No voihan! Valjakkokärpänen pääsi puraisemaan…

Huomenta! Niin paljon on taas päässä pyörinyt ajatuksia, että en eilen osaanut tai edes voinut alkaa kirjoitella mitään. Olisi mennyt liian sekavaksi. Viime viikonlopun lyhyt ”syrjähyppy” valjakkoajon maailmaan (Baltic Cup osakilpailu Urjalassa) teki kyllä todella hyvää, mutta myös sekoitti pahasti päätäni. Ja siis focus on ollut parin päivän ajan todella pahasti kateissa… Voi kumpa elämässä ehtisi ja voisi tehdä kaikkea samaan aikaan! Intoa ja kuntoakin kyllä riittäisi, mutta sitten ne muut resurssit… aika ja raha. Ja lisäksi haluaisin elää tasapainoista pikkulapsiperheen elämää. No pakko vaan jaksaa uskoa, että kaikella on ja tulee vielä aikansa!

Ai, putositteko kärryiltä? Ai, mistäkö minä nyt oikein puhun? Niin, puhun kärryistä. Ja ajamisesta. Ja kilpailemisesta. Ja olen taas miettinyt näitä kaikkia. Ja juuri kun ajattelin, että olen täysin tyytyväinen hevoselämääni juuri tällaisenaan… Ja arvasinhan, että jos lähden Urjalaan, niin näinhän minulle todennäköisesti käy…  JA niille jotka ovat vieläkin tipahtaneena kärryiltä vähän lisäselitystä…Eli kuten täällä blogissa etukäteenkin jo paljon mainostin, olimme siis mieheni kanssa noissa edellä mainitsemissani kilpailuissa vapaaehtoisina toimihenkilöinä. Itse oli lauantaina marathonilla estetuomarina ja mies piirtäjänä. Ja sunnuntaina tarkkuusradalla päätuomarin sihteerinä ja mies radalla mittaamassa keiloja.

Vähän tehtävä myös jännitti, varsinkin lauantaina, koska en ollut useampaan vuoteen toiminut näissä tehtävissä, joten säännötkin olivat hiukan hämärän peitossa. Myös joitain muutoksiakin on sääntöihin vuosien varrella tullut. Ja sunnuntainakin sai olla erityisen tarkkana uudenlaisen ajanottolaitteen kanssa ”leikittäessä”. Oli oltava kokoajan monenkertaiset varajärjestelmät käytössä ja aurinko porotti kokoajan suoralta taivaalta vasten kasvoja siihen paikkaan, jossa tuomarin kanssa jouduimme toimimaan. Oli välillä pallot näkyä kentällä kolmena tai neljänäkin kappaleena ja saati sitten portit sekaantua keskenään. Eli viikonloppu ei ollut kyllä ihan kevyimmästä päästä. Mutta siltikin hurjan mukava! Oli niin hauskaa nähdä tuttuja naamoja ja itseasiassa yllättävän paljon samoja valjakoita edelleen mukana samoissa meiningeissä. Ja tietysti myös uusia ja hienojakin valjakoita ja kehitystä vanhoissa sekä uusia hevosia ”vahoilla” kuskeilla. Mutta mikä ihaninta, kisatunnelma ja lajiyhteisön välinen ”henki” oli tuntumukseni mukaan säilynyt aika lailla samana. Ja juurikin se yhdessä tekemisen ”henki” on se, jota en ole koskaan löytänyt missään muussa hevosharrastukseeni liittyvissä yhteisöissä. Lisäksi tuntuu, että ihmiset niin nauttivat tekemisestään, hevoset myös ja kaikilla tuntuu olevan kivaa harrastuksensa parissa. Mistäköhän kummasta se sitten johtuu? Siis että on hauskaa. Tai siis eikös se mene niin päin, että hauskaahan kuuluisi olla. Ja ainakaan siellä ei koko viikonlopun aikana näkynyt minkäänlaista väkisin vääntämistä, vihaisia valmentajia, happaman näköisiä omaisia tai muitakaan liian tärkeitä henkilöitä… Yleisesti varsin leppoisaa ja hyväntuulista väkeä. Mutta ehkä se just näin kaikissa muissakin lajeissa? Vai 😉 ??

Tässä linkki kuviin… Itse en tietenkään voinut juuri kameran kanssa heilua, koska oli kaikki ne paperit, kynät, kellot ja lällärit…  Mutta täältä ainakin löytyy: http://maaijun.kuvat.fi/kuvat/2012/27.-28.07.2012,+Baltic+cup,+Hessi-talli/

Mutta joka tapauksessa, totuuden nimissä ajattelen, että tossa lajissa on oikeasti jotain ekstrahohtoa ja noita kisoja on kyllä yleisesti ottaen mielenkiintoisempaa seurata, kuin mitään muita hevosaiheisiakilpailuita. Niin paljon kuin kouluratsastusta harrastuksena rakastankin!!! Pidän tämän lajin monipuolisuudesta. Ja valjakkoajosta löytyy kyllä sitä harmoniaa, tyyliä ja kauniisti tasapainossa liikkuvia hevosia eli asia mitä ehkä eniten rakastan katsella. Mutta samasta lajista löytyy lisäksi tarkkuutta, taitoa, notkeutta, nopeutta, räjähtävää voimaa sekä kestävyyttäkin vaativia tehtäviä.Eli laji on hyvin yleisöystävällinen kaikessa monipuolisuudessaan ja jännittävyydessään.

Mutta harrastaminen vaatii aika paljon aikaa ja apukäsiä. Lisäksi varusteita ja kalustoa. Ja juuri tämän vuoksi joskus jouduin oikeasti lajin lopettamaan. Silloin kun lapsemme sairastui, ei ollut mahdollisuuksia alkaa ajaa nuorta hevosta sisään lajiin, kun tuntui lähes mahdottomalta edes päästä yksin tallille, saati sitten löytää ajamiseen niitä apukäsiä. Myimme lähes kaikki varusteet muutaman vuoden kuluttua tarpeettomina ja nyt perhe on kasvanut entisestään… joten homma vaikuttaa aika mahdottomalta. Mutta silti olen tässä taas asiaa parin päivän maistellut mielessäni hyvinkin huolella. Pakko myöntää, että kyllä se kärpänen pääsi minua jälleen puremaan! Ja olen kai jo infektoitunut jollain tasolla, koska en saa asiaa taaskaan mielestäni… Jonakin päivänä palaan! Vaikka se ei ehkä ole ihan lähivuosina…

Tästä alla olevasta linkistä löytyy vielä tuloksia kiinnostuneille:

Valjakkoajon Baltic Cup kisattiin Urjalassawww.ratsastus.fiTiedote: Sari Torvinen Valjakkoajon Baltic Cup kisattiin Urjalassa Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna järjestettiin Hessi-tallilla Urjalassa ensimmäisen kerran Baltic cup -osakilpailu. Mukana oli noin neljäkymmentä valjakkoa. Kolmipäiväis…

Itse lähden nyt ratsastamaan… 🙂

P.S. Lisähuomautuksena on pakko sanoa, että näen kyllä mm. WE:ssä eli Working Equitationissa selvästi kaikki mahdollisuudet kiinnostavuudessa yltää samaan. Monipuolisuudessaan sekin vaatii lähes kaikki samat ominaisuudet hevoselta ja yleisöllekin laji on erittäin mukavaa seurattavaa. No kunhan täällä Suomessakin joskus päästäisiin samaan pisteeseen eli olisi riittävän elinvoimainen ja innokas harrastajajoukko ja lisäksi tietty ihmisiä ja resursseja alkaa järjestää lajiin myös kilpailuja. JA HUOM! EI se voi olla ihan mahdotonta, sillä Ruotsissakin on jo kisoja ja maajoukkue, niin miksi ei muka meillä!

