Huom! Kaikki alla esitetyt väittämät ovat sitten vain omia huomioitani sekä ajatuksiani siitä, mitä Pariisin näytöksessä 6.10.2012 jäi mieleeni. Eli moni saattaa olla asioista hyvinkin montaa erilaista mieltä. Ja todennäköisesti onkin 🙂 joten heemostua ei kannata, jos ajatuksemme eivät kohtaa. Tämä ei ole minkään tahon virallinen kanta asiaan ja tätä ns. tutkivaa journalismia on siis harjoitettu vain yhdessä ainoassa näytöksessä, joten siinäkin mielessä mielipiteiden totuudenmukaisuuteen kannattanee suhtautua varauksella. 😉
Tässä siis seuraavaksi nyt jatkoa muutaman päivän takaiseen postaukseeni. 4 Schools of equestrian art in Paris, Percy 6.10.2012 (osa 1.)
Näinhän se meikäläisen kohdalla aina menee… Niin hullu, kuin kerta olen, niin en osannut vaan neutraalisti nautiskella, vaan aina on pakko pohtia, analysoida tehdä huomioita… Ja kirjoittaa… no lyhyitä muistiinpanoja kännykän muistioon… ihan vähän vaan siinä ohjelmanumeroiden välissä. No kyllä myös nautiskelinkin, esityksestä, tunnelmasta ja kuohuviinistä, jota sai ihan vapaasti viedä myös katsomon puolelle. Tässä mielessä ranskalaiset ovimiehet ovat huomattavasti ihmisystävällisempiä ja ymmärtävät yleisön näkökulmaa paremmin kuin suomalaisten urheiluhallien örmyt. Huippukouluratsastusta ja kuohuviiniä. Mikäs sen parempi yhdistelmä?
No eka pari huomiota kontekstista eli ”niistä silmistä ja siitä taustasta” jota vasten näytöstä tarkastelin.
Kaksi kouluista oli minulle enemmän tuttuja jo entuudestaan eli Wienin koulu, jonka olen joskus näytöksessä nähnyt ja joka nyt vaan kuuluu jollain tavoin jokaisen ratsastajan ”yleissivistykseen”. Ja tietysti henkilökohtaisesti ehdottomasti tutuin oli tietysti Portugalin koulu, jonka esityksiä olen useaan otteeseen nähnyt ja johon itselläni on valmentajieni kautta melko paljonkin kosketusta. Espanjan kouluun ja Ranskan kouluun taas oikeastaan tutuistuin nyt tässä näytöksessä varsinaisesti ensimmäistä kertaa (jos nettivideoita ym. kuvia ei oteta huomioon) kunnolla. Ranskalaiset näistä kahdesta viimeisestä kuitenkin minulle selkeästi vieraimpia, sillä en muista olenko missään koskaan nähnyt edes pätkiä heidän esityksistään livenä. Espanjaisia olen nähnyt siellä täällä erilaisissa kokoonpanoissa aikaisemminkin, eivätkä heidän Pariisissa esittämänsä ohjelmanumerot kovasti tuoneet mitään uutta ja yllättävää heidän puoleltaan. Ohjelmanumerot tuntuivat jokseenkin tutuilta, esim. luulen että heidän katrillinsa olen nähnyt esim. Saksassa messuilla ja osia jossain muissakin näytöksissä. Eli tässä se taustatuntuma, joka minulla entuudestaan oli. Ajattelin kuitenkin mennä tapahtumaan mahdollisimman avoimin mielin, katsomaan, kokemaan, antamatta ennakko-oletuksien liikaa vaikuttaa kokemukseeni.
Ja sitten niihin huomioihin…
Istunta
Koulut poikkesivat mielestäni selvästi toisistaan myös tavanomaisesta tavastaan istua. Tottakai yksilöllisiä eroja oli, mutta jokaisen koulun omin tyyli tai ns normi istunta erottui mielestäni aika hyvin omanlaisenaan.
Tämä kuva kertoo mielestä asiasta paljon (tosin ei ranskalaisen kohdalla)…
Vähiten kuitenkin tässä ranskalaisen kohdalla. Wienin koulun ratsastaja istuu varsin ”uskollisesti” ryhmälleen tyypilliseen tapaan. Ja espanjalaisenkin kohdalla kuva on mielestäni varsin paljon sitä mitä heistä muistan. Ja portugalin koulunkin normimuottiin kuva istuu myös ihan hyvin. Huom! Ja normi/istuntatyyli tässäkin tarkoittaa siis huomioita herättävistä piirteistä koskien istuntaa, joita tein etsien yhtäläisyyksiä istunnoista katrillien aikana ja taas eroja eri koulujen välillä silloin, kun koulut olivat sekaisin lavalla.
