Training the Horse in Hand

Miehen joululahja löysi vihdoin perille! 🙂

Siitä jälleen intoutuneena hän kaivoi kirjahyllystä esille yhden aikaisemmista lahjoistaan. Taisin hankkia sen hänelle aikoinaan, kun alkoi enemmän harjoitella kiinostua näistä työsekentelymuodoista.

Kirja: Dietz, Alfons. J. Training the Horse in Hand.  2004. The Classical Iberian Principles. Cadmos Equestrian.

Hyvä perusteos, joka esittelee erilaiset tekniikat liike liikeeltä. Kirjoittaja on entinen Viinin Espanjalaisen Ratsastuskoulun ratsastaja, joka on myös opiskellut eri tekniikoita Espanjassa ja Portugalissa. Nykyisin asuu ilmeisesti jossain päin Itävaltaa ja on arvostettu barokkihevosten kouluttaja.

Olen puhunut tästä aiheesta aina sivulauseissa tai ohimennen täällä blogissa ennenkin, vaikka en varsinaisesti mitään syvempää pohditaa tai edes esittelyä ole tainnut kirjoittaa. Mieheni siis harrastaa nimen omaan hevostemme kanssa maatakäsin työskentelyä, koska hänen selkänsä on kipeä, eikä ratsastaminen näillä keleillä ole viimeisten vuosien aikana houkutellut. Me puhutaan yleensä siis kuitenkin ”maastatyöskentelystä”, kun jotenkin ei taivu suomalaiseen suuhun toi ”harjoitella hevonen käsissään” tai ” tai treenata hevosta käsin” vai miten se nyt kääntyisi suomeksi kunnolla. Eli jatketaan aiheesta jo tutuksi tulleella termillä. 🙂

Kokoelmateos, joka käy läpi kaikki erilaiset klassiset tyylit/tavat työskennellä maasta hevosen kanssa.

Joka tapauksessa tekniikoita on erilaisia saman nimikkeen alla ja ne voisi luokitella vaikkapa näin. 

– Juoksuttaminen. (Huom! Tarkoittaa tässä hevosen kouluttamista liinassa ympyrällä. Ei tavoitteetonta vaihtoehtoliikuntaa, jossa hevonen juokseen ratsastuksen sijaan päivän liikunta-annoksen liinassa 🙂 )

– Pitkin ohjin työskentely takaa (selustimen kautta ohjat kuolaimissa)

– Iberialainen tyyli (lyhyillä ratsastusohjilla sivulta, tai kapsonin kanssa hevosen läheltä sivulla tai avustajan kanssa)

– Viiniläinen tyyli (lyhyillä ratsastusohjilla sivulta, vain hiukan joiltain osin eroava edellisestä esim. sivuohjat yleensä käytössä. Myös tähän kuuluu kapsonin kanssa sivulta työskentely koulutuksen loppuvaiheessa)

– Pilarityöskentely

– Lyhennetyin pitkin ohjin maasta takaa ilman selustinta (tätä pidetään maastatyöskentelyn kuninkuuslajina, taidonnäytteenä)

Kaikki nämä tekniikat on nähty olennaisena osana ratsuhevosen koulutusta ja kuuluvat erilaisiin vaiheisiin koulutuksen kaarta. Pääajatuksena kaikissa edellä luokitelluissa tekniikoissa, on hevosen koulutuksen tukeminen tekniikoin, joissa ratsastajan paino ei ole häiritsemässä hevosta. Kaikki maastatyöskentely pohjustaa ja valmistelee hevosta uusiin asioihin, uuteen koulutusvaiheeseen, suurempaan kokoamisasteeseen tai uuteen opettevaan liikkeeseen. Ne voi nähdä myös hevoselle hyödyllisenä liikuntamuotona, jumppana. Ne myös vahvistavat ja notkistavat hevosta, auttavat hevosta löytämään luonnollisen tasapainonsa sekä parantavat hevosen ja ratsastajan välistä yhteistyötä. Ne on nähty vuosisatojen ajan olennaisena osana hevosen koulutuskaarta (ja tässä puhun nyt vain klasisesta ratsuhevosen koulutuksesta… Maailman eri hevoskulttuureissa löytyy varmasti satoja erilaisia muitakin keinoja työskennellä hevosten kanssa maasta ).

Mielestäni kaikki nämä vuosisatoja vanhat tekniikat ovat Suomessa aivan liian vähäisellä käytöllä. Suoraan sanoen lähes tuntemattomia tai ainakin hyvin huonosti tunnettuja. Ja jos niiden olemassaolosta tiedetään niin silti ne ovat vain yllättävän pienen joukon keskuudessa käytössä. Ja aika moni ratsastaja/kouluttaja ei taida käyttää näistä mitään apunaan opettaessaan hevostaan.

Itselleni on tutuinta maastakäsin työstää hevosta nimen omaan pitkin ohjin takaa. Ja selustimen kautta siis ohjat kuolaimiin. Tämä on siis tuttua myös ajohevosten kouluttamisesta varsasta lähtien, mutta myös  mukavaa vaihtelua ratsuhevoselle. Erilaisin selustimin ja tavoin pujoteltuna ohjia voi hyödyntää eritavoin ohjaavina ja hevosen taipumista ja muotoa tukevina. Ja ennen kaikkea se on myös kivaa. Itselläni nämä treenit ovat kyllä vähentyneet lasten myötä. Raskausaikana en harrastanut takaa-ajoa (kuten tätä muotoa myös kutsun) oikeastaan ollenkaan. Ja sittemmin jalkakin on ollut aika kipeä, mikä vähentää intoa koikkeloida hevosen perässä maneesissa. Kuitenkin pidän tätä työskentelymuotoa erityisen hyödyllisenä ja hyvänä lisänä sekä vaihteluna myös hevoselle. Ja erityisesti etupainoiset suomenhevoset hyötyvät tästä harjoittelusta. Omakohtainen huomioni, kuinka kevenevät, kokoavat ja kantavat itseään paremmin. Lisäksi takaa tuleva ”paine” (joka siis on väistämätöntä ihmisen johtaessa hevosta takaa) kannustaa luonnollisesti hevosta työskentelemään aktiivisesti takaa.

Tunnen monia ratsastajia, jotka eivät edes juoksuta hevostaan ympyrällä. Juoksutus on myös joutunut kuin ”pannaan” tai ainakin huonoon maineeseen. ”Se on kuulemma haitallista hevoselle ja rikkoo niiden jalat.” Tämä on mielestäni harhakäsitys ja vaikka perusteet asialle tieteellisestikin löytyisivät, niin uskon, että kysymys on kuitenkin ennen kaikkea siitä, millä tavalla juoksutetaaan ja mikä mahdollinen muu tyyli on sitten vaihtoehtona juoksuttamiselle. Joku toinen ajattelee aikuisen hevosen juoksuttamisen kentällä tai maneesissa vapaana olevan vähintäänkin yhtä vaarallista kuin ympyrällä juoksuttamisen. Toisaalta vapaana liikkuessa vauhdit ja ihmisen luoma paine irtojuokustettuna saattaa aiheutta aika rajuja käännöksiä ja revittelevää liikkumista. Ja lämmittely olisi varmaan myös irtojuoksutetulle hevoselle hyväksi. Ja osa ajattelee ettei mikään juokseminen ole hevoselle hyväksi. Ja on myös ihmisiä jotka ajattelevat juoksuttamisen olevan haitallista, mutta laukkaavat sen sijaan hevosillaan lämmittelyksi useita kymmeniä minuutteja putkeen myöskin ympyrällä. Ja lisäksi aika monella on hyvin erilainen käsitys siitä, mitä hevosen juoksuttamisella tarkoitetaan. Joku juoksuttaa hevosta liinassa vapaapäivänä 30 minuuttia suuntaansa (yhteensä tunnin), kiinnittämättä juurikaan huomiota hevosen tasapainoon tai tahtiin. Moni käyttää sivuohjia saadakseen hevosen pyöristämään kaulaansa tai muita härveleitä myös pyöristämään selkäänsä juoksuttaessa, mutta hevosen annetaan silti monesti juosta ihan liian kovaa, jolloin se kallistuu pahasti sisäänpäin ja varmasti rasittaa itseään väärällä tavalla. Ja yleensä hevoset ei myöskään ole kovin tarkasti ääniavuille koulutettuja, vaan liinan päässä näkeekin vaikka minkälaista menoa. Myöskään en näe kovin hyödyllisenä käyttää juoksuttaa hevosta kuolainrenkaista, jolloin kaikki paine rajussakin menossa kohdistuu hevosen herkkään suupieleen. Liinassa olisi hyvä mahdollisuus myös opettaa hevoselle ääniapuja ja kommunikaatio ratsastajan kanssa voisi parantua, jo ennen selkään nousua. Yleensä moni asia olisi korjattavissa liinassa, jolloin ei tarvitse samoja asioita työstää usein pidemmällä aikavälillä selästä. Eli onko nuoren hevosen hyvä laukata huonossa tasapainossa useita kierroksia (monesti myös heikolla tasapainolla varustetun) ratsastajan kanssa, jos osan harjoittelusta voisi tehdä maasta käsin ja sitten työstää selästä lyhyempiä pätkiä. Hmm… ajattelen että aika mustavalkoista ajattelua usein harrastetaan!

