Ihan paras valmennus ikinä!

On tää niin kummallinen laji. 🙂

Välillä mikään ei toimi ja sitten taas loksahtaa. Ja tänään olen taas vaan yhtä hymyä!!!

Tänään meillä oli ihan paras valmennus, ehkä koko mun ja Zambujon yhteisen historian aikana. Hevonen tuntui heti alkutunnista ihan rennolta ja kuuliaiselta. Oli tasainen ja kevyt ohjalle, tasapainoisempi kuin yleensä, toimi ja antoi ratsastaa. Kaikki oli vaan jotenkin tänään tosi helppoa tai ainakin helpompaa kuin yleensä. Oli sellainen hyvä ”flow” joka jatkui koko tunnin. Ja vaikka ”flow” silloin tällöin meille on ollutkin tuttu ilmiö, niin harvoin tai tuskin koskaan se osuu valmennustunnin kanssa yksiin. Jolloin siitä voisi saada vielä enemmän irti.

Eikä hevonen kuumunut, hermostunut tai hänkslännyt suulla, mitä se tekee aina silloin jos se hermostuu… Ja hermostuu todella helposti. Ja viime päivinä se on ollut vielä aivan erityisen hermostunut, jännittynyt ja sen vuoksi aika haasteellinen. Pienikin vääränlainen puristus tai ohjasote on saanut sen ihan tuohtuneeksi. JA tarkoitan todella pieni… eli se on ollut sellainen yliherkkä kaikille avuille. Ja tähän luulen syyksi sen, että se oli juossut, eikä vaan juossut vaan mennyt ihan täysillä (tallityöntekijä sanoi ettei oo ehkä koskaan nähnyt hevosen menevän sellaista vauhtia … tosi kiva…) tallin ympärillä olevilla laitumilla, karattuaan tarhasta. Siitähän puhuinkin. Hyvin vähäisillä ja pienillä ruhjeilla ja puuttuvalla palalla kaviota ollaan onneksi ilmeisesti selvitty. Mutta niin ihmeen hermostuneelta se vaikutti, että meinasin jo eilen valmennustunnit peruuttaa ja ehkä ihan hetkisen jo mietin… että pitäisköhän lyödä hanskat tiskiin… Että siis epätoivo ehkä ihan vähän pääsi valloilleen, että joskohan tästä meidän yhteistyöstä mitään tulee…

Mutta eilen päädyin pyytämään Marin sinne selkään. Ja olihan se tosiaan hermostunut myös Marin kanssa, mutta Mari sai sen kuitenkin jumppailtua kunnolla pyöreäksi ja rennoksi… Siis rennon näköisesti, selästään joustavamman näköiseksi ja kevyesti liikkuvaksi… Ihan varma en sen mielenliikkeistä ollut ihan ratsastuksen loppuun asti… Sillä on sellainen katse, että näin sen kiehuvan, vaikka se toimikin hyvin. Ja jokatapauksessa Marin mielestä tuntuma selästä oli taas parempaan päin edelliseen kertaan verrattuna. No kuitenkin… Ilmeisesti kaikki kannatti, koska tänään aamulla tallissa minua odotti taas oma ihanan rento hevonen ja selässä oli taas todella miellyttävää olla.

Tämän päivän tärkeimmät opit 

1. Notkeutta selkään ja istunnalla vaikuttaminen. Ja tänään tehtiin temponvaihteluita passagetahtisesta ravista (ei tosiaan kuitenkaan passagesta) haettiin vaihteluin askeleeseen venyvyyttä ja kumimaisesti toimivaa selkää. Tehtiin myös piaff – ravi siirtymisiä, jotka ekaa kertaa tunnilla alkoivat toimia paremmin. (noissa meillä yleensä on ollut ongelmana se että Zamu jää pohkeen taakse, eikä halua liikkua eteenpäin, tai että piaff ravista otettuna tulee liian hätäiseksi. Helpompi siis yleensä tehdä pysähdyksestä tai käynnistä siirtymä piaffiin ) Samoin laukkaa hidastettiin ja pidennettiin. Sain mielestäni hyviä oivalluksia siitä kuinka lähettää hevonen eteenpäin vain avaamalla sormet ja istunnalla pidättämisestä. Tämä tunti taisi olla suoraa jatkoa niille tunneille, jotka Mari piti mulle 2 viikkoa sitten Portugalissa omilla hevosillaan. Sielläkin etsittiin kumimaista joustoa selkään ja erilaisia ravin ja laukan pituuksia. Ja tosiaan sielläkin viimeinen tunti taisi olla paras tunti ikinä niillä hevosilla Marin kanssa. Tuli mielettömän hyviä fiiliksiä ja oivalluksia istunnan vaikutuksesta hevoseen. Ja ratsasti siellä kahdella tosi eri tasoisella hevosella, mutta molemmilla onnistuttiin löytämään noita efektejä. Ja nyt päästiin kerrankin tosi lyhyellä aikavälillä siirtämään siellä oivallettuja tuntemuksia Zambujoon.

2. Ulko-ohja. Ja toinen oivaltava kokemus tuli jo Portugalissa ulko-ohjan käytöstä. Mulla on sellainen fiilis, että olen nyt vihdoin sen kunnolla oivaltanut. Marilla on yksi heppa, Ricky, joka tossa tämän blogin otsikkokuvassakin on. Se ei siedä ollenkaan sisäohjasta ottamista (tarkoittaa siis että siihen ei hitustakaan voi jäädä kiinni… ja vaikka luulis että on riittävän kevyt niin siltikin yleensä on ottaa liikaa …). Eikä ainakaan oikeasta sisäohjasta. Ja sen kanssa on ollut myös ihan huikean haastavaa nuorena. Monella tavalla tasapainonsa kanssa todella samanlainen hevonen kuin omani. Eikä moni ratsastaja sille kuulemma sovi ollenkaan. Vaan sillä saattaa pahasti keittää, niin ettei kenelläkään ole enään kivaa 🙂 Kuulostaakos tutulta? Heh! Ja vaikka meillä on itseasiassa mennyt  Rickyn kanssa ihan hyvin aikaisemminkin, niin jouduin tällä matkalla ratsastamaan sitä aika haasteellisissa olosuhteissa. kaatosateessa ja myrskytuulessa, ja pimeällä illlalla, johon se ei ole tottunut ja se oli vähän jäykkä, jäykempi kuin normaalisti eli mun olis pitänyt saada taivutettua sitä paremin oikealle… ilman sisäohasta vetämistä, ottamista… joten jouduin oikeasti haasteen eteen. Jouduin oikeasti ratkomaan kuinka hevonen on saatava ulko-ohjalle. Ja jouduin tilanteeseen, jossa mun oli oikeasti oivallettava, jos halusin ylipäätään ratsastaa sillä. Ja sillä ratsastuksella siellä Portugalissa mulla lamppu syttyi isosti, kuinka sen ulko-ohjan kanssa todella toimittiin. Ja lopuksi tehtiin laukkapiruetteja oikeaan yksi, kaksi, kolme… putkeen ihan rennolla hevosella… Ja tämä oli ihan oikeasti oikea oppimisen riemuvoitto. Ei se ollut edes vaikeaa kun se oivallus oli tullut. JA kesälläkin tehtiin, mutta silloin vain luulin että olin oivaltanut…Silloin ilmeisesti tein vaan fiiliksellä ja kun kaikki vahingossa osu kohdilleen niin onnistuin, mutta nyt oli se tunne, että tiesin tasan mitä tein. Hassua ja mutta toki ihanaa. Mutta mikä tässä pitkässä alustuksessa on pointtina?  No se, että nyt olen saanut siirrettyä myös sitä oivallusta, tuntumaa ja kuinka sitä ulko-ohjaa käytetään lähellä kaulaa, myös Zamun selkään. Ja tänään tunnilla se ainakin taas toimi ihan loistavasti. Laukanlyhennyksessä ja ympyränpienennöksissä, sekä takaosakäännöksissä ainakin sain näistä hyvän fiiliksen. Toimii! Ja toivottavasti en kohta taas tätä tuntumaa kadota! 🙂

3. Tahti Ja tahti on ollut meidän iso ongelma. Allahan on aika kuuma, aina energinen ja etupainoinen hevonen, joten aina on ainakin riittävästi vauhtia. Eikä ikinä ole tarvis pyytää eteenpäin… paitsi jos sillä keittää. Silloin ongelma kääntyy toisinpäin… mutta se on eri tarina sitten. Tänään ei keittänyt alkuunkaan. Vaan tahti löytyi heti alkutunnista eikä isompia ongelmia ollut vaikka askelta pidennettiin kaikissa askellajeissa. Mari kuitenkin ohajuksellaan auttoi tahdin säilyttämisessä koko tunnin ajan. Yksin ratsastaessa kukaan ei ohjelmoi… Kumpa nyt vaan saisin tämän päivän tahdin selkärankaan. Meille molemmille 🙂

JA varusteista vielä muutama sana

WE-kuolaimet tuntuvat olevan sen mielestä ihan parhaat. Ei siis ole kyse siitä onko siellä suussa se kaikkein pehmein kuolain, jos käsi vaan on kiltti. Mutta jostain syystä moni pehmeä kuolain on sen mielestä ikävä ja se aukoo suuta. Tavallisten kankien ongelma on ilmeisesti se, että suussa on liikaa tavaraa ja kanki sijoittuu suussa alemmas, kohtaan missä kitalaki on matalampi. Ei oikein koskaan ole ollut täysin tyytyväinen niillä. Sensijaan toi WE -kuolain on sen mielestä selvästi miellyttävin… On niillä yleensä aina hiljaa ja tyytyväisen oloinen. Kuitenkin kuolainasioista myöhemmin lisää. Toin Portugalista tuliaisena taas vaikka kuinka monet.