Keskustelua varusteista ja kuolaimista…

On taas eletty elämää pari päivää eteenpäin. Ollaan tämän ”laumani” kanssa jo uskaltauduttu myös ulos talosta, kuumeet näyttävät voitetun ja aurinkokin paistaa jälleen! 🙂 Anteeksi kaikille, jotka etsivät eilen tai toissapäivänä täältä blogista energiaa omaan päiväänsä… Saatoitte pettyä pahasti, sillä sitä tuo parin päivän takainen kirjoitukseni ei varmaan kenellekään antanut. …Paitsi minulle ;). Huomasin itse minkälainen marisija olen ja päätin ryhdistäytyä. Ja niin myös tein! Kirjoittamisella on myös ihmeellinen voima, kun tekstistä näkee ikään kuin ulkopuolisen silmin, omat mielenmaailmansa ja siten asiat jotenkin alkavat näyttää paljon selkeämmiltä. Saatika sitten lisäksi kaikki se ”häly” mitä sensuroimattomasti yrittää mielen syvistä syövereistä tunkeutua mukaan tekstiin. Tulee hyvin siivottua sekin kaikki siinä samalla, kun yrittää pitää tekstin jotenkin selkeänä ja johdonmukaisena. Yht´äkkiä sitten  vaan huomaa, että ajatus on jo paljon selkeämpää myös pään sisällä. Hyödyllistä ja hauskaa siis… eli taidanpa jatkaa tätä kirjoittelua myös tulevaisuudessa!

Hassua!! Tänään päiväni on jotenkin hyvin kuolainpainoitteinen…

1) Ekaksi tämä… Lupasin antaa raportin, kun olen kokeillut Zamulle niitä uusia kuolaimia, jotka ostin matkalta. Anteeksi parin päivän viive, mutta nyt kommentit ensituntumasta. JA taitaa itseasiassa ollakin paljon parempi kirjoittaa nämä kommentit vasta nyt, kun olen jo ehtinyt kokeilla niitä kaksi kertaa…

Eli ne on tämän näköiset. En tiedä mikä tän vempeleen nimi on ja muutenkaan mulla ei ole aikaisempaa kokemusta tai oikein tietoakaan vastaavan kuolaimen käytöstä. Working Equitation harjoittelu mielessä nämä hankin. Siinä kun olisi tarkoitus ratsastaa paljon myös yhdellä kädellä.  Ne on ikään kuin tavalliset kanget, joihin saa kahdet ohjat kiinni. Kanki vaikutus alaohjalla ja ylemmällä ohjalla tunne on kuin jossain ajokuolaimessa… tai suorassa muussa kuolaimessa. Kielentila on vähän leveämpi ja loivempi kuin meidän normaali kangessa.

toivottavasti kuvasta näkyy… otin kuvan kännykällä ja lähetin sähköpostiin, joten se oli pakko myös lähettää melko pienikokoisena.

No ensivaikutelma oli todella positiivinen! Hevonen oli jo tallissa niiden kanssa täysin hiljaa suunsa kanssa. Sillä on ollut tapana ainakin kankien kanssa alkuun mutustella ja kolisutella (tallissa) kuolaimia suussaan. Yhtä tyytyväinen siis kuin pelkkä yksittäinen nivel suussa.

No juoksuttaessa ei tietenkään mitään muutosta. En nähnyt että tämän tyyppiseen kuolaimeen voisi sivuohjia mihinkään kiinnittää, joten alkujuoksutin ilman mitään löysiäkään sivuohjia… siis vain kapson normaalisti suitsien päälä ja liina kiinni kapsonissa. Joka tapauksessa, Zamu oli rauhallinen, ei heilutellut päätä tai loksuttanut kuolaimia… mitä se saattaisi normaalin kankisuitsituksen kanssa joskus tässä alkujuoksutuksessa tehdä.

Ja selkään mennessä ensivaikutulema oli myös hyvä. Hevonen kulki korvat rentoina, ei vänkslännyt mitään eikä jännittynyt vaan suu oli rennosti ja tasaisesti kiinni (ilman alaturpahihnaa tai kireälle laitettua turpahihnaa)… Kulki heti alkuun tasaisen tuntuisesti, työnsi takaa ja rentoutui pyöreästi eteen alas. Laukoissa, jossa se on helposti tullut aikaisemmin epätasaiseksi, oli myös tällä kertaa erittän tasainen ja rento.

No joo… Onhan tämä kuitenkin kanki, joka on väärin käytettynä aika kova kuolain. Ja tottakai ratsastajan on ymmärrettävä se ja oltava sitäkin tasaisempi ja kevyempi käsiensä käytössä. Kuitenkin tunsin, että tällä kuolaimella tasainen tuntuma löytyi heti ja varsinaisen kanki ohjan pystyi jättämään todella hyvin löysälle. Ja mahdollisimman tasaiseen ja pehmeään käteen olen joutunut näiden lusitanojen kanssa keskittymään jo vuosia… ja tarkoitan siis keskittymään todella! En tiedä olenko mitään muuta seikkaa työstänyt omassa ratsastuksessani viimeisten 6  vuoden (Xingu tuli silloin Suomeen) aikana enemmän… Ja lisäksi hevoseni kuuntelee kyllä aika hyvin istuntaa… ja istunnan käyttöä helpottaa myös se, jos hevonen pysyy kevyenä ja tasaisena edestä. Joten kuolaimesta seurasi ikään kuin hyvän kierre ja yhteisvaikutus oli siis todella positiivinen.

Tuntui kyllä aika kivalta kokoanaisuudessaan! Mikäs näillä olis siis ratsastellessa? Mutta luulen kuitenkin, että pitkään käytettynä tai ainoana kuolaimena käytettynä vaikutukset alkaisivat pian syödä toisiaan. Kuolain ei ole kovin liikkuva joten se saattaisi pikkuhiljaa alkaa myös heikentää suun toimintaa… ehkä passiovoiden sitä? Ja heppa oppisi ehkä nojaamaan siihen liikaa? Luulen, että käytän sitä maksimissaan kerran viikossa. Joka tapauksessa, pystyin niin hyvin tekemään niiden avulla myös kaikki Marin antamat kotiläksyt  laukassa, väistöt ja härkätaistelu ”suihkaisut” (kerron joskus tarkemmin tästä treenistä) ja hevonen kuunteli niin hyvin istuntaa laukassa eikä yrittänyt ryntäillä tai tullut epätasaiseksi edestä. Taidan muutenkin säästää nämä kuolaimet WE -harjoitteluun, jota olen nyt toden teolla ajatellut alkaa harrastaa vaihteluna koulupuurtamiselle. Tukee kuitenkin hyvin myös koulutreenejä… Ehkä se sykli siinäkin on jotakuinkin kerta viikkoon…alkuun ainakin…hmm? Joten jään siis odottelemaan ensi viikon WE-päiväämme… 🙂

2) Ja sitten toisiin kuolaimiin… Ystäväni laittoi aamulla viestin, että sopiiko ajaa ohi ja toimittaa mulle ”ne kuolaimet”. No todellakin sopiiiiii!!! Siis lisää uusia kuolaimia 🙂 Ja ennen kaikkea, todella hyvää palvelua saan näköjään! Eikä tarvittu kuin yksi puhelinsoitto, niin muutamassa viikossa kuolaimet on mun keittiön pöydällä. Ei tarvinnut edes postista noutaa… ja maksukin vasta kun on sovittanut. Kiitos Kaisa!!!

