Hä??!!

En ole yleensä viitsinyt jakaa täällä blogissa mitään hulluja/hauskoja pätkiä suoraan youtubesta, mutta tämä video kertoo kuitenkin mielestäni jonkin verran myös iberojen perusluonteesta. Kuuliaisuudesta, rohkeudesta ja miellymishalusta…Jos ihminen hillitsee hermonsa niin nämä seuraavat mihin vain ja näidenkin hermot kestävät lähes mitä vain ympäristöstä tulevia ääniä tai ärsykkeinä.

”Kun meidän tehtävä on seistä tässä kiltisti, kun pyydetään, niin kyllähän me tietysti seisomme …vaikka taivas putoaisi…” 😉. Tämä on myös vahvasti oma käsitykseni ja kokemukseni  iberian hevosista. Kun luottamus ratsastajaan on kohdillaan, niin mikä vain on mahdollista.

Nämä hevoset ovat ilmeisesti Espanjasta enkä tiedä ihan täysin varmasti hevosten rotua, mutta niin vahvasti iberoilta näyttävät… Ja ymmärtääkseni on kysymys poliisihevosten harjoituksesta, että toki ovat myös valikoituneet tehtäväänsä. Mutta kieltämättä aika hurja treeni! Katsokaa itse… Vai oletteko samaa mieltä? Hä??!! 🙂

Joulun saldo (kirja)

Niin ne sitten taas meni! Niin joulun pyhät, kuin ne hyvät ratsastushankikelitkin, joista päästiin nauttimaan koko alkutalven ajan. Ja niin se lumi sulaa ja muuttuu vedeksi tai jääksi. Ja meillä arki on jälleen alkanut, tosin vähän kevennetysti, mutta mies on jälleen töissä ja itse yritän purkaa laukkuja, pestä pyykkiä ja löytää uusille tavaroille sijoituspaikkoja täällä kotona… No edes näin alkuun vähimmäisvaatimuksena olisi suotavaa saada itsensä kunnolla käyntiin, kunnolla hereille, aktiiviseksi ja lapsille jotakin terveellistä ruokaa lautaselle.

Joulu oli jälleen odotetusti ihana! Tunnelmallinen, vaikkakaan ei tosin kovin rauhallinen 🙂 Mutta mitäpä olisikaan joulu ilman lapsia? Eli en niin välitä, vaikka se ”rauha” sanan varsinaisessa merkityksessä ehkä tällä kokoonpanolla joulusta puuttuikin. Itse (suurperheestä lähtöisin kuin olen) en kovin rauhalliseen tai hiljaiseen oloon ole oikeastaan koskaan tottunut tai ehkä en oikeasti edes tiedä mitä se tarkoittaa. Ja minulle henkilökohtaisesti joulussa taitaa kuitenkin pääasia olla se, että läheiset ja koko perhe on lähellä. Ei kiirettä mihinkään, hyvää ruokaa ja vain yhdessä oloa. Ja tietenkin mielellään myös rentoa ja hyvää mieltä 🙂

Ja tämä joulun osalta olen tullut siihen päätelmään, että luultavasti Joulupukki ei ehkä kovin aktiivisesti taidakaan lukea tätä blogia… 🙂 En nimittäin itse saanut oikeastaan mitään etukäteen toivomiani joululahjoja. Niitähän reilu viikko sitten tänne kirjasin. Ja niin kauniisti kuin pukille kuitenkin yritin kirjoittaa… Ja luulin olleeni myös ihan riittävän kilttinä? Olisi sittenkin ehkä pitänyt lähettää se kirje sinne pukin toimistoon… 🙂

En siis saanut sitä toivomaani kirjaa (todennäköisesti sitä ei mistään nettikaupasta ollut tällä hetkellä enää saatavilla), talviratsastuskenkien päälle mahtuvat chapsit minulta uupuvat myös edelleen eikä ratsastussaappaideni rikkoutuneita vetoketjujakaan ole edelleenkään uusittu. Nämähän olivat myös toivelistalla. Myöskään sitä toivomaani lämpökerrastoa ei mistään paketista aattona löytynyt. Taitaa olla pakko itse jälleen lähteä ostoksille. Löytyisiköhän ALE:ista jotain apua? Uuden kasvovoiteen kuitenkin sain ja vieläpä juuri sitä toivomaani merkkiä. Ihana äitini oli kuullut tämän toiveeni. Ja edellä mainittujen muidenkin asioiden sijaan sain kaikkea muuta pientä kivaa. En siis tässä aikonutkaan oikeastaan yhtään asiasta valittaa. Enhän itsekään saanut sitä toivottua ajopiiskaa ajoissa miehelle hommattua (tosin on toivottavasti kuitenkin tulossa jälkijunassa postissa). Enkä ole itsekään vielä hankkinut Zambujon joululahjaloimea, vaikka ajattelen vakavissani oikeasti sen kyllä hakkia. Kun puolestaan koiralle toivomani vilkkuvan valopannan hankintaa taidan ehkä vielä uudemman kerran harkita. Ehkä se pärjää myös ilman tai pelkällä heijastinliivillä.

