesti meidän tallille. Muuten ei olisi tällä kertaa varmaan mulla ollut mahdollisuuksia valmennukseen päästäkään.)
Mutta hui… kello on paljon ja unohduin tähän koneelle, vaikka mun pitäis olla pakkaamassa kirppiskamoja autoon. Huomenna aamuaikasella olen menossa myymään vanhoja roinia siskoni ja äitini kanssa kirppikselle. Äkkiä nukkumaan siis!
Huomenta! Ihana aamu. Lauantai. Olen saanut nukkua pitkään. En edes muista koska viimeksi… Ajatuskin tuntuu taas kulkevan päänupissa ja flunssa on myös vihdoin helpottamaan päin.
Mies lähti tallille. Työskentelee Zambujon kanssa tänään maasta. Hepalla on ollut kuluvalla viikolla kevyempää ohjelmaa monestakin syystä. Ensinnäkin tietty siksi, koska syksy ja varsinkin viimeiset viikot ovat olleet suht rankkoja eli on ollut kurssia ja kuljetusta toisensa perään. On ansainnut vähän kevyempää. Toisekseen siksi, että olen ollut flunssassa, mutta myös siksi, että minä olen harrastanut viimeiset kuukaudet sen kanssa niin tiiviisti, että hevosen oikea omistaja elikin mieheni, ei ole juurikaan päässyt tekemään sen kanssa mitään. Joten alkavalla talvikaudella viikko-ohjelmaa (kotona ja tallilla) olisi tarkoitus korjata myös hiukan tasapuolisemmaksi meidän kahden välillä. Ja kolmas syy on kengityksessä. Heppa sai kuluneella viikolla jalkaansa ekat hokkikenkänsä ikinä (tosin hokit on sellaiset minit, pienemmät kuin normaalit) ja haluan ottaa varovasti, ettei lihakset kipeydy, koska mielestäni se ei ole ihan edes oppinut vielä kulkemaan kunnolla kengät jalassa (viime kengityskerralla ekat kengät taakse) ja nyt jo tulee lisäksi hokit mukaan kuvioon.
Talvea kohti kevennellessä
Ja talvikausi on selkeästi jo alkanut. Ainakin henkisesti. Tai koskien kurssittelua, valmennuksia ym. En kaipaa kovasti mitään kursseja tai muita menoja hevosen kanssa. Tosin yksi Marin kurssi olisi vielä tod. näk. marraskuun lopussa, jos kelit pysyy hyvinä kuljetusta ajatellen ja istuntatunteja jatkan todennäköisesti myös talven aikana, koska Aira Toivolan opetusta saadaan omalle tallille. Mutta muuten onkin jo kiva pysähtyä, alkaa työstää perusasioita ihan rauhassa kotioloissa. Ja lisäksi on aikaa ihan rauhassa sisäistää, oivaltaa ja kokeilla paljon muutakin, uusia, uudehkoja ja upouusia ideoita, tehtäviä ja temppuja ja sekä joitain vanhoja remonttia vaativia juttuja… Tää on mielestäni se hetki vuodessa, jolloin aloitetaan kaikki vähän niin kuin alusta. Ja suunnitelmat tulevalle vuodelle ja talviharjoittelujaksolle olisikin hyvä olla selkeänä, ettei talvi mene ihan uinuessa tai pakkasta pidellessä. Meillä on onneksi hyvä kohtuullisen lämmin, eristetty maneesi, joten harjoitteluun ei pitäisi kelien puolesta tulla taukoa. Kuitenkin olis tarkoitus nyt ottaa vähän ”väljemmin”, keräillä lihaskuntoa, muttei ehkä kuitenkaan ihan viimeisintä ”treenikuntoa”, jumppailla, harrastaa kaikennäköistä vaihtoehtoliikuntaa ja kokeilla uusia juttuja. Mutta vaikka kuulostais, että petailen tällä vain niitä ”koottuja selityksiä” omalle syysväsymykselleni, niin ei… Ei ollenkaan! Motivaatio on nyt enemmän kuin kohdillaan. On kerätty kursseilta paljon eväitä ja asioita, joiden parissa työskennellä ja odotan innolla mihin ne meidät johtavat. Eli höllentäminen ei tarkoita pysähtymistä tai talvilevolle vaipumista. On vaan kiva kun ei ole liikaa päivämääriä, enkä suoraan sanoen ole innokas kuljettelemaan hevosta sormet kohmeessa, räntäsateissa, vaan ennemminkin ikään kuin ”kääriä villasukat nilkkoihin ja nautiskella kotioloissa elämästä”.
