Ratsastusaiheinen blogi. Avoimesti jaettuja ajatuksia oppimisesta, intohimosta, ideoista ja motivaatiosta, mutta myös käytännöistä, ongelmista sekä ikuisesta tiedonnälästä rakkaan harrastuksen ympärillä. Mausteena pikkutyttömäistä fanitusta ja ihmettelyä, joka ei varmaan hevosihmiseltä koskaan katoa.
Ensi sunnuntaina, 7.10.2012 järjestetään Lusitano-hevosten kantakirjatilaisuus Koivulan tilalla, Vihdissä. Kantakirjaustapahtuma on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Ja lisäksi myös ei kantakirjattaville, tai jo kantakirjatuille rodun edustajille, on järjestetty näyttelyluokka heti kantakirjaustilaisuuden jälkeen.
Omalla kohdalleni onni ei ollut myötäinen eli en pääse itse edes paikalle, koska ollaan matkoilla. Ja vaikka yleensä rotuyhdistyksessä varsin aktiivisesti toiminkin eli olisin varmasti ollut mukana järjestelyissä, jos ei olisi osunut näin hölmösti päällekkäin.
Mutta siis suosittelen tapahtumaa kaikille kiinnostuneille!
Rodrigo se vaan on hyvä! Sano kuka mitä sano…Ja heppakin oli taas kunnossa, mutta mentiin kuitenkin tosi varovasti. Eli tällä kertaa Rodrigon taidot tulivat ehkä vieläkin paremmin esiin muiden tunteja seuratessa. Varsinkin yhden uuden oppilaan tunnilla tuli taas huomatuksi, miksi Rodrigo oikeasti vaan yksi parhaimmista ratsastajista, jonka itse henkilökohtaisesti tunnen! Hevosen kuin hevosen selässä se mies on vaan ihan velho! 🙂
Harmi vaan, että omassa hevosessa oli jotain outoa torstaina. Eli torstaina Rodrigon tullessa pitämään mulle illalla tuntia, se ei ollut ihan normaali, vaan takaa toispuoleinen (Ei oikeastaan ontunut, mutta ei ottanut takajaloilla yhtä pitkää askelta missään askellajissa. Ja oli myös epätasaisempi edestä kuin normaalisti) Eli ei sittenkään ratsastettu valmennustuntia sinä päivänä ollenkaan. Kävelin vaan pitkään ja tein jotain jumppia käynnissä. Eli turha keikka, joten Rodrigo palasi miehen ja lasten kanssa meille viettämään iltaansa. Onneksi hän olisi tullut meille muutenkin yöksi eli suurempaa vahinkoa ei tästä ehkä koitunut. Edellisenäkin päivänä Aira Toivolan tunnillahan Zamu oli yht äkkiä ollut jotenkin outo vasemmassa laukassa, vaikka muuten oli tunti mennyt hyvin, joten asian olisi myös voinut aavistaa. Kuitenkin Rodrigo itse oli sitä mieltä että mennään yhdessä katsomaan…
Ajatteltiin jo etten voisi ottaa tuntia myöskään perjantaina, mutta kun tultiin sinä päivänä tallille, Zambujo laukkaili tarhassaan hyväntuulisena … ja tietysti juurikin vasempaan kierrokseen, jonka olisi pitänyt olla se huonompi suunta edellisen päivän havaintojen perusteella. Ja se pukki ja loikki ja ravissakaan ei näyttänyt olevan mitään vikaa. ”Seems fine to me! Let´´s try…” sanoi Rodrigo… ja niinhän se oli ihan ok koko tunnin. Ja vielä todella ok, ei tietoakaan edellisen päivän epätasaisuuksista. ??? Eräs vastaus saattaa olla edellisen viikon kengityksessä. Zambujohan sai ekaa kertaa kengät taakse ja on varmaan käyttänyt itseään vähän eri tavoin ja siksi kipeyttänyt jotain kohtaa itsestään…Tiedäpä sitten noista! Tämä asia jääköön seurantaan! No oli syy mikä oli, otettiin perjantain tunti hyvin varovasti eli ratsastettiin tosi kevyt tunti, mutta kuitenkin kaikissa askellajeissa. Tehtiin aivan perustöitä ja lähinnä viilattiin Rodrigon ohjeistuksella jotain yksityiskohtia, kuten siirtymisiä ym. Mutta oli kyllä todella hyödyllinen ja oivaltava tunti. Taas hyviä kikkoja ja harjoituksia sekä lisäksi kattavat harjoitusvinkit laukanvaihtotreeneihin, jotka jäivät edeltä mainituista syistä vieläkin taas odottamaan tulevaisuuteen.
Meidän jälkeen tuli kolme muutakin ratsukkoa. Yksi kaverini halusi treenata vaihtoja ykkösillä kuntoon. Ja onnistuikin saamaan neljä peräkkäin. Tätä tuntia en kuitenkaan ehtinyt seurata kunnolla, mutta hänellekin Rodrigo neuvoi ainakin muutamia erilaisia teitä ja ennen kaikkea tapoja valmistella vaihtosarjaa. Ongelman ydinhän oli kuitenkin yleensä aina siinä ensimmäisessä vaihdossa (eli valmistelussa). Jos se ei lähtenyt hyvin, ei loppukaan seurannut perässä… Ja seuraavaksi oli vuorossa eräs minulle ihan uusi tuttavuus eräältä lähitallilta. Ihanan sympaattinen ja osaava andalusialainen, jonka ”käyttöohjeet” olivat hiukan kadoksissa. Heppa, jolla ”keitti vähän väliä hiukan yli”, kun oli vähän ymmällään ratsastajan apujen kanssa. Ratsastaja sai tunnin aikana valtavasti hyviä vinkkejä kuinka välttää ongelmat ja purkaa pattitilanteet erilaisin harjoituksin. Omasta vinkkelistäni varsin perusjuttuja, joihin olen Portugalissa tottunut, mutta tälle ratsastajalle tunti oli silmin nähden antoisa.