Lasten kirjeet olivat ilmeisesti kuitenkin menneet Korvatunturille saakka perille, sillä he näyttivät saavan juurikin toivomiaan asioita paketeistaan. Ja olivat ihanan onnellisen näköisiä leikkiessään uusilla leluillaan. Ja ihanan kiitollisina ottivat myös vastaan uudet vaatteensa(pipot, mekot tai tohvelit…), joita olin heille paketoinut, koska en ylimääräisiä lelujakaan viitsinyt enää enempää hankkia. Niitä kun tuntuu Jouluna muutenkin tulevan ihan riittävästi. 🙂

Omiin joulutraditioihini on yleensä kuulunut jonkin uuden kirjan lukeminen. Niin tälläkin kertaa. Toki lukukokemus ei todellisuudessa enää ihan vastaa sitä haavekuvaa, jossa ”uppoutuisin uuden kirjan, viinilasin ja suklaarasian kanssa filtin alle nojatuoliin noin kahdeksi vuorokaudeksi”… ”niin tietysti ihan ilman häiriöitä tai pakkoa liikahtaa tuolista mihinkään muualle välillä kuin ehkä korkeintaan nukkumaan tai syömään”… Noh, tämä mielikuva tuntuu lipuvan yhä vain kauemmaksi todellisuudesta 🙂 Heh! Kolmen pienen lapsen taloudessa  keskeytyksiltä ei tosiaan voi välttyä. Mutta käänteisesti toisaalta niistä pienistä hetkistäkin, jolloin siihen nojatuoliin todellisuudessa ehtii, osaakin sitten nauttia vielä sitäkin enemään. Ja sain kuitenkin tänäkin jouluna kirjan lähes loppuun asti luettua 🙂

Joulun kirja

Tämän ”joulun kirja” oli myös aiheeltaan aika erilainen, kuin nuo aikaisempien joulujen kirjat. Eikä kyseessä ollut tällä kertaa edes hevoskirja, kuten arvata olisi ehkä saattanut. Vaan tässä viite:

Majasalmi, Terhi, 2012. Totuus taloudestasi. Talentum, Helsinki.

Kirja käsittelee nimensä mukaan säästämistä, rahaa ja taloutta. Saattaa kuulostaa aika ikävältä ja tylsältä! Vaan eipä kuitenkaan… Jäin itse ihan koukkuun!!!

Ja vaikka tämä ei olekaan heppakirja, ajattelin suositella kirjaa täälläkin kaikille. Sillä mielestäni se voisi olla äärimmäisen hyödyllinen teos myös jokaiselle hevosenomistajalle sekä jokaiselle hevosen omistamisesta haaveilevalle. Kirja on oikeastaan entisen työkaverini kirjoittama ja asia monella tapaa myös työni kautta jo valmiiksi tuttua sekä sisältää osaltaan myös niitä ideoita, joilla itse olemme hevosharrastustamme rahoittaneet. Oletteko ikinä tulleet ajatelleeksi? Minähän olen hoitovapaalla ja tavallinen kotiäiti (ei siis juurikaan tuloja), mieheni ihan tavallisessa työssä ja hevosemme ei myöskään tuota mitään. Niin ja taustallamme ei ole mitään suvun vanhoja rikkauksia, joita hevosen elättämiseen voisi käytellä. Ja kuten kaikki tiedämme… hevosen pitäminen maneesitallissa Helsingin seudulla on kieltämättä ihan julmetun kallista. Yhtälö ei siis ole kovin toimivan kuuloinen. Mutta silti se on mahdollista, kun asioita vaan tarpeeksi haluaa, vähän suunnittelee ja järjestelee. Ja rehellisin keinoin vielä 🙂 Ja tosiaan kaikki ne käyttämämme rahoituskeinot löytyvät tarkasti selostettuina tästä opuksesta. Ja Siispä Terhin kirja voisi olla nimeltään yhtä hyvin myös…”Keinoja hevosen elättämiseen” 😉

Vaikka Terhi ei kirjassaan suosittelekaan kuluttamaan tai tekemään mitään näin hulluja taloudellisia sijoituksia, kuin mitä hevosen elättäminen todellisuudessa (huom! vain taloudellisesti) on, niin hän kannustaa kuitenkin jokaista elämään omaa elämäänsä, kohti omia henkilökohtaisia haaveitaan ja tavoitteitaan ja esittelee myös keinoja ja mahdollisuuksia näiden haaveiden toteuttamiseksi. Hän puhuu kirjassaan säästämisestä, vaurastumisesta ja taloudellisesta riippumattomuudesta. Ja niistä keinoista, joita säästämiseen ja vaurastumiseen meillä kaikilla on. Lisäksi hän puuhuu myös eduista, joita järkevällä taloudensuunnittelulla voi saavuttaa ja niin innostavasti, että saa samalla kaiken kuulostamaan myös aika helpolta ja mutkattomalta. Ja ennen kaikkea vakuuttaa vielä, että kaikki kirjassa esitellyt keinot ja ideat ovat ihan jokaisen saavutettavissa. Ja tottahan se on! Ja uskallan näin sanoa, koska omakohtaista kokemustakin aiheesta vähän on ja kysehän on pohjimmiltaan vain asenteista sekä asennoitumisesta…

Ja niin itselleni tämä lukukokemus oli taas kuin uusi herätys tai muistutus asiaan… Olen ikään kuin jämähtänyt tai hautautunut tänne kotiin ja antanut muiden (mieheni) hoitaa asioitani. Ja koska mies niin ikään tavallaan työskentelee näiden asioiden parissa päivittäin, niin olen viimeisten vuosien aikana antanut hänen hoitaa yksin tämän ”työnsä” ja keskittynyt itse vain kuluttamiseen (tai sanoisinko taloudenpitoon ja kulujen valvontaan). Ja koska olen juurikin sen asian kynnyksellä, että olen tavalla tai toisella pikkuhiljaa tulevan vuoden aikana palaamassa myös takaisin työelämään, olikin jo hyvä aika havahtua todellisuuteen, että kannattaisi itsekin ottaa jälleen vastuuta omasta taloudestaan.