Eli niitä talven aikana harjoiteltavia asioita
– Paulon kurssilla sain muutamia hyviä oivalluksia, joilla luulen olevan suuri vaikutus hevosen notkeuteen ja samalla sen ristiselän toimintaan. Taivutukset eivät olleet niinkään uusia, mutta miten ohjia käytettiin taivutuksen aikana, helpotti saamaan pyynnöt vielä paremmin ja syvemmälle läpi, joten uskon, että saan monta jumia väistettyä näillä keinoilla. Olen jo kokeillut jumppia kotona ja hevonen tuntui todella, todella hyvältä. Ja varsinaiset vaikutuksethan aina näkyvät vasta pitkällä aika välillä. Esim neljän kuukauden aikajanalla voisi odottaa jotain edistystä? Voisin ladata myöhemmin kamerasta ne videot joissa Paulo ratsastaa. Niissä taisi olla ohjeetkin tallennettuna, koska kertoi koko ajan mitä teki selässä.
– Marin kurssilta saadut harjoitukset. Marin kurssilla päästiin työstämään laukkaväistöjä ja laukkasulkuja. Ja niistä keräsin myös muistiinpanoja Paulon teorialuennolla, joten näitä hiotaan talven aikana ja kuvittelen saavani laukkaa jumpatuksi hyvin niiden avulla myös. Marilta saimme myös muutaman muun hyvän harjoituksen laukan parantamiseen. Lisäksi piaff-ravi siirtymiset, ravin eri skaaloja, hidastuksia melkein passagetahtiseksi ja vähän lisäyksiä ym.
Marin kurssilla 20.11.2012. Kaisa, Rome, Mari (keskellä) Zamu ja minä
– Ja mulla on myöskin muistissa, kursseilta poimittuna lukuisia harjoituksialaukanvaihtojen varalle, joita en ole rauhassa kerennyt kotona kokeilemaan. On ollut tekemistä peruslaukan kanssa ja kurssien välillä ei viitsi helposti kuumuvaa hevosta väärään aikaan hermostuttaa. Se on myös sen verran fiksu, että kun vaihtoja testaa, menee helposti niin herkäksi, että niitä tulee vähän joka paikkaan. Ja olen odottanut vain rauhallista aikaa kokeilla ja sisäistää, joten ehkä se aika alkaa nyt? Eli kattellaan saadaanko talven aikana näihin jotain kypsymistä…
– WE -treenaus on kiva uusi lisä… Jo epäsäännöllisesti ollut aikaisemminkin kotikutoisesti kokeilussa. Mutta nyt on perusohjeet/ajatukset päivitetty kurssilla ja tuoreessa muistissa. Working Equitation -esteet otetaankin viikko-ohjelmaan nyt kerta viikossa säännöllisesti. Lisäksi myös näillä harjoituksilla uskon olevan hyvinkin paljon merkitystä hevosen kuuliaisuudelle, herryydelle ja notkeudelle. Ja monessa kohtaa nämä tehtävät auttavat moneen kouluratsastuksessa vaikeampaa asiaan kuin vahingossa. Tunsin viikonloppuna, ettei minun edes tarvinnut ajatella laukan kokoamista, kun tehtiin slaalomia tai häkkiä WE-estetreeneissä, vaan esim. laukkapiruetin askeleita tuli ihan ”ilmaiseksi” kuin vahingossa kevyellä ja hyväntuulisella tyylillä. Joten en usko että treeneistä olisi mitään haittaa, päin vastoin hyvä apu ja lisä. Ja mielenvirkistystä molemmille, sekä mulle, että hevoselle.
– Estemateriaalia on sitten alettava myös edelliseen liittyen kehittelemään kotitreenausta varten. Ja ehkä tälle kehittelylle vihdoin löytyisi aikaa nyt, kun kaikkia viikonloppuja ei juoksennella eri kursseilla. Estepainoisella tallilla tolppia ja puomeja ym. kyllä riittää. Ja garrochan laitoin jo tilaukseen. Ja katsotaan, mitä materiaalia tuolta meidän pihalla olevalta rakennustyömaalta jää yli esimerkiksi kunnollisen sillan rakentamiseen…
WE-kurssilla 28.10.2012. Silta ekaks jännitti.
