Sukututkimusta

Lunta tupruttaa, tai oikeastaan räntää, ja on huhtikuun puoliväli. Ei siis juuri nyt ihan niin kovasti harmita se, että olen istunut jo kolmatta päivää kotona flunssaisten ja kuumeisten lasten kanssa. En ole ollut edes tallilla pariin päivään. Onkin siis ollut aikaa kirjoittaa auki tämä keskeneräinen aihe. Lapsetkin voivat jo vähän paremmin ja olohuoneen keskelle on rakennettu patjatyynykasa nimeltään ”maja”, jossa leikkivät kaikki yhdessä yllättävän sopuisasti. Vauvakin on siellä mukana ja viihtyy mainiosti.

Ja siihen aiheeseen… Mies on ollut siis hyvin ahkerana ja tehnyt intensiivisesti hevosemme, tai tarkemmin ottaen oman hevosensa, Zambujon (synt. 2004) sukututkimusta. Hän päätti tuossa joitain viikkoja sitten oikeasti selvittää, mitä tarkoittaa, että ”sillä on ihan hyvä suku.”  Ja minkä näköisiä hevosia taustalta oikein löytyy.

Tässä Zamu aika pian Suomeen tulonsa jälkeen 2009 (Kuva: Kaisa Roininen)

Zambujon ostopäätöshän syntyi aikoinaan (vuonna 2007, joilloin Zamu oli 3 vuotias) suhteellisen nopeasti, hetken mielijohteesta ja melkolailla puhtaasti pelkän intuition varassa. Eli kenties juuri niin kuin ei pitäisi koskaan tehdä! ”Se oli rakkautta ensi silmäyksellä”, puolusteli mies päätöstään. Ryhmä samanikäisiä varsoja oli juuri tuotu kasvattajan pellolta ja katselivat valmentajamme Rodrigon kanssa niitä yksitellen vapaana maneesissa. Minä en ollut kyseisellä matkalla Portugalissa edes mukana silloin, vaan sain kuulla koko ostoksesta vasta useampi kuukausi kauppakirjojen allekirjoittamisen jälkeen, kun hän vihdoin uskalsi minulle tunnustaa ostaneensa hevosen. Tämä tarina on itse asiassa aika huvittava ja voin kertoa siitä joskus lisää. Aikoinaan en ihan näin positiivisesti ajatellut, vaan päin vastoin olin suht kiukkuinen siitä, etten saanut olla mukana valitsemassa tai päättämässä ylipäätään ollenkaan, että sopiko meidän talouteen vielä yksi hevonen. Tuolloin meillä oli jo kaksi muuta hevosta omistuksessamme, joten tiesin heti, että jostain on ilmeisesti myös luovuttava.

Ei siinä siis juuri sukulinjoja oltu ostotilanteessa etukäteen tutkittu. Ja onhan ns. ”suuret linjat” olleet sittemmin jo pitkän aikaa meillä ihan hyvin hallussa eli se, minkä linjaisia hevosia Zambujon taustalta löytyy. Nehän löytyy papereista ja APSL:n sivuilta. Associação Portuguesa do Cavalo Puro Sangue Lusitano | APSL Lisäksi Zambujon luotettava ja suht. arvostettu kasvattajanimi, D. Estevam Lancastre, oli antanut ostohetkellä luottamusta, ettei hyvältä näyttävä hevonen todennäköisesti myöskään sukutaustaltaan ollut ihan tuntematonta. No oli miten oli, ei olla esimerkiksi koskaan nähty ainuttakaan kuvaa sen isästä tai emästä, pelkkiä pisteitä tai nimiä jotka eivät oikeastaan kerro paljoakaan. Emänisä oli selvästikin aika monelle tuttu ja kuva löytyy myös joistain kirjoista, kun olen joskus matkoillani asiaa paikallisilta kysellyt.

