Taitavia junioreita ja lapsia (matkakuvia Portugal syksy 2013, osa 2.)

Matkakuvateemalla jatketaan luvatusti.

Tänään ajattelin latailla tänne kuvia erittäin taitavista junioriratsastajista joita tuntuu Portugalissa riittävän. Olen ennenkin asiaa ihmetellyt… syntyykö ne oikeasti hevosen selkään? Vai mistä oikein on kysymys?

Haltioituneena tuijottelin puolenpäivää (katena päivänä peräkkäin) noita junnuja verryttelykentän reunalla kisapaikalla… Lajina Working Equitation…(jos et tiedä mistä on kysymys, niin klikkaa linkki auki tästä) nouseva laji, jossa portugalilaiset tuntuvat olevan lähes ylivoimaisia, vaikka lajia harrastetaankin kohta jo maailmanlaajuisesti. Eikä ihme! Hallitsevat kyllä tulevaisuudessakin, kun katsoo mikä sukupolvi siellä on taitajia kasvamassa, toinen toistaan lahjakkaampia.

Tässä alla kuvamateriaalia junioriluokan verryttelystä. Kaikki ratsastajat olivat silmämääräisesti arvioituna noin 10-15 ikävuoden väliltä. Mikä parasta, ratsastivat äärimmäisen siististi ja rauhallisesti, super kevyin ja herkin käsin… Hyvät ja osaavat hevoset  myös toki alla ja vaihtelivat laukkoja sarjoissa ja tekivät laukkapiruetteja tosta noin vaan… Kauniisti, rauhallisesti, hyvässä tasaisessa tahdissa… Siis ainoastaan upeaa katseltavaa! Silmät ymmyrkäisinä niitä taas ihmettelin vaikka olen noita ennenkin tuolla nähnyt. Joko näillä on todella hyviä opettajia? Tai idolit ja esikuvat todella korkealla ja imitoivat taitavasti? Tai sitten hevosen käsittelytaidot sekä helponnäköinen  ja seesteisen rauhallinen ratsastustyyli on, joko muotia tai sitten tosiaan ”verissä”…

Ja lisähuomautuksena: Tämän lajin taso näyttää olevan junnujen kohdalla jo todella korkealla niin, että luulen tai uskallan oikeastaan väittää, että aika monet muut tätä lajia aloittelevat maat taitavat joutua pyristelemään vielä vuosia yltääkseen edes aikuisten tasolla portugalilaisten ”junnutasolle”. Niin masentavalta kuin se saattaa kuulostaakin. Mutta itse ajattelen sen olevan vain nautittavaa, että pääsee seuraamaan lajin kehitystä vuosi vuodelta. Ja missä se parhaiten tietysti näkyy on juuri näissä luokissa. Samat naamat jo ottamissani viime ja edellisen vuoden kuvissa. Ja kehitys on huikea… Huh! 🙂

(HUOM! Ethän kopioi kuviani ilman lupaa!!!!)

Kurisositeettinä espanjalaisten junnujen maajoukkue joka oli kisassa mukana. Poikkeavat ajonkin verran pukeutumiseltaan ja varustukseltaan. Mm. kuolaimina pelkkä kanki pitkällä varrella. Alla joukkuekuva:

Ja lisää noita taitavia ratsastajanuoria sekä lapsia näkyi tietysti myös kylässä. Heitä tuntui olevan joka nurkalla, lähes kaikkialla mihin vain katsoi 🙂 Ei saattanut kuin suu auki ihmetellä. Yhtään ongelmaa en lapsilla nähnyt olevan hevosten kanssa, vaikka ratsastettiin usein valtavassa tungoksessa ja ori, orin vieressä. Hevoset mennä hölköttivät kiltisti ja nätisti. Mikähän kumma siinäkin on… Luonnonlapsia, ilman satulaakin tai kypärää tai ilman isää ja äitiä. Tietty äidin vaistokin kieltämättä siinä hetkittäin heräili, mutta olen noita Portugalissa nähnyt  niin paljon ja käsittämättömän taitavia yleensä ovat. Kuten sanoin syntyneet hevosen selkään. Mikä muu siinä voi selityksenä olla.

Huomenna jatketaan latailua… Josko silloin samalta reissulta iltaelämää, nuorten hevosten näyttelyitä tai WE-kilpailuja, esteitä… Kuvamateriaalia riittää mutta lataaminen vaan on hidasta. Hyvää yötä nyt! 🙂

Sukulaisia osa 3.

Huomenta ja sunnuntaipäivää! Lapset lähtivät Elmaan vaarin ja mummin kanssa. Mies on ratsastamassa. Koirat nukkuu. Harvinainen seesteinen ja rauhallinen hetki. Viihdytän itseäni videoilla… Yllättäin hevosvideoilla 🙂

Mies on jälleen kerran selvitellyt hiukan Zambujon sukulaisia tai laidunkavereiden taustoja. Tällä kertaa tutkinnan alla mielenkiintoinen tapaus… Zimbral. Isä on tällä sama kuin Zambujolla. Samoin kasvattaja ja syntymävuosi. Eli samalla laitumella ovat varsana telmineet. 🙂 Kun ostimme Zambujon, asui Zimbral siinä vieressä. Olivat päistään hyvin samannäköisiä, kun kurkkivat karsinoista hyväntuulisina ja ystävällisinä 3 vuotiaina poikasina. Olivat juuri saapuneet laitumiltaan jossa viettivät ensimmäiset kolme ikävuottaan poikajengissä…Aika vapaasti ja villisti, kuten Portugalissa tapana on.

Lisäksi myös emälinjoissa on paljon yhteistä. Pojat ovat molemmat vanhalta kasvattajalta (Dr. Estevam Lancastre) ja molempien poikien äidit olivat saman kasvattajan tammoja sekä lisäksi emänisä on myös yhteinen. Mies kaivoi kaiken tiedon valmiiksi. Kuten aikaisemminkin selvitellessään mm. missä Zambujon isä nykyisin vaikuttaa sekä eräästä toisesta joka aikoinaan tuli siltä samalta laitumelta, jossa kasvoivat.

Mun ei tarvinnut kuin klikata linkkejä ja pääsin tietoon käsiksi. Tallennan linkit nyt tänne, jotta jäävät talteen. Mielenkiintoista on että Zimbral asustaa nykyisin Englannissa ja mieheni on ollut myös yhteydessä omistajaan. Nykyisin Zimbral onkin jo aika magee tapaus. Ja kuulemma valmentautuu nykyisin Charlotte Dujardinin kanssa. Taru kertoo myös että Charlotte on yrittänyt ostaa Zimbralia, mutta ainakaan vielä ei ole omistaja vaihtunut. Tällä hetkellä kuitenkin kuulemma ratsastelee hevosta myös ja testailee mihin hevosesta olisi. Noista en löytänyt ikävä kyllä mitään videopätkää, vaikka palan uteliaisuudesta päästä kärpäseksi kattoon. Zimbral näyttää kyllä hyvältä omistajansakin kanssa. Katsokaa nyt vaikka itse! 🙂

Ja mikä kaikkein mielenkiintoisinta omalta kannaltani on se, että Zimbral:in omistaja, Emma, on kirjoitellut treeneistään ja haasteistaan sekä onnistumisistaan myöskin blogiin 🙂 Videoita ja tallenteita on tehty tasaisesti matkan varrella. Minulle ne ovat erityisen hyödykkäitä… Vaikka Zimbral selvästi on pidemmällä jo ja jonkin verran paremmalla rakenteella myös varustettu, niin vanhoista videoista ja blogiteksteistä löytyi kuitenkin todella paljon yhteistä, yhteisiä haasteita ja pähkäilyjä. Ja keinoja joilla tietyistä ongelmakohdista oli päästy etenemään. Erittäin mielenkiintoista luettavaa minulle itselleni siis… Ja Zimbralilla on tainnut olla aika pätevä kuski selässään ja hyvää valmennusta myös. Edennyt videoista päätellen aika pitkälle jo… Hiukan toisin kuin me 😉 kun täällä kotivaroiksi ollaan treenailtu hitaasti lastenkasvatuksen ja talonrakennuksen lomassa. Ja ehkä muutenkin hiukan eri filosofialla… Ja tottahan se on että vaikka Zambujo onkin ruuna, niin hänellä on tavallaan kuitenkin 2 tai jos tarkkaan laskee 3 ”äitiyslomataukoa” takanaan… harjoittelussaan ja koulutuksessaan. Noh… voidaanpahan ainakin ottaa mallia velipuolen liikkumisesta. Täältä linkit osaan noista aikaisemmista pätkistä ja blogi kirjoituksiin myös.

https://www.youtube.com/watch?v=u2g2OX0fJ08

http://www.enlightenedequitation.com/ee/forums/index.php?topic=38906.0

http://www.enlightenedequitation.com/ee/forums/index.php?topic=48776.0

Ne tulevan vuoden lupaukset ja mitä jäi käteen vuodesta 2012

No huh! Aika iso aihe. Ja kirjoittaja suoraan sanoen hiukan ryytynyt Uuden Vuoden vastaanotosta. Valvominen ja kuohujuoma eivät taida sopia enään tässä iässä. 😉 Mutta jospa ihan vähän kuitenkin yrittäisin tarinoida… tässä odotellessani ruoan valmistumista.

Niin mitä siis jäi käteen viime vuodesta 2012?

Ensinnäkin ajattelen, että oma ratsastukseni on palautunut jälleen jotakuinkin muutaman vuoden takaiselle tasolleen. Olen toki siitä iloinen, vaikka onhan se vähän turhauttava ajatus olla jälleen ikään kuin siinä ”nollapisteessä”, jossa oli kaksi vuotta sitten. Eli siitä ajasta jolloin aloin odottamaan nuorinta lastani.

Eli vuoden 2012 voisin ajatella olleen suurelta osin palautumista raskauden ja pikkuvauva-ajan jäljiltä. Tai no jos olisin varovaisesti hiukan positiivisempikin,  niin tunnustaisin ajattelevani, että ehkä hiukan olen kuitenkin myös jo plussan puolella. Ja joitakin tärkeitä oivalluksiakin uskon vihdoin sisäistäneeni ja olen onnistunut siirtämään niitä omaan ratsastukseeni, tasapainoon, kehon käyttöön ja yhä kevyempään ohjastuntumaan… Ja mikä tärkeintä myös oman hevoseni ratsastamiseen, jonka kanssa on ratsastuksessa tuntunut olevan selkeästi kaikkein haasteellisinta. Ja näissä oivalluksissa ja omaksutuissa asioissa tärkeimmät edistysaskeleet on taidettu ottaa juurikin ihan nyt vuoden viimeisimpinä kuukausina. Tai onkohan se vaan niin, että on vihdoin saatu kerätä palkintoja pitkästä keskittymisestä ja puurtamisesta noiden asioiden äärellä…

Toisaalta kuluneen vuoden 2012 aikana on ollut myös elämässämme ihmeenkin hyvä mahdollisuus panostaa omaan ratsastukseen. Päätin jo alkuvuodesta, että nyt jos koskaan ja jollen ole loppuvuodesta tyytyväinen omaan edistykseeni, niin voin vaikka lopettaa koko lajin. Onhan tämä aika kallis harrastus ja jos haluaa panostaa, niin olisi aika tärkeää myös edistyä. Vaihtoehtoisestihan voisi vaikka myös vuokrata hevosestaan puolet pois välittämättä sitten siitä yhteistyön hienosäädöstä (minkä uskoisin siinä todennäköisesti kärsivän) tai intensiivisyydestä. No ratsastusmäärät ainakin siinä vähenisivät. Noh, toistaiseksi jatkan vanhaan malliin… eli olen tyytyväinen 🙂

Ja myös henkilökohtaisessa elämässämme on pitkästä aikaa, monien vuosien jälkeen, ollut ns. helpompi vuosi. Olen ollut kotona lasten kanssa ja on ollut mahdollisuus irrottaa aikaa, iltoja ja viikonloppuja, harjoitteluun. Tuskin tämä olisi ollut vastaavan perheen kanssa mahdollista työssäkäyvälle? Eikä ole juuri nyt ollut syntyviä vauvoja, imetettäviä, univaikeuksia tai koiranpentuja… 🙂 Eikä isompia, meidän normaalimääristä poikkeavia tai akuutteja huolia esikoisen terveydentilassakaan. (Siis puhun syövästä ja sen jälkitilaan liittyvistä seikoista, en laske kolmen lapsen korvatulehduskierrettä näihin akuutteihin huoliin…) Ja niin talokin oli valmistunut jo edellisenä vuonna eli rakennustyömaakaan ei enää työllistänyt tai stressannut meitä pahemmin vuoden 2012 aikana… Raha-asioitten muodossa (uuteen taloon ja pihaan saa uppoamaan uskomattoman määrän tuhatlappusia kuin tuhka tuuleen… tai sanoisinko nurmen alle maantumaan…) kyllä. Mutta koin helpottavana, kun ei ollut enää sitä jatkuvaa työn valvontaa, rautakaupoissa juoksemista, paperiasioita, materiaalivalintoja, ongelmia tai sisustussuunnittelua… Tuleekohan tämmöisiä vuosia tasaisempia vuosia vastaan enään koskaan?