– Maastoilua haluan myös lisätä ohjelmistoomme. Tämän vuoksi päädyin kengätkin laittamaan hevoselle. Tallimme ympäristössä on paljon teräväkivistä tietä ja suurin osa vain aurattuja autoteitä. Ei siis ihan parhaita hevosella kulkemiseen. Talvella ne ovat todella liukkaita, joten maastoilu olisi lähes mahdotonta ilman kenkiä tai itse en uskaltaisi. No ehkä jollain buutseilla, mutta.. noh, se on sitten eri stoori. Päädyin kengitykseen turvallisuus syistä. Ja tähän mennessä yhteisen historiamme aikana, olen ollut aina raskaana tai sitten sen jälkeisessä toipumisvaiheessa (ja ensimmäisen puoli vuotta synnytyksestä mulla on ollut vauva aina mukana tallilla) ja Zambujo on äärimmäisen nopea liikkeissään, joten en ole ottanut sen kanssa myöskään mitään riskejä. Enkä varsinkaan silloin kun asiassa on sivullisia eli joku ”vatsan asukki” mukana. Eli maastoilu on ollut hyvinkin vähissä. Ja nyt syksyn aikana ollaan päästy vähän enemmän tekemään loppu- ja alkukäyntejä maastossa ja haluan jatkaa tätä toimintaa koko talven läpi.
– Maastatyöskentelyä (lyhyin ohjin maasta) enemmän taas pitkästä aikaa… Nyt olen ratsastanut 5 kertaa viikossa, yksi päivä on kävelty ja yksi on tehty maastakäsin. Talven aikana maastatyöskentely varmaan vie viikosta taas 2-3 päivää ja ratsastusta maneesissa tai maastossa loput, siten että hevonen liikkuu kuitenkin lähes joka päivä. Eli ei varsinaisia vapaapäiviä ollenkaan, mutta fyysisesti viikko-ohjelma kuitenkin kevenee tätä kautta vähän.
– Varustekokeiluja. En ole tyytyväinen tämän hetkisiin kuolain valintoihimme. Aion kokeilla vähän joitain meidän vanhoja, mutta myös miettiä uusia kuolaimia. Haluan saada suun edelleen rauhallisemmaksi ja kontaktin paremmaksi. Zambujolla suu aktivoituu aina stressin yhteydessä, mutta on myös niin herkkä, että vaikka sitä ei varsinaisesti vetäisikään suusta, niin hyvin pienikin liike kuolaimessa saa sen heti avaamaan suutaan. Toinen syy taitaa olla jännitys ristiselän alueella, mutta yleensähän nämä liittyvät myös yhteen. Se on ollut aina sellainen, aika haasteellinen ja herkkä suustaan. Muistan sen jo niiltä ajoilta, kun sitä totutettiin kuolaimiin maasta käsin Cahrlotten (Charlotte Wittbom) toimesta Portugalissa. Ero muihin oli näkyvä. Ja Charlotte teki mielestäni kaiken pohjatyön todella pikkutarkasti ja hyvin. Nykyisin huomattavasti parempi eikä varsinainen ongelma ainakaan normaalisti kotioloissa Ja onhan myös hammashuoltoon tullut huomattava parannus, matkan varrella joka helpotti yhteistyötämme. Ja ollaanhan myös kaikin tavoin totuttu toisiimme ja minä oppinut työskentelemään yhä herkemmillä käsillä ym. Mutta ongelma aktivoituu aina kun uusi ratsastaja tulee selkään. Eli aion kokeilla jälleen joitain uusia kuolaimia.