Siis homma alkoi siitä, että kerran soitin ja kysyin, olisinko voinut lainata häneltä kokeiluun kuolainta. Olen miettinyt Zambujolle tavallisiin kankisuitsiin sellaista ”anatomista”kankea, jossa kielentila olisi vähän isompi, jotta kuolaimet mahtuisivat paremmin sen suuhun samaan aikaan (kuten normaaleissa koulukankisuitsissa bridonki ja kanki nyt vaan kuuluisi spia). Kun kuten joskus aiemminkin mainitsin, tuntuu jotenkin olevan kankisuitsiin tyytymätön, kun on niin paljon tavaraa suussa ja ollaan sovitettu niitä valmentajankin kanssa jo moneen otteeseen ylemmäs ja alemmas ym… Itse asiassa Marin hevosilla Portugalissa näin tällaisen ja ratsastinkin sillä. Tuntuma on nykyisin parempi, mutta on siinä vielä parantamisen varaa. No anatominen kanki myös myötäilee ehkä kitalaen muotoa vähän paremmin? Saapahan sitten nähdä!

Ja miksi yritin lainata kaverilta kuolaimia? No kun olin etsinyt sellaista kuolainta jo useammasta paikasta, eikä niitä ollut oikein missään sopivankokoisina kaupassa hyllyssä. Tilaamallahan niitä toki olisi saanut Sprengeriltä, mutta hinta on yli 200 euroa. Ja se on kyllä mielestäni aika suolainen hinta pelkälle kokeilulle! Netistä tilaaminen tuntui melkein yhtä huteralta. Voivottelin sitten asiaa kaverille ja näppärältä kaverilta tuli heti vihje toisen merkkisestä vastaavasta, 5 kertaa halvemmalla hinnalla ja kaikki muutkin tiedot kuin kaupanmyyjältä (hyvältä sellaiselta)… No kauppa josta niitä sai, oli jossain Järvenpäässä eli aika kaukana meiltä… eli niin kaveri toimi sitten kuriirina. Kävi ostamassa ja toimitti perille.

Tällaiset … joita sovitellaan sitten ensi viikolla tavallisiin kankisuitsiini.

Ja nää kuolainasiat on mulla vähän niin kuin kaikki muutkin varusteasiat. Yritän aina näköjään aina vaan pärjätä vanhoilla… En siis tarkoita, että käyttäisin hevoselle epäsopivaa satulaa tai vääränkokoisia kuolaimia ym. Olenhan myös opiskellut näitä sovitusjuttuja koulussakin ja valmistanut varusteita. Vaikken montaa kuukautta työkseni olekaan tehnyt (yhden kesän koulun jälkeen Wahlstenilla) niin koulutettu valjasseppä tosiaan kuitenkin olen 🙂 Mutta ”suutarin lapsellahan ei tunnetusti ole kenkiä” ja ihan oikeasti en ole kovin innostunut sovittelemaan mitään uusia härveleitä hevoselleni. Päinvastoin ajattelen, että perusmalleilla pitäisi pärjätä ja, että vika on yleensä kuitenkin käyttäjässä eikä varusteessa! Eli jos joku etsii aina vikaa huonoon yhteistoimintaan kuolaimista tai satulasta, niin minä ihmettelen aina omaa istuntaa ja käsien käyttöä. Ja löydän siitä kyllä aina virheitä! 🙂 Olette varmaan huomanneet? No jokin kultainen keskitie… Kysehän on hienosäädöstä joka on usein kiinni pienistä asioista ja kaikkien tekijöiden summasta!

3) Mun piti pakata tänään maallelähtöä varten, mutta ”vähän” tapailin kavereita myös facebookissa siinä sivussa… Ja siellä erään kaverin vihjeestä aloin seuraamaan yhtä keskustelua… Jossa puhuttiin varsin provosoivaan sävyyn eräästä kuvasta. Kuvassa eräs ihan täydellisessä piaffissa oleva hevonen hyvin kauniinnäköisesti kevyellä ohjastuntumalla ratsastettuan. Siis omasta näkökulmastani täydellisesti koottu hevonen, ei vain kädellä vaan, hyvin takaosallaan… Ja keskustelu meni sangen erikoiseksi vastakkainasetteluksi ”täysin ilman varusteita ratsastamisesta” ”varusteiden kanssa ratsastamiseen” Ja lisäksi hevosten rotuominaisuuksiin. En yleensä provosoidu tuollaisiin keskusteluihin ottamaan osaa… Mutta koska kysymyksessä olevan kuvan hevonen sattui olemaan lusitano  ja osa kommentoinesta ihmisistä (viestiketju oli hyvin pitkä) tuskin omasi mitään omakohtaista kokemusta rotuun (koska niitä  on Suomessa vain noin 30 kappaletta)… Niin tiedättehän kuinka läheinen juuri tämä asia on minulle…. niin oli ihan pakko sanoa myös joku sana… Perustelin lähinnä sitä miksi ylipäätään käytän hevosellani minkäänlaisia kuolaimia tai varusteita. Vaikka minulla on herkkä hevonen… LUPAAN PALATA TÄHÄN AIHEESEEN LÄHITULEVAISUUDESSA omana kappaleenaan…

Mutta nyt mies palasi jo töistä!!! Ja lapset on lähdössä viikonlopun viettoon maalle ja kuten monesti olen mainostanut, minä ja mies Urjalaan. Ihmettelemään vaihteen vuoksi ihan erinäköistä menoa .) Ja noilla hevosilla on kyllä suussa vaikka minkä näköisiä vempeleitä ja mitä upeampia varusteita ja vaunuja. Se se vasta onkin varusteurheilua, eikä hevoset näytä yhtään kärsivän vaan päin vastoin rakastavan … ja pakko myöntää että todella nautin katsella noita varusteita, vaatteita ja vaunuja… Toinen toistaan upeampia! 🙂

Hauskaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille muillekin, joita ei tavata viikonlopun aikana Baltic cup :issa! Palaan taas kirjoittelemaan alkuviikosta!

Löysäilyä ja haaveilua sadepäivän harmaudessa.

Voi, kunpa ton otsikon voisikin nimetä ”Oi ihana heinäkuu!”

Mutta ei todellakaan…

On heinäkuu ja on ollut ankean harmaata sekä tihkusadetta useamman päivän ajan… Lapsetkin ovat näköjään vuoroviikoin kuumeessa ja yksi tälläkin viikolla, joten jälleen istun neljän seinän sisällä ihmettelemässä ulkona näkyvää harmaata ankeutta. Ja jälleen jo useamman päivän peräjälkeen. Alkaa vähän vitsit loppua kesken!

Aamupäivästä erehdyin katsomaan tv:stä sarjaa nimeltä ”Jaakko ja maailmanvalloittajat”, jossa tänään esittelyssä oli perhe, joka oli muuttanut Balille hotellinpitäjiksi. Näytti kyllä vähän liian ihanalta ja lämpimältä!!