Wieniläisistä: Korostetun ryhdikäs, vartalo aavistuksen jopa takakenossa, selässä selvä notko, lantio hyvin edessä, jalat melko takana ja pitkät jalustimet verrattuna muihin ryhmiin (toisaalta yhdessä esityksessä ei jalustimia ollenkaan), kantapäät korostetuun alhaalla (jalustimien kanssa).
Ranskalaiset: Sotilaallisen ryhdikäs ja selkeä notko selässä, mutta olka-hartijalinja suora tai hiukan jopa (aavistuksen) etukeno, lantio taaempana (verrattuna wieniläisiin) ja jalustimet lyhyemmät kuin wieniläisillä ja jalka vähän polvesta koukummassa, mutta myös perusasennossaan edempänä. Kantapäät korostetun koukussa.
Portugalilaiset: kauttaaltaan suoremmalla selällä, notko selässä ei korostu niin voimakkaasti, rennomman näköinen ja vähemmän sotilaallisen jämäkkä istunta kuin edellisillä, mutta silti yleisilme ihan ryhdikäs. Jalan asento kahden edellisen väliltä, niin jalustimen pituudessa kuin jalan paikassa. Kantapää melkolailla suorassa kulmassa tai varpaiden kanssa samassa tasossa, lepää jalustimella, ei työntyneenä alaspäin.
Espanjalaisilla: ”rennoin” istuntatyyli, ei ihan niin juhlallinen tai jämäkän ryhdikäs kuin kahdella ensimmäiseksi kuvatulla, selkä ja hartiat osalla ratsastajista jopa aavistuksen kumarassa. Katse yleisesti suunnattu hiukan alas päin. Kantapään asento jotakuinkin kuten portugalilaisilla. Tämän ryhmän keskuudessa tosin istunnan tyyli vaihteli ryhmän sisällä enemmän kuin muilla ryhmillä.
Kuolain tuntuma/kuolaimet/kaulan muoto:
Wieniläiset: Näytti normaalilta kankinsuitsitukselta. Tuntuma äärimmäisen tasainen, näytti että olis ollut molemmilla ohjilla, ei näkyviä kiitoksia sisäohjalla ym. kaulan asento todella lyhyt, nivelohja näytti jopa tiukalta, mutta kanki ohja kokoajan selkeästi löysempi (kaikilla jopa silmiinpistävän samalla tavalla). Äärettömän yhtenäinen ”luukki” kun asiaa tarkkaili katrillin ajan.
Ranskalaiset: Suitsitus näytti tavalliselta kankisuitsitukselta. Jossain vaiheessa huomasin, että kaikilla ratsukoilla kankiohja oli tasaisesti läpi koko esityksen ajan eli kankiohja ei varsinaisesti ollut löysempi kuin bridonki. Hyvin lyhyt kaulan muoto (suhteessa hevosen muotoon). Tuntuma hyvin tasainen, napakka ja joukko sisäisesti muodoiltaan/kaulanasennoiltaan yhtenäinen. Alkukavalkadissa/marssissa ja estenäytöksessä rennompi muoto ja ote edestä.
Portugalilaiset: Suurimmalla osalla tavallinen kankisuitsitus, mutta ainakin yhdellä sellainen ns. WE-kuolain jossa ”nivelohja” ja kankiohja kiinni samassa kuolaimessa, jolloin hevosella on vain yksi rauta suussa. Joka tapauksessa kaksi ohjaa kädessä. Hiukan löyhempi ohjasote kuin edellisillä kahdella ryhmällä. Yleisesti kaikki ryhmän hevoset kulkivat jonkin verran ”avonaisemmalla” kaulalla eli kaulan kuoppaan jäi enemmä tilaa kuin kahden edellisen ryhmän hevosilla. Nivelohja tasainen, kankiohja löyhemmällä, pieni asetus myös suoralla ja näkyviä kiitoksia (sisäohja aika-ajoin löysäksi asti) sisäkädellä. Toisaalta tällä kertaa emme nähneet ohjelmistossa katrillia jossa olisi voinut nähdä yhtenäisyyden. Kuitenkin luulen, että muodoissa oli tämän ryhmän sisällä enemmän hevoskohtaista vaihtelua. Joskus satunnaisesti nyökkäilivät syvemmälle ja joskus vähän luotiviivasta ylöspäin.
