Perinnesatula

Meille kuuluu kesän keskellä satulaongelmaa. Satulaongelma on tavallaan ollut meillä jo pitkään, mutta en varsinaisesti ole ottanut asiaa työnalle. Olen vain puhunut siitä, kuten monesta muustakin asiasta jotka pitäisi tehdä. On vaan ollut liian kiirettä ja olen ajatellut prosessin olenvan ihan liian työläs, jotta olisin siihen tarttunut. Olen vaan tunkenut erilaisia toppauksia ja pehmikkeitä penkin alle ja yrittänyt työntää asiaa pidemmälle tulevaisuuteen. Mutta nyt ongelma on kuitenkin mielestäni niin akuutti etten enää aio ratsastaa vanhalla, huonosti istuvalla, hevosta häiritsevällä, koulusatulalla, vaan on löydettävä uusi. Tiistaina tulee joku satulauto tallille. Satula-auto ei tosin mun tilaamana (sillä hieman näitä kauppamiehiä aina epäilenkin), mutta aion kuitenkin samalla sovittaa joitakin malleja. Katsotaan…

Tällä välin, ennen kuin se oikea löytyy, olisi kiva tietysti myös ratsastaa… 🙂 Olen vihdoin ottanut vuosia sitten hankitun perinnesutulan kunnolla käyttöön. Mies osti sen aikoinaan jollain reissullaan Portugalista. Kävi Rodrigon kanssa paikassa, jossa on vuosikymmenien ajan valmistettu kaikki Portugalin Koulun satulat, joten laatu oli tiedossa. Tosin värivalinnoista huolimatta 3 kuukautta myöhemmin pihallemme tipahti postin mukana laatikko, jossa oli aivan erivärinen satula, kuin mitä oli odotettu. No, värihän ei vaikuta käytettävyyteen… mutta melko erikoinen se on 🙂 Ja mies tilasi tuolloinsatulan omille mitoilleen eli istuin on kokoa L eikä kokoa S niin kuin mulle voisi sopian paremmin. Noh, näillä mennään ja ainakin tähän asti kokeilut ovat olleet erittäin positiivisia.

Muutaman käyttökerran jälkeen hevonen liikkuu paljon rennommin ja hyväntuulisemmin kuin pitkään aikaan. Ohjastuntuma ja muukin meno on taas vaihteeksi mielestäni tasoittunut. Zamu on hevonen, joka heti kapinoi/yrittää paeta paikalta kun joku hiukankin on huonosti. On siis todella herkkä eikä juuri anna anteeksi mitään. Ja jännittynyt ja hätäinen se on tuntunut viimeaikoina olevan omalla satulallaan. Ja on ollut taas vaikeuksia tasaisen tahdin ja ohjastuntuman kanssa. Ja on helposti jännittynyt selästään, vaikka hetkittäin ihan hyväkin. Mutta kuitenkin on outoa, että hyvää tunnetta pitää joka ratsastuskerralla hakea. Voihan se johtua siitä että ollaan tehty vähemmän ja harvemmin töitä nyt kesällä, mutta kun jännittyneisyyttä ei tunnu esiintyvän niinkään tällä perinnemallilla, niin epäilen vahvasti nyt satulaa…

Perinnesatula istuu yllättävän hyvin. Se on tosin itsessään aika painava, mutta se on oikeassa asennossa ja toppaukset tulevat laajalle alueelle, joten painokin jakautuu tasaisesti. Eikä se keiku eikä heilu. Eikä tunnu puristavan mistään. Mulla on ollut alkuun hiukan vaikea löytää siinä jaloille rentoa paikkaa, sillä satula on aika leveä. Eli vähän kestää totutella ennen, kuin saan jalat rentoina hevosen ympärille ja lähelle. Ja tuntuukin että ois ihan eri hevonen alla… ainakin jonkin verran leveämmän mallinen ratsu. Ja muutenkin tässä istuu vähän korkeammalla kuin peruspenkissä eli myös ohjien pituutta täytyy hiukan tunnustella uudelleen totutusta. Mutta näähän on vaan tottumis/tuntuma kysymyksiä.

No eikai tämä satula mikään loppuelämän ratkaisu ole, mutta aikalailla kaikkea tällä pystyy tekemään. Loppuravit tosin eteen alas hölkötellen pylly penkissä sillä keventäminen on vaikeaa. Tosin istuminen puolestaan helpompaa. Ja maastossa tämä on varmasti supermukava. Ei tuu hiertymiä pidemmälläkään matkalla…On kuin nojatuoli. Tai voi matkustaa rennosti, sillä täältä tuskin pääsee kovin helposti tipahtamaan. Selkäännousu ja laskeutuminen on jopa hiukan haasteellista, kun kinttua joutuu nostamaan korkeammalle ylittääkseen takakaaren. Lapsia olemme tässä aikaisemminkin ratsastuttaneet ja satula antaan hyvän sijan istua. Noille meidän pienille ratsastajille olo tuntuu olevan mieluinen ja turvallinen eikä edes 1,5 vuotiasta ole joutunut pitämään kiinni koska pysyy hyvin paikoillaan jopa liukuvassa toppapuvussa. Ja etukaaresta saa hyvin kiinni. Istuvat luonnostaan rentoina. Ja mulla on sellainen tunne että satulan vankkatekoisuus suojaa myös hevosen selkää hyvin. Ainakin meidän herkkis tuntuu olevan mielissään. Ja kivaa vaihteluakin tämä tuo. 🙂

Eilen meillä oli pitkästä aikaa mukavin ratsastushetki ikinä. Ulkokentällä leikittiin hiukan muutamilla WE-esteillä (puomeja, tolppia ja peruutuskujia) ja hypättiin myös miniesteitä kuten WE:n henkeen kuuluu. Viikonloppuna olis tarkoitus mennä myös kurssille ja koska tää on nyt ainoa mikä mulla on käytössä, niin ”uhkarohkeasti” lähden kurssillekin tämä mukanani. Hahaa… 🙂