Jakso löytyy täältä:Jaakko ja maailmanvalloittajat | YLE TV1 | yle.fi

Oikein syvä huokaus pääsi ääneen suustani. Miksi ihmeessä minä olen vielä täällä? Ollapa nyt jossain muualla! Huomasin ihailevani tv-perheen ratkaisua täysin kritiikittä, vaikka tiedän kokemuksesta, ettei hyppäys työskentelemään toiseen kulttuuriin ja maahan todellakaan ole aina niin ruusuista, kuin miltä tuon sarjan jaksoissa ehkä näyttääkin. Jokatapauksessa tarvitsisin juuri nyt todella jotain maisemanvaihdosta tai muuta uutta virtaa elämääni… Oli oikein pakko soittaa miehellekin töihin siinä toivossa, että siltä olisi löytynyt jokin innostava idea. Hän kun on meidän perheessä yleensä se innovaattori ja mä vaan yritän parhaani mukaan pysyä mukana sen ”pähkähulluiltakin” tuntuvissa ”päähänpälkähdyksissä”… Ja ties vaikka se hyvinkin ryhtyisi toteuttamaan meidän perheen muuttoa Portugaliin, jos häntä vähän siihen suuntaan tönisi. Pitäisiköhän? Ehkä se oikeasti on vaan kiinni siitä, että olisi uskallettava päättää, mitä oikeasti haluaa.  …Mutta eihän se tietty yhtään ehtinyt siellä töiden keskellä alkaa mun kanssa maalailemaan mitään haavekuvia uudenmallista elämästä. No todellisuudessahan varmasti ihan mikä tahansa pienempikin uusi projekti, saattaisi riittää tässä elämäntilanteessa… Mitenköhän mä nyt yht´äkkiä noin innostuin? Ilmeisesti on tosiaan ollut hiukan liian tylsä ja yksinäinen heinäkuu. 😉

No siitä aamuisesta ”virtapiikistä” seurasikin sitten hyvin pian täysi ”lamaannus”. En saanut juuri yhtikäs mitään aikaiseksi koko päivänä. Lapset pyörivät yöpuvuissaan pitkin taloa iltapäivän puolelle asti. Ja hyvä kun sain kaikki tärkeimmät asiat toimitettua eli vauvalle ruokaa (koska se ei osaa itse kunnolla vielä pyytää) ja tytölle lääkkeet (tosin nekin myöhässä). No tosin, kun tarkemmin ajattelee, tein kaikille kolmelle eri toivomusruokaa (poikkeuksellista), mutta keittiöhän olikin sitten siivoamatta siihen asti kun mies palasi töistä. Mitään muita kotihommia en myöskään tehnyt. Ja hassua, että kulutin kyllä aikaa surkuttelemalla itselleni, että ”olisipa kiva kun olisi jokin projekti”, mutta olisihan täällä talossakin nurkat pullollaan erilaisia tekemättömiä ”projekteja”. Sen sijaan, että olisin tehnyt yhtään mitään ”aikuisten oikeasti” järkevää, loikoilin lastenhuoneen lattiatyynyillä potilaan vieressä, katselin Barbie -videoita tytön kanssa ja leikin vähän vauvan kanssa ja haaveilin…Tulematta mihinkään lopputulemaan. Ja vaikka lasten kanssa vietetty aika onkin  kuulemma kuin ”panisi rahaa pankkiin”, niin jotenkin ei siitä vetelehtimisestä nyt ihan juuri sellainen olo tullut.

Lisäksi roikuin tietenkin vähän myös netissä, löytämättä sieltä oikeastaan yhtään mitään järkevää. Ja tarkoitan todella AINOA päivän positiivinen ja mieleenpainuva löydös nettisurffauksesta löytyy tästä alla olevasta linkistä. Itseasiassa tosi hauska idea… reality-heppaohjelma, jossa kenttäratsastaja ja valjakkokuski vaihtavat osia. Katsoin vasta ekan osan, jossa siirrytään satulasta nelivaljakon ohjaksiin. Oikeasti hauska ja mielenkiintoinen ja sopivan mittainen pätkä. Suosittelen vaikka ei yhtään tippaa valjakkomeiningit innostaisikaan! (Ja huom! Tuossa videossa on lopussa mukana sattumalta myös lyhyt eläinlääkärin ”palsta” jossa satuttiin puhumaan tying up -syndroomasta, jota epäilin kuukausi sitten Zambujolla)

Changing Reins -ohjelma löytyy täältä

Ja niille joita valjakkomeiningit kiinnostavat tai videon jälkeen alkoi kiinnostaa, niin haluaisin muistuttaa myös tulevan viikonlopun kansainvälisistä kilpailuista, jotka pidetään Hessi-tallilla Urjalassa. Baltic -cup.

Ja heti huomaan saavani uutta virtaa, kun ajattelenkin, että ”totta tosiaan! Onhan mulle juurikin tulossa vaihtelua koko viikonlopun ajaksi. Mehän lähetään siis tonne kisoihin toimihenkilöiksi ja vielä ilman lapsia. Todella mukavaa ja tervetullutta vaihtelua! MITÄ IHMETTÄ MÄÄ TÄSSÄ SURKUTTELEN… Ei oo kovinkaan mun tyylistä. Mutta onhan tämä ollut latistavaa istuskella päivätolkulla kotona keskellä kesää!!!  Ja kaikille kiinnostuneille tiedoksi, ettei Urjala ole kaukana. Noin 1 tunti ja vartti Helsingistä. Joskus aikoinaan se oli mun ”tallimatka” ja ajoin tota väliä useamman kerran viikossa. Pointtina siis, ettei matka ole mitenkään hurjan paha, jos kerran kiinnostavia kisoja haluaisi lähteä katsomaan! Eli sinne vaan!!

Ja tän blogin kirjoittelu sekä tulevaan viikonloppuun keskittyminen auttoi heti mun pahimpaan ”mälsälöysäväsytylsälaiska”-fiilikseen… Ja jopa tässä välillä siivoilin vähän päivän aikana levinneitä leluja… ja johan on heti parempi mieli. Ja vielä kunhan mies vaan tulee pojan kanssa lääkäristä, niin voin myös vihdoin lähteä tallille. Pieni iltayöllinen happihyppely hevosen kanssa tekee varmasti hyvää. Lisäksi päätin, (tässä tänään kaikkea laidasta laitaan pähkäiltyäni) että olisi varmaan jo aika kokeilla niitä yksiä uusia kuolaimia, jotka ostin viime reissulla. Ne on oikeastaan ostettu WE:tä varten kaverin vinkistä. Olivat ikään kuin unohtuneet jo tässä välillä… Jospa siitä sitten saisin kunnollisen alkusysäyksen sen WE:n harjoitteluunkin?  No, raporttia kokeilusta sitten heti huomenna.

Oikeastaan kuitenkin aika täydellinen päivä

Ja vaikka olin kyllä jotenkin pelännyt etukäteen tätä päivää. Tai ollut vähintäänkin ahdistunut koko kuluneen viikon tämän päivän lähestyessä. Onni ja haikeus ovat käyneet vääntöä pääkopassa…

Vauva täytti 1 vuoden. Mun vauva!! Onko se sitten enään vauva? Voiko sitä enään sanoa vauvaksi? Nyyh! Jotenkin tähän päivään oli nyt vaan latautunut enemmän tunnetta, kuin aikaisempiin yksivuotissynttäreihin. Ja miten nää synttärit nyt jo tuli vastaan? Ihan liian nopeasti… Mihin se vauvavuosi katosi? Onko mulla ollut niin kiire etten ole ehtinyt tarpeeksi nauttia noista hetkistä pienen vauvan kanssa? Olenko ratsastanut liikaa tai puuhannut muuten vaan liikaa omia juttuja niin, että vuosi on vierähtänyt näin nopeasti? Niin ja nyt se jo seisoo ilman tukea… ja apua, kohta se lähtee kävelemään! Ja kun esikoisen kanssa aikoinaan olin onnellinen kaikista noista askeleista ja etapeista, niin nyt haluaisin kaikin tavoin jarruttaa kehitystä. Noh toisaalta tunnelmat esikoiseni yksivuotissyntymäpäivillä olivat (tietenkin) varsin toisenlaiset ihan eri syistä (elettiin taudin kanssa pahinta aikaa) ja olin vain liikuttunut ja onnellinen, että edes saimme juhlia ne ensimmäiset syntymäpäivät…eli, että pääsimme päiväksi pois sairaalasta ja että tyttö oli elossa… saati sitten toiset synttärit ja kolmannet…(mutta tämä on tietty ihan eri tarina) Ja kakkosen kanssa kaikki on vaan mennyt siinä sivussa huomaamatta, mutta nauttien normaalin lapsen normaalista ripeästä kehityksestä… Mutta nyt olen ollut jotenkin henkisesti ahdistunut siitä, että kuopus täyttää jo vuoden. Ja mulla ei kohta ole enään oikeasti vauvaa. Ja olen aina rakastanut vauva-aikaa (jokaisen vauvan kohdalla) ja nauttinut pienen vauvan hoitamisesta, imettämisestä ja läheisyydestä enkä ole pitänyt sitä erityisen rankkana aikana. Ja voin rehellisesti sanoa nauttineeni lähes joka hetkestä! Haikeutta tässä herättääkin nyt ehkä se, että tällä hetkellä uskon, että tämä ohi kiitänyt vuosi on ollut todella viimeinen vauva-aika, jonka saan kokea. Ja joka nyt jollain tavoin ikään kuin päättyy… Vaikka eihän mikään juuri tänään ole muuttumassa. Eihän? Vai saakos sitä pitää vielä vähän aikaa vauvana? Saahan? Tai ainakin niin pitkään kuin ei kävele? tai ehkä vieläkin pidempään… 🙂