Itse pidän juoksutusta myös hyvänä verryttelymuotona. Muutama kierros molempiin suuntiin ratsastuksen alussa, on tapa jota noudatan säännöllisesti. Vähintään muutaman kerran viikossa. Silloin näen säännöllisesti hevoseni myös liikkeessä sivulta ja mikä vielä tärkeämpää, jo ennen selkään nousua. Ja näen siis heti, jos sillä on lihasjäykkyyttä tai muuta outoa liikkumisessaan. Lisäksi vaihtelen teen paljon siirtymiä esim. 3 käynti laukka siirtymää kierroksessa ja myös tempoa askellajin sisällä voi harjoittaa liinassa. Esim. hyvä mahdollisuus myös pidentää käyntiä. Lisäksi haen rentoutta ( ja nuorella hevosella pahinta puhtia voi päästää myös hiukan liinassa, tosin on pyrittävä siihen, ettei siltikään anneta riehaantua holtittomasti)  ja muutaman kierroksen ajan sillä on mahdollisuus myös halutessaan pukkia jännityksiä pois ristiselästään. Pidän tätä verryttelyn muotoa monella tapaa hyödyllisenä hevoselle myös sen takia, että se saa lämmitellä ja verrytellä selkäänsä ilman, että oma painoni siellä päällä häiritsemässä. Ja vaikka aina ei voikaan juoksuttaa, niin huomaan hevoseni olevan tyytyväisempi näihin aloituksiin ja lämpeneminen tapahtuu nopeammin kuin ratsailta.

Ja pakko sanoa… en tiedä uskallanko sanoa… sen verran taikauskoinen olen. Että vaikka ollaan juoksutettu aina aika paljonkin, niin hevosillani ei ole koskaan ollut jalkavikoja tai kulumia jaloissa. No otos ei kuitenkaan ehkä tosiaan ”ihan” ole tilastollisesti riittävän suuri, jotta se mitään todistaisi juoksutusten haitoista taih hyödyistä. Meillä on saattanut olla vain myös hyvää tuuria. 😉

No mieheni on lähinnä harjoitellut ja harrastanut ”iberialaisella tyylillä” maasta työskentelyä. Siihen on ollut hyvä mahdollisuus saada opetusta portugalilaisten valmentajien opastuksella. Tällä hetkellä paras ( ja ehkä ihan maailman paras) mahdollisuus on ollut,  saada näihin tekniikoihin opetusta Morgado Lusitanossa. Siellä opettava Paulo Sergio Perdigao on vähintään yksi parhaista maailmassa. Sanon näin varauksetta ja suosittelen vaihtoehtoa lämpimästi. Noita tunteja voi saada siellä pyydettäessä. No muitakin vaihtoehtoja on ja niistä voin kertoa lisää. Ja pitäisikin varmaan otta joku päivä kuvia siitä, mitä mieheni jo Zambujonkin kanssa nykyisin tekee. Ehkä siinä samalla näkyy vilahdus siitä joululahjasta myös tai sitten voitte katsoa kuvan siitä jouluisesta postauksestani ”Rakas Joulupukki”

Ja joulusta puheenollen. ? 😉 Omaa joululahjaani (sitä kirjaa josta haaveilin) en koskaan saanut. 😦 Toivottavasti vielä joskus!

PSL (Puro Sangue Lusitano) vrt. PRE (Pura Raza Espanola)

Tässä eräs mielipide tähän ”ikuisuuskysymykseen”, johon väistämättä aina törmään puhuessani lusitano-hevosista.

Itse en yleensä ole lähtenyt kysyjille vastaamaan, koska näkemykseni saattaisi olla aika yksipuolinen tai pahasti puolueellisesti kallistunut. Itse asiassa en ole oikeastaan pitänyt sitä koskaan kovinkaan relevanttina. Olenhan vannoutunut lusofani ja tutustunut lusitanoihin Portugalissa, jossa andalusialaisia ei juurikaan näy. Enkä ole henkilökohtaisesti koskaan miettinyt vaihtoehtoa siirtyä tähän toiseen rotuun. Ja tunnen PRE-hevosia (vapaammin andalusialaisia) henkilökohtaisestikin vain hyvin vähän, joten en siksikään ole kokenut järkeväksi alkaa vastausta muotoilemaan kirjallisuuden pohjalta, mututuntumalla tai oletusten varassa. Joka tapauksessa omat havainnot ja taustatiedot ovat vuosien aikana muodostaneet asiasta yllättävänkin samankaltaisen kuvan kuin seuraavassa tekstissä kuvataan.

http://horsesforlife.com/content/view/1368/1221/

Katse kohti valoa!

Hei,

Ihana ilma eilen! Aurinko ja ah, mikä lämpö. Seisoskelin toista tuntia takapihalla ja yritin sieppailla kevään ensimmäisistä auringonsäteistä kaiken mahdollisen energian talteen!

Kaikki kaipaavat jo aurinkoa! Yleensä meidän perhe on matkustanut aina tässä keväällä. Tai jos ei koko perhe niin ainakin isi ja äiti. Pieni varaslähtö aurinkoiseen suuntaan katkoo pitkää kevättalvea kummasti. Lapsetkin innostuivat auringosta. Ryhtyivät samantein suunnittelemaan ”karkumatkaa”… ”Nenä kohti aurinkoa vaan… niin löytää perille taatusti”  eli suuntana Portugali. 🙂 Ja siellähän se aurinko toisaan jo tähän aikaan vuodesta jo on.  Isosisko 6v. suuttui todenteolla pikkuveljelle 3v., kun suunnitelma karkumatkasta paljastui. Ihanat lapset! Ja tosiaan, kai nuo pikkuisetkin osaavat jo kaivata kevättä ja aurinkoa. Kyllä talvi täällä pohjoisessa on kaikille pitkä.

Mieskin tulleessaan kotiin alkoi jatkaa tavallaan samasta aiheesta. ”Ihana ilma! Niin ajattele… ihan kohta olis jo se lähtö! … Ei tarvis enää kauaa odottaa, että pääsis kevääseen…” Vihjailee mulle edelleen katkerana siitä(mun ideaa), että jätetään Saksa Equitana-messut tältä vuodelta väliin. Mun ideasta ollaan lähdössä huhtikuun lopulla Göteborgin Horse Show:un ja Equitana siksi jää pois kalenterista. Onhan sekin varmasti kiva reissu ja sinne lähtee muitakin meidän tallilta, mutta kieltämättä olishan se kiva paeta talvea hetkeksi juuri nyt. Ja Euroopassa on tähän aikaan (tai siis maaliskuun puolivälissä) vuodesta ollut jo ihanasti kevään tuntua. Lämmintä ja ruoho vihertää… Energialataus on ollut taattu. Ja muutenkin, kieltämättä… Olisihan siellä messuilla ollut taas tänäkin vuonna kiinnostavia nimiä ja paljon nähtävää. No, kahden vuoden päästä sitten.