No joka tapauksessa täällä on viimeiset viikot luettu hevoskirjoja, kaiveltu erilaisia kasvattajakuvastoja ja luetteloita sekä surffattu netissä tuntitolkulla. Kasvattaja, D. Estevam Lancastre, on jo suhteellisen iäkäs eikä minkäänlaisia kotisivuja edes ole, joten kaikki tieto kasvattajasta on saatu kuulo puheiden sekä kirjoista luetun perusteella. Palkintoja hän on kasvateillaan voittanut, hänet tunnetaan hyvänä kasvattajanimenä (paikallisten puheiden mukaan) ja yleisesti ottaen kaikki kuulemamme on muutenkin ollut hyvin positiivista. Ennen viimeisintä matkaamme keksittiin monistaa Zambujon rekisterikirjan ensimmäinen sivu mukaan, jotta voisimme vertailla sitä erääseen Marin tallissa olevaan, saman kasvattajan tammaan, josta Mari oli meille etukäteen kertonut. Varsinainen sukutaulujen vertailu unohdettiin tehdä, mutta ihan lähisukulaisia hevoset eivät olleet. Kuitenkin keskustelimme kasvattajasta ja Zamun isästä jonkin verran. Joku siellä arvasi epäillä, että koska kukaan ei ollut kuullut orista enään pitkään aikaan mitään, oli se todennäköisesti joko kuollut tai myyty pois maasta. Ja Brasilia oli yksi vahvimmista ehdoituksista, koska joitain vuosia sitten sinne oli myyty useita Portugalin parhaimmista siitosoreista. Brasiliahan on kasvattanut hevoskasvatustaan viimeisten vuosien aikana ihan valtavasti.

Zamun isä Ortega: (synt.1995) on härkätaistelija, David Ribeiro Telleksen, kasvattama, puhtaasti Veiga linjainen ori. Veiga on yksi portugalin hevoskasvatuksen päälinjoista. Aihe josta voisin yrittää kirjoittaa joku päivä, mutta se on sitten ihan eri stoori ja ihan kaikkea en siitä vielä ymmärrä edes.  Joka tapauksessa näissä hevosissa sanotaan olevan paljon ”verta” ja ovat yleisesti sanoen nopeita reaktiokyvyltään, herkkiä ja kuumia. Varsinkin härkätaistelijat suosivat Veiga-linjaisia hevosia. Mutta myös moni nykyinen ratsastusurheiluun lusitanoja kasvattava suosii Veiga-linjaisia hevosia. Sopiva suhde Veiga-verta blandiksessa olisi kuulemma noin 50% (näin olen kuullut usein sanottavan), mutta nämähän ovat tietysti ihan puhtaasti makukysymyksiä. 🙂

Mitään muuta emme siis olleetkaan tienneet isästä tätä ennen. Pitkän kirjamarathonin päätteeksi, eräästä Rodrigon meille lahjoittamasta brasilialaisesta ABPSL:n 30v. juhlakuvastosta (2007) löytyikin vihdoin yksi kuva Ortegasta. Kuva löytyi kirjasta yhden suuren luistano-kasvattajan mainoksesta eli iskä on mahdollisesti edelleen siitoskäytössä, tosin valtameren toisella puolella.

Nykyinen omistajan, Haras Iannoni:n, edustajalta saimme sähköpostitse vahvistuksen asiaan ja alla olevan kuvan  siinä liitteenä. Jes! Esimmäinen etappi suoritettu.

Tässä kotisivut, jotka ovat mielestäni kuitenkin aika vähän infoa antavat. Eikä Ortegaa ei sieltä löydy. HARAS IANNONI – HOME Ehkä sen vuoksi minkäänlaiset nettihaut eivät tuottaneetkaan tulosta. Ja lisäksi alla oleva video antaa olettaa, että siittola on ihan jättimäinen, joka myy hevosia ympäri maailmaa, mutta kotisivuilla on esiteltynä vaan esim. 6 tammaa ja 3 oria. Eli sivut todella hiukan ihmetyttävät, koska brasilialaiset yleisesti ottaen tuntuvat osaavan tämän hevosbisneksen markkinoinnin hyvin. Mutta katsokaa videosta vaikka alku jos yhtään kiinnostaa… Mielenkiintoista ainakin se, että Brasiliassa kaikki on niin paljon suurempaa. Niillä on lusitanoille jopa oma TV-kanava, josta tämäkin video on poimittu.

Ehkä pitäisi matkustaa sinne siis katsomaan, kuinka asiat ihan oikeasti on 😉

Zamun emä Distinta (synt. 1985): on D. Estevam Lancastren oma kasvatti. Kuvaa siitä emme ole löytäneet, mutta väri on myös ollut kimo ja säkäkorkeus 160 cm. Ilmeisesti tamma on kuitenkin ollut ihan mallikas yksilö, sillä se on voittanut mm. kultaa APSL:n  vuosittaisessa arvionnissa 3- vuotiaana. Näyttelytulokset löytyivät selaamalla, tosin ilman minkänlaista kuvaa, kirjasta nimeltä ”Lusitano Champions, Historic Memory 1966-2003. Edicoes Inapa, Lisbon 2005”. Samasta kirjasta löytyy myös kuvia joistakin tutuista henkilöistäkin, kuten Marista ratsain muutaman eri hevosen selässä… Kiinnostava kirja!

Emän isä Venturoso III: (synt. 1979) on myös puhtaasti Veiga-linjainen ori. Kuva löytyi netistä, mutta olen nähnyt saman kuvasarjan kuvia (niin tuttu kuva on että olen lähes varma) yhdessä vanhemmassa hevoskirjassa, jota olen lueskellut ”iltasaduksi” muutamaan kertaan ollessani Morgado Lusitanossa. Meillä ei ole sitä kirjaa, joten kirjaviite jääköön nyt… Ehkä samasta kirjasta löytyy muutakin lisätietoja hevosesta, kunhan saan sen käsiini. Kiinnostaa sen verran, että ajattelin alkaa metsästää sitä netistä tai seuraavalla matkalla kirjakaupoista Portugalissa. Tai sitten Veiga-kirjasta, jota meillä ei myöskään vielä ole. Mikä vahinko! Venturoso III :lta löytyy myös kultamitali APSL: vuosiarvioinnista 16 vuotiaana 🙂

Tässä kuva kauniista ”vaarista”:

Tutkimus jatkuu… Ja paljoahan ei todellakaan olla vielä saatu aikaan, vaikka aikaa tähän on kyllä palanut! Meillä olisi täällä kotona kyllä aika paljon tekemättömiä töitä, jotka ovat odottaneet valmistumistaan jo kauan. Muun muassa talossa löytyy yhtä jos toista viimeistelemätöntä kohtaa, jotka vaikuttavat myös päivittäin elämiseen. Ja mies on siis istunut enemmän ja vähemmän kaikki vaapaat hetkensä, lähes joka ilta töistätulonsa jälkeen, noiden kirjojen kanssa tuossa olohuoneen pöydän ääressä. Mikäli tämä kaikki ”tuhlattu” aika olisi upotettu johonkin muuhun ylimääräiseen (kodin ulkopuoliseen) projektiin, olisin varmaan jo pahasti älähtänyt. Mutta koska tehtävän päämäärä oli niin lähellä mun sydäntä, olen ”antanut tämän tapahtua” :)! Ja toisaalta mieheltäni murtui kylkiluu noin kolmisen viikkoa sitten lätkämatsissa, joten en ole hennonnut patistella häntä noihin remonttihommiin ja rauhallinen paikallaolo on muutenkin ollut toipumiselle parempi vaihtoehto. Ehkä asia siis vieläkin tästä etenee lähitulevaisuudessa, koska luuhan kunnolla uusiutuu vasta noin 6 viikossa. Itse olen tässä samassa hurahtanut tutkimaan näitä sukulinjoja vähän pintaa syvemmältä, joten palaan todennäköisesti vielä aiheeseen!