Joten siis satsasimme kuluneen vuoden omiin harrastuksiimme, niin lasten kuin meidän aikuisten… Viikonloput oli meille itselle ja perheelle vapaa-aikaa, joita pystyi sopivissa määrin täyttämään erilaisilla valmennuksilla ym. hevosaiheisilla tapahtumilla. Laskin ottaneeni osaa ainakin 12 kertaan hevosen kanssa osaa kurssille tai valmennukseen sekä iso määrä muita hevosaiheisia tapahtumia ja viikonloppuja. Ja yhden viikonlopun vietimme Pariisissa katsomassa koulujen näytöstä sekä lisäksi kävimme kolme kertaa Portugalissa ratsastamassa. Huh! Ja vuosiin meillä oli ekaa kertaa mahdollisuus ottaa myös lapset mukaan ratsastusmatkalle. Viimeksi ennen tyttäreni sairastumista vuonna 2006 oltiin koko perheen voimin pidemmällä matkalla Portugalissa. Ja mikä ratsasteluihin siellä Portugalissa kuluneen vuoden aikana tulee, niin suunta kehityksessä on ollut oikea 🙂

Alkuvuodesta, maaliskuussa, vuoden ekalla reissullamme, minulla oli muistaakseni vielä todella vaikeaa hallita omaa keskivartaloani ja istunta (suoruus, tukilihasten käyttö, asento ja tasapaino) oli aika pahasti kateissa. Laukkaa tuskin pystyin kauniisti istumaan edes yhtä kokonaista ympyrää… Tai no tasapainoisella hevosella Portugalissa hiukan enemmän, mutta vähänkin enemmän istunnan tukea tarvitsevalla hevosella (esim. Zamun) laukan ratsastaminen (istunnalla) repsahtaneilla vatsalihaksilla oli huomattavan haasteellista. Hötkyin, löllyin ja heiluin. Saati sitten hevosen hidastusta tai hallintaa istunnan avuin…  ei kovin helppoa tolla kunnolla. Pakko vielä kerran sanoa, ettei raskaus ja synnytys todellakaan ole ihan pieniä mullistuksia naisen fysikalle, vaikka niinkin helposti kuin kaikki tällä viimeisimmällä kertaakin sujui… 🙂

Mutta jo kesäkuun reissulla aloin löytää uudelleen palikoita kohdalleen. Ja koska olimme reissussa lähes kuukauden päivät, niin noita ratsastustuntejakin kertyi siellä aika kivasti. Sarjavaihtoja ja laukkapiruetteja… Muutamat pätkät vertailuun tolta matkalta löytyvät täältä. Siis jo huomattava ero kevään suorituksiin 🙂

Ja viimeisellä reissullani marraskuussa laukkapiruetti tuntui jopa ihan aika helpolta ja oikeasti pääsin hyvin asioista jyvälle.

Tässä parit pätkät noista. Huomasin etten ole laittanut marraskuun ratsastuksista Portugalissa juuri mitään tänne. En kuvia enkä videota vaikka matkasta muuten kyllä kuulumisia. Mutta siis mehän toki ratsastettiinkin. 😉

Ja Zambujokin tuntuu nyt paremmalta kuin koskaan tähän mennessä. Ja sen kohdalla saan olla oikeutetusti tyytyväinen itseeni. Ja toki myös mieheeni… Ja sen kanssa eteneminen on 2012 ollut aivan selkeää. Välillä on ollut vuoden aikana myös joitain alamäkiä, kuten loman jälkeen kesällä ja ruokintaan liittyen laidunkaudella ja viimeisimmäksi syyskauden aikana muutaman kuukauden ajan, jolloi se sai ekaa kertaa takajalkoihinsa kengät. Linkistä Zambujo löytyy näitä eri vaiheita Mutta nyt tuntuu taas kaikki hetkellisesti loksahtaneen kohdilleen ja ratsastus on vaan aika mukavaa. Ollaan lisätty maastoilua sekä muuta vaihtelua treeneihin ja päästy pikkuhiljaa sisään myös uuteen lajiin, lajiin josta ollaan aika monia vuosia vaan haaveiltu. Aion jatkaa näiden uusien kuvioiden parissa työskentelyä myös alkavan vuoden aikana. Ja nyt vaan nautiskellen mukavista tuntemuksista hevoseni kanssa ja  haasteita joka tapauksessa siis tulevaisuudessakin riittää. 🙂 Ja niin tosiaan. Zambujo on myös nyt vihdoin tunnistettu… Jospa jonain päivänä päättäisin startata sen kanssa jossain 😉

Entä tämä BLOGI?

Aloin ideoida tämän blogin kirjoittamista jo heti alkuvuodesta 2012 ja aloitin sitten  maaliskuussa. Olen huomannut sillä olevan hyvin monella eri tapaa vaikutusta omaan ratsastukseeni ja hevoselämääni. Se on toiminut ikään kuin omana treenipäiväkirjana, muistikirjana ja peilinä, johon aina palata silloin kuin ei muista mihin pitäisi keskittyä tai mitä olen suunnitellut harjoittelevani. Tämä on toiminut myös kivasti ikään kuin ideavarastona, ikiomana ajatus-ja ideapankkina sekä eräänlaisena matkapäiväkirjana. Samalla se on saanut minut suunnittelemaan, ajattelemaan, järkeistämään ja käymään myös läpi tarkemmin omia tavoitteita, haasteita, virheitä sekä harjoitteluani. Vaikutukset tuntuvat olevan ihan huomattavia! Isompia kuin olisin voinut kuvitellakaan. Se on myös toiminut jollain tapaa kotiäitiydelle täydellisenä vastapainona. On saanut ajatella, kirjoittaa ja tuottaa jotakin pysyvämpää… Saada aikaan jotain konkreettista. Ja rentouttavaa ja ihanaa vaihtelua päiviini. Ja koska kotityöhän ei tunnu monesti tuottavan yhtään mitään. Kakkaa tulee vaippaan lisää juuri kun olet pessyt edelliset pois ja vaikka siivoaisit kaiket päivät, niin siistiä ei silti koskaan tule. 🙂 Ja blogi ainakin kokoajan  etenee johonkin suuntaan 🙂

JA ne luvatut Uuden Vuoden lupaukset? 

No sori, vaikka otsikko lupasikin luvata jotain, niin oikeasti en ajatellut luvata mitään. 😉 Vain kirjata ylös suunnitelmia ja haasteita. Ja niistä yleensä pyrin pitämään kiinni.

Alkavalle vuodelle 2013 on mielessä aika paljonkin suunnitelmia, jotka suuntaavat pidemmälle tulevaisuuteen. Meinaavat jopa häiritä yöuniani. Nämä liittyen niin ratsastukseen, hevosiin, matkoihin, kuin myös toimeentuloon ja ammattiinkin. Ideoita, haasteita ja tehtävää kyllä alkavalle vuodelle riittää! Ajattelen myös edelleen hoitaa pienet lapseni kotona ainakin vielä tämän vuoden ajan. Leipätyöstäni olen siten edelleen hoitovapaalla. Alan kuitenkin jo pikkuhiljaa myös tehdä vähän tarkempia suunnitelmia ja konkreettisia toimiakin, jotka tähtäävät vähän pidemmälle tulevaisuuteen. Ja asiat etenevät jo nyttenkin aika vauhdilla. Rakennustyömaa meidän pihassa on myös jo käynnistetty ja ideoita, haasteita sekä kaikkea jännittävää sillä saralla siis olisi tiedossa. Ja hommaa! En varmaan tule ainakaan olemaan kovin jouten täällä kotona… Se jos joku taitaa olla varmaa. Jostain olisikin vielä venytettävä lisää tunteja vuorokauteen ja energiaa tähän touhuamiseen.  Palaan kyllä näihin suunnitelmiin heti kun aika niille on ”kypsä”.

Ja oman hepan kanssa on myös paljon ajatuksia ja tavotteita alkavalle vuodelle 2013. Voisin palata myös näihin tavotteisiin tarkemmin omana juttunaan ihan lähipäivinä. Ratsastukseen tai valmentautumiseen ehkä pysty satsaamaan ihan viimevuotiseen tyyliin. Ainakaan ei ole yhtä pitkiä ratsastuslomia tiedossa. Jotain kuitenkin, kun ei oikein ilmankaan osaa olla… Ja ”veri” vetää Portugaliin päin aina vaan 🙂 Jotain hevosiin liittyvää matkaa meillä aina kuitenkin on suunnitteilla jos ikinä ”kynnelle vaan kyetään”. Ja onhan yksi mielenkiintoinen reissu  jo buukattu ja maksettukin. Niistä suunnitelmista myös lähiviikkoina lisää täällä blogissa.

Suunnitelma numero yksi liittyen alkavan vuoden ratsastuksiin toteutettiinkin jo heti tänään. Vuoden ensimmäinen päivä ei siis ihan valunut käsistä. Sovitettiin Zambujolle vihdoin, kauan kaapin päällä tallilla pölyyntynyt perinnesatula. Se tarvitaan käyttöön aika pian alkuvuodesta kun FIAL (Suomen lusitanohevosyhdistys ry) on osallistumassa messuille. Satula pitäisi saada sisäänratsastettua ja tänään siis sovitettiin ja totutettiin Zambujoa ekaa kertaa elämässään häntäremmiin. Ja ei ongelmia. Ja on siis näissä varuisteissa liikkunut tänään rennosti kaikki kolme askellajia. 🙂 Ei paha alku.

Ja huom! Myös että FIAL:in tiimoilla on kanssa alkuvuodesta tapahtumia tiedossa, joten näistä hevosista ja WE eli Working Equitationista kiinnostuneet, PYSYKÄÄHÄN KUULOLLA! Palaan näistä pian… 🙂

ENERGISTÄ, POSITIIVISTA JA IDEARIKASTA ALKAVAA VUOTTA KAIKILLE!!!!!

Luennolla

Mulla on usein perjantaisin vähän vapaata. Kiitos mun isän, joka haluaa viettää aikaa lastenlastensa kanssa. Ja antaa tyttärelleen hiukan mahdollisuuksia omaan aikaan. Ihana isä mulla!!!

Tänään vapaa-aika kului taas sairaalalla rutiinikäynnillä tytön kanssa. Mutta viime viikolla oli vähän luksuksempaa. Päädyin käyttämään vapaa-aikani yllätys yllätys jälleen hevosteluun. Tuolloin päätin nauttia kuitenkin hevosaiheesta siististi sisä- tiloissa. Osallistuin HIHS:n yhteydessä järjestetylle ilmaiselle luennolle, joka pidettiin SLU:n talossa, Pasilassa. Joku selkeä kaipaus mulla on ilmeisesti jäänyt yliopistoajoiltani luennoilla istumiseen, koska olen niillä aina selvästi niin innostunut ja hyvinkin tyytyväinen olooni ikään kuin ”koulun penkissä”, oppijan roolissa. Joku muu puutuisi täysin tai nukahtaisi moiseen 4 tuntia kestävään istuskeluun. Tai onkohan mulle kotiäitinä vaan niin harvinaista herkkua, että saan kuunnella jotain ihan ”aikuisten oikeasti esitettyä asiaa” ilman, että tarvitsee nostaa peppua penkistä.

 Päivän luennon aihe ja sisältö löytyy tästä linkistä. Ilmoittauduin sille ihan ”extempore”, kun en edes HIHS:n päässyt tai päätin eri syistä oikeastaan olla menemästä. No jotain ajankohtaan ja tapahtumaan liittyvää toimintaa sitten kuitenkin. Oikeastaan tässä oli houkutinsanana juurikin se, että luento oli ilmainen.  Mulla on mennyt viimeisten kuukausien aikana aika paljon rahaa kaikkeen ylimääräiseen hevosteluun, matkoihin (3 kpl), kursseihin (4kpl), tunteihin ym. joten ajattelin, että tänä vuonna HIHS on juurikin se jossa voin ja päätin säästää… Ja lisäksi tähän ilmaiseen luentoon sisältyi varsin kiva lisäbonus ilmaisen kahvitarjoilun ja aamupalan merkeissä. Kiitos SRL, Hippos, Hippolis ja Hevosenomistamisen kehittämishanke ja Ratsujalostusliitto!!!

Ja olenhan aina valmis kuuntelemaan asiaa kuin asiaa, niinkin rakkaaseen aiheeseen liittyen kuin ratsastus tai hevoset… hullu kun olen. Korviani myöten. 🙂 Ja lisäksi luento myös ylitti odotukseni. Eli vaikka aihe ei sinänsä otsikkona luvannut mitään kovin uutta ja hätkähdyttävää, niin olin yllättynyt sen monipuolisuudesta ja mielenkiintoisuudesta.!! Paljon oli löpinää hienoista hevosista ja vähän myös huonommistakin. Ja paljon myös ihan tuttua, kertausta ja tavallaan turhaakin, mutta onneksi myös erittäin paljon todella mielenkiintoista omakohtaista kerrontaa ja kokemuksi nuorten hevosten löytämisestä, hyvien ominaisuuksien tunnistamisesta, nuorten hevosten urapolusta ja erilaisista projekteista joita liittojen taholla olllaan kehittelemässä.

Kiinnostavimpia mainitakseni mm. Aleksandra Malmströmin kuvaus itsestään ratsastajana ja tiestään ratsastajana kansainväliselle tasolle. Eli tahdosta, tahdonvoimasta, vaikeuksista, työstä ja sinnikkyydestä. Sekä siitä mitä hän tekee nyt ja kuinka toimii ja pyrkii hommaamaan rahoitusta uralleen. Hän esitteli omassa puheenvuorossaan myös Top Dressage Finlandin -ryhmän toimintaa, hyötyjä ja ongelmakohtia. Ja myös todella järkevän kuuloisen idean väärinpäinkäännetystä pyramidista (idea varastettu jalkapalloliitolta), jossa lajiliitto keskittyisi enemmänkin seura-ja alueatason toimintaan, eikä ainoastaan vaan tukemaan sitä ihan kapeinta huippua eli muutamaa kärki nimeä. Pakko sanoa, että on mielenkiintoinen ja laajakatseinen nuori nainen!

Toinen erittäin kiinnostavaksi osoittautunut puheenvuoro oli yllättäin Nina Dunderin kertomus hevosestaan Floresco Sil. Siitä kuinka hän oli vain uskonut nuoreen hevoseensa ja omaan vaistoonsa, miettiessään, että ”voiskohan ton nuoren lähettää jopa Verdeniin, nuorten hevosten MM:iin”. Ja niinhän siinä sitten  kävi, että hevonen pärjäsi siellä ja sijoittui kuudenneksi. Ja sitä ennen hevonen ei ollut juurikaan käynyt poissa kotoa, saati kuljetettu, eikä edellisen vuoden Laatuarvosteluissakaan ollut sijoittunut edes ihan kirkkaimpaan kärkeen. Lisäksi luennossaan hän kertoi siitä, mihin hän oli kiinnittänyt huomiota siinä, kun oli nähnyt varsan ensimmäistä kertaa kolmen viikon ikäisenä. Ja ensivaikutelma ei ollutkaan pettänyt, vaikka välissä oli jos jonkin moisia vaiheita, jolloin tämä kyseinen varsaostos ei olutkaan vaikuttanut niin täydellisen hyvältä.

Näiden luennoitsijoiden lisäksi oli myös muita kiinnostavia puheenvuoroja. Ruotsalaiset osallistuivat myös seminaariin esittelemällä omaa Troikka -projektiaan, jossa pyrittiin yhdistämään kasvattajia ja hyvä ratsastajia tavalla josta molemmat osapuolet hyötyisivät. Eli idea, jonka avulla hyvät hevoset ja hyvät ratsastajat saataisiin paremmin kohtaamaan toisensa. Suomessahan on kehitelty kimppahevosomistajuuteen perustuvaa mallia, joka tähtää samaan asiaan eli parantaa hyvien hevosten ja hyvien ratsastajien kohtaamismahdollisuuksia ja siten saattaa yhä tehokkaammin lahjakkaita varsoja kilpailu-uran alkuun jne… Projekti on vasta kehittelillä ja suunnitteilla Hippoliksen toimesta. Tästä siis varmaan lisää tietoa tulevaisuudessa.