– Lisäksi meillä on upouusi portugalilainen perinnesatula tallissa käyttämättömänä. Se tuli postipaketissa jo toissa talvena Portugalista. Silloin en siihen jättivatsani kanssa mahtunut ja viime talvena ei vaan tullut testailtua. Se vaatisi vähän sisäänratsastusta, jotta muotoutuisi. Myöhemmin Rodrigo toi siihen mukanaan vielä sopivan satulavyönkin… ja muut osatkin on jo haalittu kasaan, joten kai se vaan pitäisi ottaa reippaasti käyttöön. Sen pitäisi olla samaa mallia kuin Portugalin koulun satulat ja ainakin samasta pajasta tullut. Tämä satulakin on niitä sarjassamme ”mieheni vuosittaisella Golegan reissulla tekemiään heräteostoksia”, joihin itseasiassa myös Zambujo itsekin kuuluu. 🙂
Ja kun tätä listaa alkaa miettiä, niin… ”uppista” … ei se talvi tai seuraavat neljä kuukautta oikeastaan kuulostakaan kovin pitkältä!! 🙂
Ajattelin laittaa muutaman sanan nyt heti ylös vaikka onkin jo myöhä ja huomenna taas aikainen aamuherätys…
Eli ensivaikutelmia tämän päivä Paulo Bastoksen Working Equitation kurssista. Tänään oli ekaksi vuorossa tavallista koulutyöskentelyä yksityistunnilla Bastoksen silmien alla. Ja huomenna jatketaan estetreenien merkeissä. Vuorossa siis Working Equitation esteitä, joista suurinosa käytännössä (siis olen nähnyt mutta en tehnyt) uusia meille, joten paljon uutta asiaa ihan varmasti luvassa. Tästäkin syystä oli pakko laittaa ekan päivän tunnelmat nyt äkkiä lyhyesti muistiin, ennen kuin huomisen tohinoissa kokonaan unohdan.
Erinomainen vaikutelma! Eli jo aikaisemminkin saatu hyvä ensivaikutelma Paulo Bastoksen opetuksesta sai kyllä vain ja ainoastaan vahvistusta, kun pääsimme vihdoin ihan ekaa kertaa itsekin ratsain mukaan kurssille! Hyvä ja oivaltava opetustunti meillä tänään takana. Ja illalla hyvä teorialuento tähän vielä jatkoksi. Eli huippuhyvä fiilis kokonaisuudessaan tämän päivän jäljiltä!
Ja Paulon kommentit hevosesta olivat vain oikeastaan positiivisia. Samat heikkoudet tai puolisuudet kyllä tulivat myös esille, jotka meillä muutenkin on ollut tiedossa. Eikä oikeastaan mitään yllättävää siinä mielessä. Paulo ratsasti myös itse sekä näytti ja selitti selkeästi, mitä meiltä haki tai halusi. Ja mitä hevoselta pyysi. Ratsastuksen logiikassa ei oikeastaan ollut juuri mitään ristiriitaista aikaisemmin oppimaani eikä tehty mitään teknisesti kovin vaikeeta. Kunhan taivuteltiin, jumpattiin ja haettiin rentoutta. Pyydettiin vaan taivutuksissa vähän enemmän ja vähän pidemmälle alas myös. Eli vaikka logiikka olikin siis aivan samaa tuttua (portugalilaista laatua), niin tyyli, käsien asento, ja se miten pitkälle hevosen annettiin taipua ja painua poikkesi hiukan totutusta. Painoa takajaloille kevyellä kontaktilla painoavuilla ym…. Meille varsinaisesti ihan uutta oli vaan se kuinka pitkälle taivutuksissa pyydettiin ja kuinka käsillä mentiin niihin mukaan. Ja viesti olikin lähinnä se, että ratsastan sillä vähän niin kuin ”liian sievästi”, etten kunnolla puutu ongelmiin tai oikeammin korjaan niitä liian varovaisesti tai pyydän liian vähän, jolloin hevonen jää ikään kuin puolitiehen kontaktissa ja selän käytössä myös.
Paulon ajatus ulko ja sisäohjan eriaikaisuudesta, ei myöskään ole ihan vieras ajatus, mutta painottui vaan vieläkin selkeäämmin. Sisäavuilla taivutus (kunnon taivutus tuomalla sisäkättä sisään päin, sisäpohje ja paino ulkona) kunnolla ulko-ohjalle ja sitten ”taputa”, toistuikin vähän väliä. Tämän ns. testi siitä onko hevonen kunnolla avuilla ja balanssissa (vai kannatteleeko ratsastaja hevosen balanssia) on kyllä tuttu myös Rodrigon ja Marin sekä muiden portugalilaisten opetuksesta, mutta Paulolla tämä oli toistui korostuneen usein ja voimakkaammin. Meillä ei suurempia ongelmia oikeastaan tässä ollut, kunhan vaan korostettiin asiaa vielä lisää. Ongelmani tällä ekalla tunnilla Paulon kanssa olivatkin lähinnä siinä, etten heti ymmärtänyt, että kuinka paljon on sallittua pyytää… Ja kuinka paljon sisään päin tai ulospäin käsiä viedä… JA välillä tietty tuttuun tyyliini välillä sekoilin myös siinä, että mikä on sisä-ulko-vasen-oikea… Mutta sehän on mulle normaalia. Hitaat piuhat kun mulla tunnetustikin on 🙂
Mutta sain mielestän kuitenkin erinomaisia ajatuksia siitä, kuinka ne meidän heikot kohdat (ristiselän rentous, heikompi kylki, niskan rentous ja kontaktin tasaisuus) saadaan jumpattua paremmiksi. Ja hevosta myös sitä myöten kokonaisuudessaan rennommaksi ja pikkuhiljaa vahvemmaksi. Luulen saaneeni jo yhdeltä tunnilta talvenvaroiksi hyviä ohjeita ja eväitä kotitreeneihimme. Hyvä näin!!! Eli voin olla tyytyväinen tämän päivän tunnin antiin myös tässä mielessä! 🙂
Ja olihan myös kiva kuulla positiivisia kommentteja hevosesta ja nähdä, että hevonen ja näytti rennolta sekä hyvältä sille ihan upouuden ratsastajan alla. Zambujolle tämä ei ole ihan normi tilanne, vaan se yleensä kyllä helposti stressaa tai yleensä aina stressaa, kun joku uusi ihminen nousee selkään.