Mutta oikeastaan oli loppujen lopuksi aika täydellinen päivä! Täynnä kaaosta ja yksi lapsi kuumeessa, joten puolet vieraista jäivät tulematta, mutta kuitenkin… Ihana ilta muutaman tärkeän vieraan kanssa! Ja synttärisankari nautti saamastaan huomiosta täysin siemauksin. Ja kolmonenhan osaa todella ottaa kaiken irti hetkistä, jolloin hän on huomion keskipiste… Harvinaista herkkua! Kuten myös se kermavaahto ja mansikatkin… Kaapaisu kakusta ja naama valkeana kermavaahdosta… Ihanaa!! Ja koska vieraita oli vähemmän, ehdin itsekin hetkeksi istahtaa kahvipöytään ja maistaa palan kakkua. Ja vielä toisenkin… Eikä se vauva sitten kuitenkaan muuttunut mitenkään liian radikaalisti ainakaan vielä tänään 😉 Ihana sama pikkuinen tirppana, joka halusi hiplata ja hypistellä äitin käsivartta nukkumaan mennessään. Mutta voihan liikutus sentään! Ja toisaalta huojennus, että tämä etappi ei ollutkaan niin paha…

Ja huvittavinta on huomata kuinka kokonaisvaltainen ihminen oikeasti onkaan. Olen olut todella alakuloinen pari päivää. Eilen en edes halunnut lähteä tallille, vaan lähetin sinne mieheni ja jäin itse kotiin mököttämään. Ja melkein luulin, että olen tulossa kipeäksi. Ehkä kuitenkin oikeasti olin vaan ahdistunut ja vastahankainen ottamaan tätä päivää vastaan? Ja se on kai ilmennyt myös siten, että vaikka olen tiennyt juhlien lähestyvän, en ollut tehnyt viikolla elettäkään valmistellakseen niitä etukäteen millään tavalla. Kunnes sitten viimetingassa tänä aamuna tartuin imuriin ja leivoin kakkupohjan. Sitten lähdin vielä ratsastamaan, enkä pitänyt tallilla minkään laista kiirettä. …No tultuani suihkin kermat ja mansikat melko haipakkaa kakun päälle ja tein hyvällä ”drivellä” nopeasti ihmeitä keittiössä… Ja juhlat järjestyivät sittenkin! Tallilla käymisellä on näköjään lähes aina ihmeitä tekevä vaikutus ja lähes kaikkeen! Kuten tässäkin, vaikka olisi ollut kiire ja paljon työtä… kannatti silti lähteä ja uhrata pari tuntia siellä käymiselle 😉 Toimi myös jälleen tänään!

Ja koska tämä on hevosblogi, niin on kommentoitava tietysti ihan lyhykäisesti päivän ratsastuksia. Ihana ilma! Sopivan lämmin, mutta ei liian kuuma, koska tuuli hiukan. Ja tuuli juuri sopivasti, ei liikaa, mutta juuri sen verran, etten törmännyt tallilla yhdenyhteenkään paarmaan. Ratsastelin siis tänään rauhassa ulkokentällä, joka tänään oli myös aivan täydellinen pohjaolosuhteiltaan. Sopivasti kostea ja kivasti joustoa, mutta ei kuitenkaan liukas (jollainen ulkokenttämme saattaa olla jos on satanut paljon). Mutta ei toisaalta myöskään pölissyt. Oikeastaan aika täydelliset olosuhteet! Ja siihen voin juuri tänään onnekseni lisätä myös huomautuksen, että onhan ihanaa kun alla on lähes täydellinen hevonen. 🙂 Sillähän on ollut nyt kuluneella viikolla liikutuksessa vähän enemmän vaihtelua eli enemmän maastoa, maastatyöskentelyä sekä WE-tehtäviä, joten tänään oli työmotivaatio jälleen koulukoukeroihin enemmän kuin kohdillaan. Ja vaikka en ole oikeastaan koskaan ennenkään juuri Zambujoa motivaatiosta (tai paremminkin sen puutteesta) joutunut moittimaan (taitaa olla myös rotuominaisuus), niin onhan kuitenkin myös sillä vaihtelevia päiviä. Ja juuri edellisellä viikolla (suht hyvin menneen Marin kurssin jälkeen) mulla oli sellainen fiilis, että se kyllä suoritti, mitä pyydettiin, mutta oli jotenkin vaisu. Ihan kuin se olisi ollut väsynyt tai tylsistynyt, mikä ei ole sille ollenkaan normaalia. No, kuitenkin siis tänään meillä sattui homma kohdilleen! Ja hevonen oli mukavan rento ja tasainen, mutta juuri sopivan energinen ja kuitenkin skarppi. Ja jopa kaikki laukat ja muut hankaluudetkin tuntuivat olevan tänään ihan menneen talven lumia. Eli tähän voisin taas liittää perään ne kolme sydäntä ja sanoa, että kyllä ratsastus vaan on niin mukavaa!!!

Toivottavasti teillä muillakin on ollut juuri tänään hyvä päivä! Ja vielä parempi huomenna! Heipat!

Tästä parista on niin helppo tykätä! Rubi AR ja Goncalo Carvalho

Pahoin pelkään että tästä taitaa tulla taas postaus joka kuuluu sarjaan yli-intoilevaa ”Fanitusta” 😉

Olen seuraillut tämän parin etenemistä ja valmentautumista Olympialaisiin ihastuksissani. Portugalilaiset lehdet tietenkin pursuilevat juuri nyt juttua näistä kahdesta, joten juttua on myös saatavilla riittämiin.  Ja lisäksi olen (tietysti, kuten kunnon fanin kuuluukin) ollut myös useamman vuoden tämän hepan kaveri facebookissa 🙂 Hih! Johtuukohan tämä siitä etten pienenä kuulunut minkäänlaiseen poniklubiin, joten ehkä ehkä joku täyttämätön ”tarve” tulee nyt sitten tällä tavoin ilmi. Mutta kun tarkemmin ajattelee, niin facebook on aika hyvä uutiskanava eli sieltä on helppo saada aina viimeisimmät kuulumiset ja tulokset sekä ekstrana paljon muuta mukavaa…esim. kuvia ja vähän epävirallisempiakin kuulumisia. Sitä paitsi tällä hetkellä hevoselle on luotu vielä uusi facebook-profiili/tapahtuma, joka seuraa nimenomaan ratsukon valmistautumista Olympialaisiin ja niitä myös päivitetään varsin johdonmukaisesti… markkinointia parhaimmillaan!

Gonçalo Carvalho & Rubi – JO Londres 2012- | Facebook

Ja noista kahdesta on myös todella helppo tykätä!

1.Ensinnäkin Rubi edustaa minulle erittäin mieleistä hevosrotua! Lusitano!

