Miehen joululahja löysi vihdoin perille! 🙂
Siitä jälleen intoutuneena hän kaivoi kirjahyllystä esille yhden aikaisemmista lahjoistaan. Taisin hankkia sen hänelle aikoinaan, kun alkoi enemmän harjoitella kiinostua näistä työsekentelymuodoista.
Kirja: Dietz, Alfons. J. Training the Horse in Hand. 2004. The Classical Iberian Principles. Cadmos Equestrian.
Hyvä perusteos, joka esittelee erilaiset tekniikat liike liikeeltä. Kirjoittaja on entinen Viinin Espanjalaisen Ratsastuskoulun ratsastaja, joka on myös opiskellut eri tekniikoita Espanjassa ja Portugalissa. Nykyisin asuu ilmeisesti jossain päin Itävaltaa ja on arvostettu barokkihevosten kouluttaja.
Olen puhunut tästä aiheesta aina sivulauseissa tai ohimennen täällä blogissa ennenkin, vaikka en varsinaisesti mitään syvempää pohditaa tai edes esittelyä ole tainnut kirjoittaa. Mieheni siis harrastaa nimen omaan hevostemme kanssa maatakäsin työskentelyä, koska hänen selkänsä on kipeä, eikä ratsastaminen näillä keleillä ole viimeisten vuosien aikana houkutellut. Me puhutaan yleensä siis kuitenkin ”maastatyöskentelystä”, kun jotenkin ei taivu suomalaiseen suuhun toi ”harjoitella hevonen käsissään” tai ” tai treenata hevosta käsin” vai miten se nyt kääntyisi suomeksi kunnolla. Eli jatketaan aiheesta jo tutuksi tulleella termillä. 🙂
Joka tapauksessa tekniikoita on erilaisia saman nimikkeen alla ja ne voisi luokitella vaikkapa näin.
– Juoksuttaminen. (Huom! Tarkoittaa tässä hevosen kouluttamista liinassa ympyrällä. Ei tavoitteetonta vaihtoehtoliikuntaa, jossa hevonen juokseen ratsastuksen sijaan päivän liikunta-annoksen liinassa 🙂 )
– Pitkin ohjin työskentely takaa (selustimen kautta ohjat kuolaimissa)
– Iberialainen tyyli (lyhyillä ratsastusohjilla sivulta, tai kapsonin kanssa hevosen läheltä sivulla tai avustajan kanssa)
– Viiniläinen tyyli (lyhyillä ratsastusohjilla sivulta, vain hiukan joiltain osin eroava edellisestä esim. sivuohjat yleensä käytössä. Myös tähän kuuluu kapsonin kanssa sivulta työskentely koulutuksen loppuvaiheessa)
– Pilarityöskentely
– Lyhennetyin pitkin ohjin maasta takaa ilman selustinta (tätä pidetään maastatyöskentelyn kuninkuuslajina, taidonnäytteenä)
Kaikki nämä tekniikat on nähty olennaisena osana ratsuhevosen koulutusta ja kuuluvat erilaisiin vaiheisiin koulutuksen kaarta. Pääajatuksena kaikissa edellä luokitelluissa tekniikoissa, on hevosen koulutuksen tukeminen tekniikoin, joissa ratsastajan paino ei ole häiritsemässä hevosta. Kaikki maastatyöskentely pohjustaa ja valmistelee hevosta uusiin asioihin, uuteen koulutusvaiheeseen, suurempaan kokoamisasteeseen tai uuteen opettevaan liikkeeseen. Ne voi nähdä myös hevoselle hyödyllisenä liikuntamuotona, jumppana. Ne myös vahvistavat ja notkistavat hevosta, auttavat hevosta löytämään luonnollisen tasapainonsa sekä parantavat hevosen ja ratsastajan välistä yhteistyötä. Ne on nähty vuosisatojen ajan olennaisena osana hevosen koulutuskaarta (ja tässä puhun nyt vain klasisesta ratsuhevosen koulutuksesta… Maailman eri hevoskulttuureissa löytyy varmasti satoja erilaisia muitakin keinoja työskennellä hevosten kanssa maasta ).