Mielenkiintoista kuunneltavaa oli myös keskustelu ja esitetyt ajatukset siitä, miksi vain jotkut yksittäiset varsat pääsevät Suomessa esille, menestyvät kilpaurallaan tai myydään ulkomaille?  Ja miten juuri nämä varsat ovat mahdollisesti erottuneet joukosta varsoina tai nuorina hevosina? Vai ovatko lainkaan erottuneet? Sekä mitä yhteistä näillä menestyksekkäämmillä tarinoilla on ollut keskenään? Kertojina siis juurikin näiden hevosten (osan hevosista) kasvattajat tai omistajatahot. Lisäksi oli paljon yleistä asiaa nuorten hevosen sisäänratsastuksesta, koulutuksesta sekä urapolusta kokonaisuutena. Ja vertailuja Euroopan käytäntöihin. Ja lisäksi myös ajatus, joka nousi luennolla esille, jäi jotenkin eritysen painokkaasti mieleeni: ”Että pitäisi yleisesti ottaen kouluttaa paljon enemmän niitä ihan tavallisia hevosia selvästi pidemmälle tai tähdätä koulutuksessa alunalkaen paljon korkeammalle kuin helppo A tasolle.”Koska eihän piaffiin tai laukanvaihtoihin esimerkiksi vaadita hevoselta mitään megalomaanista liikettä. Mutta häh!? Eihän tämän pitäisi olla mikään uusi ajatus??? Mutta niin totta ja näin ihan oikeasti usein on… niinhän usein toimitaan… että ajatellaan, että korkeampi oppi on tarkoitettu vain ihan huippuhevosille. Ja siinä jo tulee monelle jokin näkymätön seinä vastaan. Jopa sillä tasolla, että ihmetellään, jos joku päättää kouluttaa tavallisen hevosensa siitä pidemmälle.  Esim. Aleksandrallekin oli joskus suoraan naurettu, kun hän oli suunnitellut kouluttavansa hevosensa itse pidemmälle ja tähtäimenä GP tasoa pidettiin lähes aivan saavuttamattomana… Mutta miksi näin?  Ja miten ratsastajat yleensä sitten voisivat oppia itse pidemmälle, ellei ole niitä hevosia, jotka osaavat…ja niin edelleen… tai toisin päin… Kuka sitten kouluttaisi niitä hienoja hevosia (tai niitä lupaavilta näyttäviä varsoja) pidemmälle, jos ei kukaan osaa?

No ehkä se on vaan sitä, ettei uskalleta luottaa itseensä tai sitten ei ole niitä opettajia jotka voisivat tai haluaisivat auttaa koulutuksessa tästä pidemmälle. Ja sillä turvallisella Helppo A tavoitetasollahan ei pääse vahingossa erottumaan joukosta. Ja koska sille tasolle on myös melko helppo ylettää, niin ei tarvitse pelätä epäonnistuvansa. Ja onhan siinä myös melko helppo nakottaa menemään vuodesta toiseen… Mutta mitä jos sittenkin tähtäisi vähän pidemmälle?

No mutta nyt lähden itse tallille valmistautumaan huomista kurssia varten. Kurssia jossa on tarkoitus harjoitella jotain ihan muuta kuin kouluratsastusta. Tai siis toki myös kouluratsastusta, mutta myös vähän vaihtelua meidän helppo A tasoiseen könötykseen 🙂

Tomorrow: Working Equitation course with Paulo Bastos!!! JEE!!!!! 🙂

Omia huomioitani koulujen välisistä eroista. 4 schools of equestrian art in Paris, Bercy 2012 (osa 2.)

Huom! Kaikki alla esitetyt väittämät ovat sitten vain omia huomioitani sekä ajatuksiani siitä, mitä Pariisin näytöksessä 6.10.2012 jäi mieleeni. Eli moni saattaa olla asioista hyvinkin montaa erilaista mieltä. Ja todennäköisesti onkin 🙂 joten heemostua ei kannata, jos ajatuksemme eivät kohtaa. Tämä ei ole minkään tahon virallinen kanta asiaan ja tätä ns. tutkivaa journalismia on siis harjoitettu vain yhdessä ainoassa näytöksessä, joten siinäkin mielessä mielipiteiden totuudenmukaisuuteen kannattanee suhtautua varauksella. 😉

Tässä siis seuraavaksi nyt jatkoa muutaman päivän takaiseen postaukseeni. 4 Schools of equestrian art in Paris, Percy 6.10.2012 (osa 1.)

Näinhän se meikäläisen kohdalla aina menee… Niin hullu, kuin kerta olen, niin en osannut vaan neutraalisti nautiskella, vaan aina on pakko pohtia, analysoida tehdä huomioita… Ja kirjoittaa… no lyhyitä muistiinpanoja kännykän muistioon… ihan vähän vaan siinä ohjelmanumeroiden välissä. No kyllä myös nautiskelinkin, esityksestä, tunnelmasta ja kuohuviinistä, jota sai ihan vapaasti viedä myös katsomon puolelle. Tässä mielessä ranskalaiset ovimiehet ovat huomattavasti ihmisystävällisempiä ja ymmärtävät yleisön näkökulmaa paremmin kuin suomalaisten urheiluhallien örmyt. Huippukouluratsastusta ja kuohuviiniä. Mikäs sen parempi yhdistelmä?

No eka pari huomiota kontekstista eli ”niistä silmistä ja siitä taustasta” jota vasten näytöstä tarkastelin. 

Kaksi kouluista oli minulle enemmän tuttuja jo entuudestaan eli Wienin koulu, jonka olen joskus näytöksessä nähnyt ja joka nyt vaan kuuluu jollain tavoin jokaisen ratsastajan ”yleissivistykseen”. Ja tietysti henkilökohtaisesti ehdottomasti tutuin oli tietysti Portugalin koulu, jonka esityksiä olen useaan otteeseen nähnyt ja johon itselläni on valmentajieni kautta melko paljonkin kosketusta. Espanjan kouluun ja Ranskan kouluun taas oikeastaan tutuistuin nyt tässä näytöksessä varsinaisesti ensimmäistä kertaa (jos nettivideoita ym. kuvia ei oteta huomioon) kunnolla. Ranskalaiset näistä kahdesta viimeisestä kuitenkin minulle selkeästi vieraimpia, sillä en muista olenko missään koskaan nähnyt edes pätkiä heidän esityksistään livenä. Espanjaisia olen nähnyt siellä täällä erilaisissa kokoonpanoissa aikaisemminkin, eivätkä heidän Pariisissa esittämänsä ohjelmanumerot kovasti tuoneet mitään uutta  ja yllättävää heidän puoleltaan. Ohjelmanumerot tuntuivat jokseenkin tutuilta, esim. luulen että heidän katrillinsa olen nähnyt esim. Saksassa messuilla ja osia jossain muissakin näytöksissä. Eli tässä  se taustatuntuma, joka minulla entuudestaan oli. Ajattelin kuitenkin mennä tapahtumaan mahdollisimman avoimin mielin, katsomaan, kokemaan, antamatta ennakko-oletuksien liikaa vaikuttaa kokemukseeni.

Ja sitten niihin huomioihin…

Istunta 

Koulut poikkesivat mielestäni selvästi toisistaan myös tavanomaisesta tavastaan istua. Tottakai yksilöllisiä eroja oli, mutta jokaisen koulun omin tyyli tai ns normi istunta erottui mielestäni aika hyvin omanlaisenaan.

Tämä kuva kertoo mielestä asiasta paljon (tosin ei ranskalaisen kohdalla)…

Vähiten kuitenkin tässä ranskalaisen kohdalla. Wienin koulun ratsastaja istuu varsin ”uskollisesti” ryhmälleen tyypilliseen tapaan. Ja espanjalaisenkin kohdalla kuva on mielestäni varsin paljon sitä mitä heistä muistan. Ja portugalin koulunkin normimuottiin kuva istuu myös ihan hyvin. Huom! Ja normi/istuntatyyli tässäkin tarkoittaa siis huomioita herättävistä piirteistä koskien istuntaa, joita tein etsien yhtäläisyyksiä istunnoista katrillien aikana ja taas eroja eri koulujen välillä silloin, kun koulut olivat sekaisin lavalla.

Wieniläisistä: Korostetun ryhdikäs, vartalo aavistuksen jopa takakenossa, selässä selvä notko, lantio hyvin edessä, jalat melko takana ja pitkät jalustimet verrattuna muihin ryhmiin (toisaalta yhdessä esityksessä ei jalustimia ollenkaan), kantapäät korostetuun alhaalla (jalustimien kanssa).

Ranskalaiset: Sotilaallisen ryhdikäs ja selkeä notko selässä, mutta olka-hartijalinja suora tai hiukan jopa (aavistuksen) etukeno, lantio taaempana (verrattuna wieniläisiin) ja jalustimet lyhyemmät kuin wieniläisillä ja jalka vähän polvesta koukummassa, mutta myös perusasennossaan edempänä. Kantapäät korostetun koukussa.

Portugalilaiset: kauttaaltaan suoremmalla selällä, notko selässä ei korostu niin voimakkaasti, rennomman näköinen ja vähemmän sotilaallisen jämäkkä istunta kuin edellisillä, mutta silti yleisilme ihan ryhdikäs. Jalan asento kahden edellisen väliltä, niin jalustimen pituudessa kuin jalan paikassa. Kantapää melkolailla suorassa kulmassa tai varpaiden kanssa samassa tasossa, lepää jalustimella, ei työntyneenä alaspäin.

Espanjalaisilla: ”rennoin” istuntatyyli, ei ihan niin juhlallinen tai jämäkän ryhdikäs kuin kahdella ensimmäiseksi kuvatulla, selkä ja hartiat osalla ratsastajista jopa aavistuksen kumarassa. Katse yleisesti suunnattu hiukan alas päin. Kantapään asento jotakuinkin kuten portugalilaisilla. Tämän ryhmän keskuudessa tosin istunnan tyyli vaihteli ryhmän sisällä enemmän kuin muilla ryhmillä.

Kuolain tuntuma/kuolaimet/kaulan muoto:

Wieniläiset: Näytti normaalilta kankinsuitsitukselta. Tuntuma äärimmäisen tasainen, näytti että olis ollut molemmilla ohjilla, ei näkyviä kiitoksia sisäohjalla ym. kaulan asento todella lyhyt, nivelohja näytti jopa tiukalta, mutta kanki ohja kokoajan selkeästi löysempi (kaikilla jopa silmiinpistävän samalla tavalla). Äärettömän yhtenäinen ”luukki” kun asiaa tarkkaili katrillin ajan.

Ranskalaiset: Suitsitus näytti tavalliselta kankisuitsitukselta. Jossain vaiheessa huomasin, että kaikilla ratsukoilla kankiohja oli tasaisesti läpi koko esityksen ajan eli kankiohja ei varsinaisesti ollut löysempi kuin bridonki. Hyvin lyhyt kaulan muoto (suhteessa hevosen muotoon). Tuntuma hyvin tasainen, napakka ja joukko sisäisesti muodoiltaan/kaulanasennoiltaan yhtenäinen. Alkukavalkadissa/marssissa ja estenäytöksessä rennompi muoto ja ote edestä.

Portugalilaiset: Suurimmalla osalla tavallinen kankisuitsitus, mutta ainakin yhdellä sellainen ns. WE-kuolain jossa ”nivelohja” ja kankiohja kiinni samassa kuolaimessa, jolloin hevosella on vain yksi rauta suussa. Joka tapauksessa kaksi ohjaa kädessä. Hiukan löyhempi ohjasote kuin edellisillä kahdella ryhmällä. Yleisesti kaikki ryhmän hevoset kulkivat jonkin verran ”avonaisemmalla” kaulalla eli kaulan kuoppaan jäi enemmä tilaa kuin kahden edellisen ryhmän hevosilla. Nivelohja tasainen, kankiohja löyhemmällä, pieni asetus myös suoralla ja näkyviä kiitoksia (sisäohja aika-ajoin löysäksi asti) sisäkädellä. Toisaalta tällä kertaa emme nähneet ohjelmistossa katrillia jossa olisi voinut nähdä yhtenäisyyden. Kuitenkin luulen, että muodoissa oli tämän ryhmän sisällä enemmän hevoskohtaista vaihtelua. Joskus satunnaisesti nyökkäilivät syvemmälle ja joskus vähän luotiviivasta ylöspäin.

Espanjalaiset: Doma Vaquera -tyylisessä katrillissa kuolaimina pelkkä kanki pitkähköllä varrella. Suhteellisen lyhyt kaulan muoto. Ohjasote suurimmaksi osaksi yhdellä kädellä ja ohjelma esitettiin laukassa. Muodoissa vain pientä vaihtelua. Muissa esityksissä normaalin näköinen kankisuitsitus, jolloin ohjasote näytti hyvinkin löyhältä. Ohjat jopa roikkuivat välillä. Tosin ryhmän sisällä ja yksittäisenkin hevosen ohjastuntumassa oli jonkin verrankin vaihtelua tai epätasaisuutta enemmän kuin muiden ryhmien hevosilla. Suht lyhyt kaulanmuoto normi joka tapauksessa, vaikkakin ehkä hiukan avonaisemmalla kaulalla kuin kaksi ensimmäistä ryhmää.

Takajalat, hevosen muoto:

Wieniläiset: Hevoset lipizoja ja toden näköisesti kaikki oreja. Ryhdikkäitä, edestä lyhyitä, vaihtelevaa työskentelyä (eri hevosilla, toiset paremmin toiset heikommin) takaosalla. Osalla hevosista aika pitkä runko, mikä näkyi kootuissa liikkeissä. Kuitenkin yleisesti yleisesti kaikilla hyvät lisäykset tai energisen näköiset takajalat.