Ja satulaan olen nyt laittanut sellaisen uudenlaisen lampaankarvabädin. Eli saan hiukan korotettua sitä edestä. Ja tänään mulla oli sellainen fiilis, että luonnollinen hyvä asento löytyi jotenkin helpommin. Ja ekaa kertaa siis tänään kokeilin bädiä. Noista istunnan ongelmista omassa satulassani olen raportoinut myös aikaisemmin täällä blogissa. Ja sitten mielenkiintoisen ilmiönä ollaan Marin kanssa huomattu, että muiden hevosten selässä ja muissa satuloissa (esim Marin hevosilla Portugalissa) ongelmaa ei ole läheskään samalla tavalla ollut. Ja tällä bädillä saan siis satulan tasapainoa hiukan paremmaksi, joten itselläni on sen päällä hiukan helpompaa. Ja niin tietysti tällainen ”bädi” on vaan väliaikainen ratkaisu. Kaippa tässä täytyis alkaa satulan etsintäurakkaan.

ISO KIITOS JÄLLEEN MARILLE! HUIPPUOPE!!!

(Joka tällä kertaa siis tuli poikkeuksellisesti meidän tallille. Muuten ei olisi tällä kertaa varmaan mulla ollut mahdollisuuksia valmennukseen päästäkään.)

Mutta hui… kello on paljon ja unohduin tähän koneelle, vaikka mun pitäis olla pakkaamassa kirppiskamoja autoon. Huomenna aamuaikasella olen menossa myymään vanhoja roinia siskoni ja äitini kanssa kirppikselle. Äkkiä nukkumaan siis!

Matkalla Golegaan…

”Siellähän sataa lunta! Onko joulu tosiaan jo niin lähellä meidän taloa?”, ihmettelee aamulla 3- vuotias poikani naama leveässä hymyssä. ”Onhan se jo aika lähellä. Vain puolitoista kuukautta”… Aloin suunnitella jouluvalojen asennusta.

…mutta vasta ensi viikolla. Ekaksi äiti tekee pienen pyrähdyksen maahan, jossa hyvällä tuurilla voi tähän aikaan vuodesta vielä oleilla ulkona t-paidassa. Ja jos ei ihan t-paidassa niin todennäköisesti voin kuitenkin kääntää kasvoni aurinkoon ja tuntea sen lämmittävän. Tähän aikaan vuodesta en voi kuin suositella kaikille edes pientä pyrähdystä Portugaliin!!!

Lähes jo perinteeksi käynyt tradiotio on lähteä syksyllä matkaan, edes ihan muutamaksi päiväksi, ja yleensä osoite on aina sama. Joten Portugal ja Golega!! Here I come!!!

Odotan jo sitä paahdettujen kastanjoiden tuoksua… Ja sekä hyvää punaviiniä sekä avotulella valmistettua ruokaa raikkaassa ulkoilmassa illan hämärtyessä. Viime kerralla, ensimmäinen aiheutti minulle pahoinvointia ja jälkimmäinen oli ikävästi kiellettyä. Tällä kertaa oletan jälleen nauttivani molemmista…

Ja samalla toinen toistaan ihanammista hevosista myös! Seuraavat päivät saan luvan kanssa keskittyä vaan seuraamaan sitä tunnelmallista meininkiä, hevosia, näyttelyitä, kisoja, varusteita, kauniita vaatteita, juhlahumua, tuttuja kasvoja ja tuntemattomia… Matkalla Portugalissa tällä kertaa paikallisen hevosvuoden päätapahtumaan, lusitano-hevosille omistettuun festivaaliin, jolla on pitkät perinteet. Ai että mä sanon! Ihanaa!!!

Ja tästä linkistä näkee viikonlopun ohjelman ja festivaalien käsiohjelman

Ja mausteena matkalla tietenkin myös ratsastustunteja Marin ihanilla hevosilla… Enhän osaa mennä Portugaliin ilman, että saan ratsastaa. Uskallan jo varovaisesti kuvitella itseni jälleen Rickyn tai Nuxequen selkään. Olen niin odottanut ja fiilistellyt asiaa vanhojen matkakuvien ja videoiden parissa koko viimeisen viikon. Iiiiihanaaaa IIiiiiiiks! 🙂

Marin luona ratsastamassa viime kesänä, 2012. Mun kanssa kuvassa Marin entinen GP- tason kisahevonen Nuxeque

Marin luona viime kesänä ratsastamassa, 2012. Tässä kuvassa mun alla Marin kouluttama Ricky, joka on ja tulee varmaan aina olemaan yksi suosikkihevosistani ikinä ❤

Ja lupaan tuliaisena ottaa taas paljon valokuvia kaikista niistä jumalaisista otuksista! Noista kahdesta super-oppimestarista sekä kaikista sadoista Golegan ihastuksista.

Palaan siis ensi viikolla asiaan…

Tehtävää talven varalle

Huomenta! Ihana aamu. Lauantai. Olen saanut nukkua pitkään. En edes muista koska viimeksi… Ajatuskin tuntuu taas kulkevan päänupissa ja flunssa on myös vihdoin helpottamaan päin.

Mies lähti tallille. Työskentelee Zambujon kanssa tänään maasta. Hepalla on ollut kuluvalla viikolla kevyempää ohjelmaa monestakin syystä. Ensinnäkin tietty siksi, koska syksy ja varsinkin viimeiset viikot ovat olleet suht rankkoja eli on ollut kurssia ja kuljetusta toisensa perään. On ansainnut vähän kevyempää. Toisekseen siksi, että olen ollut flunssassa, mutta myös siksi, että minä olen harrastanut viimeiset kuukaudet sen kanssa niin tiiviisti, että hevosen oikea omistaja elikin mieheni, ei ole juurikaan päässyt tekemään sen kanssa mitään. Joten alkavalla talvikaudella viikko-ohjelmaa (kotona ja tallilla) olisi tarkoitus korjata myös hiukan tasapuolisemmaksi meidän kahden välillä. Ja kolmas syy on kengityksessä. Heppa sai kuluneella viikolla jalkaansa ekat hokkikenkänsä ikinä (tosin hokit on sellaiset minit, pienemmät kuin normaalit) ja haluan ottaa varovasti, ettei lihakset kipeydy, koska mielestäni se ei ole ihan edes oppinut vielä kulkemaan kunnolla kengät jalassa (viime kengityskerralla ekat kengät taakse) ja nyt jo tulee lisäksi hokit mukaan kuvioon.

Talvea kohti kevennellessä

Ja talvikausi on selkeästi jo alkanut. Ainakin henkisesti. Tai koskien kurssittelua, valmennuksia ym. En kaipaa kovasti mitään kursseja tai muita menoja hevosen kanssa. Tosin yksi Marin kurssi olisi vielä tod. näk. marraskuun lopussa, jos kelit pysyy hyvinä kuljetusta ajatellen ja istuntatunteja jatkan todennäköisesti myös talven aikana, koska Aira Toivolan opetusta saadaan omalle tallille. Mutta muuten onkin jo kiva pysähtyä, alkaa työstää perusasioita ihan rauhassa kotioloissa. Ja lisäksi on aikaa ihan rauhassa sisäistää, oivaltaa ja kokeilla paljon muutakin, uusia, uudehkoja ja upouusia ideoita, tehtäviä ja temppuja ja sekä joitain vanhoja remonttia vaativia juttuja… Tää on mielestäni se hetki vuodessa, jolloin aloitetaan kaikki vähän niin kuin alusta.  Ja suunnitelmat tulevalle vuodelle ja talviharjoittelujaksolle olisikin hyvä olla selkeänä, ettei talvi mene ihan uinuessa tai pakkasta pidellessä. Meillä on onneksi hyvä kohtuullisen lämmin, eristetty maneesi, joten harjoitteluun ei pitäisi kelien puolesta tulla taukoa. Kuitenkin olis tarkoitus nyt ottaa vähän ”väljemmin”, keräillä lihaskuntoa, muttei ehkä kuitenkaan ihan viimeisintä ”treenikuntoa”, jumppailla, harrastaa kaikennäköistä vaihtoehtoliikuntaa ja kokeilla uusia juttuja. Mutta vaikka kuulostais, että petailen tällä vain niitä ”koottuja selityksiä” omalle syysväsymykselleni, niin ei… Ei ollenkaan! Motivaatio on nyt enemmän kuin kohdillaan. On kerätty kursseilta paljon eväitä ja asioita, joiden parissa työskennellä ja odotan innolla mihin ne meidät johtavat. Eli höllentäminen ei tarkoita pysähtymistä tai talvilevolle vaipumista. On vaan kiva kun ei ole liikaa päivämääriä, enkä suoraan sanoen ole innokas kuljettelemaan hevosta sormet kohmeessa, räntäsateissa, vaan ennemminkin ikään kuin ”kääriä villasukat nilkkoihin ja nautiskella kotioloissa elämästä”.

Eli niitä talven aikana harjoiteltavia asioita

– Paulon kurssilla sain muutamia hyviä oivalluksia, joilla luulen olevan suuri vaikutus hevosen notkeuteen ja samalla sen ristiselän toimintaan. Taivutukset eivät olleet niinkään uusia, mutta miten ohjia käytettiin taivutuksen aikana, helpotti saamaan pyynnöt vielä paremmin ja syvemmälle läpi, joten uskon, että saan monta jumia väistettyä näillä keinoilla. Olen jo kokeillut jumppia kotona ja hevonen tuntui todella, todella hyvältä. Ja varsinaiset vaikutuksethan aina näkyvät vasta pitkällä aika välillä. Esim neljän kuukauden aikajanalla voisi odottaa jotain edistystä? Voisin ladata myöhemmin kamerasta ne videot joissa Paulo ratsastaa. Niissä taisi olla ohjeetkin tallennettuna, koska kertoi koko ajan mitä teki selässä.