Mielestäni kaikki nämä vuosisatoja vanhat tekniikat ovat Suomessa aivan liian vähäisellä käytöllä. Suoraan sanoen lähes tuntemattomia tai ainakin hyvin huonosti tunnettuja. Ja jos niiden olemassaolosta tiedetään niin silti ne ovat vain yllättävän pienen joukon keskuudessa käytössä. Ja aika moni ratsastaja/kouluttaja ei taida käyttää näistä mitään apunaan opettaessaan hevostaan.
Itselleni on tutuinta maastakäsin työstää hevosta nimen omaan pitkin ohjin takaa. Ja selustimen kautta siis ohjat kuolaimiin. Tämä on siis tuttua myös ajohevosten kouluttamisesta varsasta lähtien, mutta myös mukavaa vaihtelua ratsuhevoselle. Erilaisin selustimin ja tavoin pujoteltuna ohjia voi hyödyntää eritavoin ohjaavina ja hevosen taipumista ja muotoa tukevina. Ja ennen kaikkea se on myös kivaa. Itselläni nämä treenit ovat kyllä vähentyneet lasten myötä. Raskausaikana en harrastanut takaa-ajoa (kuten tätä muotoa myös kutsun) oikeastaan ollenkaan. Ja sittemmin jalkakin on ollut aika kipeä, mikä vähentää intoa koikkeloida hevosen perässä maneesissa. Kuitenkin pidän tätä työskentelymuotoa erityisen hyödyllisenä ja hyvänä lisänä sekä vaihteluna myös hevoselle. Ja erityisesti etupainoiset suomenhevoset hyötyvät tästä harjoittelusta. Omakohtainen huomioni, kuinka kevenevät, kokoavat ja kantavat itseään paremmin. Lisäksi takaa tuleva ”paine” (joka siis on väistämätöntä ihmisen johtaessa hevosta takaa) kannustaa luonnollisesti hevosta työskentelemään aktiivisesti takaa.
Tunnen monia ratsastajia, jotka eivät edes juoksuta hevostaan ympyrällä. Juoksutus on myös joutunut kuin ”pannaan” tai ainakin huonoon maineeseen. ”Se on kuulemma haitallista hevoselle ja rikkoo niiden jalat.” Tämä on mielestäni harhakäsitys ja vaikka perusteet asialle tieteellisestikin löytyisivät, niin uskon, että kysymys on kuitenkin ennen kaikkea siitä, millä tavalla juoksutetaaan ja mikä mahdollinen muu tyyli on sitten vaihtoehtona juoksuttamiselle. Joku toinen ajattelee aikuisen hevosen juoksuttamisen kentällä tai maneesissa vapaana olevan vähintäänkin yhtä vaarallista kuin ympyrällä juoksuttamisen. Toisaalta vapaana liikkuessa vauhdit ja ihmisen luoma paine irtojuokustettuna saattaa aiheutta aika rajuja käännöksiä ja revittelevää liikkumista. Ja lämmittely olisi varmaan myös irtojuoksutetulle hevoselle hyväksi. Ja osa ajattelee ettei mikään juokseminen ole hevoselle hyväksi. Ja on myös ihmisiä jotka ajattelevat juoksuttamisen olevan haitallista, mutta laukkaavat sen sijaan hevosillaan lämmittelyksi useita kymmeniä minuutteja putkeen myöskin ympyrällä. Ja lisäksi aika monella on hyvin erilainen käsitys siitä, mitä hevosen juoksuttamisella tarkoitetaan. Joku juoksuttaa hevosta liinassa vapaapäivänä 30 minuuttia suuntaansa (yhteensä tunnin), kiinnittämättä juurikaan huomiota hevosen tasapainoon tai tahtiin. Moni käyttää sivuohjia saadakseen hevosen pyöristämään kaulaansa tai muita härveleitä myös pyöristämään selkäänsä juoksuttaessa, mutta hevosen annetaan silti monesti juosta ihan liian kovaa, jolloin se kallistuu pahasti sisäänpäin ja varmasti rasittaa itseään väärällä tavalla. Ja yleensä hevoset ei myöskään ole kovin tarkasti ääniavuille koulutettuja, vaan liinan päässä näkeekin vaikka minkälaista menoa. Myöskään en näe kovin hyödyllisenä käyttää juoksuttaa hevosta kuolainrenkaista, jolloin kaikki paine rajussakin menossa kohdistuu hevosen herkkään suupieleen. Liinassa olisi hyvä mahdollisuus myös opettaa hevoselle ääniapuja ja kommunikaatio ratsastajan kanssa voisi parantua, jo ennen selkään nousua. Yleensä moni asia olisi korjattavissa liinassa, jolloin ei tarvitse samoja asioita työstää usein pidemmällä aikavälillä selästä. Eli onko nuoren hevosen hyvä laukata huonossa tasapainossa useita kierroksia (monesti myös heikolla tasapainolla varustetun) ratsastajan kanssa, jos osan harjoittelusta voisi tehdä maasta käsin ja sitten työstää selästä lyhyempiä pätkiä. Hmm… ajattelen että aika mustavalkoista ajattelua usein harrastetaan!