Ranskalaiset: En tiedä hevosten rotua ja mukana myös tammoja. Todennäköisesti jotain puoliverirotua (?) Mutta myös yksi lusitano, joka esiintyi pitkin ohjin maasta takaa. Hevoset korkeampia kuin muilla ryhmillä. Ryhmällä oli hyvinkin erilaisia esityksiä. Hieno esteshow, jossa hevonen hyppäsi hyvällä kaarella ilmavasti. Maastatyöskennellessä, löyhin sivuohjin työskentelivät koko kropalla, mutta katrillissa ja muussa ratsain esitetyissä ohjelmanumeroissaan yleisesti ottaen mielestäni silmiinpistävän suorin jaloin. Passagessa ero muihin ryhmiin tuli selkeimmin esille, koska hevosen takajalan (sen jonka olisi pitänyt olla ilmassa) kavioidenkärjet koskettivat, joka askeleella maata, eikä taipuneet hyvin kintereistään. Lisäykset melko venyvät, mutta nelin melko suorin jaloin.

Portugalilaiset: Portugalilaisilla käytössään Alter Real -hevoset (lusitanoja). Nämä olivat pienempiä kuin muiden ryhmien hevoset. Myös kompaktimpia ja mielestäni työskentelivät selkeimmin koko selän läpi ja hyvin paino takaosallaan. Tässä asiassa portugalilaisilla oli yhtenäinen taso. Kootuissa askellajeissa paino oli aina oikein kunnolla takaosalla. Toiseen suuntaan vaikea sanoa mitään, sillä lisäyksiä ei kuulunut heidän esitykseensä, koska katrillia ei ollut eli vertailu askeleen venyvyydessä ei tässä tilanteessa ollut mahdollinen.

Espanjalaiset: Andalusialaisilla hevosilla ja tietojeni mukaan käyttävät Cartusian -hevosia. Joka tapauksessa eri värisiä ja kokoisia hevosia oli mukana. Suurimmalla osalla aika näyttävät liikkeet ja lihasikkaan näköisiä. Katrilli esitettiin Doma Vaquero -tyyliin (portugalissa lähes vastaava Working Equitation) laukassa yhdellä kädellä. Hevoset toimivat laukassa hienosti ja olivat hyvin koottuja läpi selän. Ravissa ja muissa askellajeissa hyvin paljon vaihtelua muodossa, sekä selän ja takajalkojen työskentelyssä. Esim. hetkittäin näyttävää passagea ja parhaimmillaan oikein huikeankin hienoa, mutta välillä taas takajalat potkivat suoraan taakse päin. Samoin piaf ja ihan normaali koottu ravikin, menivät samalla skaalalla. Myöskään heidän katrillinsa ei sisältänyt lisättyä ravia.

Huom! pakko taas tässä välissä huomauttaa ettei minulla ole muuta tarkkaa etukäteistietoa roduista kuin portugalilaisten kohdalla, mutta yritän olla mahdollisimman objektiivinen ja kertoa vaan miltä kaikki näytti. 🙂 Mutta yllä oleva kuva on mielestäni yllättävänkin hyvin kuvaava lähes kaikkien hevosten kohdalla, myös tässä liikeasiassa! Ainoastaan wieniläisten kohdalla askel on kuvan ottohetkellä huonossa kohtaa, eikä ihan anna mahdollisuutta vertailuun.

Hypyt, levadet, muut temput:

Kaikilla kouluilla temput, hypyt ja muut vaihtelivat jonkin verran. Ranskalaisilla selvästi ihan omat juttunsa. Heidän esityksessään oli liikkeitä, joita en edes nimeltä tiedä. Esim. sellainen ”pukki” jossa jalat suorina taaksepäin eli kun liike suoritettiin ja hevonen hyppäisi, niin jalat osoittivat noin 45° kulmassa yläviistoon maahan nähden. Ja ranskalaisten levade oli suoritettu myös suoremmin jaloin kuin muilla roduilla, jossa hevoset istuvat hyvinkin syvään takajalkojensa päällä. Liike oli kuitenkin jokseenkin vaikuttava, kun hevosia tarkkaili ensimmäiseltä alariviltä, jolloin olimme hevosten kanssa lähes samalla tasolla. Lisäksi ranskalaisilla oli myös erikoinen/hauska estenäytös, jossa ukkelit juoksivat kantaen estepuomeja ja muodostivat sitten erilaisia esteitä areenalle toimimalla itse tolppina. 😉 Maastakäsin työskentelyssä löyhät ”sivuohjat” ja jotkut remmit, joiden tarkoitus ei selvinnyt (ehkä mahdollisesti myös ihan vaan koriste), mutta kiersivät hevosen taakse. Esityksessä (joka oli maastakäsin, lyhyin ohjin, useampi hevonen, jonkin moinen ”maastatyöskentelykatrilli”) mukana ohjaaja, joka karjahteli kovalla äänellä käskyjä (että kuka vuorollaan teki ja mitä sekä milloin käännytään ym) ja piiska viuhui ja napsahteli varsin napakastikin. Tuo ”ukko” oli oikeastaan aika koominenkin hahmo keskellä kenttää ilman hevosta 🙂

Wieniläisillä oli mielestäni näyttävimmät ja viimeisen päälle kauniit hypyt ja levadet niin ratsain kuin maastakin käsin. Ehkä upein koko näytöksessä oli juurikin yksi näistä lipizoista, eräs hevonen, joka esiintyi maasta käsin avustajan kanssa. Tämä nousi erityisenä esiin ohjelmanumerossa, jossa oli yksi hevonen kustakin koulusta kahden ihmisen kanssa esitettynä (eli toinen, joka kulki hevosen sivulla ja ohjasi kapsonista, ja toinen pidemmän liinan kanssa, joka myös meni kapsoniin, takaa). Tämä hevonen oli ihan mielettömän kaunis ja levadessa se asetteli joka kerta toisen etujalan suoremmaksi kuin toisen, vähäm niin kuin makupalaa kerjäävä villakoira. Pakko myöntää, etten tiedä oliko se teknisesti oikein, mutta kiinnitti huomioni positiivisesti. Sama hevonen esitti näyttävimmät courbettet eli hypyn jossa hevonen pomppii takajalolla muutaman askeleen ilmassa. Myös ratsain esitetyistä levadeista ja caprioleista mieleen jäi juurikin wieniläiset ratsukot.

Portugalilaiset esiintyivät vastaavissa liikkeissä kuin wieniläiset omaan siistiin ja pienieleiseen tyyliinsä. Näiden kahden koulun tekniikat hypyissä sekä muissa tempuissa olivat muutenkin lähimpänä toisiaan. Kaikki pyynnöt ja avut, joita huomasin, olivat hyvinkin pienieleisiä ja huomaamattomia, samoin kuin wieniläisilläkin. Tässä näytöksessä huomasin, että olenkohan jo liiaksikin usein nähnyt portugalilaiset, koska tarkkaavaisuuteni keskittyi varsinkin siinä edellä kuvaamassani ohjelmanumerossa lähes vain muihin ryhmiin tai oikeastaan pääosin taitaviin wieniläisiin.

Espanjalaiset puolestaan eroittuivat näissä ”temppuosioissa” vauhdikkaina ja iloisina show-miehinä. Hevoselle haettiin aplodeja vaikka, ei ihan niin nappiin olisikaan mennyt. Ja he hurrasivat myös itselleen. Huudahtelivat ja hakivat yleisöä mukaan. Tekniikka oli myös monessa kohtaa aika erinäköistä, avut ym, miten ohjat olivat käsittelijän kädessä, sekä sivuohjien pituus piaffissa ym. Ja levadessa tuntui olevan tärkeintä jossain määrin asennon lisäksi, se kuinka kauan hevonen siinä saatiin pysymään. Noh, hypyissä itseäni (esim capriolen ilmalennon vaiheessa persauksille lävähtävä juoksituspiiska) hiukan liian voimakkaat piiskanläimäytykset hiukan häiritsivät, kun esim. wieniläiset ja portugalilaiset eivät hypyissä juurikaan käyttäneet pisska-apuja vaikka piiska (tai portugalilaisilla oikeammin ohut risuoksa) kyllä oli kädessä. Muuten espanjalaiset kuitenkin keräsivät minulta sympatiapisteitä hyväntuulisuudellaan ja omanlaisella luonnollisella ja rennolla meiningillään. 😉

Takaa ilman selustinta, pitkin ohjin maasta:

Yhdessä esityksessä oli kerätty koulujen parhaat, pitkin ohjin hevosen kanssa takaa työskentelevät, ekspertit yhteen. Esitys oli huikean hieno ja se oli vähän niin kuin katrilli joka esitettiin symmetrisesti ja kaikki liikkeet samanaikaisesti. Esitys sisälsi kaikki peruskouluratsastuksen liikkeet, askellajit, käynti ravi, laukka, piaff, passage, laukanvaihdot jokaisessa, laukkapiruetit sekä lateraaliliikkeitä (avot sekä sulut) eri askellajeissa.

Wieniläinen ja portugalilainen olivat tässä tekniikaltaan, avuiltaan, asennoltaan ym. myös kaikkein lähimpänä toisiaan. Lähes identtiset jopa. Molemmat kävelivät ihan hevosen takana, eikä mielestäni kummallakaan ollut piiskaa kädessään, koska ohjat olivat monessa kohtaa aivan lautasten molemmilla puolilla, joten piiska olisi saattanut jopa häiritä vain toisessa kädessä. Molempien miesten taituruutta ja supertasaistakontaktia hevosen suuhun sai vain hämmästellä. (Portugalista oli tässä näytöksessä tuttu henkilö lavalla, eli Paulo Sergio, josta olen täällä blogissakin puhunut) Mutta hänen taidonnäytteissään, nimenomaan tässä lajissa, riittää kyllä minulle aina vaan uutta ihameteltävä. Ihan täydellinen!

Ranskan koulusta olis esityksessä nainen. Hevonen tässä esityksessä oli lusitano, joka näytti kyllä huomattavan paljon Alter Real-hevoselta, mutta en voi olla varma. Mutta melkein identtinen Paulon hevosen kanssa. Ranskalaisnaisella oli lyhyt (noin 30 cm pitkä )piiska kädessä, jolla hän kosketteli merkkejä hevosen lautasille. Kädet hän piti pääosin aika lautasten päällä vierekkäin. Eli merkit siitä mitä liikettä tehtiin eivät tulleet ainoastaan ohjilla. Tämä nainen oli myös taitava, vaikkakin pakko sanoa, ettei homma hänen kohdallaan näyttänyt aivan niin viimeistellyltä ja helpolta, kuten kahdolla muulla. Hän korjasi käsien asentoa ja ohjia ym. oli muutenkin ehkä myös lyhyempi kuin nuo pitkät miehet, jotka esim. laukassa kävelivät vaivatta hevosen matkassa pitkillä koivillaan. Kontrasti varmaan vaan tuli siitä, kun kaikki olivat siinä lavalla samaan aikaan.

Espanjalainen erosi myös tässä hiukan muista, vaikka kaikki tekivät tosiaan ihan samat liikkeet. Espanjalainen pysyi kokoajan jollain sivulla hevosta, joilloin ohjat tulivat hevosen selänyli sille puolelle jolla ohjasajaja kulki. Eli muilla ohjasajajillahan tämä oli ”ajoasento” vain joissain taivutuksissa.  Espanjalaisella oli pidempi piiska ”tukemassa” toista puolta ja myöskin merkinanto välineenä. Tekniikka siis vain poikkesi, vaikkakin myös tämä mies toki osasi asiansa.

Ja sitten kaivelin koneeltani vielä parit kuvat, jotka mielestäni kuvaavat joitain esittämiäni huomioita istunnasta, ohjista, takaosan työskentelystä ym:

Huomenna jatkuu… Sitä ennen äkkiä kootut ajatukset GP:stä (Lontoon Olympialaiset)

Vihdoin ehdin vähän kirjoitella… Mummo on vihdoin rantautunut kesäpurjehdukseltaan (on ollut lähes 3 kk merellä) ja tuli avukseni muutamaksi päiväksi. Jo sitä on odotettu ja kaikki kädet tässä talossa on todella toivottu lisä. Ja näyttää täällä riittävän juoksemista kolmellekin aikuiselle… Ja kun kuopus vielä parhailaan opettelee kävelyä, niin kohta varmaan juostaan vieläkin enemmän. Huh! Siinä mielessä kuvittelen tulevasta syksystä ja talvesta tulevan erityisen rankkaa aikaa. Mitenköhän ehdin mitään kirjoittaa? Saati sitten muita asioita hoitamaan, kun nytkin välillä tuntuu, että on elämänhallinta hiukan kateissa. Pakko varmaan kiihdyttää tahtia ja tsempata taas vaan vielä lisää 🙂

Katsotaan tässä juuri yhdessä nauhoitettua esteratsastuksen joukkuekisan huippujännää finaalia! Wau! No onhan se jännää… Ja vaikka esteratsastusta tällä tasolla onkin ihan jännittävää seurata, niin eipä se omalla kohdallani kuitenkaan herätä juuri mitään erityisiä ajatuksia. Paitsi, että kylläpä toi rata on hieno! Kaikki, patsaat, tornit, pieni joki ym. visuaalisesti tosi hieno. Ja toki notkeita ja käsittämättömän upeita hevosia. Mutta muuten mulla ei kerrankin taida olla mitään sanottavaa. No sen sijaan viime viikon kouluratsastus on pyörinyt päässäni enemmän ja vähemmän viimeiset kolme vuorokautta 🙂

Tässä nyt oma pikku koosteeni noista ajatuksista, jotka jäivät mieleen kouluratsastuksen Grand Prix -luokan suorituksista. Ei ehkä mitään loppuun asti hiottuja analyyseja tai saatika mitään kovaa faktatietoa, vaan ihan omia mietteitä 🙂 Ehkä siis ette ole kaikessa kanssani samaa mieltä, mutta väliäkö sen. Kouluratsastushan on arvostelulaji ja kysehän on siis AINA vain subjektiivisista mielipiteistä.