Pieni kuvakollaasi 2011 reissulta Saksaan ja Hollantiin. Noista se näkyy ero ”vuodenaikojen” välillä maaliskuun puolivälissä. Keski-Euroopassa hepat pääsevät laitumelle jo näihin aikoihin.  Vertaus vaikka noihin yllä oleviin kuviin. 😉

Riant Stable 3/2011

2.Riant Stable 3/2011

Anky´s place 3/2011

Salinerokin paistatteli rauhassa auringossa…Ja oli kiukkuinen kun menin häiritsemään.

Sjef:inä Sjef:in penkillä

Juu myönnän… kunnon turistit. Mutta ennen kaikkea nautiskelin valosta ja lämpimästä ilmasta. Varhainen kevät on ihanaa aikaa. Pelottavaa, mutta ihanaa!

Ja niin… miksi pelottavaa? Viimeisten kymmenen vuoden aikana kevääseen on meidän kohdallamme liittynyt myös paljon huonoja uutisia, ahdistusta, surua ja pelottavia asioita. Rakastan kyllä aurinkoa ja kevään merkkejä, mutta pakko myöntää että ne merkit myös liittyvät ahdistukseen ja siihen kontrastiin, että elämän ”pitäisi olla ihanaa”… Linnut laulaa ja aurinko paistaa… Mutta silloin kun asiat eivät ole kunnossa omalla kohdalla niin se ero omiin tuntemuksien sekä aurinkoisien hetkien ihanuuden välillä kasvaa liian suureksi. Jostain syystä moniin keväisiin on kuulunut myös surullisia uutisia. Ja auringon säteet ikään kuin paljastavat kalpeat kasvot, surun ja kurjuuden. Noh, menee rankaksi, mutta olen käynyt monenlaisia asioita läpi. Ja toisaalta osaan arvostaa hyviä hetkiä. Pari viimeistä vuotta on meilläkin mennyt sen verran tasaisesti, ilman suurempia katastrofeja niin, että luottamus elämään on jälleen palaamassa. Uskallamme jo hiukan haaveilla ja ajatella elämää eteenkin päin. Eikä enää vaan elää ainoastaan yhtä päivää kerrallaan. Emmekä myöskään enää murehdi ja pelkää jatkuvasti. Tytöllämme alkaa myös olla ihan näillä hetkin täynnä viisi vuotta toisesta kantasolusiirrostaan. Ja kaikki on mennyt ihmeellisen hyvin. Paremmin kuin meille koskaan kukaan uskalsi toivoa. Ja 5 vuoden ajanjaksoa voisi pitää  jo sellaisena aikana, joka antaa jo toivoa tulevaisuudesta. Me emme voi edelleenkään hänen kohdallaan sanoa, että syöpä olisi varsinaisesti selätetty, mutta 5 vuotta on kuitenkin ymmärtääkseni virallisesti sellainen rajapyykki, jolloin voimme jälleen toivoa, että jos jotain ongelmaa ilmaantuisi, niin saisimme hänelle vielä hoitoa. Kuvaukset lähestyvät (eivät siis vielä ole ohi), mutta tyttö näyttää voivan hyvin. On pakko uskoa! Tällä hetkellä hän vaikuttaa reippaalta ja hyvinvoivalta eskarilaiselta. Täynnä elämäniloa ja ihania ideoita!

Miksi ei siis meilläkin? Me vanhemmat yritämme jokalailla ottaa hänestä mallia. Yritämme katsella eteenpäin ja nauttia myös ihan rehellisestikin tämän kevään valosta! Haaveilla ja ideoida. Ja onhan moni noista ideoista jo lähellä toteutumistakin. Rohkeutta toki yhä kokoajan vaaditaan, niin haaveilemisessa kuin noiden haaveiden toteuttamisessakin. Omalla kohdallani rohkeutta tarvitaan juurikin nyt yritysideoiden pyöräyttämisessä käyntiin. Yritysrakennus valmistuu pian, isoja investointeja on tehty ja vieläkin on myös tekemättä. Ihan välillä hirvittää, mutta en anna hirvitykselle valtaa. Nautiskelen auringosta, imen energiaa ja rohkeutta. Päätän uskaltaa ja onnistua!

Pian alkaa sisustustyöt ja koneiden hankinta. On tiedossa myös paljon maalaus- ja pihatöitä. Ja paljon muuta järjesteltävää asiaa, opeteltavaa ja hankittavaa… Tänä iltana menen rohkaistumaan (tai ahdistumaan) ”Totuus taloudestasi -seminaariin, joka käsittelee taloudellista ajattelua. Puhuin tästäkin joskus aikaisemmin täällä blogissa. Veri vetää jälleen myös Portugaliin. Tällä kertaa työasioissa. Mutta en voi sanoa olevani ollenkaan pahoillani. 🙂 Hiukan kuitenkin mietityttää, mitenköhän sen täällä kotona klousaisin näille muille haaveilijoille… siis ajatuksen, että olen oikeasti suuntaamassa sinne etelän suuntaan, kohti aurinkoa, ja vielä ihan yksin. Lapset osaavat varmasti jo kapinoida tajutessaan totuuden… Ja mies… Yritän keksiä jotain!

Huh! Olipas tällä kertaa aika sekoileva (valosta ahdistukseen) postaus… 🙂

Loppuun vielä yksi kuva eräästä nautiskelijasta. Sekin näytti ihan oikeasti imevän eilisen iltapäivän viimoisista säteistä kaiken mahdollisen irti. Pysähtyi haaveilemaan mäen päälle. 🙂

Rohkeaa, energistä ja aurinkoista kevättalvea kaikille!!

Working Equitation promovideo (by WAWE)

Jaan tämän videon nyt täälläkin, ettei unohdu, että tämmöinen tehty ja olemassa. Lajiesittely video WAWE:n eli Working Equitation- lajin kattojärjestön muotoilemana. Ystäväni Pirjo löysi tämän netistä ja toi aihetta käsittelevän keskusteluryhmän sivuille facebookiin.

Vaikka itse asiassa, en ihan hirveästi edes pitänyt koko videosta, niin saahan siitä kuitenkin jotain kuvaa. JA ainakin kuvan miten laajalle ja isoksi laji maailmassa on jo levinnyt. Kansainvälistä ja tasokasta urheilua jo. Mielestäni tämä esittelyvideo on keskittynyt kuitenkin vaan tohon vauhdikkaaseen menoon tai paljon oli pätkiä speed osiosta, mikä on vain yksi puoli lajista. Tyylitaituruutta ja sitä hienostunutta puolta lajista olisi voinut tuoda enemmänkin esille. Se ainakin itseäni eniten lajissa miellyttää. Vähäeleisyys ja helppous… Mutta ehkä näillä vauhdikkailla kuvilla saa katsojia houkuteltua lajin pariin.

Olkaat hyvät!

Oho! Blogi täyttää jo vuoden!

No johan pomppas! WordPress ilmoittaa että blogi täyttää tänään yhden vuoden!! Olen kirjoittanut 198 postia, mikä tarkoittaa sitä että noita tekstejä on tullut tiuhempaan kuin joka toinen päivä. Wau! ja toinen Wau! sille, että käyntejä, ilman mitään varsinaista mainostamista, on yhteensä ollut vuoden aikana lähemmäs 15 000 . Ihan itseänikin hengästyttää moiset lukemat. Ja tiedän, että parhaat blogit keräävät tuhansia käyntejä päivässä… mutta tämähän on kuitenkin loppujen lopuksi aika marginaalinen aihe, josta kirjoitan eli tavoitteena ei ole kalastella massoittain lukijoita. Ne joita asia kiinnostaa, ilmeisesti löytävät lukemista täältä 🙂

Viime viikkoina firman perustamistoimet, rakennustyömaa ja uusitut nettisivut ovat kyllä vienee hiukan jutuilta terää… Ja aika ja oma jaksaminen ovat olleet kortilla. Pieni flunssa häiritsee ja lapsetkin holtittoman villejä… Oikein välillä harmittaa, kun ei pääse rauhassa koneen ääreen. Ja vaikka koneelle pääseekin, niin rauhassa ei kuitenkaan.

No vieläkin tutuisi olevan mielenkiintoa ja intoa kirjoittaa… Vuosi sitten ajattelin, että kokeilen vähän aikaa. Mutta nyt en taida enää osata elää ilman. Tämähän on myös samalla oma hevospäiväkirjani, matkapäiväkirjani ja muistioni. Ja ilman tätä blogiahan kaikki kuvat (hevoskuvia ei voi tolkuttomasti tunkea perheen omiin valokuva-albumeihin, koska se alkaisi vaikuttaa jopa oudolta), hevosaiheiset muistot, kokemukset opitut asiat, oivallukset ja ajatukset jäisivät johonkin unohduksiin. Ja täällähän ne säilyy. Ja jos joku muukin noista myös hyötyy, niin sehän on vaan kiva ajatus! Ja itse asiassa blogin tarkoitus. 🙂 Joten taidan jatkaa samaan malliin.

Mutta mihin suuntaan blogin kanssa nyt?

Mutta mihin suuntaan?

Kuitenkin on tarkkaan mietittävä mihin suuntaan tätä blogia lähtee kehittämään. Olenhan jälleen aloittamassa myös omaa yritystoimintaa, joka on myös hevosalan yritys. Linkin uusille nettisivuilleni saatte pian täältä… (ehkäpä jo maanantaina) Enkä kuitenkaan haluaisi, että tämä blogi varsinaisesti toimisi yritykseni tarjoamien tuotteiden myyntikanavana. Vaan haluan edelleen jakaa blogissa niitä ajatuksia, oppeja ja ideoita, joista ammennan omaan ratsastukseeni, oppimiseeni ja harrastamiseeni. Ja itseasiassa vaikka yritystoiminta alkaakin ja toimii myös hevosalalla, niin ajattelen ratsastuksen silti olevan ikään kuin harrastukseni. Enhän edelleenkään ala ratsastaa, ratsuttaa tai opettamaan ratsastusta työkseni. Eli saman tyylisellä linjalla aion blogin kanssa yrittää pysyä myös tulevaisuudessa.

Ja kehitettäväähän blogissa olisi myös paljon. Asiaa olisi ja ajatuksia. Paljon jo aloitettuja liian työläitä aiheita. Kumpa vaan ehtisin ne työstää valmiiksi ja järkeviksi kokonaisuuksiksi. Ja hevosalalla on tällä hetkellä meneillään myös  paljon keskustelua herättäviä ilmiöitä, joita lehtijutuista ja erilaisilta keskustelupalstoilta on voinut seurailla… Joistain olen mielissäni, joistain en. Ja joistain samaa mieltä ja joistain erimieltä. Monet liittyvät hevosen hyvinvointiin ja kohteluun, mutta myös turvallisuuteen ja eettisyyteen… Ja asiat ovat ehdottomasti tärkeitä! Ja mielestäni yleisesti vaikka esim. hyvinvointi pitäisi olla aihe, jonka pitäisi olla kaikille vain etu ja positiivinen asia, niin ihmettelen kuitenkin monesti jopa vihamielistä, hyökkäävää tai vähintäänkin syyllistävää sävyä, joka monista teksteistä välittyy. Toivon vaan, etteivät erilaiset kirjoitukset aiheesta mene pahasti överiksi ja käänny loppujen lopuksi itse itseään vastaan. Ajattelen, että kaikenlainen liioittelu on yleensä aina pahasta ja kultainen keskitie monelle eduksi. Kuitenkin on tärkeää että jokainen halukas voi ja saa harrastaa, tuntematta kokoajan huonoa omaa tuntoa, ettei ole täydellinen. Ei täydellisiä olosuhteita, tapoja, keinoja eikä täydellistä ratsastajaa taida olla olemassakaan… Ja ei siis varmaan täydellistä hevosbloggariakaan. Mutta niin kauan kuin on nöyrä ja kiinnostunut, voi kehittyä paremmaksi 😉 ja sen pitäisi riittää.

Ja yksi asia jolle yritän luvata tehdä jotain, ovat nuo kirjoitusvirheet. Ne ovat varmasti häirinneet. Minullahan on aika paha lukihäriö, jota ei koskaan muinoin koulussa huomattu vaan paljon myöhemmin… tuskin sen kanssa näin aikuisenakaan enään kummoiseksi kehityn, enkä itse helposti näe virheitäni… Miksiköhän en ole aikaisemmin asentanut tähän oikolukuohjelmaa… Täytyy pikaisesti sellainen nyt asentaa. 🙂

Ja tämä itseasiassa ”synttäripäivä” on jo itsessään ollut aika täydellinen. Ollaan käyty lasten kanssa rapsuttelemassa keskustassa Koff:in hevosia ja MacDonaldsilla nauttimassa ”synttärilounasta”… jälkkäriksi suklaapirtelöä. Nyt perheen aktiivisimmat ovat luistinradalla ja minä yksin, ihanan rauhassa, kirjoittamassa kahvikupin kanssa tätä ”synttäripostausta” kotona. Ajatuskin kulkee ja näppis savuaa. Ja sitten viimeistelen vielä muutaman tekstin nettisivuilleni… ja myöhemmin tallille Anun kanssa yhdessä. Soviittiin, että rakennetaan WE-rataa maneesiin. Katsotaan mitä saadaan aikaan.  Pintamuistissa Paulon luennolla selvittämiä harjoituksia… ja huomenna yritän saada viimeisteltyä raporttia siitä luennosta ja mahdollisesti Paulon harjoituksista.

Hauskaa viikonloppua!

Hyödyllinen luento hevosenomistajille

Hei,

tässä olisi kyllä varmaan hyödyllinen seminaari kaikille hevosenomistajille ja muillekin. Horsesignals-seminaari 2.3.2013 Katso lisää alla olevasta linkistä.

http://www.horsesignals.fi/4

Aina olisi varmaan päivitettävää näissä ihan perusasioissakin, kuten ähkyn tunnistamisessa ja haavanhoidossa tms. Ja ohjeetkin aina hiukan muuttuu. Juuri tossa viime viikolla asiaa mietin ihan konkretian tasolla… Olin iltatallissa ja yksi tallin hevosista käyttäytyi oudosti. Kävi makuulle heiniä syömään, nousi ylös, laskeutui makuulle, nousi ylös… Soitin omistajalle ja lähdin hevosta taluttamaan maneesiin. Se pyrki makuulle jatkuvasti… Ähky! Ihan selvillä merkeillä, jotka oli helppo tunnistaa. Tämä ähky näytti aika rajulta, mutta laukesi noin 1 tunnin jaloittelulla… Eläinlääkäri kävi myöhemmin tarkistamassa ja antoi vielä kipulääkepiikin varmuuden vuoksi. Huokaus ja helpotus.

Tuolla maneesissa illalla kävellessäni kuitenkin mietin että kun ähkyjäkin on niin monenlaisia…Että kumpa sen vakavan kohdalle osuessa osaisi toimia oikein! Oman hevoselämäni ajanjaksolle on mahtunut monenlaista. Yksi ähky tappoierään hevosen puolessa tunnissa, vaikka ei alkuun vaikuttanut pahalta eikä se hevonen oikeastaan missään vaiheessa näyttänyt kovin selvästi kipua. JA tarinoita on niin paljon erilaisia. Hyviä ja huonoja loppuja. Hevoset ovat myös niin erilaisia. Toiset eivät oikeastaan osoita kipua lainkaan ja poikkeavuus terveydentilassa on havaittava hyvinkin pienistä merkeistä. Aikoinaan ahnas suomenhevoseni oli mielestäni riittävän outo tullessaan karsinan ovelle minua tervehtimään kesken ruokien. Kuskasin klinkalle pienin merkein aavistellen jotain outoa. Se saikin kunnon ähkynoireita seuraavana yönä klinikalla ja vatsasta löytyi kilotolkulla hiekkaa… Merkit on helpompi havaita hevosesta, jonka tuntee hyvin ja olen hyvin varovainen omieni kanssa. Kynnys soittaa eläinlääkäri ei ole kovin suuri. Mutta aina mietityttää siltikin osaako sitä olla riittävän tarkka noista merkeissä… Ja haluaisin päivittää tietojani. JA tuo luentotilaisuus olisi taas yksi hyvä tilausuus tähän.

No tällä kertaa ei itse taida päästä. Samana päivän on ystäväni häät joten viikonloppu on siis jo varattu. Mutta jos teillä muilla olisi ylimääräistä aikaa… Ilmoittautuminen aina 1.3.2013 asti!

Aika heräillä talviunilta ja aloittaa työt

Hohhoijakkaa… Olen käynyt aika hitaalla tämän blogini kanssa. Pahoittelut. Olen ollut väsynyt. Ja kiireinen. Ja jos totta puhutaan, niin ratsastuselämäni on käynyt todellisuudessakin jotenkin hitaalla. Muussa elämässä ei ole hiljaisuudesta tietoakaan, joten kai on tavallaan ihan hyvä että on talvi. Talvi kun taitaa Suomessa olla luonnollistakin lepokautta ratsastusurheilun näkökulmasta tai ainakin kaikki tavoitteellinen toiminta vetää hetken syvempään henkeä, hiljenee ja pysähtyy. Eletään hiljaiseloa, kukin omien lumikinostemme keskellä. Kuin talviunilla. Eikä juuri kukaan liiku hevostensa kanssa mihinkään. Tämä ei tosin koske ihan niitä kaikkein innokkaimpia treenaajia tai tavoitteellisimpia kilpaurheilijoita, mutta suurinta osaa hevosihmisistä kuitenkin. Ja minä taidan kuulua siihen enemmistöön.

Kyllä. Olen kyllä ratsastanut oman hevoseni näiden talvikuukausienkin aikana säännöllisesti eli noin 4-5 kertaa viikossa. Mutta en niin intensiivisesti. Lähinnä liikuttanut. Olosuhteet ovat talvesta ja pakkasistakin huolimatta olleet kunnossa, joten niitäkään ei minun tapauksessani voi juuri syyttää. Ennemminkin ajatus ei ole vaan ollut mukana. Joten kai sitä voi paremminkin kutsua sitten hevosen liikutukseksi vain. Sen kummempia miettimättä. Ikävä näin tunnustaa. No tietysti sitä aina itseään tarkkailee ja yrittää korjata, mutta ei liiemmälti oikeasti ole päivittäin miettinyt tapoja joilla korjata virheitä tai parantaa työskentelyn laatua. Johtunee varmaan muista kiireistä tai vaan talviväsymyksestä. Ja ihan liikaa ei ole ollut treeni-ideoitakaan tai vaihtelua, jota tietysti hevoselleen haluaisi antaa. Pitkät alkukäynnit, eteenalas alkuravit, sitten vähän jotain jumppaa, takaosakäänöksiä ja väistöjä….parit laukat ja loppuravit. Siinäpä se. Viikonloppuisin lyhyitä maastokävelyjä. Heppa talliin normaali hoitotoimenpitein… rapsutuksia ja porkkanoita.

Mut nyt se on loppu!

Siis tämä talvi. 🙂 Kevät on tulossa. Ja kohta pitäisi olla taas kurssikunnossa. Viimeviikonloppuna sen jo näki tallillakin. Perjantaina siellä näytti olevan jonkin moiset trailerien kaivuutalkoot, kun ihmiset irroittelivat trailereitaan talven jäljiltä jäätyneistä kinoksista. Kaikki olivat lähdössä johonkin. Useampi suuntasi tänä viikonloppuna meidän tallilta Ypäjälle. Joku johonkin muuallekin. JA sehän on jo ihan selvä kevään merkki! Kisakausi taitaa olla aluillaan. Ja on siis aika meidänkin, eli harrastukseemme vakavasti suhtautuvien, ikuisuustreenarienkin (jollaiseksi itseäni nykyisin kutsun) varmaan jo pikkuhiljaa alkaa heräillä kevääseen.

Viikonloppuna asiaa jo mietiskelin. Ajattelin, että ehkä pitäisi… Niin pitäisi, mutta mitenköhän sitä taas saisi itsensä potkittua hereille? Sitten taas kaiken kiireen keskellä jälleen unohdin. Ja ajattelin että no ehkä tässä pikku hiljaa…tai ensi kuussa…

No vaan eipä tarvitse enää… ai että mitäkö? No etsiä motivaatiota. Meillähän oli tänään se yhdistyksemme (FIAL- Suomen Lusitanohevosyhdistys ry) järjestämä luento Pasilan kirjastossa(kerroin siitä myös täällä blogissa viime viikolla). Paulo Bastos oli puhumassa kiinnostuneille Working Equitation -lajista. Perusteita, sääntöjä sekä tekniikoita. Ja paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia liikkeiden harjoittelusta. Olen taas intoa ja motivaatiota täynnä. Olipa ihan huippu hyvä ilta! Osa asiasta oli uutta ja osa vanhaa, mutta asia taas nostettu esiin innostavalla tavalla. Ja mieli viritetty taas harjoitteluun. Sivukaupalla muistiinpanoja ja uusia asioita treenattavaksi. Ihanaa! Juuri tätä tarvitsin!

JA pakko myös sanoa, että olen taas ylpeä meidän pienestä, mutta hyvin toimivasta yhdistyksestä! Hyvä me eli hyvä FIAL!!! Pieni pyristely ja vaivannäkö sittenkin näköjään kannattaa. Kyse ei siis olekaan ihan pelkästään vain kahvin keitosta ja pahvilaatikon roudaamisesta paikasta A paikkaan B… (sillä joskus on ehkä saattanut siltäkin tuntua) Saamme näköjään vuosi vuodelta hyviä juttuja aikaiseksi! Ja palkaksi vaivannäöstä hyvää mieltä ja laatikkokaupalla lisää motivaatiota, josta taas hyvä ammentaa alkavaan kauteen…

Motivoitunutta alkavaa viikkoa teillekin!!

Ps. Yritän jakaa jotakin sisältöäkin Paulon tämän iltaisesta luennosta tulevien päivien postauksissa.

Working Equitation-luento. Puhujana Paulo Bastos

Jos en ole vielä asiasta täällä muistanut kuuluttaa, niin tässä jakoon vielä täälläkin kiireesti tietoa ensi maanantain tapahtumasta!!!

FIAL- Suomen Lusitanohevosyhdistys ry järjestää luentotilaisuuden Working Equitationista 18.3.2013 Pasilan kirjaston auditoriossa, Helsingissä. Tilaisuus alkaa klo 17 ja loppuu klo 20.00 mennessä. 

Puhujana Paulo Bastos. Tässä linkki hänen kotisivuilleen, josta saatte lisää tietoa miehestä… Kannattaa vilkaista! Muutenkin ihanat ja hienot sivut.

Paulo Bastos- where classical and modern dressage meet www.paulobastos.se

JA kaiken em. sivuilta löytyvän infon lisäksi voin sanoa, että Paolo on erittäin hyvä puhuja ja puhuu erittäin selkeästi englantia. Vastaa myös todennäköisesti ystävällisesti kaikki asiaan liittyviin kysymyksiin.

Kannattaa ehdottomasti tulla paikalle, jos aihe yhtään kiinnostaa. Voi olla, että vierähtää taas pitkä tovi ennen kuin tietoa on näin kattavasti seuraavan kerran saatavilla. Tilaisuus maksaa yhdistyksen jäseniltä 20 euroa ja muille 30 euroa.

Toivottavasti nähdään siellä!! 🙂

Äiti-poika -ilta Apassionatassa

Tämä postaus on jäänyt koko viikoksi työpöydälle odottamaan. Videoiden lataaminen kun vaatii aikaa. Mutta nyt vihdoin sain valmiiksi.

Meidän 3 -vuotias on meidän perheessä keskimmäinen. Harvoin vietetään aikaa kahdestaan. Vanhimman kanssa meillä on paljon käyntejä sairaalalla, verikokeissa ja fysiterapioissa, jolloin huomaamattakin tulee säännöllisesti vietettyä aikaa yhdessä, ilman muita lapsia. Ja usein ollaan vielä tavattu yhdistää noihin sairaalakäyntipäiviin jotain kivaa. Käynti kahvilassa, mäkkärissä tai kauppakeskuksessa, vain meidän tyttöjen kesken, kohottaa tytön motivaatiota asennoitua noihin käynteihin reippaalla ja yhteistyökykyisellä mielellä. Ja itsekin nautin kahden keskisestä ajastamme. Puolestaan, pikkuinen eli 1,5 v., saa jo luonnostaankin välillä omaa aikaa. Isommat leikkivät yhdessä ja pikkuinen puuhailee minun kanssani kotitöissä. Tai toisinaan jompikumpi meistä vanhemmista vie isommat esimerkiksi luistinradalle, jolloin pikkuinen jää luonnollisestikin kotiin yksin toisen vanhemman kanssa. Keskimmäinen kuuluu yleensä aina jompaan kumpaan ryhmään, isoihin tai pieniin, joten kahdenkeskinen tekeminen täytyy yleensä oikein tekemällä suunnitella. Onneksi se on poika, kun kaksi muuta ovat tyttöjä, joten ehkä se jossain vaiheessa pääsee isän kanssa tekemään luonnostaan ”poikien juttuja”. Kunhan aika on kypsä… Nyt on vielä isällä ollut jopa vaikea keksiä mitä erityistä sen kanssa puuhailisi ja prinsessaleikit ovat kiinnostaneet enemmän kuin ne ns. ”poikien jutut”.

Meidän poika pitää kyllä hevosista. Ja hoitaa niitä innoissaan. On niistä, jopa innostuneempi kuin siskonsa. Keksittiin viime viikolla meidän tallinomistajan kanssa ajatus lähteä Apassionataan yhdessä, mutta vain pienellä porukalla (eli molemmat ottivat matkaan vain 1/3 lapsikatraastaan). Mukaan lähti koululainen Sessi, joka on jo aika pätevä ponityttö (Ja huom! meidän lasten todellinen ”ratsastajaidoli”). Itse päätin lähteä tällä kertaa pojan kanssa, joka oli heti asiasta mielissään, kun kuuli kuka lähtee mukaan. 🙂

Asia oli selvästi myös pojalle tärkeä. Kotona, Hippoksen välistä löytynyt, Apassionata-esite kulutettiin lähes puhki viikon aikana, jolloin ymmärrettiin alkaa odottaa tätä tulevaa iltaa. Ja odottaminen alkoi jotakuinkin siitä hetkestä, kun isosisko edellisenä viikonloppuna lähti Disney on Ice -show:un kummivanhempiensa kanssa. Jouduin poikaa lohduttelemaan, että pääsee sitten mun kanssa viikon kuluttua. Vielä nukuttavia öitä laskettiin tarkasti ja ”Mäksdonaltsistakin” haaveiltiin useaan otteeseen ääneen. Olikohan se jopa tärkeämpi kuin itse show? Lippujakaan ei oltu ostettu valmiiksi, joten oli vaan toivottava, että ihan oikeasti päästään näytökseen. 🙂

Itse näytös olisi ehkä ollut itselleni jopa hiukan pettymys, ellei poika olisi nauttinut siitä niin paljon. Paljon on muuttunut vuosien aikana. Mutta esitykset ovat myös aika paljon toistaneet itseään viimeisimpien vuosien ajan. Show on myös yhä enemmän kuin sirkusesitys. Aikoinaan muistan seuranneeni esitystä hurmioituneena. Ekoina vuosina esitys oli erilainen. 10 vuotta sitten show toi mukanaan Hartwall Areenalle 55 oria. Muistan kuinka tätä mainostettiin näin…juurikin hevosten määrällä ja sukupuolella. Silloin hevoset olivat myös kaikki barokkirotuja, PRE:itä, Lusitanoja ja Friisiläisiä. Saimme nauttia oikeasti hienoista katrilleista ja monet esitykset tekivät minuun suuren vaikutuksen. Mies oli ostanut minulle liput joululahjaksi ja oltiin siellä ikään kuin treffeillä. Muutama vuosi myöhemmin ystänäni ja silloinen valmentajani Charlotte esiintyi kiertueen mukana muutaman vuoden ajan. Silloinkin muistan vielä arvostaneeni Show:ta myös ratsastuksellisesti. Ja nimenomaan kouluratsastuksen näkökulmasta. Show on vaihtanut kuulemma jossain välissä myös omistajatahoa ja vuosi vuodelta tuo ”ratsastus” painoitteisuus on vähentynyt ja esitys on kokoajan muuttunut yhä enemmän sirkusmaiseksi. Akropaatit ja humoristiset poni- ja aasi esitykset ovat lisääntyneet. Tällä kertaa mukana oli vain noin reilut 20 hevosta, joita kierrätrettiin lavalla moneen otteeseen. Tanssijoita ja hassuttelijoita oli sitäkin enemmän. Kuitenkin esiintyjien taidokkuutta tuskin voi kritisoida, mutta vain esitysten luonne ja painotus on muuttunut. Taitoa ja kokemustahan tuollaisen esityksen kokoonpano, järjestäminen ja esittäminen kiistämättä vaatii, joten se ei ole kritiikin aihe. Itselläni alkaa varmaan vertailupohjaa olemaan sen verran, että kriittisyys ja vaatimustaso kasvaa koko ajan.

Mutta ainakin poika nautti esityksestä silminnähden!! Taputti ja eläytyi musiikin mukana. Sitä oli ihana seurata. Ja ihan oikeasti, jos ajattelee asiaa tarkemmin… näinhän sen kuuluu ollakin! Jos haluaa saada Hartwall Areenan täyteen yleisöä, on vedottava lapsiin ja lapsiperheisiin. Show:n on kuitenkin tuotettava omistajilleen myös voittoa tai ainakin peitottava kalliit kustannuksensa. Ja hevosihmisiä on muutenkin niin vaikea saada liikkeelle, vaikka tarjolla olisi mitä. Ja mikäänhän ei myöskään kelpaa… eikös? 🙂 Tässähän minäkin tätä marisen. Apassionata on koko perheen show. Perheet on helpompi saada liikkeelle ja Apassionata tarjoaa visuaalisesti nautintoa myös niille, jotka eivät niin vihkiytyneitä ratsastukselle olekaan. Kumpa siihen osaisikin suhtautua objeksiivisesti ja vain nauttia esityksestä, sillä se on sekä kaunis, vauhdikas että hauska elämys. Ja ennen kaikkea lapset rakastavat varmasti noita esityksiä!

Mutta myös ihan oikeasti nautin show:sta tai varsinkin tietyistä ohjelmanumeroista nautin erityisesti. Poimin tänne muutaman pätkän omaltakin kameralta. Yllä olevat pikkukuvat ovat tapahtumanjärjestäjän sivuilta netistä. Mulla oli kuvauksen suhteen aika huono paikka korkealta yläviistosta ja iso keskipömpeli siellä areenan katossa oli jonkin verran jopa tiellä. Kuitenkaan en taaskaan malttanut olla tallentamatta joitain parhaita paloja. … vaikka kamerassa ei myöskään oikein ominaisuudet riittäneet noihin olosuhteisiin. Olkaat hyvät kuitenkin! .)

Ensiksikin… nämä kaksi espanjalaista (luulen että olivat espanjalaisia) ratsastajaa olivat todella taitavia. Tässä loppupätkä carrocha- esityksestä, jonka otin nauhalle. Ei välttämättä se ihan paras pätkä videolla mutta tämä oli sopivan pituinen ladattavaksi. Joka tapauksessa näkyyhän tässäkin hyvin sitä vauhtia ja taitoa yhdistettynä.