Paulon kommentti hevosesta kuului jotakuinkin näin: ”Sinulla on kiva hevonen, jonka kanssa on kiva työskennellä. Se vastaa hyvin apuihin ja on kivan herkkä. Sen täytyy vielä vaan vahvistua. Ja saat siitä varmasti vielä puolet lisää hevosta esiin, kun saadaan työskenneltyä sille lisää voimaa.”
Voin kai vain hymyillä 🙂 🙂 🙂
Ps. Paulon ohjeistamassa ja näyttämässä ulko-ohjan kontaktista (eli tavassa sulkea sormet kevyesti ja kuinka seurata hevosen kaulaa edemmäs) oli todella paljon samaa kuin Pietr Mazurekin ohjeissa joita saimme joitain viikkoja sitten valjakkoleirillämme. Hauskaa huomata… Eli tätä nyt sitten vaan omaksumaan…
Mulla on usein perjantaisin vähän vapaata. Kiitos mun isän, joka haluaa viettää aikaa lastenlastensa kanssa. Ja antaa tyttärelleen hiukan mahdollisuuksia omaan aikaan. Ihana isä mulla!!!
Tänään vapaa-aika kului taas sairaalalla rutiinikäynnillä tytön kanssa. Mutta viime viikolla oli vähän luksuksempaa. Päädyin käyttämään vapaa-aikani yllätys yllätys jälleen hevosteluun. Tuolloin päätin nauttia kuitenkin hevosaiheesta siististi sisä- tiloissa. Osallistuin HIHS:n yhteydessä järjestetylle ilmaiselle luennolle, joka pidettiin SLU:n talossa, Pasilassa. Joku selkeä kaipaus mulla on ilmeisesti jäänyt yliopistoajoiltani luennoilla istumiseen, koska olen niillä aina selvästi niin innostunut ja hyvinkin tyytyväinen olooni ikään kuin ”koulun penkissä”, oppijan roolissa. Joku muu puutuisi täysin tai nukahtaisi moiseen 4 tuntia kestävään istuskeluun. Tai onkohan mulle kotiäitinä vaan niin harvinaista herkkua, että saan kuunnella jotain ihan ”aikuisten oikeasti esitettyä asiaa” ilman, että tarvitsee nostaa peppua penkistä.
Päivän luennon aihe ja sisältö löytyy tästä linkistä. Ilmoittauduin sille ihan ”extempore”, kun en edes HIHS:n päässyt tai päätin eri syistä oikeastaan olla menemästä. No jotain ajankohtaan ja tapahtumaan liittyvää toimintaa sitten kuitenkin. Oikeastaan tässä oli houkutinsanana juurikin se, että luento oli ilmainen. Mulla on mennyt viimeisten kuukausien aikana aika paljon rahaa kaikkeen ylimääräiseen hevosteluun, matkoihin (3 kpl), kursseihin (4kpl), tunteihin ym. joten ajattelin, että tänä vuonna HIHS on juurikin se jossa voin ja päätin säästää… Ja lisäksi tähän ilmaiseen luentoon sisältyi varsin kiva lisäbonus ilmaisen kahvitarjoilun ja aamupalan merkeissä. Kiitos SRL, Hippos, Hippolis ja Hevosenomistamisen kehittämishanke ja Ratsujalostusliitto!!!