Ideat lähtivät jo kivasti lentoon! Ja pää on jälleen täynnä ideoita ja suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Kiitos niistä tällä erää Terhille!!!

Terhin ajatuksista voi myös lukea hänen blogistaan: http://vaurasnainen.tumblr.com/

Hyvää Joulua!

 

Hyvää Joulua!!

Hankihommeleita…

Zambujon kanssa ollaan satsattu viimeisten viikkojen aikana vaihtoehtoliikuntaan. Tavoitteena virkistys ja vaihtelu molemmille, sekä mulle, että hevoselle.

Ja yksi näistä käytössämme olevista vaihtoehdoista on tietysti tähän aikaan vuodesta lumihankijumppa eli liikuntaa syvässä lumihangessa. Tällä hetkellähän on juurikin aivan huippuhyvä lumitilanne tähän työskentelyyn. On juuri optimaalinen keli, sopivasti pakkasta, eikä lumi ole vielä kertaakaan sulanut tai uudelleen jäätynyt kovaksi. Eikä todennäköisesti lumen alla ole myöskään jäätä. Ainakin täällä meillä lumi tuli sopivasti vasta silloin, kuin pahimmatkin vesilamikot olivat ehtineet sateiden jäljiltä kadota, joten pito on jotakuinkin aika kunnossa. Joten nyt ei kannata jättää tätä keliä hyödyntämättä. Äkkiähän se tilanne täällä Etelä-Suomessa ainakin muuttuu. Ei tarvita kuin päivä plussan puolella ja it´s all gone…  Eli juoksutusta, ratsastusta, tai loppukävelyjä hangessa. Kaikki erittäin hyviä vaihtoehtoja! Mikä kullekin sopii…

Xingu ja minä hangessa joulukuussa vuonna 2009

Kunhan vaan muistaa ottaa varovasti!! Siellä hangessa saa helposti lihakset tosi juntturaan. Ollaan nyt alkutalvesta pikkuhiljaa aloiteltu. Alkuverkkoja liinassa pellolla,  jo silloin kun oli vasta vähän lunta. Ja nyt kun on enemmän hankea, niin vaan pari kierrosta molempiin suuntiin (muutama minuutti suuntaansa) kerralla ravia ja vähän laukkaa ja välillä ”taukoja” eli kävelyä auratulla alueella. Ja sitten vielä vähän uudestaan. Ja kokonaisuudessaankin vaan sen verran, ettei ihan hurjasti hikoa. Ja vaikka lumi on nyt juuri ihanan kevyttä ja puuterista, niin sitä on kuitenkin jo aika paljon (ainakin meillä täällä) eli jotakuinkin jo hevosen etupolveen asti (tai hiukan polven alapuolelle),  niin on se kuitenkin todella raskasta. Ja liikkuminen siellä on myös mitä selkeimmin juuri sellaista voimaharjoittelua, joka kerää helposti maitohappoja lihaksistoon. Eli kohtuudella ja hevosen kunnon mukaan. Ja toinen tärkeä asia on, ettei mene liian kovaa liinassa, koska sen kokoisella ympyrällä myös liukastuu helposti. Eli kaikkea kivaa on aina nautittava varovasti ja rajallisesti… niin tälläkin kertaa 😉

Zambujo on ottanut noi hankijuoksutukset ihanan rauhallisesti. Viime vuonna muistan, että meno oli vielä vähän sellaista ”rykivää” tai ”nykivää” ja halus mennä vähän kovaa, kun ei vielä ilmeisesti ollut riittävästi voimaa syvässä hangessa rauhassa ravailla. Mutta nyt meno näyttää ja tuntuu jo ihan toiselta. Saa heppan pyllynkannikat kivasti voimatreeniä ja toki myös muukin vartalo, kun kauhoo lumessa menemään isoin ja joustavin askelin. Näyttää ihan mielettömän hyvältä se liike ja oikein näkee kuinka se työskentelee täydellisesti läpi koko vartalon. Vielä hienommin tietty liinassa kun ei oo painoakaan selässä! Olispa magee, kun se liikkuis silleen aina!! Huokaus 🙂

Ja eilen olin siis vasta ekaa kertaa tänä talvena myös selästä käsin siellä hangessa. Saatiinhan vasta keskiviikkona tilsakumit jokaiseen jalkaan, niin ei oo tilsatkaan enää pitoa haittaamassa.  (Huomautus: Ennen kun meillä ei ollut niitä kenkiä, niin ei ollut myöskään tilsoja…) Ja koska oon muutaman kerran aikoinaan liukastunut kunnolla ja kaatunut hevosen kanssa ja kerran jäänyt myös kaatuessa hevosen alle, niin olen kyllä oppinut läksyni, enkä enään ota näissä asioissa turhia riskejä… Mutta pakko sanoa, että tunsin myös hyvin selkään, että hevoseni on todella tainnut ottaa jälleen harppauksen aikuisempaan suuntaan. Sillä vaikka tietenkin ihan hiukan vieläkin haki tasapainoaan syvässä hangessa, niin tuntui kuitenkin siltä, ettei alkanut kaatua eteenpäin, vaan kantoi hyvin itseään. Pysyi rentona ja kevyenä. Ainakaan ei alkanut painaa edestä yhtään, vaikka usein hevosille, joilla tasapaino tai takapään voima ei ihan riitä, käy helposti niin, että tuntuma suunhun alkaa hangessa tulla raskaammaksi (eli alkaa painaa ohjalle). Vaan eipä enää käynytkään niin! Happy! 🙂 Ja se säilytti aika hyvin myös tahdin, mikä myös olisi saattanut näistä samoista syistä kiihtyä. Mutta edellä mainitut ongelmat olisivat saattaneet kuitenkin myös aktivoitua, jos olisin sen ihan väsyksiin asti siellä työstänyt menemään. (Ja toinen huomautus: Jos tasapaino ja voima eivät ole riittävät tai hevonen jännittää tai menee kovaa, niin tietysti käy helpommin myös noita liukastumisvahinkoja.) No me ravailtiin (nautiskeltiin) vaan vähän kierroksia molempiin suuntiin ja yhdet laukat… Ja ei makiaa mahan täydeltä vaan, hillitsin itseni ja sitten lähdettiin maastoon kävelemään… Ihana ilma! Juuri sopivasti pakkasta, mutta niin, ettei kuitekaan tullut kylmä.

Ja on mua selvästi kyllä toi hanki viime aikoina oikein kutsunut luokseen. On se niin kivaa!! Ja jostain syystä olen moneen kertaan miettinyt ja muutama päivä sitten näin oikein myös unta parin vuoden takaisesta talvesta, jolloin edellisen hevoseni Xingun kanssa harrastettiin aika paljon näitä hankihommeleita. Se oli hevonen joka tarvitsi paljon vaihtelua ja virikkeitä. Ja taisi olla ratsastuksellisesti (koulutukselta ja fysiikaltaan) juuri silloin aika samanlaisessa vaiheessa, kuin jotakuinkin Zambujo nyt. Muistan vieläkin, että vaikka mentiin senkin kanssa  hangessa pääasiassa vain kevyessä ravissa, niin etsittiin siellä hangessa passagen tahtia, koska jalkahan muutenkin jo nousee korkealle. (On muuten hyvä tapa alkaa harjoitella passagea…kevyessä ravissa hevosen selkä on vapaampi ja alussa kysehän on kuitenkin sen tahdin löytymisestä…viimeisen Marin valmennuksen antia 🙂 ) Oli muuten ihana tunne!! Ja siitä on jäänyt ihania kuviakin muistoksikin. Ja liitin tähän juttuun muutaman niistä kuvista, koska eilisestä ei tietenkään taaskaan ole mitään materiaalia tallennettuna… No sopivat nämäkin aiheeseen. 🙂

Ja mulla on oikeasti aina välillä niin kovasti ikävä myös tätä edellistä kaveria!!! Onneksi sillä on nykyisinkin hyvä koti, mutta kun oli niin ihana tyyppi ja olis kiva joskus taas päästä sen selkään. Kaikki kuitenkin niin erilaisia 🙂 …Höh, hevosia ei pitäis koskaan myydä. ;(

Lumipuuhia Xingun kanssa kentällä 12/ 2009

Jalkaa ylös, tahtia hitaammaks… ja yks ja kaks… Xingu 12/2009

Rakas Joulupukki…

Olen ollut aika kilttinä.

Jouluhommelit täällä kotona ovat jo aika hyvällä mallilla. Ja olen siis mielestäni ollut varsin ahkerana. Ja ihmeen vähän olen hermoillut, tai en oikeastaan juurikaan edes joulun enkä rakennustyömaankaan takia. Lapsille en ole oikeastaan myöskään rähjännyt, vaikka ovat olleet vähän kipeänä ja ollaan oltu ehkä vähän liian paljon kotona ja sisällä. Enkä ole liiemmälti rähjännyt myöskään miehelleni ja, jos olenkin niin olen myös pyytänyt anteeksi. 🙂

Ja mulla olisi nyt joitain toivomuksia. Onhan se joulu jo melkein täällä.

Toivoisin joululahjaksi…

…uudet vetoketjut ratsastussaappaisiini.

Kymmenen vuotta vanhoista saappaistani on hajonnut vetoketjut, enkä millään meinaa raaskia maksaa pelkkien vetoketjujen korjauksesta 100 euroa…Joten olen edelleen tilanteessa että pitäisi hankkia uudet saappaat tai kunnostaa vanhat.

…tai vaihtoehtoisesti toivoisin saavani chapsit, jotka mahtuisivat talviratsastuskenkien päälle.

Nykyiset mahtuvat kunnolla nilkasta vain ohuiden kesäjodburien päälle. Ja nilkkavamma on kiusannut viimeaikoina sen verran paljon, etten pysty ratsastamaan ilman jonkinmoista tukea/vartta nilkan ympärillä. 

…Ja sitten olisi myös yksi kirjalahjatoive, jonka voi klikata auki tästä linkistä.

Tämä olisi erityisen mieluisa ja olen toivonut sitä jo pitkään, muutamia vuosia.

Mutta epäilen etten tätä kuitenkaan saa vieläkään. Näyttää olevan lopussa lähes kaikista nettikaupoista. Ja yhdestä mistä löysin, mihin ylläoleva linkkikin vie, oli hinta aivan järjetön… Noh, jään jännittämään…

Lisäksi tarvitsisin uuden lämpimän välikerraston. Sellaisen tosi lämpimän, mutta ohuen, joka mahtuu hyvin ratsastushousujen ja saappaiden alle.

Ja uusi naamarasva ei olisi pahitteeksi myöskään…

Ja Zambujolle toivoisin myös…

tämmöisen: http://www.backontrack.com/fi/tuotteet/hevoset/ratsastusloimi-supreme/

Ja se on ollut myöskin kovin kilttinä. Ja vaikka ristiselkä ei olekaan ollut enää niin jumissa, niin mielestäni tämä voisi kuitenkin nyt talvella olla hyvä.

Ja lisäksi olen kokeilut tätä tuotetta myös itse oman nilkkani kanssa ja se on tosi hyvän tuntuinen. Mulla on siis tämän saman tuotemerkin nilkkatuki. Se lämmittää ja lievittää kipua aamuisin. Aivan huippu!

Ja jotain Nunollekin…

Se haluaisi sellaisen kaulapannan, joka välkkyy… Kun melkein kaikilla tallin muilla koirilla jo on… ja juoksevat vapaana siellä pihalla pimeällä.

Lasten joululahjat on jotakuinkin jo hankittu ja paketoitu, joten niistä ei tarvitse enää huolehtia. Ja miehen joululahjan suhteen yritän tehdä ihmeitä huomenna… Haluaa tällaisen:  http://www.piskmakaren.com/korning.html Olisi kuulemma hyvä maastatyöskennellessä. Vaan empä vielä tiedä vielä mistä sellaisen saisin. Ehkä kysyn Heidiltä (Heidi Sinda). Saatiin häneltä aikoinaan tämmöinen häälahjaksi, mutta kyseinen on jo kulunut puhki ja mennyt rikki. (Rodrigo on sitä käyttänyt klinikoillaan ja pää raahautui aina maassa perässä ja kului puhki)

Mutta eipä tällä kertaa muuta sitten… Hyviä öitä ja tsemppiä kiireiseen viikkoon!

Hyvä viikonloppu

Luntaa tupruttaa… on raikas talvii säääääää….

Ja kiva hyytävä viima vielä siihen lisäksi…

Mutta ei haittaa! Kun on tallilla hyvä eristetty maneesi. Jossa voi aina ratsastaa tavallisissa ratsastushanskoissa ja fleece-takissa. Itse kun olen niin kylmän herkkä ja mukavuudenhaluinenkin nykyään, että osaan totisesti arvostaa näitä mukavuuksia! 🙂

Niin. Olipa hyvä ja hyvinkin hevosaiheinen viikonloppu jälleen!

Eilenhän meillä oli Aira Toivolan ratsastuspilates-/istuntatunti. Aivan loistava tunti olikin! Hevonen pelitti kivasti, oli ihanan rento, mutta reipas ja itse löysin oikean takareiteni mukaan ratsastukseen sekä sen oikean kyljen kannattajalihaksen, (…mikähän sen nimi oikeasti sitten onkaan?) mutta siis sen ”siivekkeen”, joka tukee kylkeä tuossa sivulla kylkiluiden päällä.

Ja näiden lihasten ”etsintä” tunnin aikana perustui tällä kertaa siihen, että valitin Airalle tunnin alussa, että joku on pahasti vialla, koska pystyn tekemään lähes kaikki peruslaukkahommat yhdellä kädellä vasemmassa laukassa (siis voltit, avot, väistöt, loivat sulut ym.), mutta ei oikestaan mitään oikealle. Tai ainakin sen tuntuu hyvin paljon hankalammalta… ja niin… Aira ei edes kysynyt, että miksi ylipäätään haluan yhdellä kädellä pystyä niitä tekemään… vaan ratkaisi ongelmani. Ja nyt tunnen jopa näiden kahden ”uuden” ratsastuksessa tarvittavan lihaksen lievästi kipeytyneen eileisellä tunnilla. Harvemmin lihakset ratsastuksessa enää nykyisin kipeytyvät, mutta kiitos siitä Aira! 🙂

Ja sitten illallahan meillä oli myös tallin pikkujoulut. Hauska ilta, hyvää seuraa ja erinomaista ruokaa. Kiitos Marika ja Cafe Brunsdall kokkauksesta ja kestityksestä! Ja tietysti Nette (tallin omistajamme) pikkujoulujen tarjoamisesta koko talliporukalle!

Sunnuntaina aamulla hipsittiin miehen kanssa tallille tekemään vähän tallitöitä. Edellisestä kerrasta taitaa ollakin jo joitain vuosia. Mutta pidän tallitöiden tekemistä oikeastaan vaan rentouttavana ja mukavana vaihteluna. Ja varsinkin tietenkin silloin, kun se on vapaaehtoista ja tällä tavoin satunnaista. Eli siis mukava erilainen päivä kodin ulkopuolella. Ja tämä päivä taisi olla hyljeksitty juurikin em. pikkujoulujen vuoksi, joten sen vuoksi lupauduimme. Ja olihan meillä jo se mummokin lapsia valvomassa valmiiksi, juurikin samaisen pikkujouluillan takia järjestettynä… Eli mikä ettei?? Jos jalkani kestäisi moista työtä, tekisin sitä ehdottomasti paljon useammin!