– Ensinnäkin olen iloinen, että kisoissa oli mukana (ainakin minulle) monia täysin uusia naamoja. Ja paljon myös ilmeisen nuoria ratsastajia. 🙂 Hei eikö siis olekaan ihan pakko toistaa liikkeitä tuhansia ja miljoonia kertoja ollakseen joskus hyvä? Näinhän meille on aina iskostettu päähän… Eikös olekin? Kylmä faktahan on, että eihän noi nuoret ole voineet elämänsä aikana ehtiä vielä tekemään lähellekään yhtä montaa siirtymistä kuin esim ne ±50 vuotiaat kollegansa. Siis hiukan vähemmilläkin toistoilla saattaa voida onnistua…esim. tunteella ja lahjakkuudella 🙂

-Ja huomaan, että mulla taitaa olla nyt ihan uudet suosikkimaat kouluratsastuksen joukkuekilpailussa. Iso-Britaniaahan on tietysti helppo kannustaa nyt, kun ovat tällä hetkellä johtoasemassa, mutta tykkäsinhän niistä jo ennen kisaa. Mutta tykkäsin kisan perusteella tyylillisesti myös ruotsalaisten ratsastuksesta. Rentoa ja siistiä. Samoin brittien koko joukkue oli ihan yllättävän hieno! Erottuivat kyllä mielestäni myös tyyliltään ja tekniikaltaan selvästi hollantilaisista, tanskalaisista ja saksalaisista. Selvin erottava tekijä on hevosten rentous ja ratsastajien kauniit, pehmeät avut. Ja jotenkin en ihan ollut samaa mieltä luokan ihan viimeisten ratsukoitten pisteytyksistä, jotka lähentelivät tulokseltaan Valegron ja Charlotte Dujardinin tasoa. Tuomareilta tais lähteä vähän ”mopo keulimaan” siinä huumassa, jonka Charlotte ja Valegro sinne areenalle jättivät. Eivät ne vikat huipputuloksia tehneet ratsastajat ainakaan yhtä kauniisti ja siististi siellä selässä työskennelleet, kuin Charlotte. No huomenna näkee taas ainakin nämä ratsukot uudelleen, joten voin tarkistaa, olenko vielä samaa mieltä näistä seikoista useammankin radan nähtyäni per ratsukko.

– Pakko kuitenkin ihan vähän palata taakkepäin ja sanoa pari ajatusta hollantilaisten suuntaan… On ihan pakko sanoa, että Edvard Gal:in istuntaa ja sitä lantiotekniikkaa (linkistä pääsee erääseen mielenkiintoiseen videoon aiheesta) siellä hevosen selässä edelleen vaan ihmettelen ja  myös ihailen. Miten joku voi hallita oman kroppansa noin täydellisesti. Olisin kuitenkin toivonut sen hevoselle pidempää ja rennompaa kaulan muotoa. Ohjat oli aika lyhyet ja kaula tiukalla. Oli ilmeisesti aika kipakka ”peli” alla! Siis vaikutti niin kuumalta, että olisikohan pysynyt ollenkaan käsissä höllemmällä tuntumalla? Mutta, jos näin oli, niin pakko kysyä (vaikka saamiensa pisteiden mukaan moni nauraa mun kysymykselle), että olikohan pari sittenkään vielä valmis näihin kisoihin? No ok, tietty, mutta tarkoitan, että neljän vuoden päästä ovat epäilemättä varmaan jo aivan huikeita, kun luottamus löytyy ja hienosäätö ilman tiukkaa ohjapaketointia… mutta nää on siis taas vaan niitä omia ajatuksiani, mitä nousi pintaan heidän perjantaista rataa katsellessa 🙂 Muutenkin hollantilaisilla on selvästi aika tiukka tuntuma hevostensa suuhun. Ja Ankystä ei tietty julkisesti uskalla nykyisin enään tykätä, koska en ihan oikeasti tiedä mitä se sen ”kettu” aviomies on juoninut siellä taustalla… (Ja kaikki ne kauheat jutut ja kuvat kuitenkin kummittelee aina mielessä kun noista kahdesta puhutaan… vaikka totuutta en tiedä enkä ole halunnut lähteä kaivelemaan. Netin kauheat ”propaganda”-kuvat sivuutan aina, koska en pysty niitä edes katsomaan) Tosin pakko sanoa, että eihän sitä oikeasti tiedä miten kukaan muukaan noilla radoilla kilpaileva oikeasti kotioloissaan hevosiaan treenaa… Enkä oikeastaan halua edes lähteä arvuuttelemaan. Mutta Anky itse vaikuttaa oikein sympaattiselta, etten haluaisi uskoa siitä mitään pahaa. Ja siististihän se aina radalla ratsastaa ja tällä kertaa myös muita teaminsa jäseniä siistimmin (varsinkin jos puhutaan tosta ohjastuntuma asiasta…) mutta kyllä yllätyin, kun se ilmestyi radalle Salinerolla, vaikka sanoi itse puolitoista vuotta sitten, kun vierailtiin erään ryhmän mukana siellä niiden kotitilalla, että Salinero ei enää kilpaile. No oli miten oli… ei tässä kisassa suurin suosikkini. Ja oma katseeni suuntaisin kuitenkin ehkä vähän erityylisiin tekniikoihin, sikäli mikäli jos valmennusta omalle hevoselleni etsisin… Mutta jokainenhan voi oman tyylinsä valita itse.

– Ja Suomalaisista on pakko sanoa sen verran, että harmitti Emma Kanervan puolesta kyllä ne  laukanvaihtovirheet…vaikka todellisuudessa se, kuinka paljon ne vaikuttivat, onkin aika arvoitus? Oman maan edustajat ovat kuitenkin aina oman maan edustajia. Niitä jännittää, vaikka ei muuten edes lajia seuraisi. Ja tietenkin olen onnellinen siitä että suomalaiset pääsivät sittenkin jatkoon! Ja Emmasta on pakko sanoa, että hän on kyllä ihanan raikas ja tyylikäs ilmestys kouluradoilla. Ja Emman kypärä oli kyllä kisojen tyylikkäin! Ja olen myös salaa mielissäni tosta uudesta kypäräsuosituksesta. Ilmeisestihän se turvakypärä on tulossa siis pakolliseksi jollain aikavälillä. Tai ymmärtääkseni ainakin junioreiden ja nuorten luokkiin. Eli ehkä ne yleistyvät ja onhan se ainakin kiva, etten sitten ole enään ainoa ”juntin” näköinen kouluratsastaja jättimäinen kypärä päässäni. Sain oman turvakypäräni muutama vuosi sitten äitienpäivälahjaksi lapsiltani, enkä siis voi enään olla sitä käyttämättä. Olisihan se ihan hirveätä, jos pudota mätkähtäisin kuolettavasti ilman kypärää, jonka lapset olivat äidilleen hankkineet. Ja jäisi kolme pientä lasta ilman äitiä… Sitä en voisi ottaa tunnolleni…Huh! Siis käytän kypärää myös tulevaisuudessa.

-Ja olen onnellinen tietenkin siitä, että Rubi ja Goncalo pääsivät jatkoon! Mari (valmentajani) oli kuulemma ollut kotonaan ihan hermostunut, että kuinka Goncalon käy… Ovat vanhoja ystäviä. Mutta pakko tunnustaa, että niin olin minäkin. Siis jännittynyt heidän puolestaan. On ihanaa kun näitä ns. ”erilaisia” pareja tulee pikkuhiljaa tälle tasolle mukaan. Ja ainakin Goncalon eduksi on sanottava, että mielestäni ratsastus oli yksi siisteimmistä esityksistä koko kisassa. Ja se Rubin piaffe oli ehkä koko kisan paras! Ehkä klassinen muodoltaan… mutta eipähän tarvinnut ratsastajan ”nytkyä, hytkyä eikä kaivertaa kannuksilla kylkiä”, kuten monen muun siellä radalla. Helpon ja luonnollisen näköistä ja ainakin kunnolla koottu. Ja hauskaa myös, että se hyväntuulinen pari Jose Manuel Munoz Diaz ja Fuego onnistuivat myös! Kivaa jos nähdään niiltä vielä myös kur! …Tosin en ihan älyttömästi tykännyt tällä kertaa niiden radasta. Oli jotenkin vähän hätäistä paikka paikoin…. mutta tuomarit kuitenkin tykkäs ja sehän kaikkein tärkeintä. Ja hyvä niin! Saadaampahan nähdä myös nuo kaksi huomenna!

– Lisäyksenä vielä yksi huomio… Olin kyllä melkoisen pettynyt taas niistä hyvin erikoisista ja pahasti yleistävistä kommenteista, joita aina kuulee, kun iberian hevosia näkee kouluradoilla televisiossa isommassa kisassa. Mikä ihme siinä on, että ensinnäkin kaikki ne rodut niputetaan yhteen, vaikka niidenvälillä on isoja eroja ja mikä tarve on edes kommentoida rotuominaisuuksia yhden tai kahden ratsukon perusteella. Ja niin moni katsoja ottaa kaikki selostajien kertomukset täysinä faktoina. Eihän siellä mitään muitakaan hevosia kommentoitu, ei trakenereita tai hollantilaisia niiden rotuominaisuutensa perusteilla vaan yksilöinä… Hmmm? JA lisäksi samat hövelit kommentit aina, vaikka ei edes osuis kohdalleen, juuri parhaillaan suorittamassa olevan esimerkkiyksilön kohdalla… Ja olisivatpa edes tarkistaneet faktat kunnolla!! Kuului mm. aika erikoisia lausuntoja esim jalostussuuntauksista… Melkoinen asiantuntija! Grrrrr!!! Ylitti kyllä ärsytyskynnykseni. Ja esim. Fuegon  (jonka käynti kieltämättä ei ehkä ole sen paras askellaji) käyntiä ei edes siinä näytetty yleisölle juuri sillä hetkellä, niin alkoivat vitsailla ” ja käyntihän näillä hevosilla on AINA aika heikko… Ja osuipa onneksi tässä nyt ratsukolle edullinen kuva kulma (sillä hetkellä edestä), heh, heh…” Ja itse kun olin juuri koko kisan ajan ihmetellyt, miten niin moni ratsukko esitti tuolle tasolle yllättävän huonoja keskikäyntejä… Mietin että ainakin edes tossa kohtaa eli keskikäynnissä omani (joka kuitenkin on ns. ibero) pystyisi parempaan kuin ne jotkut keskikäynnissä jäykästi ja jännittyneesti esiintyneet puoliveriset…. JA muiden kohdalla heikkoja käyntejä ei juurikaan kuitenkaan kommentoitu. No kyse oli siis tietysti vain selostajan (subjektiivisesta) mielipiteestä…  Tosin alkaa muodostumaan myös kohta koko Suomen heppakansan mielipiteeksi, koska selostajat eivät juuri vaihdu ja omakohtaista kokemusta vain harvalla. (Sori tämä vuodatus) No huomenna aion anyway katsella netistä niin eipähän tarvitse kuunnella selostajia!

Lähtöajat löytyivät muunmuassa täältä: Sori, että ne on Portugalin/Englannin ajassa… eli kun aikoihin lisää kaksi tuntia, niin päästään Suomen aikaan. Nettilähetys alkaa huomenna eli 7.8.2012 klo 12.00 Suomen aikaa. Eiku katselemaan ! 🙂

– Ja viimeiseksi on pakko vielä sanoa, että on sillä Valegrolla kyllä aika mieletön pylly! Zamu haluaa samanlaisen. Ja se jättipylly ei ole pelkkää läskiä vaan ihana lihaskimppu… hieno ”moottori” takana. Hieno! Ja jos Totilaksen kohdalla ihailtiin etujalkoja, niin ton hevosen kohdalla on vaan pakko ihmetellä niitä takajalkoja. Aivan käsittämätön! Nyt varmaan aletaan sitten kiireesti jalostaa noita isopyllyisiä… 🙂

Mutta nyt juuri kun juttu alkaa mennä liian levottomaksi, on varmaan vetäydyttävä unten maille. Britit muuten voittivat sen estefinaalin!! Muut tämän varmaan tiesivätkin, mutta sanoinhan, että katseltiin finaalia nauhalta. Ja jo huomenna sitten selviää voittavatko britit myös toisen joukkuekullan ratsastuksessa. Eipä olisi huonompi saavutus ja vielä omissa kisoissa ja noinkin hevoshullulle kansalle, kuin mitä britit tunnetusti ovat! 🙂

Toivon että näin myös käy!

Hyvällä tuurilla, pienellä suunnittelulla ja isolla tsempillä, sain katsoa koko lähetyksen rauhassa…

Olen salaa tyytyväinen itseeni, koska osasin suunnitella kaiken niin optimaalisesti, että sain katsella suht rauhassa koko lähetyksen netistä. Ja kyse tietenkin tänään oli Lontoon Olympialaisten kouluratsastuksen (Grand Prix) joukkuekilpailun ja henkilökohtaisen kilpailun ensimmäisen päivän suorituksista. Ja kun kerrankin sain, niin minähän tyttö katsoin, kerralla jopa kahdesta ruudusta, Tv:stä ja netistä. 😉

Ja miten sen tein? Edes oma pessimistinen minäni ei edes toivonut saati sitten uskonut, että se voisi olla mahdolista. Meinasin vaan alistua ja tyytyä surkuttelemaan sitä, ettei kotiäidin sovi kuvitella keskittyvänsä yli neljäksi tunniksi television ääreen (3 pientä lasta kotona, keskellä päivää, ilman lastenhoitoapua). Heti seitsemältä aamulla tsemppasin itseäni kaikissa aamutoimissa ja sain kuin sainkin lapset ulkoilukuntoon heti yhdeksäksi. Ollaan eletty koko kesä sellaista ”slow life” elämää, vaikka herätään luonnollisestikin viimeistään jo klo 7.00, niin ulkoilukunnossa (eli kaikki ruokittuina, lääkittyinä, hampaat pestyinä, puettuina, kammattuina, rasvattuina, varustettuina ja evästettyinä) ollaan oltu aikaisintaan klo 11.00 aikaan. No siis tänään tsemppasin lapset puistoon jo klo 9.00 ja kotiin sieltä 12.00 (kunnolla väsytettyinä ja liikutettuina). Kotona pataruokaa heti uunista ja kiireesti lykkien ruokaa kolmeen suuhun (tein kaikkien herkkuruokaa, jotta ruokailu kävisi mahdollisimman nopsakkaan) ja ruokailun jälkeen TiTinalle (vauvakin tykkää koska siinä on musiikkia) pyörimään hetkeksi. Suora lähetys netistä alkoi klo 13.00. Välitauolla laitoin laitoin pikkuiset nukkumaan ja annoin isoimmalle luvan askarrella ”ihan mitä vaan haluaa”… Ja sehän askartelee helposti useamman tunnin, jos saa vapaat kädet 🙂 (Valitsi muuten käyttää hileitä… ne on niiin ärsyttäviä eikä niitä saa koskaan kunnolla pois kaikista paikoista. Varmaan vielä neljän vuoden päässä siellä täällä välkehtii) Ja lisäksi vauva sai rauhassa kaivella laatikoita ja silputa wc-paperia… ja mulla oli myös varattuna kaikennäköistä tarraa, rusinapakettia, jäätelöä ym ”taikakaluja” kaikkiin pieniin välikitinöihin. ”Oompa mä ovela ja pätevä” mietin… 😉 Tosin tietenkin täällä talossa myös todellakin näytti siltä ”että äidillä oli ollut jotain muuta hommaa” … Niitä jälkiä siivoilinkin koko illan ENKÄ todellakaan päässyt illalla tallille.