Ja olenhan aina valmis kuuntelemaan asiaa kuin asiaa, niinkin rakkaaseen aiheeseen liittyen kuin ratsastus tai hevoset… hullu kun olen. Korviani myöten. 🙂 Ja lisäksi luento myös ylitti odotukseni. Eli vaikka aihe ei sinänsä otsikkona luvannut mitään kovin uutta ja hätkähdyttävää, niin olin yllättynyt sen monipuolisuudesta ja mielenkiintoisuudesta.!! Paljon oli löpinää hienoista hevosista ja vähän myös huonommistakin. Ja paljon myös ihan tuttua, kertausta ja tavallaan turhaakin, mutta onneksi myös erittäin paljon todella mielenkiintoista omakohtaista kerrontaa ja kokemuksi nuorten hevosten löytämisestä, hyvien ominaisuuksien tunnistamisesta, nuorten hevosten urapolusta ja erilaisista projekteista joita liittojen taholla olllaan kehittelemässä.
Kiinnostavimpia mainitakseni mm. Aleksandra Malmströmin kuvaus itsestään ratsastajana ja tiestään ratsastajana kansainväliselle tasolle. Eli tahdosta, tahdonvoimasta, vaikeuksista, työstä ja sinnikkyydestä. Sekä siitä mitä hän tekee nyt ja kuinka toimii ja pyrkii hommaamaan rahoitusta uralleen. Hän esitteli omassa puheenvuorossaan myös Top Dressage Finlandin -ryhmän toimintaa, hyötyjä ja ongelmakohtia. Ja myös todella järkevän kuuloisen idean väärinpäinkäännetystä pyramidista (idea varastettu jalkapalloliitolta), jossa lajiliitto keskittyisi enemmänkin seura-ja alueatason toimintaan, eikä ainoastaan vaan tukemaan sitä ihan kapeinta huippua eli muutamaa kärki nimeä. Pakko sanoa, että on mielenkiintoinen ja laajakatseinen nuori nainen!
Toinen erittäin kiinnostavaksi osoittautunut puheenvuoro oli yllättäin Nina Dunderin kertomus hevosestaan Floresco Sil. Siitä kuinka hän oli vain uskonut nuoreen hevoseensa ja omaan vaistoonsa, miettiessään, että ”voiskohan ton nuoren lähettää jopa Verdeniin, nuorten hevosten MM:iin”. Ja niinhän siinä sitten kävi, että hevonen pärjäsi siellä ja sijoittui kuudenneksi. Ja sitä ennen hevonen ei ollut juurikaan käynyt poissa kotoa, saati kuljetettu, eikä edellisen vuoden Laatuarvosteluissakaan ollut sijoittunut edes ihan kirkkaimpaan kärkeen. Lisäksi luennossaan hän kertoi siitä, mihin hän oli kiinnittänyt huomiota siinä, kun oli nähnyt varsan ensimmäistä kertaa kolmen viikon ikäisenä. Ja ensivaikutelma ei ollutkaan pettänyt, vaikka välissä oli jos jonkin moisia vaiheita, jolloin tämä kyseinen varsaostos ei olutkaan vaikuttanut niin täydellisen hyvältä.
Näiden luennoitsijoiden lisäksi oli myös muita kiinnostavia puheenvuoroja. Ruotsalaiset osallistuivat myös seminaariin esittelemällä omaa Troikka -projektiaan, jossa pyrittiin yhdistämään kasvattajia ja hyvä ratsastajia tavalla josta molemmat osapuolet hyötyisivät. Eli idea, jonka avulla hyvät hevoset ja hyvät ratsastajat saataisiin paremmin kohtaamaan toisensa. Suomessahan on kehitelty kimppahevosomistajuuteen perustuvaa mallia, joka tähtää samaan asiaan eli parantaa hyvien hevosten ja hyvien ratsastajien kohtaamismahdollisuuksia ja siten saattaa yhä tehokkaammin lahjakkaita varsoja kilpailu-uran alkuun jne… Projekti on vasta kehittelillä ja suunnitteilla Hippoliksen toimesta. Tästä siis varmaan lisää tietoa tulevaisuudessa.
