Ensivaikutelma hevosen selässä Paulo Bastoksen tunnilla (kurssipäivä 1.)

Ajattelin laittaa muutaman sanan nyt heti ylös vaikka onkin jo myöhä ja huomenna taas aikainen aamuherätys…

Eli ensivaikutelmia tämän päivä Paulo Bastoksen Working Equitation kurssista. Tänään oli ekaksi vuorossa tavallista koulutyöskentelyä yksityistunnilla Bastoksen silmien alla. Ja huomenna jatketaan estetreenien merkeissä. Vuorossa siis Working Equitation esteitä, joista suurinosa käytännössä (siis olen nähnyt mutta en tehnyt) uusia meille, joten paljon uutta asiaa ihan varmasti luvassa. Tästäkin syystä oli pakko laittaa ekan päivän tunnelmat nyt äkkiä lyhyesti muistiin, ennen kuin huomisen tohinoissa kokonaan unohdan.

Erinomainen vaikutelma! Eli jo aikaisemminkin saatu hyvä ensivaikutelma Paulo Bastoksen opetuksesta sai kyllä vain ja ainoastaan vahvistusta, kun pääsimme vihdoin ihan ekaa kertaa itsekin ratsain mukaan kurssille! Hyvä ja oivaltava opetustunti meillä tänään takana. Ja illalla hyvä teorialuento tähän vielä jatkoksi. Eli huippuhyvä fiilis kokonaisuudessaan tämän päivän jäljiltä!

Ja Paulon kommentit hevosesta olivat vain oikeastaan positiivisia. Samat heikkoudet tai puolisuudet kyllä tulivat myös esille, jotka meillä muutenkin on ollut tiedossa. Eikä oikeastaan mitään yllättävää siinä mielessä. Paulo ratsasti myös itse sekä näytti ja selitti selkeästi, mitä meiltä haki tai halusi. Ja mitä hevoselta pyysi. Ratsastuksen logiikassa ei oikeastaan ollut juuri mitään ristiriitaista aikaisemmin oppimaani eikä tehty mitään teknisesti kovin vaikeeta. Kunhan taivuteltiin, jumpattiin ja haettiin rentoutta. Pyydettiin vaan taivutuksissa vähän enemmän ja vähän pidemmälle alas myös. Eli vaikka logiikka olikin siis aivan samaa tuttua (portugalilaista laatua), niin tyyli, käsien asento, ja se miten pitkälle hevosen annettiin taipua ja painua poikkesi hiukan totutusta. Painoa takajaloille kevyellä kontaktilla painoavuilla ym…. Meille varsinaisesti ihan uutta oli vaan se kuinka pitkälle taivutuksissa pyydettiin ja kuinka käsillä mentiin niihin mukaan. Ja viesti olikin lähinnä se, että ratsastan sillä vähän niin kuin ”liian sievästi”, etten kunnolla puutu ongelmiin tai oikeammin korjaan niitä liian varovaisesti tai pyydän liian vähän, jolloin hevonen jää ikään kuin puolitiehen kontaktissa ja selän käytössä myös.

Paulon ajatus ulko ja sisäohjan eriaikaisuudesta, ei myöskään ole ihan vieras ajatus, mutta painottui vaan vieläkin selkeäämmin. Sisäavuilla taivutus (kunnon taivutus tuomalla sisäkättä sisään päin, sisäpohje ja paino ulkona) kunnolla ulko-ohjalle ja sitten ”taputa”, toistuikin vähän väliä. Tämän ns. testi siitä onko hevonen kunnolla avuilla ja balanssissa (vai kannatteleeko ratsastaja hevosen balanssia) on kyllä tuttu myös Rodrigon ja Marin sekä muiden portugalilaisten opetuksesta, mutta Paulolla tämä oli toistui korostuneen usein ja voimakkaammin. Meillä ei suurempia ongelmia oikeastaan tässä ollut, kunhan vaan korostettiin asiaa vielä lisää. Ongelmani tällä ekalla tunnilla Paulon kanssa olivatkin lähinnä siinä, etten heti ymmärtänyt, että kuinka paljon on sallittua pyytää… Ja kuinka paljon sisään päin tai ulospäin käsiä viedä… JA välillä tietty tuttuun tyyliini välillä sekoilin myös siinä, että mikä on sisä-ulko-vasen-oikea… Mutta sehän on mulle normaalia. Hitaat piuhat kun mulla tunnetustikin on 🙂

Mutta sain mielestän kuitenkin erinomaisia ajatuksia siitä, kuinka ne meidän heikot kohdat (ristiselän rentous, heikompi kylki, niskan rentous ja kontaktin tasaisuus) saadaan jumpattua paremmiksi. Ja hevosta myös sitä myöten kokonaisuudessaan rennommaksi ja pikkuhiljaa vahvemmaksi. Luulen saaneeni jo yhdeltä tunnilta talvenvaroiksi hyviä ohjeita ja eväitä kotitreeneihimme. Hyvä näin!!!  Eli voin olla tyytyväinen tämän päivän tunnin antiin myös tässä mielessä! 🙂

Ja olihan myös kiva kuulla positiivisia kommentteja hevosesta ja nähdä, että hevonen ja näytti rennolta sekä hyvältä sille ihan upouuden ratsastajan alla. Zambujolle tämä ei ole ihan normi tilanne, vaan se yleensä kyllä helposti stressaa tai yleensä aina stressaa, kun joku uusi ihminen nousee selkään.

Paulon kommentti hevosesta kuului jotakuinkin näin: ”Sinulla on kiva hevonen, jonka kanssa on kiva työskennellä. Se vastaa hyvin apuihin ja on kivan herkkä. Sen täytyy vielä vaan vahvistua. Ja saat siitä varmasti vielä puolet lisää hevosta esiin, kun saadaan työskenneltyä sille lisää voimaa.”

Voin kai vain hymyillä 🙂 🙂 🙂

Ps. Paulon ohjeistamassa ja näyttämässä ulko-ohjan kontaktista (eli tavassa sulkea sormet kevyesti ja kuinka seurata hevosen kaulaa edemmäs) oli todella paljon samaa kuin Pietr Mazurekin ohjeissa joita saimme joitain viikkoja sitten valjakkoleirillämme. Hauskaa huomata… Eli tätä nyt sitten vaan omaksumaan…

Working Equitation course with Paulo Bastos

Tänään ollaan menossa tänne…

Working equitation with Paulo Bastos, Inkoo

Vaikka onkin niin kylmä (-10c), että tekisi melkein mieli pysyä vaan kotona peiton alla ja lipitellä kuumaa teetä. En ole totunut vielä tähän kylmyyteen!

Ja lisäksi räätälöitiin kuitenkin vielä eilen illalla erään ystävän kanssa meidän kuljetus-/majoitussuunnitelmat jälleen kerran ihan uusiksi. Jotta siis myös ystävä pääsisi kurssille, eli hänen hevosensa mahtuisi yöpymään kurssipaikalla. Ja toisaalta myös minä pääsisin paikalle, koska talvikeli on jälleen pahan kerran yllättänyt meidät. 🙂 Yhteispeli kunniaan!! Ja molempi parempi!

Luennolla

Mulla on usein perjantaisin vähän vapaata. Kiitos mun isän, joka haluaa viettää aikaa lastenlastensa kanssa. Ja antaa tyttärelleen hiukan mahdollisuuksia omaan aikaan. Ihana isä mulla!!!

Tänään vapaa-aika kului taas sairaalalla rutiinikäynnillä tytön kanssa. Mutta viime viikolla oli vähän luksuksempaa. Päädyin käyttämään vapaa-aikani yllätys yllätys jälleen hevosteluun. Tuolloin päätin nauttia kuitenkin hevosaiheesta siististi sisä- tiloissa. Osallistuin HIHS:n yhteydessä järjestetylle ilmaiselle luennolle, joka pidettiin SLU:n talossa, Pasilassa. Joku selkeä kaipaus mulla on ilmeisesti jäänyt yliopistoajoiltani luennoilla istumiseen, koska olen niillä aina selvästi niin innostunut ja hyvinkin tyytyväinen olooni ikään kuin ”koulun penkissä”, oppijan roolissa. Joku muu puutuisi täysin tai nukahtaisi moiseen 4 tuntia kestävään istuskeluun. Tai onkohan mulle kotiäitinä vaan niin harvinaista herkkua, että saan kuunnella jotain ihan ”aikuisten oikeasti esitettyä asiaa” ilman, että tarvitsee nostaa peppua penkistä.

 Päivän luennon aihe ja sisältö löytyy tästä linkistä. Ilmoittauduin sille ihan ”extempore”, kun en edes HIHS:n päässyt tai päätin eri syistä oikeastaan olla menemästä. No jotain ajankohtaan ja tapahtumaan liittyvää toimintaa sitten kuitenkin. Oikeastaan tässä oli houkutinsanana juurikin se, että luento oli ilmainen.  Mulla on mennyt viimeisten kuukausien aikana aika paljon rahaa kaikkeen ylimääräiseen hevosteluun, matkoihin (3 kpl), kursseihin (4kpl), tunteihin ym. joten ajattelin, että tänä vuonna HIHS on juurikin se jossa voin ja päätin säästää… Ja lisäksi tähän ilmaiseen luentoon sisältyi varsin kiva lisäbonus ilmaisen kahvitarjoilun ja aamupalan merkeissä. Kiitos SRL, Hippos, Hippolis ja Hevosenomistamisen kehittämishanke ja Ratsujalostusliitto!!!

Ja olenhan aina valmis kuuntelemaan asiaa kuin asiaa, niinkin rakkaaseen aiheeseen liittyen kuin ratsastus tai hevoset… hullu kun olen. Korviani myöten. 🙂 Ja lisäksi luento myös ylitti odotukseni. Eli vaikka aihe ei sinänsä otsikkona luvannut mitään kovin uutta ja hätkähdyttävää, niin olin yllättynyt sen monipuolisuudesta ja mielenkiintoisuudesta.!! Paljon oli löpinää hienoista hevosista ja vähän myös huonommistakin. Ja paljon myös ihan tuttua, kertausta ja tavallaan turhaakin, mutta onneksi myös erittäin paljon todella mielenkiintoista omakohtaista kerrontaa ja kokemuksi nuorten hevosten löytämisestä, hyvien ominaisuuksien tunnistamisesta, nuorten hevosten urapolusta ja erilaisista projekteista joita liittojen taholla olllaan kehittelemässä.

Kiinnostavimpia mainitakseni mm. Aleksandra Malmströmin kuvaus itsestään ratsastajana ja tiestään ratsastajana kansainväliselle tasolle. Eli tahdosta, tahdonvoimasta, vaikeuksista, työstä ja sinnikkyydestä. Sekä siitä mitä hän tekee nyt ja kuinka toimii ja pyrkii hommaamaan rahoitusta uralleen. Hän esitteli omassa puheenvuorossaan myös Top Dressage Finlandin -ryhmän toimintaa, hyötyjä ja ongelmakohtia. Ja myös todella järkevän kuuloisen idean väärinpäinkäännetystä pyramidista (idea varastettu jalkapalloliitolta), jossa lajiliitto keskittyisi enemmänkin seura-ja alueatason toimintaan, eikä ainoastaan vaan tukemaan sitä ihan kapeinta huippua eli muutamaa kärki nimeä. Pakko sanoa, että on mielenkiintoinen ja laajakatseinen nuori nainen!

Toinen erittäin kiinnostavaksi osoittautunut puheenvuoro oli yllättäin Nina Dunderin kertomus hevosestaan Floresco Sil. Siitä kuinka hän oli vain uskonut nuoreen hevoseensa ja omaan vaistoonsa, miettiessään, että ”voiskohan ton nuoren lähettää jopa Verdeniin, nuorten hevosten MM:iin”. Ja niinhän siinä sitten  kävi, että hevonen pärjäsi siellä ja sijoittui kuudenneksi. Ja sitä ennen hevonen ei ollut juurikaan käynyt poissa kotoa, saati kuljetettu, eikä edellisen vuoden Laatuarvosteluissakaan ollut sijoittunut edes ihan kirkkaimpaan kärkeen. Lisäksi luennossaan hän kertoi siitä, mihin hän oli kiinnittänyt huomiota siinä, kun oli nähnyt varsan ensimmäistä kertaa kolmen viikon ikäisenä. Ja ensivaikutelma ei ollutkaan pettänyt, vaikka välissä oli jos jonkin moisia vaiheita, jolloin tämä kyseinen varsaostos ei olutkaan vaikuttanut niin täydellisen hyvältä.

Näiden luennoitsijoiden lisäksi oli myös muita kiinnostavia puheenvuoroja. Ruotsalaiset osallistuivat myös seminaariin esittelemällä omaa Troikka -projektiaan, jossa pyrittiin yhdistämään kasvattajia ja hyvä ratsastajia tavalla josta molemmat osapuolet hyötyisivät. Eli idea, jonka avulla hyvät hevoset ja hyvät ratsastajat saataisiin paremmin kohtaamaan toisensa. Suomessahan on kehitelty kimppahevosomistajuuteen perustuvaa mallia, joka tähtää samaan asiaan eli parantaa hyvien hevosten ja hyvien ratsastajien kohtaamismahdollisuuksia ja siten saattaa yhä tehokkaammin lahjakkaita varsoja kilpailu-uran alkuun jne… Projekti on vasta kehittelillä ja suunnitteilla Hippoliksen toimesta. Tästä siis varmaan lisää tietoa tulevaisuudessa.

Mielenkiintoista kuunneltavaa oli myös keskustelu ja esitetyt ajatukset siitä, miksi vain jotkut yksittäiset varsat pääsevät Suomessa esille, menestyvät kilpaurallaan tai myydään ulkomaille?  Ja miten juuri nämä varsat ovat mahdollisesti erottuneet joukosta varsoina tai nuorina hevosina? Vai ovatko lainkaan erottuneet? Sekä mitä yhteistä näillä menestyksekkäämmillä tarinoilla on ollut keskenään? Kertojina siis juurikin näiden hevosten (osan hevosista) kasvattajat tai omistajatahot. Lisäksi oli paljon yleistä asiaa nuorten hevosen sisäänratsastuksesta, koulutuksesta sekä urapolusta kokonaisuutena. Ja vertailuja Euroopan käytäntöihin. Ja lisäksi myös ajatus, joka nousi luennolla esille, jäi jotenkin eritysen painokkaasti mieleeni: ”Että pitäisi yleisesti ottaen kouluttaa paljon enemmän niitä ihan tavallisia hevosia selvästi pidemmälle tai tähdätä koulutuksessa alunalkaen paljon korkeammalle kuin helppo A tasolle.”Koska eihän piaffiin tai laukanvaihtoihin esimerkiksi vaadita hevoselta mitään megalomaanista liikettä. Mutta häh!? Eihän tämän pitäisi olla mikään uusi ajatus??? Mutta niin totta ja näin ihan oikeasti usein on… niinhän usein toimitaan… että ajatellaan, että korkeampi oppi on tarkoitettu vain ihan huippuhevosille. Ja siinä jo tulee monelle jokin näkymätön seinä vastaan. Jopa sillä tasolla, että ihmetellään, jos joku päättää kouluttaa tavallisen hevosensa siitä pidemmälle.  Esim. Aleksandrallekin oli joskus suoraan naurettu, kun hän oli suunnitellut kouluttavansa hevosensa itse pidemmälle ja tähtäimenä GP tasoa pidettiin lähes aivan saavuttamattomana… Mutta miksi näin?  Ja miten ratsastajat yleensä sitten voisivat oppia itse pidemmälle, ellei ole niitä hevosia, jotka osaavat…ja niin edelleen… tai toisin päin… Kuka sitten kouluttaisi niitä hienoja hevosia (tai niitä lupaavilta näyttäviä varsoja) pidemmälle, jos ei kukaan osaa?

No ehkä se on vaan sitä, ettei uskalleta luottaa itseensä tai sitten ei ole niitä opettajia jotka voisivat tai haluaisivat auttaa koulutuksessa tästä pidemmälle. Ja sillä turvallisella Helppo A tavoitetasollahan ei pääse vahingossa erottumaan joukosta. Ja koska sille tasolle on myös melko helppo ylettää, niin ei tarvitse pelätä epäonnistuvansa. Ja onhan siinä myös melko helppo nakottaa menemään vuodesta toiseen… Mutta mitä jos sittenkin tähtäisi vähän pidemmälle?

No mutta nyt lähden itse tallille valmistautumaan huomista kurssia varten. Kurssia jossa on tarkoitus harjoitella jotain ihan muuta kuin kouluratsastusta. Tai siis toki myös kouluratsastusta, mutta myös vähän vaihtelua meidän helppo A tasoiseen könötykseen 🙂

Tomorrow: Working Equitation course with Paulo Bastos!!! JEE!!!!! 🙂

Ihana heppa

Tunnelmia kurssin jälkeen.

Mulla on ihana heppa. Kerrassaan täydellinen.

Eli viime viikonlopun kurssi ja Marin jumpat teki meille näköjään taas ihmeitä. Ja vaikka olin huolissani siitä, että heppa oli niin jännittynyt ja siltä vaadittiin viikonloppuna aika paljon, niin se on näköjään tehnyt taas vaan hyvää. Se on taas virtaa täynnä, mutta liikkuu vetreästi ja rennosti. Ei tietoakaan enään taas mistään heikommasta takajalasta, jäykkyydestä tai jännityksestä. Ja kurssin jälkeenhän muutenkin tulee aina sellainen tietty skarppaus- vaihe, kun kaikki ohjeistukset ja harjoitukset on tuoreessa mielessä.

Alkuviikko ollaan otettu aika rennosti ja rauhallisesti. Käytiin maanantaina hoitelemassa lasten kanssa yhdessä Zamua. Se on niin ihana varovainen ja rauhallinen lasten kanssa. Ei töni, eikä edes liikahda karsinassa, kun lapsi menee sitä harjailemaan. Nuuhkuttelee vaan varovaisesti. Luotan siihen kyllä tosi paljon vaikka tottakai on pakko olla koko ajan vieressä.  Ihana koko perheen lemmikki.

Kuulumiset Marin kurssilta Inkoossa 20.-21.10.2012

Tavattiin ainakin muutamia lusokavereita

Zamu ei eka uskaltanut ihan lähelle näitä naisia. Kaisa ja Rome

Pihalla vaihdettiin kuulumisia myös yhdistyksen uusimpien tulokkaiden kanssa. Kristiina ja Tim Tim. Ja hyvin on kuulemma mennyt tämän ”satuhevosen” (vasemmalla) kanssa.

Kurssin anti. Mitä teimme ja mitä opimme

Viikonloppu oli taas antoisa, mutta miten…se jää nähtäväksi. Helppoa meillä ei ollut, ainakaan tänään, vaikka oli meillä myös hetkemme. Zamu oli tänään aivan erityisen jännittynyt. Oli sellainen hassu fiilis, kuin ei olis ollut oman hevosen selässä ollenkaan.

-Ensinnäkin heti alku tunnista se alkoi hermostuneesti aukoilla suutaan. Olen kyllä mielestäni tehnyt viimeisen vuoden aikana hyvää työtä juurikin  tämän asian kanssa. Sillä on aikaisemmin ollut tapana aukoilla suutaan ja vänkslätä kuolainten kanssa aina, kun ristiselkä ei ihan toimi kunnolla.  Ainakin viimeisen puolen vuoden ajan ongelma on ollut hyvinkin jo lähes poissa. Mutta vaikka ongelma onkin ollutkin jo lähes kadonnut, niin tänään se taas jostain syystä aktivoitui heti tunnin alussa eikä oikeastaan kokonaan rauhoittunut koko tunnin aikana.

-> Eli lisää jumppaa, tasaista kevyttä kättä ja parempaa istuntaa. Se vaan on niin herkkä. Ja Marin mielestä sen ristiselkä on yhä vaan saatava paremmin toimimaan. Ja kun hevonen oli tänään niin jännittynyt, on selvää, ettei ristiselkä ollut toiminnassa kunnolla. Mutta asia vaatii kuitenkin joka päivä huomioimista, ja tähän siis keskitymme yhä vaan enemmän myös kotona. Ja kun kurssikausi taas vähän helpottaa ensi viikonlopun jälkeen, niin aion lisäksi kokeilla vähän erilaisia kuolaimia. 

-Toiseksi hevonen hikosi jostain syystä heti  tunnin alussa täysin. Se stressasi. Se ei yleensä hikoa ihan helposti, vaikka työskentelisin pitempäänkin tai vaikka sillä on aika pitkä karva ja vaikka meillä on kotonakin lämmin maneesi. Nyt se stressasi heti tunnin alussa itsensä hikeen. Oli muutenkin äärimmäisen jännittynyt ja ylireagoi kaikkiin apuihin, tuijotteli nurkkia, ponppi ja sitä oli vaikea saada rennoksi.

-> Eli hevosella ei ehkä ollut se kaikkein antoisin viikonloppu. Mutta toisaalta olen tyytyväinen siihen, että sain Marin avulla, vaativasta tilanteesta huolimatta, suoritettua kaikki mitä pyydettiin ja hevosen loppu tuntia kohti toiminmaan paremmin. Hikikin laski vähän tunnin kuluessa. Kotona vastaavassa tilanteessa olisin varmaan vaan keskittynyt tekemään jotain helppoa ja ratsastellut eteen alas mahdollisimman rennoksi. Enkä ainakaan olisi tehnyt siinä mielentilassa mitään, mikä saattaisi kuumentaa hevosta lisää… Kuten piaffi-treenejä, mitä tunnin loppupuolella kuitenkin teimme aika paljonkin. Mutta joskus on hyvä myös suoriutua eikä aina mennä mukavuusalueen sisällä hissutellen. Olkoonkin piaffit eivät tuntuneet parhaimmillaankaan tunnilla niin hyviltä kuin kotimaneesissa, mutta tehtiin niitä kuitenkin kohtuullisella menestyksellä. Ulospäin joku kokeilu kuulemma näytti oikeinkin hyvältä teknisesti, mutta itse keskityn tuntemuksiini, eikä ihan täydellisiä askeleita (pehmeitä ja keinuvia) tullut. Eli paremminkin suoritimme vain.

Mutta ymmärrän Marin idean myös oikein hyvin. Yleensä olen kokeillut piaffia aina kun hevonen tuntuu hyvältä. Ja liike ei taida Zamulle olla mitenkään äärimmäisen vaikea, vaan melko luonnollinen. Tällä kertaa käänsimmekin asian toisin päin. Eli Marin ajatuksella käytimme hevosen vahvuuksia eli piaffin askeleita ja muita sille helpompia kokoavia liikkeitä apuna jännityksen poistamiseksi. Eli idealla, että ”kun hevonen oli niin jännittynyt, pyysimme siltä vielä hieman lisää”, kunnes selkä alkoi pikkuhiljaa toimia paremmin. Ja kun takajalat sitämyöten saatiin paremmin alle, myös laukka ja muu ratsastettavuus parani. 

– Tänään hevonen tuijotteli nurkkia, säikkyi, ryntäili ja pomppi. Tämä ei ole mitenkään Zambujolle tyypillistä! Oikeastaan se ei juurikaan ole koskaan tuijotellut nurkkia. Tai ainakin todella harvoin.

-> Tähänkin lääkkeenä Marilla oli, että se laitettiin vaan yhä enemmän töihin. No tilanne parani, vaikka ei ihan täysin poistunut koko tunnin aikana. Tilanne on minulle tutumpi aikaisemman lusitanoni Xingun, kanssa. Se tuijotteli useinkin ”nurkkia” sekä kaikkea muutakin, mutta sille myös tämä tekniikka, jossa ajatuksena on, että hevoselle annetaan muuta ajateltavaa, toimi erittäinkin hyvin. Toisaalta se oli usein myös melkein parhaimmillaan päivinä, jolloin sillä oli enemmän ”pilkettä silmä kulmassa”, jännitystä ja niskojen nakkelua. Kun sen siitä voitti puolelleen ja sai kuulolle, oli se yleensä ihan huippu mukava. Samoin ei voi sanoa Zamusta tässä mielentilassa. Kaipasin kyllä ”omaa Zamuani” tänään, mutta päivän oppi tais parhaimmillaan ollakin se ”että vaikka hevosella (ja ratsastajallakin) on erilaisia päiviä, niin silti on koottava itsensä ja suoritettava mitä pyydetään” Ja tässä kuitenkin tänään onnistuimme. Mitään ei jätetty suorittamatta, eikä saatu moitteita opettajalta (eikä pahimmalta kriitikoltani eli mieheltänikään) tällä kertaa omasta ratsastuksesta. Vaan oikeastaan päin vastoin.

– Tällä kertaa lauantai eli ensimmäinen kurssipäivä oli se parempi. Yleensä meillä on ollut toisin päin. Verryttelyssä jo hevonen tuntui hyvältä. Sen jälkeen Mari ratsasti noin puolet tunnista. Ja pyysi vähän enemmän. Zambujo on jo sen ikäinen hevonen ja työskennellyt kunnolla, että siltä voidaan jo pyytää vähän enemmän. Ja tottakai se myös vähän kapinoikin alkuun, kun siltä vaadittiin hiukan enemmän. Ja vähän myös pomppi, loikki ja vastustelikin. No Mari on kuitenkin huippuluokan ammattilainen, joka tietää mitä tekee ja vaatii.

-> JA niinhän se oli, että lopuksi se suoritti myös Marin alla ekat puhtaat vaihdot, jotka minä olen hevosen historian aikana nähnyt. Ja Mari jumppasi myös sitä sen heikompaa takajalkaa vähän enemmän, kunnes se esitti varsin hyvännäköistä laukkaa myös vasempaan.

-Lopuksi ratsastin itse. Tehtiin laukkasulkuja ja väistöjä koko maneesin poikki diagonaalilla. Tämä taisi olla meille näin isoilla linjoilla uusi asia. Muutenkaan laukka sulkuja ei olla oikeastaan taidettu tehdä…joskus jotain takaosaa sisään ympyrällä laukassa pätkiä.

-> Joten siihen nähden voidaan myös olla tyytyväisiä edistykseen. Tehtiin ne tietenkin vielä aika loivasti tai pienellä taivutuksella, mutta tästä on hyvä alkaa työstää asiaa kotona. 

Lopputulema

Marin viesti oli kuitenkin jälleen positiivinen. Vaikka laukanvaihtoharjoituksia ei oltukaan kotona tehty, oli hän hevosen ja ratsastajan kehitykseen ymmärtääkseni tyytyväinen. Niin kauan kuin viesti on tämä, kannattanee harjoittelua jatkaa ja harrastukseen satsata. Eikös? Ja kotiläksyistä oli suoriuduttu kelvosti.

Istunnassa samoja juttuja mitä ennenkin, mutta kokoajan vähenevässä määrin. Istunta on vakaampi ja kannattelee tai tukee hevosta jo paremmin. Mun vatsalihakset petraantuu koko ajan. Olen kyllä viime aikoina keskittynyt vatsalihaksiini jopa siinä määrin, että mun hartiat on siinä ”rutistelussa” taas mielestäni painuneet vähän enemmän lysyyn. Tämän huomaan videoistakin. Pystyttiin kuitenkin suorittamaan myös laukassa paremmin annetut tehtävät ja siinä Zamun kanssa (jolla on vielä suht etupainoinen laukka) tarvitaan totisesti vatsalihaksia… esim harjoitus, jossa välillä annetaan pitkät ohjat ja välillä taas kerätään ohjat takaisin käteen. Ja  hevosen laukan tulee säilyä koko ajan samanlaisena ja paino takaosalla. Tämä harjoitus on myös Marin mielestä meillä kokoajan parantunut. Ehkä voin siis vähän olla myös tyytyväinen itseeni?

Zambujo joutui kuitenkin menemään hiukan oman mukavuusalueensa rajojen ulkopuolelle ja minä itse ehkä myös jouduin henkisellä tasolla. (Huom! mitään väkivaltaista ei kuitenkaan sille tehty!) Ensin Marin kanssa lauantaina, kun siltä pyydettiin vähän enemmän, kuin normaalisti. Ja sitten myös sunnuntaina, vaikka se stressasi. Itse olen tottunut etenemään asioissa niin varovasti ja tunteella eli ainoastaan silloin kun tuntuu hyvälle. Tiedän kyllä varsin hyvin, että aina välillä mukavuusalueelta on tultava ulos jotta edistystä tapahtuisi ja oppisi jotain uutta ja sitä myöten uudet asiat helpottuvat ja mukavuusalue laajenee jne… Ja jos ikinä mielisin kilpakentille, olisi myös minulle erittäin hyödyllistä, että myös niinä päivinä kun ei ole niin helppoa, päättäisin itsekin esim. kotioloissa, joskus vaan tysökennellä jonkun tietyna asian parissa eikä ihan vaan mennä tunteen mukaan. 😉

Mutta kun se vaan on äitinpikkupullamössökarvakorva, jolla pitäis olla aina asiat hyvin… eikä sitä saisi yhtään laittaa ahtaalle… eikä sen mieltä saa pahoittaa… Ja hei, joudunhan joskus olemaan päättäväinen tai vaativa myös lapsiani kohtaan, jotta ne eivät ihan riistäytyisi käsistä. Niinhän se menee… mutta kun… oih ja voi…  se äitinpikkupullamössökarvakorva… 🙂

Loppuun muutama video tän ja karvakorvan menosta. Pahoittelen huonoa hämärää kuvaa…

Working on it

työskenneltiin todella pitkästä aikaa jälleen tämän aiheen parissa. Mulla kun ei ole ollut tallilla ketään apuna, eikä millään käymilläni kursseilla olla ihan vähään aikaan edes kokeiltu ja meidän maneesin peileistä ei juuri näe miltä näyttää… Joten vaikka tunnenkin selkään miltä tuntuu, niin en ole viitsinyt kovin paljon yksinäni liikettä harjoitella.

No tänään sain miehen tallille mukaan. Se vastaakin ton kuvanauhan äänitehosteista. 🙂

Huomaatte varmaan kuinka herkkis Zambujo on ja näyttää heti, ettei ole kivaa kun kannus osui. Siis tossa ihan vikalla askeleella… Ja piaffissa Zambujo on myös jotenkin erityisen herkkä sille, ettei yhtään jää suuhun kiinni. Ei varmaan pysty etsimään tasapainoaan, jos sen kaulaa rajoitetaan. Ja jos silti erehtyy pidättämään ohjalla, ihan vähänkin, niin se ahdistuu ja alkaa steppaamaan jäykällä selällä tosi hätäisesti ja liikkeen luonne muuttuu sressipolkemiseksi… ja takajalat eivät myöskään ala kunnolla lähentyä etusia ym.

JA tosiaan kysymyshän on vasta tässä piaffin ns. työmuodosta eli tapaillaan vasta tasapainoa ja rytmiä. Tämä siis työpiaffia… Annan tarkoituksella hevosen ihan vähän myös edetä.

No huomenna mennäänkin jo taas Marin kurssille. Katsotaan saataisko tähän vähän jatkoa 🙂

Ja ai niin… liitän tähän linkin taas Tarjan blogiin joka on jo tänään ollut Marin opetuksella. Hän kirjoittaa blogissaan ajatuksia tunnistaan ja Marin opetuksesta.

Hyvää yötä!

Omia huomioitani koulujen välisistä eroista. 4 schools of equestrian art in Paris, Bercy 2012 (osa 2.)

Huom! Kaikki alla esitetyt väittämät ovat sitten vain omia huomioitani sekä ajatuksiani siitä, mitä Pariisin näytöksessä 6.10.2012 jäi mieleeni. Eli moni saattaa olla asioista hyvinkin montaa erilaista mieltä. Ja todennäköisesti onkin 🙂 joten heemostua ei kannata, jos ajatuksemme eivät kohtaa. Tämä ei ole minkään tahon virallinen kanta asiaan ja tätä ns. tutkivaa journalismia on siis harjoitettu vain yhdessä ainoassa näytöksessä, joten siinäkin mielessä mielipiteiden totuudenmukaisuuteen kannattanee suhtautua varauksella. 😉

Tässä siis seuraavaksi nyt jatkoa muutaman päivän takaiseen postaukseeni. 4 Schools of equestrian art in Paris, Percy 6.10.2012 (osa 1.)

Näinhän se meikäläisen kohdalla aina menee… Niin hullu, kuin kerta olen, niin en osannut vaan neutraalisti nautiskella, vaan aina on pakko pohtia, analysoida tehdä huomioita… Ja kirjoittaa… no lyhyitä muistiinpanoja kännykän muistioon… ihan vähän vaan siinä ohjelmanumeroiden välissä. No kyllä myös nautiskelinkin, esityksestä, tunnelmasta ja kuohuviinistä, jota sai ihan vapaasti viedä myös katsomon puolelle. Tässä mielessä ranskalaiset ovimiehet ovat huomattavasti ihmisystävällisempiä ja ymmärtävät yleisön näkökulmaa paremmin kuin suomalaisten urheiluhallien örmyt. Huippukouluratsastusta ja kuohuviiniä. Mikäs sen parempi yhdistelmä?

No eka pari huomiota kontekstista eli ”niistä silmistä ja siitä taustasta” jota vasten näytöstä tarkastelin. 

Kaksi kouluista oli minulle enemmän tuttuja jo entuudestaan eli Wienin koulu, jonka olen joskus näytöksessä nähnyt ja joka nyt vaan kuuluu jollain tavoin jokaisen ratsastajan ”yleissivistykseen”. Ja tietysti henkilökohtaisesti ehdottomasti tutuin oli tietysti Portugalin koulu, jonka esityksiä olen useaan otteeseen nähnyt ja johon itselläni on valmentajieni kautta melko paljonkin kosketusta. Espanjan kouluun ja Ranskan kouluun taas oikeastaan tutuistuin nyt tässä näytöksessä varsinaisesti ensimmäistä kertaa (jos nettivideoita ym. kuvia ei oteta huomioon) kunnolla. Ranskalaiset näistä kahdesta viimeisestä kuitenkin minulle selkeästi vieraimpia, sillä en muista olenko missään koskaan nähnyt edes pätkiä heidän esityksistään livenä. Espanjaisia olen nähnyt siellä täällä erilaisissa kokoonpanoissa aikaisemminkin, eivätkä heidän Pariisissa esittämänsä ohjelmanumerot kovasti tuoneet mitään uutta  ja yllättävää heidän puoleltaan. Ohjelmanumerot tuntuivat jokseenkin tutuilta, esim. luulen että heidän katrillinsa olen nähnyt esim. Saksassa messuilla ja osia jossain muissakin näytöksissä. Eli tässä  se taustatuntuma, joka minulla entuudestaan oli. Ajattelin kuitenkin mennä tapahtumaan mahdollisimman avoimin mielin, katsomaan, kokemaan, antamatta ennakko-oletuksien liikaa vaikuttaa kokemukseeni.

Ja sitten niihin huomioihin…

Istunta 

Koulut poikkesivat mielestäni selvästi toisistaan myös tavanomaisesta tavastaan istua. Tottakai yksilöllisiä eroja oli, mutta jokaisen koulun omin tyyli tai ns normi istunta erottui mielestäni aika hyvin omanlaisenaan.

Tämä kuva kertoo mielestä asiasta paljon (tosin ei ranskalaisen kohdalla)…

Vähiten kuitenkin tässä ranskalaisen kohdalla. Wienin koulun ratsastaja istuu varsin ”uskollisesti” ryhmälleen tyypilliseen tapaan. Ja espanjalaisenkin kohdalla kuva on mielestäni varsin paljon sitä mitä heistä muistan. Ja portugalin koulunkin normimuottiin kuva istuu myös ihan hyvin. Huom! Ja normi/istuntatyyli tässäkin tarkoittaa siis huomioita herättävistä piirteistä koskien istuntaa, joita tein etsien yhtäläisyyksiä istunnoista katrillien aikana ja taas eroja eri koulujen välillä silloin, kun koulut olivat sekaisin lavalla.

Wieniläisistä: Korostetun ryhdikäs, vartalo aavistuksen jopa takakenossa, selässä selvä notko, lantio hyvin edessä, jalat melko takana ja pitkät jalustimet verrattuna muihin ryhmiin (toisaalta yhdessä esityksessä ei jalustimia ollenkaan), kantapäät korostetuun alhaalla (jalustimien kanssa).

Ranskalaiset: Sotilaallisen ryhdikäs ja selkeä notko selässä, mutta olka-hartijalinja suora tai hiukan jopa (aavistuksen) etukeno, lantio taaempana (verrattuna wieniläisiin) ja jalustimet lyhyemmät kuin wieniläisillä ja jalka vähän polvesta koukummassa, mutta myös perusasennossaan edempänä. Kantapäät korostetun koukussa.

Portugalilaiset: kauttaaltaan suoremmalla selällä, notko selässä ei korostu niin voimakkaasti, rennomman näköinen ja vähemmän sotilaallisen jämäkkä istunta kuin edellisillä, mutta silti yleisilme ihan ryhdikäs. Jalan asento kahden edellisen väliltä, niin jalustimen pituudessa kuin jalan paikassa. Kantapää melkolailla suorassa kulmassa tai varpaiden kanssa samassa tasossa, lepää jalustimella, ei työntyneenä alaspäin.

Espanjalaisilla: ”rennoin” istuntatyyli, ei ihan niin juhlallinen tai jämäkän ryhdikäs kuin kahdella ensimmäiseksi kuvatulla, selkä ja hartiat osalla ratsastajista jopa aavistuksen kumarassa. Katse yleisesti suunnattu hiukan alas päin. Kantapään asento jotakuinkin kuten portugalilaisilla. Tämän ryhmän keskuudessa tosin istunnan tyyli vaihteli ryhmän sisällä enemmän kuin muilla ryhmillä.

Kuolain tuntuma/kuolaimet/kaulan muoto:

Wieniläiset: Näytti normaalilta kankinsuitsitukselta. Tuntuma äärimmäisen tasainen, näytti että olis ollut molemmilla ohjilla, ei näkyviä kiitoksia sisäohjalla ym. kaulan asento todella lyhyt, nivelohja näytti jopa tiukalta, mutta kanki ohja kokoajan selkeästi löysempi (kaikilla jopa silmiinpistävän samalla tavalla). Äärettömän yhtenäinen ”luukki” kun asiaa tarkkaili katrillin ajan.

Ranskalaiset: Suitsitus näytti tavalliselta kankisuitsitukselta. Jossain vaiheessa huomasin, että kaikilla ratsukoilla kankiohja oli tasaisesti läpi koko esityksen ajan eli kankiohja ei varsinaisesti ollut löysempi kuin bridonki. Hyvin lyhyt kaulan muoto (suhteessa hevosen muotoon). Tuntuma hyvin tasainen, napakka ja joukko sisäisesti muodoiltaan/kaulanasennoiltaan yhtenäinen. Alkukavalkadissa/marssissa ja estenäytöksessä rennompi muoto ja ote edestä.

Portugalilaiset: Suurimmalla osalla tavallinen kankisuitsitus, mutta ainakin yhdellä sellainen ns. WE-kuolain jossa ”nivelohja” ja kankiohja kiinni samassa kuolaimessa, jolloin hevosella on vain yksi rauta suussa. Joka tapauksessa kaksi ohjaa kädessä. Hiukan löyhempi ohjasote kuin edellisillä kahdella ryhmällä. Yleisesti kaikki ryhmän hevoset kulkivat jonkin verran ”avonaisemmalla” kaulalla eli kaulan kuoppaan jäi enemmä tilaa kuin kahden edellisen ryhmän hevosilla. Nivelohja tasainen, kankiohja löyhemmällä, pieni asetus myös suoralla ja näkyviä kiitoksia (sisäohja aika-ajoin löysäksi asti) sisäkädellä. Toisaalta tällä kertaa emme nähneet ohjelmistossa katrillia jossa olisi voinut nähdä yhtenäisyyden. Kuitenkin luulen, että muodoissa oli tämän ryhmän sisällä enemmän hevoskohtaista vaihtelua. Joskus satunnaisesti nyökkäilivät syvemmälle ja joskus vähän luotiviivasta ylöspäin.

Espanjalaiset: Doma Vaquera -tyylisessä katrillissa kuolaimina pelkkä kanki pitkähköllä varrella. Suhteellisen lyhyt kaulan muoto. Ohjasote suurimmaksi osaksi yhdellä kädellä ja ohjelma esitettiin laukassa. Muodoissa vain pientä vaihtelua. Muissa esityksissä normaalin näköinen kankisuitsitus, jolloin ohjasote näytti hyvinkin löyhältä. Ohjat jopa roikkuivat välillä. Tosin ryhmän sisällä ja yksittäisenkin hevosen ohjastuntumassa oli jonkin verrankin vaihtelua tai epätasaisuutta enemmän kuin muiden ryhmien hevosilla. Suht lyhyt kaulanmuoto normi joka tapauksessa, vaikkakin ehkä hiukan avonaisemmalla kaulalla kuin kaksi ensimmäistä ryhmää.

Takajalat, hevosen muoto:

Wieniläiset: Hevoset lipizoja ja toden näköisesti kaikki oreja. Ryhdikkäitä, edestä lyhyitä, vaihtelevaa työskentelyä (eri hevosilla, toiset paremmin toiset heikommin) takaosalla. Osalla hevosista aika pitkä runko, mikä näkyi kootuissa liikkeissä. Kuitenkin yleisesti yleisesti kaikilla hyvät lisäykset tai energisen näköiset takajalat.

Ranskalaiset: En tiedä hevosten rotua ja mukana myös tammoja. Todennäköisesti jotain puoliverirotua (?) Mutta myös yksi lusitano, joka esiintyi pitkin ohjin maasta takaa. Hevoset korkeampia kuin muilla ryhmillä. Ryhmällä oli hyvinkin erilaisia esityksiä. Hieno esteshow, jossa hevonen hyppäsi hyvällä kaarella ilmavasti. Maastatyöskennellessä, löyhin sivuohjin työskentelivät koko kropalla, mutta katrillissa ja muussa ratsain esitetyissä ohjelmanumeroissaan yleisesti ottaen mielestäni silmiinpistävän suorin jaloin. Passagessa ero muihin ryhmiin tuli selkeimmin esille, koska hevosen takajalan (sen jonka olisi pitänyt olla ilmassa) kavioidenkärjet koskettivat, joka askeleella maata, eikä taipuneet hyvin kintereistään. Lisäykset melko venyvät, mutta nelin melko suorin jaloin.

Portugalilaiset: Portugalilaisilla käytössään Alter Real -hevoset (lusitanoja). Nämä olivat pienempiä kuin muiden ryhmien hevoset. Myös kompaktimpia ja mielestäni työskentelivät selkeimmin koko selän läpi ja hyvin paino takaosallaan. Tässä asiassa portugalilaisilla oli yhtenäinen taso. Kootuissa askellajeissa paino oli aina oikein kunnolla takaosalla. Toiseen suuntaan vaikea sanoa mitään, sillä lisäyksiä ei kuulunut heidän esitykseensä, koska katrillia ei ollut eli vertailu askeleen venyvyydessä ei tässä tilanteessa ollut mahdollinen.

Espanjalaiset: Andalusialaisilla hevosilla ja tietojeni mukaan käyttävät Cartusian -hevosia. Joka tapauksessa eri värisiä ja kokoisia hevosia oli mukana. Suurimmalla osalla aika näyttävät liikkeet ja lihasikkaan näköisiä. Katrilli esitettiin Doma Vaquero -tyyliin (portugalissa lähes vastaava Working Equitation) laukassa yhdellä kädellä. Hevoset toimivat laukassa hienosti ja olivat hyvin koottuja läpi selän. Ravissa ja muissa askellajeissa hyvin paljon vaihtelua muodossa, sekä selän ja takajalkojen työskentelyssä. Esim. hetkittäin näyttävää passagea ja parhaimmillaan oikein huikeankin hienoa, mutta välillä taas takajalat potkivat suoraan taakse päin. Samoin piaf ja ihan normaali koottu ravikin, menivät samalla skaalalla. Myöskään heidän katrillinsa ei sisältänyt lisättyä ravia.

Huom! pakko taas tässä välissä huomauttaa ettei minulla ole muuta tarkkaa etukäteistietoa roduista kuin portugalilaisten kohdalla, mutta yritän olla mahdollisimman objektiivinen ja kertoa vaan miltä kaikki näytti. 🙂 Mutta yllä oleva kuva on mielestäni yllättävänkin hyvin kuvaava lähes kaikkien hevosten kohdalla, myös tässä liikeasiassa! Ainoastaan wieniläisten kohdalla askel on kuvan ottohetkellä huonossa kohtaa, eikä ihan anna mahdollisuutta vertailuun.

Hypyt, levadet, muut temput:

Kaikilla kouluilla temput, hypyt ja muut vaihtelivat jonkin verran. Ranskalaisilla selvästi ihan omat juttunsa. Heidän esityksessään oli liikkeitä, joita en edes nimeltä tiedä. Esim. sellainen ”pukki” jossa jalat suorina taaksepäin eli kun liike suoritettiin ja hevonen hyppäisi, niin jalat osoittivat noin 45° kulmassa yläviistoon maahan nähden. Ja ranskalaisten levade oli suoritettu myös suoremmin jaloin kuin muilla roduilla, jossa hevoset istuvat hyvinkin syvään takajalkojensa päällä. Liike oli kuitenkin jokseenkin vaikuttava, kun hevosia tarkkaili ensimmäiseltä alariviltä, jolloin olimme hevosten kanssa lähes samalla tasolla. Lisäksi ranskalaisilla oli myös erikoinen/hauska estenäytös, jossa ukkelit juoksivat kantaen estepuomeja ja muodostivat sitten erilaisia esteitä areenalle toimimalla itse tolppina. 😉 Maastakäsin työskentelyssä löyhät ”sivuohjat” ja jotkut remmit, joiden tarkoitus ei selvinnyt (ehkä mahdollisesti myös ihan vaan koriste), mutta kiersivät hevosen taakse. Esityksessä (joka oli maastakäsin, lyhyin ohjin, useampi hevonen, jonkin moinen ”maastatyöskentelykatrilli”) mukana ohjaaja, joka karjahteli kovalla äänellä käskyjä (että kuka vuorollaan teki ja mitä sekä milloin käännytään ym) ja piiska viuhui ja napsahteli varsin napakastikin. Tuo ”ukko” oli oikeastaan aika koominenkin hahmo keskellä kenttää ilman hevosta 🙂

Wieniläisillä oli mielestäni näyttävimmät ja viimeisen päälle kauniit hypyt ja levadet niin ratsain kuin maastakin käsin. Ehkä upein koko näytöksessä oli juurikin yksi näistä lipizoista, eräs hevonen, joka esiintyi maasta käsin avustajan kanssa. Tämä nousi erityisenä esiin ohjelmanumerossa, jossa oli yksi hevonen kustakin koulusta kahden ihmisen kanssa esitettynä (eli toinen, joka kulki hevosen sivulla ja ohjasi kapsonista, ja toinen pidemmän liinan kanssa, joka myös meni kapsoniin, takaa). Tämä hevonen oli ihan mielettömän kaunis ja levadessa se asetteli joka kerta toisen etujalan suoremmaksi kuin toisen, vähäm niin kuin makupalaa kerjäävä villakoira. Pakko myöntää, etten tiedä oliko se teknisesti oikein, mutta kiinnitti huomioni positiivisesti. Sama hevonen esitti näyttävimmät courbettet eli hypyn jossa hevonen pomppii takajalolla muutaman askeleen ilmassa. Myös ratsain esitetyistä levadeista ja caprioleista mieleen jäi juurikin wieniläiset ratsukot.

Portugalilaiset esiintyivät vastaavissa liikkeissä kuin wieniläiset omaan siistiin ja pienieleiseen tyyliinsä. Näiden kahden koulun tekniikat hypyissä sekä muissa tempuissa olivat muutenkin lähimpänä toisiaan. Kaikki pyynnöt ja avut, joita huomasin, olivat hyvinkin pienieleisiä ja huomaamattomia, samoin kuin wieniläisilläkin. Tässä näytöksessä huomasin, että olenkohan jo liiaksikin usein nähnyt portugalilaiset, koska tarkkaavaisuuteni keskittyi varsinkin siinä edellä kuvaamassani ohjelmanumerossa lähes vain muihin ryhmiin tai oikeastaan pääosin taitaviin wieniläisiin.

Espanjalaiset puolestaan eroittuivat näissä ”temppuosioissa” vauhdikkaina ja iloisina show-miehinä. Hevoselle haettiin aplodeja vaikka, ei ihan niin nappiin olisikaan mennyt. Ja he hurrasivat myös itselleen. Huudahtelivat ja hakivat yleisöä mukaan. Tekniikka oli myös monessa kohtaa aika erinäköistä, avut ym, miten ohjat olivat käsittelijän kädessä, sekä sivuohjien pituus piaffissa ym. Ja levadessa tuntui olevan tärkeintä jossain määrin asennon lisäksi, se kuinka kauan hevonen siinä saatiin pysymään. Noh, hypyissä itseäni (esim capriolen ilmalennon vaiheessa persauksille lävähtävä juoksituspiiska) hiukan liian voimakkaat piiskanläimäytykset hiukan häiritsivät, kun esim. wieniläiset ja portugalilaiset eivät hypyissä juurikaan käyttäneet pisska-apuja vaikka piiska (tai portugalilaisilla oikeammin ohut risuoksa) kyllä oli kädessä. Muuten espanjalaiset kuitenkin keräsivät minulta sympatiapisteitä hyväntuulisuudellaan ja omanlaisella luonnollisella ja rennolla meiningillään. 😉

Takaa ilman selustinta, pitkin ohjin maasta:

Yhdessä esityksessä oli kerätty koulujen parhaat, pitkin ohjin hevosen kanssa takaa työskentelevät, ekspertit yhteen. Esitys oli huikean hieno ja se oli vähän niin kuin katrilli joka esitettiin symmetrisesti ja kaikki liikkeet samanaikaisesti. Esitys sisälsi kaikki peruskouluratsastuksen liikkeet, askellajit, käynti ravi, laukka, piaff, passage, laukanvaihdot jokaisessa, laukkapiruetit sekä lateraaliliikkeitä (avot sekä sulut) eri askellajeissa.

Wieniläinen ja portugalilainen olivat tässä tekniikaltaan, avuiltaan, asennoltaan ym. myös kaikkein lähimpänä toisiaan. Lähes identtiset jopa. Molemmat kävelivät ihan hevosen takana, eikä mielestäni kummallakaan ollut piiskaa kädessään, koska ohjat olivat monessa kohtaa aivan lautasten molemmilla puolilla, joten piiska olisi saattanut jopa häiritä vain toisessa kädessä. Molempien miesten taituruutta ja supertasaistakontaktia hevosen suuhun sai vain hämmästellä. (Portugalista oli tässä näytöksessä tuttu henkilö lavalla, eli Paulo Sergio, josta olen täällä blogissakin puhunut) Mutta hänen taidonnäytteissään, nimenomaan tässä lajissa, riittää kyllä minulle aina vaan uutta ihameteltävä. Ihan täydellinen!

Ranskan koulusta olis esityksessä nainen. Hevonen tässä esityksessä oli lusitano, joka näytti kyllä huomattavan paljon Alter Real-hevoselta, mutta en voi olla varma. Mutta melkein identtinen Paulon hevosen kanssa. Ranskalaisnaisella oli lyhyt (noin 30 cm pitkä )piiska kädessä, jolla hän kosketteli merkkejä hevosen lautasille. Kädet hän piti pääosin aika lautasten päällä vierekkäin. Eli merkit siitä mitä liikettä tehtiin eivät tulleet ainoastaan ohjilla. Tämä nainen oli myös taitava, vaikkakin pakko sanoa, ettei homma hänen kohdallaan näyttänyt aivan niin viimeistellyltä ja helpolta, kuten kahdolla muulla. Hän korjasi käsien asentoa ja ohjia ym. oli muutenkin ehkä myös lyhyempi kuin nuo pitkät miehet, jotka esim. laukassa kävelivät vaivatta hevosen matkassa pitkillä koivillaan. Kontrasti varmaan vaan tuli siitä, kun kaikki olivat siinä lavalla samaan aikaan.

Espanjalainen erosi myös tässä hiukan muista, vaikka kaikki tekivät tosiaan ihan samat liikkeet. Espanjalainen pysyi kokoajan jollain sivulla hevosta, joilloin ohjat tulivat hevosen selänyli sille puolelle jolla ohjasajaja kulki. Eli muilla ohjasajajillahan tämä oli ”ajoasento” vain joissain taivutuksissa.  Espanjalaisella oli pidempi piiska ”tukemassa” toista puolta ja myöskin merkinanto välineenä. Tekniikka siis vain poikkesi, vaikkakin myös tämä mies toki osasi asiansa.

Ja sitten kaivelin koneeltani vielä parit kuvat, jotka mielestäni kuvaavat joitain esittämiäni huomioita istunnasta, ohjista, takaosan työskentelystä ym:

Ääks! Kurssi lähestyy! Olenko valmis?

Äääks! Mitähän ope nyt sanoo? En ole tehnyt läksyjä.

Eli siis mitä? Kerrataampas nyt vähän!

Marin (Mari Faria de Carvalho) seuraava valmennus on jo tulevana viikonloppuna. Ja pakko se on myöntää, että en taida olla nyt ihan valmis.

-> Kotiläksynähän tällä kertaa oli: 

”- Siinähän ne jo oikeestaan tulikin. Laukkaa, laukkaa, enemmän laukkaa… ja aina kun menee hyvin, niin kokeilla myös vaihtoja. “Paras olis jos pääsis yllättämään hevosen jossain hyvässä kohtaa, kun se on rento” Ja ”kirjoittele sitten kuinka menee, KUN kokeilet niitä vaihtoja” .”

Yllä siis pätkä kurssi jälkeen kirjoitetuista muistiinpanoistani, jotka löytyvät siis täältä blogista. Enkä ole siis tehnyt kurssin jälkeen oikeastaan yhdenyhtä laukanvaihtoa tai edes kokeiluja. Ja laukkaakin aika rajoitetussa määrin. Enkä ole myöskään kirjoittanut Marille oikeastaan minkäänlaista raporttia asiassa… Mikä tietenkin johtunee siitä, että kun EN ole niitä harjoituksia tehnyt. ;/

Ja oikeasti nyt ei juuri naurata. Sillä tämä on minulle suht vakava paikka, koska otan yleensä nämä treenit, valmennukset ja asioissa etenemisen suhteellisen vakavasti. On mielestäni yleisesti ottaen jopa hiukan kyseenalaista edes käydä valmennuksessa, jos ei tee kotona annettuja harjoituksia sitten yhtään, niin kuin valmentaja on ohjeistanut. Ja minä todella tarkoitan tätä! No tällä kertaa se harjoitteluaika vaan on lipsunut johonkin ja tosiaan kauhistuneena tajusin tänään hevosen selässä istuessani, että kurssihan on todella jo tällä alkavalla viikolla. …Ja homma laukanvaihtojen osalta pahasti rempallaan…

No miksikö en sitten ole harjoitellut?

No tässä vähän selityksiä joita tähän keksin…Ainakin itseäni helpottaa, että olisi löydettävissä jotain ”päteviäkin syitä” tähän taantumuksellisuuteen harjoittelussani. No siis, vajaa viikko silloin sen edellisen kurssin jälkeen tosiaan kengitytin Zambujon. Ja se sai tässä kengityksessä takajalkoihinsa kengät ihan ensimmäistä kertaa elämässään.  No sitten kengityksen jälkeen ilmeni muutaman viikon ajan epämääräistä askellusta, jäykkyyttä, kompastelua ym. hämärää toimintaa takajalkojen liikkeessä. Ja siinä ne viikot sitten kului asiaa ihmetellessä ja kummastellessa. Ja taas niinä päivinä kun homma näytti paremmalta eikä mitään omituista ilmennyt, oli sitten jumpattava ihan perusasioita, eikä tullut heti mieleen alkaa työstämään uusia asioita, kuten ne vaihdot ”pariskuntana” meille ovat… Ja vaikka kaikki näyttäis nyt olevan hevosen puolesta ok, niin muutenkin on ollut jotenkin turvallisempaa mennä viimeiset viikot sillä ajatuksella, että ”vaan vähän ja laadukkaasti”, jotta voi hiukan säästää hevosta JOS se ei sittenkään olisi ihan kunnossa. Ja  laukanvaihtoharjoituksethan eivät meidän kohdalla vielä tarkoita tosiaan vielä niinkään laatua…:)vaan ennemminkin jotakin ylimääräistä hässäkkää tai kuumumista ym. Eli emme ole juurikaan poistuneet mukavuusalueeltamme, vaan tila ”vaan vähän ja laadukkaasti” on ollut myös se helpompi ratkaisu. Ja tosiaan olihan meillä yksi viikon kestävä kuntoutusleiri perheen kanssa, ja pari muuta pikkumatkaa tässä välillä, jotka nekin ovat syöneet aikaa yhteensä ainakin noin kahden viikon harjoittelupäivät tästä valmennusvälistä.  Ja…ja…ja…

No onneksi muuten ollaan kuitenkin yritetty jatkuvasti ja aina kaikessa perustyöskentelyssä tiukasti pidättäytyä Marin ohjeille uskollisina. Laukannostot sujuvat taas (olin jossain välissä unohtanut hienosäädön tässä asiassa) pelkällä lantion ”heilautuksella” ja ulko-ohjan puolipidätteellä…Ja lantion merkitystä hevosen liikkeeseen muutenkin ja rentoa selkää… ja lisäksi olen keskittyneesti ajatellut käsiä ylöspäin ja lähemmäs hevosen korvia (viime kurssilla sain huomautuksia kun kädet painuivat liian alas). Ja lisäksi olen muistanut ajatella korjaamista aina eteenpäin jos hevonen jännittyy… Ja heppa on ollut muutenkin tasainen ja kiva ratsastaa…ym. eli toivottavasti saadaan muulla työskentelyllä anteeksi noi edellä mainitut laukkatreenien laiminlyönnit!

Nyt on vaan pakko mennä kurssille ”hattu kourassa” anteeksi pyydellen, nöyränä ottamaan moitteet vastaan ja toisaalta kuitenkin reippaana ja avoimin mielin oppimaan taas jotain uutta!

Anteeksi Mari! Mutta silti hauska nähdä taas!!! 🙂

XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX

Marin kurssi siis tulevana viikonloppuna pe-su 19.-21.10 Granåsan hevostilalla Inkoossa. Katsojat tervetulleita! 

Kaikki tiedustelut kurssia koskien Kaisa Roininen p. 0400 215 625 tai kaisa.roininen@kolumbus.fi

Tässä vielä ilmoitus ja infoa kuka Mari on:

Hyvää huomenta!

Ensiksi pahoittelut että lupaamani juttu koulujen välisestä vertailusta vaan viipyy ja viipyy… Mutta kun mun vauvakin jo kävelee ja kiipeilee ja meinaa kokoajan tippua jostain jos liiaksi keskityn muuhun. Ja oon taas tyttöjen kanssa yksi kotona. Ja sanelen tässäkin koko ajan samalla toiselle tytölle kirjain kirjaimelta kirjettä, jota kirjoittaa serkulleen, joten keskittyminen vähän sitä ja tätä… Ja se juttu, jota olen jo hyvän matkaa kirjoittanutkin, tuntuu vaan venyvän ja venyvän. Mutta vaatisi paljon enemmän keskittymistä kuin tällaisten kuulumisten naputtelu tähän ruudulle… Ja tiukkaa asiaa, havaintoja on niin paljon, että ne olis hyvä saada jotenkin järkeväksi kokonaisuudeksi siihen juttuun. Ja taaskin vauva on seissyt jo useaan otteeseen tuolla sohvalla ja sohvapöydällä…Ja olen juossut sitä välillä aina tässä pelastamaan… Mutta siis yritän saada sen loppuun tänään illlalla tai ton vilpertin päiväunien aikana.

Mies on siis omissa harrastuksissaan, mutta yllätti lähtiessään aamulla kuitenkin erittäin positiivisesti! Teki sen varmaan tarkoituksella, koska näin sunnuntainakin jättää tänne yksin lasten kanssa… 😉 Toi siis minulle yllätykseksi vähän aamukahvilukemista. Oli eilen kaupassa huomannut, että ”Tunne Hevonen” -lehden kansi näytti siltä, että lehti saattaisi olla tällä kertaa erityisesti mun makuinen 🙂

Lehdessä oli juttu kannen parista Rubista ja Goncalosta (linkki arkistoon aiheesta), joista olen täälläkin jonkin verran hehkuttanut. Mielenkiintoinen juttu sinänsä. Sattui siis juurikin tällaiselle suurelle fanille mukavaa aamuherkkua luettavaksi 😉

Ja lisäksi hyvää asiaa ohjasajosta, takaa maasta käsin. Lehdessä oli kuva Paulo Sergio Perdigaostakin (vaikkakaan nimeä ei ollut missäänkohtaa lehteä mainittukaan),josta olen myös kirjoitellut ja jonka maastatyöskentelyn tunteja olemme itse mieheni kanssa ottaneet Portugalissa. Vaikkakin Paulon tekniikka onkin hiukan eri, mistä lehden jutussa oli varsinaisesti puhe (ei selustinta, ihminen aivan hevosen takana kiinni taapuolessa, eikä ajoa näin yleensä koskaan aloiteta kouluttamattomalla nuorella hevosella), niin kuva oli silti miellyttävä yllätys suomalaisessa lehdessä. Ja Paulohan on alallaan ihan maailman parhaimmistoa ellei aivan paras. Katsokaa videopätkä tästä alta (sama oli tosin myös viimeisimmässä postauksessanikin)

Mutta olen ennen kaikkea erittäin positiivisesti yllättynyt, kuinka paljon huomiota ja palstatilaa Portugali sekä portugalilainen hevosmiestaito on lehdessä saanut!!!

Tunne Hevonen-lehti, Paulo Bastos ja Working Equitation

Tunne Hevonen -lehti Bruno Barata, portugalilainen hevosvalokuvaaja

Tämä ei siis ollut ensimmäinen lehden numero, jossa katse on ollut suunnattuna tuohon mieleiseeni maailman kolkkaan. Hyvä näin! Ja erittäinkin fiksua, sillä tuolla maalla on kyllä paljonkin annettavaa suomalaiselle (uskaltaisinko sanoa) välillä melko suppeakatseiseltakin tuntuvalle suomalaiselle ratsastus- ja hevoskulttuurille.

Kiitos Minna & co! Ihanaa kun levitätte hyvää tietoa ja vaihtoehtoisia näkökulmia!

4 Schools of equestrian art in Paris, Percy 6.10.2012 (osa 1.)

Olen onnellinen että sain nähdä tämän!

Viimeksi koulut ovat kohdanneet vastaavalla kokoonpanolla 2007 samaisessa paikassa ja vuosi sitten 2011 muistaakseni Lissabonissa oli myös vastaava tapaaminen vähän pienemmällä areenalla. Tulevaisuuden vastaavista kohtaamisista ei varmaan kukaan tiedä, joten olen iloinen, että päätimme satsata nyt ja lähteä Pariisiin asti näytöstä katsomaan. Nythän on huhuttu paljon erilaisista talousvaikeuksista, joita kouluilla (ainakin Portugalin ja Espanjan kohdalla) on ja ilman valtion rahoitustahan tällaisten koulujen toiminnan ylläpitäminen on varsin mahdotonta. No toivotaan, että huhut osoittautuvat vääriksi tai jotenkin muuten toiminta saadaan turvattua.

Tässä koulujen johtajat alkutervehdyksessään. (Huomatkaa kuriositeettina, että ranskalaisella on allaan tamma… Muut kouluthan käyttävät ymmärtääkseni vain oreja…)

Koulujen johtajat alkutervehdyksessä ©Elina Parpala

– Spanish riding school (Federal Stud Piper, Wienna) Wolfgang Eder (ensimmäinen vasemmalta)

– Le Cadre Noir -koulun (Saumur, Ranska) johtaja Jean-Michel Faure (toinen vasemmalta)

– Fundacion Real Escuela Andaluza del Arte Ecuestre -koulun (Jerez, Espanja) johtaja Ignacio Rambla Algarim (kolmas vasemmalta)

– Escola Portuguesa de Arte Equestre -koulun (Lissabon, Portugali) johtaja Filipe Figueiredo Graciosa (taaimmaisena oikealla)

Näytöksessä oli yhteensä 16 erilaista ohjelmanumeroa. Koulut erikseen tai sitten eritavoin yhdisteltyinä. Vaikea on löytää yksittäisiä huippukohtia vaan kaikissa ohjelmanumeroissa oli omat mielenkiintoiset kohtansa tai asiat jotka tulivat esille. Vaikuttavimpia olivat tietysti katrillit tai ne esitykset joissa oli suuri määrä hevosia lavalla, mutta mielenkiintoisimpia ehkä ne esitykset joissa oli esiintyjiä kustakin koulusta samaan aikaan lavalla. Siinä koulujen väliset tyyli, taso ja tekniikkaerot tulivat hyvin esille. Esim. kun neljä hevosta rinnan liikkuu passagessa, näkee hyvin kuinka eri tavoin ratsastajat pyytävät tai kuinka eritavoin hevoset käyttivät itseään. Ja kun takana kulki seuraava neljän rivistö jossa samankaltaiset tyylierot tulivat ilmi uudelleen… ja seuraavassa rivissä uudelleen… niin voitiin jo aika hyvin ajatella ettei ollut kysymys pelkästään hevosten ja ratsastajien yksilöllisistä eroavaisuuksista. …vaikka niitähän tietenkin aina myös löytyy… myös wieniläisten katrillista, jossa tuntui täsmällisyys ja yhtenäisyys olevan ihan huipussaan.

Omia suosikkejani olivatkin juuri Wienin koulu ja tietenkin Portugalin koulu, joka yllättävästi vaikutti, perusratsastukseltaan (eli sillä kuinka hevoset todella liikkuivat koko selän läpi, käyttäen takajalkojaan) ja apujen käytön siisteydellään, erottuvan edukseen muista. Wienin ryhmän esitykset vaikuttivat myös sillä ne olivat (varsinkin katrillit) huikean loppuun asti hiottuja ja täsmällisiä. Noiden kahden koulun välillä ero oli ehkä enemmän hevosten muodossa ja rotuominaisuuksissa, kuin varsinaisesti ratsastuksen tasossa. Mutta ajattelin yksityiskohtaisesti työstää oman henkilökohtaisen arvioni tai vertailun eroista mitä huomasin sekä aika yksityiskohtaisistakin havainnoista… Mutta muistiinpanoissani riittää puhtaaksikirjoittamista… Eli palaan listaukseen lähipäivinä.

Nyt pari kuvaa ja joku video. Moneen kertaan mietin, että ollapa nyt kunnon kamera!!! Sisätiloissa ei mun kalustolla kyllä mitään huippuotoksia otettu. Mutta toisaalta oli parempi, että keskityin katsomaan näytöstä ja nauttimaan tunnelmasta. Keskittyessä kuvaamiseen, menee usein moni asia vähän ohi. Ja kuvia kouluista ja samoista tempuista löytyy kyllä netistä jos tarvetta on. No tässä pari kuitenkin.

Alku kavalgadi @Elina Parpala

Portugalin koulu Working Equitation -tyyliin yhdellä kädellä sooloesitys. ©Elina Parpala

Ranskalaiset maastatyöskentelyä lyhyin ohjin. ”Pukkeja piirissä” 🙂 ©Elina Parpala

Wienin espanjalainen ratsastuskoulu, Courbette avustajan maasta ©Elina Parpala

Espanjalainen passagessa © Elina Parpala

Levade wieniläis tyyliin © Elina Parpala

Levade espanjalaiseen tyyliin ©Elina Parpala

Wienin espanjalainen ratsastuskoulu katrilli ©Elina Parpala

Ja oli siellä myös joitain tuttuja. Mutta tietysti ne tutut löytyivät toki Portugalin koulusta. 🙂

Ainakin Paulo Sergio Perdigao pääsi loistamaan taidoillaan omassa esityksessään. Pakko sanoa, että Paulo on varmaan ihan maailman paras lajissaan. Ainakin myös tässä esityksessä loisti niin taidoillaan (tyyleissä oli selviä eroja)… kuin myös olemuksellaan. Leveä hymy korvissa koko ajan 🙂 Katsokaa pikku pätkä tästä videosta.

Piruetti laukassa ja vaihdot jokaisella… ja sitten vielä piruetti ja muutama askel passagea, maasta työskennellen … pitkillä ohjilla takaa ilman selustinta.

Lisää seuraa lähipäivinä. Siihen asti heipat!!!