Mutta saimpahan katsoa ja katsoinkin tällä kertaa oikein tarkasti ja tein myös oikein muistiinpanoja 😉 Ja katselin hetkittäin jopa kahdesta ruudusta… ainakin kunnes kyllästyin tv-selostajien kommentteihin. Ja olihan noita suorituksia tosiaan ihan laidasta laitaan. Moni asia kyllä jäi ihmetyttämään! Mm. tämän kaltaisia seikkoja ihmettelin…Ja huom! En yleensä seuraa kilpakouluratsastusta mitenkään hurjan tarkasti, joten ihan kaikissa kohtaa omat ajatukseni ihanteista (tavoitteet eri liikkeissä) eivät ehkä kohtaa tuomarien näkemyksiä asiasta.

– Miten niin monella hevosella tolla tasolla oli niin huono käynti eli keskikäynnit oli aivan mitättömiä eikä kaikki ratsastajat edes antaneet kunnolla hevosen niissä venyttää kaulaa. Eikös keskikäynnissä ole tavoite pidentää hevosen liikettä ja vähän muotoa myös. Tai ehkä Olympialaiset on vaan niin jännittävä paikka, ettei käyntiä uskalla ratsastaa radalla rennoksi?

– Ja piaffet mietityttivät myös monen ratsukon kohdalla… Vain suhteellisen pienellä osalla ratsukoista piaffit näytti siltä kuin miten itse olen luullut tai ymmärtänyt, että kuinka piaffe kuuluisi ratsastaa. Oli ihan pakko käydä etsimässä jotain tietoa siitä miten esimerkiksi suomalaisia koulutuomareita ohjeistetaan arvostelemaan piaffia. Empä tiedä osuinko ihan oikealle sivulle, mutta hakusanoilla ”piaffe arvostelu” ja piaff arvostelu tuli seuraavanlainen sivu, joka on suomalaiselta sivulta http://www.kouluratsastus.net  New Page 3 … Sivua sen enempää kommentoimatta toivon, että tuo ei todellisuudessa ole se ”millä mennään” 🙂 Vuosimallia -75  ja totta totisesti. …Ilmeisesti sittenkin se, että ”hevosen pylly on jotakuinkin selän korkein kohta ja jalat eivät juurikaan lähene toisiaan”  ei olekaan oikeastaan ollenkaan niin paha virhe kuin se jos hevonen liikkuu aavistuksen eteen liikkeen aikana. Hmmm?? Ja vielä kerran hmmm? En sittenkään taida ymmärtää tätä lajia…. Ja vielä kerran hmmm? Vaikka oli siellä myös niitä joilla liike oli myös ns.”mun makuuni” suoritettu.

-> Siis todella karrikoidusti jäi sellainan kuva, että kunhan pysyy paikoillaan ja rytmi säilyy, niin on arvostelun näkökulmasta parempi… vaikka kuinka vaappuisi laatikon mallisena?

– Toinen ajatus tuli piruetista… saman suuntainen. Tosin tässä vain selostajan kommentien vuoksi tuli ajatus, että taitaa olla aika tarkistaa taas omaa tietoutta lajin arvostelusta. Selostaja huomautti aina jos jollain ratsukolla piruetti laajeni edes puolen metrin säteellä… Eikö tässä liikkeessä todellakaan tosiaan muuta arvostella? Vaikka liike olisi ollut mielestäni muuten hyvin ratsastettu: takaosa alla, laukka ja tahti säilyy, 8 askelta, tasainen, pehmeä tuntuma, ym…. Mutta ei piruetti on ”liian iso” (ja ymmärrän hyvin että säde ei tietenkään saa kasvaa metriin ym)… Mutta kommentteja ei tullut, jos takajalat eivät ollenkaan polkeneet, laukka ei säilynyt tai liike oli kiepsahdus koko vartalon ympäri tai liian hätäinen… Ei kun siis taas googlettamaan ”piruetti arvostelu”… Ja samalle sivulle ajauduin jälleen. (Muita ei tosiaan suomen kielellä tunnu heti tulevan vastaan) Eli kouluratsastus.net New Page 3. Katsokaa itse! Mulla oli ymmärrysvaikeuksia… 🙂

-> Karrikoidusti jäi se kuva, että tärkeämpää on se, että löytyykö 7-8 askelta ja pysyykö liike paikoillaan, kuin varsinaisesti hevosen tapa fyysisesti liikkua tehtävän aikana… Onkohan tämä tosiaan näin?

– Ja yksi iso ihmetyksen aihe oli se, että suorituksella, jossa hevonen kulki läpi radan selkä alhaalla, alakaula esillä nojaten kuolaimeen (minulle entuudestaan tuntematon ratsukko) sai lähelle 70 % pisteistä… Liikkui kyllä isosti ja kintut lenteli kuin hämähäkillä, mutta mielestäni todella oudossa muodossa. Vain oikeastaan piaffissa se pyöristi vähän selkäänsä oikein päin… Mielestäni oli todella outoa, ettei kukaan huomauttanut hevosen tavasta liikkua koko ohjelman aikana. Ei selostaja eikä tuomarit pisteytyksessään…

Johtopäätökset tämän päivän perusteella:

Opin myös tänään, että liikkeiden ”oikein suorittaminen”, askelten lukumäärä ja ns. pilkulla pysyminen on tärkeämpää kuin se miten hevonen sen liikkeen fyysisesti toteuttaa. Oikein liikkuminen ja rentous vs. suorittaminen…? Onko tosiaan näin? Ja nämä huomiot tosin siis tämän päivän kommentaattoria kuunnellen… Aloin kyllä pahasti kiinnostua näistä arvosteluperiaatteista…Tarvitsen siis selvästi lisää tietoa. Vai hämäsikö selostajan huomiot vain?

Olkoonkin, että loppujen lopuksi huomasin, että lähes kaikki ratsukot kuitenkin saivat pisteet suunnilleen siinä järjestyksessä, johon minäkin olisin heidät tämän päivän suoritusten perusteella jotakuinkin asettanut. On todella harmi, ettei yleisö näe liikeiden pisteitä liike kerrallaan!! (huom! selostajille pisteet ilmeisesti kuitenkin tulivat lähes reaaliajassa tietokoneelle) Huomenna en kuuntele kommentaattoria vaan ajattelen vain itse. Kommentit sekoittavat omaa ajattelua… JA IHME ja kumma lopputulosten perusteella näköjään kuitenkin osasin ihan pätevästi erottaa suoritukset toisistaan 🙂 Ehkä mun sisällä sittenkin asuu jonkunlainen koulutuomari?

Ja siis huomenna…Ja vasta huomenna ratsastaa kaikki ne mun suosikit, jotka luettelin! Saapahan sitten nähdä, että pystynkö katselemaan yhtään mitään. Vaikka aion toki noudattaa samaa taktiikkaa, niin lasten kanssahan lähes kaikki on myös aika paljon kiinni onnesta. 😉 Suunnitelmat muuttuvat niin nopeasti. Eikä sitäpaitsi ole historian aikana vielä montaakaan kertaa onnistunut se, että pienet nukkuisivat päiväuniaan samaan aikaan. Joten päivän tv-sessio tänään oli kyllä jonkin sortin nappisuoritus. Huomenna teen saman!! Juu, pystyn, pystyn, pakko pystyä… Öitä!

Keskustelua varusteista ja kuolaimista…

On taas eletty elämää pari päivää eteenpäin. Ollaan tämän ”laumani” kanssa jo uskaltauduttu myös ulos talosta, kuumeet näyttävät voitetun ja aurinkokin paistaa jälleen! 🙂 Anteeksi kaikille, jotka etsivät eilen tai toissapäivänä täältä blogista energiaa omaan päiväänsä… Saatoitte pettyä pahasti, sillä sitä tuo parin päivän takainen kirjoitukseni ei varmaan kenellekään antanut. …Paitsi minulle ;). Huomasin itse minkälainen marisija olen ja päätin ryhdistäytyä. Ja niin myös tein! Kirjoittamisella on myös ihmeellinen voima, kun tekstistä näkee ikään kuin ulkopuolisen silmin, omat mielenmaailmansa ja siten asiat jotenkin alkavat näyttää paljon selkeämmiltä. Saatika sitten lisäksi kaikki se ”häly” mitä sensuroimattomasti yrittää mielen syvistä syövereistä tunkeutua mukaan tekstiin. Tulee hyvin siivottua sekin kaikki siinä samalla, kun yrittää pitää tekstin jotenkin selkeänä ja johdonmukaisena. Yht´äkkiä sitten  vaan huomaa, että ajatus on jo paljon selkeämpää myös pään sisällä. Hyödyllistä ja hauskaa siis… eli taidanpa jatkaa tätä kirjoittelua myös tulevaisuudessa!

Hassua!! Tänään päiväni on jotenkin hyvin kuolainpainoitteinen…

1) Ekaksi tämä… Lupasin antaa raportin, kun olen kokeillut Zamulle niitä uusia kuolaimia, jotka ostin matkalta. Anteeksi parin päivän viive, mutta nyt kommentit ensituntumasta. JA taitaa itseasiassa ollakin paljon parempi kirjoittaa nämä kommentit vasta nyt, kun olen jo ehtinyt kokeilla niitä kaksi kertaa…

Eli ne on tämän näköiset. En tiedä mikä tän vempeleen nimi on ja muutenkaan mulla ei ole aikaisempaa kokemusta tai oikein tietoakaan vastaavan kuolaimen käytöstä. Working Equitation harjoittelu mielessä nämä hankin. Siinä kun olisi tarkoitus ratsastaa paljon myös yhdellä kädellä.  Ne on ikään kuin tavalliset kanget, joihin saa kahdet ohjat kiinni. Kanki vaikutus alaohjalla ja ylemmällä ohjalla tunne on kuin jossain ajokuolaimessa… tai suorassa muussa kuolaimessa. Kielentila on vähän leveämpi ja loivempi kuin meidän normaali kangessa.

toivottavasti kuvasta näkyy… otin kuvan kännykällä ja lähetin sähköpostiin, joten se oli pakko myös lähettää melko pienikokoisena.

No ensivaikutelma oli todella positiivinen! Hevonen oli jo tallissa niiden kanssa täysin hiljaa suunsa kanssa. Sillä on ollut tapana ainakin kankien kanssa alkuun mutustella ja kolisutella (tallissa) kuolaimia suussaan. Yhtä tyytyväinen siis kuin pelkkä yksittäinen nivel suussa.

No juoksuttaessa ei tietenkään mitään muutosta. En nähnyt että tämän tyyppiseen kuolaimeen voisi sivuohjia mihinkään kiinnittää, joten alkujuoksutin ilman mitään löysiäkään sivuohjia… siis vain kapson normaalisti suitsien päälä ja liina kiinni kapsonissa. Joka tapauksessa, Zamu oli rauhallinen, ei heilutellut päätä tai loksuttanut kuolaimia… mitä se saattaisi normaalin kankisuitsituksen kanssa joskus tässä alkujuoksutuksessa tehdä.

Ja selkään mennessä ensivaikutulema oli myös hyvä. Hevonen kulki korvat rentoina, ei vänkslännyt mitään eikä jännittynyt vaan suu oli rennosti ja tasaisesti kiinni (ilman alaturpahihnaa tai kireälle laitettua turpahihnaa)… Kulki heti alkuun tasaisen tuntuisesti, työnsi takaa ja rentoutui pyöreästi eteen alas. Laukoissa, jossa se on helposti tullut aikaisemmin epätasaiseksi, oli myös tällä kertaa erittän tasainen ja rento.

No joo… Onhan tämä kuitenkin kanki, joka on väärin käytettynä aika kova kuolain. Ja tottakai ratsastajan on ymmärrettävä se ja oltava sitäkin tasaisempi ja kevyempi käsiensä käytössä. Kuitenkin tunsin, että tällä kuolaimella tasainen tuntuma löytyi heti ja varsinaisen kanki ohjan pystyi jättämään todella hyvin löysälle. Ja mahdollisimman tasaiseen ja pehmeään käteen olen joutunut näiden lusitanojen kanssa keskittymään jo vuosia… ja tarkoitan siis keskittymään todella! En tiedä olenko mitään muuta seikkaa työstänyt omassa ratsastuksessani viimeisten 6  vuoden (Xingu tuli silloin Suomeen) aikana enemmän… Ja lisäksi hevoseni kuuntelee kyllä aika hyvin istuntaa… ja istunnan käyttöä helpottaa myös se, jos hevonen pysyy kevyenä ja tasaisena edestä. Joten kuolaimesta seurasi ikään kuin hyvän kierre ja yhteisvaikutus oli siis todella positiivinen.

Tuntui kyllä aika kivalta kokoanaisuudessaan! Mikäs näillä olis siis ratsastellessa? Mutta luulen kuitenkin, että pitkään käytettynä tai ainoana kuolaimena käytettynä vaikutukset alkaisivat pian syödä toisiaan. Kuolain ei ole kovin liikkuva joten se saattaisi pikkuhiljaa alkaa myös heikentää suun toimintaa… ehkä passiovoiden sitä? Ja heppa oppisi ehkä nojaamaan siihen liikaa? Luulen, että käytän sitä maksimissaan kerran viikossa. Joka tapauksessa, pystyin niin hyvin tekemään niiden avulla myös kaikki Marin antamat kotiläksyt  laukassa, väistöt ja härkätaistelu ”suihkaisut” (kerron joskus tarkemmin tästä treenistä) ja hevonen kuunteli niin hyvin istuntaa laukassa eikä yrittänyt ryntäillä tai tullut epätasaiseksi edestä. Taidan muutenkin säästää nämä kuolaimet WE -harjoitteluun, jota olen nyt toden teolla ajatellut alkaa harrastaa vaihteluna koulupuurtamiselle. Tukee kuitenkin hyvin myös koulutreenejä… Ehkä se sykli siinäkin on jotakuinkin kerta viikkoon…alkuun ainakin…hmm? Joten jään siis odottelemaan ensi viikon WE-päiväämme… 🙂

2) Ja sitten toisiin kuolaimiin… Ystäväni laittoi aamulla viestin, että sopiiko ajaa ohi ja toimittaa mulle ”ne kuolaimet”. No todellakin sopiiiiii!!! Siis lisää uusia kuolaimia 🙂 Ja ennen kaikkea, todella hyvää palvelua saan näköjään! Eikä tarvittu kuin yksi puhelinsoitto, niin muutamassa viikossa kuolaimet on mun keittiön pöydällä. Ei tarvinnut edes postista noutaa… ja maksukin vasta kun on sovittanut. Kiitos Kaisa!!!