Paulo Bastos ohjeistaa, Zambujo kuuntelee tarkkaavaisena, miten esteet kuuluu suorittaa. (kuva © Terhi Paavola)

– Marin kurssilta saadut harjoitukset. Marin kurssilla päästiin työstämään laukkaväistöjä ja laukkasulkuja. Ja niistä keräsin myös muistiinpanoja Paulon teorialuennolla, joten näitä hiotaan talven aikana ja kuvittelen saavani laukkaa jumpatuksi hyvin niiden avulla myös. Marilta saimme myös muutaman muun hyvän harjoituksen laukan parantamiseen. Lisäksi piaff-ravi siirtymiset,  ravin eri skaaloja, hidastuksia melkein passagetahtiseksi ja vähän lisäyksiä ym.

Marin kurssilla 20.11.2012. Kaisa, Rome, Mari (keskellä) Zamu ja minä

– Ja mulla on myöskin muistissa, kursseilta poimittuna lukuisia harjoituksia laukanvaihtojen varalle, joita en ole rauhassa kerennyt kotona kokeilemaan. On ollut tekemistä peruslaukan kanssa ja kurssien välillä ei viitsi helposti kuumuvaa hevosta väärään aikaan hermostuttaa. Se on myös sen verran fiksu, että kun vaihtoja testaa, menee helposti niin herkäksi, että niitä tulee vähän joka paikkaan. Ja olen odottanut vain rauhallista aikaa kokeilla ja sisäistää, joten ehkä se aika alkaa nyt? Eli kattellaan saadaanko talven aikana näihin jotain kypsymistä…

– WE -treenaus on kiva uusi lisä… Jo epäsäännöllisesti ollut aikaisemminkin kotikutoisesti kokeilussa. Mutta nyt on perusohjeet/ajatukset päivitetty kurssilla ja tuoreessa muistissa. Working Equitation -esteet otetaankin viikko-ohjelmaan nyt kerta viikossa säännöllisesti. Lisäksi myös näillä harjoituksilla uskon olevan hyvinkin paljon merkitystä hevosen kuuliaisuudelle, herryydelle ja notkeudelle. Ja monessa kohtaa nämä tehtävät auttavat moneen kouluratsastuksessa vaikeampaa asiaan kuin vahingossa. Tunsin viikonloppuna, ettei minun edes tarvinnut ajatella laukan kokoamista, kun tehtiin slaalomia tai häkkiä WE-estetreeneissä, vaan esim. laukkapiruetin askeleita tuli ihan ”ilmaiseksi” kuin vahingossa kevyellä ja hyväntuulisella tyylillä. Joten en usko että treeneistä olisi mitään haittaa, päin vastoin hyvä apu ja lisä. Ja mielenvirkistystä molemmille, sekä mulle, että hevoselle.

Slaalomia WE-kurssilla 28.10.2012 (kuva ©Terhi Paavola)

– Estemateriaalia on sitten alettava myös edelliseen liittyen kehittelemään kotitreenausta varten. Ja ehkä tälle kehittelylle vihdoin löytyisi aikaa nyt, kun kaikkia viikonloppuja ei juoksennella eri kursseilla. Estepainoisella tallilla tolppia ja puomeja ym. kyllä riittää. Ja garrochan laitoin jo tilaukseen. Ja katsotaan, mitä materiaalia tuolta meidän pihalla olevalta rakennustyömaalta jää yli esimerkiksi kunnollisen sillan rakentamiseen…

WE-kurssilla 28.10.2012. Silta ekaks jännitti.

– Maastoilua haluan myös lisätä ohjelmistoomme. Tämän vuoksi päädyin kengätkin laittamaan hevoselle. Tallimme ympäristössä on paljon teräväkivistä tietä ja suurin osa vain aurattuja autoteitä. Ei siis ihan parhaita hevosella kulkemiseen. Talvella ne ovat todella liukkaita, joten maastoilu olisi lähes mahdotonta ilman kenkiä tai itse en uskaltaisi. No ehkä jollain buutseilla, mutta.. noh, se on sitten eri stoori. Päädyin kengitykseen turvallisuus syistä. Ja tähän mennessä yhteisen historiamme aikana, olen ollut aina raskaana tai sitten sen jälkeisessä toipumisvaiheessa (ja ensimmäisen puoli vuotta synnytyksestä mulla on ollut vauva aina mukana tallilla) ja Zambujo on äärimmäisen nopea liikkeissään, joten en ole ottanut sen kanssa myöskään mitään riskejä. Enkä varsinkaan silloin kun asiassa on sivullisia eli joku ”vatsan asukki” mukana. Eli maastoilu on ollut hyvinkin vähissä. Ja nyt syksyn aikana ollaan päästy vähän enemmän tekemään loppu- ja alkukäyntejä maastossa ja haluan jatkaa tätä toimintaa koko talven läpi.

– Maastatyöskentelyä (lyhyin ohjin maasta) enemmän taas pitkästä aikaa… Nyt olen ratsastanut 5 kertaa viikossa, yksi päivä on kävelty ja yksi on tehty maastakäsin. Talven aikana maastatyöskentely varmaan vie viikosta taas 2-3 päivää ja ratsastusta maneesissa tai maastossa loput, siten että hevonen liikkuu kuitenkin lähes joka päivä. Eli ei varsinaisia vapaapäiviä ollenkaan, mutta fyysisesti viikko-ohjelma kuitenkin kevenee tätä kautta vähän.

– Varustekokeiluja. En ole tyytyväinen tämän hetkisiin kuolain valintoihimme. Aion kokeilla vähän joitain meidän vanhoja, mutta myös miettiä uusia kuolaimia. Haluan saada suun edelleen rauhallisemmaksi ja kontaktin paremmaksi. Zambujolla suu aktivoituu aina stressin yhteydessä, mutta on myös niin herkkä, että vaikka sitä ei varsinaisesti vetäisikään suusta, niin hyvin pienikin liike kuolaimessa saa sen heti avaamaan suutaan. Toinen syy taitaa olla jännitys ristiselän alueella, mutta yleensähän nämä liittyvät myös yhteen. Se on ollut aina sellainen, aika haasteellinen ja herkkä suustaan. Muistan sen jo niiltä ajoilta, kun sitä totutettiin kuolaimiin maasta käsin Cahrlotten (Charlotte Wittbom) toimesta Portugalissa. Ero muihin oli näkyvä. Ja Charlotte teki mielestäni kaiken pohjatyön todella pikkutarkasti ja hyvin. Nykyisin huomattavasti parempi eikä varsinainen ongelma ainakaan normaalisti kotioloissa Ja onhan myös hammashuoltoon tullut huomattava parannus, matkan varrella joka helpotti yhteistyötämme. Ja ollaanhan myös kaikin tavoin totuttu toisiimme ja minä oppinut työskentelemään yhä herkemmillä käsillä ym. Mutta ongelma aktivoituu aina kun uusi ratsastaja tulee selkään. Eli aion kokeilla jälleen joitain uusia kuolaimia.

– Lisäksi meillä on upouusi portugalilainen perinnesatula tallissa käyttämättömänä. Se tuli postipaketissa jo toissa talvena Portugalista. Silloin en siihen jättivatsani kanssa mahtunut ja viime talvena ei vaan tullut testailtua. Se vaatisi vähän sisäänratsastusta, jotta muotoutuisi. Myöhemmin Rodrigo toi siihen mukanaan vielä sopivan satulavyönkin… ja muut osatkin on jo haalittu kasaan, joten kai se vaan pitäisi ottaa reippaasti käyttöön. Sen pitäisi olla samaa mallia kuin Portugalin koulun satulat ja ainakin samasta pajasta tullut. Tämä satulakin on niitä sarjassamme ”mieheni vuosittaisella Golegan reissulla tekemiään heräteostoksia”, joihin itseasiassa myös Zambujo itsekin kuuluu. 🙂

Ja kun tätä listaa alkaa miettiä, niin… ”uppista” … ei se talvi tai seuraavat neljä kuukautta oikeastaan kuulostakaan kovin pitkältä!! 🙂

Kuulumiset Marin kurssilta Inkoossa 20.-21.10.2012

Tavattiin ainakin muutamia lusokavereita

Zamu ei eka uskaltanut ihan lähelle näitä naisia. Kaisa ja Rome

Pihalla vaihdettiin kuulumisia myös yhdistyksen uusimpien tulokkaiden kanssa. Kristiina ja Tim Tim. Ja hyvin on kuulemma mennyt tämän ”satuhevosen” (vasemmalla) kanssa.

Kurssin anti. Mitä teimme ja mitä opimme

Viikonloppu oli taas antoisa, mutta miten…se jää nähtäväksi. Helppoa meillä ei ollut, ainakaan tänään, vaikka oli meillä myös hetkemme. Zamu oli tänään aivan erityisen jännittynyt. Oli sellainen hassu fiilis, kuin ei olis ollut oman hevosen selässä ollenkaan.