Espanjalaiset: Doma Vaquera -tyylisessä katrillissa kuolaimina pelkkä kanki pitkähköllä varrella. Suhteellisen lyhyt kaulan muoto. Ohjasote suurimmaksi osaksi yhdellä kädellä ja ohjelma esitettiin laukassa. Muodoissa vain pientä vaihtelua. Muissa esityksissä normaalin näköinen kankisuitsitus, jolloin ohjasote näytti hyvinkin löyhältä. Ohjat jopa roikkuivat välillä. Tosin ryhmän sisällä ja yksittäisenkin hevosen ohjastuntumassa oli jonkin verrankin vaihtelua tai epätasaisuutta enemmän kuin muiden ryhmien hevosilla. Suht lyhyt kaulanmuoto normi joka tapauksessa, vaikkakin ehkä hiukan avonaisemmalla kaulalla kuin kaksi ensimmäistä ryhmää.
Takajalat, hevosen muoto:
Wieniläiset: Hevoset lipizoja ja toden näköisesti kaikki oreja. Ryhdikkäitä, edestä lyhyitä, vaihtelevaa työskentelyä (eri hevosilla, toiset paremmin toiset heikommin) takaosalla. Osalla hevosista aika pitkä runko, mikä näkyi kootuissa liikkeissä. Kuitenkin yleisesti yleisesti kaikilla hyvät lisäykset tai energisen näköiset takajalat.
Ranskalaiset: En tiedä hevosten rotua ja mukana myös tammoja. Todennäköisesti jotain puoliverirotua (?) Mutta myös yksi lusitano, joka esiintyi pitkin ohjin maasta takaa. Hevoset korkeampia kuin muilla ryhmillä. Ryhmällä oli hyvinkin erilaisia esityksiä. Hieno esteshow, jossa hevonen hyppäsi hyvällä kaarella ilmavasti. Maastatyöskennellessä, löyhin sivuohjin työskentelivät koko kropalla, mutta katrillissa ja muussa ratsain esitetyissä ohjelmanumeroissaan yleisesti ottaen mielestäni silmiinpistävän suorin jaloin. Passagessa ero muihin ryhmiin tuli selkeimmin esille, koska hevosen takajalan (sen jonka olisi pitänyt olla ilmassa) kavioidenkärjet koskettivat, joka askeleella maata, eikä taipuneet hyvin kintereistään. Lisäykset melko venyvät, mutta nelin melko suorin jaloin.
Portugalilaiset: Portugalilaisilla käytössään Alter Real -hevoset (lusitanoja). Nämä olivat pienempiä kuin muiden ryhmien hevoset. Myös kompaktimpia ja mielestäni työskentelivät selkeimmin koko selän läpi ja hyvin paino takaosallaan. Tässä asiassa portugalilaisilla oli yhtenäinen taso. Kootuissa askellajeissa paino oli aina oikein kunnolla takaosalla. Toiseen suuntaan vaikea sanoa mitään, sillä lisäyksiä ei kuulunut heidän esitykseensä, koska katrillia ei ollut eli vertailu askeleen venyvyydessä ei tässä tilanteessa ollut mahdollinen.
Espanjalaiset: Andalusialaisilla hevosilla ja tietojeni mukaan käyttävät Cartusian -hevosia. Joka tapauksessa eri värisiä ja kokoisia hevosia oli mukana. Suurimmalla osalla aika näyttävät liikkeet ja lihasikkaan näköisiä. Katrilli esitettiin Doma Vaquero -tyyliin (portugalissa lähes vastaava Working Equitation) laukassa yhdellä kädellä. Hevoset toimivat laukassa hienosti ja olivat hyvin koottuja läpi selän. Ravissa ja muissa askellajeissa hyvin paljon vaihtelua muodossa, sekä selän ja takajalkojen työskentelyssä. Esim. hetkittäin näyttävää passagea ja parhaimmillaan oikein huikeankin hienoa, mutta välillä taas takajalat potkivat suoraan taakse päin. Samoin piaf ja ihan normaali koottu ravikin, menivät samalla skaalalla. Myöskään heidän katrillinsa ei sisältänyt lisättyä ravia.