Siis homma alkoi siitä, että kerran soitin ja kysyin, olisinko voinut lainata häneltä kokeiluun kuolainta. Olen miettinyt Zambujolle tavallisiin kankisuitsiin sellaista ”anatomista”kankea, jossa kielentila olisi vähän isompi, jotta kuolaimet mahtuisivat paremmin sen suuhun samaan aikaan (kuten normaaleissa koulukankisuitsissa bridonki ja kanki nyt vaan kuuluisi spia). Kun kuten joskus aiemminkin mainitsin, tuntuu jotenkin olevan kankisuitsiin tyytymätön, kun on niin paljon tavaraa suussa ja ollaan sovitettu niitä valmentajankin kanssa jo moneen otteeseen ylemmäs ja alemmas ym… Itse asiassa Marin hevosilla Portugalissa näin tällaisen ja ratsastinkin sillä. Tuntuma on nykyisin parempi, mutta on siinä vielä parantamisen varaa. No anatominen kanki myös myötäilee ehkä kitalaen muotoa vähän paremmin? Saapahan sitten nähdä!

Ja miksi yritin lainata kaverilta kuolaimia? No kun olin etsinyt sellaista kuolainta jo useammasta paikasta, eikä niitä ollut oikein missään sopivankokoisina kaupassa hyllyssä. Tilaamallahan niitä toki olisi saanut Sprengeriltä, mutta hinta on yli 200 euroa. Ja se on kyllä mielestäni aika suolainen hinta pelkälle kokeilulle! Netistä tilaaminen tuntui melkein yhtä huteralta. Voivottelin sitten asiaa kaverille ja näppärältä kaverilta tuli heti vihje toisen merkkisestä vastaavasta, 5 kertaa halvemmalla hinnalla ja kaikki muutkin tiedot kuin kaupanmyyjältä (hyvältä sellaiselta)… No kauppa josta niitä sai, oli jossain Järvenpäässä eli aika kaukana meiltä… eli niin kaveri toimi sitten kuriirina. Kävi ostamassa ja toimitti perille.

Tällaiset … joita sovitellaan sitten ensi viikolla tavallisiin kankisuitsiini.

Ja nää kuolainasiat on mulla vähän niin kuin kaikki muutkin varusteasiat. Yritän aina näköjään aina vaan pärjätä vanhoilla… En siis tarkoita, että käyttäisin hevoselle epäsopivaa satulaa tai vääränkokoisia kuolaimia ym. Olenhan myös opiskellut näitä sovitusjuttuja koulussakin ja valmistanut varusteita. Vaikken montaa kuukautta työkseni olekaan tehnyt (yhden kesän koulun jälkeen Wahlstenilla) niin koulutettu valjasseppä tosiaan kuitenkin olen 🙂 Mutta ”suutarin lapsellahan ei tunnetusti ole kenkiä” ja ihan oikeasti en ole kovin innostunut sovittelemaan mitään uusia härveleitä hevoselleni. Päinvastoin ajattelen, että perusmalleilla pitäisi pärjätä ja, että vika on yleensä kuitenkin käyttäjässä eikä varusteessa! Eli jos joku etsii aina vikaa huonoon yhteistoimintaan kuolaimista tai satulasta, niin minä ihmettelen aina omaa istuntaa ja käsien käyttöä. Ja löydän siitä kyllä aina virheitä! 🙂 Olette varmaan huomanneet? No jokin kultainen keskitie… Kysehän on hienosäädöstä joka on usein kiinni pienistä asioista ja kaikkien tekijöiden summasta!

3) Mun piti pakata tänään maallelähtöä varten, mutta ”vähän” tapailin kavereita myös facebookissa siinä sivussa… Ja siellä erään kaverin vihjeestä aloin seuraamaan yhtä keskustelua… Jossa puhuttiin varsin provosoivaan sävyyn eräästä kuvasta. Kuvassa eräs ihan täydellisessä piaffissa oleva hevonen hyvin kauniinnäköisesti kevyellä ohjastuntumalla ratsastettuan. Siis omasta näkökulmastani täydellisesti koottu hevonen, ei vain kädellä vaan, hyvin takaosallaan… Ja keskustelu meni sangen erikoiseksi vastakkainasetteluksi ”täysin ilman varusteita ratsastamisesta” ”varusteiden kanssa ratsastamiseen” Ja lisäksi hevosten rotuominaisuuksiin. En yleensä provosoidu tuollaisiin keskusteluihin ottamaan osaa… Mutta koska kysymyksessä olevan kuvan hevonen sattui olemaan lusitano  ja osa kommentoinesta ihmisistä (viestiketju oli hyvin pitkä) tuskin omasi mitään omakohtaista kokemusta rotuun (koska niitä  on Suomessa vain noin 30 kappaletta)… Niin tiedättehän kuinka läheinen juuri tämä asia on minulle…. niin oli ihan pakko sanoa myös joku sana… Perustelin lähinnä sitä miksi ylipäätään käytän hevosellani minkäänlaisia kuolaimia tai varusteita. Vaikka minulla on herkkä hevonen… LUPAAN PALATA TÄHÄN AIHEESEEN LÄHITULEVAISUUDESSA omana kappaleenaan…

Mutta nyt mies palasi jo töistä!!! Ja lapset on lähdössä viikonlopun viettoon maalle ja kuten monesti olen mainostanut, minä ja mies Urjalaan. Ihmettelemään vaihteen vuoksi ihan erinäköistä menoa .) Ja noilla hevosilla on kyllä suussa vaikka minkä näköisiä vempeleitä ja mitä upeampia varusteita ja vaunuja. Se se vasta onkin varusteurheilua, eikä hevoset näytä yhtään kärsivän vaan päin vastoin rakastavan … ja pakko myöntää että todella nautin katsella noita varusteita, vaatteita ja vaunuja… Toinen toistaan upeampia! 🙂

Hauskaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille muillekin, joita ei tavata viikonlopun aikana Baltic cup :issa! Palaan taas kirjoittelemaan alkuviikosta!

Voin olla vain ”riittävän hyvä” hevosenomistaja

Hevosenomistajille tulee aina lisää paineita. Kuinka tästä kaikesta voi selvitä puhtain paperein… siis jos tavoitteena olisi olla ns. ”hyvä hevosenomistaja”. Nykyisin on niin paljon tutkimustietoa, puhetta, arvoja, vaihtoehtoja ja myös vaatimuksia…

Hippoksessa oli juttu Yliopistollisen Eläinsairaalan fysioterapeutin, Heli Hyytiäisen,  luennon pohjalta hevosen lihashuollosta. Siinä silmiini iski ensimmäisenä taas yksi lause, jonka ottaminen kirjaimellisesti merkitsisi sitä, ettei esimerkiksi minusta olisi  ”hyväksi hevosenomistajaksi”. Lausehan ei ole mitenkään yllättävä, mutta aloimpahan taas mietiskelemään mitä teen oikein ja mitä väärin pitäessäni hevosta.

”Hevonen on laiduntava kasvissyöjä, joka kävelee luonnossa 17 tuntia vuorokaudessa. Hevosen kannalta pahin mahdollinen tilanne on, että ihminen käy töissä, hänellä on perhe ja muu elämä.”

Ja lähes kaikillahan on edes joku noista kolmesta, siis perhe, työ tai muu elämä. Ja suurin osa hevosenomistajista liikuttaa tosiaan hevostaan kerran päivässä…. Ja vielä kun asumme Suomessa ja pääkaupunkiseudulla ei täydellisiä aktiivitalleja tai pihattoja ole joka nurkalla, niin aika vaikeaa on toteuttaa hevoselle sen ihanne olosuhteita. Ja sitä paitsi ne kaikki aktiivitallit, joita Keski-Euroopassakin olen nähnyt, eivät minusta näyttäneet kuitenkaan miltään kovin ihanteellisilta elinympäristöiltä asukeilleen, saati sitten Suomessa, jossa olosuhteet on vielä tuostakin haastavammat. En kuitenkaan väitä, että aktiivitalli olisi lainkaan huonompi vaihtoehto hevoselle myöskään Suomessa, mutta toimivia ratkaisuja on vaan aika vähän ja harvassa…Ja kun vielä haluaisin ratsastaa kunnolla, miellyttävissä olosuhteissa ympäri vuoden… Eli täydellisiä vaihtoehtoja (edes lähelle 17 tunnin liikehtimisen takaamiseen) ei ole ihan joka nurkalla… kun tallimatkakin saisi olla vain alle 15 minuuttia pitkä. Pisimmillään elämäni aikana tallimatka päivittäin kuljettuna on ollut 50 minuuttia (likimäärin 2 tuntia pelkkiin matkoihin) suuntaansa, mutta siihen en enään tässä elämäntilanteessa ole valmis taipumaan. Enkä rehellisesti sanoen ole ihan varma olenko koskaan todella edes pitänyt tätä, hevoselle mahdollisimman luonnonmukaisten olosuhteiden tarjoamista, asiana johon henkilökohtaisesti aktiivisesti pyrkisin. Taidan olla vain itsekäs harrastelija tai mukavuudenhaluinen ihminen, joka ei ajattele hevosensa parasta. Onhan esimerkiksi talvella hirmu kiva hipsiä kuivin kengin autosta talliin, harjata ja rapsutella ponia lämpöisessä tallissa ilman topparukkasia ja sitten siirtyä ratsastamaan maneesiin, jossa voi ratsastaa tavallisilla hanskoilla ja ratsastushousuilla ympäri vuoden. Näin ei kuitenkaan ole, mutta olen päättänyt myös antaa itselleni vähän anteeksi sitä, ettei resurssini (aika poissa lasten luota siirrettynä hevosen kanssa olemiseen, oma jaksaminen sekä varallisuus) riitä kaikkeen. Haluan siis kuitenkin hevoselleni vain hyvää ja onneksi tallilla, jossa Zambujo tällä hetkellä asuu on edes ns. kokopäivätarhaus ja kesällä laitumet.

No luettuani koko jutun tarkkaan loppuun asti, taidan kuitenkin voida sanoa, että olen tehnyt myös jotain oikein… eli yllän kenties ”melko hyvään”!!

Ainakin seuraavissa asioissa sain sulkia hattuun 🙂

a) Minulla on suhteellisen arka hevonen, eikä sillä ole selkä jumissa. Jutun mukaan aroilla ja herkästi stressaantuvilla hevosilla on tyypillisesti selkä jumissa, koska ne jännittävät. Ilmeisesti olen onnistunut ratsastamaan hevoseni suurimman osan aikaa suhteellisen rennoksi ja mahdollisesti kaikki tekemäni ”jumppaliikkeet”, joita päivittäin teen ovat myöskin edesauttaneet tätä.

b) Hevosellani on harjoitusohjelma ja tavoitteita. Heli Hyytiäisen mielestä kaikilla hevosilla tulisi olla harjoitusohjelma riippumatta siitä, onko hevonen kilpa-vai harrasteratsu. (haluan huomauttaa: että Saksassa ja Hollannissa näkemilläni aktiivitalleilla ei näyttänyt asustelevan montaakaan urheiluhevosta, koska noista paikoista 3/7 oli edes jonkin moinen kenttä) Ihanne kuitenkin tietysti olisi, että hevonen saisi käyskennellä vapaasti ns. vapaa-aikansa, mutta sitä myös treenattaisiin säännöllisesti.

Omalla hevosellani on tavoitteita ja suunnittelen sen viikko/kuukausittaisen harjoittelun määrän ja tavoitteet aina etukäteen ja toteutan niitä aina niin hyvin kuin mahdollista. Toki lapsiperheissä on joitain liikkuvia tekijöitä, jotka saattavat vaikuttaa äkillisesti näihin suunnitelmiin… Kuitenkin yleensä vain niin, että vasta esim. huomiselle suunniteltu vapaapäivä saattaakin siirtyä esim. tälle päivälle.

c) Hevosellani on hyvä kunto, vaikka se ei olekaan kisahevonen. Se on minulle ihan luonnollista ajattelua. Mielestäni hevonen on ns. urheilija, jolla kuuluu olla hyvä kunto ja sitä on koko ajan kehitettävä/ylläpidettävä. Ja ainakin niin hyvä kunto, että se jaksaa suorittaa mielellään sille asetetut tehtävät. Ja kun tavoitteet ovat suht korkealla, on lihaskunnon tuettava sitä, jotta hevosen fysiikka kestää säännöllistä treeniä. Ja haluan sillä ratsastaa vieläkin vaativampia liikkeitä, joten on sen lihaskunnon kokoajan edelleen kasvettava.

d) Lihakset pitää verrytellä hyvin, minimissään 20 minuuttia. Tämä toteutuu meidän kohdalla lähes aina. Kävelen aina pitkään (min.10 min) ja käyn maastossa kävelyttämässä aina kun valaistus sen sallii eli jos olen päässyt tallille päivän valon aikaan.

Alkuun hyvin usein juoksutan ja jos en, niin mieheni (tai minä itse) työskentelee noin 10 minuuttia maasta ennen selkään nousua. Eli lyhyin ohjin tehdään sivulta avoja, sulkuja, väsitöjä ym. Eli menee vähintäänkin ne 20 minuuttia ennen kuin olen edes päässyt selkään tallista ulos tulon jälkeen. Kavereiden kanssa tallilla ollaan yhteisesti naureskeltu tälle ”hitaalle tyylilleni”. Sillä myös niitä ratsastajia riittää, jotka ovat lähes siinä ajassa suorittaneet koko päivän treenit, ennen kuin itse olen päässyt edes selkään.

Tässä tämän päivän verryttelyjä…

Meillä lyhyen alkujuoksutuksen idea on se, että hevonen saa siinä hiukan purkaa pahimpia höyryjä sekä pukkia jos pukituttaa jumeja pois selästä… tai muuten vaan hiukan verrytellä ilman painoa selässä. Tosin ei kuitenkaan saa mennä täysillä, mikäli haluaisi, vaan sen on oltava aika tarkkaan kuulolla liinan päässäkin. Tehdään esim 3 laukka-ravi siirtymistä per kierros tai aika paljon muutenkin erilaisia siirtymisiä… Siinä myös näkee onko jossain jotain outoa jäykkyyttä tai vinoutta, jota ei ole aikaisemmin ollut sekä paljastaa myös aika hyvin hevosen päivän vireystason. Niin eipähän tule selässä sitten niin paljon yllätyksiä. Ja tosiaan Zamuhan on ollut suht viriili nuori hevonen ja helposti jännittyvää sorttia, niin ollaan koettu (mutta myös saatu valmentajilta toistuvia kehoituksia jatkaa samaan malliin) hyväksi.