Ja Zambujon kanssa vielä maneesissa hyvä ratsastushetki. Mies oli vähän maasta auttamassa ja kulki muutenkin kivasti. Tehtiin laukkahommia ja piaffi-treenejä. Meillä taitaa olla taas, joku hyvä kausi meneillään. Heppa on ollut niin mukavalla tuulella ja tuntuu siltä, että se on taas löytänyt ne välillä kadoksissakin olleet takajalkansa… Elämänsä ensimmäisen takajalkojen kengityksen (syyskyyssa) ja elämänsä ensimmäisten takajalkojen hokkien laiton (marraskuussa) jälkeen, se oli aika pitkän aikaa jotenkin kömpelö ja vähän jumissa takaa. Nyt noi jumit ja outoudet näyttävät vihdoin taas kadonneen ja heppa tuntuu paremmalta kuin koskaan.

Lopuksi ihanat loppuverkat vielä siihen päälle lumisessa metsässä. Viimaista ja vilakkaa, mutta tunnelmallista ja kaunista 🙂

Tsemppiä kaikille jouluvalmisteluihin ja kiireiseen viikkoon!

Coudelaria Henrique Abecasis esittelyvideo

Tuttu siittola esittelyssä Portugalin ehkä suurimmassa ja tärkeimmässä hevoslehdessä.

Olkaat hyvät!

http://www.equitacao.com/videos2.php?nvideo=334

 

Working Equitation Hippoksessa

Working Equitation -juttu Hippoksessa

Vihdoinkin! Tai jo? Mutta kuitenkin! Mahtavaa! Working Equitation -laji on vihdoin esitelty myös Hippoksessa. Ja tämä kieltämättä monella tapaa itselleni hyvää tekevä hetki! 🙂

Tässä on nyt aika monta aihetta, jotka vetävät suuta hymyyn. Voin vähän näitä tuntoja avata…

– Laji, josta itse olen kiinnostunut, on ikään kuin vihdoinkin tunnustettu nyt myös Suomessa ”järkeväksi” toiminnaksi, kun maan suurin hevoslehtikin asiasta kirjoittaa. Johan Tunne Hevonen on aiheesta myös kirjoittanut jutun kuluneen vuoden aikana, mutta kyseinen lehti on kuitenkin jokseenkin marginaalinen verrattuna Hippokseen, jota lukee lähes kaikki. 🙂

– 13 -vuotta sitten aikoinaan Portugalissa työskennellessäni osuin sattumalta ekaa kertaa lajin kilpailuihin. Ja mieheni kanssa ollaan oltu lajin faneja kohta lähes kymmenen vuotta. Kierrelty kilpailuissa ja mietitty, kuinka sitä voisi kotioloissa harrastaa. Mutta aina on ollut selkärangassa sellainen tunne, että meitä on hiukan ”kieroon katseltu”, kun ollaan täällä aiheesta innostuneesti puhuttu tai jotain esteharjoituksia maneesiin kokeilumielessä kyhäilty. Toki ihan pienen kaveriporukan kanssa ollaan aihetta fiilistelty, mutta ei kovin monipäinen ole ollut tämäkään ryhmä. Lähinnä näitä tyyppejä, joiden kanssa ollaan Portugalissa vuosien aikana matkusteltu. Ihan viimeisen viimeisten vuosien aikana ihmiset ovat muutenkin näköjään alkaneet kiinnostua yhä enemmän uusista ajatuksista, joita Euroopasta ja maailmalta tulee. Muutenkin suvaitsevaisuus on lissäntynyt ja tämä on tietenkin monen asian summa, mutta se näkyy esimerkiksi myös kaikenlaisten muidenkin ulkomaalaisten valmentajien/erilaisten valmennusmuotojen määrän kasvuna… Kursseja näyttää nykyisin olevan tarjolla jos johonkin aiheeseen ja osallistujiakin kursseille riittää. Ja niin no viimeisten muutaman vuoden aikanahan on, suurelta osin Paulo Bastoksen kurssien myötä, myös alkanut juuri tämän lajin ympärille muodostua kivasti lajista kiinnostunutta ”vertaisryhmää” ja yhä vaan koko ajan enenevässä määrin. Pikkuhiljaa kiinnostuneita ryhmiä on varmaan jo ympäri Suomea. Ja tämä Hippoksen lehtijuttu kasvattaa kiinnostusta varmasti nyt vielä entisestään. Ja näen tämän siis vain ja ainoastaan positiivisena, sillä yksin ei ole todellakaan kiva harrastaa. On paljon motivoivampaa ja kivempaa, kun voi jakaa ajatuksia, kokemuksia myös tallilla, eikä vaan enään täällä netissä pienen ”aktiiviharrastajien” keskuudessa. 🙂

– Ja niin Ruotsissahan laji on jo virallisestikin ollut muutaman vuoden ajan heidän ratsastajaliittonsa alainen virallinen laji. Eli olisiko tämä nyt sitten ensimmäinen askel siihen suuntaan? Yhdistyskin on jo kehitteillä jne… 🙂

-Ja lisäksi Hippoksen juttu oli mielestäni erittäin onnistunut. Se oli tarpeeksi iso, positiivisesti kirjoitettu ja selkeä. Kiitos Terhi Paavolan! Ja toi hyvin esiin ne seikat, jotka tekevät lajista kokeilemisen arvoisen. Eli kaiken sen, mikä hyödyttää ihan jokaista ratsastuksen harrastajaa myös muussa ratsastuksessaan. Eli sen, kuinka WE-tehtävät parantavat hevosen käsittelytaitoa, tasapainoa, koordinaatiota, notkeutta, apujen tarkkuutta ym. Eli mahdollistaa myös monien ongelmien korjaamisen hauskalla ja vaihtelevalla tavalla. Ikään kuin huomaamatta! Siis suosittelen jokaiselle 🙂

– Ja niin kieltämättä mieltä lämmittivät myös Terhin ottamat ihanat kuvat Zamusta ja minusta sekä muista kurssikavereistamme viimekertaisella Paulo Bastoksen kurssilla. Ja Kaisan kuvat jutussa on otettu viimekesäiseltä perhelomaltamme Portugaliin, jossa Kaisa oli mukanamme osan aikaa. Ja ne kuvat olivat myös hyvin onnistuneita! Ja hei, en suinkaan pistä pahakseni, että jos jossain jutussa Hippoksessa myös itse esiinnyn, niin mielelläni juurikin samassa jutussa Pedro Torreksen kanssa… 😉 Why not? 😉

Ja tämän meidän kuvan otsikointia lehden sisällysluettelon vieressä en myöskään tietenkään pistä pahakseni… Siihenhän tässä kovalla vaivalla pyritään 🙂 (Ja huh! Onneksi ne eivät kirjoittaneet siihen että ”kuvan henkilö ei liity aiheeseen”! 😉

Working Equitation vaatii ”hyvää ratsastustaitoa” 😉

Pedro Torres ja muuta mielenkiintoista Tunne Hevonen -lehdessä

Jos on kaksi tuntia omaa aikaa, pikkuinen päiväunilla ja mies lasten kanssa ulkona… Heppakin liikutettu ja kahvia kupissa… Ja mikä parasta, lehden kannessa koreilee, yksi  supersuosikkiratsastajistani, Pedro Torres… Täälläkin olen useaan otteeseen hänestä puhunut…(linkki arkistoon) ja nyt ehkä ekaa kertaa ikinä, mitään juttua hänestä suomalaisessa hevoslehdessä! Tallimatkalla nappasi kyläkaupasta lehden matkaani… olin asiasta jo etukäteen kuullut, joten ei ihan mennyt purkka väärään kurkkuun, kun Pedron kuva kaupassa piirtyi verkkokalvoilleni. 🙂 Hihii! Mutta kieltämättä lämmitti mieltäni.

Ja mikä hulluinta… ihan muutaman sekuntin ajan mietin että pitäisiköhän sittenkin virkata, koska tuo lankakerä on myös puhunut minulle muutaman päivän ajan, mutten vielä ole ehtinyt. Mutta hei, en ihan tosissani. Tottakai rauhallinen lukuhetki on harvinaista herkkua, kun virkata voi kuitenkin ihan milloin vaan. 🙂

Ja itse asiassa, juttu oli vielä todella positiivinen yllätys. Voitti kyllä kaikki tästä lehdestä aikaisemmin lukemani artikkelit tai paremminkin henkilökuvaukset. Aika henkilökohtainen ja syvällinen. Ja vaikka aika paljon etukäistietoakin henkilöstä minulla jo oli, niin myös paljon uutta mielenkiintoista. Ja erityisesti oli hauska huomata, kuinka vaikutteet todella myös hänelle ovat monella tapaa kaiketi tulleet pitkälliseltä työnantajaltaan Joao Pedro Rodrigues:ilta, jonka hän itsekin jutussa nimesi ehkä tärkeimmäksi henkilöksi oman uransa kehitykselle. Ja moni asia tätä kautta jutussa tuntui niin hauskasti tutulta… kuin olisi omaa valmentajaansa tai valmentajiansa kuunnellut. Marillahan (Mari Faria de Carvalho) on yhteinen työhistoria yli kymmenen vuoden ajalta Pedro Torreksen kanssa, kun ovat molemmat työskennelleet Joao Pedro Rodriguesin palveluksessa. Ja Marin kertoman mukaan myös kuvaus Oxista eli Oxidaosta, jota myös Mari on nuorena ratsuttanut ja esittänyt näyttelyissä selästä, tuntuivat myös jo joskus kuullulta. 🙂

Ihania olivat myös jutussa poiminnat niistä mieleenpainuneista tapahtumista Oxidadon kanssa. Kuten viimehetken kuolainvalinnoista ja -vaihdoista juuri muutamaa minuuttia ennen MM -koulukoeradalle menoa. 🙂 Ja siltikin voitto oli tullut kotiin. Ja kuvaukset omasta ratsastufilosofiastaan ja ajatuksistaan hevosen hyvinvoinnista. Ja myös se, ettei kaikki ole niin mustavalkoista vaan melkoisen suhteellista. Ja nämä ennen kaikkea liittyen hevosen stressiin ja ratsastustyyliin, kuitenkaan näitä asioita liioittelematta vaan aika lailla ”jalat sopivasti maassa” tutuu tällä hevosmiehellä olevan.