2. Concalo taitaa myös tulla omasta näkökulmastani juuri täsmälleen oikeasta tiimistä! Eli siis tyyli ja oppitausta on aivan lähes täydellisesti minun mieleen! Eli hänhän on ollut myös pitkään Joao Pedro Rodriguesilla töissä/opissa (Kuten siis myös valmentajani Mari Faria de Carvalho sekä myös Pedro Torres) ja Concalohan on myös yksi Portugalin koulun ”ukoista”, joista olen puhunut täällä paljon.

3. Ja lisäksi tällä kertaa asialle taitaa saada myös Kyran ”siunauksen”. Tämä hyvä, sillä niinhän se on, ettei kukaan vakavastiotettava suomalainen kouluratsastaja ihan helposti uskalla tykätä kenestäkään josta Kyra ei tykkää. 😉 (Ja tämähän edellinen lause on siis vain puoliksi vitsi ja puoliksi totta…) Vaikka tosiasiahan omalla kohdallani on, että itse en ole niin ”vakavastiotettava” eli olen kyllä uskaltanut tykätä ihan kenestä vaan, josta kulloinkin satun tykkäämään… Mutta kiva kun tällä kertaa kuitenkin mielipiteet osuu kivasti yksiin! 🙂

Tällä hetkellähän Rubi on siis valmistautumassa Olympialais-areenoille Kyran luona, Englannissa Snowhill-farmilla. Ja se miksi juuri tänään aloin näistä kirjoittaa oli tämän aamuinen päivitys siellä em. facebook-sivulla.

4. Ja siis todellisuudessahan mitään noita edellisiä kriteerejä ei edes tarvittais, vaan riittäisi ihan kun vaan itse katsoo… niin näkee ja todennäköisesti myös tykkää. Ihmettelen jos joku ei! Siistiä, iloista ja energistä menoa! Passaget ja piaffit enemmän kuin kohdallaan. Eikä menossa ole yhtään mitään väkinäistä… Tyylikkään näköinen ja massastaerottuva pari.

Katsokaa itse ja ihmetelkää… Youtubesta löytyy lisää videoita. Nyt en uskalla laittaa suoraan tänne montaa tilaongelmien vuoksi (ennen kuin saan asian ratkottua jotenkin). Eräs vanha video 2010 vuodelta (huom! ei ihan paras rata noilta, mutta vaihtelu virkistää katsoa vanhempia ratoja välillä) löytyy tästä … Vaihtelun vuoksi poimin tämän videon, kun täältä blogistakin noita muita jo löytyy. Painakaa vaan tageistä Goncalo Carvalhon nimellä.

Eiku siis vielä vähän odottelemaan Olympialaisia…Enään ei kaukaakaan. 🙂 Vaikka en muka ole superinnostunut kilparatsastuksesta, niin ainakin Olympialaisten verran. Ja onneksi ainakin jotain näytetään myös normi kanavilla TV:ssä. Pitäisiköhän järkätä joku kisakatsomo? Hmm?

Caramba

Hei!

Löysin Caramban myyntivideon vihdoin Youtubesta!

Muistatteko kun kirjotin matkan jälkeen erään tutun hevosesta, joka on myynnissä Portugalissa. Kirjoittamani juttu ja itse ottamani videot löytyvät tästä linkistä

Lupasin myös laittaa linkin tänne, kun se varsinainen myyntivideo valmistuu nettiin. Ja nyt se on sinne ilmestynyt. Se on tässä.

Ps. Laitan tän mainoksen tänne kaverinpalveluksena. Ei ole tarkoitus edelleenkään alkaa hevosvälittäjäksi. Tunnen tän hevosen äidin ja pidän siitä kovasti. Ja isikin on hieno 🙂

Apua! Tila loppuu. Mitäs nyt?

Oon näköjään kirjoitellut vähän liiankin ahkerasti. Mun blogista loppuu tila ihan pian! Mitäs nyt sitten tehdään? Mulle kaikki sanoi, että tän ilmaisen tilan piti riittää vaikka kuinka pitkään… Vai oonko mä vaan turhan innokas ja kirjoitan enemmän kuin muut?

Pitääkö kirjoittaminen nyt lopettaa vai pitäisikö alkaa maksaa siitä, että kirjoittaa. Tänhän piti olla vaan hauska harrastus… joka ei maksa mitään… Hmm? Tai vaihtaisinko blogin nimeä? Auttakee äkkiä!!  Mitä tehdä??? Ainakin nyt ekaksi soitan mun siskolle. Se osaa yleensä auttaa mua näissä asioissa… Muutkin vinkit otetaan kyllä vastaan.

Mutta hei! Aurinko ainakin paistaa! Ehkä lähden rannalle lasten kanssa ja sieltä mahdollisesti koko perheen kera tallille. Ja pohdin tätä asiaa taas huomenna…

 

Päästään hommiin… Urjala hoi!

Ihanaa ja hauskaa vaihtelua tiedossa!! Oon niin innoissani!!! Mummi ja vaari on saatu sittenkin valjastettua lastenhoitoon tän kuukauden vikalle viikonlopulle. Team M&E 😉 suuntaavat siis kuitenkin Urjalaan!!! Jo hetken luulin, ettei tästä suunnitelmasta tule mitään…

Suunnitelma, jonka heitin ilmaan jo toukokuussa, löytyy tästä postauksesta jonka kirjoiti       11.5. ”Palkintonsa ansainnut”

Ollaan siis nyt ilmoittauduttu reserviin toimihenkilöiksi tänne…

Eli kansainvälisiin valjakkokulpailuihin, jotka järjestetään

Urjalassa, Hessi tallilla 27.-29.7.2012.

OHJELMA löytyy täältä

On jotenkin niiiiiin kivaa lähteä ja niiiiin mukavaa vaihtelua, kun en ole tosiaan tainnut olla toimihenkilönä minkäänlaisissa hevostapahtumissa (jos valmennusten järjestämistä tai yhdistyksen messukeikkoja ei lasketa) lasten syntymän jälkeen. Valjakkoajo on sitäpaitsi erittäin mielenkiintoista seurattavaa, jos kilpailulajina vertaan oikeastaan mihin tahansa ratsastuksen lajiin. Ja Urjalahan on myös paikkana meille aika spessu! 🙂 Urjalassahan me käytiin miehen kanssa aika paljon silloin kun vielä seurusteltiin ja paikkaan liittyy niiiiin paljon hauskoja muistoja. Joten ehkä on vähän… ihan vähän… romanttistakin lähteä juuri Urjalaan. 😉 Ja ennen kaikkea nähdään myös ihan varmasti paljon tuttuja joita ei olla nähty niiiiin pitkään aikaan.

Toivottavasti nähdään siis siellä!