Ja pientä viilausta… esim. pitäisi aina pysähtyä liinassakin tasan. Jos ei niin koskettelu usein auttaa. En ole tossa tasan pysähtymisessä ollut aina niin tarkka, joten se on vähän kostautunut, mutta varmaan taas alkaa palautua mieleen jos ryhdistäydyn. Sain mieheltä palautetta tänään. 🙂

Tää oli ok, vaikka jalat takaa vähän supussa…

Ja sitten vasta nousen selkään… Alkuverryttelyyni kuuluu aluksi aina vielä selästäkin aika paljon avoja, väistöjä ym. taivutuksia käynnissä molempiin suuntiin. Ja sitten vasta kun tasainen tuntuma ja pehmeä hevonen löytyy alle, niin siirryn raviin. Kevyttä ravia meen tässä vaiheessa vaan lyhyen aikaa yleensä (varsinkin jos olen alkujuoksuttanut). Zamuhan on noita ns. luonnostaan jonkin verran etupainoisia hevosia, joten ei ole järkeä ihan hirveen syvälle antaa painua (tai ainakaan antaa roikkua) ennen varsinaisia hommia, mutta silleen pyöreeksi ja kevyeksi yritän. Koen sen epäjohdonmukaisenakin (nuorelle hevoselle) antaa ensin roikkua syvällä ja sitten alkaa ”nostaa”, sitä sieltä (tiedän hyvin etten myöskään tässä jaa koko maailman  yhteistä ajattelua 🙂 ). Jos kulkee hyvin tasapainossa ja kuulolla heti aluksi, otan tähän väliin myös laukat mukaan. Etupainoisena ryntäävällä hevosellahan ei tiytysti kannata laukata ellei sitten halua myöhemmin roikkua ohjissa saadakseen hidastettua laukkaa. Ja ainakaan nuorilla hevosilla ei ole välttämättä heti ratsastukerran alusta asti oma tasapaino ja tahti kunnossa… Lopuksi kun nämä ovat ovat löytyneet (tai toivottavasti ovat) niin, voi paremmin antaa venyttää eteen alas. Ja tässäkin huomautan, että tosiaan Zamu on myös ollut aika sähäkkä tyyppi ja on vieläkin aina ratsastuksen alussa, niin ei ainakaan kannata ihan kovin pitkin löysin ohjin aloittaa. 🙂 (Tästä on ihan oma juttunsa, kunhan ehdin…)

Mutta tässä meidän päivän alkuravit eli meidän alku-”eteen-alas” ja loppuverkassa sitten vähän syvemmälle.

Ja sitä käyntityöskentelyjumppaa…

Tässä etsitään takajalkaa alle siis… ja hevosen omaa tasapainoa… erilaisia taivutuksia me tehdään paljon ihan joka ratsastuskerralla.

Loppuverryttelyihin meillä kuuluu aina se ”eteen-alas”, mutta ei liian kovaa. Siihen aina ainakin pyrin, mutta joskus meillä on ollut niin kivaa, että ajatuksissaan mennään liian kovaa… ollaan varmaan Zamun kanssa lopussa niin intona. Zamuhan ei tunnu juuri koskaan väsyneeltä. Ja väsymys ei ainakaan tule esiin hitautena vaan päin vastoin. Mari ja Rodrigo kuitenkin pistävät tässä asiassa kampoihin eli muistuttelevat, että loppuravit pitää pysyä tosi tahdikkaina ja rauhallisina, joten aina heti kurssien jälkeen sitten taas nää loppuravitkin pysyy paremmin hanskassa 🙂 Ja ihan loppuviimeksi tietty vielä kävelyt.

Ja sitte paluu aiheeseen eli kohta:

e) Hieronta ja venyttely. Suoritan venyttelyjä itse toisinaan ratsastuksen jälkeen. Näitä tekniikoita olen oppinut kouluaikoinani Ypäjällä. Ja pienet lihaskivistykset osaan myös itse hoitaa. Aika ajoin pyydän tarkempituntumaista (ammattilaisilla on ”hienosäädetympi näppituntuma”, vaikka tekniikat ei muuten ole kovin vaikeita) hevoshierojaa käymään hevosen läpi, jos hän huomaisi jotain erityistä, jonka voisin ottaa harjoittelussa huomioon.

Huomaan, että olin tämän jutun mukaan kuitenkin loppujen lopuksi sittenkin ihan vahvoilla. Suurin puute, minkä huomasin ja jota olisi kiva päästä enemmän toteuttamaan (mikä siis olisi hevosellekin hyväksi) olisi maastoratsastus. Senkin aika vielä varmasti koittaa… 🙂  Mutta näitä erilaisia hevosen hyvinvointiin liittyviä ajatuksia ja suosituksia on tietysti todella paljon muitakin kuin lihashuoltoon ja liikuntaan liittyvät, esim. ravinnosta käsittely- ja koulutustyyleihin ym. Eikä täydellistä hevosenomistajaa todennäköisesti ole olemassakaan. Kuitenkin kieltämättä näistä helposti tulee sellaisia äärimmäisiä arvokysymyksiä, että on vaikea olla hiukan itseään syyllistämättä, jos hevosen omistaa. Kaikki varmasti pohjimmiltaan haluavat tarjota hevoselleen parhaat mahdolliset olosuhteet (oman tietämyksen, osaamisen sekä varojensa puitteissa).

Miksei hevosenomistajuudenkin yhteydessä voitaisi enemmän puhua ”riittävän hyvästä” hevosenomistajuudesta, kuten vanhemmuudessakin yleensä puhutaan? Itselleni tämä ainakin taitaa riittää tavoitteeksi enkä siis aio ottaa enempää stressiä aiheesta. Perhekin on jo niin monessa kohtaa opettanut suhteellistamaan näitä asioita, liittyen hevosiin ja eläimiin… Pyrin siis parhaimpaani, osaamiseni, tietojeni sekä (jonkin verran rajallisten) resurssieni puitteissa.

Nyt tämä ”riittävän hyvä” äiti kömpii vuoteeseensa ”riittävän hyvän” miehensä viereen odottamaan ihanien lastensa täydellistä  ”yllätysaamuherätystä”.

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

Ryhtiliike jo tänään

Tänä aamuna olen velttoillut koko aamun tässä kotona. Lasten aamutoimet veivät kokonaisuudessaan ainakin kohtuuttomat 3 tuntia, olkoonkin vaikka mitään kiirettä minnekään ei ollutkaan ja jouduin hoitamaan joitakin tytön eskariin sekä kuntoutukseen liittyviä puhelinasioita siinä samalla. Kuin ihmeen kaupalla sain lapset nyt vihdoin tuonne hiekkalaatikolle leikkimään ja vauvan ulos rattaisiin nukkumaan. Teen tässä nyt samalla ruokaa ja valvon lapsien puuhia ikkunasta.

Puhuin aamulla myös erään hyvän ystäväni kanssa puhelimessa. Puhelu oli monella tapaa intouttava ja energisoiva. Hän oli parhaillaan laittamassa hevosta kuntoon omalla kotitallillaan ja oli lähdössä ratsastamaan.  Hän kuulosti niin ihanan energiseltä, että teki todella hyvää kuulla hänestä noissa tunnelmissa.  Mutta samalla sain pienen pistoksen omaan omaantuntooni. Ystäväni sairastaa syöpää tai jo toista syöpää oman elämänsä aikana ja tämä jälkimmäinenkin on jo uusinut monta kertaa. Viimeksi kun puhuin hänen kanssaan, sain sen kuvan, että ”ratsastukset on nyt ratsastettu tässä elämässä” ja muutenkin elämä kuulosti todella rankalta ja epäoikeudenmukaiselta. Mutta nyt oli taas ihan uusi vire päällä. Muutoksen avain oli ilmeisesti uusi ruokavalio, jota hän oli tiukasti alkanut noudattaa. Wau! Ihmettelen hänen voimiaan. Ei ole kovin helppoa olla päättäväinen asiassa niinkin monen takaiskun jälkeen (tiedän tämän todella omien kokemuksieni kautta) ja varsinkin asiassa, jossa minkäänlaisia takeita onnistumisesta ei ole, vaikka noudattaisi kaikkia ohjeita aivan täydellisesti. Kuitenkin elämänlaatuun päätös ja päättäväisyys oli kuulemma vaikkuttanut huomattavasti. Toivon todellakin parasta, että päättäväisyys palkitaan myös lopputuloksen suhteen, mutta elämänlaadun parantuminenkin on jo suuri asia. Tämä elämä on elettävä nyt, niin hyvin kuin mahdollista, tuo se sitten mitä tahansa tullessaan. Ihailen ystävääni todella!

Miksi lähdin aiheesta sitten kirjoittamaan tänne blogiin… Syy on lähestyvä ratsastusmatka ja se, että itse olen näissä asioissa lepsuillut enkä ole pysynyt asettamissani tavoitteissa oman kuntoni suhteen. Se on kumma, että olen pysynyt lähes kaikissa tavoitteissa, joita olen asettanut ratsastukseen tai hevoseni koulutukseen, mutta itseeni liittyvät tavoitteet olen laiminlyönyt. Vaikka tiedostan hyvin, että nämähän eivät todellakaan ole toisistaan riippumattomia asioita. Ja olen niitä, varsinkin istuntaan ja kuntoon liittyviä asioita, täälläkin moneen otteeseen pohtinut. Tarvittaisiin siis ystäni esimerkin mukaista päättäväisyyttä tai vaikka edes puolet siitä.

Huomasin jo siinä puhelimessa puhuessani, etten esim. ollut koko aamuna syönyt mitään muuta kuin palan omenapiirakkaa ja juonut useamman kupin kahvia. Ruokailuttottumukseni ovatkin viimeaikoina olleet pahasti retuperällä. Vaikka ei ole kysymys siitä, ettenkö tietäisi mitä kannattaisi syödä, sillä niihin asioihin olen perehtynyt jonkin veran oman aktiiviurheiluni aikoihin sekä tyttäreni syöpähoitojenyhteydessä myös uudemman kerran. Kuitenkin vaan monesti huomaan vasta iltapäivällä, etten ole laittanut suuhuni mitään kovinkaan järkevää kahvin ja makean lisäksi. Lasten ruokailuihin ja ravitsemukseen olen sen sijaan kiinnittänyt paljonkin huomiota ja miehenikin on noudattanut vähähiilihydraattista ruokavaliota jo pidempään. Ja myös hevosen, koiran ja kissankin ruokinta on enemmän tai vähemmän kohdillaan. Omalla kohdallani on siis kysymys vain lepsuilusta tai välinpitämättömyydestä. Ja ehkä, koska olen imettänyt nuorinta lastani, ei painon kanssa ole myöskään tullut ongelmia,  tästä ”possuttelusta” huolimatta. Kuitenkaan siihen ei olisi varaa, sillä myös perhepiirissäni on ollut syöpää ja kaiketi ainoa millä sitä voisi mahdollisesti omaa sairastumisriskiäni alentaa, olisi pitää huolta ravinnosta ja yleiskunnosta.

Toinen osa rikottuja lupauksia tai tehtyjä päätöksiä koskee omaa heikkoa kohtaani eli vammautunutta jalkaani. Sen kunnon suhteen tein myös täällä blogissa lupauksia huhtikuussa. (Lupaus löytyy maaliskuun kansiosta 2012 nimellä ”Vanha vamma oireilee taas”) Joka tapauksessa en ole toteuttanut vähäisissäkään määrin aikomuksiani. Aloitin, mutta siihen se jäi… Ihan vähän haluaisin selittää asian johtuvan huonosti nukutuista öistä ja siitä että vauva notkuu yleensä nykyisin valveilla hyvin myöhään. Mutta kuten kuvasin jo edellä mainitussa kirjoituksessani, ihan pienillä asioilla saisi suurta hyötyä aikaiseksi. Nivelrikon kanssa voisi elää hyvinkin tasapainoisesti, jos vaan vähän viitsisi panostaa. Viimeaikoina pihatöiden kanssa olen kärsinyt taas lisääntyvistä kivuista. Hmmm? Tyhmyyttä siis lienee tämäkin laiskottelu.

Ja kolmas lupaus liittyi keskivartalon lihaksiin. Matka lähestyy ja olin niin syvästi vannonut itselleni, että (raskauksien retkahduttaman) keskivartalon lihakset olisivat ihan uudella tasolla kesään ja seuraavaan matkaan mennessä.” No onhan lihas kunto palautunut kokoajan ja keskivartalon hallinta lisääntynyt jo ihan ratsastamalla lähes päivittäin, mutta pilatesta tai joogaa en ole montaakaan kertaa kevään aikana käynyt harrastamassa. Niistä olisi niin kiistatonta hyötyä ratsastukselle. Lähtöön on enään tasan kolme viikkoa aikaa. Saisikohan siinä ajassa jotain aikaiseksi jos oikein tsemppaisi. Ja ”viimetinka” on kyllä aina ollut melko hyvä kannustin saada oikeasti asioita aikaseksi.

Aion siis yrittää. Tai siis aloitin jo! Aamupalaksi tein itselleni marjasmoothien ja lounaaksi söin lasten kanssa samaa ruokaa. (Uunikalaa, perunamuusia, johon oli piilotettu kukkakaalia ja parsakaalia, porkkanakaaliraastetta, tomaattia ja paprikaa.) Nyt iltapäivällä kun mies tulee kotiin, aion pyörähtää ihan lyhyellä pyörälenkillä ja sitten illan ratsastuksen jälkeen vatsatreenit (vanhojen tottumusten mukaan kotilattialla), joka vie aikaa noin 10 minuuttia. Kai se tästä lähtee? Tai siis nyt sen on muututtava! Yritän pitää ystäväni mielessäni esikuvana ja kannustajana. Ja jos kolmessa viikossa ei saa paljoa aikaiseksi, niin se vähäkin mitä saa on kotiin päin. Ja ratsastuksessa on kuitenkin kysymys hienosäädöstä eikä voimasta eli pienellä ryhtiliikkeellä voi saada paljon kerrannaista hyötyä.