Ja hyvä kuvaus myös WE:stä eli Working Equitationista- lajina. Ja täytyy vaan toivoa, että laji oikeasti saa näistä lehtijutuista (ennakkotietoa että lisää tulossa myös muihin lehtiin) tuulta purjeisiinsa myös täällä Suomessa. Ja tosiaan kuten lehdessäkin oli huomautettu, paperit jo Suomessakin lajiyhdistystä varten vetämässä… joten liikehdintää kivasti myös täällä jo vireillä. Ja kiitinkin jo aikaisemmin myös Tunne Hevosen Minnaa facebookin kautta lehtijuttuvalinnoistaan. Kivasti on lehti viime aikoina ollut Portugaliin kallellaan. 😉 Mun mieleen!! Thänks!!

Ja lisähuomautuksena, että kuvat Golegassa on otettu katsomossa, jotakuinkin samassa kulmassa kuin omani, joten kuvaaja on kaiketi pyörinyt siinä aivan meidän edessä. Muistan jonkun kerran kironneeni niitä lehtikuvaajia pitkine putkineen ja hienoine kamoeroineen siinä edessä pomppimassa, kun yritin itse epätoivoisesti räpsiä surkealla digipokkarilla edes jonkinmoisia kuvia muistoiksi 🙂

Ja itse asiassa lehdessä oli tällä kertaa myös monta muuta hyvää juttua. Muun muassa FIAL:in kantakirjaustilaisuudesta kuvia ja tekstiä (linkki arkistoon tästä). Ja muutama muukin erittäin kiinnostava artikkeli, josta ehkä myöhemmin… Ihan kaikkea en edes vielä lukenut. Pitää keskittyä noihin pala/asia kerrallaan…Enemmän iloa yhdestä lehdestä kun makustelee rauhassa! Ja nyt ehdin vielä vähän virkkaamaankin… ennen kuin pikkuinen herää päikkäreiltään.

PS.  Mari!! Ostin lehden sullekin ja laitoin kuoreen. Joten saat sinäkin pienen joululahjan sinne Portugaliin. Toivottavasti sulla ei vielä ollut tätä numeroa. Ajattelin saattaisit olla myös kiinnostunut.

Motivaatio jälleen nyrjäytetty kohdilleen :)

Huomenta. Mun piti kirjoittaa tää jo toissapäivänä… Mutta mulla ei ole nykyisin kovinkaan helppoa sijoittautua tähän koneelle, jos hoidan lapsia yksin. Lapset ovat suhteellisen eläväisessä vaiheessa ja täällä alkaa tapahtua jos istahdan… ja keskittymisestä tai ajattelemisesta puhumattakaan, mikä kirjoittaessa olisi varsin suotavaa, niin silloin ehtii tapahtua jo vaikka mitä.

Meidän nuorimmainen on varsin ketterä kiipeilijä ja uhkarohkeampaa sorttimenttia, kuin noi kaksi muuta. Kiipeilee pöydillä ja sillä on isojen kanssa varsin hurjia riehuleikkejä nojatuolissa ja sohvalla, tosin vain yksivuotiaan motoriikalla varustettuna. Eikä edes ihan pienistä mätkähdyksistä säikähdä, kuten suhteellisen vilkas veljensä aikoinaan samassa iässä. Vaikuttaa siinä mielessä jotenkin vieläkin kylmäpäisemmältä tyypiltä. Eli sen turvallisuutta saa toden teolla olla koko ajan turvaamassa. Mutta toisaalta  nämä lapset ovat juuri tällä hetkellä myös kaikki aika ihanassa vaiheessa. Kaikki ovat aika hyvällä tuulella kokoajan, eikä juuri mitään uhmailuelkeitä. Joten siinä mielessä pääsen aika helpolla.

No niihin ratsastuksiin… Itsenäisyyspäivänä rakennettiin maneesiin aika kiva WE -rata (Working Equitation) ja hevonenkin tuntui nauttivan ihan täysillä. Anu oli mukana ja näperteli meille portin ja muuta tehtävää siinä odotellessaan. Ja vaikka hevonen oli ollut aika monta päivää ratsastamatta, niin tuntui heti tosi hyvältä. Kaiketi mies oli siis myös tehnyt hyvää työtä maasta käsin noina välipäivinä, koska tuntui olevan rento eikä oikeastaan yhtään jäykkä. Ja on myös hauska huomata mikä efekti noilla WE-esteillä maneesissa on hevoseen! Suosittelen kaikille rohkeasti kokeilemaan lajia… 🙂 Tuntui heti tietävän, mitä aiotaan tehdä ja oli sitä myöten juuri sopivasti herkkänä ja hereillä ihan alusta asti. Lopuksi siitä irtos aika kivaa ravia ja muutenkin ihan super-mukava fiilis selässä. Ja käytiin lisäksi vielä metsäkävelyllä ratsastuksen jälkeen. Pakkanen oli laskenut juuri sopivasti, mutta tilsaa ei kuitenkaan tullut, vaan kaikki juuri optimaalisesti maastoilua ajatellen. Mitä paras tallikeikka nostamaan motivaatiota! Näitä lisää…

Huomenna rakennetaan Anun kanssa uusi rata. Ja tänään pääsen tallille jo heti aamusta. Ja aamut tallilla on ihan parhaita. Hevosetkin ovat yleensä paremmalla tuulella ja oma keskittymiskyky myös niin paljon parempi, kuin väsyneenä illalla. Lisäksi aika usein on myös aika rauhallista maneesissa. Taidetaan mennä koko perheen voimin. Lapsille pulkat ja sukset mukaan, jotta viihtyvät ulkoillessaan.

Hauskaa viikonloppua kaikille!