Olen kolmen lapsen kotiäiti, tyttäreni omaishoitaja, keskinkertainen ratsastaja, ratsastuksen ”vakavasti” ottava harrastaja ja intohimoinen hevoshullu. Hevoset ovat minulle elämäntapa ja ovat olleet sitä jo 26 vuoden ajan. Tällä hetkellä hevoselämää eletään kolmen pienen lapsen ehdoilla. Lapset ovat työni ja elämässä nyt ykkösenä, mutta vaikka harrastus onkin vähän muuttanut muotoaan, ei intohimo ole suinkaan yhtään vähentynyt tai jäänyt taustalle. Päinvastoin, olihan myös lähes pakko alkaa kirjoittamaan saadakseni purkaa päästäni pursuilevia hevosjuttuja… 🙂
Monessa liemessä keitetty
Olen katsellut hevosalaa mielestäni jo aika monelta suunnalta. Tai ainakin vähän kaikkea on tullut kokeiltua. Olen hevosalan koulun käynyt, ollut töissä hevosten kanssa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Olen taittanut matkaa erilaisissa satuloissa vaihtelevissa maastoissa eri maissa, ylittänyt esteitä, alittanut junaratoja, vaeltanut karjan seassa ja kahlannut joissa. Olen ajellut hevosia jos jonkin moisilla kärryillä edessäni yksi, kaksi, neljä ja jopa 6 hevosta. Olen myös valmentautunut säännöllisesti, vakavamielisesti ja kilpaillutkin. Ponityttönä kaahasin esteitä, nuorena starttailin vähän koulua ja myöhemmin kilpailin tosissani jonkun kauden myös valjakkoajossa. On tullut kokeiltua karjanajoa cauhcojen tyyliin, kiitolaukkaa ilman satulaa ja suitsia heinäpelloilla, bikineissä hiekkarannalla, seisaaltaan ajelua heinäkärryillä, istuskelua koppakärryillä, köröttelyä ajurinpenkillä hääajossa ja kulkueessa keskellä Helsinkiä sekä linnasta linnaan turistioppaana, vikellystä ja köpöttelyä filtin alla pilkkosen pimeässä metsässä… Matkanvarrelle on myös osunut myös erilaisia hevostuttavuuksia, omiakin, ja niin maitovarsoja, nuoria kuin vanhuksia, oreja, tammoja sekä ruunia. Ja tietysti eri rotujakin ja eri tasoisia, Suomenhevosesta ja Shetlannin ponista Lusitanoon ja olympiatason oppimestarista entiseen ravuriin. Olen myös valjasseppä, valmistanut varusteita, kunnostanut kärryjä opiskellut siinä sivussa hevosten rakennetta, ruokintaa, lääkintää ja hierontaa. Ratsastuksesta ja ajamisesta olen lukenut kaiken mikä eteen on sattunut. Siinä samassa olen ollut mukana järjestämässä erilaisia tapahtumia, kilpailuja ja näyttelyjä sekä toiminut niissä erilaisissa rooleissa, pysäköinnin valvonnasta tuomarointiin ja puffanpitämisestä koulusihteeriin. Olen myös tähynnyt tiedonnälkäisenä ulkomaille, kolunnut hevosmessuja, käynyt näyttelyissä ja kiertänyt erilaisilla talleilla Keski-Euroopassa. Ennen kaikkea olen tutustunut portugalilaiseen hevoskulttuuriin ja löytänyt sieltä upeita hevosia, hyviä valmentajia ja huikeaa taituruutta suomalaisen osaamisen jatkoksi ja monipuolistuttamiseksi.
Mutta mites minusta kuitenkin tuli harrastelija?
Ja miksikö minusta tällä tekemisen määrällä sitten kuitenkin tuli vain keskinkertainen ratsastaja tai hevoshullu harrastelija? Saattaa kuulostaa että olen kaiketi aika lahjaton, tai mahdollisesti keskittymishäiriöinen tai muuten vain rauhaton… Ehkä näitä kaikkia? Mutta minut tuntevat kyllä tietävät, että elämä on myös kohdellut kaltoin ja tavallaan pakottanut useampaan otteeseen vaihtamaan radikaalisti suuntaa. Se on vammauttanut fyysisesti ja murtanut henkisesti, mutta kaikissa kolhuissa hevoset ovat säilyneet tärkeinä ja harrastus on pitänyt otteessaan. Onnettomuuden seurauksena jouduin aikoinaan hautaamaan haaveet ammattimaisemmasta hevosurasta ja pakotti myös pitämään pitkän tauon ratsastuksesta. Vieläkin lähes parin kymmenen vuoden takainen onnettomuus edelleen myös vaikuttaa fysiikkaani. Ja toisessa vakavammassa ”kolhussa”, elämäni tähän mennessä pahimmassa takaiskussa, kun vanhin lapseni sairastui syöpään, jouduin myös hautaamaan haaveeni omasta tallista. Sitämyöten olen kuitenkin oppinut että elämää on elettävä PÄIVÄ KERRALLAAN, tässä ja nyt! Ja aion tästedes ottaa kaiken irti harrastuksestani, enkä aio odottaa seuraavaa ”pommia” tippuvaksi, vaan elää myös tätä hevoselämää, omaa intohimoani, NYT eikä vasta ”sitten joskus”. Kuitenkin pyrin harrastamaan lapsiani unohtamatta mutta niin täysillä kuin kotiäiti vaan voi!!!
Entä oma ratsastukseni nyt?
Tällä hetkellä treenaan kohta 9-vuotiaan Lusitano-ruunani, Zambujon, kanssa kahdestaan, lähinnä yksin yön pimeinä tunteina, kouluratsastusta. Valmentaudun säännöllisin väliajoin Rodrigo da Costa Matoksen ja Mari Faria de Carvalhon silmien alla Zambujon kanssa ja toisinaan myös Portugalissa heidän omilla hevosillaan. Kotioloissa treenaamme Working Equitationia eli työratsastusta ja olemme niin ikään osallistuneet yhdessä Paulo Batsoksen WE- kursseille. Tässäpä tärkeimmät koskien ratsastusta Suomessa. Matkustan hevosten perässä myös muuten, messuilla ja tapahtumissa, luen ja seuraan netistä uutisia ja videoita. Portugalissa olen kokeillut myös useiden muiden valmentajien opetusta. Suomessa käyn aktiivisesti myös seuraamassa toisten ratsukoiden valmennuksia sekä jonkin verran myös kisoja. Valjakkokisojen seuraaminen on myös erityisen lähellä sydäntäni. Tässä tämän hetken tilanteesta hevosten kanssa, lisää varmaan pikkuhiljaa blogin kehittyessä…
Passion for riding 