Coudelaria Henrique Abecasis

Joskus taannoin ajattelin, että voisin enemmänkin kirjoittaa tänne blogiin näistä lusitanokasvattajista, joita tunnen. Mutta sitten tuntuu, että on vaan koko ajan niin paljon muuta asiaa, etten ole ehtinyt aiheeseen tarttua. Ja oikeastaan, kun on nämä kasvattajatiedot on myös sellaisia, joissa olisi myös samalla oltava mielellään kirjoitetut faktat kunnossa (suvut ja linjat ym.)… Onhan se niin, että huomattavasti haasteellisempaa kirjoittaa oikeaa tietoa, kuin tällaista perus diibadaabaa, jota päivittäin tänne rustaan 😉

No tänään ajattelin kuitenkin laittaa muutaman huomion tutun kasvattajan saavutuksista. Täältä voi tutustua ensihätään minkä näköisestä paikasta on kysymys:

Coudelaria Henrique Abecasis

Jotain aikaisempia postauksia olen Tiagosta ja kumppaneista tänne jo kirjoitellutkin, mutta vähän toisenlaisesta näkökulmasta (klikatkaa kategorioista kasvattajanimellä Coudelaria Henrique Abecasis niin näätte ne jutut). Ja entä mitäs nyt tällä kertaa?  Sitä vaan, että ovat jälleen pärjänneet näyttelyissäkin niin hienosti! Ja Portugalissa se ei ole ihan helppoa. Siis ennen kaikkea, kun toi kasvatustoiminta on hiukan eri mittakaavassa, kuin esimerkiksi täällä Suomessa. Esimerkkinä se, että monella kasvattajalla on satoja hevosia, joista valita vain parhaat näyttelyihin. Ja lisäksi nykyisin todella monella kasvattajalla on paljon todella hienoja yksilöitä tarjolla. Ja maassa on myös useita valtavia ja kuuluisia siittoloita, joilla on satojen vuosien historia eli kokemusta kasvattamisesta siis riittää. Ja näillä vanhoilla tiloilla on tietysti myös enemmän rahaa käyttää hienoja oreja, valita parhaat tammat sieltä joukosta ja käyttää vaikka minkälaisia alkionsiirtosysteemejä, jotta saadaan paljon varsoja parhaista geeneistä. Ja lisäksi nimikin tietysti vaikuttaa näyttelytoiminnassa paljon. Eli ei ole ihan helppoa päästä esiin, jos on pienempi kasvattaja (alle sata päätä), nuorempi kasvattajanimi (vain 25 vuotta kasvatusta) eikä omaa esim. erityisiä suurempia meriittejä ratsastushistoriassa/kilpakentillä. Yleensä näyttelyiden kärkikaartissa notkuu aina samat takuuvarmat nimet vuodesta toiseen…

Mutta näköjään se on kuitenkin mahdollista ”pienenkin ponnistaa”! Ja ei kai Abecasistakaan enään ihan pieneksi enään voi sanoa. Jo muutamana aikaisempanakin vuonna näyttelymenestyksiä on tullut ja tuoreimmat juuri muutama viikko sitten, tältä vuodelta, Ponte do Liman hevosfestivaaleilta.

”Henrique Abecasis Stud won on in the Horse Fair of Ponte de Lima the 1st and 2nd place,in the class of Puro-Sangue Lusitano with 4 years old with the horses Disponivel do Pilar and Divagante do Pilar, respectively.

We also highlight the clearance of Divagante do Pilar for the final of the Nacional Cup of Dressage that will be from the 23th to the 25th of November. Divagante do Pilar is one of the 8 horses determined for the preliminary degree.” (Lainaus päivityksestä heidän omilta facebook -sivultaan 28.6.2012)

Tässä noista molemmista 4-vuotiaista (tosin jo noin vuoden vanhat) videot. Eli nythän molemmat on jo esitetty näyttelyssä tietenkin myös ratsain.

Disponivel do Pilar

Divagante do Pilar

ja tässä toinen pätkä ratsain Divagantesta

Olen vieraillut paikassa useampaan kertaan ja jotenkin alan jo erottamaan hevosten ulkomuodosta sen erityisen ilmeen, josta voisi jopa tunnistaa (vaikka isommasta laumasta) eläimet Abecasiksen kasvateiksi. On aika jännää alkaa huomata, että saman rodun sisälläkin on selvästi niin erilaisia tyyppejä ja linjoja, joista toisista pitää ja toisista ei ihan yhtä paljon. Näillä tämän talon kasvateissa pidän erityisesti niiden pään muodosta ja ilmeestä. Ilmeisesti ori (Vigoroso da Broa, MV), jota ovat käyttäneet paljon, jättää aika voimakkaasti nimenomaan ilmettään jälkeläisiin. Käytetyistä päälinjoista myös ehdottomasti tämän talon suosikki on Veiga-linja, jota siis on aika vahvasti monen hevosen taustalla molemmilta puolilta. Lisäksi toinen mielestäni aika leimallinen piirre Abecasiksen hevosissa on vankka rakenne, leveä rinta, suorat ja vahvan näköiset jalat ym. Jo kolmivuotiaat laitumella näyttävät siellä heidän laitumillaan yleisesti (lusitanoiksi) aika kookkailta ja voimakkailta. Näkee, että on riittävästi runkoa, johon lihasta on hyvä lähteä rakentamaan. Sori, en juuri nyt löydä sopivaa kuvaa josta näkisi hyvin… Ja monilla on lisäksi aika kiva rento liike ja kivasti potkuria myös takana. Mutta videoistahan näkee jo jotain. Tässä muutama muu kasvatti, joista löytyi videoita.

Tätä ekaa en ollenkaan tunne tai muista…

Corsega do Pilar

Biscoito

tän selässä olen itsekin käynyt. Ihanan jytky ja komea kaveri. Tykkään sen ilmeestä ja ulkonäöstä. Ihana kihara tukka… Sydän, sydän…

Tässä yksi vähän vanhempi, jota on myös muistaakseni käytetty myös siitoksessa …Publicano 15v.

Ja tässä kuva parin vuoden takaa sen ikäisestä orilaumasta, että jos oikein laskeskelen niin luulen, että näyttelytähdet löytyvät myös tästä pienestä poikajengistä. Ovat kaksi kuvassa 2-3 vuotiaita.

Hurmuripoikajengi omalla laitumellaan. Coudelaria Henrique Abecasiksen kasvatteja 2-3v. (kuva otettu vuonna 2010)

Abecasiksella on tehty selvästi myös koko ajan rankasti menestyksen eteen töitä. Lauma on myös kasvanut jatkuvasti, niiden vuosien ajan, joina olen heitä tuntenut. Ehkä ainakin tuplaantunut ellei triplaantunut? En enää pysy ollenkaan kärryillä, enkä edes tiedä kuinka paljon nykyisin syntyy vuosittain varsoja. Olikohan se jotakin 10-20 välillä… kun viimeksi kävimme ja kysyimme tämän vuotisista varsoista. Mutta en ole ollenkaan varma! Pellot pullollaan toinen toistaan kivemman näköisiä! Lisäksi Tiago muistaa aina painottaa, ettei halua jalostaa ”väriä laadun kustannuksella”, joten suurin osa laumasta on kimoja. Mutta onhan siellä jokin poikkeuskin joukossa.

Blogini otsakekuvassa on myös Abecasiksen tammavarsoja. Kuva on noin 5 vuotta sitten otettu.

Tässä kuva tältä alkukesältä 1-3 vuotiaiden tammojen laumaa…

Parivuotiaita tammavarsoja omalla laitumellaan (kuva kesäkuulta 2012)

Tässä lisää pikkutammoja 1-2v (kuva kesäkuulta 2012)

Lisäksi olen ymmärtänyt, että kaikki tammat ratsutetaan 3 vuotiaina, jotta nähdään, onko luonne sopiva työntekoon eli silloin myös jalostukseen. Eli kaikki tammat koulutetaan tiettyyn pisteeseen asti, vaikka asuisivatkin siitä eteenpäin elämänsä loppuun asti laitumilla. Eikä tosiaan vain kulkemaan satulan alla eteenpäin vähän käyntiä ja ravia, vaan kokeillaan oikeasti niitä vähän kaikkeen, esteille, kouluun, työratsastukseen sekä härkärtaisteluun… Siis kaikessa tietenkin ehkä vain alkeita, mutta sen verran kuitenkin, että käyttöominaisuuksista saadaan selvä kuva. Ja Tiago myös kuljettaa hevosiaan, jos jonkin moisissa käyttötesteisteissä. Eli ei mennä siitä missä aita on matalin. Ja selvästi suuntana taitaa olla jalostaa isohkoja nykymallisia lusitanoja, joilla on vähän enemmän liikettä. Mutta lisää tietoa noilta ylhäältä linkin takaa löytyviltä sivuilta! Tässä taisi nyt olla tämmöinen pieni mainospläjäys tällä kertaa.