Ja aina yhtä vaikuttavaa on nähdä noita pätkiä, joissa on hevosia vapaana laumassa kouluttajansa kanssa. Tämä mies on kyllä ollut esityksissä myös aikaisemmin. Muistan nuo hevoset, mutta nyt niitä taisi olla jälleen vielä enemmän. Ihana tyyli! Rauhallinen ja yksinkertainen. Kauniit eläimet, mieletön lämpö ja yhteys noiden eläinten sekä kouluttajansa välillä. Iho kananlihalla vielä noita viedeopätkiäkin katsellessa. Huokaus!

Tässä pieni pätkä videolla sekä yksi heikkolaatuinen kuva.

Apassionata 2013 Vaikuttava esitys, sossa hevoset vapaana.  Tuotti ne toivotut ”Kylmät väreet” 🙂

Ja tässä vielä yksi esitys, josta pieni pätkä tallentui myös kameraani… Tämä ihana pieni (pullukka) hevonen liikkui noiden erikoisten kärryjen edessä niin kauniisti ja noin pullukaksi myös niin ihmeen notkean, joustavan ja kevyen näköisesti. Harmi että esitystä tallensin vasta tässä ihan esityksen loppuvaiheessa. Ei ehdottomasti olut paras kohta esityksestä. Mutta näettepäs edes pienen pätkän siitä.

Ja vielä tämä taidokas esitys. Tandem. Eli vaatii suhteellisen tarkkaa sormituntumaa ratsastaa itse toista hevosta ja ajaa toista takaa saman aikaisesti. Ja tasainen kontakti säilyy molempien kanssa koko ajan. Ja ilman selustinta tai mitään apuohjia tuo etummainen hevonen. Katsokaa itse! Aika taitavaa.

Sallyn tunnilla

Sally käy tallillamme valmentamassa säännöllisesti. Itse en ole käynyt kuin joitain kertoja. Viimeksi noin 4 vuotta sitten. Olen vaan ollut niin onnekas, että yleensä minulla on ollut enemmän kuin hyvin mahdollisuuksia harjoitella hyvien valmentajien silmien alla. Eli ikään kuin olisi jopa ”ylitarjontaa” valmentajista aika-ajoin… 🙂 No ei nyt ihan niinkään, mutta joka viikko ei voi eikä ole ehkä järkevääkään valmentautua. Ja monesti kurssit osuvat liian lähekkäin tai samaan aikaa. Rahoitus on myös aika rajoittava tekijä. Ja toisaalta koska Sally muutenkin mainostaa itseään ”avuksi esteratsastajille sileäntyöskentelyyn”, olen yleensä valinnut omat valmentajani aina, kun se on ollut mahdollista ja sitten vasta toissijaisesti Sallyn. Kuitenkin ajattelen, että Sally on hyvä opettaja.

Sallyn ”tyyli”. Mitä haetaan ja miten

Sally on erittäin tarkka hevosen rentoudesta ja oikeasta työskentelystä. Ja kaikki lähtee takajaloista. Ja se ei ole vain sanahelinää, vaan takajalkojen työskentelyä tarkkaillaan Sallyn tunnilla jatkuvasti. Ylälinjasta ja kaulan muodosta Sally myös huomauttaa heti, mikäli siinä on huomattamista. Ja kyse on muutamista senttimetreistä. Kaulan tulee olla riittävän avoin, takajalkojen tulee työskennellä aktiivisesti ja työntää hevosta tuntumalle. Hevonen ei saa hetkeäkään roikkua ohjalla, kulkea liian alla tai toisinpäin jännittyneellä ristiselällä tai myöskään liian avoimessa muodossa. Ohjastuntuma on kevyt. Pidäte ei koskaan saa olla vetävä liike, vaan ainoa mitä saa tehdä on puristaa kättä nyrkkiin ohjan ympärillä pidätettäessä ja puolestaan avata nyrkkiä myödättäessä. Tarkka saa olla myös että hevonen on hyvin ulko-ohjan tuntumalla. Sisäkättä ei käytetä kääntämiseen, eikä päätä muutenkaan käännetä ja väännetä tarpeettomasti ohjilla. Johtava ohjasote on sallittu, ongelmatilanteissa, nuorilla hevosilla tai hevosta voimakkaammin taivutettaessa.

Takajalkojen liike on säilytetttävä samanlaisena oli sitten kyse kevyestä ravista tai harjoitusravista. Jos hevonen alkaa jännittämään tai lyhentämään askeltaan istuttaessa alas, siirrytään heti takaisin kevyeen raviin ja korjataan tahti ja rentous jne. ja sitten taas aika ajoin kokeilla paluuta harjoitusraviin, kunhan mitään muutosta ei tapahdu liikkeessä, tahdissa eikä muodossa. Siirtymät ovat Sallyn ”lempilapsi” eikä niitä olekaan ihan helppo suorittaa hänen silmiensä edessä hyväksyttävästi. Ne ovat hänen mielestään ”paras tapa selvittää, työskenteleekö hevonen todella oikein läpi selän, työntäen takaa ja onko hevonen oikeanlaisella ohjastuntumalla. Toisinaan näen ratsukoita, joidentyöskennellessä ravissa, hevonen voi päälle päin näyttää ihan hyvältä muodon ja tuntuman suhteen, mutta siirtymissä virheet kuitenkin viimeistään paljastuvat.” Sally vaalii pehmeitä apuja ja hevosen notkeutta sekä selittää myös asiat hyvin ja kokonaisvaltaisesti.

Entä miten meillä meni

Olin siis viikonloppuna itsekin monen vuoden tauon jälkeen hänen tunnillaan. Silloin noin 4 vuotta sitten olin joitain kertoja tunnilla aikaisemmalla hevosellani ja tämä olikin siis ensimmäinen kerta Zambujon kanssa Sallyn sillmien alla. Hän tykkäsi hevosestani. Sally pitää yleisestikin iberoista ja onkin sanonut sellaisen vielä jonakin päivänä itselleenkin uudelleen hankkivansa. 🙂 (Ja iberomyönteisyyshän on aina hyvä lisä valmentajassa. Eikös?) Tuolloin 4 vuotta sitten koin siirtymien syynäämisen jopa turhauttavaksi. Ilmeisesti meillä ei mennyt ne niin hyvin, koska tunti tuntui menevän lähes niihin. Ja ehkä olin silloin myös aavistuksen verran turhautunut tunnin antiin, koska olen tottunut tekemään tunnilla monenlaisia asioita. Nyt Zamun kanssa siirtymät sujuivat, vaikka niihin kiinnitettiin myös huomiota. Tehtiin myös enemmän erilaisia harjoituksia. Olin todella tyytyväinen tunnin antiin.

Meillä ehkä keskeisintä oli oikean tahdin löytyminen. Tämä oikeastaan kaikissa askellajeissa. Sally totesikin, että se on hevoselleni aika vaikeaa. ”Moni etsii herkkyyttä hevoseensa, mutta minun hevosessani sitä on jopa liikaa”. Jokainen muutos istunnassa, pieninkin lihasjännitys, kuvastuu heti liikkeessä. Tämä on totta. Zambujo on niin herkkä istunnalle, että saan sen jopa ontumaan jos alan jännittelemään istumalihaksiani tarpeettomasti (tai myös huomaamattani) selässä. Haaste onkin juuri siinä!  Esim. Minun ensin saatava itseni aktiivisesti ajattelemaan omalla kehollani 4-tahtista käyntiä ja haluttua tahtia, ennen kuin hevoseni suorittaa sitä puhtaasti. Hevoseni ei siis kirjaimellisesti kulje käyntiä tai ainakaan puhtaasti jos itse ajattelen samanaikaisesti jotain muuta askellajia. 🙂 Toisaalta ”tämä on siis toivottava ja siis hyvä ominaisuus, sillä hevonen kuuntelee ratsastajan istuntaa jokaisella askeleella, mutta toisaalta se puolestaan vaatiikin sitten ratsastajalta vielä vähän lisää keskittymistä.” Sally helpotti tahdin löytämistä laskiessaan tahtia ääneen… ”One, two, three, four… one, two, three, four…” Ja niin Zambujo suoritti kuuliaisesti. Sitä ei siis nyt voi syyttää… 🙂

Ja ravissa puolestaan … ”one, two, one, two, one, two…” Ravissa Sally kehoitti ajattelemaan koko ajan aktiivista työntöä takaa. ”Feel the power! And all the time supple at the same time” Ja aina jos tahti tai työntö heikkeni, siirryttiin hetkellisesti kevyeen raviin. Tällä ei kuitenkaan tarkoitettu, että olisi saanut ravata kovempaa, vaan ainoastaan aktiivisemmin, rennommin ja (toivottavasti myös…)isommin. Tässäkin Sallyn mielestä hevoseni helposti alkoi lyhentämään ravia tarkoituksettomasti istuntani vaikutuksesta. ”Se on yliherkkä. Herkkyys on hyvästä, mutta sen täytyy myös oppia hiukan sietämään ja se ei saa vaikuttaa väärään suuntaan ellei niin toivota”.