-Ensinnäkin heti alku tunnista se alkoi hermostuneesti aukoilla suutaan. Olen kyllä mielestäni tehnyt viimeisen vuoden aikana hyvää työtä juurikin  tämän asian kanssa. Sillä on aikaisemmin ollut tapana aukoilla suutaan ja vänkslätä kuolainten kanssa aina, kun ristiselkä ei ihan toimi kunnolla.  Ainakin viimeisen puolen vuoden ajan ongelma on ollut hyvinkin jo lähes poissa. Mutta vaikka ongelma onkin ollutkin jo lähes kadonnut, niin tänään se taas jostain syystä aktivoitui heti tunnin alussa eikä oikeastaan kokonaan rauhoittunut koko tunnin aikana.

-> Eli lisää jumppaa, tasaista kevyttä kättä ja parempaa istuntaa. Se vaan on niin herkkä. Ja Marin mielestä sen ristiselkä on yhä vaan saatava paremmin toimimaan. Ja kun hevonen oli tänään niin jännittynyt, on selvää, ettei ristiselkä ollut toiminnassa kunnolla. Mutta asia vaatii kuitenkin joka päivä huomioimista, ja tähän siis keskitymme yhä vaan enemmän myös kotona. Ja kun kurssikausi taas vähän helpottaa ensi viikonlopun jälkeen, niin aion lisäksi kokeilla vähän erilaisia kuolaimia. 

-Toiseksi hevonen hikosi jostain syystä heti  tunnin alussa täysin. Se stressasi. Se ei yleensä hikoa ihan helposti, vaikka työskentelisin pitempäänkin tai vaikka sillä on aika pitkä karva ja vaikka meillä on kotonakin lämmin maneesi. Nyt se stressasi heti tunnin alussa itsensä hikeen. Oli muutenkin äärimmäisen jännittynyt ja ylireagoi kaikkiin apuihin, tuijotteli nurkkia, ponppi ja sitä oli vaikea saada rennoksi.

-> Eli hevosella ei ehkä ollut se kaikkein antoisin viikonloppu. Mutta toisaalta olen tyytyväinen siihen, että sain Marin avulla, vaativasta tilanteesta huolimatta, suoritettua kaikki mitä pyydettiin ja hevosen loppu tuntia kohti toiminmaan paremmin. Hikikin laski vähän tunnin kuluessa. Kotona vastaavassa tilanteessa olisin varmaan vaan keskittynyt tekemään jotain helppoa ja ratsastellut eteen alas mahdollisimman rennoksi. Enkä ainakaan olisi tehnyt siinä mielentilassa mitään, mikä saattaisi kuumentaa hevosta lisää… Kuten piaffi-treenejä, mitä tunnin loppupuolella kuitenkin teimme aika paljonkin. Mutta joskus on hyvä myös suoriutua eikä aina mennä mukavuusalueen sisällä hissutellen. Olkoonkin piaffit eivät tuntuneet parhaimmillaankaan tunnilla niin hyviltä kuin kotimaneesissa, mutta tehtiin niitä kuitenkin kohtuullisella menestyksellä. Ulospäin joku kokeilu kuulemma näytti oikeinkin hyvältä teknisesti, mutta itse keskityn tuntemuksiini, eikä ihan täydellisiä askeleita (pehmeitä ja keinuvia) tullut. Eli paremminkin suoritimme vain.

Mutta ymmärrän Marin idean myös oikein hyvin. Yleensä olen kokeillut piaffia aina kun hevonen tuntuu hyvältä. Ja liike ei taida Zamulle olla mitenkään äärimmäisen vaikea, vaan melko luonnollinen. Tällä kertaa käänsimmekin asian toisin päin. Eli Marin ajatuksella käytimme hevosen vahvuuksia eli piaffin askeleita ja muita sille helpompia kokoavia liikkeitä apuna jännityksen poistamiseksi. Eli idealla, että ”kun hevonen oli niin jännittynyt, pyysimme siltä vielä hieman lisää”, kunnes selkä alkoi pikkuhiljaa toimia paremmin. Ja kun takajalat sitämyöten saatiin paremmin alle, myös laukka ja muu ratsastettavuus parani. 

– Tänään hevonen tuijotteli nurkkia, säikkyi, ryntäili ja pomppi. Tämä ei ole mitenkään Zambujolle tyypillistä! Oikeastaan se ei juurikaan ole koskaan tuijotellut nurkkia. Tai ainakin todella harvoin.

-> Tähänkin lääkkeenä Marilla oli, että se laitettiin vaan yhä enemmän töihin. No tilanne parani, vaikka ei ihan täysin poistunut koko tunnin aikana. Tilanne on minulle tutumpi aikaisemman lusitanoni Xingun, kanssa. Se tuijotteli useinkin ”nurkkia” sekä kaikkea muutakin, mutta sille myös tämä tekniikka, jossa ajatuksena on, että hevoselle annetaan muuta ajateltavaa, toimi erittäinkin hyvin. Toisaalta se oli usein myös melkein parhaimmillaan päivinä, jolloin sillä oli enemmän ”pilkettä silmä kulmassa”, jännitystä ja niskojen nakkelua. Kun sen siitä voitti puolelleen ja sai kuulolle, oli se yleensä ihan huippu mukava. Samoin ei voi sanoa Zamusta tässä mielentilassa. Kaipasin kyllä ”omaa Zamuani” tänään, mutta päivän oppi tais parhaimmillaan ollakin se ”että vaikka hevosella (ja ratsastajallakin) on erilaisia päiviä, niin silti on koottava itsensä ja suoritettava mitä pyydetään” Ja tässä kuitenkin tänään onnistuimme. Mitään ei jätetty suorittamatta, eikä saatu moitteita opettajalta (eikä pahimmalta kriitikoltani eli mieheltänikään) tällä kertaa omasta ratsastuksesta. Vaan oikeastaan päin vastoin.

– Tällä kertaa lauantai eli ensimmäinen kurssipäivä oli se parempi. Yleensä meillä on ollut toisin päin. Verryttelyssä jo hevonen tuntui hyvältä. Sen jälkeen Mari ratsasti noin puolet tunnista. Ja pyysi vähän enemmän. Zambujo on jo sen ikäinen hevonen ja työskennellyt kunnolla, että siltä voidaan jo pyytää vähän enemmän. Ja tottakai se myös vähän kapinoikin alkuun, kun siltä vaadittiin hiukan enemmän. Ja vähän myös pomppi, loikki ja vastustelikin. No Mari on kuitenkin huippuluokan ammattilainen, joka tietää mitä tekee ja vaatii.

-> JA niinhän se oli, että lopuksi se suoritti myös Marin alla ekat puhtaat vaihdot, jotka minä olen hevosen historian aikana nähnyt. Ja Mari jumppasi myös sitä sen heikompaa takajalkaa vähän enemmän, kunnes se esitti varsin hyvännäköistä laukkaa myös vasempaan.

-Lopuksi ratsastin itse. Tehtiin laukkasulkuja ja väistöjä koko maneesin poikki diagonaalilla. Tämä taisi olla meille näin isoilla linjoilla uusi asia. Muutenkaan laukka sulkuja ei olla oikeastaan taidettu tehdä…joskus jotain takaosaa sisään ympyrällä laukassa pätkiä.

-> Joten siihen nähden voidaan myös olla tyytyväisiä edistykseen. Tehtiin ne tietenkin vielä aika loivasti tai pienellä taivutuksella, mutta tästä on hyvä alkaa työstää asiaa kotona. 

Lopputulema

Marin viesti oli kuitenkin jälleen positiivinen. Vaikka laukanvaihtoharjoituksia ei oltukaan kotona tehty, oli hän hevosen ja ratsastajan kehitykseen ymmärtääkseni tyytyväinen. Niin kauan kuin viesti on tämä, kannattanee harjoittelua jatkaa ja harrastukseen satsata. Eikös? Ja kotiläksyistä oli suoriuduttu kelvosti.

Istunnassa samoja juttuja mitä ennenkin, mutta kokoajan vähenevässä määrin. Istunta on vakaampi ja kannattelee tai tukee hevosta jo paremmin. Mun vatsalihakset petraantuu koko ajan. Olen kyllä viime aikoina keskittynyt vatsalihaksiini jopa siinä määrin, että mun hartiat on siinä ”rutistelussa” taas mielestäni painuneet vähän enemmän lysyyn. Tämän huomaan videoistakin. Pystyttiin kuitenkin suorittamaan myös laukassa paremmin annetut tehtävät ja siinä Zamun kanssa (jolla on vielä suht etupainoinen laukka) tarvitaan totisesti vatsalihaksia… esim harjoitus, jossa välillä annetaan pitkät ohjat ja välillä taas kerätään ohjat takaisin käteen. Ja  hevosen laukan tulee säilyä koko ajan samanlaisena ja paino takaosalla. Tämä harjoitus on myös Marin mielestä meillä kokoajan parantunut. Ehkä voin siis vähän olla myös tyytyväinen itseeni?