Mielenkiintoista kuunneltavaa oli myös keskustelu ja esitetyt ajatukset siitä, miksi vain jotkut yksittäiset varsat pääsevät Suomessa esille, menestyvät kilpaurallaan tai myydään ulkomaille? Ja miten juuri nämä varsat ovat mahdollisesti erottuneet joukosta varsoina tai nuorina hevosina? Vai ovatko lainkaan erottuneet? Sekä mitä yhteistä näillä menestyksekkäämmillä tarinoilla on ollut keskenään? Kertojina siis juurikin näiden hevosten (osan hevosista) kasvattajat tai omistajatahot. Lisäksi oli paljon yleistä asiaa nuorten hevosen sisäänratsastuksesta, koulutuksesta sekä urapolusta kokonaisuutena. Ja vertailuja Euroopan käytäntöihin. Ja lisäksi myös ajatus, joka nousi luennolla esille, jäi jotenkin eritysen painokkaasti mieleeni: ”Että pitäisi yleisesti ottaen kouluttaa paljon enemmän niitä ihan tavallisia hevosia selvästi pidemmälle tai tähdätä koulutuksessa alunalkaen paljon korkeammalle kuin helppo A tasolle.”Koska eihän piaffiin tai laukanvaihtoihin esimerkiksi vaadita hevoselta mitään megalomaanista liikettä. Mutta häh!? Eihän tämän pitäisi olla mikään uusi ajatus??? Mutta niin totta ja näin ihan oikeasti usein on… niinhän usein toimitaan… että ajatellaan, että korkeampi oppi on tarkoitettu vain ihan huippuhevosille. Ja siinä jo tulee monelle jokin näkymätön seinä vastaan. Jopa sillä tasolla, että ihmetellään, jos joku päättää kouluttaa tavallisen hevosensa siitä pidemmälle. Esim. Aleksandrallekin oli joskus suoraan naurettu, kun hän oli suunnitellut kouluttavansa hevosensa itse pidemmälle ja tähtäimenä GP tasoa pidettiin lähes aivan saavuttamattomana… Mutta miksi näin? Ja miten ratsastajat yleensä sitten voisivat oppia itse pidemmälle, ellei ole niitä hevosia, jotka osaavat…ja niin edelleen… tai toisin päin… Kuka sitten kouluttaisi niitä hienoja hevosia (tai niitä lupaavilta näyttäviä varsoja) pidemmälle, jos ei kukaan osaa?
No ehkä se on vaan sitä, ettei uskalleta luottaa itseensä tai sitten ei ole niitä opettajia jotka voisivat tai haluaisivat auttaa koulutuksessa tästä pidemmälle. Ja sillä turvallisella Helppo A tavoitetasollahan ei pääse vahingossa erottumaan joukosta. Ja koska sille tasolle on myös melko helppo ylettää, niin ei tarvitse pelätä epäonnistuvansa. Ja onhan siinä myös melko helppo nakottaa menemään vuodesta toiseen… Mutta mitä jos sittenkin tähtäisi vähän pidemmälle?
No mutta nyt lähden itse tallille valmistautumaan huomista kurssia varten. Kurssia jossa on tarkoitus harjoitella jotain ihan muuta kuin kouluratsastusta. Tai siis toki myös kouluratsastusta, mutta myös vähän vaihtelua meidän helppo A tasoiseen könötykseen 🙂
Tomorrow: Working Equitation course with Paulo Bastos!!! JEE!!!!! 🙂
Eli viime viikonlopun kurssi ja Marin jumpat teki meille näköjään taas ihmeitä. Ja vaikka olin huolissani siitä, että heppa oli niin jännittynyt ja siltä vaadittiin viikonloppuna aika paljon, niin se on näköjään tehnyt taas vaan hyvää. Se on taas virtaa täynnä, mutta liikkuu vetreästi ja rennosti. Ei tietoakaan enään taas mistään heikommasta takajalasta, jäykkyydestä tai jännityksestä. Ja kurssin jälkeenhän muutenkin tulee aina sellainen tietty skarppaus- vaihe, kun kaikki ohjeistukset ja harjoitukset on tuoreessa mielessä.
Alkuviikko ollaan otettu aika rennosti ja rauhallisesti. Käytiin maanantaina hoitelemassa lasten kanssa yhdessä Zamua. Se on niin ihana varovainen ja rauhallinen lasten kanssa. Ei töni, eikä edes liikahda karsinassa, kun lapsi menee sitä harjailemaan. Nuuhkuttelee vaan varovaisesti. Luotan siihen kyllä tosi paljon vaikka tottakai on pakko olla koko ajan vieressä. Ihana koko perheen lemmikki.
Passion for riding 