Hevosenomistajille tulee aina lisää paineita. Kuinka tästä kaikesta voi selvitä puhtain paperein… siis jos tavoitteena olisi olla ns. ”hyvä hevosenomistaja”. Nykyisin on niin paljon tutkimustietoa, puhetta, arvoja, vaihtoehtoja ja myös vaatimuksia…
Hippoksessa oli juttu Yliopistollisen Eläinsairaalan fysioterapeutin, Heli Hyytiäisen, luennon pohjalta hevosen lihashuollosta. Siinä silmiini iski ensimmäisenä taas yksi lause, jonka ottaminen kirjaimellisesti merkitsisi sitä, ettei esimerkiksi minusta olisi ”hyväksi hevosenomistajaksi”. Lausehan ei ole mitenkään yllättävä, mutta aloimpahan taas mietiskelemään mitä teen oikein ja mitä väärin pitäessäni hevosta.
”Hevonen on laiduntava kasvissyöjä, joka kävelee luonnossa 17 tuntia vuorokaudessa. Hevosen kannalta pahin mahdollinen tilanne on, että ihminen käy töissä, hänellä on perhe ja muu elämä.”
Ja lähes kaikillahan on edes joku noista kolmesta, siis perhe, työ tai muu elämä. Ja suurin osa hevosenomistajista liikuttaa tosiaan hevostaan kerran päivässä…. Ja vielä kun asumme Suomessa ja pääkaupunkiseudulla ei täydellisiä aktiivitalleja tai pihattoja ole joka nurkalla, niin aika vaikeaa on toteuttaa hevoselle sen ihanne olosuhteita. Ja sitä paitsi ne kaikki aktiivitallit, joita Keski-Euroopassakin olen nähnyt, eivät minusta näyttäneet kuitenkaan miltään kovin ihanteellisilta elinympäristöiltä asukeilleen, saati sitten Suomessa, jossa olosuhteet on vielä tuostakin haastavammat. En kuitenkaan väitä, että aktiivitalli olisi lainkaan huonompi vaihtoehto hevoselle myöskään Suomessa, mutta toimivia ratkaisuja on vaan aika vähän ja harvassa…Ja kun vielä haluaisin ratsastaa kunnolla, miellyttävissä olosuhteissa ympäri vuoden… Eli täydellisiä vaihtoehtoja (edes lähelle 17 tunnin liikehtimisen takaamiseen) ei ole ihan joka nurkalla… kun tallimatkakin saisi olla vain alle 15 minuuttia pitkä. Pisimmillään elämäni aikana tallimatka päivittäin kuljettuna on ollut 50 minuuttia (likimäärin 2 tuntia pelkkiin matkoihin) suuntaansa, mutta siihen en enään tässä elämäntilanteessa ole valmis taipumaan. Enkä rehellisesti sanoen ole ihan varma olenko koskaan todella edes pitänyt tätä, hevoselle mahdollisimman luonnonmukaisten olosuhteiden tarjoamista, asiana johon henkilökohtaisesti aktiivisesti pyrkisin. Taidan olla vain itsekäs harrastelija tai mukavuudenhaluinen ihminen, joka ei ajattele hevosensa parasta. Onhan esimerkiksi talvella hirmu kiva hipsiä kuivin kengin autosta talliin, harjata ja rapsutella ponia lämpöisessä tallissa ilman topparukkasia ja sitten siirtyä ratsastamaan maneesiin, jossa voi ratsastaa tavallisilla hanskoilla ja ratsastushousuilla ympäri vuoden. Näin ei kuitenkaan ole, mutta olen päättänyt myös antaa itselleni vähän anteeksi sitä, ettei resurssini (aika poissa lasten luota siirrettynä hevosen kanssa olemiseen, oma jaksaminen sekä varallisuus) riitä kaikkeen. Haluan siis kuitenkin hevoselleni vain hyvää ja onneksi tallilla, jossa Zambujo tällä hetkellä asuu on edes ns. kokopäivätarhaus ja kesällä laitumet.
No luettuani koko jutun tarkkaan loppuun asti, taidan kuitenkin voida sanoa, että olen tehnyt myös jotain oikein… eli yllän kenties ”melko hyvään”!!
Ainakin seuraavissa asioissa sain sulkia hattuun 🙂
a) Minulla on suhteellisen arka hevonen, eikä sillä ole selkä jumissa. Jutun mukaan aroilla ja herkästi stressaantuvilla hevosilla on tyypillisesti selkä jumissa, koska ne jännittävät. Ilmeisesti olen onnistunut ratsastamaan hevoseni suurimman osan aikaa suhteellisen rennoksi ja mahdollisesti kaikki tekemäni ”jumppaliikkeet”, joita päivittäin teen ovat myöskin edesauttaneet tätä.
b) Hevosellani on harjoitusohjelma ja tavoitteita. Heli Hyytiäisen mielestä kaikilla hevosilla tulisi olla harjoitusohjelma riippumatta siitä, onko hevonen kilpa-vai harrasteratsu. (haluan huomauttaa: että Saksassa ja Hollannissa näkemilläni aktiivitalleilla ei näyttänyt asustelevan montaakaan urheiluhevosta, koska noista paikoista 3/7 oli edes jonkin moinen kenttä) Ihanne kuitenkin tietysti olisi, että hevonen saisi käyskennellä vapaasti ns. vapaa-aikansa, mutta sitä myös treenattaisiin säännöllisesti.