Zambujo joutui kuitenkin menemään hiukan oman mukavuusalueensa rajojen ulkopuolelle ja minä itse ehkä myös jouduin henkisellä tasolla. (Huom! mitään väkivaltaista ei kuitenkaan sille tehty!) Ensin Marin kanssa lauantaina, kun siltä pyydettiin vähän enemmän, kuin normaalisti. Ja sitten myös sunnuntaina, vaikka se stressasi. Itse olen tottunut etenemään asioissa niin varovasti ja tunteella eli ainoastaan silloin kun tuntuu hyvälle. Tiedän kyllä varsin hyvin, että aina välillä mukavuusalueelta on tultava ulos jotta edistystä tapahtuisi ja oppisi jotain uutta ja sitä myöten uudet asiat helpottuvat ja mukavuusalue laajenee jne… Ja jos ikinä mielisin kilpakentille, olisi myös minulle erittäin hyödyllistä, että myös niinä päivinä kun ei ole niin helppoa, päättäisin itsekin esim. kotioloissa, joskus vaan tysökennellä jonkun tietyna asian parissa eikä ihan vaan mennä tunteen mukaan. 😉

Mutta kun se vaan on äitinpikkupullamössökarvakorva, jolla pitäis olla aina asiat hyvin… eikä sitä saisi yhtään laittaa ahtaalle… eikä sen mieltä saa pahoittaa… Ja hei, joudunhan joskus olemaan päättäväinen tai vaativa myös lapsiani kohtaan, jotta ne eivät ihan riistäytyisi käsistä. Niinhän se menee… mutta kun… oih ja voi…  se äitinpikkupullamössökarvakorva… 🙂

Loppuun muutama video tän ja karvakorvan menosta. Pahoittelen huonoa hämärää kuvaa…

Eikös sen näin pitänytkin mennä…(Marin kurssi, päivä 2. ja viikonlopun saldo)

Johan tän näköjään osaa pöljempikin ennustaa. Eli meidän jo hyvinkin vakiokaavaa noudattavan kurssimenestyksen :). Ekana päivänä sählätään ja tokana päivänä petrataan! No mut hyvä näin. Onneksi edes tokana päivänä! Ja hevosellehan on pakko antaa kehuja molemmilta päiviltä. Se oli oikeastaan niin hyvä kuin olla saattaa, mutta ”sekos” vaan vähän lauantaina, kun annettiin sille aika vaikea tehtävä ja selässä oli tällainen keskittymishäiriöinen säätäjä. Ja sunnuntaina kun ratsastaja pysyi loogisempana ja selväjärkisempänä, ei sillä ollut enään mitään syytä stressata edes sitä vaikeaa tehtävää.

-> Ekaksi vähän kuvia:

Kuvista huomasin, että ylämäki näyttää hetkittäin jo löytyvän. Siitä iloinen! 🙂

Viimekerran (heinäkuisen Marin kurssin) jälkeen esittelin istuntavirhekuvia. Niitä löytyi myös tällä kerralla, mutta en halunnut nyt poimia niitä tähän. Samoja virheitä siis riittää edelleen, mutta niitähän työstetään kokoajan :). Myös satulasta puhuttiin taas Marinkin kanssa. Mari näkee, että meidän satula saatta olla siis syynä alapohkeen työntymiseen liian taakse ym. vaikeuttaa mun istuntaa. Viime kurssin istuntaongelmista täältä. Mutta siis sama satula on edelleen mulla käytössä. Olen vaan pidentänyt jalustinremmiä yhdellä, jolloin jalka ei työnny polvituen ottaessa vastaan enään ihan yhtä pahasti taakse. Kuitenkaan en saa tästä satulasta jallalle luonnollista tukea. Satula-asia mietintämyssyssä.

Viikonlopun kokonaissaldot:

-> Mitä tehtiin

– Tehtiin oikeastaan lähes vaan ja ainoastaan töitä laukassa tai keskityttiin lähinnä siihen. Välillä muutamat väistöt jumpaksi, mutta muuten keskityttiin laukkatyöskentelyyn ja laukanvaihtoharjoittelu aloitettiin vihdoin. Laukanvaihtoyritykset stressaannuttivat sekä hevosen, että valmennettavan lauantaina niin, että mentiin lopulta ihan solmuun. Heppa oli kuitenkin muissa tehtävissä todella mukava ja hyvä. Meditoin ja mietin asiaa yön yli ja sunnuntaina sitten molempien päät kestivät homman työstämisen paremmin, vaikka toistoja ja epäonnistumisiakin oli paljon. Ei kuitenkaan kuumumista, ryntäilyjä, hermostuneita hyppyjä eikä stressihikeä. Puhtaina ne vaihdot eivät kuitenkaan vielä tulleet, vaan väliin tuli aina joku ylimääräinen räpistely (raviaskel tai muu pomppu), mutta hevonen suoritti yritykset lähes joka kerta mun avuista eikä niin paljon ennakoinut (kuten lauantaina, jolloin vaihtopomppuja tuli jokaisesta siirtymänyrityksestäkin). Hevosen kärsivällisyys ja yrittelijäisyys palkittiin lopulta sillä, että hommaa ei viety ihan loppuun vaan päädyttiin jäämään kypsyttelemään asiaa kotiläksyjen muodossa. Jäämme siis odottamaan oikeaa hetkeä!

-> Laukan tila nyt

– Laukka kun on ollut aikamoinen haaste meillä pitkään… siksi tämä aihe erikseen. On ollut ryntäämistä, jännittymistä, liikaan vauhtia ja etupainoisuutta. Rentous ja tasapaino on enemmän tai vähemmän puuttunut. Nyt ”ylämäki”, rentous ja tasapaino näyttää pikkuhiljaa olevan löytymässä. Ja sitä myöten vauhti ja hermoilukin tasoittuu. 🙂 Alla olevassa videopätkässä on laukka oikealle, joka on henkilökohtaisesti ollut mulle erittäin vaikea. Osittain syytän siitä omaa vinouttani sekä tota onnettoman lihaksetonta ja heikkoa oikeaa jalkaani. Mutta nyt se kuitenkin on jo paljon helpompaa meille ja jaksan, jopa istua siinä pidempään kuin puolikierrosta kerrallaan. Heinäkuun kurssilla olin vielä tämän oikean laukan kanssa ihan ”pulassa” ja jaksamisen kanssa tilanne oli surkea vielä viime keväänä. Eli joku iso edistysaskel tässä on nyt vihdoin otettu. Jaksoinhan myös laukata väsymättä puolet tunnista, mikä tarkoittaa, ettei laukkaamisessa tarvita enään mitään erityisiä voimanponnisteluja. Pakko olla tästä edistyksestä iloinen! 🙂

-> Ja viimekerran kotiläksyt 

Kaikki viimekerran kotiläksyt taisivatkin olla laukkatehtäviä. Kaikkia erilaisia harjoituksia ja jumppaa (väistöjä ja avoa laukassa). Alla yksi pätkä, yhdestä harjoituksesta, joka on ollut myös läksynä kahden viimeisen kurssin välin ajan. Eli Marin teetättämä harjoitus, jossa ”laukan sisällä annetaan lähes pitkät ohjat ja ajatuksena, että hevonen kantaa silti itsensä, pysyy pyöreällä selällä ja säilyttää painon takaosalla ilman mun ohastukea. Tarkoitus pitää istunnalla laukan tahti vakiona vaikka ohjat annetaan pois ja myöhemmin vielä kerätään takaisin (toinen vaihe eli kerääminen jää videossa uupumaan). Tarkistetaan säilyykö hallinta pelkällä istunnalla. Tää on ollut meille haasteellista etupainon ja helposti alta räjähtävän vauhdin takia.

-> Marin loppuarviot meidän menosta

– ”Hevonen on taas tuhat kertaa parempi, että nään kyllä, että jotain on tehty oikein mun ollessa poissa :)”

– ”Näen, että se on saanut takaosaan lihaksia ja se jaksaa nyt paljon paremmin. Laukka on jo ihan eri näköistä kuin viimeksi.”

-”Sun täytyy vaan keskittyä rauhassa ja vähän meditoida näitä laukanvaihtojuttuja, niin kyllä se sieltä sitten loksahtaa. Ne on nyt jo tosi lähellä. Laukka on ihan valmis, ettei sen pitäis olla siitä kiinni…”

– ”Tyytyväinen hevoseen, mutta en ehkä niinkään suhun… tiedän, pystyt parempaan, mutta sulla on nyt vaan joku ”jumi” joka tulee esiin vaan koska on oma hevonen alla.” Niin… tästähän on puhuttu ennenkin…  🙂

-> Ja vielä pari kuvaa

-> Tärkeimmät oivallukset tai näihin pyrin nyt kiinnittämään erityishuomiota

– On taas keskityttävä omiin käsiin. Vanhat ongelmat, mutta ennen kaikkea, etten paina käsiäni liian alas niskan molemmille puolille, silloin kun ohjat on lyhyet (ei siis koske eteen alas ratsastusta. Silloin olen liian kova ja hevonen jännittyy heti. Kädet siis enemmän koukkuun kyynärtaipeesta ja edemmäs kaulaa pitkin/lähemmäs suuta…

-Ja aina pitää yrittää korjata eteenpäin. Meillä on vanhastaan ollut yleensä ennemminkin liikaa vauhtia, mutta nyt kun hevonen on ratsastettavampi, niin on yritettävä kaikin tavoin olla rajoittamatta sen liikettä ja aina jos se jää empimään, jännittyy tai on epätasainen edestä, on uskallettava/muistettava ratsastaa kunnolla eteen.

-> Uudet läksyt

– Siinähän ne jo oikeestaan tulikin. Laukkaa, laukkaa, enemmän laukkaa… ja aina kun menee hyvin, niin kokeilla myös vaihtoja. ”Paras olis jos pääsis yllättämään hevosen jossain hyvässä kohtaa, kun se on rento” Ja ”kirjoittele sitten kuinka menee, jos kokeilet niitä vaihtoja” .

Ihana valmentaja, kun on kiinnostunut meistä täällä myös silloin, kun itse ei ole paikalla! Kiitos jälleen Mari!!

Epätoivoinen äiti, tyhjensi tänään lastensa säästöpossut päästäkseen ratsastustunnille…

Mutta kylläpä se kuitenkin kannatti. Pääsin tunnille ja Aira Toivola teki taas tehtävänsä. Aivan loistava istuntatunti meillä taas tänään. Olin saanut kuusi henkilöä houkuteltua mukaan, joten meitä alkaa olemaan jo ihan hyvä ryhmä. Henkilökohtaisesti löysin omat ”kylkisiivekkeeni” hevosen kääntämiseen ja sain käännettyä ”tissin kainaloon” myös… Hih! Niin oudolta kuin se kuulostaakin, niin homma toimii kuin ”junan vessa”. Juu ymmärrän varmaan ettette ymmärrä nyt yhtään mistä puhun, mutta koen, että on ehkä parempi analysoida noita juttuja tarkemmin vasta sitten, kun alan todellisuudessa ymmärtää itse riittävän hyvin. Eli palaan selittämään näitä asioita myöhemmin. Opettelen eka kunnolla :). Joka tapauksessa koen, että noilla Toivolan neuvoilla olen saanut omaa istuntaani vakaannutettua muutamissa viikoissa ihan hurjasti. Ehkä olen löytämässä kauan kateissa olleet vatsalihakseni uudelleen? 🙂

Ja hevonen toimi taas tänään ihan unelmaisesti. Se on ollut kyllä muutenkin viimeisten viikkojen ajan tosi mukava. Toivottavasti tämä jonkinasteinen nousukierre jatkuu yli tulevan viikonlopun, kun meillä on taas Marin kurssi. Ja tietty hamaan tulevaisuuteen tietty kanssa… Hmm? No jospa edes saisin hyödynnettyä noita Toivolan metodeja istuntaani kurssin ajan ja siten päästä taas Marin ohjeilla hevosen kanssa eteenpäin.

Mutta ompahan myös aivan todella kivaa kun Mari on tulossa! Mulla taas kurssin suhteen intoa enemmän kuin kuntoa…  tai siis kun en millään malttais odottaa viikonloppua! Mulla on tosin vaan kaksipäiväinen kurssi, koska Mari saapuu Suomeen vasta perjantaina aikaisin aamulla ja kurssi on buukattu ihan täyteen, niin ajattelin vähän keventää ja jättää perjantain väliin. Tämä myös siksi, että onhan se kolme päivää putkeen kurssia kuljetuksineen myös aika rankkaa koko perheelle ja myös hevoselle. Lisäksi on järkkäiltävä lapsia hoitoon eri paikkoihin tai mukana kurssilla raahaten ja perjantaihan on kuitenkin myös miehellä työpäivä ym. No ok! Olenhan saanut niin kivasti viime aikoina näitä valmennuksia ym. heppailua, että kyllä mulla on varaa joustaa. Ja niin onhan se taloudellinenkin kysymys. Tätä kurssia varten on kuitenkin ryöstettävä vaihteeksi myös miehen rahapussi. Niin… kun kerta lasten rahat on jo käytetty… Heh!  Epätoivoinenko? Kuin niin? 🙂

No totuuden nimissä, aion vakaasti maksaa lapsille kaikki heiltä ottamani rahat myös takaisin… En vaan ollut muistanut varata käteistä ja eikä pankkiautomaattikaan ole ihan tallimatkan varrella. No oompahan taas ehkä huomenna piirun verran parempi äiti lapsilleni, ehkä vaan sen vuoksi, että olen tyytyväinen tämän illan ratsastuksiin … tai ehkä hiukan myös siksi, että omatuntokin saattaa hiukan kolkutella… Ja ai niin, enhän mä edes ole huomenna kotona, vaan lapsethan onkin mun siskon kanssa. Mähän lähden kaverin kanssa Ypäjälle kisoihin! Hevosen hoitajaksi 🙂 Hauskaa! Mutta tuli kyllä just nyt sellainen fiilis, etten taida olla kovin kummoinen äiti. Pakko petrata omaa toimintaani äitinä sitten ensi viikolla, kun tämä viikko on nyt menossa näköjään näin pahasti ”penkin alle”. Öitä!

Niiiiin tyytyväinen, mutta silti kriisissä samaan aikaan. What?

Viitaten viikonlopun kurssiin ja ratsastuksiin….

Näköjään sitä voi todellakin olla samanaikaisesti ihan älyttömän tyytyväinen ja silti ihan kriisissä. Tää on jotenkin niin tuttu fiilis, kun puhutaan ratsastuksesta. Yritän avata tätä nyt ihan vähän, mutta luulen, että on parempi työstää asioita mielessä hiukan pidempään, ainakin muutaman yön yli, ennen kuin alkaa liiaan laajalti asioita analysoimaan.

Yleisesti voin kuitenkin sanoa ainakin sen, että Mari tekee ihmeitä niin hevoselle kuin ratsastajallekin. Se alkaa jotenkin olemaan ihan vakiintunut kuvio, että tulokset näkyvät lähes jokaisen ratsukon kohdalla, jokaisella kurssilla. Eli ei jää epäilyksen varaa noiden lahjojen ja ammattitaidon suhteen. Ja lisäksi kun perjantaina Mari istui Zamun selkään tapahtui jotakuinkin seuraavaa:

”Painoi ekaks tosta, kuului ”niks” ja sitten työnsi vähän tästä, kuului ”naks”. Ja kas kummaa, tuli heppa heti paremmaks!”

Juu, tiedän! Ei mussa taida olla juurikaan runoilijan vikaa… Mutta todellisuudessa, mulla oli jotakuinkin sellainen fiilis kuin, jos hevonen olisi käynyt kiropraktikolla. Ja ei se tainnut olla vaan se fiilis, vaan kyllä se myös näkyi päälle päin. Varsinkin noiden kesäloman ja laidunongelmien jälkeisten jäykkyyksien jälkeen oli Marin käynnillä selässä suuri vaikutus. Omaa hevostaan ilmeisesti vaan aina työstää niin varovaisesti.

VIIKONLOPUN PLUSSAT:

• Hevonen liikkui ja kulki ihan loistavasti koko viikonlopun! Ja lisäksi sen kanssa on niiiin kivaa ja helppoa matkustaa. Se vaan toimii ja käyttäytyy niin hyvin vieraassakin paikassa, etten juuri osaa löytää ainuttakaan moitteen sanaa koko otuksesta. Ihan superluottoloistotyyppi!!! Kiitos Zamu!
• Ja kannatti maksaa opetuksesta. Eli opetus ja anti oli taas juuri sitä mitä odotettavissa olikin. Opittiin myös taas uutta myös katsellessa muiden tunteja. Ja saatiin taas hyvin eväitä seuraavien kuukausien treeneihin. Kiitos Mari!
• Ja kurssipaikka ja ryhmä on mun mieleen. Eli Pami (paikan omistaja) ja muut on niin mukavia, että tuntee itsensä aina tervetulleeksi. Ja lisäksi maneesi ja pohjat ym. on hyvät ja meidän mieleen. Kiitos Pami & co.!
• Ja lisäksi mulla oli mieheni kanssa ikään kuin ihan vapaa heppailuviikonloppu, koska isommat lapset olivat maalla isovanhempien luona hoidossa. Meillä oli siis kotona ja kurssilla mukana vaan vauva, joka oli myös aivan superhyperkiltti koko viikonlopun. Käytiin ulkona syömässä, rauhassa seuraamassa myös muiden tunteja ja vietettiin rennosti aikaa tallilla. Niin mukavan leppoisaa vaihtelua! Eli kiitos myös vauva sekä isi ja äiti!

JA SITTEN NE KRIISIN AIHEET:

• Katselin kuvia. Vaikka ovatkin epätarkkoja, niin sen verran näin, että olen järkyttynyt. Miten omalla hevosella voi istua kauttaaltaan paljon huonommin kuin ventovierailla hevosilla? Ja kaikki lomakuvat eri hevosilla todistavat tätä tosiasiaa. Olen kriisissä! Mun on nyt mietittävä asiaa, ryhdistäydyttävä ja tsempattava vielä vähän enemmän. Ihme tosiaan, että meni tunnit niinkin hyvin! 🙂 Taisi vaan olla se Marin ihmekosketus perjantailta, mikä sai hevosen liikuumaan niin kivan tuntuisesti myös mun alla?
• Ja vaikka en ole yleensä sitä tyyppiä, joka haluaisi, etsiä syitä ongelmiin varusteista… Niin myös Marin ajatus, mutta myös kuvien vahvistama tosiasia näyttäisi olevan se, että satula myös houkuttelee mun istuntaa väärään asentoon. Ja toisaalta eihän Mari koko loman aikana omilla hevosillaan, joutunut usein huomauttamaan minulle jaloista, jotka menevät liian taakse (ja silloin paino menee vielä helpommin eteen ym). Mutta miksi sitten Zambujolla? Ja moneen koko ajan. Ja tässä kyseisessä satulassa, mulla on todella ihan eritavalla vaikeuksia saada jalkaa rentona edemmäs. Mullahan on oikeassa nilkassa sitä liikevajausta eli nilkka ei taivu yhtään alle 90 asteen kulmaa eli kantapäätä ei saa alas. Ja kun polvituki rajoittaa jalan asentoa edestä, en saa jalkaa rantona lepäämään oikeassa asennossa. Normaali nilkka joustaisi siitä niljan kohdalta siten että jälka voi rentoutua. Mulla on keinona tunkea alapohje taaemmas, jotta jalka ei jännity. Ja kun jalka menee taakse, lähtee lantio helposti taas väärään asentoon, työntö ei säily takaa, ja siitä se kierre alkaa… Ja kun alan muistella vuosia taaksepäin… Niin tämä sama satula (joka tuli ensimmäisen lusitanoni mukana kun ostimme sen) oli minulla myös toisella hevosellani ja vastaava ongelma poistui, kun ostimme sille hevoselle uuden satulan. Tosin silloin syynä oli satulan epäsopivuus hevoselle. Ja nyt satula on kyllä sopiva Zambujon selkään, mutta ei niinkään hyvä minulle.
• Pienen lisäkriisin paikka on myös siinä, että kuinka olen voinut taas olla näin sokea asialle.
• Ja vielä vähän lisäkriisiä siitä, että miten voinkaan olla näin typerä, etten muistanut tätä hommaa vuosien takaa. Onhan se aika tyhmää tippua samoihin kuoppiin aina uudelleen…
• Ja ehkä suurin kriisin paikka kuitenkin on se, että satula olisi siis laitettava vaihtoon! Ja sehän aina tietää rahanmenoa. Ja vaikka rahaa jostain löytyisi, niin oikean satulan, etsiminen ja sovittaminen on mielestäni rasittavaa ja työlästä.
• Mutta sitten ihan ”loppuviimeks”: Ehkä olisi vaan taas katsottava peiliin, koska eihän se ihan oikeasti voi olla varusteista kiinni!!!