Itse pidän juoksutusta myös hyvänä verryttelymuotona. Muutama kierros molempiin suuntiin ratsastuksen alussa, on tapa jota noudatan säännöllisesti. Vähintään muutaman kerran viikossa. Silloin näen säännöllisesti hevoseni myös liikkeessä sivulta ja mikä vielä tärkeämpää, jo ennen selkään nousua. Ja näen siis heti, jos sillä on lihasjäykkyyttä tai muuta outoa liikkumisessaan. Lisäksi vaihtelen teen paljon siirtymiä esim. 3 käynti laukka siirtymää kierroksessa ja myös tempoa askellajin sisällä voi harjoittaa liinassa. Esim. hyvä mahdollisuus myös pidentää käyntiä. Lisäksi haen rentoutta ( ja nuorella hevosella pahinta puhtia voi päästää myös hiukan liinassa, tosin on pyrittävä siihen, ettei siltikään anneta riehaantua holtittomasti) ja muutaman kierroksen ajan sillä on mahdollisuus myös halutessaan pukkia jännityksiä pois ristiselästään. Pidän tätä verryttelyn muotoa monella tapaa hyödyllisenä hevoselle myös sen takia, että se saa lämmitellä ja verrytellä selkäänsä ilman, että oma painoni siellä päällä häiritsemässä. Ja vaikka aina ei voikaan juoksuttaa, niin huomaan hevoseni olevan tyytyväisempi näihin aloituksiin ja lämpeneminen tapahtuu nopeammin kuin ratsailta.
Ja pakko sanoa… en tiedä uskallanko sanoa… sen verran taikauskoinen olen. Että vaikka ollaan juoksutettu aina aika paljonkin, niin hevosillani ei ole koskaan ollut jalkavikoja tai kulumia jaloissa. No otos ei kuitenkaan ehkä tosiaan ”ihan” ole tilastollisesti riittävän suuri, jotta se mitään todistaisi juoksutusten haitoista taih hyödyistä. Meillä on saattanut olla vain myös hyvää tuuria. 😉
No mieheni on lähinnä harjoitellut ja harrastanut ”iberialaisella tyylillä” maasta työskentelyä. Siihen on ollut hyvä mahdollisuus saada opetusta portugalilaisten valmentajien opastuksella. Tällä hetkellä paras ( ja ehkä ihan maailman paras) mahdollisuus on ollut, saada näihin tekniikoihin opetusta Morgado Lusitanossa. Siellä opettava Paulo Sergio Perdigao on vähintään yksi parhaista maailmassa. Sanon näin varauksetta ja suosittelen vaihtoehtoa lämpimästi. Noita tunteja voi saada siellä pyydettäessä. No muitakin vaihtoehtoja on ja niistä voin kertoa lisää. Ja pitäisikin varmaan otta joku päivä kuvia siitä, mitä mieheni jo Zambujonkin kanssa nykyisin tekee. Ehkä siinä samalla näkyy vilahdus siitä joululahjasta myös tai sitten voitte katsoa kuvan siitä jouluisesta postauksestani ”Rakas Joulupukki”
Ja joulusta puheenollen. ? 😉 Omaa joululahjaani (sitä kirjaa josta haaveilin) en koskaan saanut. 😦 Toivottavasti vielä joskus!