Omalla hevosellani on tavoitteita ja suunnittelen sen viikko/kuukausittaisen harjoittelun määrän ja tavoitteet aina etukäteen ja toteutan niitä aina niin hyvin kuin mahdollista. Toki lapsiperheissä on joitain liikkuvia tekijöitä, jotka saattavat vaikuttaa äkillisesti näihin suunnitelmiin… Kuitenkin yleensä vain niin, että vasta esim. huomiselle suunniteltu vapaapäivä saattaakin siirtyä esim. tälle päivälle.
c) Hevosellani on hyvä kunto, vaikka se ei olekaan kisahevonen. Se on minulle ihan luonnollista ajattelua. Mielestäni hevonen on ns. urheilija, jolla kuuluu olla hyvä kunto ja sitä on koko ajan kehitettävä/ylläpidettävä. Ja ainakin niin hyvä kunto, että se jaksaa suorittaa mielellään sille asetetut tehtävät. Ja kun tavoitteet ovat suht korkealla, on lihaskunnon tuettava sitä, jotta hevosen fysiikka kestää säännöllistä treeniä. Ja haluan sillä ratsastaa vieläkin vaativampia liikkeitä, joten on sen lihaskunnon kokoajan edelleen kasvettava.
d) Lihakset pitää verrytellä hyvin, minimissään 20 minuuttia. Tämä toteutuu meidän kohdalla lähes aina. Kävelen aina pitkään (min.10 min) ja käyn maastossa kävelyttämässä aina kun valaistus sen sallii eli jos olen päässyt tallille päivän valon aikaan.
Alkuun hyvin usein juoksutan ja jos en, niin mieheni (tai minä itse) työskentelee noin 10 minuuttia maasta ennen selkään nousua. Eli lyhyin ohjin tehdään sivulta avoja, sulkuja, väsitöjä ym. Eli menee vähintäänkin ne 20 minuuttia ennen kuin olen edes päässyt selkään tallista ulos tulon jälkeen. Kavereiden kanssa tallilla ollaan yhteisesti naureskeltu tälle ”hitaalle tyylilleni”. Sillä myös niitä ratsastajia riittää, jotka ovat lähes siinä ajassa suorittaneet koko päivän treenit, ennen kuin itse olen päässyt edes selkään.
Tässä tämän päivän verryttelyjä…
Meillä lyhyen alkujuoksutuksen idea on se, että hevonen saa siinä hiukan purkaa pahimpia höyryjä sekä pukkia jos pukituttaa jumeja pois selästä… tai muuten vaan hiukan verrytellä ilman painoa selässä. Tosin ei kuitenkaan saa mennä täysillä, mikäli haluaisi, vaan sen on oltava aika tarkkaan kuulolla liinan päässäkin. Tehdään esim 3 laukka-ravi siirtymistä per kierros tai aika paljon muutenkin erilaisia siirtymisiä… Siinä myös näkee onko jossain jotain outoa jäykkyyttä tai vinoutta, jota ei ole aikaisemmin ollut sekä paljastaa myös aika hyvin hevosen päivän vireystason. Niin eipähän tule selässä sitten niin paljon yllätyksiä. Ja tosiaan Zamuhan on ollut suht viriili nuori hevonen ja helposti jännittyvää sorttia, niin ollaan koettu (mutta myös saatu valmentajilta toistuvia kehoituksia jatkaa samaan malliin) hyväksi.
Ja pientä viilausta… esim. pitäisi aina pysähtyä liinassakin tasan. Jos ei niin koskettelu usein auttaa. En ole tossa tasan pysähtymisessä ollut aina niin tarkka, joten se on vähän kostautunut, mutta varmaan taas alkaa palautua mieleen jos ryhdistäydyn. Sain mieheltä palautetta tänään. 🙂
Tää oli ok, vaikka jalat takaa vähän supussa…
Ja sitten vasta nousen selkään… Alkuverryttelyyni kuuluu aluksi aina vielä selästäkin aika paljon avoja, väistöjä ym. taivutuksia käynnissä molempiin suuntiin. Ja sitten vasta kun tasainen tuntuma ja pehmeä hevonen löytyy alle, niin siirryn raviin. Kevyttä ravia meen tässä vaiheessa vaan lyhyen aikaa yleensä (varsinkin jos olen alkujuoksuttanut). Zamuhan on noita ns. luonnostaan jonkin verran etupainoisia hevosia, joten ei ole järkeä ihan hirveen syvälle antaa painua (tai ainakaan antaa roikkua) ennen varsinaisia hommia, mutta silleen pyöreeksi ja kevyeksi yritän. Koen sen epäjohdonmukaisenakin (nuorelle hevoselle) antaa ensin roikkua syvällä ja sitten alkaa ”nostaa”, sitä sieltä (tiedän hyvin etten myöskään tässä jaa koko maailman yhteistä ajattelua 🙂 ). Jos kulkee hyvin tasapainossa ja kuulolla heti aluksi, otan tähän väliin myös laukat mukaan. Etupainoisena ryntäävällä hevosellahan ei tiytysti kannata laukata ellei sitten halua myöhemmin roikkua ohjissa saadakseen hidastettua laukkaa. Ja ainakaan nuorilla hevosilla ei ole välttämättä heti ratsastukerran alusta asti oma tasapaino ja tahti kunnossa… Lopuksi kun nämä ovat ovat löytyneet (tai toivottavasti ovat) niin, voi paremmin antaa venyttää eteen alas. Ja tässäkin huomautan, että tosiaan Zamu on myös ollut aika sähäkkä tyyppi ja on vieläkin aina ratsastuksen alussa, niin ei ainakaan kannata ihan kovin pitkin löysin ohjin aloittaa. 🙂 (Tästä on ihan oma juttunsa, kunhan ehdin…)
Mutta tässä meidän päivän alkuravit eli meidän alku-”eteen-alas” ja loppuverkassa sitten vähän syvemmälle.
Ja sitä käyntityöskentelyjumppaa…
Tässä etsitään takajalkaa alle siis… ja hevosen omaa tasapainoa… erilaisia taivutuksia me tehdään paljon ihan joka ratsastuskerralla.
Loppuverryttelyihin meillä kuuluu aina se ”eteen-alas”, mutta ei liian kovaa. Siihen aina ainakin pyrin, mutta joskus meillä on ollut niin kivaa, että ajatuksissaan mennään liian kovaa… ollaan varmaan Zamun kanssa lopussa niin intona. Zamuhan ei tunnu juuri koskaan väsyneeltä. Ja väsymys ei ainakaan tule esiin hitautena vaan päin vastoin. Mari ja Rodrigo kuitenkin pistävät tässä asiassa kampoihin eli muistuttelevat, että loppuravit pitää pysyä tosi tahdikkaina ja rauhallisina, joten aina heti kurssien jälkeen sitten taas nää loppuravitkin pysyy paremmin hanskassa 🙂 Ja ihan loppuviimeksi tietty vielä kävelyt.
Ja sitte paluu aiheeseen eli kohta:
e) Hieronta ja venyttely. Suoritan venyttelyjä itse toisinaan ratsastuksen jälkeen. Näitä tekniikoita olen oppinut kouluaikoinani Ypäjällä. Ja pienet lihaskivistykset osaan myös itse hoitaa. Aika ajoin pyydän tarkempituntumaista (ammattilaisilla on ”hienosäädetympi näppituntuma”, vaikka tekniikat ei muuten ole kovin vaikeita) hevoshierojaa käymään hevosen läpi, jos hän huomaisi jotain erityistä, jonka voisin ottaa harjoittelussa huomioon.
Huomaan, että olin tämän jutun mukaan kuitenkin loppujen lopuksi sittenkin ihan vahvoilla. Suurin puute, minkä huomasin ja jota olisi kiva päästä enemmän toteuttamaan (mikä siis olisi hevosellekin hyväksi) olisi maastoratsastus. Senkin aika vielä varmasti koittaa… 🙂 Mutta näitä erilaisia hevosen hyvinvointiin liittyviä ajatuksia ja suosituksia on tietysti todella paljon muitakin kuin lihashuoltoon ja liikuntaan liittyvät, esim. ravinnosta käsittely- ja koulutustyyleihin ym. Eikä täydellistä hevosenomistajaa todennäköisesti ole olemassakaan. Kuitenkin kieltämättä näistä helposti tulee sellaisia äärimmäisiä arvokysymyksiä, että on vaikea olla hiukan itseään syyllistämättä, jos hevosen omistaa. Kaikki varmasti pohjimmiltaan haluavat tarjota hevoselleen parhaat mahdolliset olosuhteet (oman tietämyksen, osaamisen sekä varojensa puitteissa).
Miksei hevosenomistajuudenkin yhteydessä voitaisi enemmän puhua ”riittävän hyvästä” hevosenomistajuudesta, kuten vanhemmuudessakin yleensä puhutaan? Itselleni tämä ainakin taitaa riittää tavoitteeksi enkä siis aio ottaa enempää stressiä aiheesta. Perhekin on jo niin monessa kohtaa opettanut suhteellistamaan näitä asioita, liittyen hevosiin ja eläimiin… Pyrin siis parhaimpaani, osaamiseni, tietojeni sekä (jonkin verran rajallisten) resurssieni puitteissa.
Nyt tämä ”riittävän hyvä” äiti kömpii vuoteeseensa ”riittävän hyvän” miehensä viereen odottamaan ihanien lastensa täydellistä ”yllätysaamuherätystä”.
Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
Passion for riding 