”Tää on niin tätä”… sanoisi eräs hyvä ystänäni tähän. Ehkä onkin nyt vaan taas nukuttava yön yli ja katsottava millaisina nämä asiat huomenna näyttäytyvät. Usein levänneenä eivät enään yhtään niin pahoilta 🙂 Jospa sitten huomenna myös tyhjentäisin kamerasta noita viikonlopun kuvia ja jos sieltä löytyy yksikin kelvollinen niin lisään myös tänne. Luulen että joku videon pätkä ainakin löytyy.

Nyt ehkä yksi olut ja siitä sen jälkeen hetimiten vaan pötkölleen! Huomiseen!

Sitäsuntätä

Tänään on ollut mielessä vähän sitäsuntätä ja josjonninmoista ajatusta, joista olis kiva puhua, mutta mikään ei oikein johda mihinkään eikä erityisemmin ota valtaa ylitse muiden. Eli täänään ehkä sitten vaan pulautan kaikki sekavat ajatukseni tai kuulumiseni tähän yhtenä könttinä. Pahoittelut tästä vyörytyksestä kaikille 😉

No ensinnäkin… Onhan se tietty niin, että kun on yhdelle ainoalle kesäviikonlopulle buukannut jotain erityisen tärkeää, niin eikös juuri sille samalle viikonlopulle ala tulvia vaikka mitä muitakin vaihtoehtoisia juttuja. Ja sellaisia mukavia juttuja, joihin menisin kyllä oikein mielläni mukaan, jos vaan suinkin hentoisin jättää tämän ensimmäisen suunnitelman väliin.

• Tietysti entinen valjakkovalmentajani (Heidi Sinda) tarjosi minulle juuri tälle viikonlopulle yllättäen hääkeikkaa. Ja se olisi tarkoittanut ilmeisimminkin kärryjä ja hevosia eli yhdistelmää joista kyllä pitäisin! Ja olenhan täällä blogissanikin jo ehtinyt muutamaan otteeseen haikailemaan pääsyä ajurin hommiin… Mutta eipä onnistu tälläkään kertaa, vaikka juhlapaikkakin olisi sattumalta osunut vanhempieni kesäpaikan lähelle eli olisin ehkä saanut asian muuten (lastenhoitoa ajatellenkin) järjestymään. 😦 Ja eikä hän ole minulle kyllä muutamaan vuoteen tän tyyppisiä juttuja ehdottanutkaan. Mutta lämmitti mieltä kuitenkin! Siis se, että minut muistettiin, että saattaisin ehkä kuskinpenkillä pysyä! 🙂
• Ja toinen ystäväni Sanni soitti minulle muutama viikko sitten ja houkutteli Zambujon kanssa esiintymään lähitallin kisojen väliaikanumeroon ”pa de deux” -tyylisesti yhdessä hänen oman lusitanonsa kanssa. No aikas lyhyellä varoitusajallahan se olisi kyllä tullut, mutta kun sen olis tehnyt jotenkin yksinkertaisesti (kuten he jotka nyt sinne loppujen lopuksi menevät), niin ehkä se olisi onnistunut. Ja hauskaa vaihtelua se varmasti olisi ollut, kun kyseessä ei edes ole mikään liian iso ja jännittävä (siis ei niinkään hevoselle mutta ratsastajalle) tapahtuma. Olisin varmasti siis tarttunut tarjoukseen, mutta minkäs teet, kun osui huonoon hetkeen. Ne kisat olisivat olleet vielä ihan meidän lähitallilla, joten kotoa olisi voinut vaikka hevosen kanssa kävellä, mutta samalla hevosella kaksi tapahtumaa eri paikoissa on tietenkin liikaa. 😦
• Ja lisäksi olisin mielelläni mennyt myös HETA:an eli hevostaitotapahtumaan, joka pidetään myös nyt tulevana viikonloppuna (7.-8.7.2012 ) Vantaalla. Kaksi vuotta sitten olin siellä hevosen kanssa, kun Zambujo oli Rodrigon (Rodrigo Costa da Matos) kanssa esiintymässä (maastatyöskentelyä lyhyin ohjin). Tapahtuma oli kyllä mielestäni hyvin järjestetty ja vaikutti mielenkiintoiselta, vaikka tuolloinkaan en ehtinyt pitkäksi aikaa katsomoon seuraamaan esityksiä. Ja tämän vuotisia esiintyjiä en ole juurikaan edes ehtinyt vilkuilla, mutta toisaalta enhän sinne kuitenkaan pääse. Mutta syy miksi sinne ensisijaisesti olisi tehnyt mieli on se, että ystäväni Kaisa Roininen on siellä esiintymässä toisen tutun kanssa (pa de deux ) lyhytohjelmassa. Ja tuo Suomenhevos – Lusitano -ratsupari olisi ollut tosi mielenkiintoista nähdä yhdessä! Ja hevosista molemmat taitavat olla aikas hyviä oman rotunsa edustajia!! (tämä esitys siis la 7.7.2012) Mutta katsokaahan tapahtuman tiedot ja muut esiintyjät täältä: HETA Hevostaitoa 2012
  

  Zamu ja Rodrigo 2 vuotta sitten näytöksessä (11.7.2010) Kuva HETA tapahtuman nettisivuilta kohdasta ”kuvia 2010″. Sieltä löytyy lisää kuvia myös muista 2010 vuoden esiintyjistä.

  Eli ensi viikonlopun valmennusta (Mari Faria de Carvalho) en ole ajatellut jättää väliin ainakaan näiden syiden perusteella, olivatpa ne sitten kuinka kivoja tahansa. Tarvitsen nyt Marin apua Zambujon kanssa. Ja noi ongelmat, joiden epäilin saattavan vaarantaa osallistumisemme kurssille ja joista olen puhunut aikaisemmissa postauksissakin viime viikkojen aikana (Noita ongelmia löytyy postauksista kesäkuun ja heinäkuun 2012 arkistoista), alkavat olla kokoajan menossa parempaan suuntaan. Eli tällä hetkellä (eilisen ratsastuksen perusteella ainakin) näyttää siltä, että todella päästäis kurssille osallistumaan. 🙂

  Ja sitten… hmmm? Mitäs muuta päässäni liikehtikään raportoitavaa… Ai, niin Aira Toivola soitti (Viittaan tällä uutisella postaukseeni:”TO DO” 28.6.2012) . Eli sitten muutaman viikon sisään pääsen kokeilemaan myös ratsastuspilatesta ja saan toivottavasti jotain hyviä neuvoja omaan kehonhallintaan hevosen selässä. Mielenkiinnolla odotan mitähän hän sanoo omasta istunnastani. Ja tuosta mahan keskellä puuttuvien vatsalihasten kohdalla ammottavasta aukosta myös. 🙂

  Ja yksi mieltäni ilahduttava uutinen löytyi facebookista viime viikolla! Ymmärtääkseni Rubi AR eli Portugalin olympiaedustaja on myös ollut entisessä työssään hienoimmista Portugalin koulun  Alter Real -hevosista (lusitanoja myös) osallistuu Pariisin näytökseen. Siis sinne näytökseen, jonne olemme menossa syyskuussa. Kirjoitin aiheesta 27.2.2012 eli kyseessä on maailman neljän suuren klassisen koulun kohtaaminen Pariisissa syyskuussa.

  Lisää tapahtumasta löytyy tästä linkistä: Chevalmag – Les 4 écoles d’Art Equestre réunies

  Ja tässä siis pätkä niiltä ajoilta, kun Rubi toimi vielä tässä taiteellisemmassa työssään Portugalin koulun näytöshevosena. Video on siis neljä vuotta vanha ja hevonen on nykyisin yksityisomistuksessa ja osallistuu siis Lontoon Olympialaisiin saman ratsastajan (Goncalo Carvalho) kanssa. Ja siksi tuleva näytös Pariisissa saattaakin ehkä olla ainoa tämäntyylinen esiintyminen tämän hevosen kohdalla. (Tämä ihan omaa arvailuani eli voin olla hyvinkin väärässä, mutta tuskin koulun riveihin tietenkään koskaan palaa)  Mutta tässä vanhaan kuvaa ratsukosta Golegasta 2008:  Solo – Escola Portuguesa de Arte Equestre, Golegã 2008 www.youtube.comSolo performed by the rider Gonçalo Carvalho, riding Rubi (AR)

  Ja niin Golegasta puheen ollen… Vaikka tälle heinäkuulle ei tunnu löytyvän lastenhoitoapua oikein yhtään mistään niin Golegan suunnitelmat ovat täysillä käynnissä. Lastenhoito näyttäisi ainakin järjestyvän niin, että päästäis miehen kanssa kahdestaan matkaan! Jee! Mutta siitä lisää tuonnempana.

  Oiskohan tässä taas tälle päivälle riittävästi? Palaillaan!