Laukassa puolestaan etsittiin lisää ”hyppyä” laukkaan. Laukkahan on luonnostaan ollut Zambujolle ehkä se kaikkein heikoin askellaji. Varsinkin vasempaan, jonka puolen takajalka on se heikompi, tahti menee helposti nelitahtiseksi. Sallyn mielestä asia on kuitenkin helposti kehitettävissä. Keskityttiinkin nyt löytämään siihen siihen sitää puuttuvaa ”jumppia”. 🙂 Ja tähän oli harjoituksena laukkaympyrän suurentaminen. Se ”Kaikkien opettajien suosikki” -harjoitus! Tällä kertaa (Sallyn versio harjoituksesta) etsittiin pienellä ympyrällä ensin rento ja täydellisesti taipuva hevonen ja sen jälkeen ”jump out of there”, taipuneella, asetetulla hevosella menettämättä kontaktia tai pehmeää ylälinjan muotoa. Juuri oikean verran sivulle mutta samalla riittävästi eteenpäin. Ja tämän jälkeen aktiivista laukkaa ympyrällä ajatelleen sitä jumppia. Ja kun toivottu efekti jälleen katosi tai laukka heikkeni… palattiin pienelle ympyrälle. Ja myöskin harjoitus tehtiin niin monta kertaa, että se oli ”perfect” eikä mitään välimallin ratkaisuja sallittu. Meille on Zambujon kanssa selvästi tapana liiotella, kun yritimme korjata suoritusta Sallyn mieleiseksi. Sally pyysi enemmän sivulle… me teimme seuraavalla kerralla liikaa sivulle…ja sally pyysi enemmän eteen… menimme seuraavalla kerralla liikaa eteen ja liian vähän sivuun 🙂 No seuraavana päivänä harjoitus meni läpi jo kahdella yrityksellä per suunta eli ei kai me siis ihan toivottomiakaan olla. 🙂

Yleisesti ottaen hevoseen olen aina vain tyytyväinen. Se tekee aina parhaansa. Sitä ei voi moittia. Välillä olisi kiva sanoa, ettei kaikki aina johdu minusta, mutta Zambujo ei anna tähän kovin paljoa mahdollisuuksia. Eli on vain katsottava totuutta silmiin…Tällä kertaa annan itselleni kiitosta siitä, etten saanut ainuttakaan huomautusta mm. käsien asennosta tai sisäohjan liiallisesta käytöstä. Käsien asento on ollut itselläni todella vahvasti työn alla. Ja Sally kuulemma ”aina saarnaa  ratsastajille sisäohjan käytöstä”… Minulle kuitenkaan ei 🙂 Ohjastuntumastakaan en suuremmin saanut moitteita. Välillä Sally käski minun huomioimaan ulko-ohjan käden sormia, jotta käsi ei tarpeettomasti aukea liihan löyhäksi. Näin kävi herkästi mm. juuri ympyrän suurentamis harjoituksessa.

Toinen asia josta olen erityisen tyytyväinen tämä viikonlopun osalta… Esitellessäni hevostani  (jota hän ei siis entuudestaan tuntenut) lauantain tunnin alussa, kerroin, että minulla ei ole ollut helppo tie löytää hyvää kontaktia Zamun suuhun. Sillä on erittäin herkkä suu ja moni tavallinen kuolain ei sitä miellytä. Ja vaikka käden kanssa yrittää olla mahdollisimman tasainen, niin sekään ei aina tunnu riittävän. Ratsastin nämä viikonlopun tunnit kumibelhamilla ja kahdella ohjalla. Kysyin myös mitä Sally tykkäsi kuolainvalinnastani. Sally sanoi, että ”se on hyvä”. Hänen ystävänsä Heather Moffet kuulemma suosittelee juuri tätä kuolainta kaikille herkkäsuisille hevosille. Ja (huom!) nimenomaan kahdella ohjalla, jolloin kangen vaikutusta voi säädellä, vipua voi jättää käyttämättä pitämällä ns. kankiohjan löysemmällä (eli toisin kuin deltaohjan kanssa, jolloin ohjasote vaikuttaa molempiin suuntiin samanaikaisesti) ja kuolain toimii ikään kuin suoran kumikuolaimen tavoin. Tämä oli erittäin kiva kuulla, koska välillä epäilee omia ratkaisujansa tai haluaa niille asiantuntijan mielipiteen. Toisaalta tunnin päätteeksi Sally totesi ”että en näe mitään kontaktiongelmaa. Suu ja hevonen vaikuttavat rennoilta”. ”Että ainakaan tällä kertaa mainitsemani ongelma ei tullut esille”. Tähänhän olen pyrkinyt ja talven aikana keskittynyt. Tuntui hyvältä kuulla se ääneen vaikka tunne on välittynyt kyllä jo yksinkin treenatessa viimeisten kuukausien aikana.

Mielestäni Sallyn tunnit tässä kohtaa olivat hyvä tapa aloittaa kevätkausi. Ollaan oltu valmennuksista tauolla melkein kolme kuukautta ja hevonenkin hiukan kevyemmällä koko sydäntalven ajan. Ilmeisesti ei kuitenkaan olla ihan pahasti taannuttu. 🙂 Sallyn harjoitukset, neuvot ja tarkka silmä perutyöskentelyn tarkkailussa, ovat mielestäni erittäin hyvä lisä eikä ”tyylikään” ole mitenkään ristiriidassa sen kanssa, jota haluan itse oman hevoseni kanssa noudattaa. Periaatteet ovat myös samat, vaikka kouluratsastuksellisesti harjoituksia ei teetetäkään samalla tavalla peräperää, kuin omien valmentajieni kanssa olen tottunut. Sally pystyykin mielestään parhaiten tukemaan hyvässä perustassa paremmin kuin kouluratsastusliikkeiden opettamisessa. Tämäkin on siis hänen omaa sanomaansa jostain vuosien takaa 🙂  Ja lisäksi sekä minun että hevosenikin kunto riitti. Ei tullut edes hiki, kummallekaan, vaikka meillä on luonnollinen talvikarva (ei olla klipattu) ja maneesi on eristetty. Harmi, etten pääse Marin kurssille, joka olisi ensi viikonloppuna Stall Aspjössä. Mutta ehkä Sally korvasi nyt osan tosta menetyksestä. Olisin kyllä jo kaipaillut Mariakin apuun laukanvaihtojuttuihin… joita ollaan ”salaa työstetty”, mutta nyt ei onnistanut. Tälläkertaa ei kuljetukset ja muut lastenvahtijärjestelyt mahdollista osallistumista  sille kurssille. Joten Sally tuli nyt tähän väliin todellakin tarpeeseen!!

Lisää Sallysta: Tässä eräs artikkeli Sallyn opetuksista:

http://www.getmyfix.org/6382/5-minute-clinic-30/

Ja vielä kotisivut:

RideAbility – HOME