Huom! pakko taas tässä välissä huomauttaa ettei minulla ole muuta tarkkaa etukäteistietoa roduista kuin portugalilaisten kohdalla, mutta yritän olla mahdollisimman objektiivinen ja kertoa vaan miltä kaikki näytti. 🙂 Mutta yllä oleva kuva on mielestäni yllättävänkin hyvin kuvaava lähes kaikkien hevosten kohdalla, myös tässä liikeasiassa! Ainoastaan wieniläisten kohdalla askel on kuvan ottohetkellä huonossa kohtaa, eikä ihan anna mahdollisuutta vertailuun.
Hypyt, levadet, muut temput:
Kaikilla kouluilla temput, hypyt ja muut vaihtelivat jonkin verran. Ranskalaisilla selvästi ihan omat juttunsa. Heidän esityksessään oli liikkeitä, joita en edes nimeltä tiedä. Esim. sellainen ”pukki” jossa jalat suorina taaksepäin eli kun liike suoritettiin ja hevonen hyppäisi, niin jalat osoittivat noin 45° kulmassa yläviistoon maahan nähden. Ja ranskalaisten levade oli suoritettu myös suoremmin jaloin kuin muilla roduilla, jossa hevoset istuvat hyvinkin syvään takajalkojensa päällä. Liike oli kuitenkin jokseenkin vaikuttava, kun hevosia tarkkaili ensimmäiseltä alariviltä, jolloin olimme hevosten kanssa lähes samalla tasolla. Lisäksi ranskalaisilla oli myös erikoinen/hauska estenäytös, jossa ukkelit juoksivat kantaen estepuomeja ja muodostivat sitten erilaisia esteitä areenalle toimimalla itse tolppina. 😉 Maastakäsin työskentelyssä löyhät ”sivuohjat” ja jotkut remmit, joiden tarkoitus ei selvinnyt (ehkä mahdollisesti myös ihan vaan koriste), mutta kiersivät hevosen taakse. Esityksessä (joka oli maastakäsin, lyhyin ohjin, useampi hevonen, jonkin moinen ”maastatyöskentelykatrilli”) mukana ohjaaja, joka karjahteli kovalla äänellä käskyjä (että kuka vuorollaan teki ja mitä sekä milloin käännytään ym) ja piiska viuhui ja napsahteli varsin napakastikin. Tuo ”ukko” oli oikeastaan aika koominenkin hahmo keskellä kenttää ilman hevosta 🙂
Wieniläisillä oli mielestäni näyttävimmät ja viimeisen päälle kauniit hypyt ja levadet niin ratsain kuin maastakin käsin. Ehkä upein koko näytöksessä oli juurikin yksi näistä lipizoista, eräs hevonen, joka esiintyi maasta käsin avustajan kanssa. Tämä nousi erityisenä esiin ohjelmanumerossa, jossa oli yksi hevonen kustakin koulusta kahden ihmisen kanssa esitettynä (eli toinen, joka kulki hevosen sivulla ja ohjasi kapsonista, ja toinen pidemmän liinan kanssa, joka myös meni kapsoniin, takaa). Tämä hevonen oli ihan mielettömän kaunis ja levadessa se asetteli joka kerta toisen etujalan suoremmaksi kuin toisen, vähäm niin kuin makupalaa kerjäävä villakoira. Pakko myöntää, etten tiedä oliko se teknisesti oikein, mutta kiinnitti huomioni positiivisesti. Sama hevonen esitti näyttävimmät courbettet eli hypyn jossa hevonen pomppii takajalolla muutaman askeleen ilmassa. Myös ratsain esitetyistä levadeista ja caprioleista mieleen jäi juurikin wieniläiset ratsukot.
Portugalilaiset esiintyivät vastaavissa liikkeissä kuin wieniläiset omaan siistiin ja pienieleiseen tyyliinsä. Näiden kahden koulun tekniikat hypyissä sekä muissa tempuissa olivat muutenkin lähimpänä toisiaan. Kaikki pyynnöt ja avut, joita huomasin, olivat hyvinkin pienieleisiä ja huomaamattomia, samoin kuin wieniläisilläkin. Tässä näytöksessä huomasin, että olenkohan jo liiaksikin usein nähnyt portugalilaiset, koska tarkkaavaisuuteni keskittyi varsinkin siinä edellä kuvaamassani ohjelmanumerossa lähes vain muihin ryhmiin tai oikeastaan pääosin taitaviin wieniläisiin.