Ja Rodrigo ratsasti lopuksi myös itse. Ja nää on aina niitä ihan parhaita hetkiä, jossa näkee ihan oikeasti, mitä se mies oikeasti osaa. Se vaan istuu siellä, eikä näy juuri mitään liikettä tai eforttia missään… (Ei heilu tai potki jalat, eikä kisko tai liiku kädet) Mutta hevoset vaan muuttuvat hänen allaan täysin ja kokoavat itsensä läpi selän. Niin tälläkin kertaa, vaikka hevonen (se andalusialainen) näytti äkkiseltään jo kulkevan ihan paketissa, pyöreänä ja niin lyhyenä, ettei sitä olis voinu lyhyemmäksi enää kuvitella, niin kuitenkin Rodrigon ratsastettua 5 minuuttia, oli ero huomattava! Etupäästä ja takapäästä tuli ”yhtä hevosta” ja stressikin hävisi samantein! Ja hevosen esittämät askeleet viimeisellä pitkällä sivulla olivat taas pitkästä aikaa hienointa mitä olen vähään aikaan nähnyt. Kuin hidastettuna pätkä ilmavia piaffen askeleita, passagea ja lopuks muutama askel espanjalaista käyntiä. WAU! Ihana hevonen ja huippuratsastaja!
Mutta toden totta, Rodrigon tunnithan oli jo viikko sitten perjantaina. Ja koko viikko on vierähtänyt vauhdilla. Ja itselläni viikko on mennyt vieläpä lähes ilman hevosia! Tai no heti silloin perjantainahan kyllä lähdettiin sinne valjakkoleirille, josta kirjoitin edellisessä postauksessani, mutta muutahan en olekaan sittemmin kirjoitellut. Pahoittelut siitä! Koko kulunut viikko on mennyt puhtaasti perheelle ja lapsille, mutta pakko sanoa, että todella tervettä vaihtelua sekin välillä :). Kaikki meidän eläimet ovat olleet lähes koko viikon toisten hoidossa. Ihanaa kun löytyy luotettavia henkilöitä ja apua kun tarvitaan! Kiitos Anna, Anu ja Nette!!!
Ja tosiasiassa itsekin tavallaan olimme viikon muiden hoidossa. Olimmehan kuntoutusleirillä, täyshoidossa Iiriksessä, jossa kaikki oli valmiiksi suunniteltua ja järjestettyä. Aikamoista luksusta, mutta samalla myös äärimmäisen tiivistä oppia ja asiaa. Tarkoitushan meillä aikuisilla oli keskittyä ja oppia ymmärtämään oman tyttäremme näkemisen maailmaa. Ja lapsillehan oli myös järjestetty erillistä omaa ohjelmaa. Tyttäremmehän on siis näkövammainen, mutta pärjää niin hienosti, että asia meinaa usein jopa unohtua. Eli oli todella hyödyllistä keskittyä hänen näön käytön ongelmiinsa, juuri nyt kun hän on aloittamassa koulutietään. Ja nythän nuo asiat vasta alkavat hänen elämäänsä varsinaisesti vaikuttaakin, joten ne on otettava todesta ja opeteltava ymmärtämään, minkälaista tukea, apuvälineitä sekä ymmärrystä hän koulutiellään tarvitsee. Todella avartava, antoisa ja voimauttava viikko siis takana! Ja aktiivinen, joten en todellakaan edes ehtinyt kaivata mitään karvaisia otuksia tai tietokonetta… Kiva viikko, hyvä ryhmä sekä mukavia uusia tuttavuuksia. Ja ihanat lapset meillä! Love, love, love 🙂
Tauko on totisesti tässä lajissa ollut pitkä! Ja tuntumakin ehkä vähän hakusessa… Ja on myös rehellisesti tunnustettava, että ihan vähän alussa myös jännitti. Sitä, että kuinkas näitä hevosia nyt täältä kärryiltä ohjattiinkaan? Ja kun hevosetkin oli vieraita, että pysyvätköhän ne edes käsissä? Ja mitäköhän niille uskaltaa sanoa ja miten voimakkaasti pyytää… Ja suomenkielelläkö? Ja mitä niille nyt oikein sanottiinkaan? Aaaaa, Prrrrrr vai soo jaaaa… Ja toivottavasti en nyt onnistu heti telomaan Heidin hienoja juhlavaunuja… 🙂
No onneksi nämä kaksi, eivät ainakaan tuntuneet kovin vaarallisilta… Sopivan ”kevyt lasku” alkuun poniparilla :). Ihanan söpöt ja tomerat pikkuponit, Iida ja Pyry! Hih! Vaikka kärryn penkiltä katsottuna nämä kaksi tuntuivat kyllä paljon uskottavammilta, kuin miltä sivusta katsottuna näytti. Ja pakko tunnustaa, että vähän aliarvioinkin niitä ensin. Tunne kärryille olikin ihan toinen, kun tuntuivat yllättävän voimakkailta ja työskentelivätkin hyvin tosissaan. Ja vähän jopa kuumilta ja herkiltäkin. Ja sellainen fiilis, että olis ne varmaan ihan kovaakin menneet, jos olisi pyydetty…
Yhdistelmä Iida ja Pyry sekä ”Ellu the poniurheilija” sekä nelivaljakkoguru Piotr Mazurek
Ja mä kyllä vähän ihastuinkin niiden menoon!! Ja melkein jo aloin vakavissani pyöritellä itsestäni kuvaa reippaana poniparikuskina. Mutta kun näitä kuvia katsoo, niin ehkä pystyn sittenkin aika heposti hillitsemään ponikuumetta, sillä niin…Noh! Kun totta puhutaan, niin kyllähän me lähinnä näytetään aika koomisilta! 🙂 Ja valmentajalla, Piotr Mazurekilla, saattoi olla myös aistittavissa hiukan asenteellisuutta näitä pikkuisia kohtaan… Mm. ollessamme toisessa päässä isoa kenttää hän tokaisi muille tuntia seuranneille katsojille: ”Does anyone see?…Are they really troting?” Joten, vaikka parilla ajaminen onkin ihan omanlaisensa mielenkiinnon kohde, niin päädyin heti seuraavana päivänä valitsemaan tunnille ison ”oikean” hevosen, kun sellainen kerta vielä oli valittavissa 🙂
”Ismo” ja minä kuunnellaan opettajan ohjeita. Vakavina 🙂
Hommahan ei kuitenkaan muutu oikeastaan miksikään, katsoipa sitä kaviokasta treenikaveriaan sitten mistä näkökulmasta tahansa ja oli niitä treenikavereita yksi tai kaksi tai neljä tai kuusi… Siispä rento käsi, tasainen ulko-ohjan tuki ja asento ovat asioita, joita ei saa (tai ei saisi) unohtaa hetkeksikään oli sitten kysymys ajamisesta tai ratsastamisesta (ja pätee täysin myös ainakin maastakäsittelyyn sekä varmaan kaikkeen muuhunkin työskentelyyn hevosten kanssa). Ja vaikka yksinkertaiselta kuulostaa, niin täytyy myöntää, että tuntuma oli kyllä hiukan kateissa…
Ja eihän tietty mitään paineita luonut se, että kärryssä tosiaan istui mukana nelivaljakkokuski, Puolan nelivaljakkojen maajoukkuevalmentaja Piotr Mazurek. Olisi ollut ehkä ihan hyvä ensin vähän tunnustella hevosta käynnissä, mutta eiku heti ravia… ja kun oltiin vielä maneesissa (jossa on suht ahdasta kärryillä) ja vieraalla hevosella, sekä tosiaan liikkeellä Heidin hienoilla juhlavaunuilla. Niin kyllä jotenkin oli sellainen tunne, että nyt olen pulassa… tai en ainakaan loistamaan pääse. No toisaalta käänteisesti äärimmäisen hyödyllistä ja opettavaista! Valmentaja seisoo kyydissä selän takana, ravistelee hihasta, tarkistaa tuleeko puolipidätteet kohdilleen oikea-aikaisesti, kokeilee myös käsien rentoutta ja tuntuman keveyttä. Ja välillä myös korjaa hevosta (tahtia ja takajalkojen työntöä) takaa. Eli kun kädestäpitäen neuvotaan, näytetään ja selitetään, niin olisi todella hyvä paikka oikeasti yrittää oppia!
”Eiku näin sitä sitä sisäohjaa annetaan kulmassa” Piotr Mazurek opettaa.
Muutenkin pidin paljon Piotr Mazurekin tyylistä opettaa. Napakka ja vaativa, mutta huumorilla höystetty. Välillä hyppäsi kyydistä ja katsoi sivusta, välillä pysäytti homman ja selitti kaikille hyvin, mikä on vialla tai mikä meni oikein. Sitten kokeiltiin uudelleen, välillä tosiaan seisoi kyydissä ja kädestä pitäen näytti mitä tarkoitti. Kokonaisuudessaan hänen tyylinsä oli hyvin vähäeleinen, hevosystävällinen ja kevyt. Jotakuinkin perusajatuksena on, että hevosen annetaan ekaksi liikkua ja löytää luonnollinen ravi ja tasapaino. Pyytää myös ekaksi työstämään hevosta pyöreäksi ja pitkälle kaulalle ja sitten vasta kun toimii takaa, lyhennetään muotoa oikea-aikaisin puolipidättein ja lisäämällä sopivasti painetta takaa. Valmistellaan kaarteet hyvin ulko-ohjalle ja antamalla sisäohjaa annetaan hevosen ravata kaarteessa ilman, että häiritään sen luonnollista tasapainoa jne, jne… Eli itseasiassa melko tuttua…mutta taas uudelleen eri yhteydessä esitettyä.
Ai että mitä tarkoittaa rento käsi ja miten rento?
Ja tosiaan… Leirin alkuperäinen ideahan oli, että oltais ajeltu tällä Heidin opastuksella, Hessi-tallin hevosilla, sellaisten henkilöiden kesken, joilla on kokemusta valjakkoajosta, mutta sittemmin ollut syystä tai toisesta pidempi tauko lajissa. Eli kutsuttiin leirille sellaisia ”vanhoja tyyppejä”, jotka ovat sittemmin johonkin kadonneet lajin parista. Ja se onnistuikin eli olihan meitä muutama. Mutta sitten sattumalta samaan viikonloppuun osui tämä ulkomainen valmentaja, joten joukko olikin moninaisempi. Oli mukana ihmisiä vähän paremminkin varustettuina kuin me. Eli mukana muutakin, kuin lippikset, lakanat ja nyyttärieväitä. Esim. joillakin oli mukana vaikkapa vaan kolme omaa hevosta, asunto ja vähän muutakin oheistarviketta 🙂
Valjakkoleirikylä
Ja itseasiassa kokonaisuutena viikonlopusta tuli sitäkin kiinnostavampi. Mikäs noita hienoja hevosia oli katsellessa! Ja ruokaa ja juomaa kun oli riittävästi ja jutunjuuresta ei myöskään ollut pulaa. Ja kaikkiahan kuitenkin yhdistää aina se yksi ja sama …jonkinmoinen hulluus! Ja hevosistahan riittää aina puhuttavaa.
Ai niin! Mikä onkaan riittävän kevyt ja tasainen tuntuma? Ja mikä on rento mutta silti vakaa käsi? Ehkä sittenkin vähän hakusessa vielä. 🙂
Paluu valjakkoleiriltä siis tänään! Ja oli muuten erittäin mielenkiintoinen viikonloppu! Ja yllättävä lisä suunnitelmiin oli taas yksi huipputaitava hevosmies, jonka opetusta saimme seurata ja kokea. On taas opittu uutta ja kerrattu vanhaa. Ja se mikä ainakin on opittu on se, että oppiminen ei ainakaan ihan heti lopu kesken, kun puhutaan hevosen ja ihmisen välisestä kontaktista.
Katsokee vaikka itse tästä videosta… Sillä tällä miehellä ei tosiaan se ulko-ohjan tuntuma ole kateissa. Eli tässä tyylinäyte tämän viikonlopun opettajaltamme, Piotr Matzurek:ilta. Olkaapa hyvät!
Ja mietin vaan miten toi oikeesti on edes mahdollista… Ja miten neljä hevosta voi edes pysähtyä samaan aikaan kaikki jalat ihan tasan? Häh?
Yritän laittaa tänne kuvia valjakkoleiriltä huomenissa… Ja kertoilla vähän tarkemmin viikonlopun kokemuksista siinä samalla myös. Nyt vielä vähän pakkaamista seuraavalle leirille, johon lähdetään huomenna koko perheen kanssa. Tällä kertaa kuitenkin sellaiselle jossa ei ole hevosen hevosta… Apua!
Huomenna lähtö valjakkoleirille. Ja sitä varten täällä kokkailen eväitä koko leirijengille. Tyypilliseen tapaani, keskellä yötä. 🙂 Sovittiin, että viikonlopun ruoat hoidetaan nyyttäritalkootyylillä ja lupauduin hoitamaan lounasruokaa. Ja itsehän olen ”oman soppani keittänyt”… Ja miksi keskellä yötä? Koska tuli tähän torstaille ja perjantaille myös eräs majoitettava yllätysvieras, joten piti vähän siivoilla…Ja hoitaa lapsia…käydä kampaajalla… Ja tietty ratsastaa myös.
Ja todella typerällä ”tuurilla” juuri tänään, oma heppa ei sitten ollutkaan oikein kunnossa. Meillähän oli eilen se Aira Toivolan tunti, jonka aikana ilmeni jo pieniä viitteitä tämänpäivän kunnosta… Ja tänään se oli sitten myös selvemmin epäpuhdas, kun mullahan olisi pitänyt olla Rodrigon (Rodrigo da Costa Matos) tunti. No katsotaan vielä yhdessä Rodrigon kanssa huomenna, koska tallillehan hänet on vietävä huomenna jokatapauksessa, ainakin muiden tunteja pitämään, niin voidaan siinä samalla asiaa myös yhdessä ihmetellä. Ja kertoilen asiasta sitten erikseen erillisessä postauksessa…ehkä huomenna tai sitten tulevalla viikolla… No onhan se tietenkin tosi mieltäalentavaa, mutta toivottavasti ohimenevää!!! No se tästä päivästä. Onneksi on huomiseksi luvassa muutakin hevostelua… 😉
…eli paluu niihin tulevan viikonlopun suunnitelmiin. Ja suunnitelmathan ovat tosiaan eläneet ihan tähän hetkeen asti. Perusajatuksena oli siis kuitenkin lähteä tunnustelemaan vanhoja taitoja ja verestelemään fiiliksiä siitä, miltä tuntuikaan ohjata hevosta kuskinpenkiltä. En olekaan ajanut hevosta vanhimman lapseni syntymän (tai sairastumisen) jälkeen. Asia on kuitenkin pyörinyt mielessä ja silloin tällöin on kovastikin kutkuttanut ajatus ajamisesta aktiivisesti uudelleen. Puhuinhan näistä aiheista myös kesällä ja silloinkin selitellen muka myös niitä, mielestäni päteviä, syitä miksi ei. Ja miksi ei ainakaan nyt tässä elämänvaiheessa.
Mutta sitten houkutus kasvoi. Ja päähäni pälkähti idea, että mitäs, jos vain vierailisi valjakkoajon maailmassa. Eka oltiin ihan varovasti vaan katsomassa kisoja, sitten vähän kisoissa töissäkin ja sitten jo kinuttiin vanhalta valmentajalta (Heidi Sinda) omaa leiriä. 🙂 Ja omaa leiriä nimenomaan idealla, että leirille kutsuttaisiin vanhoja tuttuja ja vanhoja kisakumppaneita. Ja nimenomaan niitä vanhoja kisakumppaneita, kavereita, jotka eivät myöskään tällähetkellä aja aktiivisesti. Ja tätä ryhmää tuntuukin olevan yllättävän paljon! Heti Heidin kanssa keksittiin toistakymmentä nimeä, joita alettiin houkutella paikalle. Ja yllättävän moni myös aikoo huomenna tai viikonlopun aikana raahautua mukaan. Ihan mahtavaa!!
Ja vaikka yht´äkkiä syksy alkoikin tuntua aika hurjalta, kun kaikki suunnitelmat alkoivat kasautua muutamalle kuukaudelle tai melkeimpä muutamalla viikolle. Ja alkaahan moinen meno myös tuntua taloudellisestikin (sillä tietenkin jokainen kurssi ja ”pikkumatka” tietysti myös maksaa), joten olen aivan valmis toimimaan nyyttärihengessä, jos sillä voi edes vähän säästää kuluissa. Muutenkin olen yrittänyt nyt säästää koko syksyn kaikesta muusta ylimääräisestä esim. en ole juuri juonut kahvia ulkona (kahviloissa) ja kauppakeskuksia ym. olet tiukasti vältellyt. No pieniä säästöjä, mutta kuitenkin!
Ja niin yllätyslisänä myös leirille, tai sanoisiko vaan samaan paikkaan ja samaan aikaan, on tulossa ulkomainen valmentaja, Piotr Mazurek, Puolasta. Kuulinkin tästä miehestä jotain ohimennen viime kesänä 🙂 … Mielenkiintoista! Kiinnostava lisä viikonloppuumme! Ja toivon totisesti, että makaronilaatikko kelpaa sillekin!!! Ja tänäänhän puolestani ruokin portugalilaista valmentajaamme lihapullakastikkeella. Hän tosin toivoi kyseistä ruokalajia itse… 😉 Yksinkertainen on kuulemma parasta!!! Eikun laatikkoa uunista… Ja sitten nukkumaan, jotta jaksaa huomenna ajaa. Öitä!
Kun ei näköjään meinaa pysyä enää oman elämänsä kyydissä… Taasen on meinaan hiukan hallinantunne kadoksissa ja, jos syksyn kalenterimerkintöjä katsoo, niin saattaa lipsua se hallinnan tunne lähitulevaisuudessa vieläkin pahemmin. Se on näköjään hiukan liian vaivatonta ja helppoa merkkailla noita tapahtumia, yksi toisensa perään, kalenterin päivämääräruutuihin, mutta tällä perheellä toteutus ei sitten olekaan yhtään niin kevyttä tai helppoa… Ja siis kuten olen aikaisemminkin todennut ”mulla taitaa olla intoa enemmän kuin kuntoa”.
Ja än,yy,tee,nyt! …Se tahti alkaa juurikin kiihtyä heti ylihuomisesta alkaen…
– Ekaksi keskiviikkona Aira Toivolan ratsastuspilatestunti vähän niin kuin alkuverkkana torstaille ja perjantaille… ->
– Torstaina (tod näk.) ja perjantaina yllättäen Rodrigon (Rodrigo Costa da Matos) tunnit. Kaveri soitteli muutoksista, joita heillä kurssijärjestelyiden kanssa oli tullut ja tarjosi mahdollisuutta tunneille. Ja niimpä minä tänään aamupäivästä järkkäilin meidän tallille ”miniklinikan” eli houkuttelin pienen ryhmän ratsastajia ottamaan irtotunteja omalle tallillemme. Tällätavoin tuntienpito tulee kaikille osapuolille järkevimmäksi ja itse koen tarvitsevani juuri nyt laukanvaihtotreeneihini apuja. Ja kenelläköhän muulla kuin juuri Rodrigolla löytyisi taskusta vähintäänkin sen seitsemän erilaista tapaa opettaa vaihtoja nuorelle hevoselle. Eli en voinut vastustaa kiusausta vaikka ollaan heti perjantaina lähdössä vielä eteenpäin… ->
-pe-la- su on suunniteltu nimittäin lähtöä Urjalaan. Lapset jää mummon ja vaarin hoitoon. Hihii! Ja se tarkoittaa todellakin sitä, että ollaan taas mieheni kanssa menossa ”vaarallisesti” verestämään valjakkoajouramme aikaisia muistoja. Houkuttelin nimittäin kesällä Heidin (Heidi Sinda) mukaan juoneen, jossa moni lajista irtautunut vanha ”stara” pääsisi takaisin ohjaksiin tai kärrynpenkille, maistamaan sitä fiilistä, joka ehkä on unohtunut jo turhan pitkäksi aikaa. Ideoitiin sellainen leiri, johon kutsuttiin vaan juurikin aikaisemmin lajissa kilpailleita ajajia ja groomeja. Ja mieluummin tietty niitä tuttuja, joita tavattiin paljon noina vuosina. Heidihän tyypilliseen tapaan innostui heti ja ehdotti tulevaa viikonloppua ajankohdaksi. Ja niin, pistettiin päivämäärä sopimaan myös omaan kalenteriimme. Siis todellakin ollaan menossa ajamaan valjakkoa osaavilla hevosilla Heidin Hessi-tallille Urjalaan. Jei!! Mutta sunnuntaina on tietty taas luvassa jo tutuksi tullutta ”suihkintaa”, kun yritetään perheen kanssa kotiutua… purkaa kassit…pestä pyykit… ja pakata laukut samantien uudelleen…
-Nimittäin ollaan menossa siitä lähes suoraan KELA:n kuntoutusleirille koko seuraavan alkavan viikon ajalle liittyen tyttäremme näkövammaan. Mutta varmaan hauska leiri tulossa kun viikko puhtaasti aikaa perheen kesken. Heppakin on delegoitu muiden ratsastettavaksi ja hoidettavaksi.