   

Ratsastuskuvia matkalta osa 2.

Taas kotona jumissa ”kuumevahtina”. Mies meni puolestaan tänään Marin kurssia katsomaan ja minä jäin kotiin, kun eilen tehtiin toisin päin. Vauvan kuume on jatkunut jo kolme vrk. ja nousee aina kun lääkkeen vaikutus lakkaa 39,5 c :n hujakoille, joten kotona on kulutettu aikaa. Toivottavasti tämä on se ns. kolmen päivän kuume, joka vauvoille voi tulla ja toivon totisesti ettei tartu koko jengille. Vauva tosin voi jo melko hyvin, touhuaa ja hymyilee vähän utuisin silmin, mutta alkaa kyllä jo tämä jumitus riittämään.

No on pakollisella kotonaololla hyviäkin puolia. Koti on imuroitu ja pesty sekä pyykkivuori on pienentynyt puoleen. Nyt istun tässä kahvitauolla, pienemmät nukkuvat ja aloin katsella lomakuvia koneelta. Laitoin aikaisemmin jo jotain laukkakuvia, niin nyt ehkä sitten muunlaista ”nelistystä” :). Ja Marin hevosillahan noita erilaisia skaaloja kyllä löytyy. Mari kutsuu niiden erilaisten ravin muotojen ja askellajien tunnustelua ”leikkimiseksi” ja oikeasti en tiedä olenko koskaan nauttinut ratsastamisesta minkään muiden hevosten selässä samalla tavalla, kuin näiden kahden kanssa ”leikkiessä”. Siis Relicario (kasv. Joao Pedro Rodrigues) ja Nuxeque (kasv. Pedro Passanha), jotka molemmat ovat siis Marin itse kouluttamia.

Relicario ja minä (11.6.2012) keskiravissa

Relicario lisätty ravi

Hidastettua kevyttä ravia, jolla yritetään löytää kadenssia askeleeseen.

Nuxeque ja minä 10.6.2012 koottua ravia

Ajattelin luoda itseeni vähän sellaista ”Yes, I´ can” -henkeä ja samalla katsoa taas asioita, joita viimeisimmistä ratsastuskuvista ja videoista tulee mieleen lähinnä istuntaan liittyen. Tämä on sellaista mielikuvatreeniä, jota voi kotona harjoittaa. Ja olen huomannut mielikuvien auttavan myös eri askellajien löytämisessä. Ennen kaikkea passage on sellainen, jossa en tiedä muuta parempaa keinoa kuin ”miettiä passagen tahtia” ja niin se löytyy jos on lyötyäkseen. Näin ainakin osaavalla hevosella. Sama auttaa piaffissa.

Nuxeque piaff 11.6.2012

Nuxeque ja minä yritetään löytää passagen tahtia 11.6.2012

Ja vikana päivänä tais molemmat muuvit onnistua ihan oikeasti hyvin, mutta ei ollut kameramies paikalla vai liekö juuri sen vuoksi onnistuikin, kun ei ollut. 🙂 Sillä passagehan ei onnistu, jos ei ole rento tai ainakaan Nuxeque ei ala ”leijua” ellei höllää superkevyiksi kaikkia apuja (myös jalkoja). Näin sen ainakin itse koin. Mutta se on varmaa, että kaikenlainen ”pusertaminen” oli ihan turhaa. Samoin toimi myös Relicario.

Relicario ja minä passage 9.6.2012

Ja minä kun kuulun niihin ”hankaliin” opetettaviin, joiden on vähän vaikea ottaa ohjeita vastaan ja toteuttaa niitä kuin robotti reaaliajassa. Ei tarkoita ettenkö haluaisi,  vaan ainoastaan en kykene työstämään uusien asioiden kanssa kaikkia ohjeita yhtäaikaisesti ja laittaa käytäntöön. Usein sanonkin Marille, että ”venaa vähän, mä vähän fiilistelen eka itse” tai että ”pysy vähän siellä kauempana, niin kokeilen itse” ja sitten yht´äkkiä joku homma on vaan loksahtanut. Onneksi Mari on fiksu ja on antanut mulle sen tilan ja rauhan oikeissa kohti, eikä jatkanut prässäämistä. Jotkut opettajat vaan jatkavat ja jatkavat prässiä väärällä hetkellä, enkä sitten oikein ollenkaan pääse juonesta kiinni, vaan menen ihan solmuun ja alan vaan säätämään kaikkea hullua. Joskus ns. ”loksahdus” tuleekin vasta seuraavana päivänä, kun olen ensin vähän rauhassa miettinyt ja tehnyt näitä mielikuvaharjoitteita. Eli olen huomannut, että minulle henkilö kohtaisesti mielikuvaharjoitukset ovat kyllä ihan ehdottoman välttämättömiä kehityksen kannalta.

Ja Mari muuten joskus lupasi minulle, että saadaan yhdessä työstettyä Zamullekin pikkuhiljaa nämä kaikki skaalat. Tuskin ehkä vielä ensi viikolla ihan tähän tyyliin, mutta aikaahan on. Joka tapauksessa aion pitää tästä ”lupauksesta” kiinni. No nyt mun kahvitauon aika näköjään loppui ja täällä talossa on taas täysi härdelli päällä. Eli se siitä mielikuvaharjoittelusta tällä erää. Jatketaan taas!

Olipas antoisa päivä :)

Olin tänään siis seuraamassa Marin (Mari Faria de Carvalho) kurssia Inkoossa, Granåsan hevostilalla

Puoli kokonaista päivää. Luksusta 🙂

Rauhassa. Yksin, ilman lapsia. Ihan luksusta 🙂

Ja eikä vain se, että pääsi paikalle, mutta olipas jotenkin aivan erityisen antoisa päivä kuunteluoppilaallekin!!

Marilla oli taas tarjota jokaiselle jotakin. Lähes kaikki tunnit ja ratsukot, joita seurasin (3 ratsukkoa 4 tunnista) olivat opettajalleen täysin uusia tuttavuuksia, mutta minulle enemmän tai vähemmän tuttuja. Ja tämä teki katselun erityisen mielenkiintoiseksi. Ja oli lähes koukuttavaa huomata, että lähes jokaisella hevosella saatiin jo tämän yhden tunnin aikana aivan selkeää muutosta aikaan.

Muutos näkyi ennen kaikkea liikkeiden laadun paranemisella sekä hevosen muotoa korjaamalla. Liikettä saatiin parannettua aivan pienillä ja yksinkertaisilla asioilla, mutta jokaisen ratsukon kohdalla hiukan eri tavoilla. Ja kyse oli ennen kaikkea vaan asioiden huomioinnista. Ja on se vaan jälleen todettava, että Marilla on se kyky ja taito nähdä lyhyessä ajassa, missä kenelläkin ongelmat piilevät ja mikä kullakin hevosella on paras tapa lähteä asiaa korjaamaan. Ja vaikka perusasiathan pysyvät tietysti jotakuinkin samoina niin, se missä kohtaa mitäkin painotetaan, on sitä hienosäätöä. Ja tämä hienosäätö erottaa todelliset ammattilaiset kaikenmaailman ”ammattilaisista”.

Eräs ystäväni löysi hevoselta sievän ja ihan hyvän ravin paikalle muutaman pätkän todella näyttävää liikettä. Se oli ehkä päivän suurin WAU, vaikkakaan ei tosin ainoa. Jokaisella ratsukolla oli tänään kyllä omat oivalluksen ja onnistumisen hetkensä. Tai ainakin siltä se ainakin katsomon suuntaan näytti. Ja ehkä yhdistävänä tekijänä ilmiö, jota voisi kutsua vaikkapa ”hevosen etu- ja takaosan reunion:iksi” eli kaulan muoto alkoi muodostaa yhtenäisemmän kokonaisuuden koko selän linjan kanssa ja selät saatiin todella toimimaan.

Eli mielestäni Marilta taas vaan vakuuttavaa näyttöä!

Ja eilisen ”alakulon” jälkeen oli myös ehkä ihan hyödyllistä pitää yksi välipäivä omassa ratsastuksessa (tosin hevosella ei ollut vapaapäivä vaan vaihtoehtoliikuntaa) ja hengittää syvään. Oli ehkä ihan tarpeellista koota rauhassa ajatuksia ja mikä parasta, juuri tällaisessa aktiivisessa oppimisympäristössä. Oikein poimin ja imin ohjeita, jotka sopivat juuri tämänhetkiseen problematiikkaamme.

”Ajattele myös laukassa ympyrällä avotaivutusta”

”Iso-osa taisteluista hevosen kanssa syntyy, kun lähdetään lyhentämään kaulaa liikaa…”

” Hevosen jäykkää selkää vastaan on ihan turha lähteä taistelemaan”

”Käytä taas vaan sisäpohjetta ja hölläät sisäohjaa, niin huomaat, että saat jarrutettua ihan pelkästään sillä”

”Jos selkä jää jäykäksi, niin pidennä ohjia hetkeksi, mutta keskity, että se jää sun istunnan alle eikä tahti kiihdy”

”Ekaksi taas etsit sen rennon hyvän ravin ja sitten vasta siirryt uudelleen laukkaan”

Ainakin nämä lauseet jäivät kaikumaan päähäni huomista ajatellen. Nyt ajattelin mennä työstämään niitä yönyli, jotta ne juurtuisivat takaraivooni huomiseen talliaamupäivään mennessä.

Ainakin noin ajatuksen tasolla tuntuvat hyvinkin helpoilta ja simppeleiltä… Ja on myös niin että kyllä katsomossa on aina niin kumman helppoa ”ratsastaa” hyvin.  😉