Mutta pidän itse paljon heidän kasvateistaan ja seurailen suurella mielenkiinnolla tulevaa menestystä näissä jalostuspuuhissa…

Joku noista ihanista poitsuista vuodelta 2010

Erilainen sadepäivä

Ensinnäkin: KIITOS KAISA ja kaikki muutkin kommentoijat facebookin kautta saamastani kannustuksesta ja lämpimistä kommenteista blogiani kohtaan. Meinasi aamukahvikuppi läikähtää syliin, kun avasin facen ja näin mitä siellä oli aamun aikana hehkutettu. Vaikka en ole kuvitellut koskaan liikuttavani valitsemallani aihepiirillä kovinkaan suuria ihmismassoja ja vaikka koenkin lähinnä kirjoittavani omaksi ilokseni noita juttuja, niin onhan se kivaa, että joku niitä lukee. Ja jos jonkun päivä vielä tosiaan noista jutuista paranee tai jos löytää jutuista jotain muuta hyötyä/virikettä omaan hevoselämäänsä, niin aina vaan parempi! Joka tapauksessa KIITOS KAISA  kivasta aamuylläristä 🙂

Ja ilman tota pientä em. aamuboosteria ainakin mun päivä olisi saattanut näyttää aikalailla toisenlaiselta. Ensinnäkin, kaikki varmasti ovat huomanneet, että aamusta asti on satanut ihan lähes non stop ja vieläpä suhteellisen rankasti. Ainakin tämä on ollut tilanne meidän talon kohdalla koko aamun ja oikeastaan jo useamman päivän ajan. Siihen ne puistosuunnitelmat (eli lasten ulkoiluttamis/liikuttamissuunnitelmat) kariutuivatkin heti aamusta. Sitten aamupalalla diagnosoin yhdeltä kuumetta. Alkava flunssa. Kivaa! Vaiko syöpä…? Ja tämä ei ole vain tyhmävitsi… Vaan todella ajattelen näin joka kerta, kun vanhin lapseni on kuumeessa, eikä muita oireita vielä näy. No onneksi valittaa muutaman tunnin kuluttua myös tukkoista nenää ja päänsärkyä. Huh! …ehkä sittenkin vaan flunssa? Kivaa! …ja tällä kertaa tarkoitan sitä. Flunssa on suuri helpotus verrattuna siihen toiseen. No joka tapauksessa ehdin aina saada itseni ainakin hetkeksi selkää raastavan ahdistuksen kouriin. No sitten käytäntöön… Mitä tehdä tuolle kitisevälle, muita kokoajan non stop- riivaavalle kolmevuotiaalle eemelin näköiselle pojankoltiaiselle, jos emme voi tehdä mitään järkevää, jossa energiaa saisi purettua. Joudummehan taaaaaas jumittamaan sisätiloissa! Ja koko ajan se riipii toisten kädestä jotain ja eihän tätä meteliä kestä kukaan…

Mutta onneksi minulla on siis tänään ihanien ystävien lisäksi myös HYVÄ SISKO. Ja vielä juuri tänään sisko, joka oli jostain syystä päättänyt tehdä päivästäni huomattavan paljon mukavamman ja helpomman. Hän oli meillä yökylässä, mutta oli tarkoitus, että olisi päässyt heti aamusta meidän kyydissämme kotiin tekemään omia töitään. Sisko päätti kuitenkin ulkoiluttaa sen edellä kuvaamani pikkutyypin (ehkä hän vaistosi ahdistukseni em. asiassa vaikka en mitään siitä puhunutkaan), jotta meidän muiden päivä suijuisi huomattavasti paljon mukavammin ja rauhallisemmin täällä kotioloissa. Ja sillä välin kun he kaksi lähtivät autollani ajelulle, kirjastoon, eläinkauppaan ja asioille, minä leikin rauhassa vauvan kanssa ja pelasin potilaan kanssa ”Myyrän puutarhaa” . Itseasiassa meillä olikin hetken aikaa leppoisaa ja mukavaa. Tultuaan takasin täällä taiottiin tällaisia herkkuja… enkä siis taaskaan minä vaan se HYVÄ SISKO. Vähän kesä fiilistä lautaselta edes!

Lisäksi vauvan nukahdettua päikkäreille, katselin erästä elokuvaa, jonka olin halunnut nähdä, mutta huomasin sen lehdestä liian myöhään. Ja tässäkin sisko oli ”takana” … kaiveli sen esiin jostain TV-kaistalta ja usutti istahtamaan sohvaan sitä katselemaan.

Elokuva jonka katsoin: Temple Grandin (2010)

– Elokuva kertoo tositarinaan perustuen autistisesta tytöstä, joka oppii pärjäämään autisminsa kanssa, käy koulua, opiskelee ja turvautuu omalaatuisiin keinoihin ahdistavissa tilanteissa eikä anna ihmisten ilkeilyn ja kiusanteon eikä sovinistisen ympäristön lannistaa itseään omien tavoitteidensa läpiviemisessä. Elokuva ei niinkään liity hevosiin, mutta enemminkin elämääni erityislapsen äitinä. Kuitenkin myös sivujuonteena eläimistä, hevosista ja lehmistä ja siitä kuinka autismi auttaa tyttöä eläitymään eläinten maailmaan ja pelkoihin… Eniten kuitenkin itseeni kolahti kuitenkin Templen eli tytön yksinhuoltajaäidin ponnistelut, kannustus ja usko siihen, että tyttö selviytyy, vaikka onkin erilainen.

Jotenkin elokuva siis vaan ”osui ja upposi” täysillä. Toisaalta se liikutti, mutta toisaalta toimi ikään kuin kannustimena taas uskoa omaan tekemiseen, niin äitinä kuin myös yleensä. Kaikki ei ole aina helppoa, mutta jos siis noilla rajoitteilla pystyy, niin miksei sitten muka itse!!! Ja oma tyttäreni on myös aloittamassa eskaria ja tiedossa on aivan varmasti monenlaisia hankaluuksia. Tuleehan niitä ihan varmasti kaikille, mutta hänelle vielä takuuvarmemmin. Mistähän sitä löytäisi rohkeutta ja viisautta, noiden asioiden läpikäymiseen? Toisaalta näen omassa kuusivuotiaassani myös vastaavaa sisukkuutta, kuin elokuvan päähenkilössäkin ja myös erityislaatuisia kykyjä, joilla on mahdollisuus edetä elämässä vaikka mihin. Jos vaan saa siis elää… Ja tämä ei ole vaan asioiden surkuttelua, vaan meidän perheen todellisuutta, vaikka tällä hetkellä kaikki onkin ihan hyvin. Ja ihmehän on jo sekin, että hän on todella aloittamassa eskarin muutaman viikon kuluessa!

Päivään on kuulunut myös huonoja uutisia, jotka synkistivät mieltä ja muistuttivat kuinka toisinkin elämämme voisi tällä hetkellä olla. Ja aina kun uutiset liittyvät kehen tahansa Kympin (Lastenklinikka os. 10.) lapseen, kuten tälläkin kertaa, niin ne saavat mieleni helposti aivan maahan. Anteeksi tämä raskas aihemaailma, mutta ne vaan osuivat juuri tähän samaan sadepäivään. Siksi taidan olla vieläkin kiitollisempi näistä ihanista ihmisistä, jotka tekivät päivästäni kaikista ahdistuksen aiheista huolimatta erityisen mukavan. Lisäparannusta lähden hakemaan vielä kohta luottoystävältä. Ne 550 kg lämpöä ja läsnäoloa jotka odottavat uskollisena 10 kilometrin päässä tallissa!

Huomiseen!