– Sitten muutaman päivän hengähdystauko eli vähän vajaaksi jäävä työviikko (jolle kuitenkin mahtuu myös muutama Lastenklinikalla vietetty päivä ja eläinlääkäriä), ennen kuin lähdemme sinne Pariisiin katsomaan sitä neljän koulun kohtaamista. Olenhan sitä täälläkin jo ehtinyt hekuttaa. Ihan mahtavaa! Jo toinen viikonloppu lähes kahden vuoden sisään, joka vietetään ihan kahdestaan miehen kanssa. Ja nämä melkein peräkkäin…
– Ja sitten onneksi yksi tyhjä viikonloppu välissä ennen kuin Mari (Mari Faria de Carvalho) tulee uudelleen eli 19.-21.2012. Ehdin ehkä toivottavasti pääsemään taas noissa muutamassa ”tyhjässä viikossa” viikossa Zambujon kanssa ”kavereiksi” eli tuntumalle (sillä tuleehan meille väistämättäkin vähän taukoa yhteistyöstä noiden yllä luettelemieni menojen aikana). Tällä kertaa mennään kurssittelemaan Siuntioon Granåsan hevostilalle. Yleensä en olekaan ratsastanut tässä toisessa valmennusryhmässä, mutta ajattelen, että talvella saattaa väkisinkin tulla pidempi tauko valmennuksiin, joten ”pyytelin” päästä mukaan tälle kerralle. Ja kurssin jälkeen vielä arkiviikon ajaksi palataan ”keventelemään” kotitallille ennen, kuin heti seuraavana viikonloppuna palataan taas samalle tilalle…
– Ja sitten onkin vuorossa Bastos (Paulo Bastos) 27.-28.10. Ja tästäkin olen puhunut täällä blogissa paljon. Vaikkakin yleensä siinä muodossa, että ”olisipa kiva itsekin päästä mukaan”. Ja jos kaikki menee hyvin, niin tämä saattaa hyvinkin olla mahdollista! 🙂
– Ja viimeiseksi ja ihan oikeesti loppuviimeksi ennen ”talvitaukoa” (taukoa tästä kohkaamisesta) vielä ”kirsikkana kakun päällä” Golegan hevosfestarit Portugalissa. Tästä joku päivä vielä lisää erikseen…
Siinäpä sitä kaikenlaista merkintää mun kalenterista riittämiin. Ja koska noi vikat kurssithan vaativat myös lastenhoidon ja hevosen kuljettamisen suhteen pientä järjestelyä, niin en kuvittele niiden olevan kovinkaan kevyitä meidän perheelle. Vaatii kuntoa ja kärsivällisyyttä ja pientä sietoa sille, ettei kaikki asiat esimerkiksi kotona ehkä tällä ajanjaksolla (lue koko syksynä) ole ihan parhaassa mahdollisessa järjestyksessä. No yritän joka tapauksessa!! Ja lapsia unohtamatta, kuten olen itselleni luvannut… On varmaan yritettävä olla sitäkin enmmän läsnä lapsille viikoilla, kun viikonloput ovat heidän näkökulmastaan jossainmäärin rasittavia tai stressaavia. Huonoa omaatuntoa aistin itsessäni jo nyt etukäteen… Mitenköhän se kalenteri näin pahasti täyttyikin?
Huhhei! Sunnuntai illan suihkintaa… Ai mitä se on?
No se on sitä, kun vietetty ensin erittäin touhukas viikonloppu maalla ulkoillen ja pihatöissä puuhaillen. Ja sitten posket punaisina ajetaan tallin kautta perheen kanssa kotiin päin. Ja sitä kun saavutaan tallille, niin jokainen siellä olija tietää mitä, odottaa saattaa… muutaman tunnin ajan melkoista möykkää ja kohkaamista, kun koko meidän perhe osallistuu erilaisiin hevosenhoitotoimenpiteisiin. Varsinkin kun lapset alkavat olla aikamoisessa kierroksessa syötyään iltapäivän ajan enemmän tai vähemmän sokeria keksien, jäätelön sekä omenoiden muodossa. Ja lisäksi hevonen on tietysti ollut vapaalla edellisen päivän (koska siis oltiin siellä maalla), joten sillä on suhteellisesti enemmän vauhtia kuin työntöä, eikä keskittymistä helpota yhtään ajatus siitä, että lapset olisi hyvä saada mitä pikimmin kotiin syömään, jotain ihan oikeaa ruokaa. Ja lisäksi, kun kotiin vihdoin päästään, huomataan, että toisen vanhemmista olisi varmasti parempi käydä vielä kiekka jossain huoltoasemalla, mikäli halutaan tarjota lapsille, minkäänlaista järkevää ilta-/aamupaa. Ja lisäksi siihen suihkintaan kuuluu tietysti myös se kaamea sekasotku, joka valtaa talon 5 minuutissa kotiintulon jälkeen, kun lapsilla on ollut ikävä omia lelujaan. Sekä sitä kun eteinen täyttyy purkamattomista kasseista, laukuista ja pussukoista. Ja niissä kasseissa on tietysti tonneittain likaisia vaatteita. Ja lapset tietenkin väsyneitä, onnellisia, mutta käyvät niin ylikierroksilla, että hyppivät pitkin seiniä… ja äkkiä jotakin heistä sattuu siinä riehassa ja sitä… että tiedän, että on vielä tehtävä tuhat hommaa alkaen huomisen päivän ruuan laitosta, pyykkikoneen pyörittämisestä ja kassienpurkamisesta omien hiusten pesuun, ennen kuin itselläni on mitään mahiksia päästä nukkumaan.
Ja kaiken lisäksi tiedän tarkalleen, että seuraavat pari viikkoa tulee olemaan juurikin tämän tyylistä suihkintaa. Siitä ei ole epäilystäkään, kun kyse on meidän perheestä (tai yleensä tämän kokoisesta perheestä kaikella tällä tekemisen määrällä) ja varsinkin kun kalenterissa on tulevien kolmen viikon aikajanalla 3 erilaista valmennusta, kaksi erilaista leiriä sekä yksi ulkomaanmatka ja lisäksi sairaalakäyntejä sekä kaikki normiarkeen kuuluvat menot päälle. Eli pakkaamista ja kaaosta tiedossa ihan riittämiin. On siis vaan parempi yrittää ottaa tämän tyyppinen suihkinta positiivisella asenteella vastaan. Voin huomenissa kirjoitella lisää noista tulevien viikkojen ja syksyn suunnitelmista eli valmennuksista ja matkoista, mitä olen kalenteriini buukkaillut. Huomiseen!
Taivas näyttää juuri nyt kyllä todella uhkaavalta. Ja muutenkin on tuullut tänään varsin hyisesti. Syksy taitaa tosiaan olla jo täällä. Huh!
Pakko piristää itseään ajattelemalla kaikkea mukavaa mitä on tulossa. Ainakin nämä tapahtumat kuuluvat mun syksyyn. Vähän lämmittää mieltä myös, kun tietää, että noiden reissujen aikana on mahdollisuus ihan lyhyesti ainakin vielä hiukan nauttia myös lämpimämmistä säistä.
Mutta nyt lähdetään maalle värjöttelemään. Luulen tai tiedän, että tällaisilla säillä siellä on kylmää ja koleaa. Vanha iso talo. Mutta ei se haittaa. Lapset ja koira nauttivat kuralammikoissa läträämisestä ja me aikuiset muuten vaan olostamme. Mummi ja vaari sekä mun siskokin taitavat olla siellä.
Miksi aina ruotsalaiset saa ja onnistuu järkkäämään kaikkea kivaa ekaksi? Nyt mun suosikkikatrilli tai ainakin osa siitä on esitetty tietysti Ruotsissa. Voisikohan ne tulla Suomeenkin? Musiikki on ainakin sama, mutta hevosia on vain puolet siitä, mitä ihasteltiin kaverini Sannin kanssa, mieleenpainuvassa iltajuhlassa, kansainvälisillä lusitanofestivaaleilla Cascaisissa 2010. Olen sittemmin yrittänyt löytää sitä kokoonpanoa youtubesta, mutta en ole löytänyt.
No eiku! Oon kyllä onnellinen, että mahdollisimman moni ihminen näkee edes tämän puolikkaan kokoonpanon. On meinaan hieno myös tämä! Kylmät väreet …
Johan tän näköjään osaa pöljempikin ennustaa. Eli meidän jo hyvinkin vakiokaavaa noudattavan kurssimenestyksen :). Ekana päivänä sählätään ja tokana päivänä petrataan! No mut hyvä näin. Onneksi edes tokana päivänä! Ja hevosellehan on pakko antaa kehuja molemmilta päiviltä. Se oli oikeastaan niin hyvä kuin olla saattaa, mutta ”sekos” vaan vähän lauantaina, kun annettiin sille aika vaikea tehtävä ja selässä oli tällainen keskittymishäiriöinen säätäjä. Ja sunnuntaina kun ratsastaja pysyi loogisempana ja selväjärkisempänä, ei sillä ollut enään mitään syytä stressata edes sitä vaikeaa tehtävää.
-> Ekaksi vähän kuvia:
Kuvista huomasin, että ylämäki näyttää hetkittäin jo löytyvän. Siitä iloinen! 🙂
Viimekerran (heinäkuisen Marin kurssin) jälkeen esittelin istuntavirhekuvia. Niitä löytyi myös tällä kerralla, mutta en halunnut nyt poimia niitä tähän. Samoja virheitä siis riittää edelleen, mutta niitähän työstetään kokoajan :). Myös satulasta puhuttiin taas Marinkin kanssa. Mari näkee, että meidän satula saatta olla siis syynä alapohkeen työntymiseen liian taakse ym. vaikeuttaa mun istuntaa. Viime kurssin istuntaongelmista täältä. Mutta siis sama satula on edelleen mulla käytössä. Olen vaan pidentänyt jalustinremmiä yhdellä, jolloin jalka ei työnny polvituen ottaessa vastaan enään ihan yhtä pahasti taakse. Kuitenkaan en saa tästä satulasta jallalle luonnollista tukea. Satula-asia mietintämyssyssä.
Viikonlopun kokonaissaldot:
-> Mitä tehtiin
– Tehtiin oikeastaan lähes vaan ja ainoastaan töitä laukassa tai keskityttiin lähinnä siihen. Välillä muutamat väistöt jumpaksi, mutta muuten keskityttiin laukkatyöskentelyyn ja laukanvaihtoharjoittelu aloitettiin vihdoin. Laukanvaihtoyritykset stressaannuttivat sekä hevosen, että valmennettavan lauantaina niin, että mentiin lopulta ihan solmuun. Heppa oli kuitenkin muissa tehtävissä todella mukava ja hyvä. Meditoin ja mietin asiaa yön yli ja sunnuntaina sitten molempien päät kestivät homman työstämisen paremmin, vaikka toistoja ja epäonnistumisiakin oli paljon. Ei kuitenkaan kuumumista, ryntäilyjä, hermostuneita hyppyjä eikä stressihikeä. Puhtaina ne vaihdot eivät kuitenkaan vielä tulleet, vaan väliin tuli aina joku ylimääräinen räpistely (raviaskel tai muu pomppu), mutta hevonen suoritti yritykset lähes joka kerta mun avuista eikä niin paljon ennakoinut (kuten lauantaina, jolloin vaihtopomppuja tuli jokaisesta siirtymänyrityksestäkin). Hevosen kärsivällisyys ja yrittelijäisyys palkittiin lopulta sillä, että hommaa ei viety ihan loppuun vaan päädyttiin jäämään kypsyttelemään asiaa kotiläksyjen muodossa. Jäämme siis odottamaan oikeaa hetkeä!
-> Laukan tila nyt
– Laukka kun on ollut aikamoinen haaste meillä pitkään… siksi tämä aihe erikseen. On ollut ryntäämistä, jännittymistä, liikaan vauhtia ja etupainoisuutta. Rentous ja tasapaino on enemmän tai vähemmän puuttunut. Nyt ”ylämäki”, rentous ja tasapaino näyttää pikkuhiljaa olevan löytymässä. Ja sitä myöten vauhti ja hermoilukin tasoittuu. 🙂 Alla olevassa videopätkässä on laukka oikealle, joka on henkilökohtaisesti ollut mulle erittäin vaikea. Osittain syytän siitä omaa vinouttani sekä tota onnettoman lihaksetonta ja heikkoa oikeaa jalkaani. Mutta nyt se kuitenkin on jo paljon helpompaa meille ja jaksan, jopa istua siinä pidempään kuin puolikierrosta kerrallaan. Heinäkuun kurssilla olin vielä tämän oikean laukan kanssa ihan ”pulassa” ja jaksamisen kanssa tilanne oli surkea vielä viime keväänä. Eli joku iso edistysaskel tässä on nyt vihdoin otettu. Jaksoinhan myös laukata väsymättä puolet tunnista, mikä tarkoittaa, ettei laukkaamisessa tarvita enään mitään erityisiä voimanponnisteluja. Pakko olla tästä edistyksestä iloinen! 🙂
-> Ja viimekerran kotiläksyt
Kaikki viimekerran kotiläksyt taisivatkin olla laukkatehtäviä. Kaikkia erilaisia harjoituksia ja jumppaa (väistöjä ja avoa laukassa). Alla yksi pätkä, yhdestä harjoituksesta, joka on ollut myös läksynä kahden viimeisen kurssin välin ajan. Eli Marin teetättämä harjoitus, jossa ”laukan sisällä annetaan lähes pitkät ohjat ja ajatuksena, että hevonen kantaa silti itsensä, pysyy pyöreällä selällä ja säilyttää painon takaosalla ilman mun ohastukea. Tarkoitus pitää istunnalla laukan tahti vakiona vaikka ohjat annetaan pois ja myöhemmin vielä kerätään takaisin (toinen vaihe eli kerääminen jää videossa uupumaan). Tarkistetaan säilyykö hallinta pelkällä istunnalla. Tää on ollut meille haasteellista etupainon ja helposti alta räjähtävän vauhdin takia.
-> Marin loppuarviot meidän menosta
– ”Hevonen on taas tuhat kertaa parempi, että nään kyllä, että jotain on tehty oikein mun ollessa poissa :)”
– ”Näen, että se on saanut takaosaan lihaksia ja se jaksaa nyt paljon paremmin. Laukka on jo ihan eri näköistä kuin viimeksi.”
-”Sun täytyy vaan keskittyä rauhassa ja vähän meditoida näitä laukanvaihtojuttuja, niin kyllä se sieltä sitten loksahtaa. Ne on nyt jo tosi lähellä. Laukka on ihan valmis, ettei sen pitäis olla siitä kiinni…”
– ”Tyytyväinen hevoseen, mutta en ehkä niinkään suhun… tiedän, pystyt parempaan, mutta sulla on nyt vaan joku ”jumi” joka tulee esiin vaan koska on oma hevonen alla.” Niin… tästähän on puhuttu ennenkin… 🙂
-> Ja vielä pari kuvaa
-> Tärkeimmät oivallukset tai näihin pyrin nyt kiinnittämään erityishuomiota
– On taas keskityttävä omiin käsiin. Vanhat ongelmat, mutta ennen kaikkea, etten paina käsiäni liian alas niskan molemmille puolille, silloin kun ohjat on lyhyet (ei siis koske eteen alas ratsastusta. Silloin olen liian kova ja hevonen jännittyy heti. Kädet siis enemmän koukkuun kyynärtaipeesta ja edemmäs kaulaa pitkin/lähemmäs suuta…
-Ja aina pitää yrittää korjata eteenpäin. Meillä on vanhastaan ollut yleensä ennemminkin liikaa vauhtia, mutta nyt kun hevonen on ratsastettavampi, niin on yritettävä kaikin tavoin olla rajoittamatta sen liikettä ja aina jos se jää empimään, jännittyy tai on epätasainen edestä, on uskallettava/muistettava ratsastaa kunnolla eteen.
-> Uudet läksyt
– Siinähän ne jo oikeestaan tulikin. Laukkaa, laukkaa, enemmän laukkaa… ja aina kun menee hyvin, niin kokeilla myös vaihtoja. ”Paras olis jos pääsis yllättämään hevosen jossain hyvässä kohtaa, kun se on rento” Ja ”kirjoittele sitten kuinka menee, jos kokeilet niitä vaihtoja” .
Ihana valmentaja, kun on kiinnostunut meistä täällä myös silloin, kun itse ei ole paikalla! Kiitos jälleen Mari!!
Passion for riding 