Espanjalaiset puolestaan eroittuivat näissä ”temppuosioissa” vauhdikkaina ja iloisina show-miehinä. Hevoselle haettiin aplodeja vaikka, ei ihan niin nappiin olisikaan mennyt. Ja he hurrasivat myös itselleen. Huudahtelivat ja hakivat yleisöä mukaan. Tekniikka oli myös monessa kohtaa aika erinäköistä, avut ym, miten ohjat olivat käsittelijän kädessä, sekä sivuohjien pituus piaffissa ym. Ja levadessa tuntui olevan tärkeintä jossain määrin asennon lisäksi, se kuinka kauan hevonen siinä saatiin pysymään. Noh, hypyissä itseäni (esim capriolen ilmalennon vaiheessa persauksille lävähtävä juoksituspiiska) hiukan liian voimakkaat piiskanläimäytykset hiukan häiritsivät, kun esim. wieniläiset ja portugalilaiset eivät hypyissä juurikaan käyttäneet pisska-apuja vaikka piiska (tai portugalilaisilla oikeammin ohut risuoksa) kyllä oli kädessä. Muuten espanjalaiset kuitenkin keräsivät minulta sympatiapisteitä hyväntuulisuudellaan ja omanlaisella luonnollisella ja rennolla meiningillään. 😉
Takaa ilman selustinta, pitkin ohjin maasta:
Yhdessä esityksessä oli kerätty koulujen parhaat, pitkin ohjin hevosen kanssa takaa työskentelevät, ekspertit yhteen. Esitys oli huikean hieno ja se oli vähän niin kuin katrilli joka esitettiin symmetrisesti ja kaikki liikkeet samanaikaisesti. Esitys sisälsi kaikki peruskouluratsastuksen liikkeet, askellajit, käynti ravi, laukka, piaff, passage, laukanvaihdot jokaisessa, laukkapiruetit sekä lateraaliliikkeitä (avot sekä sulut) eri askellajeissa.
Wieniläinen ja portugalilainen olivat tässä tekniikaltaan, avuiltaan, asennoltaan ym. myös kaikkein lähimpänä toisiaan. Lähes identtiset jopa. Molemmat kävelivät ihan hevosen takana, eikä mielestäni kummallakaan ollut piiskaa kädessään, koska ohjat olivat monessa kohtaa aivan lautasten molemmilla puolilla, joten piiska olisi saattanut jopa häiritä vain toisessa kädessä. Molempien miesten taituruutta ja supertasaistakontaktia hevosen suuhun sai vain hämmästellä. (Portugalista oli tässä näytöksessä tuttu henkilö lavalla, eli Paulo Sergio, josta olen täällä blogissakin puhunut) Mutta hänen taidonnäytteissään, nimenomaan tässä lajissa, riittää kyllä minulle aina vaan uutta ihameteltävä. Ihan täydellinen!
Ranskan koulusta olis esityksessä nainen. Hevonen tässä esityksessä oli lusitano, joka näytti kyllä huomattavan paljon Alter Real-hevoselta, mutta en voi olla varma. Mutta melkein identtinen Paulon hevosen kanssa. Ranskalaisnaisella oli lyhyt (noin 30 cm pitkä )piiska kädessä, jolla hän kosketteli merkkejä hevosen lautasille. Kädet hän piti pääosin aika lautasten päällä vierekkäin. Eli merkit siitä mitä liikettä tehtiin eivät tulleet ainoastaan ohjilla. Tämä nainen oli myös taitava, vaikkakin pakko sanoa, ettei homma hänen kohdallaan näyttänyt aivan niin viimeistellyltä ja helpolta, kuten kahdolla muulla. Hän korjasi käsien asentoa ja ohjia ym. oli muutenkin ehkä myös lyhyempi kuin nuo pitkät miehet, jotka esim. laukassa kävelivät vaivatta hevosen matkassa pitkillä koivillaan. Kontrasti varmaan vaan tuli siitä, kun kaikki olivat siinä lavalla samaan aikaan.
Espanjalainen erosi myös tässä hiukan muista, vaikka kaikki tekivät tosiaan ihan samat liikkeet. Espanjalainen pysyi kokoajan jollain sivulla hevosta, joilloin ohjat tulivat hevosen selänyli sille puolelle jolla ohjasajaja kulki. Eli muilla ohjasajajillahan tämä oli ”ajoasento” vain joissain taivutuksissa. Espanjalaisella oli pidempi piiska ”tukemassa” toista puolta ja myöskin merkinanto välineenä. Tekniikka siis vain poikkesi, vaikkakin myös tämä mies toki osasi asiansa.
Ja sitten kaivelin koneeltani vielä parit kuvat, jotka mielestäni kuvaavat joitain esittämiäni huomioita istunnasta, ohjista, takaosan työskentelystä ym: